keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Puputytön ohjeita, leipomuksia ja leipomusaineksia

Ekoloinen testasi tukijoukkoineen vegaanisia herkkuohjeita Raisa Kettusen kirjasta Puputyttö ja Vohvelisankari (Moreeni 2010), kun oli kerrankin joulun ansiosta isompaa raatia maistelemassa. Valitsin pari ohjetta imelyysasiantuntijoiden avulla, inspiroituneena kirjan hurjista silmänruokakuvituksista. Olenkin joskus hulppeimmissa unelmissani elätellyt ajatusta vegaanisesta taidekahvilasta, ja pohtinut, voisiko oikein todella hassuja ja upeita ja taiteellisia leivoksiakin tehdä vegaanisena. Melko selkeästi voisi.

Puputyttökirja
Suosittelen kirjaa kaikille herkkusuille: koko raati sekasyöjiä myöten ihastui leipomuksiin, ja sekin kaakku, joka lähti lahjana maailmalle, sai kovasti kehuja osakseen. Vegaani, joka haluaa kumota stereotyyppisiä uskomuksia "pupuruuan" suhteen, saa näillä ohjeilla uudenlaista painoa väitteilleen vegaaniruuan herkullisuudesta ja näyttävyydestä. Ohjeista saa pontta sekä juhlakakkulaitoksiin että arkimässäilyihin. Monet kakkuset sopisivat myös lahjoiksi, sillä ainakin kaksi kokeilemaani pysyivät erinomaisesti kasassa, ja kuorrutuskin oli tymäkkää. Kun siihen vielä lisäisi omia omanlaisiaan koristeluja, niin lahjamenestys olisi taattu. 

Koska en loppujen lopuksi leivo usein - pidän enemmän käsin tekemisen visuaalisesta kuin maullisesta puolesta - en ollut tajunnut, että kakunpäällystevaihtoehtojakin on näin paljon erilaisia. Puputytön ohjeissa kuorrutuksiin käytetään esimerkiksi kookoskermaa, tofuttia, maapähkinävoita. En ole Ekolon hyllyjä osannut katsoa ollenkaan pätevästi kuorruttajan silmin. Olin suurpiirteisyyksissäni tuntenut lähinnä pari kuorrutusvaihtoehtoa, joista niistäkin toinen oli hieman kiusallinen "juokse sulkemisaikaan kauppaan, osta vegekermaa, yritä vispata ja lorota lopulta kakun päälle". Vaan Puputytön ohjeilla saa näyttäviä, jopa muovailtavia kakunpäällisiä. Jos siis niitä haluaa - kuulin useammalta ihmiseltä, että tekevät näillä ohjeilla ilman kuorrutusta, kun maistuvat kaakut niin hyvältä ilmankin.

Kirjan alussa on lyhyt briiffaus eläimettömän leipomisen iloista, sisältäen Animalian alkukirjoituksen aiheesta. Samalla esitellään hyvät keittiötarvikkeet ja -ainekset, sekä muutama ainesten hankkimisen vinkki. Sitten alkavat heti ohjeet: pikkukakkuskavalkaadi, jota jatkavat browniet ja vuokaleivokset, seuraavina pikkuleivät, erinäiset herkut ja karkit, ja vielä lopussa täytekakut. Jokaista herkkua kuvataan jutustelevasti ja omakohtaisesti - kirjoittajan, kaakkujen äidin, ääni kuuluu. Raportoin kaksi eri herkuntekoprojektia.
   
Sopotimme siis Puputytön ohjein Pina Colada -ananas-kookospikkukakkusia, ja ilmeisesti jenkkiläisten eväsleipien inspiroimana suunniteltuja U.S.A -maapähkinävoi-hilloneliöitä. Näin me teimme:


U.S.A Maapähkinävoi-hilloneliöt
30-40 kpl

220 g vegaanista margariinia huoneenlämpöisenä
3 1/2 dl sokeria
2 tl kananmunankorviketta (Orgran No egg) + 4 rkl vettä
5 dl maapähkinävoita
7 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja-aromia
3 1/2 dl mansikkahilloa
1 1/2 dl suolapähkinöitä karkeaksi rouhittuna

Viimeiset jäljelle jääneet U.S.A -palaset

Uuni lämmitetään 175 asteesen. Vuorataan vuoka tai pelti leivinpaperilla, voidellaan paperi margariinilla ja jauhotetaan se vielä. Vatkataan margariini ja sokeri kuohkeaksi. Sekoitetaan No Egg huolella veden kanssa, ja lisätään se yhdessä maapähkinävoin kanssa rasva-sokeriseokseen. Sekoitetaan tasaiseksi, lisätään vanilja-aromi ja sekoitetaan vielä vähän. 

Jauhot, leivinjauhe ja suola sekoitetaan eri kulhossa, ja lisätään sitten muuhun taikinaan.2/3 valmiista taikinasta painellaan vuokaan ja sen päälle levitetään hillo (meillä laitettiin vain vähän, koska makeusasiantuntija käski olkapään takaa tekemään niin). Viimeisenä päälle ripotellaan vielä loput taikinat murusina ja suolapähkinät. Leivonnaista paistetaan n. 45 minuuttia uunin keskiosassa. Jos sen pinta alkaa tummua, laitetaan folio kanneksi. 

Kirjassa kehotetaan jäähdyttämään valmis kaakku ritilällä ja leikkelemään se noin 4 X 5 cm palasiksi. Me ei taidettu ihan tehdä tuolla tavoin, koska oli niin kiireisiä maistajia paikalla. Kuvakin on muistettu ottaa vasta, kun kolme palasta on jäljellä.


Pina Colada Ananas-kookospikkukakkuset
12-16 kpl, kun pikkuvuokiin tekee - 
vain muutama isoihin kahvikuppeihin laitettuna 

4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kookosjauhoja
1/2 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tlk ananasmurskaa
2 1/2 dl kookosmaitoa
1 dl rypsiöljyä
2 1/2 dl sokeria 
1 tl vanilja-aromia

Kuorrute:
120 g vegaanista margariinia huoneenlämpöisenä
100 g kookosrasvaa pehmitettynä
7 dl tomusokeria
1 tl vanilja-aromia
1 rkl kookosjauhoa
1 rkl kookoshiutaleita
1 pieni tlk ananasmurskaa valutettuna
(ota mehu talteen)
2 rkl ananasmehua

Tavoite ja kuorrute. Mitä ihmettä - keikkejä ei jäänyt kuvattaviksi yhtään!!

Uuni lämmitetään 175 asteeseen ja vuorataan muffinssipellin kolot paperivuoilla (tai huomataan, että muffinssipelti on Jyväskylässä ja voidellaan piirakkavuoka, mutta huomataan, ettei haluta piirakkaa kuitenkaan, ja voidellaan ja jauhotetaan pieniä kahvikupposia ja muuta, mitä talosta löytyy.) Sekoitetaan jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Sekoitetaan ananasmurskaa tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Lisätään kookosmaito, öljy, sokeri ja vanilja-aromi. Tehdään jauhoihin kuoppa keskelle, ja kaadetaan ananasseos siihen. Sekoitetaan kunnolla. Täytetään vuoat (tai kahvikupit) 3/4 täyteen ja paistetaan 20-25 minuuttia (tai paljon kauemmin, isojen kuppien osalta). Jäähdytetään. 

Valmistetaan kuorrute: vatkataan kookosrasva ja margariini kuohkeaksi, lisätään tomusokeri. Vatkataan edelleen. Lisätään vanilja-aromi, kookosjauho ja hiutaleet, ananasmurska ja -mehu. Päällystetään jäähtyneet kakkuset (ja koska kuppeihin tuli paljon enemmän taikinaa per korva, syödään yli jääneet kuorrutteet piparien ja U.S.A kakkusten kanssa - nam!) 

Kanojen ystävän leivonta-aines.
On kyllä hienoa, että vegaanisia leivontaoppaita on syntynyt lisää, tämähän on vähintään yhtä helppoa kuin sekasyöjäkakkujen tekeminen. Vegaanileipomiseen on olemassa myös oivallisia helppoustekijöitä. Yksi on tämä Orgranin No Egg -kananmunankorvaaja (Ekolostakin löytyy), jota meillä piilee maalla kotitalonkin kaapeissa nykyään leipomuksia varten. No Egg vain sekoitetaan veteen paketin ohjeistuksen mukaan, ja sitten sitä kohdellaan kananmunana. Yksi paketti sisältää tarpeeksi ainesta korvaamaan 66 kananmunaa! Melkoinen tilan- ja rahansäästäjä, ja mikä tärkeintä, eettisesti kestävä aines. (Huomaa muuten, miten kuvassa kirjoittajan pieni, ruttuinen piirtäjän sormi muuttuu vahingossa No Egg -paketin nuggetiksi).

Muitakin nopeita, helppoja ja halpoja korvikkeita "kanan kuukautisten" käyttämiseen leivonnassa on. Esimerkiksi Vegaaniliitto neuvoo näin: "Leivonnassa kananmunan korvaa esimerkiksi yksi muussattu banaani, 1⁄2 dl omenasosetta, 1 rkl peruna-, maissi tai soijajauhoja + 2 rkl nestettä (vettä, mehua, soija- tai kauramaitoa) tai 1 rkl pellavansiemeniä liotettuna 2 rkl veteen." Oletan, että pellavansiemenet myllätään soseeksi ennen käyttöä, vaiko eikö? 

maanantai 27. joulukuuta 2010

Meret, merinisäkkäät ja suojelun tuki

Ekolon jouluperinteisiin kuuluu antaa "jouluraha" jonkin hyvisjärjestön tukemiseksi. Tänä vuonna taloudellista jelppiä saivat merinisäkkäiden ja merten ekosysteemien suojelussa meritoituneet kolme järjestöä - merinisäkkäiden suojelusenkelipoppoo Sea Shepherd, saimaannorpan puolesta ääntä pitävä Suomen Luonnonsuojeluliitto, sekä OPS eli Oceanic Preservation Society, jonka tunnetuin produktio lienee vastikään Oscarilla (ja vaikka millä muullakin) palkittu The Cove

Viime jouluna joululahjarahan sai eläinsuojelujärjestö, ja tälläkin kertaa tavoite oli biodiversiteetin suojelun lisäksi myös ahdingossa olevien, älykkäiden merinisäkkäiden suojelun tukeminen. Suuret merinisäkkäät ovat suuriaivoisia, oppivaisia eläimiä, joista osalla on havaittu olevan kieli ja yksilöllisten nimien järjestelmä. Tässäkin meillä siis on sarja olentoja, joiden kognitiivinen taso taitaa vielä jonain päivänä lyödä tiedeyhteisön ällikällä. 

Miksi muutoin meret - ja erityisesti ja merinisäkkäät - ovat merkityksellisiä? Meret ylipäänsä ovat olennaisia; nehän peittävät noin 70% koko planeetasta ja toimivat esimerkiksi tärkeinä hiilinieluina. Lisäksi merissä on lähes kaikki planeetan vesi, jonka kiertokulussa meret ovat elintärkeitä. Merissä myös asuu jopa 50% maapallon eliölajeista, ja 15 kaikista 40:stä eliöpääjaksosta esiintyy vain niissä. Meret ovat siis valtaisia elintilan ja biodiversiteetin pankkeja, joiden suojelussa olisi paljon parantamisen varaa. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, merten kasviplankton tuottaa nykytiedon mukaan 50-80% hapestamme.
  
Merissä ravintoketjut tai -verkot ovat pitkiä ja suhteellisen hauraita. Merinisäkkäiden rooli on olennainen ravintoketjujen ovat ylhäältä-alas kontrollissa. Hyvä esimerkki niiiden tärkeydestä on Pohjois-Amerikan merilevämetsien riippuvuus saukon olemassaolosta: aikanaan merisaukko piti merisiilejä kurissa niitä syömällä, mutta kun saukot hävitettiin lähes täysin, merisiilit pääsivät ahmimaan koko ekosysteemin pohjapilareina toimineet merileväyhdyskunnat melkein kokonaan. Kun saukot sitten tajuttiin suojella, ekologinen tasapaino alkoi pikkuhiljaa palautua. Samankaltainen, herkkä tasapaino on oletettavasti merten keuhkoihin, eli  kasviplanktonyhdyskuntiin, pohjaavien ketjujenkin taustalla. Ja niiden huipulta löytyvät suuret merieläimet. Suuret merinisäkkäät saattavat olla tärkeämpiä kuin vielä uskalletaan olettaakaan, ja niiden kaikkia vaikutuksia merten terveyteen ei tiedetä. 

Monen ikäisiä kaskelotteja. lähde: HS.fi
Valaat ovat muutoinkin erityisen tärkeitä planktonin toiminnan mahdollistajia. Tällä hetkellä oletetaan, että valtaisat valaat toimittavat kasviplanktonille ravinteita syvemmistä vesistä, toimien siten ravinteiden kierrättäjinä aivan kuin maaekosysteemeissä mikroskooppiset maaperäeliöt. Ehkä satuitte törmäämäänkin tähän aiheeseen riemu-uutisena tiedelehdissä about tyyliin "Valaan kakka on ilmastonsuojeluihme". Vielä valaita suurempi vaikutus voi olla esimerkiksi manaateilla ja muilla pienemmissä vesissä liikkuvilla vesinisäkkäillä, jotka lannoittavat ympäristöään. Vielä ei uskalleta arvella määriä sillekään, miten elintärkeitä valtavat valaiden ruhot ovat karuille syvänmeren eliöyhteisöille, kun valaan elinikä loppuu ja sen ruho vajoaa meren pohjaan. Kuulostaa groteskilta ja luonnonlakien tapaan sitä onkin. 

Merten suojelu on ajankohtaista useammasta murheellisesta syystä. Ilmastonmuutos vaikuttaa mertenkin lämpenemiseen, mikä puolestaan uhkaa esimerkiksi herkkiä koralliyhdyskuntia. Hiilidioksidin lisääntyminen liitetään myös meriveden happamoitumiseen, sillä suuri osa ilman hiilidioksidista liukenee meriin. Lisääntyvänä ilmiö saattaa johtaa happamoitumiseen, joka voisi uhata kalkkikuoristen merieläinten kasvua ja olemassaoloa, ja sitä kautta horjuttaa ravintoketjuja pahoin. Meristä on myös löydetty hapettomia vyöhykkeitä, joiden syytä ei vielä tiedetä, mutta joista tutkijat ovat huolissaan. Niin, ja kukaan ei varmaankaan ole välttynyt merten saastumisuutisilta - muovipyörteiltä ja öljypäästöiltä. Muovimönttejä tulee aivan liian usein vastaan, kun tehdään ruumiinavauksia kuolleille merieläimille. Kaiken tämän keskellä ryöstökalastus lyö liian kipeään kohtaan.

www.greenpeace.fi
FAO:n arvio jo vuonna 2004 oli, että meristä pyydettävistä lajeista 52% oli täysin ylipyydettyjä ja 24% ylipyydettyjä, häviämässä tai toipumassa liiallisesta pyynnistä. Suunta ei ole tästä parantunut. Kalastuksen uhreja eivät ole vain kohdelajit. Muutkin, myös suojellut, eläimet - kilpikonnat, delfiinit jne - kärsivät murheellisen usein sivusaaliin osan. Samassa FAO:n arvioinnissa todettiin, että liian suuri osa suurista merikaloista oli pyydetty käytännössä loppuun, ja varoitettiin, että ellei mitään tehdä, kalavarannot romahtavat. Viime vuonna YK varoitteli samaa: merten kalakannat ovat romahtamassa. Meriin tarvittaisiin ehdottomasti suojeltuja alueita, joissa eläimet voisivat lisääntyä rauhassa. Suuret merinisäkkäät tulisi suojella, ja pohjatroolaus kieltää kokonaan - se on erityisen tuhoisa kalastusmenetelmä, jossa kalojen lisäksi pyyntiverkkoon jyrsitään koko merenpohja moninaisine lajeineen. Palautuminen on äärimmäisen hidasta.  

Valaanpyynti puolestaan on tarpeetonta ja ihmisellekin haitallista toimintaa. Aivan kuten delfiinilahtaus, jonka the Cove toi esille. Suurten merieläinten lihaan, ja erityisesti rasvakudokseen, on rikastunut raskasmetalleja ja muita ympäristömyrkkyjä. Tämä johtuu toisaalta siitä, että monet suuret merieläimet ovat ravintoketjujen huipulla, ja toisaalta siitä, että valaan kaltaiset eläimet joutuvat syömään niin valtavia määriä ainesta. Raskasmetallipitoisuudet ovat niin suuria valaissa, että valaiden pelätään voivan kuolla sukupuuttoon jo niidenkin vuoksi. Sen lisäksi siis, että merinisäkkäiden tappaminen lihan vuoksi on suuri kolhu biodiversiteetin ja inhimillisen moraalin kyljessä, se on myös ihmisille haitallista.

Valaat ja delfiinit ovat herkkiä lajeja muistakin syistä. Valaat esimerkiksi lisääntyvät hyvin hitaasti - sinivalas saavuttaa sukukypsyyden n. 5-10 vuoden iässä, ja naaras synnyttää yhden poikasen keskimäärin 2-3 vuoden välein. Populaatiot kasvavat siis varsin verkkaisesti, ja vahingot korjautuvat ainakin yhtä hitaasti. Voidaan myös olettaa, että hyvin suurilla alueilla liikkuvat merieläimet kärsivät noidankehän tapaan kasvavasti joukkojensa harvenemisesta - esimerkiksi lisääntymispartnerin löytäminen käy vaikeaksi, jos välimatka muihin lajikumppaneihin kasvaa jatkuvasti.

Hyviäkin ajankohtaisia uutisia kaikuu maailmalta, ainakin rustokalojen osalta. USA:ssa on juuri saatu aikaan hainpyynnin kielto omilla vesillä hainevien vuoksi. Se on aktivistien kampanjoinnin tulosta. Myös Ekolon joulurahan saaneet tahot kampanjoivat oikeiden tulosten ja äärimmäisen tärkeän asian puolesta, mutta varsin eri välinein ja keinoin. Toivottavasti siis "jokaiselle löytyi jotakin" tästä joululahjottujen joukosta - Sea Shepherd toimii suoraan mutta väkivallattomasti, se seilaa käytännössä valaanpyyntialusten ja valaiden väliin estämään harpuunan laukaisun! SLL tekee arvokasta tiedotustyötä ja uurastaa saadakseen kalastajat vaihtamaan norppaystävällisiin pyyntimenetelmiin tai pitämään kokonaan paussia kalastuksesta sinä aikana ja niillä alueilla, joilla vauvakuutit liikkuvat. OPS puolestaan tekee maailmanlaajuisia projekteja, joilla epäkohtia tuodaan esille. The Covea tehdessään kuvaajat olivat sananmukaisesti henkensä kaupalla liikenteessä. Tällaiseen toimintaan Ekoloinenkin vielä sitten joskus hyppää messiin "isona" ja aikuisena biologina! :) 

P.S. Tsekkaa meikäläisittäin kaiketi tutuin valas - pyöriäinen!


lauantai 25. joulukuuta 2010

Ekoloinen toivottaa


Rauhallisenleppoisia joulunaikoja 
taikka reipasta talven taittumista 
 kaikille lukijoille! :) 
 

lauantai 18. joulukuuta 2010

Jouluvalmisteluja

Ekoloisen kotona on joululahja- ja korttiruljanssista pudottauduttu tänä vuonna aika tehokkaasti. Itse olen vain hiukkasen maalaillut ja kötystellyt jotain, ja intoillut eettisiä joululahjakortteja. Pieni määrä pikkuhipostelua on mukavaa vastapainoa ikiopiskelulle ja voimaharjoittelulle. Joulutuoksukin tietysti höyryää jo  tuoksulyhdyssä, eli tunnelmoinnistahan ei tietenkään luovuta.

Aikaisempinakin vuosina meillä ollaan oltu aika pitkälti downshiftaus-linjalla, jos nyt niin voi sanoa. Eli tehty itse lahjoja (oijoi, viime jouluna sain lahjaksi upeat, mustasta akryylilangasta itse tikatut sukkahoususukat, jos nyt sellaistakaan voi blogissa sanoa), ostettu luomua hyvistahoilta, ja paketoitu kestopusseihin ja kierrätysmatskuihin. Hypetyskriittiset "metalahjatkin" olivat välillä suosittuja - muistan varmaan ikuisesti ananastölkin, jonka sain kiedottuna vanhaan tyynyliinaan. Tänä vuonna on päätetty panostaa lähinnä hyvään ruokaan ja kerrankin runsaaseen yhdessäoloon - varmaan yleisesti harvinaista herkkua perheissä, joissa aikuistuneet lapset liehuvat kuka missäkin.

Kankaisia kestolahjapusseja

Tänään sekoittelin vegaanisen luomuwaldorfinsalaatin, jonka reseptin suunnittelimme äitini kanssa jonain aikaisempana jouluna. Kuolaten uumoilin myös muuta tämän vuoden joulupöytää, jota huvikseni listailen tännekin. Ajattelin tehdä ainakin vegaanisen joulu"kinkun", laatikot, rosollin ja jonkun hyvän avocadovihersalaatin...  Ja elävän ravinnon murekkeen, jonka löysimme joskus männä jouluna Vegaaniliiton reseptisivuilta ja ihastuimme kovasti. Sen ainekset kuulostavat hurjille, mutta maku on voimakkaalla tavalla upea. Maistui kyllä sekasyöjille myös, tämäkin herkku.

Laatikot voikin jo tehdä ihan heti kun kerkiää, ja laittaa pakastimeen tai pihalle jäätymään. Lanttulaatikon tekeminen on olennaista ihan jo jouluisen tuoksunkin vuoksi, ja porkkanalootakin on kiva, koska kylmiöstä löytyy syksyltä säilöttyjä juureksia mukavasti. Laatikoiden ohjeet otin Härkiksestä, eli Härkäpapua sarvista -kirjasta. Jälkkäripuolta mietiskelen huomenna, vaikka myönnänkin jo tehneeni lähes tunnin tuijottelun upeiden leivonnaisten ja kaakkujen puoleen erinäisissä vegeleipomuskirjoissa.

Nyt seuraa reseptilistausta varmoista joulupöydän suolaisen puolen artikkeleista. Aloitetaan vegaanisesta "kinkusta", joka valloitti myös sekasyöjäperheenjäsenten sydämet ensimmäisen esiintymisensä jouluna. Resepti on muistaakseni eettisten joulumarkkinoiden sivuilta, mutta huom! Faunan valmiiksi pakkaamia kinkkuainespussejakin liikkuu siellä täällä näin joulun alla - myös Ekolossa (kunnes myyvät loppuun). Ekolonkin myymistä kinkkuainespussukoista tuotto menee muuten Faunan tukemiseen.

Meidän perheen joulu"kinkku"
1 valkosipulin kynsi
1/2 dl soijajauhoja¨
1 dl oluthiivahiutaleita
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa (alunperin 1 tl, mutta meillä ainakin se maistui liikaa)
1/8 tl cayennepippuria
4 dl gluteenijauhoa
1/4 dl soijakastiketta
3 rkl rypsiöljyä
1/4 dl makeaa  / mietoa sinappia
3 1/2 dl vettä

Pilkotaan valkosipulinkynsi. Kuivat aineet (myös mausteet!) sekoitetaan keskenään ja kosteat keskenään (siis vesi, soijakastike, rypsäri ja sinappi). Kosteat aineet sekoitetaan kuiviin, ja vaivataan hartaasti käsin muutaman minuutin ajan. Sitten öljytään vuoka, ja venytetään möntti sinne pötköksi. Vuoan päälle voi laittaa folion kanneksi. Paistetaan 150 asteisessa uunissa  alatasolla 1 tunti 10 min, ja sen jälkeen vielä jälkilämmöllä 20 minuuttia. Tai ei vissiin ole niin tarkkaa, voi paistaa jopa 200 asteessakin, mutta vähemmän aikaa kaiketi sitten. Möntin voi kääntää puolessa välissä, jos haluaa paistopintaa kummallekin puolelle. Tarjoillaan jäähtyneenä.

Porkkanalaatikko
(2 keskikokoista vuokaa)
1 kg kuorittuja porkkanoita
vettä
suolaa
kaura- tai soijamaitoa
1-2 tl siirappia
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl valkopippurijauhetta
1/4 tl (tai ns. "ripaus") jauhettua neilikkaa
1 1/4 dl ohrasuurimoita
5 dl vettä
1/2 tl suolaa
öljyä vuoan voiteluun
pinnalle korppujauhoja

Kuoritut porkkanat paloitellaan ja keitetään pehmeiksi juuri ne peittävässä vedessä. Vesi kaadetaan pois ja porkkanat soseutetaan (tai minä ehkä haluan jättää vähän rouheammaksi). Ohrasuurimot keitetään kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Porkkanasoseen joukkoon sekoitetaan kasvimaito, mausteet ja kypsät suurimot. Maistetaan, onko suolaa tarpeeksi. Seos kaadetaan voideltuihin vuokiin, pinnalle lisätään korppujauho. Painellaan pintaan koristekuvio esim. lusikalla, ja paistetaan uunin alatasolla tunti, ja tarvittaessa jälkilämmöllä lisää.

Vegaaninen Waldorfinsalaatti
3 varsisellerin vartta
2 suht hapokasta omppua
n. 50 g saksanpähkinöitä
kourallinen tai pari viherherukoita
kastike:
1 1/2 dl maustamatonta soijajugua
2 rkl kasviperäistä kermaa
ronski turaus sitruunamehua
1/4 - 1/2 tl sinappia (annostelu voimakkuuden mukaan)
(suolaa)

Pestään selleri, kuoritaan omput. Pilkotaan selleri ja omenat ihan pieneksi, niin mehukkuus on paras. Murskataan saksanpähkinät. Sekoitetaan kaikki pilkotut ainekset yhteen. Lisätään viherherukat; meillä niitä oli pakastimessa, mutta vaikkei omaa satoa olisikaan, monissa marketeissa on tarjolla pakastettuja luomuviherherukoita :) Sekoitetaan kastikkeen ainekset eri kipossa yhteen. Käytin sinappina herkullista, pikkujouluksi saatua konjakkisinappia, joka on suhteellisen makeaa. Siksi pistin sitä ylikin puoli teelusikallista. Sekoitetaan valmis kastike salaattiin. Halutessasi voit ripsauttaa myös suolaa vielä päälle. Maistetaan kokonaisuutta salaa ja arvioidaan, halutaanko lisätä sitruunamehua tai suolaa.   

Ensimmäinen waldorffi - naposteltavaksi joulua odotellessa :)

Elävän ravinnon joulumureke
4 dl auringonkukansiemeniä
3 dl cashewpähkinöitä
2 dl hapankaalta
200 g herkkusieniä
1/2 tl timjamia
2 tl soijakastiketta
1/2 purjoa silppuna
koristeeksi mantelilastuja ja persiljaa
...sekä kokonaisia manteleita

Siemenet ja pähkinät huuhdotaan ja liotetaan ainakin tunnin ajan, ja jauhetaan tehosekoittimessa (tai meillä täällä vanhalla, vikuroivalla sauvasekoittimella, tuskanhiki otsalla :D). Lisätään valutettu hapankaali, pilkotut sienet, timjami ja soijakastike (vähissä erin, jos sauvasekoittimella temppuillaan!). Pieneksi pienitty purjo sekoitetaan käsin joukkoon (tai itse sekoittaisin kyllä koneella, jos tehokas olisi). Massa muotoillaan pötköksi ja koristellaan mantelilastuilla ja persiljalla. Kokonaiset mantelit tökitään pystyyn rivistöksi, koristelumielessä. Ihanan tuhti ruoka, joka kyllä täyttää hyvin :)

 Näillä mennään siis toistaiseksi - ainakin siihen asti, että on makeuksien vuoro!

torstai 9. joulukuuta 2010

Syömisen kontrollointi

Toivottavasti ylläolevan kaltaiset otsikot ärsyttävät muitakin; toivon ainakin, että tuo mekanistinen hallinta-ajatus on lukijoistani jo "passé". Itse olen todella tyytyväinen siihen, että populaarin yleisöneuvonnan suhteen syömisen ja ruokailun psykologia on alkanut saada uudenlaisia, moninaisia muotoja pelkän "hallinnan", "kontrollin" ja "itsekurin" sijaan... Tottakai kyse voi olla omasta kasvamisestani, tai siitä, että seuraan laajemmin erilaisia medioita, mutta kyllä ainakin mutu-tuntumalta tällainen moninaistumiskehitys on meneillään. 

Vuosi taisi olla 2004 tai 2005, kun liikuntalääketieteen perusopintojen ravitsemusosiota suoritin, ja ravitsemusasiantuntija Patrik Borg kävi puhumassa kurssilaisille. Hänen näkemyksensä jäi mieleen, sillä se tuntui erilaiselta kuin muu tuonaikainen ravitsemuspuhe. Borg puhui ruuan ja ruokailun psyykkisestä puolesta samalla painolla kuin muut proffat liikuntalääketieteen "luonnontieteellisemmistä" pointeista. Mieleeni jäi esimerkiksi (suurinpiirtein muistellen), että kolme herkuttelukertaa viikossa on ehdottomasti liian vähän

Borgin ajatuksia olen omalta osaltani tulkinnut niin, että jos on tarpeen tehdä elämäntapamuutoksia joko oman fyysisen hyvinvoinnin tai psyykkisen mielihyvän vuoksi, elämästään ei saa tehdä vaikeaa. Kärsimällä ei saavuta hyvinvointia, mikä sinänsä on aika loogista. Psykologisiin tekijöihin liittyvät kaikkinaiset oletukset omasta toiminnasta ja erityisesti itsesääliin värittyvä marttyyriongelmallisuus - tunne siitä, että "olen syönyt niin kauhean vähän, voi, kärsin!" johtaa tietenkin motivaatiopulaan elämäntapojen muuttamisessa, malttamattomuuteen, pettymyksiin ja väsymiseen, sekä syyllisyyteen ja periksi antamiseen. Tai jopa puolustusreaktioon, joka saattaa olla kotiin linnottautumista, rutiineihin kivettymistä, jatkuvaa napostelua tai alakuloa. Itsen säästelyyn tässä julmassa maailmassa, jossa kilot eivät karise tai vyötärö pienene vaikka kituu ja pinnistää. Siksi vähän on liian vähän.

Syyllisyys oman kehon liian hyvästä/huonosta/jne kohtelusta on selvä sudenkuoppa terveellisyyden tai sopivan pulskuuden/hoikkuuden/lihaksikkuuden/muodokkuuden/tms tavoittelussa. Se johtaa tyytymättömyyteen oman itsen suhteen ja ongelmiin suhtautumisessa ruokaan, mistä taas seuraa herkästi murheita, kotona istumista - ja juuri "väärällä" tavalla syömistä. Silloinkin, jos painonpudottaminen on tarpeen, kehosyyllisyys itsessään on se ongelma.  Syyllisyys on itse asiassa juuri se "repsahtamiseen" tai sairauteen johtava tekijä - ja siitä pitäisi keinolla tai toisella luopua kokonaan. Kukaan ei kärsi minun keksinsyömisestäni, joten minun pitäisi unohtaa herkkusyyllisyys ja keskittyä johonkin kiinnostavaan. Jos jään märehtimään syyllisyyttäni, en takuulla löydä mitään vielä keksejä parempaa ja pitäydyn niissä. Ensimmäinen parempi vaihtoehto on olla onnellinen herkuttelustani ja parista keksikilosta - ihan hyvä, ellei terveyttäni haittaa. Toinen parempi valinta on keksiä jotain antoisampaa ja hauskempaa ja unohtaa koko keksi. Joka tapauksessa taitaisi olla hyvä unohtaa liika linkittäminen tyyliin ruoka = ravitsemus: jos syö ruuan sijaan pelkkiä ravintoaineita, ottaa moninaisten syömisongelmien riskin.

Onnistuva painonhallinta tai muu muutos on, kuten tiedetään, pysyvien hyvää tekevien elämäntapojen opettelua. Mistä voisi maalaisjärjelläkin jo päätellä, että itse asiassa terveellisen syömisen asettama haaste on saada omasta elämästä uusine elämäntapoineen niin viihdyttävää, ettei mitään ongelmia tule.

Viimeisimmässä teoksessaan Borg käsittelee useaan otteeseen sitäkin, että onnistunut, ja erityisesti tarpeeksi runsas, syöminen päivän mittaan lomittuu fysiologisuudessaan psyyken kanssa melko monimutkaisesti. "Turha napostelu" iltaisin on yleensä piiloutunutta nälkää, ja ahmiminen illalla koko päivän panttaamisen jälkeen on lähinnä evolutiivista elossasäilymisvimmaa. Itse asiassa eläin- ja vapaaehtoisihmiskokeiden tulokset ovat vuosien mittaan useinkin aika erikoisesti paljastaneet, että itsensä nälkiinnyttämisen ja "liian vähän" -kokemusten seurauksena syömisterveys voi olla sekaisin jopa vuosia!

Kärsiminen on pahasta - seikka, jonka pitäisi olla melko lailla itsestäänselvä, mutta ei "täydellisen kropan" tavoittelussa selvästi edelleenkään ole. Mainitussa viimeisimmässä kirjassaan Borg kertoo, miten hän aloitti ravitsemusneuvonnan eräänkin asiakkaan kanssa karsimalla liikuntaohjelmasta ne tunnit, jotka asiakas tekee vain pudottaakseen painoa. Tämä ilmeisesti johtuen siitä, että liikunnasta luopuminen on todennäköistä pelkän kilojenkaristusjunnaamisen vuoksi, mutta uskoakseni myös siksi, että laihtumiseen tähtäävä liikunta aiheuttaa "minä poloinen" -asennetta väsymyksineen, mikä puolestaan aiheuttaa puolustautumisreagointia ja väsymystä. Jos treenaaminen tai tavoitteellinen ruokavalio ei kiinnosta ja innosta, pitää muuttaa jotain: joko kärsiminen tai syyllisyys -vaihtoehtoisuus on kuviteltu umpikuja. Nauttiminen lienee avainsana. Ihminen, jonka alitajunta puhuu tyytyväisyydestä "minä raukka" -juttelun sijaan, todennäköisemmin myös jaksaa ja onnistuu mahdollisissa tavoitteissaan.

Ruoka tulisi tietenkin nähdä positiivisena asiana. Tuossa ominaisuudessa se jakautuu kahtia - psyykkisiin ja fyysisiin hyvinvointivaikutuksiin. Jos jommassakummassa mättää kovasti, toinenkin tottakai kärsii. Itselläni painoharjoitteluharrastus muutti syömistä selvästi terveemmäksi - ruoka oli helpompi nähdä ravitsevana ja rakentavana tekijänä, kun myönsi itselleen, että tikkumainen juoksijakroppa tarvitsee muotoja, ja muotojen rakentaminen ruokaa. Toisaalta aikanaan vegaanisuus pelasti paljon ruoka-asenteessani poistamalla syömisen mustia puolia, mutta siitä olen jo kirjoittanut. Onkohan esim. superfoodinnostus, niin hupaisan totista kuin se onkin, myös huippuhyödyllistä näiltä osin? Siis kun kiinnitetään ihmisten huomiota siihen, miten hyvää herkullinen ruoka voi tehdä "rakentavana" ja tervehdyttävänä seikkana, ja miten öljyt tai rasvat ovat syntipukkien sijaan supersankareita? Kuka vielä Borgista jatkaen pelastaisi herkuttelun ihan ylipäänsä - oli superia tai ei?




perjantai 3. joulukuuta 2010

Joulujälkkäri :)

Raportti ja synnintunnustus: Sopotin aika kivan pikku jälkkärin pikkujouluhengessä. Siihen tuli melkein kokonainen 400 ml:n kookosmaitotölkki, iso kourallinen liotettuja luumuja ja niiden liotusvesi, pari ruokalusikallista rusinoita, hiukkasen siemeniä ja pähkinöitä sakeuttamaan, ja yksi banaani. Niin, ja mausteeksi se Brazierilainen 1/4 teelusikallista neilikkaa, kaneliakin olisin laittanut jos olisi sattunut olemaan. Makeuttimeksi laitoin steviaa, mutta suosittelen mieluummin vaikka intiaanisokeria, stevia ja luumu kun eivät jotenkin aina sovi yhteen. Sekoitus tehosekoittimella ja valmista on! Tulee tuollainen allaolevan kokoinen kahden hengen annos, ja lisäksi jää ihan mukavasti kokille rapsittavaakin :)  

joulujälkkäri rusinakoristeella
Pitäisi kyllä alkaa kohta taas blogata muutakin kuin nestemäisiä ruokavinkkejä - ainakin ajattelin taas kokata kotiväen pikkujouluihin joitakin kivoja vegaaniversioita; seitankinkku ja vegaaninen waldorfinsalaatti ainakin lienevät tulossa blogiin :) Mutta paljastettakoon, että tuolla luonnosten uumenissa vaanii myös lisää outoja pirtelöohjeita viimeistelyä ja julkaisua odottamassa.

torstai 2. joulukuuta 2010

Naturessa: sukupuuttoaalto voi sairastuttaa

Naturessa vastikään julkaistu artikkeli (lyhennelmä Cary Instituten sivuilla) antaa taas lisäsyitä biodiversiteetin säilyttämiseen, eli luonnonympäristöjen ja niiden asukkaiden suojeluun. Ihmisille elintärkeiden ekosysteemipalveluiden kirjoon näyttää nimittäin kuuluvan myös, että lajirikkaat ekosysteemit suojaavat sekä ihmisiä että eläimiä haitallisten taudinaiheuttajien lisääntymiseltä ja leviämiseltä. 

Tutkijaryhmä selvitti tarttuvien tautien ja biodiversiteetin vuorovaikutuksia ja tuli siihen tulokseen, että lajien väheneminen erilaisissa elinympäristöissä johtaa patogeenien lisääntymiseen. Jostain syystä näyttää siltä, että herkimmät, ensimmäisenä katoavat lajit ovat niitä, jotka estävät taudinaiheuttajien leviämistä. Ne ikäänkuin puskuroivat patogeenitoimintaa vastaan haittaamalla niiden leviämistä. Ne lajit puolestaan, jotka jäävät heikentyneillekin alueille, ovat useammin patogeenien kasvulle hyödyllisiä - kantavat esimerkiksi loisinaan patogeenivektoreita. Vielä ei tiedetä tarkkaan tähän johtavaa mekanismia, mutta trendi näyttää tutkijoiden mukaan selvältä ja yllättävän yleiseltä. Biodiversiteettikadon patogeeneja hyödyttävä vaikutus koskee sekä viruksia, bakteereja että sienitauteja. Tutkijat toteavat vaikutuksen olevan niin selkeä, että monimuotoisuuden suojelussa on alettava pitää kiirettä. Muiksi riskeiksi tarttuvien tautien lisääntymisen, ihmisten uusille patogeeneille altistumisen ja taudinaiheuttajien leviämisen suhteen artikkelissa mainitaan kestämättömästi lisääntyvä ihmismäärä, uusien alueiden raivaaminen ja kotieläinten kasvava määrä. 

Opossumit suojaavat amerikkalaisia haittaamalla borrelioosin leviämistä
(kuva: National Geographic)

Ehkä E.O. Wilson tosiaan oli aikanaan oikeassa siinä, että luonnon monimuotoisuuden väheneminen on ihmiskunnan pahin uhka. Kurjaa on nähdä ennustuksen toteutuvan, varsinkin, kun lajikadon oletetaan vain voimistuvan. Monimuotoisuuden ylläpidosta tulisi minun mielestäni tehdä yksi itsestäänselvä huomionkohde niin arkipäivässä kuin poliittisissa linjauksissakin. Pienemmällä skaalalla tarvittaisiin niitä villipihoja ja suojelumetsiä, ja tasapaksujen nurmikenttien uudelleen miettimistä. Myrkyllisten aineiden käytön vähentämisellä olisi jo hoppu, sillä vesistöihinhän ne osaksi päätyvät. Luomun lisääminen olisi paikallaan. Eikä taaskaan voi olla mainitsematta kulutuksen vähentämistä, joka liittyy raaka-aineiden mylläämiseen eri puolilla maailmaa. Suuremmalla skaalalla ongelmat ovatkin sitten sellaisia vyyhtejä, että eipä niihin minun kapasiteetillani paljon osaa sanoa. Liikakansoitus, maankäytön kysymykset... huojentavaa, ettei tarvitse noista kysymyksistä ollakaan vastuussa! Voi näpertää omalla ruohonjuuritasollaan.

Ruohonjuuritasooni liittyen - ajattelin koota jossain vaiheessa vinkkilistaa eettisen joulun toteuttamisesta, mutta tässä aihepiirissä ja tässä vaiheessa joulukuuta kun edetään, haluan monimuotoisuusaiheeseen liittyen hehkuttaa joulukorttiasiaa! Suunnittelen nimittäin ostavani lahjaksi ikimetsää  Luonnonperintösäätiön nettisivuilta, ja päätin myös lähettää saman systeemin joulukortteja. Siinä kun saattaa ohimennen tulla avittaneeksi vaikka naukuvaäänisen kuukkelipopulaation säilymistä. Joulu on muutoinkin hauska tekosyy surffata hyvisjärjestöjen sivuilla klikkailemassa ilman, että tulee hörhö- ja tuhlarileima otsaan. Niin ja nythän voikin aiheeseen liittyen perustella olevansa vain kaukaa viisas, eikä ollenkaan sentimentaalinen ituhippi. Että koitan vain tässä ehkäistä ensi talven flunssia ja mahatauteja maksamalla kuukkeleiden ja opossumien suojelurahat.