Masarang ja ystävät: vain vaihtoehtoinen tulonlähde Indonesian viljelijöille voi pelastaa jäljellä olevat metsät

Ekolon myymään ”sademetsänpelastussokeriin” liittyy paljon kiinnostavaa taustatietoa. Viime syyskuussa Masarang-sokerin eurooppalaisen maahantuojan, Amigos Internationalin, edustaja Jeroen Kruft kävi tutustumassa sokerin tuotantoon Indonesiassa. Tämä teksti on suomennos hänen matkakertomuksestaan.

Masarang toteuttaa ja kehittää kestävää metsäviljelyä yhteistyössä Sulawesin ja Kalimantanin maanviljelijöiden kanssa. Aluetta riivaavat jatkuvat tulipalot ja savusumu. Suuret palmuöljy- ja selluteollisuusyritykset pyrkivät valtaamaan tilaa. Masarangin kehittämän palmusokerituotannon lisääntyminen voisi auttaa sekä suojelemaan että metsittämään aluetta uudelleen.

Vaarantuneet metsät

Palmuöljyteollisuus hamuaa Kalimantanissa ja Sulawesissä maata voidakseen pystyttää öljypalmujen monokulttuureja, koko muun ekosysteemin tieltään raivaavia yhden lajin viljelmiä. Palmuöljy-yhteistyöstä kieltäytyvät alueen asukkaat ovatkin avainasemassa: heidän tilansa muodostavat suojavyöhykkeen metsien ja maata hamuavien suuryhtiöiden väliin. Masarangin käyttämä palmu (Arenga pinnata) on alkuperäislaji alueella. Mikäli sokeripalmusta saatava taloudellinen hyöty on riittävä, alkuperäismetsien reunamilla asuvat paikalliset pitävät todennäköisemmin kiinni viljelyalastaan eivätkä lähde mukaan suurten palmuöljy-yritysten suunnitelmiin.

Sokeripalmun kasvua alkuperäislajina paikallaan metsässä

Suuryhtiöt raivaavat maata monokulttuureille

Pientilallisen maapinta-alalla kasvaa monia lajeja: kumipuita, kassavaa, sokeripalmuja ja hedelmäpuita. Palmuöljy-yritykset lupaavat uusia teitä ja työpaikkoja, mikäli tilallinen myy 80% maastaan ja muokkaa loput 20% öljypalmunkasvatukseen. Kylissä, joissa suuryritykset ovat toteuttaneet suunnitelmiaan, on jo nähty lupausten toinen puoli: saastunut juomavesi (öljypalmut tarvitsevat suuria määriä synteettisiä lannoitteita), velkaantuminen (maanviljelijöiden on ostettava lannoitteet omalle 20%:lleen samoilta palmuöljyfirmoilta) ja työttömyys (palmuöljyfirmat tuovat maahan halvempaa työvoimaa Jaavalta).

Näistä syistä maanviljelijät yhä useammin kieltäytyvät palmuöljy-yhtiöiden tarjouksista. Yhteisöt ovat alkaneet myös ymmärtää palmuöljy-yhtiöiden kanssa tehtävien maakauppojen yhteyden raja-alueen metsien polttamiseen tai ”vahinko”paloihin lisämaan saamiseksi öljybisnekselle. 

Kymmenen kylää

Jeroen Kruft raportoi, kuinka Masarang Foundation tukee kyläläisten luontoa suojelevia aloitteita yhdessä paikallisten maanviljelijöiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Yhteisenä pyrkimyksenä on yhdistää kymmenen kylää Saran-vuoren ympärillä. Saran-vuoren alueella kasvaa yli 25 000 hehtaaria alkuperäismetsää ja palmuöljy-yritykset yrittävät usein houkutella kyläläisiä myymään tiluksensa metsän ympäriltä.

Yhteisöt Saran-vuoren ympärillä näkevät metsänsä luonnonperintönä esi-isiltään. Heille on tärkeää säilyttää se alkuperäistilassaan. Toive on tällä hetkellä ristiriidassa elannon hankkimisen kanssa. Krutzin mukaan Masarangin tarjoama, arengamehun tuotannon suoma lisätulo antaa tilallisille hyvän syyn säilyttää ja suojella luonnonympäristönsä.

Terve metsä - suuri ylpeydenaihe

Korruptio on suuri ongelma Indonesialaisessa politiikassa. Indonesiassa on vuodesta 2011 saakka kokeiltu jonkinasteista luonnonmetsien hakkuurauhaa, mutta luonnonmetsien tuhoaminen jatkuu. Saran-vuorta ympäröivien kylien asukaat ovat kehittäneet strategian maansa suojelemiseksi. He haluavat käyttää hyväkseen vanhaa Indonesialaista heimolakia, joka on kansallisen, mahdollisesti palmuöljy-yhtiöitä myötäilevän, lain yläpuolella. Suunnitelmaan tarvitaan kaikkien kyläläisten, paikallisen aluepäällikön ja lopulta Jakartan lupa. On tärkeää myös saada paikalliset asenteet muutettua siten, että kaikki ymmärtävät villin luonnon ja alkuperäislajiston olevan suuri etu, ihmisen ja muiden lajien voivan elää sopusoinnussa keskenään, sekä hyvinvoivan metsän tarjoavan arvokkaita resursseja ja tuotteita, puhdasta juomavettä ja vesivoimaa.

Agung, 27, toimii uudessa heimolakia hyödyntävässä ihankkeessa.

Maailman keuhkojen kuntouttamista

Masarang Foundationin perustaja, tohtori Willie Smits, kertoo orangin olevan metsän hyvinvoinnin paras indikaattori. Orankeja on tällä hetkellä Indonesiassa vain 60 000, ja niitä kuolee 2000 joka vuosi. Useita metsästetään lemmikeiksi, jolloin yhtä eloon jäävää poikasta kohden kuolee kuusi. Orankien elinala hupenee ja heikkenee laadullisesti koko ajan, kun monokulttuurit valtaavat alaa. Masarangin ylläpitämät metsät toimivat alueina, joille orvoiksi jääneitä orankeja voidaan mahdollisesti kuntouttaa ja palauttaa.

Willie Smits on luonnonsuojelun visionääri, joka piti vastikään puheen Pariisin ilmastokokouksessa. Hän aloitti sokeripalmujen istutuksen kolmekymmentä vuotta sitten ja huomasi tuolloin puiden luonnonsuojelulliset sekä taloudelliset mahdollisuudet. Palmusokeriprojektin puitteissa on jo onnistuttu uudelleenmetsittämään kokonainen vuoristo, ja Smitsin säätiö, Masarang, on nimetty vuorijonon mukaan. Smitsin oman arvion mukaan noin 200 000 hehtaaria metsää tulee suojelluksi joka vuosi, kiitos palmujen antaman tuoton.

Willie Smitsin veli Theo johtaa Masarangin sokeritehdasta ja tuotannon laajentumista Kalimantanissa. Jokainen sokeritehtaan uuneista tarjoaa hyvän kuukausitulon kuudelle perheelle alueella.

Willie Smits (oik.)

 Sokeritehtaan uunit on rakennettu kuumentamaan
ja steriloimaan palmumehu, minkä jälkeen mehusta
voidaan valmistaa sokeripaloja tai hienosokeria.

Masarang on rakennuttanut pienen tehtaan Länsi-Kalimantaniinkin. Uusi tehdas prosessoi metsästä saatavia tenkawang-pähkinöitä öljyiksi ja saippuaksi. Masarangin periaate, hyvinvoivien ja elävien metsien ylläpito monimuotoisena tulonlähteenä, on jo herättänyt kiinnostusta koko Kalimantanin laajuisesti.

Työtiloja ja työstämistä

Tulevaisuuden visioita

Masarangin tuotteet on otettu hyvin vastaan Euroopassa. Amigosin asiakkaana toimivat firmat ja yritykset myös lahjoittavat yhä useammin osan voitoistaan suoraan Masarang Education Fundille, joka tarjoaa koulutusta ja yliopistostipendejä Indonesian tulevien sukupolvien ympäristötietoisuuden hyväksi. 

Amigos Internationalin visio Kalimantanin metsityksestä vuoteen
2050 saakka

Jeroen Kruft, Masarangin väkeä ja paikallisia viljelijöitä ensimmäisen uunin
käyttöönottoa juhlistamassa. 

Sademetsäsokeri on karamellinen,
ekologisesti kestävä herkku,
ja sokeriksi terveellinenkin.

Kasvissyönti ja ympäristö: ratkaiseva taustatekijä

Kasvissyönnin keveys planeetalle on tutkimusten vahvasti tukema tosiasia. Epäselvyyksiä syntyy kuitenkin yhä, sillä uutisointiin liitetään harvoin kasvissyönnin sekasyöntiin verrattuja etuja selittävät, asian ymmärrettäväksi tekevät taustatekijät. 

Kasviperäisen tuotannon edut suhteessa eläintuotantoon vaativat pitkän listan. Eläintuotantoon verrattuna kasviperäisen  ruuan tuotanto säästää huomattavia  määriä fossiilisia raaka-aineita. Kun tuotetaan yksi kalori naudanlihaa, tarvitaan neljäkymmenen kalorin edestä polttoainetta. Yksi kalori maidosta vie neljätoista kaloria fossiilisia polttoaineita, kun taas yksi kalori viljasta vie vain 2,2 kaloria. Kasviperäinen tuotanto säästää myös valtavasti vettä. Arviolta 70% ihmiskunnan makeanveden käytöstä johtuu maataloudesta, eli kyseessä ei ole pieni seikka. Kasviperäinen tuotanto myös säästää valtavat pinta-alat maata ja sitä kautta aiheuttaa vähemmän metsä- ja lajikatoa. Eurooppalaisten runsas eläintuotteiden käyttö näkyy maa- ja metsäkatona muuallakin maailmassa: vain 20 % proteiinista, joka Euroopassa syötetään tuotantoeläimille, on Euroopasta peräisin. Loppu rehu tuodaan muualta, myös alueilta, joilla on pulaa ihmisravinnosta.

Vielä edellämainittujenkin lisäksi kasviperäinen tuotanto aiheuttaa merkittävästi vähemmän eroosiota, ilmastonmuutosta aiheuttavien kasvihuonekaasujen päästöjä sekä vesistöjen pilaantumista kuin eläinperäisen ravinnon tuottaminen. Kasvissyönti on myös globaalin nälkäongelman kannalta kannattavampi vaihtoehto. Varsin merkittävä asia planeetalla, jonka ihmisistä joka kolmas näkee nälkää.

Kasviperäisen tuotannon hyöty on siis ihmeen selkeä ja yhtenäinen ilmiö. Taustalla on yksi tekijä, joka sitoo ilmiöt yhteen, ja jonka muistaminen auttaa hahmottamaan tilannetta tai järkeistämään keskustelua.

Olennaisin taustatekijä on tämä: kun syön esimerkiksi parisataa grammaa vegenakkeja tai muuta mättöä, jostain syystä en kasva pariasataa grammaa. Tämä johtuu siitä, että olen eläin, ja vieläpä tasalämpöinen nisäkäs. Kasvan vain, jos mätöstä jää rakennusaineita ja energiaa jäljelle kehoni kasvuun, kun ensin suurin osa on kulunut muuhun. Ensin osa ruuasta jää sulamatta, sitten käytän suurimman osan energiasta liikkumiseen ja tasaisen lämmön ylläpitoon kehossani. Näin tekevät kaikki tasalämpöiset eläimet. Ruokaa syödään, koska se tarvitaan suurilta osin polttoaineeksi. Nisäkkään kehoon kertyy karkeasti arvioiden vain kymmenestä pariinkymmeneen prosenttia sen syömästä energiasta ja valkuaisesta. Sulaneesta ruuasta suurin osa haihtuu lämpöenergiana taivaan tuuliin. Eläintuotanto on siis bisnestä, jossa euro kerrallaan vaihdetaan turhanpäiten kahteenkymmeneen senttiin ja sitten ihmetellään, miksi kukkaronpohja alkaa paistaa.

Kasvissyönnin ekotehokkuus nojaa tähän hyötysuhdeseikkaan. Kaikki energia, joka ravintoverkoissa liikkuu, on peräisin auringosta. Sen hyödyntäjiä ovat kasvit, jotka kykenevät yhteyttämisessään sitomaan auringon antaman energian. Niiltä energia siirtyy kasvinsyöjien kudoksiin hyvin huonolla hyötysuhteella. Kasvissyöjät kun ensin jättävät osan sulattamatta, sitten ylläpitävät lämpöä ja vieläpä liikuskelevat. Edelleen kasvinsyöjien kudoksiin siirtyneestä pienestä osasta siirtyy edelleen hyvin pieni osa pedoille. Alkuperäisestä energiasta on tuolloin hukattu suurin osa. Petoja voi siten olla paljon vähemmän kuin kasvinsyöjiä: ympäristön kantokyky ja perustuotanto asettaa rajansa paljon resursseja vievälle syömisen tavalle. Ihminen tosin on petona lähtenyt väistelemään noita rajoja ja aiheuttanut ekosysteemeissä muhkeita tuhoja.

Kuvitellaan tilanne, jossa tuotetaan kasviperäistä ravintoa
kymmenelle ihmiselle. Kasvit (vihreä palkki) sitovat auringonvaloa ja tuottavat
energiaa, valkuaista ja ravinteita, jotka tässä tapauksessa kulutetaan
ihmisruokana.

Sama syömäkelpoinen tavara, vaikkapa soija, syötetään
usein eläimelle, jotta voidaan syödä eläimen kudokset tai eritteet.
 Samasta perustuotannosta riittää tuolloin vain yhdelle ihmiselle,
koska eläimen hyötysuhde on heikko. 

Vegaaninen ruokavalio siis säästää hurjia määriä luonnonvaroja ja tukee globaalia tasa-arvoisuutta. Taustalla on selkeä ja väistämätön luonnonlaki energian kulusta ekosysteemeissä.

Ihmispopulaation on ennustettu kasvavan yli yhdeksän miljardin vuoteen 2050 mennessä, joten kestävät ratkaisut ovat tarpeen. Mikään muu toimenpide ei ole yhtä merkittävä mahdollisuus kuin kasviperäiseen tuotantoon siirtyminen. Aiheesta ei kuitenkaan kuuluvasti puhuta, edes suurimpien luonnonsuojelujärjestöjen materiaaleissa. Joko tahot eivät halua niskaansa puolustusreaktioita totuttujen tapojen ystäviltä tai sitten asia osuisi piikkinä omaankin lihaan. Eläintuotteiden syönnin väitetään olevan henkilökohtaisempi asia kuin vaikka energiankulutuksen, vaikka henkilökohtaisuus lienee sama läppärin mahdollistamasta viihteestä nauttiessa kuin lehmänmaitoa juodessa. Olisipa hauska vihdoin nähdä enemmän ansaittua haloota aiheesta. 

Ruokavalioiden aiheuttamat ympäristöhaitat vertailussa, huomioituna
resurssivaikutus, ekosysteemivaikutus ja terveys. Vasemmanpuolinen pylväs
kuvaa normi sekaruokavaliota (italialainen valittuna
esimerkiksi eurooppalaisesta), oikeanpuoleisin luomupainotteista
vegaaniruokavaliota (Baroni ym. 2007).

Lähteitä ja materiaalia:

Auestad, N. & Fulgoni, V. 2015. What Current Literature Tells Us about Sustainable Diets: Emerging Research Linking Dietary Patterns, Environmental Sustainability, and Economics. Advances in Nutrition  6: 19–36

Baroni, L., Cenci, L., Tettamanti, M. &Berati, M. 2007. Evaluating the environmental impact of various dietary patterns combined with different food production systems. European Journal of Clinical Nutrition 61: 279–286

Kernebeek, H., Oosting, S., Feskens, E., Gerber, P.& De Boer, I. 2014. The effect of nutritional quality on comparing environmental impacts of human diets. Journal of Cleaner Production 73: 88-99

Sabaté, J. & Soret, S. 2014. Sustainability of plant-based diets: back to the future. The American Journal of Clinical Nutrition 100: 476S - 82S

Steinfeld, H. ym. 2006. Livestock's Long Shadow. FAO

Susi saa joululahjan

Ekolon lahjakorttitempauksella on tänä jouluna tuettu erittäin uhanalaisen ja ekosysteemeille arvokkaan nisäkkään selviytymistä maassamme. Susilahjakortin tuotot ohjataan Luonto-Liiton Susiryhmän toimintaan. Ryhmä tekee kannanottoja ja lausuntoja, tiedottaa, järjestää ympäristökasvatusta ja tapahtumia sekä tuottaa materiaalia luonnon- ja sudensuojelun puolesta. Lahjakortin voi yhä ostaa joululahjaksi Ekolon liikkeistä. 

Luonto-Liiton susiryhmän jouluinen lahjakortti

Susi on Suomen luontoon kuuluva, arvokas petoeläin. Pedot ovat ravintoketjuja ylhäältä alas säätelevä, tärkeä osa eliöyhteisöjen toimintaa. Susien roolia niille luontaisilla alueilla on tutkittu eliöyhteisön monimuotoisuuden ylläpitäjinä, ja niillä on todetusti luonnon järjestelmässä ihan oma paikkansa. 

Laajalla reviirillä elävänä laumaeläimenä sudella on monimuotoinen sosiaalinen ja alueellinen elämä. Myös saalistaminen ryhmässä on haastavaa hommaa. Susi onkin tunne-elämältään ja älykkyydeltään monimutkainen ja kiinnostava laji. Susi ei ole mörkö, joka vaanii ihmistä, vaan omaa perhe-elämää viettävä, arka ja sosiaalinen eläin, joka pyrkii mahdollisimman vähillä ihmiskontakteilla luikkimaan alati tihenevän ja vähemmän sietävän ihmisasutuksen tieltä.  

Meille niin rakas koira, jonka kanssa olemme evolutiivisesti kehittyneet keskinäiseen ymmärrykseen, on käytännössä susi. Vaikka koiralle liikenee meiltä niin suuri määrä empatiaa, villi susi on historiallisesti Suomen vainotuimpia eläimiä. 1900-luvun alussa susiviha ja pelko menivät niin pitkälle, että susi lähes kuoli sukupuuttoon. Nykytilannekaan ei ole kestävä: susiakantamme arvioidaan olevan vain 220-245 yksilöä, eivätkä suotuisan suojelun minimilaumamäärät täyty. Ongelmia lisäävät salametsästys ja sen hiljainen hyväksyntä. Muinaisista ajoista jatkuvaa susivihaa ei tunnu laimentavan edes faktatieto siitä, että susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1880-luvun. 

On onni, että maailma on kuitenkin pikkuaskel kerrallaan muuttumassa ymmärtävämpään suuntaan. Susien määrä on ollut pienessä nousussa, asenteet ovat keskimäärin paranemassa, suojelijoita löytyy ympäri Suomen, ja meillä on esimerkiksi Susiryhmän kaltaista väkeä, joka omistautuu tuon hienon lajin suojeluun. Kiitokset ja suuret tsempit Susiryhmälle! 

Kuva: Christa Granroth / Luonto-liiton susiryhmä

Puurorieska, eli kuinka käyttää jämäruokia

Puuroa tulee tehtyä, mutta aina kaikkea ei tule syötyä. Samoin voi käydä vaikka perunamuusille, kukkakaalimuusille, porkkanasoseelle yms. Helppoa, herkullista, edullista ja ekologista on tehdä vaikka rieskoja tai teeleipiä! 

Ihana mantelimaidosta ja riisihiutaleista tehty puuro oli jäänyt osin syömättä ja seuraavan päivän lounasaika lähestyi. Päälle äkkiä jauhoja, suolaa (ja mantelimaitojauhe jos puurossa sitä ei ollut) ja vapaaehtoinen nuorisosta sitä sekoittamaan. Mieluiten johonkin ennalta katsottuun paikkaan, ettei tarvitse pelastaa läppäriä jauhoroiskeilta.

Perään kasvimaito (tai vesi) ja öljy ja lisää sekoittelua.  

Mantelimaito sopii tosi hyvin leivonnaisiin, tällä kertaa olin tehnyt puuron siihen niin en lisännyt sitä erikseen. Kaapista löytynyt hasselpähkinäöljy antoi myös ihanan maun muutenkin erinomaiseen rieskaan!

Tämä ohje sopii myös kaikille, joilla ei ole jauhopeukaloa.

Puurorieska

• 3-5dl puuroa, muusia yms (kaikki mössö siis käy)

• 2-4 dl luomuspeltjauhoja

• 2-3dl luomukasvimaitoa (herkkusuille 2 mitallista mantelijuomajauhetta ja 2dl vettä)

• 1tl kristallisuolaa

• 2 rkl luomukasviöljyä (vinkki: laita 1rkl hasselpähkinäöljyä)

Sekoita ensin jauhot ja suola keskenään ja lisää ne puuron joukkoon. Sekoita esim. lusikalla, lisää neste ja öljy ja sekoita tasaiseksi.

Jos puuroa on vähemmän, käytä jauhoja enemmän. Taikinan koostumuksella ei ole paljonkaan väliä, ellet ole tarkka leipästen muodosta.

Levitä taikina pellille joko isoksi levyksi tai kahdeksi rieskaksi. Paista uunin keskiosassa 220 asteessa (kiertoilmauunissa 200) noin 30min.

Syö uunituoreena. Ihmettele, jos sitä jää jäljelle :)

Alkuperäinen ohje löytyi täältä.

Hyvä hamppu

 

Nyt on pitkästä aikaa sopiva hetki hehkuttaa hieman hamppua. Hamppu on nimittäin kerrassaan erinomainen kasvi niin ympäristön kuin ravitsemuksenkin näkökulmasta.

Viljelykasvina hamppu on aivan erityisen ympäristöystävällinen. Se on pitkäjuurinen typensitojakasvi, joka tuo ravinteita maan pintakerroksiin ja estää maaperän köyhtymistä. Vaatimattomissakin oloissa kasvava hamppu on runsas- ja nopeasatoinen. C4-kasvina se sitoo ja yhteyttää kasvunsa aikana hiilidioksidia kaksin- tai kolmikertaisen määrän verrattuna C3-kasveihin. (Noora on biologin asiantuntemuksella selvittänyt hampun ekologisuutta aiemmassa hamppupostauksessaan). Hampun ekoansioihin on ehdottomasti myös lisättävä sen ravitsemuksellinen sisältö. Se on loistava kasviperäinen proteiinin lähde, joka pesee eläinperäiset kilpailijat sekä ympäristö-, terveellisyys- että eettisyysmittareilla mitattuna.

Hampun viljelyllä on Suomessakin vuosisataiset perinteet. Viime vuosikymmeninä päihdyttävä alalaji on ikävästi mustannut kasvin mainetta. Öljy- ja kuituhampussa päihdyttäviä kannabinoideja ei kuitenkaan ole käytännössä lainkaan ja elintarvkeikäyttöön päätyviä hamppuraaka-aineita valvotaan tiukasti. Pikku hiljaa hamppu onkin alkanut jälleen nauttia ansaitsemaansa arvostusta. Onneksi, sillä ravintona hamppu on huipputerveellistä. 

Hampunsiementen valtti on niiden ravintosisällön monipuolisuudessa. Tähän pieneen siemeneen on pakattu sekä erinomaisia rasvoja että runsaasti täydellistä kasviproteiinia. Rasvahappoja hampussa on vaikuttava kirjo: omega-kolmosta, -kuutosta ja -yhdeksää. Omega-6 ja omega-3 -rasvahappoja hampunsiemenissä on ihanteellisessa suhteessa. Lisäksi hampunsiementen omega-6 -rasvahapoista osa on valmiiksi gammalinoleenihappoa (GLA) ja omega-3 -rasvahapoista osa stearidonihappoa (SDA), eikä elimistön siten tarvitse itse näitä muuntaa.  

Hampunsiemenistä 24 % on proteiinia ja tästä proteiinista löytyvät kaikki välttämättömät aminohapot ja vielä paljon päälle. Hampun sisältämä proteiini on myös poikkeuksellisen hyvin imeytyvää sorttia. Hampun proteiinien (edestiinin ja albumiinin) aiheuttamat allergiset reaktiot ovat erittäin harvinaisia, siksi hamppu on erinomainen proteiininlähde erityisesti niille, jotka saavat allergisia oireita palkokasveista.

Hamppua voi nauttia monessa muodossa: öljynä, jauhoina, siemeninä (kuorella ja ilman) sekä erilaisina pitemmälle jalostettuina tuotteina, kuten pastan tai vaikka suklaan seassa. Kylmäpuristettua hamppuöljyä ei kannata käyttää paistamiseen, sillä sen rasvahappokoostumus kärsii kuumentamisesta. Hamppuöljy sopiikin ennen kaikkea salaatinkastikkeeksi tai ravintolisän tapaan vaikkapa puuron tai jugurtin joukkoon. Kuoritut hampunsiemenet ovat omiaan smoothien tai kasvissosekeiton seassa, vettä lisäämällä niistä voi valmistaa helposti ja nopeasti miedon makuista hamppukermaa tai -maitoa. Hamppujauhoa kannatta lisäillä leipätaikinaan, minusta aika ihanteellinen leipä syntyy, kun hamppujauhoa laittaa n. 1/6 jauhojen määrästä.

Omassa keittiössäni suosituin hamppujuttu ovat ehkä kuitenkin ihan perinteiset kuorimattomat hampunsiemenet. Hampunsiementen kuoressa on runsaasti kuitua ja kivennäisaineita, joten jos kuorten aiheuttama lievä rouskuvuus ja rakenteen rakeisuus ei haittaa, kannattaa kuorenkin hyvät aineet hyödyntää. Siementen kuori on kuitenkin syytä rikkoa tavalla tai toisella, jotta elimistö saisi ravinteet käyttöönsä. Aiemmassa postuksessani olen tehnyt idätetyistä hampunsiemenistä tuorepuuroa. Tällä kertaa paistelin kasvispihvejä.

Hamppu-bataattipihvit 

Jauhettuina hampunsiemenet ovat mainio aines esimerkiksi kasvispihveissä. Proteiinikoostumuksensa ansiosta hampunsiemenet toimivat pihvitaikinassa kananmunan kaltaisena sidosaineena ja pihvit pysyvät tosi hyvin koossa. Tällä ohjeella syntyy n. 20 mehevää pienehköä pihviä.  

• 2 dl luomuhampunsiemeniä
• 1 pienehkö luomubataatti (n. 5 dl raastetta)
• 1 luomusipuli
• 2-3 luomuvalkosipulin kynttä
• 1 dl luomuspelthiutaleita
• 2 rkl luomupaistoöljyä
• 2 tl luomugaram masalaa
• 1 tl luomukorianteria
• 4 rkl luomutomaattipyreetä
• 3 rkl luomusoijakastiketta
• 1 rkl valkoviinietikkaa
• 1/2 dl luomumantelikermaa (tai muuta kasviskermaa)
  
  

Jauha hampunsiemenet tehosekoittimessa mahdollisimman hienoksi jauheeksi. Raasta bataatti, pilko sipuli ja valkosipuli.

Kaada pannulle reilu loraus paistoöljyä. Lisää kuumalle pannulle mausteet ja tomaattipyree. Lisää sipuli ja valkosipuli. Paista hetki ja lisää raastettu bataatti. Paista kunnes bataatti on hieman pehmennyt. Sekoita raasteeseen soijakastike ja viinietikka. 

Sekoita keskenään kulhossa hampunsiemenrouhe, spelthiutaleet ja paistetut kasvikset. Lisää seokseen tilkka mantelikermaa. Muotoile massasta pienehköjä pihvejä ja paista pihvit keskilämmöllä pannulla rapeakuorisiksi.