maanantai 24. lokakuuta 2011

Järki, tunteet ja kasvispihvit

Viime kesänä löysin yläasteaikaisen ainekirjoitusvihkoni. Yhden kirjoituksen olin laatinut otsikolla "Miksi olen kasvissyöjä?". Olin vuodattanut sydänvertani neljän sivun verran, kynän jäljestä ja paperin painaumista saattoi päätellä asian olleen minulle todella painava. Sävy oli niin ehdoton ja julistava, että poskia alkoi kuumottaa sitä lukiessa. Sellaistahan kahdeksasluokkalaisen ajattelu yleensä on, harmaan sävyt tulevat mukaan vasta myöhemmin.

Olin 14-vuotias, kun luin Peter Singerin kirjan Oikeutta eläimille, enkä sen jälkeen enää kertakaikkiaan voinut syödä lihaa. Muistan elävästi sen järkytyksen ja tuohtumuksen, jonka vallassa olin kirjan luettuani. Singerin kuvaukset eläinten oloista maatiloilla, teurastomoissa ja koe-eläinlaboratorioissa olivat kertakaikkisen kuohuttavaa luettavaa. Tajusin, että lihan syöminen ihan oikeasti tarkoittaa sitä, että jonkun eläimen on täytynyt kärsiä ja kuolla, eikä koiralla ja sialla ole mitään mystistä eroa, jonka takia toisen tappaminenja syöminen olisi enemmän oikein. Singer vakuutti minut siitä, että eläimen oikeus elämään ja kyky kärsiä painavat vaakakupissa enemmän kuin minun mieltymykseni kanapataan.

Tänä syksynä luin Bodhipaksan teoksen Vegetarismi. Bodhipaksa, joka on buddhalainen munkki ja eläinlääkäri, käsittelee kirjassaan vegetarismia buddhalaisesta näkökulmasta, mutta esittää samalla kasvissyönnille yli maailmankatsomusrajojen vakuuttavia perusteluja. Hän tarjoaa ajatusharjoituksia, joilla myötätoa voi koettaa ulottaa myös omien lajitoverien ulkopuolelle. Bodhipaksa kysyy, miltä lukijasta tuntuisi maata sementtikarsinassa sian tapaan tai kuulla lajitovereidensa kuolinhuudot ennen omaa loppuaaan. "Tee toiselle niinkuin toivot itsellesi tehtävän", kuuluu kultainen sääntö. Bodhipaksa opettaa kohtelemaan jokaista elävää olentoa niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Bodhipaksan kirjan olen lukenut aiemminkin, mutta nyt erityisesti maidontuotantoa käsittelevä osuus teki vaikutuksen. Maidon ja lihantuotanto nivoutuvat samattomasti yhteen: puolet syntyvistä vasikoista ei ikinä voi tuottaa maitoa, joten ne päätyvät lihoiksi ennemmin tai myöhemmin. Lehmä tuottaa maitoa vain synnyttämällä vasikoita tiuhaan tahtiin. Syntymän jälkeen vasikka otetaan emoltaan ja vasikalle tarkoitettu maito imetään ihmissuihin. Lehmällä on vahva hoivavietti. Vasikka kaipaa emonaa samalla biologisella välttämättömyydellä kuin ihmisenpoikanenkin. Ehkä siksi, että olen nyt äiti itsekin, Bodhipaksan kuvaus toisistaan eroteuista lehmästä ja vasikasta, emosta ja poikasesta -äidistä ja lapsesta- osui ja upposi .

Tunteiden merkitystä usein vähätellään ja tunteiden pohjalta tehtyjä ratkaisuja pidetään epärationaalisina. Minä en usko, että tunteille ja rationaaliselle ajattelulle on omat lokeronsa tai valintoja voisi tehdä pelkästään jompaankumpaan nojaten. Uskon, että tunteet voivat todella synnyttää tekoja ja hyvyyden siemen itää ihmisen kyvyssä tuntea myötätuntoa. Vegetarismi on valinta, jonka voi tehdä tunteelliset ja järjelliset perustelut iloisesti sekoittaen. Ympäristö- ja terveysnäkökulmista tarkastellen kasvissyönti on äärimmäisen rationaalinen ratkaisu.

Lopetin lihansyönnin sen ikäisenä, etten vielä ollut kummoinenkaan kulinaristi. Tykkäsin jauhelihasta ja kanasta. Äidin tekemät lihapullat olivat herkkuruokaani. 17 vuotta sitten keskisuomalaisessa pikkukylässä oli luontaistuotekauppa, josta sai tofua ja soijarouhetta. Jostain olin saanut selville, että soijarouhetta voi käyttää jauhelihan tapaan. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että soijarouhe vaatii toimiakseen turvotusta nesteessä. Niinpä ensimmäinen lihapullan kaipuuseen valmistettu soijarouheviritelmä oli äärimmäisen kuiva, eikä pysynyt kasassakaan.

Myöhemmin opin valmistamaan soijarouheesta herkullisia pihvejä ja minulle selvisi, että se tärkein raaka-aine lihapullissa ei suinkaan ollut liha, vaan pussillinen sipulikeittoaineksia. Muutama viikko takaperin opin lisää: pihvien koossapitävänä voimana olen tähän saakka käyttänyt keitettyä perunaa. Usein keitettyä perunaa ei kuitenkaan ole saatavilla silloin, kun pihvit tai pullat ovat valmisteilla. Jere Niemisen mainiosta Vegaanin kotiruokakirjasta bongasin oivan vinkin: raaka hienoksi raastettu peruna toimii sidosaineena jopa keitettyä paremmin.


Soijarouhe-punajuuripihvit (n. 12 kpl)



  • 2,5 dl soijarouhetta
  • n. 3 luomupunajuurta (300 g)
  • 1 (raaka) luomuperuna
  • 1 rkl luomusoijakastiketta
  • 2 dl maustamatonta luomusoijajugurttia
  • 1 pussillinen luomusipulikeittoa (Useimmat valmiit sipulikeitot sisältävät aromivahventeita ja muitakin lisäaineita. Luomusipulikeitto maustaa pihvit aidoin aineksin.)
  • 0,5 dl palmusokeria
  • luomumustapippuria

Raasta raa'at punajuuret karkeaksi raasteeksi. Raasta raaka peruna hienoksi raasteeksi. Sekoita raasteet, soijarouhe ja sipulikeittoainekset keskenään. Sekoita joukkoon soijajugurtti, soijakastike ja sokeri. Tähän pihvitaikinaan en ole lisännyt erikseen nestettä, vaan soijajugurtti on hoitanut soijarouheen turvottamisen. Rouhi mukaan vielä hiukan mustapippuria. Anna taikinan vetäytyä hetki. Muotoile taikinasta pihvejä. Paista pihvit joko uunissa (200 astetta / n. 15 min.) tai pasitinpannulla.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Isompi tiraus: paisto- ja kookosöljyt

Tähän asti lähes kaikki öljykampanjan nimissä tehdyt postaukset ovat hokeneet "kuumentamatta parasta". Nyt on esittelyssä pari linjasta poikkeavaa öljyä. BioPlanetella on valikoimassaan erityistä luomupaistoöljyä, ja luomukookosöljy on siitä näppärää, että stabiilina rasvana se ei muunnu kuumennettaessa. 

luomu paistoöljy
(kuva: ekolo.fi)
Luomu paistoöljy on auringonkukkaöljyä, joka on ensin kylmäpuristettu, ja sitten vielä höyrykäsitelty. Öljyn korkea omega-9-pitoisuus tekee siitä kuumuutta kestävän aineksen ruuanlaittoon - jopa uppopaistamiseen. Mikä sinänsä kiinnostavaa, höyrykäsittely pystytään tekemään niin hellävaroen, että öljyn alkuperäiset vitamiinit säilyvät. Maku vain muuttuu hyvin miedoksi kylmäpuristettuihin öljyihin verrattuna. 

Auringonkukkaöljystä olenkin jo blogannut aiemmin tässä. Auringonkukkaöljyssä on korkea E-vitamiinipitoisuus, joka siirtyy paistoöljyä tiristäessä kuumennettuihin ruokiinkin. Mietiskelen tässä juuri, josko röstiperunoita paistelisi (ja rakastan tätä blogihommaa; kukaan ei koskaan tule tietämään, moniko suunnitelmistani ja mietiskelyistäni jää sille tielleen.)

Pääsen suosikkiini, luomukookosöljyyn! Jos monikäyttöisyydestä puhutaan, tässä on purkki ylitse muiden. Kookosöljyn rasvat ovat pitkälti tyydyttyneitä. Koska rasvahappoketjut ovat kuitenkin ns. keskipitkiä, ne käyttäytyvät kehossa melko poikkeuksellisesti. Ne eivät varastoidu helposti, vaan tulevat nopeasti koneiston käyttöön. Tällä (teko)syyllä syön kookosöljyä ennen treenejä. Lauriinihapon, joka on sitä suht omalaatuista keskipitkää ketjua, väitetään itse asiassa myös nopeuttavan aineenvaihduntaa. Kookosöljyllä on perinteisesti epäterveellisyyden maine taakkanaan, mutta kylmäpuristettu, luomulaatuinen neitsytkookosöljy on kyllä aivan eri tavaraa kuin raffinoitu ja pitkälle käsitelty markettimötikkä.

Kookokset ovat oikeastaan luumarjoja ja kasvavat kookospalmuissa (Cocos nucifera). Niistä saadaan monia eri aineksia ruuanlaittoon ja muuhun elämiseen. Kookospähkinät ovat kivan näköisiä; ne ovat karvaisia ja niissä on kolme syvennystä, joista klassisissa paratiisikuvauksissa pistetään pilli läpi kookosveden juomista varten. Biologisesti niiden tarkoitus on vähän eri - vauvapalmu lähtee kasvamaan ohuemmista kohdista. Kookosöljy puristetaan kuoren alta löytyvän ainokaisen siemenen kookoslihasta, joka on sinälläänkin käypää ruokaa. Siinä on vähäisesti sokereita, mutta paljon proteiinia, kuitua ja ravinteita. 

Kookosöljy on mukavan pehmeäarominen aines, jota syö mielellään. Se pehmentää maullaan raakaruokia, pirtelöitä, suklaita ja makeisia, mutta sopii myös kuumentamiseen. Juuri tyydyttyneisyytensä ansiosta kookosöljy on niin vakaa rasva, ettei sen kuumentaminen aikaansaa haitallisia, muuntuneita rasvahappoja. Kookosöljy on upea kaveri esimerkiksi raikasta porkkanaa tai syksyn kurpitsaa sisältäville kasvisruuille. Jos on laiska olo, voi kuoria porkkanan, dippailla sitä kookosöljyyn ja rouskia.
luomu kookosöljy (kuva: ekolo.fi)

Kookosöljy on klassinen raaka-aine hiusten- ja ihonhoidossa. Sillä on antibakteerisia ominaisuuksia, se kosteuttaa tehokkaasti ja toimii suojana rasitukselle. Hiuksiin kookosöljyä voi sipaista pieniä määriä muotoilutarkoituksessa, tai sitä voi käyttää pois pestävänä hoitoaineena. Vaikutusaika voi olla esimerkiksi tunnin-pari tai partsilla vilvoittelun ajan. Miksei myös yön yli. Nyt talven tullessa ja pipon painaessa kookosöljyä voi kokeilla hoitoaineena myös kuivuuttaan hilseilevälle päänahalle. Olen hoitanut luomukookosöljyllä myös kanin ihoa. Myös silloin, kun koira tai kani on ollut sairaana ja ruokahaluton, lusikallinen kookosöljyä on aina kelvannut välillä energian antajaksi :3


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ravinteita purkeista ja puunoksalta

Helsingin Sanomat kertoi toissa viikolla lisäravinteiden terveyshyötyjä kyseenalaistaneesta tutkimuksesta. Sen jälkeen lisäravinteiden syömisen kyseenalaisesta tai jopa negatiivisesta vaikutuksesta terveyteen on väännetty ahkerasti sekä mediassa että ravitsemukseen vihkiytyneillä keskustelupalstoilla. 


En ole erityisemmin uppoutunut teollisten lisäravinteiden kemiaan. En ikinä oppinut muistamaan edes sitä, kumpi D-vitamiineista taas olikaan eläinperäinen. Siksi aloin tilata harvat vitskuostokseni yksinomaan luotto-vegekaupoiltani. Hivenainevalmisteista tiedän varmimmin sen, että on tuskastuttavan monimutkaista yrittää löytää optimaaliset konsentraatiot ja muistella, oliko se kelaatti vai oksidi, joka ei imeytynyt ollenkaan. On itsestään selvää, ettei hyöty voi olla kummoinen tabletista, joka kulkee mössönä elimistön läpi tekemättä mitään. Sama pätee tablettiin, jossa on nimellinen määrä jotain vaikka raudankaltaista, täyteaineen mausteena.

Suomessahan EU:n lainsäädäntö pitää tiukasti kiinni siitä, etteivät lisäravinteet konsentraatioissaan ylitä suosituksia. Siksi voisi kuvitella, ettei edellä mainitussa artikkelissa peloteltu eliniän lyheneminen ole suuri riski meikäläisiä valmisteita suositusten mukaisesti popsiessa. Se puolestaan, onko tabletissa minkään vaikutuksen vertaa imeytyviä ravinteita, jää ostajan tarkasteltavaksi. 

Olen hitusen miettinyt, onko lisäravinnekaupan suurin haitta "piilo-opetussuunnitelma", joka lupaa suuria vaikutuksia tai parantunutta oloa pienellä vaivalla. "Osta pilleri, jatka einesmättöä ja voi paremmin". 

Pidän fiksuna ajatusta hankkia ravinteensa mahdollisimman pitkälle ruuasta. Tietenkin on aina poikkeuksia ja poikkeusten poikkeuksia: esimerkiksi vegaani saa olla suht varma, ettei sitä B12-vitamiinia tule tofusta, tempehistä tai tyrnistä, vaan se on syötävä purkista. Muutoinkin suoranaisesti vajaaksi jäävä tietty ravinne on ihan ookoo ottaa pilleristä, turha tässäkään on alkaa itseään tiukkaan muottiin änkemään. On kuitenkin paljon ravinteita, joita ei vielä ole osattu purkittaa tai edes keksiä. Siksi suosin luontoäiskään luottamista. 

En henkilökohtaisesti pidä kaikesta superfood-ilmiössä. Pidän ruuista, jotka kyseisen ringin sisälle on rajattu, mutta moni muu kyllä yltää ihan samalle tasolle hedelmä- tai vihannestiskillä. Pidän ravinnon tärkeyden korostamisesta, mutta en erityisemmin väittelyyn ja paremmitietämiseen tähtäävästä hifistelystä. Minusta maistelu on kivaa, mutta trendisyöminen ei ole oma juttuni. Oli miten oli, puut ovat hienoja olentoja, ja siksi pidän baobabista, joka on vielä toistaiseksi onnistunut piilottelemaan pahimman superfood-leiman ulottumattomissa...

Baobab (Adamsonia digitata) on vanha, afrikkalainen puu, jonka hedelmiä on käytetty kyseisellä mantereella jo kauan. Baobabia kutsutaan monella nimellä, esimerkiksi "ylösalainen puu". Lempinimi on helposti ymmärrettävissä, sillä puun on helppo kuvitella nousseen myrskyssä ilmaan ja jysähtäneen takaisin maahan juuret taivasta kohti. Itse asiassa eräs vanha taru kertoo, että Baobab oli aikojen alussa uhmannut Jumalaa ja tullut siksi istutetuksi juuret ylöspäin. Mahtavat baobabit voivat elää jopa tuhatvuotisiksi, ja niillä on suuri merkitys vanhoissa, paikallisissa kulttuureissa aikakausien ja sukupolvien yhdistäjinä.

Merkillinen baobab (kuva: www.abaobab.com)

Baobab on mitä taloudellisin kanssakasvaja: kaikki puun osat ovat ihmisravinnoksi kelpaavia. Lehdet ovat proteiinpitoisia ja aminohappokoostumukseltaan hyviä, ja ravinteikkuus on omiaan parantamaan alueellista terveyttä. Eniten käytössä ovat olleet puun hedelmät, joita kutsutaan "apinan leiviksi" (kyseessä ei silti ole apinanleipäpuu ;)). Hedelmät ovat äärimmäisen ravintorikkaita; ne sisältävät esimerkiksi kymmenen kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinit, runsaasti antioksidantteja, magnesiumia, fosforia, kalsiumia, kaliumia, rautaa ja sinkkiä. Hedelmien sisältä löytyvät siemenet ovat niinikään ravitsevia ja proteiinipitoisia. Kotimaissaan baobabia käytetään jauhettuna, ja sitten puuroiksi tai leiviksi sekoitettuna. Sen lääkinnällisiä käyttöjä ovat olleet ravitsemuksen kohentamisen lisäksi ruuansulatuselimistön ja monien sairauksien hoito.

Baobabin hedelmien saaminen käyttöön on kiinnostava ilmiö siksi, että se lisää metsien elossasäilyttämisen kannattavuutta. Baobabeja ei, ainakaan toistaiseksi, voida kasvattaa, vaan tarvitaan aitoja metsäpuita. Kaiken maapinta-alan ollessa taloudellisen hyötykäytön paineissa, ja puutavaran lyhytnäköisen kaatamisen houkutellessa köyhillä alueilla, hedelmien nouseva arvo saattaa hyvinkin edistää metsikköjen säilyttämistä. Varmaa tietoa tästä ei voi sanoa, sillä baobabin hedelmät ovat ihan uutta EU:ssa. Mikäli valvonta ja yhteistyö toimii, keräily pidetään kestävänä ja niin edelleen, tässä voi olla käsissä yksi metsien säästämisessä auttava ruoka. Luomuna baobab voi siis olla kestävä tapa ravita itseään luonnonmukaisesti. Tässä linkissä pohditaan asiaa.

Baobabin hedelmä (kuva: Arkive)

Metsien säilyminen ei ole vain ympäristöetiikkaa harrastavien hippien toiveuni, kuten olen usein tullut todenneeksi. Metsäisyyden säilyessä paikallisten on todennäköisempää välttyä eroosiolta ja vesipulalta, ja sitä kautta saada itsekin turvatumpi tulevaisuus. Baobabien juurilla voi kasvattaa muuta ruokaa permakulttuurin tapaan. Tässä on kyseessä niin monikäyttöinen ja tuottoisa puu, että sen kasvattaminen ja säilyttäminen ei vie ruokaa paikallisten suista. Baobabit keräävät kasvaessaan myös hyvin runsaasti vettä, toimien siten hätävaratankkeina. 

Baobabia on Ekolon maahantuomana saatavana runsasravinteisena jauheena, jota voi lisätä pirtelöön, mehuun tai vaikka jugurttiin. Jossain netissä vilahti myös baobab-jäätelön ohje. Mieluiten jauhetta kannattaakin laittaa viileisiin ruokiin, jotta ravinteet säilyvät. Olen itse sekoitellut jauhetta mehuihin, mutta pistin juuri banaaneja pakastimeen tehdäkseni banaani-baobabjätskiä (Resepti: sekoita hyhmäiset banaanit, baobab ja halutessasi makeutusaine tehosekoittimessa & syö). Jauheen maku on hiukan sitruksenomaisesti raikas, mutta myös makeahko. Tuotteen käyttömäärän ei tarvitse olla suuri, jotta ravintoaineita kertyy: teelusikallinen tai pari riittää.

jauhepurkki (kuva: ekolo.fi)

Baobab on muuten monen hyvän asian symboli, esimerkiksi kilppareita pelastavan ympäristöjärjestön ja kestävän ruuantuotannon julkaisun. Tältä sivulta voit ladata kyseisen Baobab-lehden, jonka uusin numero kertoo juuri metsäviljelystä. Tässä on artikkeli perus baobab-tiedolla ja tässä on puun melkein-kaima :)


maanantai 17. lokakuuta 2011

Quinoaa -pitkästä aikaa

Mitä ihmettä sitä taas keksisi ruoaksi? Meillä keksitään tosi usein pastaa: makaronilaatikkoa, lasagnea, spagettia ja kastiketta. Jos 2-vuotias lakto-vegetaristi saisi valita, meillä syötäisiin vaikka joka päivä "pelkkää marakiinia ja raejuustoa, ei kasviksia". Aika usein kokkaillaan myös riisiä ja erilaisia linssiviritelmiä tai keittoja, mutta siihen ideat monesti loppuvatkin. Samat ruokalajit ja ainekset toistuvat välistä hieman turhan tiheään. Silloin tällöin kuitenkin välähtää, ja mieleen muistuu jokin oivallinen raaka-aine, jota ei ole jostain syystä tullut käytettyä aikoihin. Niin kuin vaikka tämä quinoa, jota ajattelin tällä kertaa valmistaa.

Quinoa on ensinnäkin erinomainen proteiinin lähde. Proteiinithan koostuvat aminohapoista, joista suurinta osaa ihmiskeho pystyy tuottamaan itse. Osa aminohapoista on kuitenkin saatava ruoasta. Proteiinin riittävän monipuolista saantia pidetään usein kasvisruokavalion ongelmakohtana. Yhdistelemällä palkokasveja, täysjyväviljoja, siemeniä ja pähkinöitä proteiinien tarve tulee kuitenkin mainiosti katetuksi. Sitten on myös sellaisia loistavia pikku jyväsiä (vai pitäisikö sanoa siemeniä, quinoahan ei ole vilja vaan Andeilla kasvava savikkaisten heimoon kuuluva kasvi), kuten quinoa, joissa on kaikkia tarvittavia aminohappoja. Lisäksi se sisältää runsaasti mm. magnesiumia, rautaa ja hyviä rasvoja. Quinoassa ravintoaineet ovat vieläpä helposti sulavassa muodossa ja siksi se on erityisen suositeltavaa syötävää esimerkiksi lapsille.

Maultaan quinoa on miedon pähkinäinen. Minusta quinoan rakennekin on mukava, se tuntuu hauskalta hampaissa. Gluteeniton quinoa taipuu myös hiutaleiksi ja muroiksi ja idätettynäkin se on kuulemma maukasta. Minä käytän quinoaa yleensä riisin tapaan, joko lisäkkeenä tai sitten sekoitan quinoan ja muut ainekset jonkin sorttiseksi pilahviksi tai risotoksi. Tähän tapaan:


Quinoaa, tofua ja kasviksia



2 dl luomuquinoaa
0,5 tl suolaa
3 rkl luomupaistoöljyä
3 luomuvalkosipulin kynttä
2 tl luomujeeraa
2 tl luomupaprikajauhetta
4 rkl luomutomaattipyrettä
1 pkt (270 g) maustamatonta luomutofua
1 luomupaprika
2 luomuporkkanaa
1 luomukesäkurpitsa
4 dl luomutomaattimurskaa

3 rkl luomusoijakastiketta
2 rkl luoomuomenaviinietikkaa
1, 5 tl palmusokeria

Huuhtele quinoa huolellisesti kuumalla vedellä. Mittaa kattilaan 4 dl vettä ja lisää quinoa ja ripaus suolaa kiehuvaan veteen. Quinoan valmistuksessa muistisääntö on, että keitinvettä tulee aina kaksi kertaa quinoan määrä. Anna siementen kypsyä hiljalleen kannen alla meidolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Joskus quinoa saattaa vaatia pidemmän kypsyttelyajan. Kypsyyden voi helposti todeta siitä, että siemenen keskusta vaalenee ja kuori irtoaa renkaaksi.

Kuutioi paketillinen maustamatonta tofua. Pilko paprika, porkkanat ja kesäkurpitsa. Kuori ja silppua valkosipulin kynnet. Mittaa kuumalle pannulle paistoöljy. Kypsennä valkosipulia, mausteita ja tomaattipyrettä öljyssä muutama minuutti. Lisää tofu ja paista hetki. Lisää pannulle pilkotut kasvikset. Lorauta joukkoon soijakastike ja omenaviinietiikka sekä palmusokeri. Sekoita mukaan tomaattimurska. Anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla n. 10 minuuttia. Sekoita quinoa ja kastike keskenään ja anna makujen imeytyä hetki.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Vierailuja köyhän miehen sademetsään

Luomussa puhutaan kaiken aikaa maaperän kunnosta, eroosion välttämisestä eri menetelmin ja kaikenkokoisille eliöille haitallisten torjunta-aineiden välttämisestä. Aihe voi kuulostaa ensikohtaamalta tylsältä tai jopa etovalta - kaikenmaailman toukkia, matoja ja niiden kakkaa, limaa ja moskaa, sitähän maa-aines on? No joo, mutta ei ainoastaan...! Olen istunut ja retkeillyt tämän syksyn eräällä luento- ja labrakurssilla, joka on saanut minut kiinnostumaan maasta ja sen alieninoloisista eläimistä. Kaikista virheistä tekstissäni vastaan itse, mutta oikeasta tiedosta sen taustalla ovat vastanneet Jyväskylän yliopiston maaperäkurssin opettajat :) 

Eroosiota: maa-aines lähtee liikkeelle usein veden mukana
(kuva: www.sciencemag.org)
Maaperäekologia on tulevaisuudessa taatusti nouseva ala, johtuen jo siitäkin, miten taloudellisesti arvokkaan resurssin kanssa ollaan tekemisissä. YK heittelee tasaisin väliajoin julkisuuteen nootteja katastrofin aineksista maaperän suhteen: kestämättömät tavat käsitellä maaperää johtavat esimerkiksi siihen, että maa valuu sateiden mukana vesistöihin. Ongelma on vanha: kun eurooppalaiset asuttivat Amerikkaa ja alkoivat käyttää koneita maanviljelyyn, noin 80% maa-aineksesta lensi kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Harmia ei ole edelleenkään saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Tällä hetkellä melkein kaikki viljelyyn kelpaava maapinta-ala on otettu ihmiskunnan käyttöön, viljelyn lisäksi laidunmaana, kaupunkipohjana jne. Eroosio asettuu kartalle tasaisen tappavasti. Mutta - terve kasvipeite, luomusta tutut viljelykierrot ja vähäinen muokkaus sekä innovatiiviset seka- tai permakulttuuriviljelyt voivat auttaa maa-aineksen ja sen asukkaiden säilyttämisessä. Kas kun, ihan mihin tahansa eivät madotkaan pysty. Uuden maa-aineksen syntyminen, mikäli prosessille annetaan tilaa, kestää satoja vuosi per sentti. 

Maaperä on upeaa mössöä. Siellä tapahtuu koko ajan: ravinteet kiertävät monimuotoisissa ravintoverkoissa, joiden ansiosta elämä voi jatkua. Karike hajoitetaan ravinteiksi samalla kun hiiltä ja typpeä sidotaan kiertoon. Erityisesti bakteerit ovat tässä touhussa olennaisia. Muheva maaperä on massiivinen hiilen säiliö, mikä on yksi syy siihen, että pitkäikäisiä ekosysteemeitä kannattaa paapoa. Maan oliot toisaalta kilpailevat vedestä, tilasta ja ravinteista, mutta toisaalta myös edistävät toistensa olemassaoloa hoitamalla omat hommansa. Maaperä, maa-aines, on mahdollisesti kaikkein lajirikkain paikka planeetallamme, kunhan se pidetään terveenä. 

Tutkijapiireissäkin aina näihin päiviin asti hämärä ei-kenenkään-maa on toisaalta kallisarvoista ainesta, josta ihmiskunnan ravinto on riippuvaista, mutta toisaalta viihdyttävä monimuotoisuuden keidas, jota on kutsuttu köyhän miehen sademetsäksi. Edellämainittujen, runsaslukuisten bakteerien lisäksi löytyy vaikka ketä. Jokainen pieni vesikalvo, jonka karikkeen tai pintamaan keskeltä löytää, on jonkun pienikokoisen asuttamaa. Ja sieniä! Noin 90% kasveista on riippuvaisia sienijuurista eli mykorritsoista, jotka risteilevät kaikkialla maaperässä ja antavat kasveille maasta ottamiaan ravinteita vaihdossa hiiliyhdisteisiin. Joskus juuria kiinnostaa kukkia hetken maan pinnalla jalkana ja lakkina, jollaisista me ihmiset olemme laajemmin kiinnostuneita. Kasvien juuret kiemurtelevat niinikään maassa, esimerkiksi kilpaillen keskenään. Ne luovat osaltaan monirakenteista alaa, jossa kaikki muut elävät. Suuremmat eläimet möyhentävät maata - varsinkin lierot ovat tunnettuja ekosysteemi-insinöörejä. 

Parasta maaperässä on sen surrealistinen hahmovalikoima, jota tässä yritän esitellä. Lainaan röyhkeästi muiden kuvia, koska luokkamikroskoopeissa ei sentään ole kameroita. 

Maaperä on täynnä matoja, pieniä ja suuria. Lierot ovat kaikille tuttuja, mutta lisäksi maaperästä valutetuissa liemissä kiemurtelee sukkulamatoja ja änkyreitä. Ne ovat valkoisia matoja, jotka syövät vähän mitä vain. Tiheys on kuulemma noin 50 000 yksilöä metsän neliömetrillä! En laita kuvaa, kun kiinnostavammankin näköisiä juttuja on tiedossa. 

Karhukaiset (Tardigrada) ovat jo joskus blogissa vilahtaneetkin: ne ovat ns. "semiakvaattisia" eläimiä, eli tarvitsevat vettä, mutta eivät ehkä elä siinä ihan koko ajan. Preparointimikroskoopin alla ne ottavat rennosti, könköilevät ja kipristelevät vähän varpaitaan. Yksi itse tarkastelemistani alkoi rauhassa evästää pistämällä suupiikkinsä sukkulamatoon ja ryhtymällä ryystämään. 

Karhukainen (kuva: world animals

Hyppyhäntäiset (Collembola) ovat monimuotoisia. Osa on niin suuria, että ne voi nähdä silmällä, osa taas pieniä mikroskoopissakin. Hyppyhäntäisillä on takamuksissa hyppyhanko, jonka auki räväyttämällä otukset voivat hypätä mielettömiä matkoja omaan kokoonsa verrattuna. Lajeja on aina pienistä, michelin-miestä muistuttavista ihan melkein hyönteisennäköisiin, ja ruokavalioltaan kasvissyöjistä petoihin. 

Pötkylänmallinen hyppyhäntäinen
(kuva: UVic's Canopy Research Page)

Pallohyppiäinen
(kuva: Naturefoto)

kellivä hyppis (www.collembola.org)

Punkkeja (Acari) maassa istuu tiheässä. Sellaisia pieniä maaperäpunkkeja, joita voi biologi kyseenalaiseksi ilokseen luokitella heimoihin, lahkoihin ja lajeihin. On isohampaisia petoja, ja sitten pienen pieniä oribatidipunkin pyörylöitä, jotka voivat vetäytyä palloiksi kuin vyötiäiset. Lajeja on rekisteröity maailmanlaajuisesti noin 30 000, minkä arvioidaan olevan noin viisi prosenttia olemassa olevasta lajimäärästä.  

Oribatidipunkki (kuva: Macromite's blog)

Nyt aloin miettiä, josko herätin jossakussa ötökkäkammoisessa inhoa innostuksen sijaan... Sitä on niin vaikeaa arvioida. Laitetaan vielä söpöjä kuvia karhukaisista korvaukseksi!

Marssi (kuva: tuntematon)
Kipristys (kuva: wikipedia)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Varpu esittäytyy ja valmistaa pähkinäistä kukkakaalisoppaa!

Kuten edellisessä merkinnässä jo pohjustettiinkin, Ekoloisen kirjoittajajoukkoon liittyy uusi bloggaaja. Olen Varpu, juuri liki kolmen vuoden hoitovapaalta töihin palannut vanha ekololainen. Työskentelen Ekolon tukussa ja samalla kiinnityn nyt Ekoloisen kylkeen bloggaamaan lähinnä erilaisista kasvisruokaan liittyvistä aiheista, pääpainona jakaa hyväksi havaittuja reseptejä.

Kaksi tytärtäni ja vihdoin valmiiksi saadut kirjallisuustieteen opinnot ovat pitäneet huolen siitä, että viimeiset vuodet ovat kuluneet enemmän ja vähemmän ekokauppamaailman ulkopuolella. Ja mitä kaikkea Ekolossa on muutamassa vuodessa ehtinytkään tapahtua! Uusia tuotteita on tullut valtavasti. Kokonaan uusi juttu (ainakin minulle) ovat erilaiset valmisraakaruoat, siis mieletön valikoima erilaisia keksejä, näkkäreitä, suklaita, patukoita ja palleroita, jotka on valmistettu kypsentämättä. Herkkusuulle oikein tervetullut uutinen on, että kaikenmoisia suklaita ja herkkuja on saatavilla myös ilman sokeria ja terveellisistä raaka-aineista valmistettuina. Ja ne ovat ihan oikeasti myös hyvänmakuisia! Mikä mainio yhtälö! Ja ekotuotteiden pakkauksissa on parissa vuodessa tapahtunut ihan huima kehitys: ne ovat kauniimpia, tyylikkäämpiä ja houkuttelevampia. Esimerkiksi vaikka Bio Planeten luomuöljyt tai Anandan suklaat, joita voisi ostaa melkein pelkästään hyvännäköisten pakkausten takia.

Omissa blogimerkinnöissäni haluan välittää kasvisruokailun ilosanomaa, liialliseen saarnaamiseen sortumatta. Näkökulmani on pitkän linjan kasviskokkailijan ja arjen ruoanlaittajan, kahden pienen lapsen äidin. Toivon pystyväni välittämään lukijoilleni, että kasviruoka on ihan tavallista, "normaalia" ruokaa, jonka valmistaminen tai valitseminen ei vaadi erikoistaitoja tai ravitsemustieteen opintoja. Kasvisruoka on helppo ja arkipäiväinen valinta, josta kiittävät niin oma terveys, ympäristö, eläimet kuin makuaistikin.

Pähkinäinen kukkakaalikeitto




Ensimmäisenä reseptinäni tarjoilen pehmeän pähkinäistä kukkakaalikeittoa. Pähkinöissä on paljon proteiinia ja hyviä rasvoja ja siksi niitä mieluusti liittäisi lisää niin omaansa ja kuin lastensakin ruokavalioon. Jostain syystä pähkinöitä tulee kuitenkin syötyä harvakseltaan ja usein niiden puputtaminen ihan sellaisenaan tuntuu aika tylsältä. 1-vuotiaallekin näitä ravintoarvoiltaan loistavia herkkuja tarjoaisi mielellään, mutta tukehtumisvaara pelottaa. Siksi olenkin alkanut ujuttaa pähkinöitä esimerkiksi erilaisiin keittoihin. Ne pehmentävät ihanasti sopan makua ja tekevät siitä monta astetta ruokaisamman ja ravitsevamman. Meidän superennakkoluuloiselle 2-vuotiaallekin tämä keitto maistuu, kunhan vain muistaa eritellä tarpeeksi yksityiskohtaisesti (ja tuttuja raaka-aineita painottaen), mitä soseutettu soppa sisältää ;)

  • 1 keskikokoinen luomukukkakaali
  • 2 dl luomucashew-pähkinöitä
  • 3 luomuporkkanaa
  • 5 isohkoa luomuperunaa
  • 1 rkl luomukasvisliemijauhetta (luomukasvisliemivalmisteet ovat lisäaineettomia ja aromivahventeettomia, Ekolon valikoimista löytyy monia hyviä vaihtoehtoja, kuten vaikkapa luomuyrteistä ja -kasviksista valmistettu Ekolon kasvisliemijauhe)
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • litra vettä
  • ripaus (kristalli)suolaa
  • luomupippurisekoitusta
  • ruohosipulia, persiljaa tai jotain muuta vihreää keiton piristykseksi

Laita cashewpähkinät likoamaan pieneen vesitilkkaan. Kuori perunat ja porkkanat ja paloittele ne. Pilko kukkakaali. Kiehauta litra vettä ja lisää kasvisliemijauhe. Lisää kattilaan perunat, porkkanat ja puolet kukkakaalista. Anna porista n. 20 minuuttia. Kypsennä toinen puoli kukkakaalista pienessä vesitilkassa omassa kattilassaan. Lisää keitinveteen ripaus hyvää suolaa. Älä keitä kukkakaaleja aivan kypsiksi. Lisää soppakattilaan pähkinät ja kaurakerma. Soseuta keitto. Lisää sekaan keitetyty kukkakaalin nuput. Mausta pippurisekoituksella ja tarkista maku.

torstai 6. lokakuuta 2011

Eläinten viikko & Vapauta valinnoillasi

Koska on eläinten viikko, katson asiaankuuluvaksi postata lisää eläinetiikka-aiheesta. Animalia on julkistanut tällä viikolla uuden kampanjasivuston, Vapauta valinnoilla. Kyseessä on laaja vinkki-, ohje-, ja inspiraatiosivusto eläinystävällisempään elämäntapaan. Sivustolla on ravintoloiden kasvisruoka-annosten arvosteluja, linkkejä, reseptiapua, eläintietoa, laajasti informaatiota eri kulutustottumusten, tuotteiden ja tapojen vaikutuksesta eläinten hyvinvointiin, kasvissyöntifaktoja ja monenlaista materiaalia myös esitemuodossa. Sivuston yleisilme on kannustava, inspiroiva ja hyväntuulinen. Siellä uskaltaa käydä herkempikin ihminen, jota kasvissyönnin aloittaminen tai eläinetiikka kiinnostaa, mutta jota ikävät kuvat ahdistavat liikaa. Kaverin tai työpaikan voi myös haastaa sivun kautta kasvisruokakokeiluun. 

Moni bloggaaja on kirjoittanut eläinten viikon kunniaksi. Tässä yksi hyvä teksti rotista ja niiden päänsisäisestä elämästä: Empaattinen, naurava, uneksiva rotta Erään planeetan ihmeissä. Itse valitsen omaksi tämän viikon ilme-eläimekseni erään, jonka näkeminen saa minut aina herkistelemään, ja jonka soisin saavan nykyistä parempaa kohtelua. Sika, possu tai sikapossu. Siat ovat älykkäitä ja tunteikkaita eläimiä, jotka eläisivät nykyolojensa vastakohdassa, jos saisivat valita. Ne ovat uteliaita, haluavat tutkia ympäristöään ja pitää kotinsa siistinä. Vapauta valinnoillasi tarjoaa tietoa sioista ja niitä puolustavista kampanjoista tässä. Ahtaus, sosiaalinen stressi ja aggressiot, täysi virikkeettömyys, mahdottomuus penkoa ja tutkia ympäristöä sekä kova betonilattia eivät ole ympäristö, johon possuja pitäisi syntyä lisää. Eläinten viikolla on hyvä pitää ääntä näistä laiminlyödyistä kavereista - kiitos Animalia :)


(kuva: www.animalia.fi/valinta)

Valinnoilla vapauttaminen on helpointa toteuttaa ruokavalion kautta, ja empaattinen elämä yli lajirajojen on aina mahdollista soveltaa juuri itselle maistuvaksi. Kiusatulle lihalle lautasella on paljon vaihtoehtoja, vaikka ei tuntisikaan kutsumusta viherpirtelöiden tai tuorepuurojen ääreen. Kasvisruokavalio voi olla vaikka minkälainen - lihottava tai laihduttava, terveellinen tai ei, nopeasti hotkaistava tai kauan puputettava, värikäs tai yksivärinen, einesruokaa tai luonnonmuotoja - koostamisen tapoja on loputtomasti. Aivan kuten missä tahansa muussa syömisen meiningissä. Eettisesti kasvispohjainen kuitenkin on keveämpi valinta. 

Pieni osa nopean ja täyteläisenherkullisen eläinystävällisen syömisen vaihtoehdoista on esittelyssä Jyväskylän kävelykadulla ensi lauantaina. Animalian paikallisjaosto nimittäin pitää pöytää Vapauta valinnoillasi -kampanjan alun kunniaksi. Jaettavan materiaalin ja keskustelunhaluisten aktiivien lisäksi paikalla on lauantaina Topasin Wheaty-kasvismakkaramaistiaisia. Tapahtuman kunniaksi Ekolo tarjoaa Wheatynsä lauantaina alennuksella, ja arpoo jollekulle onnelliselle herkkupaketin ko. tuotteista. Wheatyn nakit ovat omiaan eväinä, pilkottuina esim. nuudeliruokaan tai leivän päälle, tikun päässä paistettuna, grillattuna jne. Reseptejä on firman omilla sivuilla. Kasvissyöntiä aloittelevan hassut nakit auttavat pehmeästi liikenteeseen. 

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, allekirjoittanut pomppii lauantaina paikalla kettupuvussa. Saapi tulla juttelemaan, jos on kiltillä päällä. 
Näitä meillä kuluu (kuva: www.ekolo.fi)


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Farm Animal Day ja Mitä kaikkea syömmekään

Tänään, 2.10. on World Farm Animal Day, jonka on tarkoitus kiinnittää ihmisten huomiota ns. "tuotanto"eläinten kohtaloihin. Kampanja on ymmärtääkseni lähtöisin USA:sta, mistä löytyy myös leijonanosa suurimmista, eläinten asialle vihkiytyneistä järjestöistä. 

Amerikkalaiset organisaatiot ovat lanseeranneet hyvin mielenkiintoisia kampanjaideoita tietouden levittämiseksi. He ovat esimerkiksi jalkautuneet kaduille ja toreille ja jakaneet dollarin palkkioita siitä, että ohikulkijat katsovat filmin tuotantoeläinten karuista kohtaloista. Menetelmä on ollut menestys; yli puolet katsojista on jälkiseurannassa todennut vähentäneensä lihankulutustaan. Video, Farm to fridge, on karua nähtävää. Se pohjaa kuvamateriaaliin tehdasmaisista tuotantolaitoksista ja teurastamoista. Löydät videon sen nimellä netistä, mutta älä katso, jos epäilet, voitko.

World Farm Animal Day:ta vietetään nyt monin paikoin maailmalla.
(kuva: www.wfad.org) 

Monen suomalaisen intuitiivinen ajatus on, että meillä on paremmin. Tunne meikäläisestä eläintuotannosta perustuu vuosikymmenten takaisille maatilavisioille. Eikä se kerro välttämättä naiviudesta tai ajattelemattomuudesta - mielikuvat onnellisena kirmaavista vasikoista ja vehreää ympäristöään onnellisina tutkivista possuista ovat tahallisesti pönkitettyä harhaa. Kuvamateriaali tosiasiallisesta tilanteesta tai tosielämän pahimmista tilanteista aiheutti julki tullessaan kohun, eikä asian soisi unohtuvan. Totuus on, että tehoeläintuotanto ei ole moraalisesti kestävällä pohjalla meillä tai muuallakaan.

Kirjan kansi (www.like.fi)
Luin juuri uuden kirjan aiheesta. Mobyn ja Miyun Parkin kokoama Kamara - Mitä kaikkea syömmekään (Like 2010) niittaa yhteen valtavan näkökulmaskaalan eläinbisneksen aiheuttamista ongelmista. Sekä kirjan kirjoittamiseen osallistuneiden ihmisten että eläinbisneksen kyseenalaisten ilmöiden skaala on laaja. Kirja luotaa montaa seikkaa. Ensimmäinen aihe on lihasyönnin vaikutus kuluttajan terveyteen. Kirjoittaja on Brendan Brazier, se ironman-kisaaja, ravintoasiantuntija. Tiesitkö esimerkiksi, että kotitaloudessa, jossa käsitellään lihaa, on turvallisempaa nuolla vessanpönttöä kuin sattua lipaisemaan jotain keittiön pöydältä? Liha on niin usein kontaminoitunutta esimerkiksi ulosteperäisellä aineksella vastustuskykyisine mikrobeineen. Säteilytyksestä huolimatta lopputuote voi olla suorastaan vaarallinen.

Kirjassa käsitellään suurimmat, aiheeseen liittyvät ympäristökysymykset. Ilmastonmuutos, monimuotoisuuden väheneminen, veden tuhlaaminen ja vesistöjen rehevöityminen sekä maaperän kuluminen tulevat kaikki mainituiksi. Kirja on täynnä kiinnostavia lainauksia ja viitteitä. Esimerkiksi Euroopan parlamentti on nähtävästi tunnustanut, että rehunkasvatus on kestämätöntä (vrt. soijapostauksen energiapyramidi!), ja lihansyöntiä tulisi vähentää erityisesti kehittyneissä maissa. Tässä kirjassa on mukana myös näkökulma siihen, miten paljon lihabisnes syö veronmaksajan kukkaroa:  ympäristötuhoja täytyy yrittää korjata ja totuttua bisnestä tukea valtion taholta, kun se tuhlailee luonnonvaroja ja rahaa. 

Aihetta katsotaan myös eläinten näkökulmasta. Itse olin jo jotenkin onnistunut painamaan alitajuntaani piiloon dokumentit, jotka näin esimerkiksi eläinkuljetuksista. Tässä ne nostetaan uudelleen esiin, vaikken olisi halunnut palata niitä ajattelemaan. Yksistään Amerikassa kuolee vuosittain jopa 41 miljoonaa lintua kuljetuksessa syntyneisiin vammoihin, hapenpuutteeseen, stressiin ja sairauksiin. Muukaan elämä materiana nähtynä olentona ei ole helppoa. "Tuotanto"eläimet ovat niin jalostettuja, että pelkkä oman ruhonsa kannatteleminen tuottaa vammoja ja tuskaa. Tuoton maksimoimisen paineet ovat niin valtavat, että heikoimpien eläinten annetaan kuolla karsinoihinsa, sillä vauhtia ei voida hiljentää. 

Sairauksista puheenollen - kirjassa on mainio osio tehoeläintuotannon suotuisasta vaikutuksesta tautien kehittymiseen ja leviämiseen. Eli mitä tapahtuu, kun luonnostaan suurta elinalaa kaipaavat eläimet ahdetaan epähygieenisissä oloissa ahtaasti yhteen syömään kasvua lisääviä antibiootteja? Tehotuotannon eläimet ovat kuin koeputkia, joissa luodaan uudenlaisia zoonooseja, eli eläimissä vaarallisemmiksi kehittyviä, ihmisissä tuhoja tekeviä bakteereja. Jopa suurin osa ihmisten tartuntataudeista on lähtöisin eläintuotannosta.

Usein, kun itse jalkautuu liikenteeseen jakamaan tietoutta eläinten oikeuksista, saa kuulla närkästyneitä huomautuksia siitä, miten paljon kaikkialla on vinossa ihmisilläkin - että miksen auta ihmisiä. Kun näiltä kyselijöiltä tiedustelee, ovatko he sitten aktiivisia kyseisten ihmisläheisten ongelmien parissa, kukaan ei ole. Kyselijät eivät selvästikään ole miettineet myöskään, miten tiiviisti tehotuotannon ongelmat liittyvät myös sosiaalisiin ongelmiin tai suoranaisiin ihmisoikeuskysymyksiin. Kamara ottaa tämän huomioon sekä  köyhimpien niskaan kaatuvien nälkä- ja ympäristöongelmien kannalta että paikallisempien ilmiöiden osalta. 

Sen lisäksi, että suuret yhtiöt aiheuttavat kokonaisten kotiympäristöjen kaatumista rehubisneksen tieltä, ns. "rehu"kasvien hintojen polkeminen heikentää kehittyvien maiden kilpailukykyä omassa ruokakasvien tuotannossaan. Toisaalta se, ettei viljellystä ruuasta saa rehuainesta enempää rahaa, on lähes pakkokannuste siirtyä kasvattamaan karjaa. Ennen pitkää kyseinen toiminta alkaa näkyä ympäristössä, ja toimeentulon mahdollisuudet hupenevat. Vegaanius tai eläintuotteiden syömisen vähentäminen onkin myös ihmisoikeustouhua.

Lihabisneksestä kärsivät myös muut kuin pienituloiset pientilalliset tai välittömän ympäristötuhon näkevät ihmiset. Työntekijät ovat kovilla sekä fyysisesti että psyykkisesti esimerkiksi teurastamoissa ympäri maailmaa.  Toiminta on usein epämoraalista, raskasta ja jopa vaarallista. Ongelmia on myös yhteisötasolla. Yhteisöt kokevat haitat, kun suuret tuotantolaitokset muuttavat alueelle: terveys- ja hajuhaittojen lisäksi pienten tilojen häviäminen, alueen arvon laskeminen ja voittojen siirtyminen muualle kurjistavat kokonaisia alueita. 

Kamara katsoo eläintuotannon ongelmia laajasti, kahdeksantoista kirjoittajan voimin. Näkökulma on järkeenkäyvä ja asiallinen, eikä pyrkimys selvästikään ole shokeeraaminen, vaan tiedottaminen. Suosittelen lukemaan. 

lauantai 1. lokakuuta 2011

Hamppu ja hamppuöljy

Kuorittuja hampunsiemeniä (kuva: Hanf&Natur)
Hampusta (Cannabis sativa) tulee väkisinkin sanottua muutakin kuin rasvanpuolta, vaikka öljyn nimissä lähdenkin liikkeelle. Se kun on yksi lempimatskuistani. Hamppu on maaperän ravinteikkuutta luonnollisesti edistävä, pitkäjuurinen typensitoja, vastustuskykyinen ilman raskaita torjunta-aineita ja lisäksi vaatimaton kasvupaikkansa suhteen. Hamppua voi kasvattaa aina Suomessakin asti. Kun vielä otetaan huomioon, että hamppu on proteiinipitoinen, aminohapoiltaan oivallinen, ravinteikas ja helposti sulava ruoka-aine, ollaan jo lähellä täydellistä. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Valtaosa kasveista on ns. C3-kasveja. Nimitys tulee hiilen sitomisprosessin väliaineesta, joka on kolmehiilinen. C3-kasveilla suuri osa sokereiksi tai rakenneosasiksi sidottavasta hiilestä menetetään aineenvaihdunnassa taivaan tuuliin. C4-kasvit, jollainen hamppu on, ovat pihimpiä olentoja. Ne ovat alun perin kehittyneet kuiviin ja karuihin oloihin, joissa on oltava säästeliäs veden suhteen. Tuotantokasveista C-nelosia ovat hampun lisäksi esimerkiksi ananas, maissi ja hirssi. Niillä on C-kolmosiin verrattuna monia rakenteellisia eroja, joihin on tässä vähän turhaa sukeltaa. Sanotaan vain, että C-nelosilla hengitystoimet ja hiilen sitominen ovat vaeltaneet kauemmas toisistaan, jolloin hiilen sitominen ja vedenkäyttö on tehokkaampaa. Tuotantokasvina ne ovat siis tehokkaita ja hiilen kierron kannalta edullisia. 

Hamppu on hyvin vanha viljelykasvi, jonka mainetta on suotta pilannut myöhempi lajike tai alalaji, joka jalostettiin hyvin kannabinoidipitoiseksi (ssp. indicana). Alkuperäisellä luonnonlajilla, samoin kuin vanhalla öljy- tai kuituhampulla ko. aineita on mitättömän vähän, eikä niitä siksi pitäisi katsoa nenänvartta pitkin. Kannabinoidien merkityksen oletetaan olevan kasvin suojaaminen. Aivan kuten muiden kasvien suojayhdisteiden, joihin kasvit luonnossa käyttävät vain juuri riittävän määrän resurssejaan. Hamppulajikkeet eroavat myös ulkonäkönsä puolesta selkeästi toisistaan. Elintarvikekäytössä olevat hamppuraaka-aineet ovat myös tarkassa valvonnassa - niistä ei tule löytymään ihmiseen vaikuttavia määriä kannabinoideja.

Ekolon suhteen yksi pienuuden etu tulee esiin hampun kohdalla. Kun ei olla massatuotannon ja -kaupan ikeissä, voidaan tukea pieniä luomutiloja maailmalla. Hanf&Natur on Ekolon hamppumerkki, ja ko. porukasta käy väkeä itse hampuntuottajien tiloilla aika ajoin katsomassa, että kaikki on kunnossa ja toimii hyvin; että luomutuotannon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kriteerit täyttyvät. 

Ravitsemuksen kannalta hamppu on erinomainen aines. Urheilevalle tai muuten ravitsemuksestaan kiinnostuneelle hampunsiemenet tarjoavat oivan määrän laadukasta proteiinia, pakattuna samaan kuoreen hyvien rasvojen, kuitujen, vitamiinien, antioksidanttien, raudan, magnesiumin ja muiden mineraalien kanssa.  Eläinperäisistä proteiininlähteistä mikään ei pysty samaan, eikä länsimaisen, massiivisen lihansyönnin tarvetta voi olla kyseenalaistamatta taas. Hamppu sopii lähes mihin tahansa ruokaan. Sovelluksia löytyy hamppujäätelöstä ja -suklaasta hamppupihviin tai -spagettiin. Kuorimattomana siemenet voi käyttää murskatuksi tulevissa ruuissa, kuten pirtelöissä, kuorittuna jälkiruuissa, tai sellaisenaan. Hamppujauhoa voi lisätä leivontaan tai käyttää proteiinilisänä puuroissa, jugurtissa jne. Itse käytän hampunsiemeniä mukana mysleissä (kuorittuna mukavin), ja hamppuproteiinia treeninjälkeisenä palautusjuomana. 

kylmäpuristettu luomuhamppuöljy
(www.ekolo.fi)
Hamppuöljy sisältää runsaasti monityydyttymättömiä rasvoja ja terveyttä edistävänä paljon tutkittua, kasviöljyissä harvinaista GLA:ta (gammalinoleenihappo) ja SDA:ta (stearidonihappo). Hamppuöljy on yksi niistä öljyistä, joiden kohdalla voi ajatella pitkääkin ihastusta, kun rasvakoostumus on niin monipuolinen. Kylmäpuristettu hamppuöljy on tietenkin paras ravinteiden kannalta. Hamppuöljyllä on melko voimakas, oma makunsa, joka muistuttaa pähkinää. Kylmäpuristettua versiota ei kannata käyttää paistamiseen, vaan salaatteihin, kastikkeisiin, puuroihin, pirtelöihin jne. 

Hampun käyttöarvo ei rajoitu ruoka-alalle. Kuituhampusta valmistetaan huippuekologisia tekstiilejä, ja ennenaikoina hampusta tehtiin myös paperia. Hamppusovelluksien mahdollisuuksia tutkitaan monella muullakin alalla, esimerkiksi rakentamisessa. Hamppuvaatteet ovat kestäviä, muodossaan säilyviä ja iholla mukavia. Kuitujen kestävyyden takia vaatteen käyttöikä on pitkä, mutta kangas kestää myös uuden elämän esimerkiksi kassin tai pyyhkeen muodossa. Lisäksi hampun öljyjä on hyödynnetty menestyksekkäästi ihon ja hiusten hoidossa. Kerrassaan mainio kasvi.