Kalajuttu

Nuuskamuikkunen on taas narraamassa kaloja ja peikkovaarikin istuu pilkillä. Lastenkirjoissa ja –ohjelmissa kalajuttuihin törmää tämän tästä. Neuvola neuvoo, että kalaa tulisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa; kalan liha sisältää rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä kasvulle ja kehitykselle.  Meillä kalaa ei kuitenkaan syödä, eikä ajatus onkimisesta tunnu ainakaan vanhemmista viihdyttävältä. Mutta jäävätkö lapsemme nyt jostakin paitsi? Onko kala todella järkevä, terveellinen, eettinen ja ekologinen ravinnonlähde?

Mikään muu eläintuotannon ala ei yllä vastaavaan silmittömään ja summittaiseen tappamiseen kuin nykymuotoinen tehokkuudessaan äärimmilleen viritetty kalastus. Kaloja pyydetään aluksilla, joiden verkot ulottuvat satojen metrien syvyyteen, kalaparvia jäljitetään uusinta teknologiaa käyttäen.  Valtavia verkkoja vedetään merenpohjaa pitkin, tämä pohjatroolaukseksi kutsuttu kalastusmenetelmä haavoittaa syvänmereneliöstöä pysyvästi. Yli 70 % maailman merien kalastettavista kalakannoista on biologisesti kestämättömässä tilassa. Liikakalastus tuhoaa kokonaisia ekosysteemejä. Pyydyksiin jää suuri määrä alamittaisia kaloja, lintuja, delfiinejä, kilpikonnia. Jopa neljännes saalista viskataan kuolleena takaisin mereen.  Kalan kasvatus on ekologisesti kestämätöntä sekin.  Lohenviljely (eläimiäkin on siis mahdollista viljellä) kuluttaa kalaa enemmän kuin tuottaa. Kasvatus tuottaa myös huomattavia ravinne- ja antibioottipäästöjä vesistöihin. Kalat ovat tuotantoeläimiä siinä kuin kuivalla maalla elävät kollegansa, niitä vaivaa ahtaus ja mahdottomuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymismallejaan.   

Olisi tietysti epärehellistä väittää, että kaikki kalastus olisi kuvatun kaltaista ryöstökalastusta. Toki kalastus on myös onkimista laiturinnokassa tai katiskojen kokemista lähijärvellä. Mutta epärehellistä olisi myös väittää, että tällaisesta kotitarvekalastuksesta olisi kattamaan edes murto-osaa niistä kala-aterioista, joita meille suositellaan. Loppujen lopuksi kalan maine eettisenä ja ekologisena elintarvikkeena perustuu lähinnä nostalgisiin mielikuviin. Ja toisekseen, miksi kalastus esitetään erityisesti lastenkulttuurissa hauskana ajanvietteenä? En minä ainakaan muista, että onkiminen olisi ollut hauskaa. Madon laittaminen koukkuun oli inhottavaa, kalan irrottaminen koukusta aiheutti ilkeitä väristyksiä vatsanpohjassa. Kylmiä ja mykkinä tuijottavia kaloja kohtaan on niin paljon hankalampi tuntea myötätuntoa kuin vaikkapa koiraa tai possua. Kalat kuitenkin aistivat kipua siinä, missä muutkin eläimet. Kirjolohen suulle ruiskutettu happo saa sen menettämään ruokahalunsa ja keinuttamaan ruumistaan. Ihminen reagoi sietämättömään kipuun samoilla tavoilla. Miksi siis tappaa ja tuottaa tuskaa, jos ei ole pakko?

            

Ja pakkohan ei ole: Väite kalan terveellisyydestä on vahvasti yksinkertaistettu. Yleensä näkemystä kalanlihan terveellisyydestä perustellaan sillä, että se sisältää kahta tärkeää omega-3 –rasvahappoa EPA:a ja DHA:a. EPA eli eikosapentaiinihappo on edullista sydänterveydelle, DHA eli dokosaheksaeenihappo  lisäksi aivojen ja silmien toiminnalle.  Kokonaisuuden hahmottamiseksi on tarkasteltava laajemmin rasvojen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. Monityydyttymättömät rasvahapot jaetaan omega-3 ja omega 6- rasvahappoihin.  Molemmat näistä ovat välttämättömiä terveydelle ja molempia ihmisen on saatava ravinnosta.  Terveyden kannalta olennaista näyttää olevan, että ruokavaliossa omega kolmosta ja kuutosta on oikeissa suhteissa.  Omega 3 –rasvahapoista tärkeimpiä ovat edellä mainitut EPA ja DHA sekä ALA eli alfalinoleenihappo. ALA on kasviperäistä, sen hyviä lähteitä ovat mm. pellavan-, hampun- ja chian siemenet sekä saksanpähkinät. Kalojen lihaan EPA ja DHA kulkeutuvat kalojen syömistä levistä (ja ylempänä ravintoketjussa oleviin petokaloihin tietenkin niiden syömistä kaloista, jotka ovat syöneet leviä). Tästä seuraa kaksi asiaa: kalan lihan rasvahappokoostumus riippuu siitä, missä kala on elänyt ja mitä se on syönyt. Ja toisaalta hyviä rasvahappoja on mahdollista saada suoraan merilevistä ja mikrolevävalmisteista, kierrättämättä niitä kalojen kautta.

Ihmisen elimistö myös pystyy muuntamaan ALA:a DHA:ksi ja EPA:ksi.  Huomionarvoinen juttu kuitenkin on, että tähän synteesiin vaikuttaa olennaisesti se, millaisessa suhteessa omega 3- ja omega-6 –rasvahappoja saadaan ravinnosta. Liiallinen omega-6 rasvahappojen saanti nimittäin haittaa ALA:n muuntumista EPA:ksi ja DHA:ksi.  Tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että kun O3:06 –saantisuhde on 1:3 nousee veren DHA-pitoisuus tasolle, jolla terveyshyödyt saavutetaan, siis  ilman suoria DHA:n lähteitä. Kasvissyöjän on siis ehdottomasti järkevää kiinnittää hitunen huomiota ruokansa rasvoihin ja huolehtia siitä, että ALA:n lähteitä on lautasella päivittäin. Omega 6-rasvahappoja kasvissyöjä saa helposti tarvittavan määrän ja liikaakin. 

Kalan terveyshyödyt ovat siis kaikkea muuta kuin kiistattomat. Sydäntautien ehkäisyssä kasvisruokavalio voittaa kalaa sisältävän ruokavalion –yleensä kalan syönnin hyödyt ovat seurausta siitä, että kalalla korvataan lähinnä lihaa. Syötävän kalan sisältämien rasvahappojen määrää on sitä paitsi vaikea arvioida: rasvahappojen määrä ja suhde vaihtelee kalalajeittain ja jopa -yksilöittäin. Vähärasvaisissa kaloissa, kuten ahvenessa tai hauessa rasvahappojen määrä on vähäinen. Suuri merkitys on myös tavalla, jolla kalan liha on valmistettu, esimerkiksi paistaminen tuhoaa ison osan terveyshyödyistä. Kalaöljyä markkinoidaan helppona ja järkevänä terveystuotteena. Kuitenkin, jotta saataisiin puristetttua yksi litra kalaöljyä, tarvitaan satoja kiloja kalaa. Kannattaa myös muistaa, että erityisesti ravintoketjun yläpäässä uiskentelevien petokalojen lihaan kertyy erialaisia epäpuhtauksia, kuten elohopeaa, polykloorattuja bifenoleita (PsB) ja dioksiineja. 

Suoria EPA:n ja DHA:n lähteitä ihminen ei siis mitä ilmeisimmin välttämättä tarvitse, sillä edellytyksellä, että ruokavalio on muuten monipuolinen ja erilaisia siemeniä ja öljyjä käytetään vaihtelevasti. Minä lisäilen perheen puuroihin ja jugurtteihin pellava- tai rypsiöljyä. Leivän päällä käytämme margariinia, johon on lisätty camelina-öljyä.  Yritän myös ujuttaa ruokavalioomme erilaisia mikroleviä, kuten chlorellaa ja spirulinaa. Joissain tilanteissa erityisesti DHA:n saantiin voi olla syytä kiinnittää erityishuomiota. Raskaana ollessa tai imettäessä lisä saattaa olla tarpeen, samoin lapsilla, joiden ruokavalio ei aina välttämättä –kaikista yrityksistä huolimatta - ole riittävän monipuolinen.  Onneksi tässäkään ei tarvitse turvautua kalaan: mikrolevistä valmistetut puristeet ja kapselit ovat hyvä vaihtoehto, samoin esimerkiksi Ekolon jääkaapeisita löytyvä kasviöljysekoitus, jossa on lisänä leväöljyä.

Lisää kalajuttuja:
http://www.vegaaniliitto.fi/vegaia/2004/syksy/kala.html
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/mertensuojelu/
http://www.fauna.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=155&Itemid=47 

I love Samu (osa 2)

Aikaisemmassa blogikirjoituksessa kerroin Samu pesupähkinöistä. Nyt tulee sitten opastusta pähkinöiden käytöstä. Pesupähkinät sopivat kirjo-, valko- ja käsinpesuun 30 asteesta aina 95 asteeseen saakka. Pesupähkinät pesevät niin hellävaraisesti, että niitä voi huoletta käyttää myös herkimmille tekstiileille. Pesupähkinöiden annostelu tapahtuu pyykin painon (pyykkikoneen koko) sekä likaisuuden mukaan. 3-5 kg:n koneeseen riittävä määrä on 4-6 pähkinää, likaiselle pyykille tai 7 kg:n koneeseen tarvitaan 6-8 pähkinää.

Pesupähkinät pesevät erinomaisesti normaalilikaisen pyykin. Olen itse huomannut, että jos (ruoka)tahraiset vaatteet heittää suht tuoreeltaan koneeseen, niin Samu tehoaa niihinkin. Tuoreisiin rasvatahroihin olen kuitenkin laitannut heti sappisaippuaa tai nestemäistä tiskiainetta, joka tehoaa ihan hyvin myös vaatteessa olevaan rasvaan. Tahraiset vaatteet kannattaa muutenkin melko nopeasti pestä, ettei lika pääse liiaksi pinttymään kankaaseen. Sappisaippua on pesupähkinöiden oiva kaveri likatahrojen poistoon. Se on teholtaan aika lyömätön. Sillä olen saanut vaikeatkin tahrat lähtemään, niin kuin juuri mainitsemani rasvatahrat. Pesupähkinät eivät valkaise pyykkiä, joten kannattaa kokeilla esimerkiksi ruokasoodaa valkoisten vaatteiden kirkastamiseksi. Sitä voi annostella ruokalusikan verran pyykkiainelokeroon. Huuhteluainetta en ole pesupähkinöiden kanssa käyttänyt, sillä pyykki tuntuu pesun jälkeen ihanan pehmeältä.

Tee näin: Laita pesupähkinät pussiin. Kangaspussi, pesupussi, ohut nailonsukka, mikä vaan, minkä kangaskuitujen välistä saponiini pääsee pyykkiin liukenemaan. Laita suljettu pussi vaatteiden päälle koneeseen ja kone käyntiin. Pesupähkinät voi käyttää toisenkin kerran mikäli pyykki on pesty alle 60 asteessa. 60 asteessa pähkinöitä voi käyttää kerran, jonka jälkeen ne voi heittää bioroskikseen taikka kompostiin.

Pyykki tuoksuu pesun jälkeen.. ei miltään.. puhtaalta! Tämä tuote on kyllä herkkäihoisten, allergisten ja herkkänenäisten huipputuote. Meillä pestään lastenvaatteet, aikuisten vaatteet ja liinavaattet melkein pelkästään pesupähkinöillä. Pyykkiin kun ei pesupähkinöistä jää minkäänlaisia kemiallisia jäämiä tai tuoksuja. Kestovaippojenkin pesuun pesupähkinät sopivat erinomaisesti. Joskus, jos haluaa tuoksua vaikka liinavaatteisiin, pähkinöihin voi tipauttaa pari-kolme tippaa jotakin eteeristä öljyä. Itse pidän kovasti laventelin tuoksusta.

Samu pyykkineste toimii samalla tavoin kuin pähkinät. Annostus 40 ml - 60 ml veden kovuuden mukaan. Suomessahan vesi on pehmeää, eli 40 ml riittää varsin hyvin. Tosin jos pyykki on likaisempaa, niin annostusta voi hieman suurentaa. Samu pyykkinesteissä on mukavasti valikoimaa. On tuoksuton, laventeli, kamomilla-appelsiini ja ruusu. Lisäksi on myös pesuneste valkopyykille, johon on lisätty soodaa.

Pesupähkinöistä voi itsekin keittää pesuliuosta:

Kiehauta 5-6 kokonaista pesupähkinää litrassa vettä kannen alla. Anna hautua 7-10 minuuttia. Siivilöi ja pullota valmis ja jäähtynyt pesuaine. Liuos säilyy viileässä 1-2 viikkoa. Jos haluaa voimakkaampaa liuosta, pähkinöitä voi laittaa enemän tai veden määrän voi vähentää puoleen. Liuosta voidaan käyttää pyykinpesun lisäksi yleispuhdistusaineena, käsien pesuun sekä hiusten ja vartalon pesuaineena. Liuoksella voi pestä myös lemmikin turkin, siitä kun ei jää mitään eläintä ärsyttävää tuoksua.

Päätin kokeilla liuoksen valmistusta, ei kuin tuumasta toimeen! Laitoin pähkinät kattilaan ja kaadoin litran vettä päälle. Sitten kiehautin veden ja annoin liuoksen seistä kannen alla kymmenisen minuuttia. Pähkinöistä irtosi veteen saponiinia ja väriä. Liuoksen pintaan nousi kevyt vaahtokerros. Lopputuloksena vaaleankeltainen pesuliuos, vautsi! Kaadoin liuoksen lasipulloon ja osan suihkepulloon ja lisäsin mukaan pari tippaa ihanaa eteeristä laventeliöljyä. Testasin heti valmista liuosta kylpyhuoneen lavuaariin. Liuos ei vaahdonnut lainkaan ja se puhdisti altaan hyvin. Hanastakin tuli kiiltävä. Oivallinen yleispuhdistusaine! Ja tosiaan, suihkepullosta kätevä supsutella pesua vaativiin paikkoihin.

Kyllä näistä pesupähkinöistä on moneksi!

Pesupähkinäliuosta pullotettuna :)

Huijatuttavan hyvää

Spacebar - valemeetvursti

Rakkaan lapsen monta nimeä: mättöruoka, lohturuoka, kotiruoka tai äijäruoka. Perustavin idea joka tapauksessa tuppaa olemaan umami. Täyteläisyyden ja täyttävyyden saavuttamiseen tarvitaan tietynlaisia aineksia. Meillä Suomessa moisina on totuttu pitämään perunamuussin rinnalla erilaisia eläinten osia tai eritteitä. Muussi jees, mutta lihalle tässä palavassa maailmassa olisi hyvä saada vaihtoehtoja. Ja onneksi niitä on! Koska perus soijarouheet, -suikaleet ja -kuutiot sekä vehnäproteiiniruoka eli seitan ovat jo tulleet blogissa huomioiduiksi, keskityn valmistiristyksiin. 

Paistaminen on jokaisen keittiöihmeen ja homingäijän tuttua turvallista omaa, ja lihaisan umamiruuan mutusteluun ihmiselle on jo kulttuurisestikin kehittynyt tietty mieltymys. Ei se käristelty liha vegaaneistakaan välttämättä maistuisi pahalta; se voi vegaaninkin muistoissa olla "vaan niin hyvää". Liha  sattuu kuitenkin olemaan ruokahalun vievälle tasolle asti epähumaania ja pröystäilevää safkaa. On hyvä muistaa ja muistuttaa, ettei ihminen oikeasti tarvitse nykyisenkaltaista lihanahmimista, eikä siten ehkä tarvitsisi korvikkeitakaan. Tässä kulttuurissa ja tässä vaiheessa nämä huijarilihat palvelevat kuitenkin tarkoitustaan tukiessaan kasvispainotteisen syömisen yleistymistä.

Kaverini oli luonamme viime viikonlopun. Vannoutuneena lihansyöjänä mutta avoimen kiinnostuneena uusista makuelämyksistä hän halusi kokata vegaanimakkaraa. Siivut hupenivat aterialla, ja loppuivat illan korttipelipöydässä. Kuulemma niin hyvää ja huijatuttavaa, että kotiin olisi pakko ostaa wheatypötköjä paistettavaksi. En vielä tiedä, onko tavara siellä kotipuolessansa mennyt läpi perus makkarana, mutta en ihmettelisikään.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että kasvissyöjäkin voi mättää itsensä pulskistumisen suuntaan, jos vetelee enimmäkseen soija- tai seitanmakkaraa, valmisruokaa ja vegaanista karkkia. Pikaruoka voi olla epäterveellistä, ja käristäminen on tunnetusti riskialtista ruuanlaittoa. En näe näissä uutisissa mitään ahaa-elämyksien arvoista. Minua kiinnostaa asian toinen aspekti, josta on puhuttu ehkä vähemmän.  Liian eläinperäisten tuotteiden syömisen on laajassa katsauksessa todettu olevan yhteydessä syöpäriskiin (lähde suomeksi referoituna). Tutkimuksissa on todettu myös, että terveellisyys toteutuu hyvinkin erilaisten ravintoainesuhteiden ruokavalioissa, kunhan proteiininlähde on kasviperäinen (lähde esim. ja esim.). Vaikka uskonkin, että tuoreen kasviproteiinin (siemenet, pähkinät jne) syöminen olisi huipuinta, käristävälle kansalle kasviproteiinijalosteet voivat olla loistohomma. Jostakusta voi tuntua "luonnottomalta" ajatus pitkälle jalostetuista kasviproteiinivalmisteista. Ehkä silloin tuntuukin luonnollisemmalle ajatella kokonaisia hyötykäyttöön jalostettuja eläinlajeja, jotka kököttävät valtavissa yksiköissä täynnä antibiootteja, pönkäämässä ilmoille uusia taudinaiheuttajia ja odottamassa uutta annostaan GM-muunneltua rehusoijaa.

Hobittipekoniruoka

Jos jollekulle ei vielä ole selvinnyt, niin minä olen tämän blogin kokkaamistaidottomin tapaus. Vetelen omia treenaajan vegaanisörsseleitäni, joita muut jo visuaalisen kontaktin niihin luotuaan inhoavat. Kuitenkin on aina välillä mukavaa yrittää esittää pikkuvaimoa ja kokata jotain miehellekin kelpaavaa. Silloin meillä tehdään  yksissätuumin huijausmakkara-, mukapekoni-, vegekebab- tai hobittipihviaterioita. Parasta niissä - kenties umamin jälkeen - on valtavahko proteiinipitoisuus. Tässä pikakatsaus aineksiin ja niiden mahdollisuuksiin.

De Hobbitilla on tarjolla tempehistä valmistettuja pekonisiivuja, jotka voi tiristellä pannulla. Ne kaipasivat aavistuksen lisää maustamista tai suolaamista, mutta maistuivat muuten hyvin. Toki tempehin ominainen maku maistuu vähän; tempeh tarkoittaa vanhalla, perinteisellä menetelmällä hapatettuja soijapapuja, ja siksi  tempehpekoni maistuu aavistuksen hapahkontäyteläiseltä. Tempehiä myydään tosiaan eri tavoin jalostettuna, mutta myös sellaisenaan lasipurkeissa. Käsittelemättömän tempehin paistamisessa tarvitaan maustajantaitoja (tai ainakin suolansirottamisen kykyä).

aivomaisen näköistä tempehiä lasipurkista.
Hyvää paistettuna!

Huijauspekonin lisäksi on olemassa Vianan vegekebabbia, joka sekin asuu kylmäkaapeissa.  Siitä on hyvä valmistaa nuudelimössöjä tai pakastekasvismössöjä. Ehkä niitä voisi syödä ilman mössöjäkin, mutta en ole kokeillut. Suosittelut ja kotoisat puoltoäänet kuitenkin vegekebabille! Vegekebab on kahden klassisen yhteenliittymä; se sisältää sekä tofua että seitania.

Tofujohdannaisia on olemassa vaikka miten paljon. Itse "raakatofuista" kylmäsavutofu pääsee huijausruokamättöjen sarjaan; pelkkä tiristys pannulla riittää umamin aikaansaamiseen. Jos haluaa hifistellä tai seikkailla, jääkaapeissa on tarjolla on tofu"jauhelihaa", eri teemoin maustettuja kuutioita, pihvejä, suikaleita, puikkoja ja vaikka mitä schnitzeleitä. Ihastelimme juuri toissailtana deHobbitin porkkana- ja pähkinäpihvejä; muhevaa! Vianallakin riittää burgeripihvejä, joita voi syödä myös haarukkaruuissa. Meillä näitä erilaisia Ekolo-pihvejä on pakastimessakin pahan päivän varalla. Mainstream-marketeistakin kun saa kasvispihvejä, mutta yleisintä on löytää niistä joko kananmunaa tai sitten häviävä määrä proteiinia. Osa Ekolon pihveistä on myös gluteenittomia. Kuulemma saataville on juuri tullut vegaanisia "lihiksiä", mutta emme ole vielä päässeet maistamaan. Lienevätkö umamia?

Meidän taloudessa suosikkeja ovat kaikista testauksista huolimatta yhä vegenakit ja -makkarat. Erityistä suosiota nauttii jättimöntti, Wheatyn iso meetwursti. Sille käy sama käsittely kuin pienemmille kavereilleen: pilko ja paista ja sekoita keitettyihin nuudeleihin ja pakastevihanneksiin, tai syö muussin ja tomaattien kanssa. Valtaosin varsinaiset nakit ovat seitan- eli vehnäpohjaisia. Niissä on huikeasti eri makuja ja lisukkeita, aina hampunsiemeniin asti. Osa nakeista sopii eväiksi, mutta meillä ne kaikki paistetaan. Koska ne ovat vaan niin hyviä. 

Umamia myynnissä!

I love Samu! (osa 1)

Samu-pesupähkinät ovat Sapindus mukorossi -puun hedelmiä, jotka kasvavat trooppisilla alueilla ympäri maailman. Ekolon Samu pesu- pähkinät tulevat Pohjois-Intian vuoristoalueilta, jossa ne kasvavat luonnonvaraisina. Nimestään huoli- matta ne eivät ole pähkinöitä vaan luumarjoja, jotka sopivat hyvin myös pähkinäallergisille. Ne eivät sisällä lainkaan hajusteita tai kemiallisia jäämiä ja siksi sopivat erinomaisesti allergikoille! Niitä on käytetty vuosituhansia luonnon- mukaisessa lääkinnässä ja pesuaineena Intiassa. Yksi puu tuottaa satoa jopa 200-300 kg vuodessa peräti 90 vuoden ajan! Samu pesupähkinä on reilu tuote. Pähkinöiden kerääminen ja käsittely työllistävät paikallisia ihmisiä ja tukevat vanhoja perinteitä ja kulttuuria, luontoa kunnioittaen.

Mikä saponiini?

Pesupähkinät sisältävät 15% saponiinia, mikä on luonnollinen puhdistusaine. Saponiini tulee latinankielestä (sapo=saippua) koska se vaahtoaa vedessä samalla tavalla kuin saippua. Saponiini toimii pyykinpesussa emulgaattorina, jonka ansiosta vesi ja rasva sekoittuvat toisiinsa. Usein likatahraa peittää öljykerros, jonka saponiini pystyy poistamaan. Lika vapautuu pesuveteen ja huuhtoutuu pois. Pesupähkinöiden saponiini liukenee 30 asteessa ja pähkinöitä voi käyttää missä tahansa lämpötilassa tästä ylöspäin. Saponiini ei siis ole saippuaa, joten sillä voi huoletta pestä myös hienoja tekstiileitä ja kestovaippoja. Saponiini säilyttää tekstiilien värit kirkkaina ja pehmittää pyykin, joten huuhteluainetta ei tarvitse käyttää. Muita saponiinia sisältäviä kasveja:

• rohtosuopayrtti (juurissa jopa 20% saponiinia)
• kevätesikko (juurissa 5-10%)
• muratti (lehdet 5%)
• useat palkokasvit (esim herne, soijapapu)
• pinaatti
• kvinoa
• kaura
• parsa
• munakoiso
• tattari

Syötävien kasvien saponiinipitoisuudet ovat pieniä. Esimerkiksi tattari ja palkokasvit (käsittelemättömät) kannattaa kuitenkin huuhdella ennen käyttöä. Olen itse käyttänyt (melkein pelkästään) pesupähkinöitä usean kuukauden ajan ja täytyy sanoa että olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Niin kuin Noorakin kertoi aikaisemassa kirjoituksessaan, myös minä olen vakuuttunut pähkinöiden tahranpoistotehosta. Pienen pojan äitinä erilaisilta ruoka- ja muilta tahroilta ei voi välttyä ja Samu on selviytynyt niistä hienosti. Jopa suht tuoreet marjatahrat ovat saaneet koneessa kyytiä. Sappisaippuaa on hyvä olla kaapissa tiukempien tahrojen varalta, mutta en itse joudu siihen kovin usein turvautumaan.

Tutustu Samuihin Ekolon nettisivuilla.

Lisää Samuista ja pyykinpesusta Ekoloisessa. Seuraavalla kerralla tuleekin sitten opastusta Samu -pähkinöiden ja nestemäisen Samun käytöstä.

Tahinia naamaan

Tahini eli seesaminsiementahna on ihana aines. Etenkin pähkinäallergiselle se on oiva korvike leivän päällä ja leivonnassa maapähkinätahnalle. Se on erinomainen proteiinien ja kalsiumin lähde. Tsekkaa aikasempi bloggaus siemenistä!

Ehdoton herkku on paahdettu luomuruisleipä, jonka päällä on luomutahinia ja luomukurkkuviipaleita. Om nom nom...

Tahinipurkki unohtuu helposti jääkaapin perukoille, tässäpä vinkkejä mihin muuhunkin kuin leivän päälle sitä voi käyttää:

Tahini ei meidän lapsosille sellaisenaan kelpaa, kun se leivän päällä ollessa jää suuhun niin tahmeasti kiinni. Sitä onkin helppo lisätä ruokiin 1-2rkl: kastikkeisiin, keittoihin tai uuniruokiin. Etenkin uunivuoissa, perunaruuissa ja kiusauksissa näin pienikin määrä antaa erinomaisen maun. Näin saa piilotettua terveellisiä herkkuja nirsoille lapsille (ja aikuisille).

Hummusta eli kikhernetahnaa voi tehdä helposti heittämällä keskenään tahinia ja kypsiä kikherneitä murskattuna, ja/tai kikhernejauhoja eli gram-jauhoja. Mukaan tarpeeksi (eli paljon!) valkosipulia, hyvää öljyä (seesamöljyä tai oliiviöljyä). Mausteita voi lisätä halutessaan, esim. tippa sitruunamehua tai hiukan ruohosipulia sopivat hyvin mukaan. Hummus käy esimerkiksi lisukkeeksi tai dipiksi.

Tahinia on myös helppo tehdä itse, jos jaksaa (minä ainakin ostan valmiina, paitsi kun on joku epätoivoinen tarve juuri nyt heti saada siitä leivottua jotain eikä pääse kauppaan). Terveellisemmän, tumman tahinin saa kuorimattomista seesaminsiemenistä. Kuoritut siemenet ovat lähes valkoisia, kuorelliset vaaleanruskeita, kannattaa lukea pakkauksesta kumpia on ostamassa koska niitä on vaikea erottaa toisistaan. Siemenet paahdetaan kuivalla (eli rasvattomalla) pannulla, näin maku voimistuu. Älä laita liian kuumalle pannulle, siemenet tekevät samat kun maissinjyvät eli popseesameja lentelee. Ja voin kokemuksesta sanoa, että poppaavat pienet siemet lentävät todella pitkälle ja mitä eriskummallisimpiin koloihin...

Raakatahinia (tai suosimaani laiskan tahinia) voi tehdä paahtamattomista siemenistä. Murskaa siemenet sauvasekoittimella (tai huhmareella, jos haluat vahvistaa rannelihaksia, sauvasekoitin ei löydy tai se rikkoutuu), huom. tähän eivät kaikki väsyneet sauvasekoittimet jaksa. Jos tahini tuntuu murskatessa liian tiukalta tavaralta, lorauta mukaan vähän öljyä että se pehmenee. Lisää halutessasi kristallisuolaa.

Seesamöljyä voi käyttää myös jatkamaan purkin lopulle kuivahtanutta tahinia.

Maapähkinävoikerroskeksin pähkinätön versio Puputyttö ja vohvelisankari -kirjasta. Suolaa, sokeria ja rasvaa:

• 20g+100g vegaanista margariinia huoneenlämpöisenä
• 2,5dl luomukaurahiutaleita
• 2,5dl luomuspelttijauhoja
  
• 1tl ruokasoodaa
• 1tl kristallisuolaa
• 2dl palmusokeria (tai 1dl tästä täysruokosokeria)
• 1dl tahinia

täyte:

• 4rkl vegaanista margariinia
• 1,5dl tahinia
• 0,5dl ruokotomusokeria
• 0,5tl kristallisuolaa

1. vuoraa pelti leivinpaperilla
2. sulata 20g margariinia kattilassa keskilämmöllä, lisää kaurahiutaleet ja kypsennä 5-7min., kunnes ovat paahtuneet kauniisti. Kaada leivinpaperin päälle jäähtymään.
   
3. sekoita jauhot, sooda, suola. Vatkaa 100g margariinia ja sokeri(t) kuohkeaksi. Lisää tähän maapähkinävoi ja sekoita hyvin.
   
4. Lisää maapähkinävoi-sokeriseokseen kaurahiutaleet ja jauhot. Vatkaa hiljaisella teholla kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet. Ota 2 leivinpaperiarkkia valmiiksi, ja laita taikina niiden väliin. Kauli taikina tasaiseksi, n. 0,5cm levyksi. Siirrä taikina pellille tai tarjottimelle ja laita jääkaappiin jäähtymään n. 20 minuutiksi.
   
5. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Varaa 2 uunipeltiä leivinpapereineen odottelemaan.
   
6. Leikkaa taikinasta ympyrämuotilla (n. 5cm, lasi on aika hyvä) pyöreitä keksejä. Siirrä varovasti pellille parin cm päähän toisistaan. Paista noin 10min ja jäähdytä pellillä (ei ritilällä etteivät hajoa).
   
7. Tee täyte: vatkaa kaikki ainekset keskenään huolella, kunnes seos on pehmeää ja tasaista. Jos haluat hifistellä, siirrä täyte pursotinpussiin.
   
8. Laita sopiva köntsä täytettä keksin päälle ja varovasti paina toinen keksi niin että täyte litistyy. Pursotinpussilla voit tehdä spiraalin jolloin tulos on hiukan tasaisempi. Varmista, että kaikki kuorrutetta vasten tulevat puolikkaat ovat tasaisia (eli pohjapuoli), niin keksit näyttävät hienommilta.
   

Säilytin näitä jääkaapissa, sen aikaa kun olivat vielä syömättä :)