tiistai 1. marraskuuta 2011

Seitsemän miljardia seikkailijaa

Eilen, 31.10., maapallon ihmismäärä ylitti seitsemän miljardin rajan. Asian kyseenalaiseksi kunniaksi on eri sivustoilla oivallisesti kelattu, mitä ihmispopulaation ylikasvu saa aikaan: eliölajien kuudes massasukupuutto arvaamattomine seurauksineen, ilmastonmuutos, maa-alan riittämättömyys ja niin edelleen. Esimerkiksi Mongabay ehti taas sanailla aiheesta nasevasti. Ruuan hinnan noususta, ilmastotekijöiden aiheuttamasta viljakadosta ja nälänhädistä on puhuttu hyvänkin verran. 

7BillionAndCounting
Ihmismäärän liiallinen kasvu on ollut tabu jo pari vuosikymmentä. Siitä ei ole kovin kovaan ääneen saanut puhua. Jotkut arvoisat vastarannankiisket ovat sitten paremman puutteessa päässeet mediassa muotoilemaan ajatuksensa siitä, että väkimäärän kasvu on kehittyvien maiden ongelma, ei meidän täällä. Mietin vain, kuinka montaa kehittyvien maiden kansalaista minä vastaan pesukoneineni, tietokoneineni, jääkaappeineni, kahveineni, matkoineni... 

Köh - - niin, mietin, mutten ole varma, haluanko tietää! Ekologisen jalanjäljen tai minkä tahansa muun mittarin nojalla jokainen meistä suomalaisistakin pitäisi laskea useammaksi kuin yhdeksi ihmiseksi, ja sen jälkeen vaikutuksemme vielä tuplata tai triplata länsimaisen, kolonialistisen perintömme ansiosta. Se, että koko lapsuuteni ja vielä osan nuoruuttani olin oikea maidonjuoja-rahkansyöjähirmu-urheilijatyyppi, meinaa, että olen epäsuorasti kaatanut rehuksi sademetsää oikein olan takaa. Sitten varttuessani kirjoitin tiedostavana nuorena esseitä, joissa moralisoidaan, miten on kauheaa, kun paikalliset kaatavat sademetsää polttopuuksi pysyäkseen hengissä. Ta-daa: liikakansoitusta länsimaisin silmin! 

Ihmisillä on muutama vaihtoehto. Alkaa vähentyä, tai alkaa vähentää ympäristövaikutustaan. Ensimmäinen vaihtoehto olisi saavutettavissa monin paikoin jo sillä, että naisten asemaa parannettaisiin. Joku WHO:lla oli laskenut, että jos nainen saisi kaikkialla maailmassa itse päättää lisääntymisestään - lisääntyä vain vapaaehtoisesti - väestötaulukot olisivat erinäköisiä. Muutoinkin terveydenhuolto ja parempi neuvonta auttaisivat. Ylikansoituksesta puhuminen ei kenties olekaan poliittisesti epäkorrektia Linkolalaisuutta; sen ytimessä ovat naisten oikeudet, terveydenhuolto ja oikeudenmukaisempi asettelu globaalilla tasolla. 

Missä mennäänkin sitten metsään, kun länsimaisesta yksilöstä puhutaan. "Hei, tehdäänkö illalla jotain globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta!". "Kuule, parannetaanko ensi torstaina naisten oikeuksia kehittyvissä maissa!" - ei välttämättä hedelmällisin pohja peruskansalaisen aktivoitumiselle? Ja onko loppujenlopuksi edes olennaisinta miettiä sitä maagista seitsemän miljardin lukua - pitäisikö ennemmin pohtia sitä puoltatoista maapalloa resursseja, jonka käytännössä tarvitsemme vuosittain? Jos maapallon uusitumiskyky tulee joka vuosi vastaan jo jossain puolen vuoden kieppeillä, ja me vain jatkamme iPodiemme, kivennäisvesiautomaattiemme ja lehtipuhaltimiemme kanssa, onko sillä enää väliä, onko meitä seitsemän, kahdeksan vai yksitoista miljardia?

Merten resurssit syödään loppuun
(kuva: The Guardian: A steward for our oceans)

Nettilaskurien aikana olisi asiallista löytää sellainen laskinversio, joka kertoisi, monenko etelämmässä asuvan ihmisen verran minäkin "köyhänä opiskelijana" kulutan vaikka kuukaudessa ruokaa, vettä, energiaa, materiaalia, luppoaikaa jne. Tajuanko, miten eri tavoin eläisin, jos olisin edes koko seitsemästä miljardista laskettu keskimääräinen yksilö? Veikkaanpa, että en. Voisin helpoiten vähentää omalta osaltani "ylikansoitusta" yrittämällä vastata kulutukseltani vähän pienempää ihmisporukkaa kuin juuri nyt edustan. Se lienee mahdollista harvinaisen konkreettisin toimin. Olen jo alkeelliseen tapaani alkanut korvata shoppailua intohimoisella kierrättämisellä, korjaamisella ja millä pienellä milloinkin. Pyrin siihen, että kaikki, mitä ostan, olisi tarpeellista ja mahdollisimman eettistä ruokaa.

"Ylikansoitus" tarkoittaa todella myös tulevaisuuden ihmisyksilöitä. Olen ihan tolkuttoman onnellinen jokaisesta "uuden ajan vauvasta", joka syntyy kriittisen ajattelun ja terveen huumorin perheisiin. Vaikka kestovaippailija- tai kasvissyöjä-, tai ihmisoikeusaktiivi-, tai muuten uudella tavalla ajatteleviin poppoisiin. Yllätin vastikään itseni puhumalla vauvoista kolmisen tuntia Ekolon kahvilassa: olisiko ympäristökasvatuksella roolia länsimaisen "ylikansoituksen" - ylikulutuksen - vähentämisessä? Olisiko aina onnellisemman sukupolven vauvoilla aikanaan pienempi tarve hankkia tyydytystä mokkamasterein? Olisiko mahdollista pitää poikkeuksellisen altruistisina syntyvän lajin edustajat empaattisina myös varttuessaan? Vai olenko ylipäänsä ollenkaan oikeassa rinnastuksissani ja väitteissäni? 

2 kommenttia:

  1. Kiitos artikkelista! Se on ihan järkyttävää, että niin moneen ongelmaan maailmassa auttaisi kehitysmaiden naisten koulutuksen ja tasa-arvon lisääminen. Jo pelkästään lukutaito saisi aikaan suuria muutoksia. Periaatteessa siis hyvin yksinkertainen ratkaisu. Samalla kehittyy sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja koko yhteisön hyvinvointi, ruokaturva, kaikkien lasten koulumahdollisuudet yms... Näin kehitysmaatiedettä lukeneena ja tiukkoja tutkimuksia aiheesta lukeneena :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, Saija :) Vähän tuonsuuntainen aavistus minullakin on ollut, vaikka olenkin ummikko ihan tieteenalan suhteen. Takuulla kiinnostava opiskeluala!

    Toisaalta tuo asia niin poliittinen, arka, vaikeasti lähestyttävä & vaikutettava, ja toisaalta jotain niin... noh, konkreettista ihmisläheisyydessään.

    Kivaa, kun on esim. Dodon projektit Malilla(http://dodo.org/ryhmat/sinsibere) ! Tiedätkö muita tahoja, joiden kautta asian parissa voisi päästä toimimaan edes hitusen? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.