tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ilmastonmuutos & ihmisen eväät

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia maapallon eri alueiden ruuantuotantokapasiteetteihin spekuloidaan kaikkialla. Huolestuttaviahan näkemykset ovat - esimerkiksi Afrikan maissin tuotannon havaittiin yhdessä lukuisista, uusista tutkimuksista voivan heikentyä yli kuusikymmentä prosenttia, jos ilmasto lämpenee asteenkin. Tämä uudella tavalla tutkittu tulos on aika lailla uhkaavampi kuin jotkut vanhemmista muutaman kymmenen vuoden aikaskaalalla tutkituista, mikä osoittaa myös ennustamisen vaikeutta. Vielä vaikeampaa on arvioida, kuinka paljon (nykyistäkin) enemmän ihmisiä ilmastonmuutoksen seurauksena tulevaisuudessa tulee kärsimään nälästä. Se kun riippuu paljolti siitäkin, tuleeko varallisuuden jakautuminen ja sosiaalinen tasa-arvo muuttumaan vai ei.  

Lisähaitaksi ihmiskunnan ruokkimiselle muuttuvassa ilmastossa lätkähtää kaupan päälle lisääntyvä kuivuus. Monet alueet, jotka jo nyt kärsivät ajoittaisesta kuivuudesta, saattavat muuttua mahdottomiksi viljellä, kun haihtuvuus lisääntyy entisestään ja sademallit muuttuvat. Laskelmissa on suhteellisen yksimielisesti arvioitu, että viljelykelpoisen maa-alan muutokset ovat erityisen haitallisia juuri Afrikalle, jossa väestö kasvaa nopeaan tahtiin. Siellä parhaan laatuluokan maapinta-ala saattaa tällä lämpenemistrendillä vähentyä noin 135 miljoonaa hehtaaria, josta osa muuttuisi huonompilaatuiseksi ja osa lähes viljelykelvottomaksi. Maapallon viljelykelpoinen maa ei välttämättä kokonaisuudessaan vähenisi paljon, mutta "vaihtaisi paikkaa" suht epäreilusti. Myös ruuan hinnan lasketaan nousevan, ensin maltillisemmin, mutta viimeistään 2050 jälkeen kiivaasti, osin ilmastonmuutoksen vuoksi. Ja ne joita ongelma pahiten tulee koettelemaan, ovat tietenkin köyhimmät ihmiset. Varovaisimmat arviot katsovat, että vuoteen 2080 mennessä Afrikassa on 50 miljoonaa nälkäistä enemmän.

(www.guardian.co.uk)

Ruuasta pelätään tulevan taloudellisen keplottelun väline, kun sen hinta nousee. Kyseessä ei olisi ainoa itseään ruokkiva ongelma liittyen ihmisen elintarpeisiin ja ympäristön muutokseen. Kun ennen viljellyt alueet heikkenevät, jo nyt uhattuna olevat metsäalueet saattavat kokea karun kohtalon. Nälkäisenähän ihminen raivaa vaikka mitä pusikkoa tieltään. Ja koska metsät, kosteikot ja kosteat turvemaat ovat todellisia hiilivarastoja, niiden raivaaminen viljelyyn tai vesiviljelyyn tulisi kiihdyttämään ilmastonmuutosta entisestään. Globaali ongelma, jolla on alkaessaan alueelliset kriisit. Mutta vähemmänkin uhattujen valtioiden kannattaisi jo nyt tehdä kaikkensa ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Alueelliset tai sellaisiksi ennustetut ongelmat kun eivät tule jäämään paikoilleen. Pelkästään levottomuuksien tai visioidun lämpenemisen ja nälkiintymisen mukanaan tuoman laajemmalle leviävien sairauksien ja terveysongelmien uhan takia ongelmaan ehkä kannattaisi länsimaissakin suhtautua vähemmän taloutta varoen kuin nyt ollaan tehty.

Kosteammilla ja lauhkeammilla alueilla nouseva lämpötila saattaa hetkellisesti lisätä tuotantokasvien kasvua. Hyödyn laskennassa ei kuitenkaan todennäköisesti jäädä plussalle, kun otetaan huomioon lisääntyvät äärisääolosuhteet, myrskyt, tulvat, alueitaan laajentavat kasvitaudit jne. Lisääntyvän ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden voisi ajatella lisäävän kasvien kasvua, mutta useammassakin labrakokeessa on huomattu varjopuolia. Kasveissa esiintyy usein samalla vähentynyt valkuais- ja lisääntynyt suoja-ainepitoisuus, eli niiden laatu ravintokäytön näkökulmasta heikkenee.  

Hiilen parhaat, olemassaolevat varastot kannattaisikin turvata, ihan oikeilla säädöksillä ja suojelutoimenpiteillä. Kyseessä ei ole vain säilyttämisen sentimentaalinen periaate, vaan radikaalin olennainen ajatus elämän ja kulttuurin jatkumisesta. Fossiilisten polttoaineiden käytön lisäksi metsien ja turvemaiden tuhoaminen ja laadullinen heikentäminen vapauttavat hiilidioksidia, sen lisäksi, että niiden kato on biodiversiteettikatastrofi. Metsiä, soita ja trooppisia turvemaita kannattaisi siis (kuten myös vesiekosysteemejä) varjella erityisesti, sekä hiilen että monimuotoisuuden varastoina. Mutta hiilen sitoutumista maaperään voidaan myös lisätä. Metsämaa sitoo paljon paremmin hiiltä kuin monokulttuurin, mutta kuten aiemminkin kirjoitin (Maailman tila 2010-postauksessa), myös ruuantuotantoon käytetyn maan hiilenvarastointikykyä voi ronskisti parantaa. Toimivia menetelmiä ovat muokkaamisen vähentäminen, metsäviljely, luomulannoitteet, suojakasvit jne. Metsäviljelyn tai permakulttuurin tapaiset keinot edistävät veden ja ravinteiden kiertoa, mikä lisää hiilen sitoutumista parantamalla maaperää ja sen humuspitoisuutta. Ja edelleen; kasvisruokavalion tai enemmän kasvispainotteisen ruokavalion tulisi yleistyä. Pelkästään Amazonin sademetsiä tuhoava pihvibisnes aiheuttaa niin paljon kasvihuonepäästöjä ja lopulta inhimillistä hätää, että en edes halua kerrata itselleni laskelmia kaikelle länsimaiselle eläintuotannolle. Kasviperäisen ravinnon innovaatioita syntyy onneksi koko ajan lisää, lupiiniproteiinista itse tuotannon ekosovelluksiin.

Voisiko lupiinista olla tuhoisan lihantuotannon vähentäjäksi?
(kuva: www.sciencedaily.com) 

Monilajiset peltometsä-, permakulttuuri- ja luomutilat voisivat taata myös alueellista ruokaturvaa. Koska positiiviset ympäristövaikutukset pienillä tiloilla ovat tutkitusti kaikkein suurimmat, olisi paikallaan tukea pienimuotoista luomu- tai peltometsätuotantoa erityisesti suurten monokulttuurien kustannuksella. Samalla estettäisiin myös metsien kaatuminen nälkäisten, rahasatojen parissa työskentelevien ihmisten muuttaessa alojaan. Vaikka todettakoonkin, että yksittäisten ihmisten siirtyminen viljelyssään raivaamaan sademetsiä on koko ajan pienempi osa siitä sademetsäkadon valtavuudesta, johon osallistuvat suuret bisnekset. Näissä asioissa mennään kuitenkin jo niin pitkälle ihan erilaiseen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja minulle vieraamman taloustieteen kiemuroihin, etten nyt jatka tai jaksa aiheesta sen enempää.

Maissin kasvatusta puuston suojassa. (Kuva: www.worldagroforestrycentre.org)

Minusta on hurjaa, miten käsittämättömän tiiviisti nyt, ihmisluvun haastavasti kasvaessa, inhimillinen oikeudenmukaisuus kietoutuu ympäristöasioihin. Alueellisesti tehokkuusajattelusta, tehotuotannosta ja tehoviljelystä heikkenevät ekosysteemipalvelut (puhdas vesi, pölyttäjät, puhdas ilma jne...) ovat pahiten pois paikallisilta, ja ympäristön tuhosta hyötyvät eri ihmiset kuin siitä kärsivät. Nykyään ei enää voida osoittaa syyttävällä sormella ituhippejä, jotka eivät osallistu "oikeiden ongelmien" hoitoon ja toisten ihmisten puolien pitoon. Ympäristönsuojelu näyttää koko ajan enemmän ihmistenkin suojelulta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.