torstai 31. heinäkuuta 2014

Äly, älyvapaus ja kylmä hiki (kognitio vol. 1)

Älykkyys tai kognitio seuraa aiheena eläinpsyykesarjassa vasta tietoisuuden ja tunteiden jälkeen. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, herjaan. 

Kognitio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan eläimen kykyä muodostaa aivoissaan käsityksiä esineistä, olennoista sekä tapahtumista ja ajatella niitä silloinkin, kun ne eivät ole läsnä. Älykäs eläin kykenee yhdistelemään noita asioita mielessään ja ratkomaan vastaan tulevia ongelmia. Oppiminen on vanha ja yllättävän yleinen kyky, jossa eläimen aivoissa tapahtuu muutos tuollaisen edellämainitun kokemisen kautta, ja eläin pystyy sen jälkeen mahdollisesti toimimaan joustavammin tai tarkoituksenmukaisemmin. Monet lajit, kaloista nisäkkäisiin ja lintuihin, oppivat elämäntaitoja toisilta yksilöiltä, ja joillain lajeilla voitaisiin puhua tapojen ja osaamisen kulttuureista. Eläimet muuten nauttivat oppimisesta tai älyllisestä suoriutumisesta: esimerkiksi vasikoiden oppimistapahtumaa seurannut tutkimusryhmä raportoi oven avaamisen oppineiden vasikoiden hyppineen ilmaan ja pukitelleen innosta. Tutkijat nimesivät ilmiön "Heureka-vaikutukseksi".

Ei kauaakaan sitten opin kuitenkin tärkeimmän asian, jonka varmaankaan koskaan tulen älystä oppimaan. Olennaisinta ei ole, että eläinmaailmasta löytyy valtava skaala älykkyyksiä aina superfiksuista toopeihin. Sen sijaan merkittävintä on, että älykkyyden taso on huono mittari kertomaan olennon kyvystä kärsiä tai tuntea tunteita. Pitkälti tohelotkin otukset näyttävät olevan tietoisia ja kykenevän kärsimään yhtälailla kuin ns. älykkäät. Kun tietty tietoisuuden perustaso, tunnetietoisuus, on saavutettu, älykkyysmittauksesta ei ole enää ratkaisevaa apua moraalisissa pohdinnoissa.

Ällistyttävää ja äkkiseltään kammottavaa kylläkin, meillä siis ei ole pitävää näyttöä fiksujen toopeja suuremmasta kärsimyksestä kuolemassa, kivussa tai pelossa. Yhtälailla voisi olla toisinpäin. Siis: tyhmät eläimet eivät välttämättä tunne tunteitaan vähäisemmin kuin me älykkäät, kun on kyse siitä aivot omistavasta eläinporukasta, jonka kohtelusta yleisimmin keskustellaan. Itse asiassa ne voivat tuntea vaikka voimakkaammin.


Edesmennyt Luppe-pupu. Tunne-eläinten esimerkillinen edustaja.


Älykkyydellä ei ole juurikaan tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka ovat olennaisimpia suhteessamme muihin eläimiin. Juuri kivun ja pelon kaltaiset tunteet ovat keskeisimpiä muiden eläinten kohtelua pohdittaessa, ja nämä vanhat, "alkeelliset" ominaisuudet liittyvät suhteellisen vähän älykkyyden määrään olennossa. Toki vankeuden suhteen on niin, että esimerkiksi suurten ja älykkäinä pidettyjen petoeläinten nähdään oirelevan selkeimmin. Syyksi oletetaan se, että ne tarvitsisivat monimutkaisempia haasteita ja virikkeitä voidakseen hyvin, tai kilpailevana hypoteesina, että niiden pahoinvointi on selkeimmin havaittavaa ja käyttäytymisen kohdalta meille helpoiten tulkittavaa. Virikkeettömyyden aiheuttamaa kärsimystä älykkäissä eläimissä ei tule vähätellä, siitä ei ole kyse, mutta toopemman kärsimys on yhtä suuri ja voimakas kokemus.

Älykkyys on perustasoillaan, tunteiden tapaan, sekin vanha ja pitkälti yhteinen ilmiö. Luonteeltaan älykkyys on muiden psyyken ominaisuuksien tapaan jatkumo, ei on-off-tilanne. Eri eläinlajeilla on erilaisia ominaisuuksia tälläkin saralla, ja aivan kuten me ihmiset, jokainen muukin laji on omanlaisensa kombinaatio mielen ihmeitä. Ihmisenkin tuottamat asiat, esimerkiksi valtaisa infrastruktuuri, ovat seurausta yhdistelmästä aivo-ominaisuuksia, joista yksikään ei ilmeisesti kuulu ainoastaan meille. Jokainen laji lienee uniikki ja omanlaisensa älykkyytensäkin suhteen, siitä on evoluutio erilaisten koettujen haasteiden myötä pitänyt huolen. Mutta yksikään ei ole "uniikimpi" kuin toinen.


Harmaapapukaija - älykkäämpi eläin (kuva: ARKive)


Älykkyyttä ei ole helppoa tutkia silloin, kun kohde puhuu eri kieltä ja sen intressit ovat selvästi erit kuin maineensa menettämisen veitsenterällä hikoilevan tutkijan. Älylliset tapahtumat, siinä missä tunteetkin, ovat aina jossain määrin yksilön yksityisiä, ja niiden tutkimiseen on keksittävä sovelluksia.

Eri lajien erilaisia kognitiivisia kykyjä tutkitaan enimmäkseen käyttäytymistestien avulla. Tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi muiden lajien ajallisen hahmottamisen kyky, sosiaaliset taidot ja niiden vaatima sosiaalinen älykkyys, ongelmanratkaisutaidot, käsitteiden ymmärtämisen tai soveltamisen kyky sekä olennaisena oppimiseen liittyvät kysymykset. Monet meille tutut eläimet ovat tosiaankin viime vuosikymmeninä yllättäneet tutkijat  myös positiivisesti älykkyydellään. Tällaisia, usealle arkisia kanssaeläimiä ovat esimerkiksi kanat, siat ja monet kalat. 

On vaikeaa luoda luonnollinen testitilanne luonnollisesti käyttäytyvin eläimin ja vakuuttua siitä, että ne edes haluavat suorittaa minkäänlaista testiä. Tulosten tulkintakaan ei ole helppoa. Alalla, jolla tutkija jatkuvasti joutuu väistelemään "inhimillistämisen" ja muiden hirveyksien leimat, tulee joskus yliampumisia tulkintojen varovaisuudessa ja lähtökohtaisessa ihmiskeskeisyydessä. Muiden lajien kykyjä testaavia tehtäviä tulkitaan silloin tällöin niin tiukasti, että ihminenkään ei pääsisi läpi vaatimuksista. Ompa vertailevan psykologian historiassa vielä ihan lähiaikoina esitetty pelkistäen ilmaistuna sellaistakin, että vain ihmiskielellä ilmaistut ilmiöt voivat olla olemassa yhdenkään eläimen päässä.

Toisaalta omanlajisemme tutkijat ovat usein joutuneet kasvokkain samaistuskykynsä riittämättömyyden kanssa. Apinat ovat esimerkiksi suoriutuneet huonosti matkimistehtävistä, sillä matkittava on ollut ihminen eikä lajitoveri, tai eläin ei ole selviytynyt tehtävästä, johon sen aistit tai fysiikka eivät kertakaikkiaan sovellu.

Tietämyksemme aivoista, omistamme tai muiden eläinten, on vielä varsin rajallista. Järkeilyn kaltaisten ilmiöiden tutkiminen on siksikin vaikeaa, että aivojen kohdalla ei voida käyttää sääntönä yksinkertaisimman selityksen parhaimmuutta. Evoluutio on voinut valita tiettyjä toimintatapoja, juonsivat ne sitten minkälaisista rakenteista hyvänsä. Tapoja saavuttaa tietty käyttäytymistulos voi olla monta erilaista. 

Yksi hassu juttu tieteen älykkyyskäsitykseen liittyen on vielä mainittava. Muita eläimiä on pidetty toisaalta tyhmempinä kuin ne ovat, mutta toisaalta sairaalloisen paljon älykkäämpinä kuin ne ovat! Muiden lajien kykyjä on aliarvioitu niin raskaasti, ettei niitä välttämättä ole edes tutkittu. Tällaisia esimerkkejä löytyy erityisesti linnuista, joiden kuviteltiin pitkään olevan herneaivoja, mutta jotka yllättivät lähes insinöörimäisillä taidoillaan. Ällistyttävää kyllä, älykkyydellään yllättäjiä on niinkin kaukaisissa serkuissa kuin liskoissa.

Toisaalta sekä popularisoidussa että "tosi" tieteessä on haluttu kieltää toisten tuntemat tunteet niin kovasti, että on esitetty outoja superälyoletuksia niitä varsinaisesti edes ajattelematta. On hiljaisuudessa hyväksytty, että muiden eläinten toiminnassa voidaan väittää jälkeläishoivan johtuvan eläimen "tarpeesta maksimoida" vaikka lisääntymismenestys. Eli toiset eläimet olisivat toisaalta tyhmiä, ja toisaalta keksineet evoluutioteorian, genetiikan ja lisääntymisen biologian jo ennen meitä, ilman kirjallista perinnettä tai minkäänlaista tutkimuksen kulttuuria. Tässä on mennyt yksilöä koskettavat toiminnan syyt (oletettavimmin, mutta ääneen sanottavaksi liian pelätysti: tunteet) sekä populaatiotasolla menneisyydessä tapahtunut karsiutuminen sekaisin kuin sopat ja vellit.

Tässä postauksessa otan kerettiläisen vapauden yhdistää moraalinen pohdinta psyyken tutkimista koskevaan materiaaliin, ja siksi huomautan vielä, että muiden olentojen psyyken luotaamisen ollessa näin vaikeaa, kenties meidän tulisi noudattaa jonkin tason varovaisuusperiaatteita toisten lajien kohtelussa. Pitäisiköhän meidän vähän varoa sen sijaan, että etenemme kajoamisen oikeus-periaattein? Niin kauan, kuin on olemassa todisteita muiden kyvystä kärsiä tai tuntea, tulisiko todistustaakan olla kärsimystä tuottavien harteilla? Tai kun tiedämme, tai hyvin vahvoin näytöin voimme olettaa, että ne meitä paljonkin tyhmemmät voivat myös kärsiä, mutta eivät rajallisen älynsä kanssa pysty pistämään vastaan, pitäisikö meidän yhdistää tähän jokin uudenlainen ohjenuora?

No, joka tapauksessa, se tästä riskialttiista esipuheesta. Seuraava bloggaus käsittelee perehtyvämmin älykkyyttä tutkimusten ja tapausesimerkkien kautta. 



Kanat yllättävät vielä...
(kuva: farmsanctuary.org)




Lähteitä ja kirjallisuutta (tsekkaa myös sarjan aiemmat postaukset):

Broom, D. M. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11

Broom, D., Sena, H. & Moynihan, K. 2009. Pigs learn what a mirror image represents and use it to obtain information. Animal Behaviour 78(5): 1037-1041 

Brown, C. & Laland, K. 2001. Social learning and life skills training for hatchery reared fish. Journal of Fish Biology 59(3): 471-493 


Butler, A. 2008. Evolution of brains, cognition, and consciousness. Brain research bulletin 75: 44-2449

Chittka, L. & Jensen, K. Animal Cognition: Concepts from Apes to Bees. Current Biology 21(3): 116-119


Dawkins, M. 1990. From an animal’s point of view: Motivation, fitness, and animal welfare. Behavioral and brain sciences 13: 1-9

Dawkins, M.S. 2006. Through animal eyes: What behaviour tells us. Applied Animal Behaviour Science 100: 4-10

Elwood, R., Barr, S. & Patterson, L. 2009. Pain and stress in crustaceans? Applied Animal Behaviour Science 118(3): 128-136 

Elwood, R. & Appel, M. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour 77(5): 1243-1246

Gregory, N. 2008. Physiology and Behaviour of Animal Suffering. Blackwell Publishing. 

Huber, L. & Gajdon, G. 2006. Technical intelligence in animals: the kea model. Animal Cognition 9: 295-305 

Leal, M. & Powell, B. 2012. Behavioural flexibility and problem-solving in a tropical lizard. Biological Letters 8: 28-30

Low, P., Panksepp, J., Reiss, D., Edelman, D., Van Swinderen, B., Koch, C. 2012. The Cambridge Declaration on Consciousness

Panksepp, J. 1998. Affective neuroscience: the foundations of human and animal emotions. Oxford University Press

Pepperberg, I. 2006. Cognitive and communicative abilities of Grey parrots. Applied Animal Behaviour Science 100(1-2): 77-86 

Plotnik, J., de Waal, F. & Reiss, D. 2006. Self-recognition in an Asian elephant. PNAS 103(45): 17053-17057 

Prior, H., Schwarz, A. & Güntürkün, O. 2008. Mirror-induced Behaviour in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition. PloS Biol 6(8): ): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202 

Reiss, D. & Marino, L. 2001. Mirror self-recognition in the bottlenose dolphin: A case of cognitive convergence. PNAS 98 (10):  5937-5942 

Suboski, M. & Templeton, J. 1989. Life skills training for hatchery fish: Social learning and survival. Fisheries Research 7(4): 343-352 

Tierney, A. 1986. The evolution of learned and innate behavior: Contributions from genetics and neurobiology to a theory of behavioral evolution. Animal Learning & Behavior 14(4): 339-348

Waal, F. de & Ferrari, P. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human cognition. Trends in Cognitive Science 14(5): 201-207

Wilkinson, A., Kuenstner, K., Mueller, J. & Huber, L. 2010. Social learning in a non-social reptile (Geochelone carbonaria). Biology Letters 6(5): 614-161 

Wright, G.S., Wilkinson, G.S. & Moss, C.F. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kookosvesimehujäät

Nyt, kun uhkaavasti vaikuttaa siltä, että ilmat tästä tosiaan lämpenevät, taitaa olla käsillä oikea hetki tehdä kookosvesimehujäitä. Ne ovat nimittäin a) tosi hyviä b) nättejä ja c) ihan superhypermegahelppoja tehdä.



Idea löytyi Pinterestistä, jonne muuten Ekolokin on kokoillut jo jonkin aikaa kaikkea mielenkiintoista. Pinterestin kuvataulut toimivat minusta parhaiten juuri tällaisten yksinkertaisten ja visuaalisten ideoiden jakamisessa.




Kookosvesimehujäät 

  • Viipaloi kiiviä, mangoa, appelsiinia ja mansikoita (erityisesti appelsiini, mansikka ja kiivi toimivat erinomaisesti), pienempiä marjoja (mustikoita, vadelmia...) voi käyttää kokonaisina
  • Pistä reilusti marjoja ja hedelmiä mehujäämuotteihin 
  • Kaada päälle kookosvettä
  • Pakasta 
  • Nauti!

Lopputulos on kerrassaan raikas. Pikkuisen sulaneet pakastemarjat vähän värjäsivät kookosvettä, mutta antoivat samalla mukavan marjaisaa makua. Tuoreita marjoja käytettäessä lopputulos lienee vielä kauniinpi.

Epäilin, että lapset olisivat saattaneet vierastaa kookosveden makua, mutta mitä vielä, mehujäät upposivat parempiin suihin hujauksessa -








perjantai 6. kesäkuuta 2014

Huippuravinteikkaat chian siemenet

Siinä se nyt nököttää kesäisellä kedolla, purkillinen Ekolo-merkkisiä chian siemeniä! Luomusertifioituja, heti sadonkorjuun jälkeen pakattuja supersiemeniä: 





Elintarvikkeiden pakkausselosteet ovat tarkasti säädeltyjä ja niinpä sitten etiketin sanamuotoja viilatessa sainkin selvittää oikein perusteellisesti, mitä chian siemenistä saa sanoa. Ravitsemusväitteitä koskevien säädösten mukaan sallittua on sanoa, että:

  • Chian siemenet ovat hyvä omega-3-rasvahappojen lähde (Omega-3 rasvahappojen lähteenä ne ovat kasvikunnan ehdotonta parhaimmistoa, chian siementen painosta jopa  18,5 % on omega-3 rasvahappoja. Yksi ruokalusikallinen päivässä riittää kattamaan päivittäisen omega-3-tarpeen.)
  • Chian siemenet ovat proteiinipitoisia (100 grammassa chian siemeniä on 21,2 g proteiinia, kun proteiinin osuus kokonaisenergiamäärästä lasketaan, ne jäävät nippanappa sen rajan alle, jonka ylittäviä elintarvikkeita saa kutsua runsasproteiinisiksi)
  • Chian siemenet ovat runsaskuituisia (Itse asiasiassa niissä on kuitua yli 30 g /100 g, siis yli viisi kertaa enemmän kuin runsaskuituisen rajaksi määritelty 6 g!) 

Ravitsemuksellisten hyötyjen ohella chian siementen vähemmän viralliseen ansiolistaan voisi lisätä vielä ainakin seuraavat seikat:

  • Chian siementen maku on mieto. Ne eivät maistu oikeastaan miltään, siksi niitä voi helposti lisätä vähän sinne sun tänne, maistuvat hyvin ja huomaamattomasti myös lapsille.
  • Chian siemeniä on helppo käyttää. Niillä voi kätevästi lisätä ravinteikkuutta mm. jugurttiin, puuroon, smoothieen...  Miedon makunsa puolesta ne sopivat ruokaan kuin ruokaan.  
  • Chian siemenillä on ilmiömäinen kyky imeä itseensä nestettä. Nesteeseen sekoitettuna chian siemeniä voi käyttää mm. kananmunan korvaamiseen leivonnassa tai keittojen ja kastikkeiden sakeuttamiseen. Alta löytyvissä resepteissä onkin hyödynnetty juuri tätä ominaisuutta. 

Lisää chian siemenistä voi lukea aiemmasta chia-postauksestamme, joka valottaa mm. chian mielenkiintoista historiaa. 



Siemennäkkäri





Tämän herkullisen ja ravinteikkaan näkkärin resepti on pienin muutoksin kotoisin täältä. Mittasuhteet näkkärissä ovat niin yksinkertaiset, että määrää on helppo muunnella tarpeen mukaan. Näillä määrillä syntyy yhden uunipellin laajuinen levy. Chian siemenet sitovat näkkäritaikinan esimerkillisesti koossa pysyväksi levyksi, eikä usein vastaavista resepteistä löytyvää kananmunaa tarvita. Aikaisemmin olen tehnyt näkkäriä paistamalla uunissa. Tällä kertaa tein raakaversion kuivaamalla. Molemmilla tavoilla lopputulos on todella maukas, ihan mielettömän hyvää esim. guacamolen kanssa. 

  • 1 dl chian siemeniä
  • 1 dl auringonkukan siemeniä
  • 1 dl kurpitsan siemeniä
  • 1 dl seesamin siemeniä
  • 2 dl vettä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • mausteita ja kristallisuolaa maun mukaan

Mittaa siemenet kulhoon. Silppua valkosipulin kynsi. Sekoita valkosipuli ja mausteet siementen kanssa. Minä käytin maustamiseen Apila-pihan bruschetta-maustesekoitusta, jossa on mm. basilikaa, oreganoa sekä täyteläistä makua tuovaa kuivattua tomaattia. Lisää sitten vesi ja sekoita hyvin. Muutamassa minuutissa chian siemenet muuttavat massan kiinteäksi taikinaksi. Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperilla päällystetylle pellille. 

Paista 175 asteisessa uunissa puolisen tuntia, aina välillä seuraillen, ettei näkkäri pääse palamaan. Jos haluat kauniita ja säännöllisen muotoisia näkkäreitä, kannattaa pelti ottaa uunista paistamisen puolen välin paikkeilla ja leikata näkkäri paloiksi ja jatkaa sitten taas paistamista. Valmiinakin näkkärin voi toki paloitella, mutta lopputulos ei ole ihan yhtä säännöllinen.


Näkkäristä voi valmistaa myös raakaversion kuivattamalla. Minä kuivatin omani kiertoilmauunissa n. 40 asteessa, uunin suuluukku muutaman sentin raollaan (onnistuu hyvin esim. luukun väliin kiilatun lusikan avulla), näkkäri kuivui sopivan rapeaksi n. kuudessa tunnissa.  


Chia-vanukas

Vanukkaaseen chian siemenet ovat kuin luotuja. Itsessään mitättömän makuiset siemenet imevät itseensä nesteen mukana myös mitä tahansa makua, vanukkaan voi siis kukin maustaa mieltymystensä mukaan. 






  • 2 dl kasvimaitoa (minä käytin Provamelin hasselpähkinämaitoa)
  • 2 taatelia
  • 1/4 tl vaniljajauhetta
  • pikku ripaus kristallisuolaa
  • 2 rkl chian siemeniä

Sekoita tehosekoittimessa taatelit, kasvimaito ja vaniljajauhe. Lisää vielä ihan pikkuriikkinen hyppysellinen kristallisuolaa. Kaada vanukas tehosekoittimesta toiseen astiaan ja lisää chian siemenet. Sekoita ja pistä jääkaappiin hyytymään. Sekoittele välillä. Vanukas on valmista, kun se on kiinteytynyt vanukasmaiseksi. Tämä tapahtuu muutamassa tunnissa, mutta vanukkaan voi antaa hyvin tekeytyä vaikkapa yön yli. Tarjoile vanukas sellaisenaan tai höystä hedelmillä / marjoilla / pähkinöillä / kaakaonibseillä. 



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Leipä täynnä siemeniä

Leipää tulee mussutettua helposti liikaa, mutta tässäpä erittäin ravinteikas, gluteeniton, hiivaton, vegaaninen, todella helppo ja ennen kaikkea herkullinen leipä!

Leipä on mallia "heitä suurinpiirtein oikeat ainekset jotenkin sekaisin ja lykkää uuniin", mitä arvostan kovasti. Leivän reseptiin törmäsin Lilyn blogissa, tässä se omine muutokseni: 
  • 2, 5 dl luomu auringonkukansiemeniä
  • 1 dl luomu pellavansiemeniä tai pellavansiemenrouhetta
  • 1 dl luomu hasselpähkinöitä tai manteleita (tai puolet ja puolet) tai muita pähkinöitä
  • 3, 5 dl kaurahiutaleita (gluteenittomaan leipään puhtaita kaurahiutaleita) tai muita hiutaleita, esim spelt, riisi  
  • 2 rkl luomu chia-siemeniä tai seesaminsiemeniä
  • 3 rkl luomu psylliumia
  • 1 tl kristallisuolaa
  • 1 rkl luomu palmusokeria, hunajaa tai siirappia
  • 3 rkl luomu kookos- tai oliiviöljyä
  • 3,5 dl vettä tai muuta nestettä (vanhaksi menevät riisimaidon jämät menevät meillä tähän)
Aineksia voi vaihdella aika vapaasti, esim kurpitsansiemenet ja kuorelliset hampunsiemenet sopivat hyvin tähän. Isoja pähkinöitä en laittaisi juuri enempää mukaan, ja psyllium ja pellava on aika oleellisia taikinan koostumuksen kanssa. Suola parantaa leivontaominaisuuksia, mutta tässä se ei ole niin nuukaa, eli maun mukaan voi myös jättää pois. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos käytät kookosöljyä ja/tai hunajaa, sulata ne vesihauteessa juoksevaksi ja yhdistä muihin nesteisiin. Jos ainoat nesteet ovat vesi tms ja öljy, sekoitan ensin kuiviin aineisiin veden ja sitten öljyn.
Sekoittele, kunne seos alkaa jähmettyä (muutama minuutti). Taikinasta tulee jäykempi, ja vähän sitkoa syntyy psylliumista. Jos taikina on liian jäykkä sekoittamiseen, lisää 1rkl vettä ja sekoita. 
Kaada seos leipävuokaan, jonka olet vuorannut leivinpaperilla (vuoan voitelu ei auta). Anna taikinan tekeytyä keskenään huoneenlämmössä pari tuntia, tai yön yli jääkaapissa ennen paistamiseta.

Lämmitä uuni 175 asteeseen (kiertoilmauuni 165 astetta), laita vuoka uunin keskiosaan ritilän päälle ja paista noin 20 minuuttia. Ota vuoka ja ritilä ulos, ja kippaa leipä ritilän päälle ylösalaisin (nyt kiittelet leivinpaperia), ja paista sitä uunissa ritilän päällä vielä 30-40 minuuttia. Tai jätä leipä kääntämättä kokonaan ja pidä se uunissa 50-60 minuuttia. Koputeltaessa kypsä leipä kuulostaa ontolta. 

Anna leivän jäähtyä ennen syömistä, säilytä se joko ilmatiiviisti jääkaapissa tai paperiin käärittynä huoneenlämmössä (ei muovipussissa). Pinta ei kuivu helpolla. 

Leipä on mielettömän hyvää, mutta älä syö koko leipää kerralla, niin paljon pellavaa ja kuituja kerralla voi olla vatsalle liikaa!   

tiistai 31. joulukuuta 2013

Jälkitunnelmia vaihdon jälkeen: Ihastuttavan vihastuttava Tansania


 
Sähkön, ajan ja toimivan tietokoneen puuttuessa blogikirjoittelu muuttui mahdottomaksi tehtäväksi, mutta Suomen kamaralle palattuani koitan nyt tiivistää jotain vieraassa kulttuurissa kokemaani.

Niin kuin jokaisen rakkauden kohdalla, alkaa ajan kuluessa nähdä myös rakkaansa huonommat puolet. Olisi ollut suorastaan mahdotonta ja erittäin naivia elää kuplassa ja nähdä vain hyvää kaikessa. Vaikka  osa kulttuurieroista hauskuttaa ja niiden omaksuminen on mielenkiintoista, tuli joitain epämiellyttäviäkin eroja vastaan. Toisinaan hieman liiallisuuksiin menevä paikallisten uteliaisuus turhautti, sillä mzunguna (valkoisena) olet aina huomion kohteena, mihin tahansa menetkin. Joskus tuo mzungun huutelu on hyvällä tarkoitettua, mutta joskus siinä oli myös rasistisempi sävy ja varsinkin oletus siitä, että ihonväri kertoo varallisuudesta tuntui turhauttavalta.

Jos alku siis meni ihastuessa, kului loppuaika valitettavasti myös vihastuessa maan organisoinnin puutteeseen sekä korruptoituneeseen toimintaan. Esimerkiksi yliopisto-opintoni olivat yli kuukauden myöhässä, mistä syystä opintojen järjestäminen muuttui varsin järjettömäksi näin lyhyen vaihdon aikana. Korruptiosta sen sijaan kielivät saamani oudot ehdotukset todistusten parantamisesta rahaa vastaan sekä lahjonnan kulttuuri viranomaisten toiminnassa. Myös naisen aseman totesin olevan yhä surullisen huolestuttava, vaikka se jonkin verran onkin parantunut siitä mitä se on ollut. Oli väsyttävää kohdata alentavan vihjailevia ehdotteluja sekä lääkärin, opettajan että poliisin toimesta ja todeta henkilökohtaisesti, miten alentavaa kohtelua naiset saavat kestää vielä nykymaailmassakin.

Yllättävää oli myös varsinkin kaupungissa vallitseva pinnallisuuden kulttuuri, jota en olisi osannut odottaa Tansaniaan mennessä. Hikisistä ja puutteellisista oloista huolimatta ihmiset kulkivat rypyttömissä kauluspaidoissa, useimmat joka viikko hiustyyliä vaihtaen ja muutenkin ulkoinen habitus näytteli hyvin suurta osaa tuossa kulttuurissa.  Pinnallisen Dar es Salaamin kaupunkielämän jälkeen parhaimpia hetkiä vaihdossa olivatkin, kun pääsin karkaamaan bussilla pois kaupungin hälinästä maaseudulle, kohti aidompaa Tansaniaa pienine kylineen, saviasumuksineen ja viljelyksineen.  Oli vaikuttavaa nähdä kyläläisten heräävän jo neljän aikoihin kantamaan vettä lähimmästä kaivosta, sillä näissä kylissä jokainen valoisa hetki päivästä käytetään hyväksi. Maaseudulla elämä pyörii enemmän oman perheen ja kylän ympärillä ja elanto perustuu usein viljelyksiin. Siellä täällä näkikin kyläläisten kantavan tavaroita päänsä päällä, värikkäät kankaat ylle kiedottuina ja Masai-heimolaisten kauppaavan metsästämäänsä pienriistaa. Tämän alkuperäisen kansan elon näkeminen rinnakkain modernin, älypuhelinta näppäilevän  kaupunkilais-tansanialaisen rinnalla veti toisinaan sanattomaksi. On kuin kaksi eri maailmaa eläisi rinnakkain; länsimaalaistunut moderni ja alkuperäinen traditionaalinen tansanialainen.

 
 

Vieraillessa paikallisten asunnoissa oli äärimmäisen köyhyyden näkeminen myös hyvin hämmentävä kokemus;  kun näkee miten ahtaasti ja vaatimattomasti ihmiset elävät ja silti tuntuu, ettei asiaa sisäistä. Useilla työpäivät olivat pitkiä, joillakin 10-tuntisia kuutena päivänä viikossa ja osa myös nukkui työpaikallaan. Silti kovasta työskentelystä huolimatta useista töistä saatava huono palkka ei riitä koko elämän aikana edes asunnon ostoon. Tästä syystä Ekolonkin edustama paikallisten tuottajien tukeminen sekä reilun kaupan sopimukset tuntuvat nyt entistä tärkeämmiltä. Myös paikalliset opiskelijat elivät kovissa oloissa, vähintään kaksi ihmistä jakoi yhden sängyn ja huoneissa saattoi asua 12 opiskelijaa, osa lattialla ja osa parvekkeella nukkuen.  Pelottavaa oli huomata, ettei köyhyyden näkeminen herättänyt odotetunlaisia tunteita siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei voinut käsittää ja sisäistää, vaikka sen omin silmin näkikin. Tämä sama hämmentävä kokemus toistui muidenkin vaihto-opiskelijoiden keskuudessa.  Toisaalta taas maan köyhyys ja saastuneisuus herättivät ajoittain voimakkaita voimattomuuden tuntemuksia; ongelmat ovat niin syvällä ja ihmisiä niin paljon, etten voi auttaa, kun en tiedä mistä alkaisin. Luontoa arvostavana varsinkin roskien poltto ja kippaaminen jokiin ja meriin tuntuivat pahalta. Olisi niin tärkeää, että kaikki tekisivät jotain yhteisen pallomme puolesta. Toisaalta roskien käsittelystä ja kierrätyksestä paikallisten kanssa keskusteleminen sai tajuamaan, että tämänkin muutoksen tekemiseen tarvitaan paljon rahaa, jota kehitysmaalla ei ole tähän asiaan panostaa. Helpotusta maailmantuskaan toivat kuitenkin maaseudun luonnon ja puhtaamman ympäristön näkeminen, ja ne saivat tajuamaan miten kaunis maa Tansania onkaan.  Safarit ja suuret nisäkkäät ovat onneksi tiukkaan suojeltuja ja myös sademetsä-alueet tarkkaan varjeltuja. Vihreän niittyistä ja puhtaita metsäisiä alueitakin oli suhteellisen paljon, kun pääsi ulos kaupunki-alueelta.

 
 

Sosiaalinen ympäristö ja kanssakäymisen kulttuuri oli sekin täysin omanlaisensa. Hiljainen ja varsin itsenäisesti toimiva suomalainen yhteiskunta on totaalinen vastakohta tälle äärettömän sosiaaliselle ja uteliaalle afrikkalaiselle kansalle.  Oman tilan puute ja yksityisyyden puuttuminen olivatkin omalla kohdallani sopeutumisen haastavin osuus. Kanssakäymisessä kun ei aina riitä, että tervehtii vastaantulijaa, vaan kohteliasta on aina kysyä myös muita kuulumisia sekä esimerkiksi aamuisin: Miten heräsit tänään? Lisäksi syödessä tulisi pöytään tulijalle aina muistaa mainita ”karibu”, eli tervetuloa syömään ruokaani. Tällaisessa yltiösosiaalisen smalltalkin opettelussa ja omaksumisessa olikin tekemistä kaltaiselleni hiljaisemmalle mzungulle. Vaikka uteliaisuuteen väsyikin, en toisinaan voinut pidätellä hymyä, kun silloin tällöin joku paikallinen yhtäkkiä sulki käteni käsiinsä ja sanoi ”Anniina, I’ve missed you so much, how are you?”  Suurimmaksi osaksi ihmiset olivat hyvin auttavaisia ja hyväntahtoisia. Esimerkiksi eräänä päivänä ostaessani liikkuvan bussin ikkunasta jäätelöä, en ehtinyt saada vaihtorahoja ennen kuin bussi lähti liikkeelle. Sanoin katukauppiaalle, että hän voi pitää rahat, mutta seuraavassa pysähdyksessä huomasin, että hän oli jättänyt kärrynsä ja juossut bussin perässä tuomaan vaihtorahojani.
 


Se, että bussin ikkunasta tosiaan pystyy ostamaan näppärästi tavaroita, eikä kaikki ole niin säädeltyä ja kiellettyä kuin Suomessa, sai elämisen tuntumaan enemmän elämältä kuin kotipuolessa. Lisäksi jatkuva äänien, tuoksujen ja ihmisten sekamelska loivat taianomaista tunnelmaa ja kaikkien aistimusten jatkuvassa tulvassa tulee tunne, että on todella elossa joka sekunti. Yhteisöllisyyttäkin jään kaipaamaan tuosta maasta.  Se, että ihmiset kutsuvat hellästi toisiaan siskoiksi ja veljiksi joka paikassa, tuntuu hyvältä. Myös täysin epäröimätön lähimmäisen auttaminen ja jakaminen ovat hienoja asioita tansanialaisessa kulttuurissa ja siihen ihmiset ovat kasvaneet ja tottuneet pienestä pitäen. Esimerkiksi täpötäysissä busseissa on aina tilaa vielä yhdelle, vaikka sitten toisen sylissä kaikki ruuat jaetaan ehdoitta niin, että jokaiselle on jotain ja yksilön huolet ovat kaikkia koskettavia ja yhdessä ratkottavia. Tansanialaiset osaavat ottaa myös ilon irti pienistäkin asioista ja asenne elämään on positiivinen. Vaikka moni asia saattaakin olla huonosti, on silti paljon asioita, joista länsimaalaiset voisivat ottaa mallia. Kokonaisuudessaan Tansania oli siis täysi ääripäiden yhdistelmä; ihanan mahtava ja hämmentävän raskas kokemus samaan aikaan,  ihan kuin Afrikka itsekin; vastakohtien paikka.