keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ravinteita purkeista ja puunoksalta

Helsingin Sanomat kertoi toissa viikolla lisäravinteiden terveyshyötyjä kyseenalaistaneesta tutkimuksesta. Sen jälkeen lisäravinteiden syömisen kyseenalaisesta tai jopa negatiivisesta vaikutuksesta terveyteen on väännetty ahkerasti sekä mediassa että ravitsemukseen vihkiytyneillä keskustelupalstoilla. 


En ole erityisemmin uppoutunut teollisten lisäravinteiden kemiaan. En ikinä oppinut muistamaan edes sitä, kumpi D-vitamiineista taas olikaan eläinperäinen. Siksi aloin tilata harvat vitskuostokseni yksinomaan luotto-vegekaupoiltani. Hivenainevalmisteista tiedän varmimmin sen, että on tuskastuttavan monimutkaista yrittää löytää optimaaliset konsentraatiot ja muistella, oliko se kelaatti vai oksidi, joka ei imeytynyt ollenkaan. On itsestään selvää, ettei hyöty voi olla kummoinen tabletista, joka kulkee mössönä elimistön läpi tekemättä mitään. Sama pätee tablettiin, jossa on nimellinen määrä jotain vaikka raudankaltaista, täyteaineen mausteena.

Suomessahan EU:n lainsäädäntö pitää tiukasti kiinni siitä, etteivät lisäravinteet konsentraatioissaan ylitä suosituksia. Siksi voisi kuvitella, ettei edellä mainitussa artikkelissa peloteltu eliniän lyheneminen ole suuri riski meikäläisiä valmisteita suositusten mukaisesti popsiessa. Se puolestaan, onko tabletissa minkään vaikutuksen vertaa imeytyviä ravinteita, jää ostajan tarkasteltavaksi. 

Olen hitusen miettinyt, onko lisäravinnekaupan suurin haitta "piilo-opetussuunnitelma", joka lupaa suuria vaikutuksia tai parantunutta oloa pienellä vaivalla. "Osta pilleri, jatka einesmättöä ja voi paremmin". 

Pidän fiksuna ajatusta hankkia ravinteensa mahdollisimman pitkälle ruuasta. Tietenkin on aina poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia: esimerkiksi vegaani saa olla suht varma, ettei sitä B12-vitamiinia tule tofusta, tempehistä tai tyrnistä, vaan se on syötävä purkista. Muutoinkin suoranaisesti vajaaksi jäävä tietty ravinne on ihan ookoo ottaa pilleristä, turha tässäkään on alkaa itseään tiukkaan muottiin änkemään. On kuitenkin paljon ravinteita, joita ei vielä ole osattu purkittaa tai edes keksiä. Siksi suosin luontoäiskään luottamista. 

En henkilökohtaisesti pidä kaikesta superfood-ilmiössä. Pidän ruuista, jotka kyseisen ringin sisälle on rajattu, mutta moni muu kyllä yltää ihan samalle tasolle hedelmä- tai vihannestiskillä. Pidän ravinnon tärkeyden korostamisesta, mutta en erityisemmin väittelyyn ja paremmitietämiseen tähtäävästä hifistelystä. Minusta maistelu on kivaa, mutta trendisyöminen ei ole oma juttuni. Oli miten oli, puut ovat hienoja olentoja, ja siksi pidän baobabista, joka on vielä toistaiseksi onnistunut piilottelemaan pahimman superfood-leiman ulottumattomissa...

Baobab (Adamsonia digitata) on vanha, afrikkalainen puu, jonka hedelmiä on käytetty kyseisellä mantereella jo kauan. Baobabia kutsutaan monella nimellä, esimerkiksi "ylösalainen puu". Lempinimi on helposti ymmärrettävissä, sillä puun on helppo kuvitella nousseen myrskyssä ilmaan ja jysähtäneen takaisin maahan juuret taivasta kohti. Itse asiassa eräs vanha taru kertoo, että Baobab oli aikojen alussa uhmannut Jumalaa ja tullut siksi istutetuksi juuret ylöspäin. Mahtavat baobabit voivat elää jopa tuhatvuotisiksi, ja niillä on suuri merkitys vanhoissa, paikallisissa kulttuureissa aikakausien ja sukupolvien yhdistäjinä.

Merkillinen baobab (kuva: www.abaobab.com)

Baobab on mitä taloudellisin kanssakasvaja: kaikki puun osat ovat ihmisravinnoksi kelpaavia. Lehdet ovat proteiinpitoisia ja aminohappokoostumukseltaan hyviä, ja ravinteikkuus on omiaan parantamaan alueellista terveyttä. Eniten käytössä ovat olleet puun hedelmät, joita kutsutaan "apinan leiviksi" (kyseessä ei silti ole apinanleipäpuu ;)). Hedelmät ovat äärimmäisen ravintorikkaita; ne sisältävät esimerkiksi kymmenen kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinit, runsaasti antioksidantteja, magnesiumia, fosforia, kalsiumia, kaliumia, rautaa ja sinkkiä. Hedelmien sisältä löytyvät siemenet ovat niinikään ravitsevia ja proteiinipitoisia. Kotimaissaan baobabia käytetään jauhettuna, ja sitten puuroiksi tai leiviksi sekoitettuna. Sen lääkinnällisiä käyttöjä ovat olleet ravitsemuksen kohentamisen lisäksi ruuansulatuselimistön ja monien sairauksien hoito.

Baobabin hedelmien saaminen käyttöön on kiinnostava ilmiö siksi, että se lisää metsien elossasäilyttämisen kannattavuutta. Baobabeja ei, ainakaan toistaiseksi, voida kasvattaa, vaan tarvitaan aitoja metsäpuita. Kaiken maapinta-alan ollessa taloudellisen hyötykäytön paineissa, ja puutavaran lyhytnäköisen kaatamisen houkutellessa köyhillä alueilla, hedelmien nouseva arvo saattaa hyvinkin edistää metsikköjen säilyttämistä. Varmaa tietoa tästä ei voi sanoa, sillä baobabin hedelmät ovat ihan uutta EU:ssa. Mikäli valvonta ja yhteistyö toimii, keräily pidetään kestävänä ja niin edelleen, tässä voi olla käsissä yksi metsien säästämisessä auttava ruoka. Luomuna baobab voi siis olla kestävä tapa ravita itseään luonnonmukaisesti. Tässä linkissä pohditaan asiaa.

Baobabin hedelmä (kuva: Arkive)

Metsien säilyminen ei ole vain ympäristöetiikkaa harrastavien hippien toiveuni, kuten olen usein tullut todenneeksi. Metsäisyyden säilyessä paikallisten on todennäköisempää välttyä eroosiolta ja vesipulalta, ja sitä kautta saada itsekin turvatumpi tulevaisuus. Baobabien juurilla voi kasvattaa muuta ruokaa permakulttuurin tapaan. Tässä on kyseessä niin monikäyttöinen ja tuottoisa puu, että sen kasvattaminen ja säilyttäminen ei vie ruokaa paikallisten suista. Baobabit keräävät kasvaessaan myös hyvin runsaasti vettä, toimien siten hätävaratankkeina. 

Baobabia on Ekolon maahantuomana saatavana runsasravinteisena jauheena, jota voi lisätä pirtelöön, mehuun tai vaikka jugurttiin. Jossain netissä vilahti myös baobab-jäätelön ohje. Mieluiten jauhetta kannattaakin laittaa viileisiin ruokiin, jotta ravinteet säilyvät. Olen itse sekoitellut jauhetta mehuihin, mutta pistin juuri banaaneja pakastimeen tehdäkseni banaani-baobabjätskiä (Resepti: sekoita hyhmäiset banaanit, baobab ja halutessasi makeutusaine tehosekoittimessa & syö). Jauheen maku on hiukan sitruksenomaisesti raikas, mutta myös makeahko. Tuotteen käyttömäärän ei tarvitse olla suuri, jotta ravintoaineita kertyy: teelusikallinen tai pari riittää.

jauhepurkki (kuva: ekolo.fi)

Baobab on muuten monen hyvän asian symboli, esimerkiksi kilppareita pelastavan ympäristöjärjestön ja kestävän ruuantuotannon julkaisun. Tältä sivulta voit ladata kyseisen Baobab-lehden, jonka uusin numero kertoo juuri metsäviljelystä. Tässä on artikkeli perus baobab-tiedolla ja tässä on puun melkein-kaima :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.