Susi saa joululahjan

Ekolon lahjakorttitempauksella on tänä jouluna tuettu erittäin uhanalaisen ja ekosysteemeille arvokkaan nisäkkään selviytymistä maassamme. Susilahjakortin tuotot ohjataan Luonto-Liiton Susiryhmän toimintaan. Ryhmä tekee kannanottoja ja lausuntoja, tiedottaa, järjestää ympäristökasvatusta ja tapahtumia sekä tuottaa materiaalia luonnon- ja sudensuojelun puolesta. Lahjakortin voi yhä ostaa joululahjaksi Ekolon liikkeistä. 

Luonto-Liiton susiryhmän jouluinen lahjakortti

Susi on Suomen luontoon kuuluva, arvokas petoeläin. Pedot ovat ravintoketjuja ylhäältä alas säätelevä, tärkeä osa eliöyhteisöjen toimintaa. Susien roolia niille luontaisilla alueilla on tutkittu eliöyhteisön monimuotoisuuden ylläpitäjinä, ja niillä on todetusti luonnon järjestelmässä ihan oma paikkansa. 

Laajalla reviirillä elävänä laumaeläimenä sudella on monimuotoinen sosiaalinen ja alueellinen elämä. Myös saalistaminen ryhmässä on haastavaa hommaa. Susi onkin tunne-elämältään ja älykkyydeltään monimutkainen ja kiinnostava laji. Susi ei ole mörkö, joka vaanii ihmistä, vaan omaa perhe-elämää viettävä, arka ja sosiaalinen eläin, joka pyrkii mahdollisimman vähillä ihmiskontakteilla luikkimaan alati tihenevän ja vähemmän sietävän ihmisasutuksen tieltä.  

Meille niin rakas koira, jonka kanssa olemme evolutiivisesti kehittyneet keskinäiseen ymmärrykseen, on käytännössä susi. Vaikka koiralle liikenee meiltä niin suuri määrä empatiaa, villi susi on historiallisesti Suomen vainotuimpia eläimiä. 1900-luvun alussa susiviha ja pelko menivät niin pitkälle, että susi lähes kuoli sukupuuttoon. Nykytilannekaan ei ole kestävä: susiakantamme arvioidaan olevan vain 220-245 yksilöä, eivätkä suotuisan suojelun minimilaumamäärät täyty. Ongelmia lisäävät salametsästys ja sen hiljainen hyväksyntä. Muinaisista ajoista jatkuvaa susivihaa ei tunnu laimentavan edes faktatieto siitä, että susi ei ole hyökännyt ihmisen kimppuun sitten 1880-luvun. 

On onni, että maailma on kuitenkin pikkuaskel kerrallaan muuttumassa ymmärtävämpään suuntaan. Susien määrä on ollut pienessä nousussa, asenteet ovat keskimäärin paranemassa, suojelijoita löytyy ympäri Suomen, ja meillä on esimerkiksi Susiryhmän kaltaista väkeä, joka omistautuu tuon hienon lajin suojeluun. Kiitokset ja suuret tsempit Susiryhmälle! 

Kuva: Christa Granroth / Luonto-liiton susiryhmä

Eläinpsyyke, eläinkohtalot ja harhauttavat sadut

Eläinpsyykeä koskevassa blogisarjassa olen käsitellyt nykytieteen valossa yleistä suhtautumistamme muihin eläimiin (linkki, linkki) muiden eläinten tietoisuutta (linkki), kahteen osaan tunne-elämää (linkki, linkki) sekä eläinten älykkyyttä (linkki ja linkki). Toisen maailmansodan jälkeen, kun yhteiskuntamme rakenteet ja toimintatavat muotoutuivat uudelleen, ei vielä tiedetty juuri mitään näistä teemoista. Oli mahdollista rakentaa systeemejä, jotka pohjasivat muiden eläinten teolliseen hyväksikäyttöön ja väittää Descartesia mukaillen, etteivät muut tiedä, tunne tai tiedosta.

Tuohon maailmaan ei ole paluuta. Nykyään tiedetään, että tehotuotannossa koneen roolissa kyhjöttävät ja lopulta tapettavat eläimet ovat tietoisia maailmasta, ja että niiden tunteet mylläävät todennäköisesti ainakin yhtä voimakkaina älyykkyyden tasosta riippumatta. Tiedetään, että eläimen perustarpeet eivät katoa vankeudessa, sillä ne ovat jo muinoin eläinmieleen tiukkaan istuneita ilmiöitä. Perustarpeet, kuten sian tarve tutkia uusia asioita päivät pitkät, takaavat pahoinvoinnin, kun ympäristöstä tehdään täysin virikkeetön. Tämä liittyy myös toiseen puoleen eläinpsyyken perustavasta rakenteesta: pahin eläimelle kärsimystä aiheuttava tekijä on mahdottomuus vaikuttaa omaan tilaansa, kun se kokee negatiivisia asioita. Tuokaan ominaisuus ei lähde pois jalostamalla.

MOT julkaisi juuri dokumentin, jossa esitetään Oikeutta eläimille-yhdistyksen ohjelmalle tarjoamaa, salaa kuvattua videomateriaalia suomalaisilta teurastamoilta. Kuvamateriaalia on sen jälkeen käsitelty kiihkeästi asiaohjelmissa, uutisissa ja lehdissä. Reaktio on jälleen ollut, yllättävissä määrin, yllättyneen epäuskoinen.

Sikalan kärsäkäs
(Kuva: www.elaintehtaat.fi
Huom! Sivusto sisältää järkyttävää kuvamateriaalia)

Muutosvastaisuuden inhimilliset taustat

Olemme siis logiikan umpikujassa, kun jatkamme muiden eläinten kohtelua "normaaliksi" muodostuneella tavallamme. Ihmisellä on kuitenkin tapa toimia totutusti ja pyrkiä muokkaamaan maailmasta saamansa tiedot perusteluiksi tai luviksi tekemälleen toiminnalle. Tuo tiedostamaton pyrkimys sumentaa helposti käsitystämme asioista; tässä tapauksessa muiden eläinten olemuksesta. Päädymme uskomaan asioita, joiden järkemme kirkkaassa päivänvalossa sanoisi olevan pielessä. 

Tieteellisen tiedon rinnalla kulkeekin hokemiin ja jopa taikauskoihin pohjaava hiljainen linja, jolta ammennetaan perusteluja ja syitä muiden eläinten konemaiselle kohtelulle.  Nämä ovat esimerkkejä siitä, kun todellisuutta lähdetään kietomaan tekemisen ympärille sen sijaan, että perustettaisiin tekeminen totuuden vaatimalle moraalille. Samalla satuilut ovat esimerkkejä siitäkin, miten pitkälle ollaan valmiita menemään, jotta ei tarvitsisi pyrkiä näkemään tilanteita toiseuden asemasta.

Edellä mainittu ilmiö on yleisinhimillinen. Se tapahtuu tilanteen tullen jokaiselle: on käsittämättömän vaikeaa nähdä kirkkaasti oma etuoikeutensa ja valta-asemansa toiseen yksilöön nähden. Haluamme nähdä itsemme sankarina ja omin voimin asemaansa päässeenä. Havaintomme maailmasta muotoutuvat tukemaan tuota toivetta. Sepitämme tarinoita, joissa heikossa asemassa olevat ovat jotenkin ansainneet kohtalonsa, kuuluvat tilanteeseensa, tai eivät ainakaan liity tilanteeltaan meihin.

Ihmiset eivät ole samoissa lähtökuopissa muutoksen suhteen. Jonkun on helpompaa kyseenalaistaa nykytilanne. Toinen taas kokisi moisen saattavan koko edeltävän elämänsä huonoon valoon, ja tuolloin irti päästäminen voi olla mahdotonta. Muutokseen tarvitaan muuta kuin "mätien omenoiden" tai yksittäisten yksilöiden syyttelyä. Tarvitaan ymmärtävää tilaa uuteen asennoitumiseen, joka tunnustaa nykytieteen kasautuneen ja vahvan, muuttuneen käsityksen muista eläimistä. Suuri suunta on nyt väkisinkin muuttumassa.

Absurdit epätoivon tarinat

Nykytilannettä vääristämään kietoutuneet sepitykset voivat piillä maailmankuvaltaan tieteellisenkin ihmisen mielen perukoilla. Niiden tehtävä on jallittaa kantajansa kauemmas epämiellyttävistä faktoista. Esimerkiksi siitä, että muillakin eläimillä on tunteet, jotka kenties tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa. Tässä tapauksessa jallitukset esiintyvät tuplahuteina, joskus samassakin puheenvuorossa. Humoristisena esimerkkinä: jos eläintuotanto lopetettaisiin, eläimet yhtäaikaa kuolisivat sukupuuttoon ja valtaisivat kaiken maapinta-alan*.

Merkittävin ilmiö sekavaksi kietoutuneista ajatuksista on se kaksinainen käsitys, jonka mukaan nuo muut ovat niin tyhmiä, että niitä voi kohdella miten vain, ja samalla niin yliluonnollisesti laskelmoivia ja ihmisjärjestyksen tietäviä, että niitä voi kohdella miten vain.

Kun sialle annetaan tilaisuus, se ratkaisee älykkyystestit paremmin kuin koira. Se kykenee esimerkiksi ohjaamaan videopeliä ohjaimella ja hahmottamaan tilaa peilin kautta. Kanat kykenevät monimutkaiseen kommunikointiin ja jopa narraamaan kuulijaansa. Lehmät ovat loputtoman uteliaita ja nauttivat aidosti oppiessaan uutta. Tehotuotannon nimissä kuitenkin kuulemme, etteivät nämä eläimet osaa kaivata muuta kuin saman karsinan, häkin tai betonilattian päivästä toiseen, että ne eivät kärsi sosiaalisen toimintansa luonnottomasta rajoittamisesta, ja että niille riittää virikkeeksi metalliketju tai kimppu olkea. Kavahdamme eläinten suoranaista hakkaamista, mutta emme niiden elämän jokapäiväistä ja hiljaista sisällöttömyyttä. Jotenkin hämärästi emme usko niiden olevan älykkäitä ihan koko aikaa paikallaan kököttäessään, vaikka kaikki tieteellinen tieto vakuuttaa toista.

Samaan aikaan kun oletamme muiden tyhmyyden, haluamme ajatella samojen eläinten olevan tietoisia asioista, jotka suorastaan huvittavan vähän kuuluvat niiden kokemusmaailmaan. Kyseenalaisissa puheenparsissa tuotantoeläimillä on kylmää nerokkuutta hipova laskelmointiajattelu, joka oikeuttaa kaiken tekemisemme. Ensimmäinen esimerkki tästä ovat perustelut nautojen lisääntymistoimintojen hyväksikäytölle.

Eläinteollisuudessa tuotetaan jatkuvasti lisää eläimiä, jotka tapetaan varhaisessa elämänvaiheessa. Tuotanto on tietoisesti käynnissä pidettävä, jatkuvasti liukuva hihna syntymästä teurastamoon. Yleisimmin tuotantoeläinten elämässä ei ole luonnollista parittelun aktia, vaan ihminen aikaansaa hedelmöityksen keinotekoisesti.

Lehmät ovat älykkäitä eläimiä, mutta sukupuolitoimintansa ne hoitavat ihan samalla periaatteella kuin muutkin eläimet motivoitumisensa: se tuottaa jonkinlaista mielihyvää. Kietoutuneessa, ongelmallisessa perustelussa lehmän tiineyttäminen ja sitä seuraava jälkeläisen vienti pois emoltaan on oikeutettua, koska lehmän "tarkoitus" ja toive on lisääntyä. Tosiasiassa lehmä ei laske saamiensa jälkeläisten määrää ja siten omaa evolutiivista tai elinkaarellista "onnistumistaan". Se tuskin edes yhdistää parittelua tai keinosiemennystä tiinehtymiseen. Jotta ihminen ymmärtää lisääntymisbiologiaa, hän tarvitsee aikaa aikuistumiseen, ehkä koulussa käymistä, tai ainakin maailman seuraamista jonkin aikaa. Kietoutuneen tarinan mukaan lehmä sen sijaan syntyy rajattuihin oloihinsa tuo elinkaarellinen tutkimustieto päässään. Tieteellisenä laskelmoijanakin lehmä olisi tehnyt raskaan virheen: eläin itse ei välttämättä ollenkaan hyödy korkeasta jälkeläisten määrästä. Erilaisten yksilöiden jälkeläismäärä on muinoin vaikuttanut evoluution kulkuun, mutta evoluutio on kasvoton luonnonvoimien, genetiikan ja sattumien summa, joka ei palkitse yksilöitä. Emon ilo jää pieneksi varsinkin, jos jälkeläiset viedään emolta pois pian synnyttyään.

Parsinavetta
(Kuva: www.elaintehtaat.fi
Huom! Sivusto sisältää järkyttävää kuvamateriaalia)

Tappamisen sadut

Toinen kaksijakoiseksi perusteluksi kietoutunut ajatushirttymä löytyy teurastamisen aktista. Sen sijaan, että myöntäisimme tapahtuman olevan kaltaistemme viimeisiä hetkiä, toteutettuna kiireellä ja massatoimintana, keksimme tarinoita. Tarinamme tulevat haastetuiksi vain harvoin, esimerkiksi juuri nyt, julkaistun videomateriaalin ansiosta.

Kaikista vastakkaisista todisteista huolimatta teurastettavien eläinten halutaan uskoa olevan niin kehittymättömiä, että ne eivät tajua teurastustapahtumassa edes pelätä. Eläimet kuljetetaan meluisasti aivan uuteen paikkaan, missä niitä seisotetaan odottamassa aivan vieraassa paikassa, melujen ja hajujen sekamelkassa. Ne aistivat väkivaltaa lajikumppaneitaan kohtaan. Ennemmin tai myöhemmin laumaeläimetkin erotetaan lajikumppaneistaan. Emme halua uskoa, että ne pelkäisivät. Ainakaan niin paljon, että teko olisi etiikaltaan perustavanlaatuisesti ongelmallinen. Tämä siitäkin huolimatta, että pelko on aivan varhaisimpia, yksinkertaisimpia ja yleisimpiä tunteita koko eläinkunnassa. Haluamme olettaa, että tapahtuma on yltiökliininen: eläin ei "edes ehdi huomata". Näin mitäänsanomattomasti siis ajatusvinoutuman mukaan muut eläimet kohtaisivat väkivaltaisen kuoleman. Ne samat yksilöt, joilla on samat perustunteet kuin meillä, olisi kapasiteetti monimuotoiseen sosiaaliseen toimintaan, jotka kykenevät käyttämään peilejä työkaluina ja järkeilemään niin pitkälle, että kehittävät huijauksia. Samat eläimet, joilla on syntyjään halu välttää kipua, pelkoa ja vieraita uhkia.

Teurastamisaktiin liittyvä vastakkainen satu on hyvin piilossa, mutta lähestulkoon lipsahtaa näkyville siinä, miten järkyttyneen vihaisia ihmiset ovat nähdessään eläimen kauhun ja vastaanhangoittelun teurastuksessa. Näyttää absurdisti siltä kuin olisimme olettaneet jotain muuta. Aivan kuin olisimme odottaneet eläimen tietävän ja hyväksyvän tilanteensa sekä sisäistäneen tuotantoeläimen ytimeensä tietyn brutaalin tarinan alkuineen ja loppuineen. Se, ettei eläin tiedosta kohtaloaan "tuotanto"eläimenä, tai että sillä on aivan oma sisäinen maisemansa, vapaan eläimen tarpeet ja psyyke, näyttää jopa yllättävän. Sama ilmiö liittyy myös siihen, kuinka onnistumme kuvittelemaan eläimen voivan aina hyvin, jos pidämme siitä tai rakastamme sitä. On vaikeaa muistaa, että sillä on oma, meistä ja haluistamme erillinen psyyke ja kokemusmaailma.

Tilaisuus katsoa uudelleen

Kietoutuvat väitteet ilmiselvästi juontavat haluttomuuteemme uskoa, että muillakin eläimillä on tunteet ja itsenäinen mieli. Tai vaikka myöntäisimmekin muiden eläinten psyykkisen samankaltaisuuden meihin nähden, emme aina halua ajatella, että niihin ehkä ihan oikeasti sattuu sekä virikkeetön arki että niihin kohdistuva väkivalta. Kun eläimen viimeisten hetkien kohtelu alkaa suututtaa, sotketaan helposti mukaan joku muista naruista: ei saa tappaa kärsimystä tuottaen, mutta ei se elämän virikkeettömyys ja luonnottomuus niinkään haittaa. Ja kun nähdään kuvia virikkeettömistä oloista, vedotaan tappamisen oikeuteen, kunhan ne olot vain paranisivat. Koska eläimet ovat... ja sitten mennään taas. Näin ihmispsyyke toimii, ja se on normaalia. Mutta myös voitettavaa.

Ajatushirttymät siis syntyvät, kun tiukasti yritämme kertoa itsellemme nykymenon olevan kunnossa, vaikka aavistamme toista. Kukaan ei halua kokea tutun ja tukemansa järjestelmän muuttumista vieraaksi ja vääräksi. Silloinkaan, kun todistusaineisto osoittaa kiistattomasti kyseiseen suuntaan. Kun näemme esimerkiksi teurastusvideot, näemme yhtäaikaa kaksi ilkeää asiaa. Toisaalta kärsivät yksilöt, mutta toisaalta myös omat tarinamme päivänvalossa. Me kykenemme väkivaltaan ja heikompien kaikkeen ulottuvaan hallitsemiseen. Kykenemme aivan hyvin pitämään itsemme pimennossa silloinkin, kun todistusaineisto on nenämme edessä. Väitän kuitenkin, että sisuuntuessamme meillä olisi myös kapasiteettia kohdata asiat sellaisina, kuin tiedämme tai opimme niiden olevan. Ihmisellä on lupa muuttaa käsityksiään, kun todistusaineisto muuttuu. Yhdellä tuo hetki tulee ennemmin, toisella myöhemmin, kolmannella ei koskaan. Suunta on joka tapauksessa muuttumassa, ja uudelleen katsominen on vahvuutta.    

* Eläintuotanto on ympäristötuhoiltaan kovin kandidaatti eläinten sukupuuttojen aiheuttajaksi, ja eläintuotanto voitaisiin lopettaa pysäyttämällä eläinten lisääntymisen ylläpito.   

Nousevia vesiä ja synkkiä aaltoja

Jokin aika sitten media tulvahti hetkeksi täyteen kuudennesta sukupuuttoaallosta kertovia uutisia. Nyt uutisointi alkaa olla hiljaisempaa, mutta ihmiskunnan suunta on edelleen sama. Uutista ei ole juurikaan lähdetty käsittelemään eteenpäin itse tutkimuksista; sitä ei ole viety toimintojemme ja systeemiemme tarkempaan kritiikkiin asti. Siitäkään huolimatta, että kaiken järjen mukaan planeetan elinkelpoisuus olisi olennaisin, maarajat ylittävä tekijä kaikessa keskustelussa taloudesta terveyteen, ihmisoikeuksiin ja elintasoon. Asioihin tarttuva, toimintaan johtava asennemuutos liian pelottavana tehtävänä odotuttaa itseään. Itse asiassa suunta on kotimaassakin jopa palkituissa määrin entistä nurjempi. 

Lajikato on hälyttävä katastrofi. Ihminen on koko valtakautensa ajan hävittänyt eläinlajeja, suurimmista alkaen, mutta vauhti on koko ajan kiihtyvä. Vaikka joitakin lajeja yhä vainotaan ja tapetaan tappamisen ja rahan vuoksi, suuri merkitys on sillä, että ihminen kertakaikkiaan käyttää toisten lajien tilan ja resurssit.

Huudetut luulot ja piiloon jääneet tiedot

Kenties haluttomuus puuttua aidosti asiaan johtuu kieltämisen ja dissonanssien lisäksi puhtaasta tietämättömyydestä. Liian vähän puhuttua on, että luonnon eliöyhteisöt ovat jatkuvan vuorovaikutuksen muuttuvia kokonaisuuksia. Kun yksi laji katoaa, tapahtuma vaikuttaa enemmän tai vähemmän kokonaiseen ravinto- ja vuorovaikutusten ketjuun. Kun monta lajia häviää, on suurempi todennäköisyys, että kokonaisuus horjuu. Aina vain pidemmälle viety horjuttaminen jossain vaiheessa johtaa ekosysteemin romahtamiseen entisestä rakenteestaan. Tässä kokeillaan kepillä jäätä. Ei siksi, että selvittäisiin hengissä, vaan siksi, ettei vielä hukuttu.  

Myös ekosysteemien elottomat osat ovat riippuvaisia eliölajeista ja toisistaan. Metsän kaataminen voi saada elintärkeät sadepilvet muuttamaan muualle, sillä metsät muokkaavat pienilmastoa luoden sadepilviä ja heijastamalla pois lämpösäteilyä. Ravintomme tuottava maaperä on riippuvainen sen monimuotoisesta hajottaja- ja möyrijäeläinkunnasta sekä maata sitovasta kasvillisuudesta. Happi, jota hengitämme, syntyy leijonanosin merissä. Niissä samoissa, joiden ravintoverkot ja lajien selviytyminen horjuvat nyt.

Oudoille olennoille uransa sekä äänensä antanut Sir David Attenborough
on synkeänä dokkarissa Horizon: the death of the oceans?
(kuva: Piers Leigh / BBC) 

Tietämättömyys siis. Esitykset siitä, että luonnonsuojelu on yksi erillinen sektori, jolle riittää pieni museoinnin määräraha, samaan aikaan kun maksetaan moninkertaisesti ympäristölle tuhoisia tukia ja lahjoitetaan luonto halpana pikku ulkoiskustannusämpärinä rahantekijöille. Tai planeetan pinnalta irronut käsitys siitä, että ennen luonnon huomioimista pitää hoitaa ihmisten asiat kuntoon. Tai että ei voi uhrata talouskasvua luonnon elinvoimaisuuden huomioimiseen tiukkana aikana. Näkemysten takaa paistaa muutamakin radikaali unohdus tai oppimatta jäänyt asia. Lähtien siitä, että jollakulla voisi olla oikeus elää silloinkin, kun itse olen jo aikaa sitten poissa.

Ihminen on eläin, ja ihminen on osa luontoa. Emme ole irrallaan luonnosta, eikä ole mitään, mikä ei olisi luontoa. Voimme muokata planeetamme luonnon sellaiseksi, että se kattaa murto-osan nykyisestä lajirikkaudesta ja elinolosuhteet lähinnä hyönteisille. Se on silti luontoa, ja ihminen silti eläin. Eläimenä ihminen on täysin riippuvainen planeetan muista eliölajeista. Luonto tarjoaa meille kaiken hengittämästämme ilmasta kiertonsa varrella puhdistuvaan veteen, ruuantuotannon mahdollistavaan maakerrokseen ja suojaan sään ääri-ilmiöiltä.

Jos haluamme muokata luonnon torakoiden ja yksisoluisten kodiksi, pystymme siihen tai varsin lähelle. Ei ole nättiä universaalia tarinaa, jossa ihmisten tai tuntemamme kaltaisen planeetan elämä jatkuu ikuisesti. Luonto, evoluutio tai maapallon historialliset tapahtumat eivät ole koskaan toimineet moraalin tai aina vain korkeammalle kipuavan, ylevän juonen mukaan. Jos ohjaamme kohti tuhoa, mikään mystinen voima ei estä meitä tai ota tilannetta hoitaakseen.

Luonnolle tuhoisien toimien jatkaminen jatkuvan kasvun nimissä, hyväksyttyinä, tuettuina ja elämän tarkoitukseksi nähtyinä, on naurettava marssi aina vain heikommille jäille. On fakta, että globaalin eliöyhteisön horjahdellessa humanitaarinen hätä lisääntyy. Epävakaudet tulevat uhkaamaan pohjoistenkin ihmisten elämänlaatua. Taloudesta puhumattakaan.

Hyvinvoivan vastuu

Viimeisissä uutisissa on ollut uutena sävynä ennen niin tabu pelote ihmisenkin elinmahdollisuuksien katoamisesta ja jopa "sukupuutosta". Tuossa yhteydessä on alkanut esiintyä myös tiettyä marttyyriksi heittäytyvää uhmaa: "Sietävätkin ihmiset lähteä". Vaikka lannistuminen on inhimillinen reaktio, tuo heitto sisältää kaksi suhteellisen epäreilua sivujuonnetta. Ensinnä täältä lähtisi suurin osa muista tuntevista, tietoisista ja uniikeista eläinlajeista ennen meitä. Länsimaisella ihmisellä on hurjat resurssit suojautua silloinkin, kun muiden eläinlajien sukuja jo sammahtelee.

Toisekseen ensin ja pahiten kärsivät ihmisistä ne, jotka jo nyt elävät köyhyydessä ja hankalimmissa oloissa. Samat ihmiset, jotka ovat myös vähiten olleet ahnehtimassa ja aiheuttamassa tuhoa. Täällä meillä pitäisi sen selkärangan ihan velvollisuudentunnosta kestää nyt kurjienkin uutisten ylitse, toimintaan asti.

Viimeisimmästä, dinosaurukset tappaneesta sukupuuttoaallosta on 67 miljoonaa vuotta. Sen, kuten kaikkien muidenkin aiempien joukkotuhojen, syynä on ollut taivaankappale tai muu vähän ihmistä vähemmän valveutunut luonnonmullistus. Nykyversiossa toimijana on laji, joka jopa ylpeilee tietonsa määrällä ja ymmärryksellään. Ja joka ainoana koko planeetan eläinlajeista on haalinut käyttöönsä jopa 40% koko planeetan perustuotannosta, ja siihen päälle vielä pössytellyt fossiiliset varastot. Vauraus voisi alkaa jo poikia vastuutakin.

Pettymyksestä muutosvoimaksi

Liikkeellä on vaatimuksia, joiden mukaan ei saisi esittää pahan olon tuottavia, synkeitä uutisia ja näkemyksiä maailman tilasta. Sen lisäksi, että valehteleminen tai pimittäminen olisi varsinkin tiedeuutisten kohdalla melko anteeksiantamatonta, se myös tukahduttaisi olennaisen muutosvoiman ja tilaisuuden. Lannistuminen on terve reaktio. Se näyttää, että nykyisessä junnaamisesta voisi jo päästää irti ja lähteä uusille urille.

Meidän ei ehkä tarvitsisi olla enää vain valmiita uria kulkevia, harvakseltaan voimattoman numeron äänestyslootaan sujauttavia kuluttajia, jotka valitsevat annetuista suunnista ja "äänestävät lompakoillaan". Kuluttamisen valinnat ovat tärkeitä ihmisen arkisen toimintakyvyn ja koetun negatiivisimmista ilmiöistä irtautumisen vuoksi. Ainoastaan kulutusvalinnoissa pitäytyminen kuitenkin rajaa käsitystä mahdollisuuksista, ja kenties lopulta lannistaakin. Pelkkänä kuluttajana kipittää niitä teitä, jotka tuhoa aiheuttavat maailmanjärjestykset ovat määrittäneet. Ne tuskin johtavat tarvittavan radikaaleihin muutoksiin.

Ihmisten on aina ollut mahdotonta kuvitella asioita ja vaihtoehtoja, joita ei tuona aikakautena oltu keksitty. Keksimisen jälkeen taas - no, niistä tulee itsestäänselviä. Tarvitaan uudet itsestäänselvyydet.

The Guardianissa oli jokin aika sitten juttu, jossa haastateltiin nykysysteemin synkeyteen havahtunutta ihmistä. Siis ihmistä, ei kuluttajaa. Hän oli kuitenkin sisuuntunut ja esitti röyhkeästi vanhan "kolmen ärrän" vaihtamista uuteen. "Reduce, Reuse, Recycle" voitaisiin hänen mielestään tässä ajassa ilmaista ennemminkin "Resist, Revolt, Rewild". Ehkä lannistuminen nykytilaan on hyvä juttu. Se tarkoittaa, että tarvitsen uuden tilan, röyhkeästi ulkona laatikosta.

Ihmisiä, jotka ovat lähteneet tekemään jotain aivan uutta ja omaa, on lukuisia. Listaan heistä ihan muutaman esimerkin alle.

Wangari Maathai (1940 - 2011): kansalaisvaikuttaja ja Green Belt-liikken
perustaja,ihmisoikeusaktivisti, Nobel-palkintoehdokas, kirjailija,
eläinlääketieteen tohtori.
(kuva: The Telegraph) 

Libby on yksi The Black Fishin Citizen Inspector -ohjelman vapaaehtoisista.
The Black Fish on järjestö, joka pyrkii estämään ryöstökalastusta
ja toimimaan eri tavoin merten ja merieläinten hyväksi.

Kip Andersen & Keegan Kuhn: Cowspiracy -dokumentin (2014) tekijät.
Cowspiracy on mullistava dokkari, joka popularisoi eläintuotannon roolin
yhtenä suurimmista, ellei suurimpana, ympäristötuhojen syynä

Liz Christy aloitti 70-luvulla kolkkojen, kuolleiden
kaupunkitilojen täyttämisen guerrilla-puutarhuroinnilla
the Green Guerrillas -ryhmänsä kanssa.
Nykyisin Guerrilla Gardening on globaali ilmiö.
(kuva: Wikipedia)

Sea Shepherdin saimaannorppaprojektin porukka kesällä 2015.
Menestyksekäs aloite oli lähtöisin pienen suomalaisen ihmisryhmän
suunnitelmista. Ryhmä osoitti, että suojelussa on pahoja puutteita ja onnistui
pitämään saimaannorppaa esillä mediassa koko kesän.
(Kuva: Sea Shepherd Global)

Meribiologi Rachel Carson (1907 - 1924)  tutkimassa merenpohjaa.
Carsonin kirja Äänetön kevät oli liikkeellepaneva voima ympäristöliikkeen
synnyssä.

Lukuisat graffititaiteilijat, kuten Banksy...

...DAleast..

...Blublu ja monet muut.

Yrjö Kokko (1903 - 1977),
suomalaisen laulujoutsenen pelastaja.
Laulujoutsen - Ultima thulen lintu -teoksen lisäksi
Kokko tunnettiin aktiivisena luonnon
puolestapuhujana. (Kuva: Wikipedia)

Päällikkö Almir Narayamoga Surui: brasilialainen poliittinen aktivisti, joka on
taistellut vuosikymmeniä Surui-kansan sekä Amazonin sademetsien puolesta.
Surui on onnistunut taivuttelemaan esimerkiksi Maailmanpankin merkittäviin
muutoksiin kansan ja metsien puolesta. (Kuva: UN)

Steve-O, joka teki kunnioitettavan uran Jackass-sarjassa, kampanjoi nyt
tankkiin suljettujen merinisäkkäiden puolesta. (Kuva: DailyMail) 

Kuudennen sukupuuttoaallon uutisia:

http://advances.sciencemag.org/content/1/5/e1400253
http://www.sciencedaily.com/releases/2015/06/150619152142.htm
http://www.sciencedaily.com/releases/2014/07/140724171956.htm

http://www.uutistamo.fi/kuudes-sukupuuttoaalto-tapahtuu-juuri-nyt/
http://www.hs.fi/kotimaa/a1434850984662
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305965003100?jako=c2aab7bcaaaf28dd81c880110eb8fc68&ref=tw-share
http://www.hs.fi/tiede/a1434764073102?jako=2045f0842e9e859d642446a955429684&ref=fb-share

http://www.theguardian.com/environment/radical-conservation/2015/oct/20/the-four-horsemen-of-the-sixth-mass-extinction
http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-3131891/The-sixth-mass-extinction-officially-begun-threaten-humanity-s-existence-scientists-warn.html
http://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2015/06/22/the-earth-is-on-the-brink-of-a-sixth-mass-extinction-scientists-say-and-its-humans-fault/

Cashewpähkinätuorepuuro

Yhtenä aamuna kyllästyin joka-aamuiseen kaurapuurooni ja päätin surautella tehosekoittimellani jotakin aivan muuta. Lopputulokseksi tuli cashewpähkinätuorepuuro! 

Tuorepuuro on aika jännä juttu - usein sekaan voi heitellä kaikenlaisia jämiä kaapin pohjalta, muutaman jäljelle jääneen hassun taatelin, pähkinöitä, marjoja pakkasesta, banaania, kaurahiutaleita... listaa voisi jatkaa. Mausteeksi vaikka ripaus kanelia tai kardemummaa. Tuorepuuron kanssa ei oikeastaan kovin helposti voi mennä vikaan, koska sitä voi maistella matkan varrella ja sitten toimia makunystyröiden osoittamalla tavalla.

Tämän aamuisen tuorepuuron valmistin kuitenkin näin:

Tarvitset:

n. 1 dl cashewpähkinöitä

2 dl kasvimaitoa (itse käytin Provamelin mantelimaitoa)

1-2 kpl medjool taateleita (riippuen siitä kuinka makeaa puuroa haluat)

1 rkl chian siemeniä

n. 2 dl pakastemustikoita

Halutessasi hyppysellinen ceylon kanelia tai kardemummaa

• Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli runsaassa vedessä.
• Laita aamulla chiansiemenet kasvimaitoon muodostamaan geelin.
• Huuhtele sillä aikaa liottamasi pähkinät huolella.
• Heitä liotetut pähkinät ja taatelit sekä chiansiemengeeli tehosekoittimeen ja aja miltei tasaiseksi - muutama minuutti riittää riippuen tehosekoittimesi tehosta.
• Laita sekaan pakastemustikat sekä lisää kasvimaitoa tarvittaessa saadaksesi haluamasi koostumuksen. Halutessasi lisää ripaus kanelia tai kardemummaa.
• Blendaa tasaiseksi.
• Kaada kulhoihin ja koristele halutessasi mustikoilla ja pähkinärouheella.

Tarjoile saman tien ja hymyile mustikkasuuna loppupäivä <3

Toiset ei lennä avaruuteen (Kognitio vol. 2)

Ihmisten maailmankuvan on esitetty mullistuneen toisen maailmansodan jälkeen, kun käsitys ihmisyydestä joutui väkisinkin uudelleen syyniin. 1900-luvun puolivälin jälkeen myös tiede muutti käsityksiä ympäröivästä maailmasta, ja keksinnöt mullistivat yksilöiden arkea. Monia asioita ajateltiin uudelleen. Käsitys muiden eläinten psyykestä sen sijaan on ottanut suuria edistysaskelia vasta viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Kauan sen jälkeen, kun teollinen eläintuotanto ja muu nykysuhteemme muihin eläimiin muotoutui. Pääsi syntymään tilanne, jossa käytännön toiminta ja asenteet muotoiltiin ennen tiedon mukaanottoa, ja nyt jälkikäteen onkin vaikeampaa korjailla asentoa. 

Oman lajimme asenne muihin eläimiin juontuu pitkälti siitä, mitä ajattelemme niiden kyvyistä ja psyykestä. Edelleen korostan hiukan benthamilaisittain, että moraaliselta kannalta olennaista ei pitäisi olla kenenkään toisen älyllinen kyky, vaan kyky kärsiä ja tuntea negatiivisia tunteita. Älykkyys ei kulje suoraan käsi kädessä kärsimyksen ja tuntemisen kanssa. Itse asiassa, jos korrelaatio olisikin, vähemmän älykäs saattaisikin aivan yhtä hyvin tuntea enemmän: "kehittymättömämmillä" on vähemmän psyykkisiä tai neurologisia selviytymismekanismeja. Broom (2010) käyttää esimerkkinä kaloja, joilla ei ole samoja samoja kivusta selviytymisen mekanismeja kuin esimerkiksi ihmisellä.

Uteliaampi katse kanssaeläjiin

Ympäri nettiä voi törmätä suruisiin, vaelteleviin väitteisiin, joiden mukaan me ihmiset olemme olennaisempia kuin toiset eläimet. Tämä johtuen, väitteen mukaan, siitä, että "ne (toiset) ei esimerkiksi lennä avaruuteen!". Lentäisikö kukaan meistäkään, ellei meidän kulttuurissamme sattuisi olemaan erityistä laaja tiedon siirtymisen ja kumuloitumisen ilmiö, sekä poikkeuksellisen voimakas ympäristön ja esineiden muokkaamisen taipumus? Nuo taipumukset ovat erityisiä meille ja meidän älyllemme, mutta on vaikeaa löytää perusteita niiden ylemmyydelle tai niiden suomille moraalisille etuoikeuksille.

Avaruuteen lentämisen kyky ei jotenkin kuulosta asialta, jonka mukaan tulisi määritellä tuntevan yksilön oikeudet. Sen enempää kuin vaikka erikoisimpien kanojen, flatulenteimpien manaattien tai hapokkaimpien muurahaistenkaan erityiskykyjen mittapuun mukaan, tai yksinomaan niistä lähtien. Mutta avaruusvetoamuksesta voi ymmärtää, miten pelottava ja suuri murros on käynnissä. Ihminen lajina eli saduista juontanutta harhaa omasta yksinäisestä ainutlaatuisuudestaan. Nyt, kun todistusaineisto murtaa tuota saturakennelmaa, moni herää umpikuplasta tyhjän päälle.

Vasta viime vuosikymmeninä tutkijat ovat uskaltautuneet tutkimaan tarkemmin muiden eläinten kognitiota. On jo todettu, että tunteiden kokemisen osalta me eläimet olemme ällistyttävän samanlaisia. Koemme, tunnemme, tiedostamme, tavoittelemme. Vaikka ei voi väittää, että kaikki eläimet olisivat meidän mittapuumme mukaan lainkaan fiksuja (esimerkiksi madot, anteeksi kovin), kognitiiviseen puoleenkin liittyy monia yhteisiä ilmiöitä. Läheisimmät nisäkässukulaisemme ovatkin jo oikeastaan samoilla viivoilla. Oivallus ei vähennä meidän arvoamme, vaan lisää toisten tärkeyttä silmissämme. Seikka, joka saa olla tieteellisesti inspiroiva ja arjessa ihmetyttävä, hieno asia.

Kauan eri eläinlajien kykyjä vertailtiin vain "löytyy-ei löydy" -akselilla, ja eri lajien ominaisuuksia asetettiin vastakkain. Nyt on nousemassa evoluutioteorian ja neurotieteiden kanssa paremmin samaan linjaan asettuva tutkimuslinjaus. Siinä ymmärretään mielen ja kognition eri ominaisuuksien rakentuvan laajalle eliökuntaan periytyneistä perusosasista, joiden muoto ja tasot lähinnä vaihtelevat. Ei siis ole kyse terävistä rajoista, vaan pehmeästä vaihtelusta, niin lajien sisällä kuin välilläkin. Ominaisuudet, jotka meillä ovat tiettyyn suuntaan voimakkaasti kehittyneitä, löytyvät todennäköisesti monelta muultakin, vaikka niiden muoto vaihtelisi.

Oppimisen riemua, yllättäviä kykyjä, yhteisiä mielen rakenteita

Kognitio eli äly, ja sen käyttö, on suurella osalla eläimiä kehittynyt selviytymisen välineeksi. Oppiminen on elintärkeää monissa eri selviytymisstrategioissa, ja siksi se on niin yleistä. Oppiminen varmistuu sillä, että muutkin eläimet saavat iloa oppimisesta. Vasikat suorastaan hyppivät ilmaan onnistuessaan uudessa tehtävässä. Oppiminen liippaakin läheltä leikkiä, mieluisaa touhua, jota on raportoitu sukulaisiltamme aina mustekaloihin saakka.

Sen lisäksi, että muutkin eläimet oppivat itse kantapään kautta, ne oppivat toisilta yksilöiltä, vanhemmiltaan tai salaa katselemalla. Veisi paljon enemmän aikaa opetella kaikki itse, joten sosiaalinen vaihtoehto on usein parempi. Esimerkiksi lepakot oppivat kavereiltaan. Ja aina kaloihin asti löytyy niitä tapauksia, joille elämä mahdollistuu vain kokeneemman tutun opettamana. Silloinkin, kun on joitain synnynnäisiä tarpeita toimia, oppiminen hioo toiminnasta onnistuvaa.

Korkeaa älykkyyttä ei löydy vain sieltä, minne muinaiset tieteilijät olisivat halunneet sen rajata. Käyttäytymistutkimuksissa on verrattu esimerkiksi sikojen kykyä oppia sokkelossa kulkemisen idea, suunnistaminen ja oikeiden reittien hallinta. Siat ovat suvereeneja tehtävässä, selvästi esimerkiksi koiria pätevämpiä. Liskotkin osaavat - ne kykenevät soveltaen oppimaan tehtäviä, jonka lähimainkaan kaltaisia eivät ole koskaan nähneet. Useat linnut kykenevät ratkaisemaan ongelmia yrittämättä etukäteen, vain järkeilemällä. Varislinnut ja papukaijat loistavat kaikissa nokkeluustehtävissä suurten kädellisten veroisina. Kuten myös kauan parjatut kanat, jotka ovatkin oikeasti nokkelia pieniä pirulaisia.

Pikkulinnut kykenevät oppimaan sävelkulkujen "kielioppeja" ja arvottamaan melodioita niiden mukaan. Lisäksi ne vaikuttavat nauttivan laulunsa täydellistämisestä, kuunnellen ja korjaillen omaa säveltään. Vaikka lintujen aivot ovat pienet, ne ovat rakenteellisesti niin läpikotaisin tehokkaat, että tutkijat ovat uudelleen kiinnostuneet niiden kapasiteetista. Lintujen kapasiteetti abstraktiinkin ajatteluun on yllättänyt tutkijoita, ja se on uusi, lisääntyvän tutkimuksen kenttä.

Muiden eläinten väitetään usein "elävän hetkessä" ja vain ihmislajin muistelevan menneitä tai suunnittelevan tulevaa. Niin kätevää ja helpottavaa kuin tällainen olisikin, ajatus ei pidä paikkaansa. Omakohtaisten kokemusten muistaminen ja muistojen tietoinen käsittely on tutkitusti monien muidenkin eläinten ominaisuus. Kuten myös tulevaisuuden suunnittelun kyky. Esimerkiksi joidenkin lintulajien sekä rottien on tutkimuksin todettu kykenevän sekä oman historiansa pohdiskeluun että tulevaisuuden ennakointiin ja suunnitteluun. On tiedossa jopa tapauksia, joissa eläin suunnittelee toiminnan pitkälle tulevaisuuteen, ja toteuttaa sen vasta tilaisuuden tullen. Näin on nähty toimivan esimerkiksi erään simpanssin ruotsalaisessa eläintarhassa. Se hamstrasi kiviä ja muovasi täysin rauhallisessa tilassa muitakin heittoaseita, odottaen tilannetta, jossa eläintarhakävijät alkavat ärsyttää sitä. Ja alkoivathan ne.

Moniin eläimiin on yhdistetty jonkinlainen muistittomuuden tai älyttömyyden taru. Kaloja on aliarvioitu, koska niiden oikeita toimia elävinä on kai ollut rasittavaa tutkia. Kun niitä vihdoin vilkaistiin toimivina, elossa olevina yksilöinä, huomattiin niiden olevan sosiaalisesti älykkäitä, kommunikoivia, itse ja sosiaalisesti oppivia, ja oppimansa pitkään muistavia otuksia. Kalat hahmottavat sosiaalista piiriään ja pyrkivät pysymään kartalla toisten sosiaalisista suhteista. Lisäksi ne ovat myös tarkkoja omasta sosiaalisesta statuksestaan ja tarkkailevat lajikumppaneitaan nähdäkseen, miten ne itse fysiikaltaan tai taidoiltaan vertautuvat niihin.

Kalat oppivat elämässä tarvittavia taitoja tarkkailemalla muita, käyttävät työkaluja sekä rakentavat pesiä tai lauttoja jälkeläisilleen. Kyllä - kalat käyttävät työkaluja, aivan kuten kädelliset ja linnutkin. Kalat myös huijaavat ja jallittavat toisiaan tarpeen tullen. Kalan arki sisältää paikkoja, reittejä ja sosiaalisia suhteita koskevia, monimutkaisia muistitehtäviä. Kognitiiviset tapahtumat kalojen aivoissa muistuttavat hyvin paljon meidän maaeläinten vastaavia. Niin paljon, että ne saattavat olla samaa, vanhaa perintöä.

Eläintenvälistä keskustelua 

Imitoinnin lisäksi samaistumiskyvystä kertoo altruistinen eli epäitsekäs toiminta. Esimerkiksi rotat vapauttavat lajikumppaninsa pulasta silloinkin, kun se maksaa niille itselleen ruuan tai mukavuutta. Ihminen ei enää ole ainoa eläin myöskään ymmärryksessään toisten yksilöiden ajatuksista. Ns. mielen teoria, eli käsitys siitä, että toisenkin yksilön pään sisällä on jonkinlainen ymmärrys, ja toinenkin kokee, on tutkitusti ainakin joillakin kädellislajeilla, kenties myös lintulajeilla. Alati mielensä inhimillisyydellä ällistyttävä sika on myös yksi lajeista, joilta mielen teoriankin odotetaan vielä löytyvän. 

Mihin ollaan tultu, missä raja menee? Ihmisellä ajateltiin pitkään olevan ainakin yksinoikeus kieleen ja kulttuuriin. Kuitenkin, jos lähdetään etsimään pienintä ja meistä kaukaisinta mahdollista tunnettua kieltä, mennään mesipistiäisiin saakka. Mesitanssia voidaan pitää aitona kielenä: tanssi sisältää tietoa sekä "saaliin" suunnasta että etäisyydestä, ja se voi yhdenlaisena tarkoittaa siitepölyä, toisenlaisena mesiaarretta. Hienosyisiä, kehittyneitä merkkikilieliä on muitakin. Useilla nisäkkäillä on hyvin hienovaraisia elehtimis- ja ilmehtimistapoja. Kädellisiltä näitä löytyy aitoon pantomiimiin asti.

Toisaalta myös äänellisiä kieliä on muillakin kuin ihmisellä. Valaiden kulttuurisesti muuntuvissa lauluissa ja nimiä sisältävässä keskustelussa on esimerkiksi selkeitä yhtymäkohtia ihmiskielen määritelmiin. Merinisäkkäillä, todennäköisesti myös joillakin muilla sosiaalisilla eläimillä, on äänteitä, jotka tarkoittavat tiettyjä yksilöitä.  Siis nimiä. Kapusiiniapinoiden varoitusäänet ovat "sanoja", joilla varoitetaan joko maassa tai ilmassa uhkaavasta uhasta. Kulttuurisesti välittyviä elementtejä ja tapoja löytyy sekä lauluista että toimintatavoista. Esimerkiksi delfiineillä huikea keksintö pesusieneillä eli "sponging" on tapa, joka on välittynyt kulttuurisesti käytännössä yhden ainoan perhelinjan sisällä, äidiltä tyttärelle. Pesusieni on kätevä sujauttaa nokkaan suojaksi, kun kaivelee merenpohjasta herkkuja.

Jäykkä vertailu ihmiseen jättää usein unohduksiin senkin todennäköisyyden, että kaukaisilla sukulaisillamme on vielä paljon salaista, jota emme vielä osaa edes olettaa tai verrata itseemme. Ei ehkä avaruuslentojen unelmia, mutta aivan yhtä erityisiä ja yllättäviä asioita.

Eli edelleen - missä menee raja ihmisjärjen ja eläinjärjen välillä? Itsestäänselvä vastaus - ei missään. Rajaa ei ole. Vaihtelusta ja eroistamme huolimatta olemme samaa jatkumoa ja samaa porukkaa. 

Lähteitä:

Abbot, Allison 2015. Animal behaviour: Inside the cunning, caring and greedy minds of fish. Nature 521 (412-414)
Abe, K. & Watanabe, D. 2011. Songbirds possess the spontaneous ability to discriminate syntactic rules. Nature Neuroscience 14: 1067-1074
Broom, D. 2007. Cognitive ability and sentience: which aquatic animals should be protected? Diseases of aquatic organisms 75: 99-108
Broom, D. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11
Brown, C. & Laland, K. 2003. Social learning in fishes: a review. Fish and Fisheries 4: 280-288
Clayton, N., Salwiczek, L. & Dickinson, A. 2007. Episodic memory. Current Biology 17(6): 189-191
Corballis, M. 2013. Mental time travel: a case for evolutionary continuity. Trends in Cognitive Sciences 17(1): 5-6.
Crist, E. 2004. Can an Insect Speak? The Case of the Honeybee Dance Language. Social Studies of Science 34(1): 7-43
Crystal, JD. Remembering the past and planning for the future in rats. Behavioural Processes 93: 39-49
Emery, N. 2006. Cognitive ornithology: the evolution of avian intelligence. Philosophical transactions of the Royal society B. 361: 23-43
Fichtel, C., Perry, S. & Gros-Louis, J. 2005. Alarm calls of white-faced capuchin monkeys: an acustic analysis. Animal Behaviour 70(1): 165-176
Shanahan, M., Bingman, V., Shimizu, T., Wild, M. & Güntürkün, O. 2013. Large-scale network organization in the avian forebrain: a connectivity matrix and theoretical analysis. Frontiers of Computational Neoroscience http://dx.doi.org/10.3389/fncom.2013.00089
Krüzen, M., Mann, J., Heithaus, M., Connor, R., Bejder, L. & Sherwin, W. 2005. Cultural transmission of tool use in bottlenose dolphins. PNAS 102(25): 8939-8943

Laland, K., Brown, C. & Krause, J. 2003. Learning in fishes: from three-second memory to culture. Fish and fisheries 4(3): 199-202
Mendl, M., Held, S. & Byrne, R.W. 2010. Pig Cognition. Current Biology 20(18): R796-R798
Osvath, M. 2009. Spontaneous planning for future stone throwing by a male chimpanzee. Current Biology 19(5): 190-191
Osvath, M. & Martin-Ordas, G. 2014. The future of future-oriented cognition in non-humans: theory and the empirical case of the great apes. Philosophical Transactions of the Royal Society. DOI: 10.1098/rstb.2013.0486 
Raby, C.R., Alexis, D.M., Dickinson, A. & Clayton, N.S. 2007. Planning for the future by western scrub-jays. Nature 445: 919-921
Rendell, L.E. & Whitehead, H. 2003. Vocal clans in sperm whales (Physeter macrocephalus). The Royal Society Publishing 270(1512)
Roberts, W. 2007. Mental Time Travel: Animals Anticipate the Future. Current Biology 17(11): R418-R420
Russon, A. & Andrews, K. 2010. Orangutan pantomime: elaborating the message. Biology Letters 7(4): 627-630
Waal, F. D. & Ferrari, P. F. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human kognition. Trends in Cognitive Sciences 14(5): 201-207
Whiten, A. 2013. Humans are not alone in computing how others see the world. Animal Behavior 86(2): 213-221
Wright, G., Wilkinson, G. & Moss, C. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083
Zentall, T. 2006. Mental time travel in animals: A challenging question. Behavioural Processes 72: 173-183

Ihana kesäinen suklaa chia-vanukas

Maailman yksinkertaisin ja ihanin suklaavanukas syntyy chia-siemenistä. Superfoodina tunnetut chia-siemenet sisältävät muun muassa terveellisiä omega-3 rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia. Niiden omega-3 ja omega-6-rasvahappojen tasapaino on ihanteellinen. 

Omega-3 rasvahappojen lähteenä ne ovat kasvikunnan ehdotonta parhaimmistoa, chian siementen painosta jopa  18,5 % on omega-3 rasvahappoja. Yksi ruokalusikallinen päivässä riittää kattamaan päivittäisen omega-3-tarpeen. 

Chia-siemenet ovat lisäksi hyvin proteiinipitoisia. 100 grammassa chian siemeniä on nimittäin 21,2 grammaa proteiinia! Kun proteiinin osuus kokonaisenergiamäärästä lasketaan, ne jäävät nippanappa sen rajan alle, jonka ylittäviä elintarvikkeita saa kutsua runsasproteiinisiksi. Proteiinimäärän ansiosta siemenet pitävät tehokkaasti nälän poissa. 

Kuitumäärältään chiat ovat huippuja. Niissä on kuitua yli 30 grammaa sadassa grammassa, siis yli viisi kertaa enemmän kuin runsaskuituisen rajaksi määritelty 6 grammaa. 

Chia-siemenet ovat todellinen terveyspommi!

Helppo ja herkullinen suklaa chia-vanukas:

2 rkl chia-siemeniä 

Rebel Kitchenin Mylk Chocolate-kookosmaitojuomaa (330ml)

Sekoita ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään tunniksi. Laita päälle vielä ripaus suklaanipsejä ja ihana kesäinen herkku on valmis! Nam!

Vinkki! Jos haluat vanukkaaseen lisää makeutta, muussaa joukkoon banaani. Kermaisemman rakenteen saat, kun lisäät joukkoon hieman kookoskermaa. Vain mielikuvitus on rajana!

Lue lisää mielenkiintoista tietoa chia-siemenistä aikaisemmasta  Ekolon blogijutusta.

Äitienpäiväksi raakakakku suklaaunelma

Tämä raakakakku on aika tuhti suklainen nautinto, mutta täydellinen makeannälän taltuttaja. 

Alkuperäisresepti täältä

Raakakakku Suklaaunelma

Pohja:

Runsas 1 dl pekaanipähkinöitä

2 taatelia

0,5 dl raakakaakaojauhetta (Govinda)

pieni hyppysellinen merisuolaa

0,5 tl aitovaniljajauhetta (esim. Terra Madre)

1/4 tl Ceylon kanelia (Terra Madre)

Täyte:

Runsas 2 dl cashew-pähkinöitä

0,5 dl juoksevaa kookosöljyä (Bio Planete)

Pari ruokalusikallista mieleistäsi siirappia makeutukseen (kokeile laittaa vähän kerrallaan, blendaa, ja maista! Lisää makeutusta kunnes se on makuusi sopiva)

0,5 dl vettä

1 tl aitovaniljajauhetta

3/4 dl raakakaakaojauhetta

Tee näin:

• Laita cashewpähkinät veteen hautumaan siksi aikaa kun valmistat pohjan.
• Laita kaikki pohjan täytteet tehosekoittimeen. Sekoita kunnes taikina alkaa muuttumaan tahmeaksi.
• Leikkaa irtopohjavuoan pohjan muotoinen pala leivinpaperia ja laita se irtopohjavuoan pohjalle. Painele pohja irtopohjavuokaan tasaiseksi pohjaksi sormin.
• Huuhtele liottamiasia cashewpähkinöitä ja laita ne tehosekoittimeen siirapin, vaniljan ja veden kanssa. Sekoita kunnes seos on tasaista massaa.
• Lisää raakakaakaojauhe ja sulatettu kookosöljy ja sekoita kunnes massa on tasaista. Jos et omista supertehokasta blenderiä, saattaa tässä kestää hetki - maltti on valttia!
• ...Sekoita...
• ...kunnes seos on kermaisen pehmeää ja silkin sileää! Kaada seos lopuksi irtopohjavuokaan pohjan päälle.
• Pakasta muutama tunti tai pidä jääkaapissa yön yli. 

Veikkaan, että tämän kakun kanssa sopisivat erityisen hyvin tuoreet vadelmat kuten alkuperäisreseptissä suositeltiin. Koska minulla ei niitä kuitenkaan ollut, nappasin pakkasesta mustikoita. Ja kyllähän kakku niidenkin kanssa vatsaan sujahti!

Jäisiä mustikoita popsien mutta kesää ja tuoreita vadelmia kaivaten toivotan oikein lämmintä äitienpäivää sunnuntaina!

// Marianne

Vappusima - ihan ite tein!

Kohta se on taas täällä.

 Nimittäin....

Jostain syystä en ole aikaisemmin koittanut valmistaa simaa itse. Enkä oikeastaan käsitä miksi - itse tehty sima on kuitenkin ainakin sata keraa parempaa kuin kaupasta ostettu, kaikkihan sen tietävät. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että siman valmistaminen itse on todella helppoa! Minä en ainakaan tiennyt. Kun sitten pari viikkoa sitten (näin sopivasti ennen vappua) törmäsin toimiston paperipinoja lajitellessa Ekolon vappusima-reseptiin päätin, että tätähän on nyt kokeiltava...

Ekolon vappusima:

4 l vettä

2 luomusitruunaa

(1 luomuappelsiini)

500 g täysruokosokeria tai fariinisokeria

pieni nokare hiivaa

luomurusinoita

Kiehauta vesi, raasta sitruunankuoret ja poista sitruunankuoren valkoinen osa. Paloittele hedelmät. Lisää veteen sokeri, sitruunan (ja appelsiinin) raastettu kuori sekä hedelmäpalat. Liemen jäähdyttyä lisää siihen noin nuppineulan kokoinen pala hiivaa. Jätä yöksi huoneenlämpöön. Pullota seuraavana päivänä. Siivilöi hedelmälihat pois, lisää pullon pohjalle n. teelusikallinen sokeria ja rusinoita. Pidä pullot joko huoneenlämmössä, jolloin sima valmistuu muutamassa päivässä tai siirrä pullot jääkaappiin jolloin valmistuminen kestää noin viikon verran. Sima on valmista kun rusinat ovat nousseet pintaan.

Omaan simaani en tällä kertaa laittanut appelsiinia koska halusin nyt ensimmäisellä valmistuskerralla kokeilla mahdollisimman simppeliä reseptiä. Reseptiä pitäisi ehdottomasti kyllä kokeilla vielä appelsiininkin kera! Pienenä varoituksen sanana - siman keittelystä leviää huoneistoon aivan mieletön tuoksu...

Ja kas tässä, pullotettu sima! Tosin unohdin rusinat, mutta kai sen maustakin sitten huomaa onko sima valmista vai ei.

Nythän tässä on vielä miltei viikko vappuun eli kerkeää vielä vallan mainiosti keittelemään ja pullottamaan vaikka viikonlopun aikana tätä perinteikästä vappuilolientä.

Edit: Huomaattehan, että sima kannattaa tehdä pulloon, jossa korkin saa hieman löysälle. Näin pullon sisään ei muodostu liikaa painetta. Paine saattaa olla todella kova ja voi rikkoa kovemmankin lasipullon.

Makoisia siman keittohetkiä :) (ja muistakaa rusinat)

- Marianne

P.S. Tiedoksi kaikille jotka jäivät miettimään tuliko reseptin mukaisesta simasta hyvää - kyllä, tästä simasta taitaa tulla vappuperinne!

Avokadosmoothie

Helposti syntyy maukas avokadosmoothie, täynnä hyviä rasvoja ja vihreyttä kevääseen! 

Täyteläinen avokadosmoothie:

1 pakastettu banaani

1 avokado

1 rkl avokadoöljyä

hyppysellinen aitovaniljajauhetta

1-2 dl mantelimaitoa

(jäitä)

Blendaa kaikki ainekset yhteen - jätä pois jäät jos et kaipaa enempää kylmyyttä kevääseen. 

Huumoripläjäyksen tarjosi: rebloggy

Lisää ideoita avokadoöljyn käyttöön voit lukea edellisestä postauksestamme!

Aurinkoista päivää! :)

T. Marianne

Avokadoöljy - Rakkautta ja vastarakkautta

Avokado, kasvisten voi. Sen koostumus on ihanan kermainen ja aivan ainutlaatuinen hedelmälle. Sen maku on miellyttävän pehmeä, mutta silti hieman raikas. Itse olen sitä mieltä, että avokadoa voi laittaa melkein mihin vaan: tietysti salaatteihin, erilaisiin tahnoihin ja lisukkeisiin, mutta myös vaikkapa puuroon tai leivän päälle!

Melko uusi tuttavuus minulle on kuitenkin avokadosta tehty öljy. Se on puristettu avokadon lihasta ja siinä on avokadon miellyttävä maku tallella. Öljy on syventänyt rakkauttani avokadoon entisestään ja koen saavani takaisin myös paljon vastarakkautta! Tässä viisi syytä rakkauteeni:

Vastarakkautta avokadoöljy antaa ensinnäkin ravinteikkuutensa kautta. Avokadoöljy sisältää paljon pehmeitä rasvoja, vitamiineja, foolihappoa, kaliumia, lesitiiniä ja lehtivihreää. Lisäksi avokadoöljyn rasvahappokoostumus on hyvin samanlainen kuin yhtenä öljyjen kuninkaista pidetyn oliiviöljyn ja avokadoöljyssä onkin runsaasti esimerkiksi kertatyydyttymättömiä omega-9-rasvoja.

Avokadoöljy on tullut minulle käyttöön oliiviöljyn rinnalle keittiössä. Erona oliiviöljyyn näen sen, että avokadoöljyssä on miedompi maku, mistä syystä sitä voi käyttää silloin, kun haluaa ruokiin avokadon pehmeää aromia. Lisäksi, avokadoöljy soveltuu erittäin hyvin paistamiseen korkeissakin lämpötiloissa korkean savuamispisteensä takia. Olen myös tajunnut, miten kivasti öljyillä saa vaihtelua esimerkiksi salaattikastikkeisiin ja muuhun maustamiseen!

Ravinteikkaana ja mietona öljynä avokadoöljy sopii erinomaisesti myös ihonhoitoon. Itselleni ovat tuttuja monet öljyt ihonhoidossa, kuten kookos-, seesami- ja oliiviöljy, ja mielestäni jokaisella niistä on omat erityispiirteensä sekä positiiviset vaikutuksensa. Avokadoöljyä käytetään usein herkän ja ohuen ihon hoitoon, esimerkiksi silmänympärysiholle. Se sopii erityisesti kuivalle, ikääntyvälle sekä couperosa-iholle ja avokadoöljyä sisältäviä ihorasvoja on käytetty menestyksekkäästi psoriasiksen hoitoon! Myös palovammoja ja raskausarpia voi hoitaa avokadoöljyn avulla. Öljyä voi sekoittaa joko hoitovoiteeseen tai sitä voi käyttää suoraan iholle. Mielestäni avokadoöljy imeytyy ihoon hyvin ja se ei jää killumaan ihon pinnalle, vaan pehmentää nopeasti ohutta ja pintakuivaa ihoa. Maltillisesti käytettynä tietysti :D

Kiinnostavaa olisi myös kokeilla avokadoöljyä hiustenhoidossa. Sen sanotaan kosteuttavan hiuksia käytettäessä esimerkiksi naamiona ennen suihkua ja sitä voidaan myös hieroa päänahkaan edistämään hiusten kasvua. Täytyy siis testata!

Öljyn laatuun kannattaa satsata, varsinkin jos sitä käyttää sekä ulkoisesti että sisäisesti. Itse olen käyttänyt Bio Planeten kylmäpuristettua avokadoöljyä, joka  on luomulaatua. Kylmäpuristus ja luomutuotanto saavat avokadoöljyn ravinteikkuuden pysymään erityisen hyvänä. Bio Planeten avokadoöljy on lisäksi myös Ecocert Fair Trade -sertifioitua reilua kauppaa ja hankkeidensa kautta Bio Planete takaa oikeudenmukaisen toimeentulon yli 1000 kenialaiselle viljelijäperheelle. Mielenkiintoinen tieto on myös se, että puussa kasvavana alkutuotteena avokado on erityisen ympäristöystävällinen ja ekotehokas; puut mm. hoitavat maata, estävät eroosiota ja tuottavat monikymmen vuotista satoa!

Katso ihana video Bio Planeten avokadoöljyn valmistuksesta Keniassa:

http://www.bioplanete.com/Kenyan-avocado-oil

Avokadon pehmeitä keväthetkiä!

Vegaaninen Pascha!

Löysin tämän vegaanisen pascha-reseptin Kamomillan Konditoria-blogista ja näin pääsiäisen lähestyessä, olihan minun pakko kokeilla sitä itsekin. Ja ihastua! Kuvieni esteettisistä seikoista huolimatta, tämä pascha oli aivan helkutin hyvää! 

 Mainittakoot, että en muistaakseni ole syönyt myöskään perinteisesti valmistettavaa paschaa aikaisemmin, joten en pysty maun puolesta vertailemaan. Puolet jätin äidilleni ja puolet söin itse - yhdeltä istumalta! Siitä voi ehkä päätellä, oliko hyvää vai ei. 

Mitkä ovat sinun pääsiäisherkkusi?

Kuvassa näkyvä tumma "läiskä" saattaa johtua käyttämästäni Arenga-palmusokerista, Esteettisesti saattaa siis palmusokeria käyttämällä syntyä pieniä näköhaittoja, mutta makuun Arenga palmusokeri vaikutti vain erittäin positiivisesti. Käytän myös (Masarangin) palmusokeria koska se on kestävää ja eettistä - palmusokeri saadaan valuttamalla sokeripalmun kukinnoista mahlaa. Puuta ei siis tarvitse vahingoittaa tai kaataa ja niin palmun pitkät juuret, jotka suojaavat maata muun muassa eroosiolta saavat jatkaa hyvää työtään. Jopa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on nimennyt palmusokerin maailman ekologisesti kestävimmäksi makeutusaineeksi.

Jos myös sinun tekee mieli Paschaa, tässä herkkuohje:

1 prk soija- tai kauravispiä (esim. Soyatoo! soijavispi)

3 dl maustamatonta soijajogurttia

0,25 dl sitruunamehua

0,5 tl raastettua sitruunankuorta

0,5 dl sokeria (Vaikka Masarangin Arenga palmusokeria)

0,25 tl vaniljajauhetta (tai 1 rkl vaniljasokeria)

1 dl mantelijauhoja (tai vaikka maamantelijauho)

Tee näin:

Vatkaa soijavispi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Mittaa loput ainekset toiseen kulhoon ja sekoita ne lusikalla tasaiseksi. Yhdistä massa soijavispin joukkoon ja sekoita varovaisesti tasaiseksi, jotta vaahdon ilmakuplat eivät karkaa. Laita paschamassa valumaan jääkaappiin kahvinsuodattimessa, talouspaperilla tai harsokankaalla vuoratussa siivilässä tai reikäpohjaisessa kukkaruukussa. Myös oikeaa paschamuottia voi tietysti käyttää, jos sellaisen omistaa. Odota seuraavaan päivään, kumoa varovaisesti tarjoiluvadille ja koristele vaikka manteleilla tai rusinoilla!

Resepti ja ohje lainattu Kamomillan konditoria-blogista www.kamomillankonditoria.com

HYVÄÄ (HERKULLISTA) PÄÄSIÄISTÄ! :)