lauantai 13. marraskuuta 2010

Guru puhuu biodiversiteetistä

Olin männäviikolla Jyväskylän Kirjastolla kuuntelemassa alani yhtä gurua, Ilkka Hanskia, aiheesta "Hupeneva luonnon monimuotoisuus - ihmiskunnan pahin uhka?". Näin Japanin Nagoyassa pidetyn monimuotoisuuskokouksen jälkimainingeissa on paikallaan blogata aiheesta, vaikka siitä on jo tullutkin paasattua :) Niille ekoharrastajille, jotka eivät paikalle päässeet, seuraa tässä siis tiivistetty referointi Hanskin esitelmästä, toki omasta perspektiivistäni nähtynä. Mielestäni esitys oli antoisa ja tarjosi eri määrin aiheeseen perehtyneille ihmisille huomioonottavaisesti materiaalia, "jokaiselle jotakin". 

Otsikolla Hanski viittaa biodiversiteetti-termin ensimmäiseen määrittelijään, E.O Wilsoniin, joka jo 1980-luvulla määritteli monimuotoisuuden vähenemisen ihmiskunnan suurimmaksi uhaksi ennen ydinvoimaa, ilmastonmuutosta (kyllä, siitä puhuttiin jo tuolloin) tai saastumista. Viimeksi mainituista kun on mahdollista toipua inhimillisessä mittakaavassa, kun taas massasukupuutto on ihmislajin kannalta peruuttamaton katastrofi, niin hitaasti lajeja evoluution kautta kehittyy.

Ympäristöministeriö: www.ymparisto.fi

Tämän hetken tiede tunnustaa tuntemastamme luonnonhistoriasta viisi massasukupuuttoaaltoa, ja on esitetty, että nyt oltaisiin kuudennen, ihmisen aiheuttaman, kynnyksellä. Lajeja kehittyy ja syntyy lisää - tasapaino riippuu näiden mekanismien keskinäisistä suhteista. Ihmiskuntaa edeltävät sukupuutot on ymmärryksen avuksi tiivistetty käsitteeseen taustasukupuuttonopeus (background extinction rate), joka viittaa keskimääräiseen lajien häviämisnopeuteen luonnontieteellisessä historiassa. Ennen ihmistä tämä vauhti oli 0,001% olemassa olevista lajeista sadassa vuodessa. Tuolloin lajien häviäminen oli sellaista luokkaa, että evolutiivinen lajien kehittymisen vauhti riitti pitämään yllä tasapainoa - biodiversiteetti ei vähentynyt. Tänä päivänä kyseinen lajien häviämisen osuus on 1 % tunnetuista lajeista sadassa vuodessa, ja ennusteiden mukaan vuonna 2050 luku voi olla jo yli 10 %  sadassa vuodessa. Tai oikeastaan monet arviot päätyvät jopa 30 %:iin sadassa vuodessa, sillä ne laskevat mukaan ns. "toiminnallisen sukupuuton", vaiheen, jossa laji on niin heikentynyt määrällisesti tai geneettisesti, että se on "tuomittu" kuolemaan sukupuuttoon. Ihminen on siis nopeuttanut sukupuuttovauhtia noin tuhatkertaiseksi, ja tulevaisuus näyttää tätäkin synkemmältä. 

Jo Wilson osasi luetella ne syyt lajien kadolle, joita mekin nykypäivänä suremme. Elinympäristöjen häviäminen ja pirstoutuminen, vaino ja liikasaalistus, tulokaslajit ja ilmastonmuutos. Toimintamme on uhkarohkeaa, ja mitä enemmän ihminen tulee ekologiasta ja suojelubiologiasta lukeneeksi, sen surullisemmin hän tajuaa, että ehkä vielä auktoriteettiuskonsa aikana "älykkääksi" olettamansa ihmistoiminta onkin tietoista lyhytkatseisuutta. 

Hanski kertoi tutkimuskohteestaan Madagaskarista, ja minäkin tulin surkutelleeksi, miten huonosti tuolla luonnon aarreaitalla oikein menee kasvavan väestön paineissa. Siellä on luonnontilainen metsä vähentynyt viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana 1.4 % vuodessa, ja koskematon metsä on kutistunut kymmeneen prosenttiin alkuperäisestä. Herkkyytensä vuoksi Madagaskarin maaperä jää raivattuna kolkoksi, siitä pitää eroosio huolen. Kansainvälisellä tuella saaren luonnonmetsien väheneminen pyritään nyt kuitenkin saamaan kokonaan pysäytettyä. Madagaskaria vielä surressani, Hanski näytti samankaltaiset tilastot Suomesta, metsien luvatusta maasta. Meillä samat tilastot ovat seuraavat. Vuodesta 1980 vuoteen 2000 luonnonmetsien vähenemisnopeus  2 %   vuodessa. Luonnonmentsät vähentyneet neljään prosenttiin alkuperäisestä. Jäljellä olevista luonnontilaisista metsistä 50% suojeltu, ja suojelualasta suurin osa Lapin kitumaata. Sanonko suoraan no sanon: hävettää.

Pari Hanskin luennollaan selkiyttämää termiä riittänee osoitukseksi siitä, millaisia ongelmia meillä on vastassamme, ja millaisia asioita melko selkeästi ei haluta nähdä monimuotoisuutta uhkaavien bisnesten hoidossa. Ensimmäinen ilmiö on ns. sukupuuttokynnys (extinction threshold). On havaittu, että lajit eivät hupene pikkuhiljaa kohti sukupuuttoaan, vaan niillä voi olla jopa jyrkkäkin yksilömäärän, yksilötiheyden tai elinalan kynnysarvo, jonka jälkeen ne vähenevät rajusti kohti nollapistettä. Tämä tarkoittaa, että me emme saa riskialttiissa toimissamme minkäänlaista "varoitusta" tyyliin "nyt pitäisi alkaa suojella soita tai muuten...", vaan peruuttamaton sukupuutto tapahtuu kynnykselle astuttua aivan liian äkisti. Lajien esiintyminen suhteessa ympäristön muutokseen on epälineaarinen. Toinen termi on sukupuuttovelka. Laji voi olla jo tavallaan sukupuuton oma, vaikka se vielä kitkuttelisikin olemassa muuttuneessa ympäristössään. Tuolloin tilanne ei vielä ole tasoittunut, laji ei ole vielä kokonaan ehtinyt "vastaamaan" tilanteensa muutokseen. Mitä lievempi ympäristön muutos, sen pidempi voi tämä vasteaika olla. Mikä onkaan merkittävin käytännön seuraus sukupuuttovelasta? Ainakin se, että on melkolailla mieletöntä leikata jatkuvasti resursseja toisilta lajeilta olettaen, että yksi jos toinenkin vaaraantunut laji säilyy, jos sille jätetään vain se viimeinen pläntti, jolle se näyttää pystyvän jotenkuten jäämään. Koskaan ei olla turvassa, kun ajatellaan, että uhanalaistunut laji säilyy, jos ympäristö säilyy ennallaan, eikä heikko tilanne "ainakaan huonone".

Hanski kommentoi siihenkin, miksi monimuotoisuutta sitten pitäisi pitää arvokkaana. Hyötynäkökulmasta ajatellen: lajeja tunnetaan yhä yllättävän pieni osa. Lajin menettäminen on aina lopullista, emmekä me pysty ennustamaan, mikä laji tulevaisuudessa olisikin ollut omine ominaisuuksineen ehdottoman tärkeä. Juuri geneettinen monimuotoisuus takaa eliöyhteisöjen kyvyn pysyä hengissä muuttuvassa maailmassa - juuri sellainen eläin, jonka antaisimme kuolla sukupuuttoon, koska se ei ole olennaisen tärkeä tänään, olisi voinut pelastaa alueitamme, ekosysteemipalveluitamme ja ravintohuoltoamme huomenna. 

Nagoyan kansainvälisessä, biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen kymmenennessä osapuolikokouksessa puhuttiin juuri näistä asioista - ekosysteemipalveluista ja biodiversiteetin säilyttämisen tärkeydestä. Samalla pyrittiin vetämään jonkinlaisia rajoja "geeniryöstölle" kehittyvistä maista äveriäämpiin. Nagoyassa päätettiin, että jokaisen maan on ryhdyttävä osaltaan toimiin monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Toivottavasti nyt oikeasti aletaan toteuttaa tavoitteita! 

Hanski esitti suomen luonnon avuksi (ainakin) seuraavaa. Monimuotoisuuden suojelulle tarvittaisiin selkeät, määrälliset tavoitteet. Jäljelläolevat luonnontilaiset metsät tulisi suojella. Metsänkäsittelymenetelmät ja metsänomistajien neuvontapalvelut tulisi saada monipuolisemmiksi siten, että esimerkiksi jatkuvan korjuun metsänhoidosta olisi saatavilla vaihtoehtomenetelmänä tietoa. Turvetuotannosta tulisi luopua pikkuhiljaa mahdollisuuksien mukaan, eikä uusia luonnontilaisia soita tulisi avata turvetuotannolle. Perinnebiotooppien lajistolle pitäisi pohtia suojelukeinoja. 

Olen Hanskin kanssa hyvinkin samaa mieltä siitä, että Suomen suojelutoimet ovat nolostuttavasti retuperällä. Samoin siitä, että em. toimet tosiaan olisivat paikallaan. Puheensa lopuksi Hanski selvästikin halusi tarjota konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia sen sijaan, että katsojat vain murheellistuisivat. Hän nimittäin vinkkasi pihan omistajia mahdollisuudesta perustaa biodiversiteettikeidas, ja näytti kuvia omasta, kieltämättä varsin moninaisen villinä rehottavasta, kotipihastaan. Kuulemma Hanskin pihalta (1500 neliömetriä) ovat inventoijatutut löytäneet parissa viikossa 373 lajia, joista kaksi silmälläpidettävää. Näistä kertoessaan Hanski totesi olevansa ylpeä ja hehkui luonnonsuojelijabiologin intoa. Tuli mieleen, että miksikäs ei! Synnyintilallani vanhempani, vannoutuneet luontoihmiset, hoitavat perhos- ja luonnonkukkaniittyä, joten minäkin taidan kyllä perustaa oman ötökkäpihan, kunhan isoksi kasvan :)

Lopuksi muitakin toimintakeinoja ja vinkkejä, jottei kenellekään jää lannistunut olo massasukupuutoista ja muista murheista luettua. Luonnonperintösäätiön kautta voi ostaa vaikka joululahjaksi ystävän nimissä suojelua vanhoille metsille, Luonnonsuojeluliitosta löytyy tietoutta, hauskoja harrastusmahdollisuuksia ja vaikuttamisen väyliä, ja omanlaistaan vaikuttamistoimintaa voi etsiä esimerkiksi Maan Ystävistä tai Dodosta

Niille, jotka ovat kiinnostuneita Suomen eläimistöstä ja sen suojelusta, vinkkaan, että kannattaa käydä saimaannorppasivustoilla katsomassa, josko voisi kantaa korttaan kekoon, tai surffata eri lajiston harrastesivuille, kuten vaikka BirdLifen pariin. Niin, ja Jyväskyläläisten kannattaa osallistua Luonto-Liiton Susi-iltaan Jyväskylän Kaupunginkirjastolla tiistaina 23.11. puoli kuudelta. Paikanpäällä puhutaan kuudesta lähtien susien suojelusta ja suojelun nykytilanteesta, ja ennen kuutta voi tutustua Luonto-Liiton Susiryhmän materiaaleihin ja napsia vegaanisia maistiaisia :)  ...Kaikenlaista hauskaa toimintaa ja innokasta porukkaa löytyy maailmanparantamisesta kiinnostuneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.