perjantai 11. helmikuuta 2011

Hyi olkoon idealisti!

Jouduin tai pääsin esitelmöimään kurssillani aiheesta idealismi ja luonnonsuojelu. Kirjoittelen tännekin kenties osin provosoivia ajatuksiani siitä, ja toivon, että joku ottaisi kantaa. Kun on aina yhtä ilahduttavaa nähdä, että joku on jaksanut kommentoida jotain näihin sepustuksiin, enkä huutele täällä yksin :)

Idealistista on kehittynyt huvittavan nolo haukkumasana, vähän kuin vanhan "nössön" ilkeämpi ja pahemmin kolahtava versio. Hikipedia tiivistää idealismin näin: "jonkinlaista toiveikkuutta, optimismia tai menemistä sen mukaan, että se, mitä halutaan, saavutetaankin vielä joskus." Eli siis ainakin jossain kohdassa idealismia piilee ajatus siitä, että asioihin voi vaikuttaa, ja jos ne voisivat olla paremmin, niitä kannattaakin siihen suuntaan yrittää vääntää. 

Vihreä sankari (kuva: www.konsolifin.net)
Idealismilla on tottakai muutamakin merkitys. Poliittinen idealismi korosti globaalia vastuuta, vastapoolinaan poliittinen realismi, jolle oikeutettu ja järkevin toimintatapa oli oman maan nationalistinen eduntavoittelu. Näin olen ymmärtänyt. Sitten on vielä erikseen idealismi vs. materialismi - jatkumo, joka on kaiketi metafysiikan puolta... Mutta minua kiinnostaa tämä ympäristö- ja luontokysymyksiin liittyvä, "vihreiden sankareiden" idealismi. Ympäristöidealismi voidaan määritellä esimerkiksi optimismina sitä kohtaan, että on mahdollista kokea yhteenkuuluvuutta muiden lajien kanssa ja toimia, jollei sankarillisesti, niin ainakin elämää ylläpitäen. 

Minua huvittaa suunnattomasti, että ekologiaan ja luonnontieteisiin perustuva raa'an rationaalinen näkemys rajallisen maapallon rajallisista luonnonvaroista kuuluu jossain määrin idealistimäärittelyn klönttiin, kun taas hyvin erikoinen, ilmassa lilluva paradigma siitä, että rajallisiin luonnonvaroihin voitaisiin perustaa rajaton kasvutalous, on olevinaan rationaalista ja "tieteellisempää" tavaraa. Tämä perustuu mielestäni vain ja ainoastaan siihen, että juuri tämänhetkistä, valtaapitävää näkemystä ei koskaan luokitella idealismiksi ennen kuin aikakautta voidaan katsoa historiallisena. Meidän silmissämme muinaiset egyptiläiset olivat suht idealistisia kuolemanjälkeiseen elämään katsoessaan, mutta he tuskin itse elivät sellaisessa käsityksessä. Minusta meidän kulttuurimme kanssa on ihan samoin. Ajatus rajattomasta kasvusta on hassu, jopa jollain lailla uskonnollisen kiihkeä, mutta silti "business as usual" nähdään aina sinä "rationaalisena" vaihtoehtona, jos toinen ehdolla oleva toimintamalli olisi esimerkiksi ekosysteemitoimintojen turvaaminen. Soppa siis tuntuu lotisevan niin, että tunnepitoista "rajaton kasvu rajallisissa oloissa" -toiveajattelua voidaan pitää selväjärkisyyden ilmentymänä, mikäli siihen on sekoitettu hippunenkin evolutiivisesti kehittyneen ihmisahneuden toteuttamismahdollisuutta. Olenpa julman idealistisen kyynikkoilkeä, mutta juuri tälle nauroin eilen, ja siksi sen joudun tässä kertoa ollakseni aito! ;D

Mitä nykyinen "vihreä sankaruus" sitten oikein edustaa ollessaan "Business as usualia" vastaan? Tuskin on liian yleistävää väittää lähes kaikkien "vihreän idealismin" edustajien mieltävän, että meidän länsimaisten pitäisi kertakaikkiaan vähentää törsäämistämme. Sehän voi tarkoittaa montaa asiaa. Esimerkiksi sitä, että tavaran haalimisen pakkomielle korvataan mielekkäällä tekemisellä, perustarpeista, kuten hyvästä ja terveellisestä (luomu)ruuasta nauttimisella, uuden oppimisella, palveluiden kehittämisellä, oman terveyden hoitamisella, hankkeiden toteuttamisella, sosiaalisella toiminnalla tai omasta rauhasta nauttimisella, tai millä tahansa hiukan krääsää mielekkäämmällä. Rajallisessa maailmassa kun kuitenkin on niin, että mikä tahansa ostos on elottomaksi tavaraksi muutettua luontoa. Ongelma siis onkin, ettei tavaraa, energiaa ja materiaalia kunnioiteta siinä määrin, kuin jotain niinkin arvokasta tulisi. Onkohan liian provosoivaa, jos sanon, mutta ainakin minulle päätoimisena opiskelijana luomun varassa eläminen on ehdottoman hyvä juttu. Korkeaa ja eettistä laatua, joka maksaakin enemmän - sitä arvostaa pakostakin.

Sustainable futures -kuvitusta
Minulla on työn alla aika kiinnostavaa lukemista degrowthin toteutusmahdollisuuksista. Marko Ulvilan ja Jarna Pasasen kestävän tulevaisuuden raportti; Sustainable Futures - Replacing Growth Imperatives and Hierarchies with Sustainable Ways. Sen saa Ulkoasiainministeriöstä ihan ilmaiseksi, tai sitten sen voi ladata tästä. Raportin ääni  kertoo, että inhimillinen tasa-arvoisuus ja kestävä kehitys menevät käsi kädessä. Tietyn äveriäisyysrajan jälkeen onnellisuus ei nouse, eli kasvun taittaminen ei tekisi meistä onnettomia. Maailma myös jakautuu raportin mukaan kolmeen sektoriin. Ylikuluttavaan luokkaan (joka puolestaan jakautuu ylikuluttavaan ja sairaalloisesti ylikuluttavaan), kestävästi toimivaan luokkaan ja kamppailevaan luokkaan. Kestävässä luokassa on maapallon kansoista kolmannes - ei siis ihan mahdotonta...! Kirja tarjoaa sekä kulttuurisia että poliittisia keinoja, joilla ihmiset voisivat muuntua globaalisti kestäväksi lajiksi, ihan inhimillisillä ja eettisestikin nykyistä kestävämmillä tavoilla. Olen tosiaan vasta keskivaiheessa lukuprojektiani, joten en hössötä enempää, vaan kehotan lukijoita lukemaan itse :)

Ainakin minusta globaali ja rajallisen planeetan tunnustava ajatusmaailma on rationaalisempi kuin keinotekoisen kansallinen, joka vielä kansallisissakin rajoissa keskittyy oman navan paapomiseen. Mutta minä olenkin idealisti.



1 kommentti:

  1. Kirjoitin omat kommenttini omaan blogiini, koska venähtivät vähän pitkiksi, voit lukea ne sieltä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.