torstai 16. lokakuuta 2014

Tuulispää-tarina jatkuu: lahjoituskompostori

Perehtyminen Turvakoti Tuulispään toimintaan ja asukkaisiin on tehnyt meihin Ekolossa ja Ekoloisessa vaikutuksen. Se siis, miten pienillä resursseilla hyviä asioita voi sinnitellä aikaiseksi, kun on tahtoa, välittämistä ja tervettä itsepäisyyttä. Sekä tietenkin koko monimuotoinen jengi, joka asustelee yhdessä tilaa vain minimikahnauksin, vaikuttaen useiden kävijöiden asenteisiin muita eläimiä kohtaan. 

Sitä haluaisi olla osallisena tällaisissa eläväisissä ja hienoissa asioissa, ja ehkä vaikuttaa jotenkin keventävästi tai mukavoittavasti monikärsäjengin arkeen. Niinpä Ekolossa päätettiin järjestää Tuulispäähän arkea helpottava yllätystuki. 

Tuulispään asukkaat saavat paikallisilta ruokakaupoilta poistoruokaa. Kyseinen dyykkiruoka kattaa joidenkin eläinten ravinnosta suurimman osuuden, ja piristää osan salaattitarjontaa. Esimerkiksi Oskulle teimme hyvän ystäväni kanssa viimeksi vapaaehtoisina touhatessamme annoksen, jossa oli banaania, salaattia, leipää, rypäleitä, kirsikkatomaatteja, viikunoita, avocadoa ja Tuulispään omien kanojen munia. (Munat käytetään tietenkin eläinten ruuaksi). Viikunoiden kohdalla kyllä virnistelimme, että on monipuliset eväät possulla. Koska poistoruokatoimitukset ovat melkoisen kokoisia ja sisältävät esimerkiksi kasvisten naatit ja huonoksi menneetkin hedelmät, ja kun määrään vielä lisätään muuta tilalla syntyvää orgaanista jätettä, biojätemassa hallussa alkaakin olla jo messevä. 

Materiaalivirtojen kestävää hallintaa helpottamaan Ekolo siis lahjoitti Tuulispäälle jämerän ja olosuhteita kestävän pikakompostorin. Äärimmäisen hienostunut ja juhlava, viiden ja puolensadan litran lahjoitus on toivottavasti pitkäaikainen ja työntekijöiden arkea hiukan nopeuttava apuväline. Helpointa ja kestävintä biojäte on tietenkin muuttaa mullaksi omien aitojen sisällä.


Tässä kompostori jo pönöttää paikallaan! 

Kompostorin kuvaus vannoo, että "tiivis rakenne estää haittaeläinten pääsyn". Vaan Tuulispäässä ei yhdenkään otuksen nähdä syntyvän maailmaan sen enempää "haitaksi" kuin muidenkaan. Siksi jääkin nähtäväksi, ketkä kaikki pömpelistä vielä löytyvät. Nimeltä mainitsemattomien Anselmien hallusta löytyvät uudet murtautumisen lahjat tuskin enää yllättäisivät ketään.

Odotan kovasti, että pääsen itsekin taas vapaaehtoistöihin Tuulispäähän, ja ehkä ylpeänä tsekkaamaan, miten multa muhii. Lisäksi näen jo mielessäni aasinsillan, joka houkuttelee bloggaamaan kompostoinnin saloista ja hajottajaorganismien hienoudesta...

Jos jossakussa herää tarve tukea Tuulispäätä, tässä on linkki keskuksen lahjoitussivulle. 


"Mitä, me vaan tässä heinävarastollakin vähän hengaillaan..."
Milla ja Olviira


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Turvakoti Tuulispää

Kirjoitanpa henkilökohtaisempana välipostauksena eräästä paikasta, jossa olen muutaman kerran käynyt vapaaehtoistöissä, ja jossa joka vierailulla olen saanut takaisin palan uskoani planeetan tallaajiin. Somerolla Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä, eläinten turvakodissa vierailu antaa uutta virtaa ja uskoa maailmantuskaiselle ihmiselle. 

Tuulispäästä monenlajiset otukset ovat saaneet eläke- tai turvakodin jouduttuaan eri syistä kodittomiksi tai eläintuotannossa "hyödyttöminä" tappouhan alle. Osassa pelastetuista näkyy yhä jälkiä menneistä kokemuksista, mutta kaikissa huomaa myös toipumista, reipastumista ja luottamuksen kasvua. Tuulispäätä asuttaa, suurimmasta pienimpään listattuna, hevosia, lehmiä, ihmisiä, vuohia, lampaita, sikoja (villisika ja minipossu), koiria, sorsia, kissoja, pupuja, kanoja, marsuja ja yksi pienen pieni hamsteri. Jokaisella yksilöllä on oma tarinansa siitä, miten ja miksi tyyppi on paikkaan päätynyt.

Itse asiassa yksi asukkaista on syntynyt Tuulispäässä, sillä Aprilli-vuohi asettui turvakotiin tiineenä ja synnytti Anselmin kuukauden paikkaa asuttuaan. Nykyisin Anselmi on omapäisyytensä ja puskuvoimansa vuoksi arvostettu ja ihailtu asukas. Kaikki neljä vuohta - Aprilli, Anselmi, Milla ja Olviira - ovat juileja ja luikahtavat heinävarantojen tai muiden herkkujen kimppuun heti mahdollisuuden tullen. Anselmi on ainoa, joka lisäksi vielä puskee. Kaikki kuitenkin ovat myös ihmisläheisiä ja vapaaehtoiset uuvuksiin jalliteltuaan hakeutuvat rapsutuksille ja juttusille. Ehkä hiukan, mutta vain hiukan, ujommin kuin lampaat Lady, Elli, Siru ja Aamu, jotka olivat ensimmäisiä meitä moikkaamaan tulleita otuksia. Tuulispäähän tullessaan ne olivat arkoja kavereita, mitä on vaikeaa nykyisin uskoa.


Aina ulkona kulkiessa uteliaat karvaturvat ilmestyvät jostain tsekkaamaan,
 liikenisikö hali tai pari. Tässä Aamu ja Siru. 


Edes biologin koulutus tai eläminen maalla turkistarhaajan ja nautatilallisen lapsenlapsena, eläintuotannon keskellä, ei ollut opettanut minulle muutamia aivan olennaisia asioita muunlajisista eläimistä. Vasta Tuulispäässä opin, että kanoilla on miljoona erilaista ääntä. Tietyt uteliaisuusäänet pääsevät ilmoille ympäristön tutkimisesta, keskinäiseen kommunikointiin on valtaisa ääniarsenaali, äkäinen komennus erottuu yllättyneestä. Lumi, Kaste, Tuuli, Sade, Usva, Pisara, Pilvi ja Isabella ovat kaikki pelastettuja kanoja. Niillä on ollut rankka menneisyys häkkikanoina, mutta nekin ovat rohkaistuneet ja oppineet kanataitoja. Tuulispäässä oli muitakin pelastettuja kanoja, mutta menneisyys jatkuvine munimisineen ja kaikki häkkikanana koettu johtivat siihen, että niiden eläkepäivät loppuivat aikaisin. Kukkoina Tuulispäässä toimivat Kaaleppi, Kalle ja Agda. Jälkimmäinen on entinen kana ja nykyinen kukko. Lintujen joukosta löytyy myös muutama tyyppi, jotka ovat jääneet minulle mysteereiksi. Myskisorsajengin kanssa en vielä ole onnistunut kommunikoimaan niin, että tuntisin oloni täysin hyväksytyksi.

Lisää opittuja ihmeitä: possut rakastavat maharapsutuksia, oli sitten kyseessä valtaisa villisika Osku tai pienenpieni nyhvelö, minipossu Sulo. Tietynlainen ääni kutsuu pihalla kulkijan röhnöttäjän luokse, rapsutuksen aloittamisesta seuraa kellahdus, ja aivan tietynlainen möhinä säestää maharapsutuksia. Sulo kellahtaa suvereenisti varpaiden päälle, kun taas Osku hyvin varovasti väistää massansa kera ihmisyksilön töppösiä.


Osku-herra. Jopa Oskun kärsää saa varovasti paijata. Kärsä on nahkea.


Olin aina vähän arastellut hevosia. En ollut niitä superinnostuneita hevostyttöjä nuorena, vaikka jonkun pari kertaa tallilla kävinkin. Tuulispäässä vasta opin, ettei niitä jättiläisiä tarvitsekaan pelätä. Ärsyttää ei ehkä kannata, mutta ei kammotakaan. Ja senkin opin, että jos hevonen nojautuu minua vasten, nojaa päänsä olan yli selän puolelle ja varovasti navertaa selkää, se toivoo itselleen rapsutuksia about samoilta kohdin selästä. Tuulispäässä pomohevonen on valtaisa Jimi. Muita kaviokkaita ovat pörröinen Tommi, entinen ravuri Igor, ujohko Kassu sekä leikkisä poni Tuisku.

Aivan viime aikoina Tuulispäähän on muuttanut nautasakkia. Kyseinen koskettava väki on tuotannon ylijäämää ja hukkatavaraa. Ensimmäinen muuttaja oli Nunnu-poika. Urospuolisen eläimen kohtalo on helposti eläintuotannossa kolkko, sillä tarkoitus on usein hyödyntää naaraseläimen lisääntymiselimistöä ihmisen gastronomisiin mielihaluihin. Nunnulle kuitenkin osui onni, sillä se tarjottiin Tuulispäähän. Alkuaikoinaan Nunnu itkeskeli emonsa perään, mutta yksi uusi tulokas helpotti sen alakuloa. Lehmätyttö Jennifer oli maitotilalla liian pieni siemennettäväksi, ja Tuulispää pelasti sen tappotuomiolta. Nunnu ihastui Jenniferiin välittömästi ja sai siitä ystävänkaipuuseensa lohtua. Jennifer on lempeä tyttö, jonka kanssa olen vapaaehtoisten nähnyt pötköttelevän kaulakkain pihatossa. Kolmas ja viimeisin nautaväestä on pieni poikavasikka Late. Sekin olisi sukupuolensa vuoksi ollut tuomittu varsin varhain, mutta empaattinen väliintulija hoiti tyypin loppuelämän kotiin.

Lisää opittuja ihmeitä: en tiennyt, että marsut jodlaavat. Tuulispäässä asuvista, lemmikeiksi luokiteltavista tyypeistä kanit, koirat ja ystävän opastuksen ansiosta kissat olivat minulle tuttuja, mutta nuo tirisevät ja pulputtavat marsuotukset yllättivät. Muru eli Mursu-Marsu sekä Manta-marsu ovat yhtäaikaa ujoja ja uteliaita veijareita, joita saa hillitysti rapsuttaa ja saisi hillittömästi ruokkia herkuin. Pienimmistä pienin asukki, venäjänkääpiöhamsteri Peukaloinen, on toistaiseksi piileskellyt minulta, mutta luotan hänen silti suhteellisen hyväntahtoisena asustavan tilalla. Kissoja Tuulispään tuvassa asuu kaksi sisarusta, Nuppu ja Heppu, jotka mieluiten oleilevat eri huoneissa.


Koirien kanssa lenkillä. Etualalla superhellyttävä ja -hellittävä Tasmi, taustalla liitää
 pikkuinen Miki. Kaksi muuta hauvaa ovat ujo Dasu ja energiapakkaus Oana.


Emma ja Tellu, kaksi Tp:n viidestä pupu-
asukkaasta

Mursu-marsu napostelee


Tuulispää ei ole jatkuvasti yleisölle avoinna oleva paikka, vaan sen perustajan tarkoitus on ensisijaisesti antaa erilajisille eläimille koti sekä mahdollisimman luonteva ja hyvä elämä. Asukkaita pääsee tapaamaan ja jututtamaan tiettyinä avoimien ovien päivinä. Kyseisiä tapahtumia oli kesäviikonloppuisin useita. Seuraava on marraskuun 30. päivä, kun Tuulispää juhlii kaksivuotissynttäreitä. Vapaaehtoisena voi toki käydä auttamassa arkitöissä tai talkoissa, kunhan sovit asiasta etukäteen. Tällä hetkellä on esimerkiksi hyvin tärkeä aidanpystytysprojekti meneillään.

Minulle Tuulispää on ollut tosiaan lohtu ja osoitus siitä, miten hienoja asioita yksikin ihminen voi saada alulle tarpeeksi välittäessään ja muutosta halutessaan. On myös viehättävää seurata, miten eri eläimet elelevät tilalla ja kommunikoivat keskenään. Välillä joku hevosista käy nuuskimassa ja navertamassa Oskua, Anselmi uhittelee lampaille mutta saakin yhtä napakan vastuksen, Agda-kanakukko innostuu ja juoksee pihan poikki lennokkaalla askelella... Ja illalla, kun mennään jakamaan iltaheiniä isoille eläimille, tuntuu pelkässä kuunvalossa kumman kotoisalta kulkea heinävarastoa kohti yhtenä suurena laumana, jossa voi vain kuulla erilajisten kavereiden kavioiden ja sorkkien kopinan.

Kaiken oppimisen lisäksi on ollut myös palkitsevaa ja terapeuttista puuhata vapaaehtoisena. Käytännössä vapaaehtoisen työ tarkoittaa sitä, että rakentelee, talikoi lantaa, siivoaa, järjestelee muonapuolta ja ruokkii otuksia, lenkittää koiria ja keksii asukkaille virikkeitä. Todennäköisesti myös sortuu rapsuttelemaan muutamia kärsäkkeitä. Ja taatusti oppii uusia asioita olennoista, jotka ovat joiltain osin erilaisia, mutta kuitenkin niin ällistyttävän samanlaisia kuin me ihmiseläimet.


Tuulispää omalla sivullaan:  http://www.tuulispaa.org/
Tuulispää facebookissa: https://www.facebook.com/tuulispaa?fref=ts
Aidanpystytysprojektin oma projektisivu: http://www.tuulispaa.org/lahjoitukset/ajankohtaiset-projektit/

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

"Hyväksi ihmiselle, hyväksi luonnolle" - Reilua luomurooibosta Etelä-Afrikasta

Eräänä päivänä syttyi valtava metsäpalo. Kaikki eläimet, niin suuret kuin pienet, seurasivat kauhistuneina ja avuttomina metsän tuhoutumista. Vain pikkuruinen kolibri oli kiireinen: se kantoi pisara kerrallaan nokassaan vettä roihuavaan metsään. Kolibrin sammutusyritys näytti muista eläimistä täysin hyödyttömältä. "Kolibri, oletko hullu? Tuosta ei ole mitään apua", ne sanoivat. Kolibri vastasi: "Niin, ehkä ei, mutta teen kuitenkin sen mihin pystyn. Teen parhaani."

Vanhan kansansadun metsäpaloa sammuttavasta kolibrista kertoi Arlette Rohmer, ranskalaisen luomuteihin erikoistuneen Les Jardins de Gaïan perustaja. Kertomus kolibrista toimii innoituksena ranskalaiselle mm. paikallis-demokratiaa, ympäristöarvoja ja humanismia ajavalle Colibri-liikkeelle. Les Jardins de Gaïa on Colibrin aktiivijäsen, mutta tarina kolibrista kuvaa yrityksen filosofiaa laajemminkin: teoillamme ja valinnoillamme  -pienilläkin- on merkitystä.

Gaïan Arlette ja Aurélie sekä wupperthalilainen
rooiboksen viljelijä Barend Salomo
(kuva: Les Jardins de Gaïa)

Arletten perustama Les Jardins de Gaia tuo Ranskaan reilusti tuotettua luomuteetä, pakkaa ja valmistaa teesekoituksia sekä markkinoi niitä ympäri maailmaa. Alallaan se on kotimaansa suurimpia. Aivan alusta saakka Gaia (perustettu 1994) on sitoutunut sekä luontoa että ihmistä kunnioittaviin toimintatapoihin. Luomussa ja Reilussa kaupassa Gaïa on ollut todellinen edelläkävijä. Yrityksen Intiassa viljellyt teet saivat luomusertifikaatin 1995, yhtenä ensimmäisistä koko maailmassa. Alusta lähtien Gaïa on sitoutunut Reilun kaupan standardeja tiukempiin ehtoihin takaamalla tuottajille korkeammat ostohinnat, maksamalla ennakkomaksuja ja antamalla takuun vuotuisista ostomääristä. Yritys tukee pieniä osuuskuntia ja erilaisia paikallisia hankkeita ympäri maailmaa. Tällä hetkellä projekteja on meneillään mm. Egyptissä, Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Kiinassa. Toiminnan perustan on kestävien ja henkilökohtaisten suhteiden rakentaminen viljelijöihin, Gaïa ostaa teetä yhä samoilta tuottajilta kuin vuonna 1994!

Suomeeen Gaïan teitä tuo Ekolo. Syyskuun lopussa meillä ekololaisilla oli ilo ja kunnia saada vieraiksemme Gaïan perustaja Arlette sekä Aurélie Servol ja Jean-François Schnell samasta yrityksestä. Vierailun yhteydessä tarjoutui loistava tilaisuus  paitsi oppia teestä, myös kuulla ja nähdä, miten eettisesti ja luontoa kunnioittaen tuotettu tee voi todella muuttaa maailmaa. Kun viljelijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, heidän mahdollisuutensa vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuutensa lisääntyvät. Lapset pääsevät kouluun, terveydenhuoltoa voidaan parantaa... Luomu- ja biodynaaminen viljely tarjoavat tapoja, joilla hankkia elanto turvallisesti ja luontoa vahingoittamatta. Tarkemmin saimme Aurélien ja Arletten opastuksella perehtyä rooibokseen ja kasvin merkitykseen Etelä-Afrikassa. 

Ainutlaatuinen rooibos 

Rooibos on hernekasveihin kuuluva kasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan Etelä-Afrikassa ja sielläkin vain Cederbergin vuoriston alueella. Alueella on ihan oma kasvillisuusvyöhykkeensä fynbos, joka on ainutlaatuinen koko maailmassa. Siellä kasvavista kasvilajeista kahtakolmasosaa ei tavata missään muualla. Alueen kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet sateisia ja kylmiä, maaperä hiekkainen ja hapan. Vaikka maaperä on karu ja sääolosuhteet haastavat, on alueen kasvillisuus yksi maapallon moninaisimmista. Talven ja kevään sateet saavat kasvit kukkimaan loistavan värikkäinä.

Rooibos-kasvi (kuva: Les Jardins de Gaïa)

Rooibos on oikeastaan ainut hyötykasvi, joka näissä omalaatuisissa oloissa menestyy. Paikallisten ihmisten elanto on siis todella kiinni rooiboksesta. Oikeastaan kasvi ei muunlaisessa ympäristössä viihdykään, esimerkiksi liika kastelu tai runsaat sateet saavat sen voimaan huonosti. Myös alueella säännöllisesti roihuavat, kasvillisuutta uudistavat metsäpalot ovat rooiboksen kasvulle välttämättömiä. Rooibosta sekä viljellään että satoa kerätään villeinä kasvavista pensaista.  Kasvin siemenet ovat hyvin pieniä ja niiden keräämisen hoitavat omat juuri tähän tehtävään erikoistuneet osaajat.

Rooibos-sadonkorjuuta
(kuva: Les jardins de Gaïa)

Rooiboksen vihreät lehdet muistuttavat neulasia. Rooibos poimitaan käsin, kuivataan auringossa, leikataan ja sen jälkeen ne hapetetaan samaan tapaan kuin teen lehdet. Aurélie ja Arlette kertoivat, että kuumassa ilmassa hapettuminen alkaa lähes heti. Rooiboksen lehdet vaihtavat väriä suorastaan silmissä. Hapetuksen aikana lehdet saavat rooiboksen tunnusmerkkinä pidetyn kuparinpunaisen värin ja niiden maku voimistuu. Laadukkaan rooiboksen kuulemma tunnistaa väristä: halpa rooibos sisältää paljon myös kasvin varsia, siksi punainen väri jää haaleammaksi - mitä voimakkaamman punaista, sitä laadukkaampaa siis. Myös rooiboksesta on olemassa "vihreä" hapettamaton versio. Vihreän rooiboksen maku on miedompi ja "ruohoisempi", sitä pidetään vielä terveellisempänä kuin "tavallista" rooibosta.

Rooibosta käsitellään. Huomaa väriero hapetetun ja hapettamattoman
rooiboksen välillä! (Kuva: Les Jardins de Gaïa)

Etelä-Afrikan alkuperäisasukkaat ovat juoneet rooibosta vuosisatoja. Edelleenkin kasvista haudutettu juoma on Etelä-Afrikassa arvossaan, sitä juovat kuulemma kaikki, ikään ja tilanteeseen katsomatta. Rooibosta haudutetaan samaan tapaan kuin teetä. Teehen verrattuna rooibos sisältää vain hyvin vähän tanniineja. Siksi se ei kitkeröidy vaikka haudutusaika olisi pitkä, myös haudutusvesi saa olla jopa 95 asteista.

Rooiboksen terveyshyötyjä voisi verrata vihreään teehen, myös rooibos sisältää runsaasti antioksidantteja. Teehen verrattuna rooiboksen etuna on kuitenkin sen kofeiinittomuus. Niinpä rooibosta voi huoletta nauttia mihin aikaan päivästä tahansa.  Miedon makea rooibos maistuu ja sopii myös lapsille. Rooibos sisältää myös pieniä määriä hyödyllisiä kivennäisaineita kuten rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja kaliumia.


Reilua rooibosta

Les Jardins de Gaïa on sitoutunut ostamaan rooiboksensa kahdelta pieneltä viljelijäyhteisöltä. Jo kymmenen vuoden ajan Arlette ja vaihteleva joukko muita gaïalaisia on osallistunut tammikuiseen sadonkorjuuseen Etelä-Afrikassa.

Yhteisöistä toinen on Wupperthal, jonka lähetyssaarnaajat perustivat 1830-luvulla. Aiemmin alueella toimi Etelä-Afrikan vanhin kenkätehdas, mutta nyt tehtaan toimintaa on ajettu pikku hiljaa alas. Alueen ihmisillä on siis  vain vähän toimeentulomahdollisuuksia. Tärkeimpänä toimeentulon lähteenä on rooibos, jonka hyödyntämisessä on viime vusosina otettu paljon edistysaskelia. Yksi tällainen oli Reilun kaupan lisämaksujen ja Gaïan taloudellisen tuen avulla hankittu traktori, joka helpottaa raskasta sadonkorjuuta huomattavasti. Viime vuosina Wupperthalin naiset ovat myös kehitelleet rooiboksen hyödyntämistä kosmetiikassa. Paikallisille rooiboksen ihoa hoitavat ominaisuudet ovat olleet tuttuja jo pitkään, perinteisesti rooiboksella on mm. rauhoitettu auringon polttamaa ihoa.

Toinen rooiboksen tuottajaosuuskunnista sijaitsee Heiveldissa. Alue on äärimmäisen syrjäinen ja karu. Sen asukkaat ovat eteläisen Afrikan ikivanhojen paimentolaiskansojen khoisanien jälkeläisiä. Ainoat tulonlähteet Heiveldissa ovat lampaiden kasvatus ja rooiboksen viljely. Osuuskunta on hyvin elinvoimainen: viime vuosina siihen on liittynyt paljon nuoria, joten tulevaisuus näyttää turvatulta. Erityisesti naiset ovat Heiveldissä tärkeässä roolissa, niin osuuskunnan hallinnossa kuin rooiboksen tuotannossakin. Reilun kaupan lisämaksujen avulla Heiveldiin on voitu rakentaa viemäröinti ja asuntola työntekijöille. Asuntola mahdollistaa yöpymisen Heiveldissa sadonkorjuun aikaan, eikä työntekijöiden tarvitse enää kulkea päivittäin pitkiä työmatkoja.

Rooiboksen kerääjiä Heiveldissa (kuva: Les Jardins de Gaïa)

Gaïan rooibokset Ekolon valikoimassa

torstai 31. heinäkuuta 2014

Äly, älyvapaus ja kylmä hiki (kognitio vol. 1)

Älykkyys tai kognitio seuraa aiheena eläinpsyykesarjassa vasta tietoisuuden ja tunteiden jälkeen. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, herjaan. 

Kognitio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan eläimen kykyä muodostaa aivoissaan käsityksiä esineistä, olennoista sekä tapahtumista ja ajatella niitä silloinkin, kun ne eivät ole läsnä. Älykäs eläin kykenee yhdistelemään noita asioita mielessään ja ratkomaan vastaan tulevia ongelmia. Oppiminen on vanha ja yllättävän yleinen kyky, jossa eläimen aivoissa tapahtuu muutos tuollaisen edellämainitun kokemisen kautta, ja eläin pystyy sen jälkeen mahdollisesti toimimaan joustavammin tai tarkoituksenmukaisemmin. Monet lajit, kaloista nisäkkäisiin ja lintuihin, oppivat elämäntaitoja toisilta yksilöiltä, ja joillain lajeilla voitaisiin puhua tapojen ja osaamisen kulttuureista. Eläimet muuten nauttivat oppimisesta tai älyllisestä suoriutumisesta: esimerkiksi vasikoiden oppimistapahtumaa seurannut tutkimusryhmä raportoi oven avaamisen oppineiden vasikoiden hyppineen ilmaan ja pukitelleen innosta. Tutkijat nimesivät ilmiön "Heureka-vaikutukseksi".

Ei kauaakaan sitten opin kuitenkin tärkeimmän asian, jonka varmaankaan koskaan tulen älystä oppimaan. Olennaisinta ei ole, että eläinmaailmasta löytyy valtava skaala älykkyyksiä aina superfiksuista toopeihin. Sen sijaan merkittävintä on, että älykkyyden taso on huono mittari kertomaan olennon kyvystä kärsiä tai tuntea tunteita. Pitkälti tohelotkin otukset näyttävät olevan tietoisia ja kykenevän kärsimään yhtälailla kuin ns. älykkäät. Kun tietty tietoisuuden perustaso, tunnetietoisuus, on saavutettu, älykkyysmittauksesta ei ole enää ratkaisevaa apua moraalisissa pohdinnoissa.

Ällistyttävää ja äkkiseltään kammottavaa kylläkin, meillä siis ei ole pitävää näyttöä fiksujen toopeja suuremmasta kärsimyksestä kuolemassa, kivussa tai pelossa. Yhtälailla voisi olla toisinpäin. Siis: tyhmät eläimet eivät välttämättä tunne tunteitaan vähäisemmin kuin me älykkäät, kun on kyse siitä aivot omistavasta eläinporukasta, jonka kohtelusta yleisimmin keskustellaan. Itse asiassa ne voivat tuntea vaikka voimakkaammin.


Edesmennyt Luppe-pupu. Tunne-eläinten esimerkillinen edustaja.


Älykkyydellä ei ole juurikaan tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka ovat olennaisimpia suhteessamme muihin eläimiin. Juuri kivun ja pelon kaltaiset tunteet ovat keskeisimpiä muiden eläinten kohtelua pohdittaessa, ja nämä vanhat, "alkeelliset" ominaisuudet liittyvät suhteellisen vähän älykkyyden määrään olennossa. Toki vankeuden suhteen on niin, että esimerkiksi suurten ja älykkäinä pidettyjen petoeläinten nähdään oirelevan selkeimmin. Syyksi oletetaan se, että ne tarvitsisivat monimutkaisempia haasteita ja virikkeitä voidakseen hyvin, tai kilpailevana hypoteesina, että niiden pahoinvointi on selkeimmin havaittavaa ja käyttäytymisen kohdalta meille helpoiten tulkittavaa. Virikkeettömyyden aiheuttamaa kärsimystä älykkäissä eläimissä ei tule vähätellä, siitä ei ole kyse, mutta toopemman kärsimys on yhtä suuri ja voimakas kokemus.

Älykkyys on perustasoillaan, tunteiden tapaan, sekin vanha ja pitkälti yhteinen ilmiö. Luonteeltaan älykkyys on muiden psyyken ominaisuuksien tapaan jatkumo, ei on-off-tilanne. Eri eläinlajeilla on erilaisia ominaisuuksia tälläkin saralla, ja aivan kuten me ihmiset, jokainen muukin laji on omanlaisensa kombinaatio mielen ihmeitä. Ihmisenkin tuottamat asiat, esimerkiksi valtaisa infrastruktuuri, ovat seurausta yhdistelmästä aivo-ominaisuuksia, joista yksikään ei ilmeisesti kuulu ainoastaan meille. Jokainen laji lienee uniikki ja omanlaisensa älykkyytensäkin suhteen, siitä on evoluutio erilaisten koettujen haasteiden myötä pitänyt huolen. Mutta yksikään ei ole "uniikimpi" kuin toinen.


Harmaapapukaija - älykkäämpi eläin (kuva: ARKive)


Älykkyyttä ei ole helppoa tutkia silloin, kun kohde puhuu eri kieltä ja sen intressit ovat selvästi erit kuin maineensa menettämisen veitsenterällä hikoilevan tutkijan. Älylliset tapahtumat, siinä missä tunteetkin, ovat aina jossain määrin yksilön yksityisiä, ja niiden tutkimiseen on keksittävä sovelluksia.

Eri lajien erilaisia kognitiivisia kykyjä tutkitaan enimmäkseen käyttäytymistestien avulla. Tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi muiden lajien ajallisen hahmottamisen kyky, sosiaaliset taidot ja niiden vaatima sosiaalinen älykkyys, ongelmanratkaisutaidot, käsitteiden ymmärtämisen tai soveltamisen kyky sekä olennaisena oppimiseen liittyvät kysymykset. Monet meille tutut eläimet ovat tosiaankin viime vuosikymmeninä yllättäneet tutkijat  myös positiivisesti älykkyydellään. Tällaisia, usealle arkisia kanssaeläimiä ovat esimerkiksi kanat, siat ja monet kalat. 

On vaikeaa luoda luonnollinen testitilanne luonnollisesti käyttäytyvin eläimin ja vakuuttua siitä, että ne edes haluavat suorittaa minkäänlaista testiä. Tulosten tulkintakaan ei ole helppoa. Alalla, jolla tutkija jatkuvasti joutuu väistelemään "inhimillistämisen" ja muiden hirveyksien leimat, tulee joskus yliampumisia tulkintojen varovaisuudessa ja lähtökohtaisessa ihmiskeskeisyydessä. Muiden lajien kykyjä testaavia tehtäviä tulkitaan silloin tällöin niin tiukasti, että ihminenkään ei pääsisi läpi vaatimuksista. Ompa vertailevan psykologian historiassa vielä ihan lähiaikoina esitetty pelkistäen ilmaistuna sellaistakin, että vain ihmiskielellä ilmaistut ilmiöt voivat olla olemassa yhdenkään eläimen päässä.

Toisaalta omanlajisemme tutkijat ovat usein joutuneet kasvokkain samaistuskykynsä riittämättömyyden kanssa. Apinat ovat esimerkiksi suoriutuneet huonosti matkimistehtävistä, sillä matkittava on ollut ihminen eikä lajitoveri, tai eläin ei ole selviytynyt tehtävästä, johon sen aistit tai fysiikka eivät kertakaikkiaan sovellu.

Tietämyksemme aivoista, omistamme tai muiden eläinten, on vielä varsin rajallista. Järkeilyn kaltaisten ilmiöiden tutkiminen on siksikin vaikeaa, että aivojen kohdalla ei voida käyttää sääntönä yksinkertaisimman selityksen parhaimmuutta. Evoluutio on voinut valita tiettyjä toimintatapoja, juonsivat ne sitten minkälaisista rakenteista hyvänsä. Tapoja saavuttaa tietty käyttäytymistulos voi olla monta erilaista. 

Yksi hassu juttu tieteen älykkyyskäsitykseen liittyen on vielä mainittava. Muita eläimiä on pidetty toisaalta tyhmempinä kuin ne ovat, mutta toisaalta sairaalloisen paljon älykkäämpinä kuin ne ovat! Muiden lajien kykyjä on aliarvioitu niin raskaasti, ettei niitä välttämättä ole edes tutkittu. Tällaisia esimerkkejä löytyy erityisesti linnuista, joiden kuviteltiin pitkään olevan herneaivoja, mutta jotka yllättivät lähes insinöörimäisillä taidoillaan. Ällistyttävää kyllä, älykkyydellään yllättäjiä on niinkin kaukaisissa serkuissa kuin liskoissa.

Toisaalta sekä popularisoidussa että "tosi" tieteessä on haluttu kieltää toisten tuntemat tunteet niin kovasti, että on esitetty outoja superälyoletuksia niitä varsinaisesti edes ajattelematta. On hiljaisuudessa hyväksytty, että muiden eläinten toiminnassa voidaan väittää jälkeläishoivan johtuvan eläimen "tarpeesta maksimoida" vaikka lisääntymismenestys. Eli toiset eläimet olisivat toisaalta tyhmiä, ja toisaalta keksineet evoluutioteorian, genetiikan ja lisääntymisen biologian jo ennen meitä, ilman kirjallista perinnettä tai minkäänlaista tutkimuksen kulttuuria. Tässä on mennyt yksilöä koskettavat toiminnan syyt (oletettavimmin, mutta ääneen sanottavaksi liian pelätysti: tunteet) sekä populaatiotasolla menneisyydessä tapahtunut karsiutuminen sekaisin kuin sopat ja vellit.

Tässä postauksessa otan kerettiläisen vapauden yhdistää moraalinen pohdinta psyyken tutkimista koskevaan materiaaliin, ja siksi huomautan vielä, että muiden olentojen psyyken luotaamisen ollessa näin vaikeaa, kenties meidän tulisi noudattaa jonkin tason varovaisuusperiaatteita toisten lajien kohtelussa. Pitäisiköhän meidän vähän varoa sen sijaan, että etenemme kajoamisen oikeus-periaattein? Niin kauan, kuin on olemassa todisteita muiden kyvystä kärsiä tai tuntea, tulisiko todistustaakan olla kärsimystä tuottavien harteilla? Tai kun tiedämme, tai hyvin vahvoin näytöin voimme olettaa, että ne meitä paljonkin tyhmemmät voivat myös kärsiä, mutta eivät rajallisen älynsä kanssa pysty pistämään vastaan, pitäisikö meidän yhdistää tähän jokin uudenlainen ohjenuora?

No, joka tapauksessa, se tästä riskialttiista esipuheesta. Seuraava bloggaus käsittelee perehtyvämmin älykkyyttä tutkimusten ja tapausesimerkkien kautta. 



Kanat yllättävät vielä...
(kuva: farmsanctuary.org)




Lähteitä ja kirjallisuutta (tsekkaa myös sarjan aiemmat postaukset):

Broom, D. M. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11

Broom, D., Sena, H. & Moynihan, K. 2009. Pigs learn what a mirror image represents and use it to obtain information. Animal Behaviour 78(5): 1037-1041 

Brown, C. & Laland, K. 2001. Social learning and life skills training for hatchery reared fish. Journal of Fish Biology 59(3): 471-493 


Butler, A. 2008. Evolution of brains, cognition, and consciousness. Brain research bulletin 75: 44-2449

Chittka, L. & Jensen, K. Animal Cognition: Concepts from Apes to Bees. Current Biology 21(3): 116-119


Dawkins, M. 1990. From an animal’s point of view: Motivation, fitness, and animal welfare. Behavioral and brain sciences 13: 1-9

Dawkins, M.S. 2006. Through animal eyes: What behaviour tells us. Applied Animal Behaviour Science 100: 4-10

Elwood, R., Barr, S. & Patterson, L. 2009. Pain and stress in crustaceans? Applied Animal Behaviour Science 118(3): 128-136 

Elwood, R. & Appel, M. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour 77(5): 1243-1246

Gregory, N. 2008. Physiology and Behaviour of Animal Suffering. Blackwell Publishing. 

Huber, L. & Gajdon, G. 2006. Technical intelligence in animals: the kea model. Animal Cognition 9: 295-305 

Leal, M. & Powell, B. 2012. Behavioural flexibility and problem-solving in a tropical lizard. Biological Letters 8: 28-30

Low, P., Panksepp, J., Reiss, D., Edelman, D., Van Swinderen, B., Koch, C. 2012. The Cambridge Declaration on Consciousness

Panksepp, J. 1998. Affective neuroscience: the foundations of human and animal emotions. Oxford University Press

Pepperberg, I. 2006. Cognitive and communicative abilities of Grey parrots. Applied Animal Behaviour Science 100(1-2): 77-86 

Plotnik, J., de Waal, F. & Reiss, D. 2006. Self-recognition in an Asian elephant. PNAS 103(45): 17053-17057 

Prior, H., Schwarz, A. & Güntürkün, O. 2008. Mirror-induced Behaviour in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition. PloS Biol 6(8): ): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202 

Reiss, D. & Marino, L. 2001. Mirror self-recognition in the bottlenose dolphin: A case of cognitive convergence. PNAS 98 (10):  5937-5942 

Suboski, M. & Templeton, J. 1989. Life skills training for hatchery fish: Social learning and survival. Fisheries Research 7(4): 343-352 

Tierney, A. 1986. The evolution of learned and innate behavior: Contributions from genetics and neurobiology to a theory of behavioral evolution. Animal Learning & Behavior 14(4): 339-348

Waal, F. de & Ferrari, P. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human cognition. Trends in Cognitive Science 14(5): 201-207

Wilkinson, A., Kuenstner, K., Mueller, J. & Huber, L. 2010. Social learning in a non-social reptile (Geochelone carbonaria). Biology Letters 6(5): 614-161 

Wright, G.S., Wilkinson, G.S. & Moss, C.F. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kookosvesimehujäät

Nyt, kun uhkaavasti vaikuttaa siltä, että ilmat tästä tosiaan lämpenevät, taitaa olla käsillä oikea hetki tehdä kookosvesimehujäitä. Ne ovat nimittäin a) tosi hyviä b) nättejä ja c) ihan superhypermegahelppoja tehdä.



Idea löytyi Pinterestistä, jonne muuten Ekolokin on kokoillut jo jonkin aikaa kaikkea mielenkiintoista. Pinterestin kuvataulut toimivat minusta parhaiten juuri tällaisten yksinkertaisten ja visuaalisten ideoiden jakamisessa.




Kookosvesimehujäät 

  • Viipaloi kiiviä, mangoa, appelsiinia ja mansikoita (erityisesti appelsiini, mansikka ja kiivi toimivat erinomaisesti), pienempiä marjoja (mustikoita, vadelmia...) voi käyttää kokonaisina
  • Pistä reilusti marjoja ja hedelmiä mehujäämuotteihin 
  • Kaada päälle kookosvettä
  • Pakasta 
  • Nauti!

Lopputulos on kerrassaan raikas. Pikkuisen sulaneet pakastemarjat vähän värjäsivät kookosvettä, mutta antoivat samalla mukavan marjaisaa makua. Tuoreita marjoja käytettäessä lopputulos lienee vielä kauniinpi.

Epäilin, että lapset olisivat saattaneet vierastaa kookosveden makua, mutta mitä vielä, mehujäät upposivat parempiin suihin hujauksessa -