keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Govindan hedelmäiset ja pähkinäiset välipalat

Govindan vegaaniset ja luomut raakamakeiset ovat haukkaisun kokoisia paloja hedelmää ja pähkinää harkituissa suhteissa. Mangopalasissa on mukana myös taatelia, kookosta ja agavesiirappia. Ne ovat hitusen kirpsakampia, ehkä "aikuisempia" suupaloja. Tiikeripähkinäkarkeissa puolestaan on maamantelin lisäksi ananasta, auringonkukkaöljyä, taatelia ja pieni liraus sitruunaa. Maamantelikarkit ovat hyvin pehmeitä ja kermaisen makuisia, täyteläisiä herkkuja, joiden voisi kuvitella maistuvan kelle tahansa. 

Mango on tuttu, eksoottisenraikas luumarja. Sen maku on yllättävän voimakas Govindan karkeissa. Maamantelit eli tiikeripähkinät sen sijaan ovat vielä varsin uusi tuttavuus meikäläisessä keittiössä. Runsasenergiset ja ravinteikkaat maamantelimuhkurat eivät lukeudu pähkinöihin ollenkaan, vaan ovat sädekaisloihin kuuluvan sarakasvin (Cyperus esculentus aka chufa) juurimukuloita. On olemassa näyttöä maamantelin tärkkelyspitoisten ja ravitsevien mukuloiden käytöstä jo faraoiden Egyptissä. Laajemmin tietoa maamantelista löytyy tästä aiemmasta bloggauksesta. Maultaan tiikeripähkinä muistuttaa hiukan palkokasveja. Miedoissa makeispaloissa tulee lähinnä lähinnä esiin vain pehmeä, aavistuksen toffeemainen aromi.





Govindan raakanaposteltavat ovat ravitsevaa sormiruokaa, joka sopii esimerkiksi teehetken tai kahvittelun oheen, juhlapöytään tai lahjaksi terveellisiä herkkuja arvostavalle. Yksi paketillinen palasia uppoaa kevyesti kaverin kanssa teetä hörppiessä, ja samalla tulee syötyä osa päivän hedelmäannoksesta. Karamellimaista makua kaipaileville suosittelen ehdottomasti ennemmin maamanteliversiota eli chufi-pakettia, hedelmäisen kirpsakasta eksotiikasta pitävälle mangovälipaloja. Me söimme kummankin paketin lähestulkoon tyhjäksi uimahallilta palanneina ja ravitsevan välipalan kaipuisina. Toinen maistelija ei tiennyt makeisten raaka-aineista mitään ennen maistelua, mutta ilmoitti tiikeripähkinäpalojen maistuvan tiikerikakulle. Ihan osuvaa. 



Mango- ja maamantelipalasia tarjolla




lauantai 9. tammikuuta 2016

Masarang ja ystävät: vain vaihtoehtoinen tulonlähde Indonesian viljelijöille voi pelastaa jäljellä olevat metsät



Ekolon myymään ”sademetsänpelastussokeriin” liittyy paljon kiinnostavaa taustatietoa. Viime syyskuussa Masarang-sokerin eurooppalaisen maahantuojan, Amigos Internationalin, edustaja Jeroen Kruft kävi tutustumassa sokerin tuotantoon Indonesiassa. Tämä teksti on suomennos hänen matkakertomuksestaan.

Masarang toteuttaa ja kehittää kestävää metsäviljelyä yhteistyössä Sulawesin ja Kalimantanin maanviljelijöiden kanssa. Aluetta riivaavat jatkuvat tulipalot ja savusumu. Suuret palmuöljy- ja selluteollisuusyritykset pyrkivät valtaamaan tilaa. Masarangin kehittämän palmusokerituotannon lisääntyminen voisi auttaa sekä suojelemaan että metsittämään aluetta uudelleen.

Vaarantuneet metsät


Palmuöljyteollisuus hamuaa Kalimantanissa ja Sulawesissä maata voidakseen pystyttää öljypalmujen monokulttuureja, koko muun ekosysteemin tieltään raivaavia yhden lajin viljelmiä. Palmuöljy-yhteistyöstä kieltäytyvät alueen asukkaat ovatkin avainasemassa: heidän tilansa muodostavat suojavyöhykkeen metsien ja maata hamuavien suuryhtiöiden väliin. Masarangin käyttämä palmu (Arenga pinnata) on alkuperäislaji alueella. Mikäli sokeripalmusta saatava taloudellinen hyöty on riittävä, alkuperäismetsien reunamilla asuvat paikalliset pitävät todennäköisemmin kiinni viljelyalastaan eivätkä lähde mukaan suurten palmuöljy-yritysten suunnitelmiin.


Sokeripalmun kasvua alkuperäislajina paikallaan metsässä

Suuryhtiöt raivaavat maata monokulttuureille



Pientilallisen maapinta-alalla kasvaa monia lajeja: kumipuita, kassavaa, sokeripalmuja ja hedelmäpuita. Palmuöljy-yritykset lupaavat uusia teitä ja työpaikkoja, mikäli tilallinen myy 80% maastaan ja muokkaa loput 20% öljypalmunkasvatukseen. Kylissä, joissa suuryritykset ovat toteuttaneet suunnitelmiaan, on jo nähty lupausten toinen puoli: saastunut juomavesi (öljypalmut tarvitsevat suuria määriä synteettisiä lannoitteita), velkaantuminen (maanviljelijöiden on ostettava lannoitteet omalle 20%:lleen samoilta palmuöljyfirmoilta) ja työttömyys (palmuöljyfirmat tuovat maahan halvempaa työvoimaa Jaavalta).

Näistä syistä maanviljelijät yhä useammin kieltäytyvät palmuöljy-yhtiöiden tarjouksista. Yhteisöt ovat alkaneet myös ymmärtää palmuöljy-yhtiöiden kanssa tehtävien maakauppojen yhteyden raja-alueen metsien polttamiseen tai ”vahinko”paloihin lisämaan saamiseksi öljybisnekselle. 

Kymmenen kylää


Jeroen Kruft raportoi, kuinka Masarang Foundation tukee kyläläisten luontoa suojelevia aloitteita yhdessä paikallisten maanviljelijöiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Yhteisenä pyrkimyksenä on yhdistää kymmenen kylää Saran-vuoren ympärillä. Saran-vuoren alueella kasvaa yli 25 000 hehtaaria alkuperäismetsää ja palmuöljy-yritykset yrittävät usein houkutella kyläläisiä myymään tiluksensa metsän ympäriltä.

Yhteisöt Saran-vuoren ympärillä näkevät metsänsä luonnonperintönä esi-isiltään. Heille on tärkeää säilyttää se alkuperäistilassaan. Toive on tällä hetkellä ristiriidassa elannon hankkimisen kanssa. Krutzin mukaan Masarangin tarjoama, arengamehun tuotannon suoma lisätulo antaa tilallisille hyvän syyn säilyttää ja suojella luonnonympäristönsä.


Terve metsä - suuri ylpeydenaihe

Korruptio on suuri ongelma Indonesialaisessa politiikassa. Indonesiassa on vuodesta 2011 saakka kokeiltu jonkinasteista luonnonmetsien hakkuurauhaa, mutta luonnonmetsien tuhoaminen jatkuu. Saran-vuorta ympäröivien kylien asukaat ovat kehittäneet strategian maansa suojelemiseksi. He haluavat käyttää hyväkseen vanhaa Indonesialaista heimolakia, joka on kansallisen, mahdollisesti palmuöljy-yhtiöitä myötäilevän, lain yläpuolella. Suunnitelmaan tarvitaan kaikkien kyläläisten, paikallisen aluepäällikön ja lopulta Jakartan lupa. On tärkeää myös saada paikalliset asenteet muutettua siten, että kaikki ymmärtävät villin luonnon ja alkuperäislajiston olevan suuri etu, ihmisen ja muiden lajien voivan elää sopusoinnussa keskenään, sekä hyvinvoivan metsän tarjoavan arvokkaita resursseja ja tuotteita, puhdasta juomavettä ja vesivoimaa.


Agung, 27, toimii uudessa heimolakia hyödyntävässä ihankkeessa.

Maailman keuhkojen kuntouttamista


Masarang Foundationin perustaja, tohtori Willie Smits, kertoo orangin olevan metsän hyvinvoinnin paras indikaattori. Orankeja on tällä hetkellä Indonesiassa vain 60 000, ja niitä kuolee 2000 joka vuosi. Useita metsästetään lemmikeiksi, jolloin yhtä eloon jäävää poikasta kohden kuolee kuusi. Orankien elinala hupenee ja heikkenee laadullisesti koko ajan, kun monokulttuurit valtaavat alaa. Masarangin ylläpitämät metsät toimivat alueina, joille orvoiksi jääneitä orankeja voidaan mahdollisesti kuntouttaa ja palauttaa.

Willie Smits on luonnonsuojelun visionääri, joka piti vastikään puheen Pariisin ilmastokokouksessa. Hän aloitti sokeripalmujen istutuksen kolmekymmentä vuotta sitten ja huomasi tuolloin puiden luonnonsuojelulliset sekä taloudelliset mahdollisuudet. Palmusokeriprojektin puitteissa on jo onnistuttu uudelleenmetsittämään kokonainen vuoristo, ja Smitsin säätiö, Masarang, on nimetty vuorijonon mukaan. Smitsin oman arvion mukaan noin 200 000 hehtaaria metsää tulee suojelluksi joka vuosi, kiitos palmujen antaman tuoton.

Willie Smitsin veli Theo johtaa Masarangin sokeritehdasta ja tuotannon laajentumista Kalimantanissa. Jokainen sokeritehtaan uuneista tarjoaa hyvän kuukausitulon kuudelle perheelle alueella.


Willie Smits (oik.)

 Sokeritehtaan uunit on rakennettu kuumentamaan
ja steriloimaan palmumehu, minkä jälkeen mehusta
voidaan valmistaa sokeripaloja tai hienosokeria.


Masarang on rakennuttanut pienen tehtaan Länsi-Kalimantaniinkin. Uusi tehdas prosessoi metsästä saatavia tenkawang-pähkinöitä öljyiksi ja saippuaksi. Masarangin periaate, hyvinvoivien ja elävien metsien ylläpito monimuotoisena tulonlähteenä, on jo herättänyt kiinnostusta koko Kalimantanin laajuisesti.




Työtiloja ja työstämistä


Tulevaisuuden visioita


Masarangin tuotteet on otettu hyvin vastaan Euroopassa. Amigosin asiakkaana toimivat firmat ja yritykset myös lahjoittavat yhä useammin osan voitoistaan suoraan Masarang Education Fundille, joka tarjoaa koulutusta ja yliopistostipendejä Indonesian tulevien sukupolvien ympäristötietoisuuden hyväksi. 



Amigos Internationalin visio Kalimantanin metsityksestä vuoteen
2050 saakka

Jeroen Kruft, Masarangin väkeä ja paikallisia viljelijöitä ensimmäisen uunin
käyttöönottoa juhlistamassa. 


Sademetsäsokeri on karamellinen,
ekologisesti kestävä herkku,
ja sokeriksi terveellinenkin.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Kasvissyönti ja ympäristö: ratkaiseva taustatekijä

Kasvissyönnin keveys planeetalle on tutkimusten vahvasti tukema tosiasia. Epäselvyyksiä syntyy kuitenkin yhä, sillä uutisointiin liitetään harvoin kasvissyönnin sekasyöntiin verrattuja etuja selittävät, asian ymmärrettäväksi tekevät taustatekijät. 

Kasviperäisen tuotannon edut suhteessa eläintuotantoon vaativat pitkän listan. Eläintuotantoon verrattuna kasviperäisen  ruuan tuotanto säästää huomattavia  määriä fossiilisia raaka-aineita. Kun tuotetaan yksi kalori naudanlihaa, tarvitaan neljäkymmenen kalorin edestä polttoainetta. Yksi kalori maidosta vie neljätoista kaloria fossiilisia polttoaineita, kun taas yksi kalori viljasta vie vain 2,2 kaloria. Kasviperäinen tuotanto säästää myös valtavasti vettä. Arviolta 70% ihmiskunnan makeanveden käytöstä johtuu maataloudesta, eli kyseessä ei ole pieni seikka. Kasviperäinen tuotanto myös säästää valtavat pinta-alat maata ja sitä kautta aiheuttaa vähemmän metsä- ja lajikatoa. Eurooppalaisten runsas eläintuotteiden käyttö näkyy maa- ja metsäkatona muuallakin maailmassa: vain 20 % proteiinista, joka Euroopassa syötetään tuotantoeläimille, on Euroopasta peräisin. Loppu rehu tuodaan muualta, myös alueilta, joilla on pulaa ihmisravinnosta.

Vielä edellämainittujenkin lisäksi kasviperäinen tuotanto aiheuttaa merkittävästi vähemmän eroosiota, ilmastonmuutosta aiheuttavien kasvihuonekaasujen päästöjä sekä vesistöjen pilaantumista kuin eläinperäisen ravinnon tuottaminen. Kasvissyönti on myös globaalin nälkäongelman kannalta kannattavampi vaihtoehto. Varsin merkittävä asia planeetalla, jonka ihmisistä joka kolmas näkee nälkää.

Kasviperäisen tuotannon hyöty on siis ihmeen selkeä ja yhtenäinen ilmiö. Taustalla on yksi tekijä, joka sitoo ilmiöt yhteen, ja jonka muistaminen auttaa hahmottamaan tilannetta tai järkeistämään keskustelua.

Olennaisin taustatekijä on tämä: kun syön esimerkiksi parisataa grammaa vegenakkeja tai muuta mättöä, jostain syystä en kasva pariasataa grammaa. Tämä johtuu siitä, että olen eläin, ja vieläpä tasalämpöinen nisäkäs. Kasvan vain, jos mätöstä jää rakennusaineita ja energiaa jäljelle kehoni kasvuun, kun ensin suurin osa on kulunut muuhun. Ensin osa ruuasta jää sulamatta, sitten käytän suurimman osan energiasta liikkumiseen ja tasaisen lämmön ylläpitoon kehossani. Näin tekevät kaikki tasalämpöiset eläimet. Ruokaa syödään, koska se tarvitaan suurilta osin polttoaineeksi. Nisäkkään kehoon kertyy karkeasti arvioiden vain kymmenestä pariinkymmeneen prosenttia sen syömästä energiasta ja valkuaisesta. Sulaneesta ruuasta suurin osa haihtuu lämpöenergiana taivaan tuuliin. Eläintuotanto on siis bisnestä, jossa euro kerrallaan vaihdetaan turhanpäiten kahteenkymmeneen senttiin ja sitten ihmetellään, miksi kukkaronpohja alkaa paistaa.

Kasvissyönnin ekotehokkuus nojaa tähän hyötysuhdeseikkaan. Kaikki energia, joka ravintoverkoissa liikkuu, on peräisin auringosta. Sen hyödyntäjiä ovat kasvit, jotka kykenevät yhteyttämisessään sitomaan auringon antaman energian. Niiltä energia siirtyy kasvinsyöjien kudoksiin hyvin huonolla hyötysuhteella. Kasvissyöjät kun ensin jättävät osan sulattamatta, sitten ylläpitävät lämpöä ja vieläpä liikuskelevat. Edelleen kasvinsyöjien kudoksiin siirtyneestä pienestä osasta siirtyy edelleen hyvin pieni osa pedoille. Alkuperäisestä energiasta on tuolloin hukattu suurin osa. Petoja voi siten olla paljon vähemmän kuin kasvinsyöjiä: ympäristön kantokyky ja perustuotanto asettaa rajansa paljon resursseja vievälle syömisen tavalle. Ihminen tosin on petona lähtenyt väistelemään noita rajoja ja aiheuttanut ekosysteemeissä muhkeita tuhoja.


Kuvitellaan tilanne, jossa tuotetaan kasviperäistä ravintoa
kymmenelle ihmiselle. Kasvit (vihreä palkki) sitovat auringonvaloa ja tuottavat
energiaa, valkuaista ja ravinteita, jotka tässä tapauksessa kulutetaan
ihmisruokana.

Sama syömäkelpoinen tavara, vaikkapa soija, syötetään
usein eläimelle, jotta voidaan syödä eläimen kudokset tai eritteet.
 Samasta perustuotannosta riittää tuolloin vain yhdelle ihmiselle,
koska eläimen hyötysuhde on heikko. 



Vegaaninen ruokavalio siis säästää hurjia määriä luonnonvaroja ja tukee globaalia tasa-arvoisuutta. Taustalla on selkeä ja väistämätön luonnonlaki energian kulusta ekosysteemeissä.

Ihmispopulaation on ennustettu kasvavan yli yhdeksän miljardin vuoteen 2050 mennessä, joten kestävät ratkaisut ovat tarpeen. Mikään muu toimenpide ei ole yhtä merkittävä mahdollisuus kuin kasviperäiseen tuotantoon siirtyminen. Aiheesta ei kuitenkaan kuuluvasti puhuta, edes suurimpien luonnonsuojelujärjestöjen materiaaleissa. Joko tahot eivät halua niskaansa puolustusreaktioita totuttujen tapojen ystäviltä tai sitten asia osuisi piikkinä omaankin lihaan. Eläintuotteiden syönnin väitetään olevan henkilökohtaisempi asia kuin vaikka energiankulutuksen, vaikka henkilökohtaisuus lienee sama läppärin mahdollistamasta viihteestä nauttiessa kuin lehmänmaitoa juodessa. Olisipa hauska vihdoin nähdä enemmän ansaittua haloota aiheesta. 




Ruokavalioiden aiheuttamat ympäristöhaitat vertailussa, huomioituna
resurssivaikutus, ekosysteemivaikutus ja terveys. Vasemmanpuolinen pylväs
kuvaa normi sekaruokavaliota (italialainen valittuna
esimerkiksi eurooppalaisesta), oikeanpuoleisin luomupainotteista
vegaaniruokavaliota (Baroni ym. 2007).





Lähteitä ja materiaalia:

Auestad, N. & Fulgoni, V. 2015. What Current Literature Tells Us about Sustainable Diets: Emerging Research Linking Dietary Patterns, Environmental Sustainability, and Economics. Advances in Nutrition  6: 19–36

Baroni, L., Cenci, L., Tettamanti, M. &Berati, M. 2007. Evaluating the environmental impact of various dietary patterns combined with different food production systems. European Journal of Clinical Nutrition 61: 279–286

Kernebeek, H., Oosting, S., Feskens, E., Gerber, P.& De Boer, I. 2014. The effect of nutritional quality on comparing environmental impacts of human diets. Journal of Cleaner Production 73: 88-99

Sabaté, J. & Soret, S. 2014. Sustainability of plant-based diets: back to the future. The American Journal of Clinical Nutrition 100: 476S - 82S

Steinfeld, H. ym. 2006. Livestock's Long Shadow. FAO