torstai 9. joulukuuta 2010

Syömisen kontrollointi

Toivottavasti ylläolevan kaltaiset otsikot ärsyttävät muitakin; toivon ainakin, että tuo mekanistinen hallinta-ajatus on lukijoistani jo "passé". Itse olen todella tyytyväinen siihen, että populaarin yleisöneuvonnan suhteen syömisen ja ruokailun psykologia on alkanut saada uudenlaisia, moninaisia muotoja pelkän "hallinnan", "kontrollin" ja "itsekurin" sijaan... Tottakai kyse voi olla omasta kasvamisestani, tai siitä, että seuraan laajemmin erilaisia medioita, mutta kyllä ainakin mutu-tuntumalta tällainen moninaistumiskehitys on meneillään. 

Vuosi taisi olla 2004 tai 2005, kun liikuntalääketieteen perusopintojen ravitsemusosiota suoritin, ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kävi puhumassa kurssilaisille. Hänen näkemyksensä jäi mieleen, sillä se tuntui erilaiselta kuin muu tuonaikainen ravitsemuspuhe. Borg puhui ruuan ja ruokailun psyykkisestä puolesta samalla painolla kuin muut proffat liikuntalääketieteen "luonnontieteellisemmistä" pointeista. Mieleeni jäi esimerkiksi (suurinpiirtein muistellen), että kolme herkuttelukertaa viikossa on ehdottomasti liian vähän

Borgin ajatuksia olen omalta osaltani tulkinnut niin, että jos on tarpeen tehdä elämäntapamuutoksia joko oman fyysisen hyvinvoinnin tai psyykkisen mielihyvän vuoksi, elämästään ei saa tehdä vaikeaa. Kärsimällä ei saavuta hyvinvointia, mikä sinänsä on aika loogista. Psykologisiin tekijöihin liittyvät kaikkinaiset oletukset omasta toiminnasta ja erityisesti itsesääliin värittyvä marttyyriongelmallisuus - tunne siitä, että "olen syönyt niin kauhean vähän, voi, kärsin!" johtaa tietenkin motivaatiopulaan elämäntapojen muuttamisessa, malttamattomuuteen, pettymyksiin ja väsymiseen, sekä syyllisyyteen ja periksi antamiseen. Tai jopa puolustusreaktioon, joka saattaa olla kotiin linnottautumista, rutiineihin kivettymistä, jatkuvaa napostelua tai alakuloa. Itsen säästelyyn tässä julmassa maailmassa, jossa kilot eivät karise tai vyötärö pienene vaikka kituu ja pinnistää. Siksi vähän on liian vähän.

Syyllisyys oman kehon liian hyvästä/huonosta/jne kohtelusta on selvä sudenkuoppa terveellisyyden tai sopivan pulskuuden/hoikkuuden/lihaksikkuuden/muodokkuuden/tms tavoittelussa. Se johtaa tyytymättömyyteen oman itsen suhteen ja ongelmiin suhtautumisessa ruokaan, mistä taas seuraa herkästi murheita, kotona istumista - ja juuri "väärällä" tavalla syömistä. Silloinkin, jos painonpudottaminen on tarpeen, kehosyyllisyys itsessään on se ongelma.  Syyllisyys on itse asiassa juuri se "repsahtamiseen" tai sairauteen johtava tekijä - ja siitä pitäisi keinolla tai toisella luopua kokonaan. Kukaan ei kärsi minun keksinsyömisestäni, joten minun pitäisi unohtaa herkkusyyllisyys ja keskittyä johonkin kiinnostavaan. Jos jään märehtimään syyllisyyttäni, en takuulla löydä mitään vielä keksejä parempaa ja pitäydyn niissä. Ensimmäinen parempi vaihtoehto on olla onnellinen herkuttelustani ja parista keksikilosta - ihan hyvä, ellei terveyttäni haittaa. Toinen parempi valinta on keksiä jotain antoisampaa ja hauskempaa ja unohtaa koko keksi. Joka tapauksessa taitaisi olla hyvä unohtaa liika linkittäminen tyyliin ruoka = ravitsemus: jos syö ruuan sijaan pelkkiä ravintoaineita, ottaa moninaisten syömisongelmien riskin.

Onnistuva painonhallinta tai muu muutos on, kuten tiedetään, pysyvien hyvää tekevien elämäntapojen opettelua. Mistä voisi maalaisjärjelläkin jo päätellä, että itse asiassa terveellisen syömisen asettama haaste on saada omasta elämästä uusine elämäntapoineen niin viihdyttävää, ettei mitään ongelmia tule.

Viimeisimmässä teoksessaan Borg käsittelee useaan otteeseen sitäkin, että onnistunut, ja erityisesti tarpeeksi runsas, syöminen päivän mittaan lomittuu fysiologisuudessaan psyyken kanssa melko monimutkaisesti. "Turha napostelu" iltaisin on yleensä piiloutunutta nälkää, ja ahmiminen illalla koko päivän panttaamisen jälkeen on lähinnä evolutiivista elossasäilymisvimmaa. Itse asiassa eläin- ja vapaaehtoisihmiskokeiden tulokset ovat vuosien mittaan useinkin aika erikoisesti paljastaneet, että itsensä nälkiinnyttämisen ja "liian vähän" -kokemusten seurauksena syömisterveys voi olla sekaisin jopa vuosia!

Kärsiminen on pahasta - seikka, jonka pitäisi olla melko lailla itsestäänselvä, mutta ei "täydellisen kropan" tavoittelussa selvästi edelleenkään ole. Mainitussa viimeisimmässä kirjassaan Borg kertoo, miten hän aloitti ravitsemusneuvonnan eräänkin asiakkaan kanssa karsimalla liikuntaohjelmasta ne tunnit, jotka asiakas tekee vain pudottaakseen painoa. Tämä ilmeisesti johtuen siitä, että liikunnasta luopuminen on todennäköistä pelkän kilojenkaristusjunnaamisen vuoksi, mutta uskoakseni myös siksi, että laihtumiseen tähtäävä liikunta aiheuttaa "minä poloinen" -asennetta väsymyksineen, mikä puolestaan aiheuttaa puolustautumisreagointia ja väsymystä. Jos treenaaminen tai tavoitteellinen ruokavalio ei kiinnosta ja innosta, pitää muuttaa jotain: joko kärsiminen tai syyllisyys -vaihtoehtoisuus on kuviteltu umpikuja. Nauttiminen lienee avainsana. Ihminen, jonka alitajunta puhuu tyytyväisyydestä "minä raukka" -juttelun sijaan, todennäköisemmin myös jaksaa ja onnistuu mahdollisissa tavoitteissaan.

Ruoka tulisi tietenkin nähdä positiivisena asiana. Tuossa ominaisuudessa se jakautuu kahtia - psyykkisiin ja fyysisiin hyvinvointivaikutuksiin. Jos jommassakummassa mättää kovasti, toinenkin tottakai kärsii. Itselläni painoharjoitteluharrastus muutti syömistä selvästi terveemmäksi - ruoka oli helpompi nähdä ravitsevana ja rakentavana tekijänä, kun myönsi itselleen, että tikkumainen juoksijakroppa tarvitsee muotoja, ja muotojen rakentaminen ruokaa. Toisaalta aikanaan vegaanisuus pelasti paljon ruoka-asenteessani poistamalla syömisen mustia puolia, mutta siitä olen jo kirjoittanut. Onkohan esim. superfoodinnostus, niin hupaisan totista kuin se onkin, myös huippuhyödyllistä näiltä osin? Siis kun kiinnitetään ihmisten huomiota siihen, miten hyvää herkullinen ruoka voi tehdä "rakentavana" ja tervehdyttävänä seikkana, ja miten öljyt tai rasvat ovat syntipukkien sijaan supersankareita? Kuka vielä Borgista jatkaen pelastaisi herkuttelun ihan ylipäänsä - oli superia tai ei?




2 kommenttia:

  1. Todella kolahtava kirjoitus, kiitos aivojen kutittelusta. Voisin tutustua tämän Borgin ajatuksiin ehkä tarkemminkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon palautteesta, ja toivottavasti ehdit ko. kirjoihin tutustua! :)

    ...itselleni ainakin olivat aika merkitseviä ajatuksia niihin aikoihin, kun tuli liian vähillä energiatasoilla treenattua aivan liikaa. Vasta myöhemmin, paljon paljon ruoka-asioita paranneltuani, tajusin miten paljon parempia suorituksiakin olisin saanut kunnon ruuan avulla. On aika mukavaa omistaa lihakset ja vähän muotoja, varsinkin kun suorituskykykin nousee eri tasolle ihmisellä, joka USKALTAA syödä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.