tiistai 11. elokuuta 2015

Toiset ei lennä avaruuteen (Kognitio vol. 2)

Ihmisten maailmankuvan on esitetty mullistuneen toisen maailmansodan jälkeen, kun käsitys ihmisyydestä joutui väkisinkin uudelleen syyniin. 1900-luvun puolivälin jälkeen myös tiede muutti käsityksiä ympäröivästä maailmasta, ja keksinnöt mullistivat yksilöiden arkea. Monia asioita ajateltiin uudelleen. Käsitys muiden eläinten psyykestä sen sijaan on ottanut suuria edistysaskelia vasta viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Kauan sen jälkeen, kun teollinen eläintuotanto ja muu nykysuhteemme muihin eläimiin muotoutui. Pääsi syntymään tilanne, jossa käytännön toiminta ja asenteet muotoiltiin ennen tiedon mukaanottoa, ja nyt jälkikäteen onkin vaikeampaa korjailla asentoa. 

Oman lajimme asenne muihin eläimiin juontuu pitkälti siitä, mitä ajattelemme niiden kyvyistä ja psyykestä. Edelleen korostan hiukan benthamilaisittain, että moraaliselta kannalta olennaista ei pitäisi olla kenenkään toisen älyllinen kyky, vaan kyky kärsiä ja tuntea negatiivisia tunteita. Älykkyys ei kulje suoraan käsi kädessä kärsimyksen ja tuntemisen kanssa. Itse asiassa, jos korrelaatio olisikin, vähemmän älykäs saattaisikin aivan yhtä hyvin tuntea enemmän: "kehittymättömämmillä" on vähemmän psyykkisiä tai neurologisia selviytymismekanismeja. Broom (2010) käyttää esimerkkinä kaloja, joilla ei ole samoja samoja kivusta selviytymisen mekanismeja kuin esimerkiksi ihmisellä.

Uteliaampi katse kanssaeläjiin


Ympäri nettiä voi törmätä suruisiin, vaelteleviin väitteisiin, joiden mukaan me ihmiset olemme olennaisempia kuin toiset eläimet. Tämä johtuen, väitteen mukaan, siitä, että "ne (toiset) ei esimerkiksi lennä avaruuteen!". Lentäisikö kukaan meistäkään, ellei meidän kulttuurissamme sattuisi olemaan erityistä laaja tiedon siirtymisen ja kumuloitumisen ilmiö, sekä poikkeuksellisen voimakas ympäristön ja esineiden muokkaamisen taipumus? Nuo taipumukset ovat erityisiä meille ja meidän älyllemme, mutta on vaikeaa löytää perusteita niiden ylemmyydelle tai niiden suomille moraalisille etuoikeuksille.




Avaruuteen lentämisen kyky ei jotenkin kuulosta asialta, jonka mukaan tulisi määritellä tuntevan yksilön oikeudet. Sen enempää kuin vaikka erikoisimpien kanojen, flatulenteimpien manaattien tai hapokkaimpien muurahaistenkaan erityiskykyjen mittapuun mukaan, tai yksinomaan niistä lähtien. Mutta avaruusvetoamuksesta voi ymmärtää, miten pelottava ja suuri murros on käynnissä. Ihminen lajina eli saduista juontanutta harhaa omasta yksinäisestä ainutlaatuisuudestaan. Nyt, kun todistusaineisto murtaa tuota saturakennelmaa, moni herää umpikuplasta tyhjän päälle.

Vasta viime vuosikymmeninä tutkijat ovat uskaltautuneet tutkimaan tarkemmin muiden eläinten kognitiota. On jo todettu, että tunteiden kokemisen osalta me eläimet olemme ällistyttävän samanlaisia. Koemme, tunnemme, tiedostamme, tavoittelemme. Vaikka ei voi väittää, että kaikki eläimet olisivat meidän mittapuumme mukaan lainkaan fiksuja (esimerkiksi madot, anteeksi kovin), kognitiiviseen puoleenkin liittyy monia yhteisiä ilmiöitä. Läheisimmät nisäkässukulaisemme ovatkin jo oikeastaan samoilla viivoilla. Oivallus ei vähennä meidän arvoamme, vaan lisää toisten tärkeyttä silmissämme. Seikka, joka saa olla tieteellisesti inspiroiva ja arjessa ihmetyttävä, hieno asia.

Kauan eri eläinlajien kykyjä vertailtiin vain "löytyy-ei löydy" -akselilla, ja eri lajien ominaisuuksia asetettiin vastakkain. Nyt on nousemassa evoluutioteorian ja neurotieteiden kanssa paremmin samaan linjaan asettuva tutkimuslinjaus. Siinä ymmärretään mielen ja kognition eri ominaisuuksien rakentuvan laajalle eliökuntaan periytyneistä perusosasista, joiden muoto ja tasot lähinnä vaihtelevat. Ei siis ole kyse terävistä rajoista, vaan pehmeästä vaihtelusta, niin lajien sisällä kuin välilläkin. Ominaisuudet, jotka meillä ovat tiettyyn suuntaan voimakkaasti kehittyneitä, löytyvät todennäköisesti monelta muultakin, vaikka niiden muoto vaihtelisi.

Oppimisen riemua, yllättäviä kykyjä, yhteisiä mielen rakenteita


Kognitio eli äly, ja sen käyttö, on suurella osalla eläimiä kehittynyt selviytymisen välineeksi. Oppiminen on elintärkeää monissa eri selviytymisstrategioissa, ja siksi se on niin yleistä. Oppiminen varmistuu sillä, että muutkin eläimet saavat iloa oppimisesta. Vasikat suorastaan hyppivät ilmaan onnistuessaan uudessa tehtävässä. Oppiminen liippaakin läheltä leikkiä, mieluisaa touhua, jota on raportoitu sukulaisiltamme aina mustekaloihin saakka.

Sen lisäksi, että muutkin eläimet oppivat itse kantapään kautta, ne oppivat toisilta yksilöiltä, vanhemmiltaan tai salaa katselemalla. Veisi paljon enemmän aikaa opetella kaikki itse, joten sosiaalinen vaihtoehto on usein parempi. Esimerkiksi lepakot oppivat kavereiltaan. Ja aina kaloihin asti löytyy niitä tapauksia, joille elämä mahdollistuu vain kokeneemman tutun opettamana. Silloinkin, kun on joitain synnynnäisiä tarpeita toimia, oppiminen hioo toiminnasta onnistuvaa.

Korkeaa älykkyyttä ei löydy vain sieltä, minne muinaiset tieteilijät olisivat halunneet sen rajata. Käyttäytymistutkimuksissa on verrattu esimerkiksi sikojen kykyä oppia sokkelossa kulkemisen idea, suunnistaminen ja oikeiden reittien hallinta. Siat ovat suvereeneja tehtävässä, selvästi esimerkiksi koiria pätevämpiä. Liskotkin osaavat - ne kykenevät soveltaen oppimaan tehtäviä, jonka lähimainkaan kaltaisia eivät ole koskaan nähneet. Useat linnut kykenevät ratkaisemaan ongelmia yrittämättä etukäteen, vain järkeilemällä. Varislinnut ja papukaijat loistavat kaikissa nokkeluustehtävissä suurten kädellisten veroisina. Kuten myös kauan parjatut kanat, jotka ovatkin oikeasti nokkelia pieniä pirulaisia.

Pikkulinnut kykenevät oppimaan sävelkulkujen "kielioppeja" ja arvottamaan melodioita niiden mukaan. Lisäksi ne vaikuttavat nauttivan laulunsa täydellistämisestä, kuunnellen ja korjaillen omaa säveltään. Vaikka lintujen aivot ovat pienet, ne ovat rakenteellisesti niin läpikotaisin tehokkaat, että tutkijat ovat uudelleen kiinnostuneet niiden kapasiteetista. Lintujen kapasiteetti abstraktiinkin ajatteluun on yllättänyt tutkijoita, ja se on uusi, lisääntyvän tutkimuksen kenttä.

Muiden eläinten väitetään usein "elävän hetkessä" ja vain ihmislajin muistelevan menneitä tai suunnittelevan tulevaa. Niin kätevää ja helpottavaa kuin tällainen olisikin, ajatus ei pidä paikkaansa. Omakohtaisten kokemusten muistaminen ja muistojen tietoinen käsittely on tutkitusti monien muidenkin eläinten ominaisuus. Kuten myös tulevaisuuden suunnittelun kyky. Esimerkiksi joidenkin lintulajien sekä rottien on tutkimuksin todettu kykenevän sekä oman historiansa pohdiskeluun että tulevaisuuden ennakointiin ja suunnitteluun. On tiedossa jopa tapauksia, joissa eläin suunnittelee toiminnan pitkälle tulevaisuuteen, ja toteuttaa sen vasta tilaisuuden tullen. Näin on nähty toimivan esimerkiksi erään simpanssin ruotsalaisessa eläintarhassa. Se hamstrasi kiviä ja muovasi täysin rauhallisessa tilassa muitakin heittoaseita, odottaen tilannetta, jossa eläintarhakävijät alkavat ärsyttää sitä. Ja alkoivathan ne.




Moniin eläimiin on yhdistetty jonkinlainen muistittomuuden tai älyttömyyden taru. Kaloja on aliarvioitu, koska niiden oikeita toimia elävinä on kai ollut rasittavaa tutkia. Kun niitä vihdoin vilkaistiin toimivina, elossa olevina yksilöinä, huomattiin niiden olevan sosiaalisesti älykkäitä, kommunikoivia, itse ja sosiaalisesti oppivia, ja oppimansa pitkään muistavia otuksia. Kalat hahmottavat sosiaalista piiriään ja pyrkivät pysymään kartalla toisten sosiaalisista suhteista. Lisäksi ne ovat myös tarkkoja omasta sosiaalisesta statuksestaan ja tarkkailevat lajikumppaneitaan nähdäkseen, miten ne itse fysiikaltaan tai taidoiltaan vertautuvat niihin.

Kalat oppivat elämässä tarvittavia taitoja tarkkailemalla muita, käyttävät työkaluja sekä rakentavat pesiä tai lauttoja jälkeläisilleen. Kyllä - kalat käyttävät työkaluja, aivan kuten kädelliset ja linnutkin. Kalat myös huijaavat ja jallittavat toisiaan tarpeen tullen. Kalan arki sisältää paikkoja, reittejä ja sosiaalisia suhteita koskevia, monimutkaisia muistitehtäviä. Kognitiiviset tapahtumat kalojen aivoissa muistuttavat hyvin paljon meidän maaeläinten vastaavia. Niin paljon, että ne saattavat olla samaa, vanhaa perintöä.

Eläintenvälistä keskustelua 


Imitoinnin lisäksi samaistumiskyvystä kertoo altruistinen eli epäitsekäs toiminta. Esimerkiksi rotat vapauttavat lajikumppaninsa pulasta silloinkin, kun se maksaa niille itselleen ruuan tai mukavuutta. Ihminen ei enää ole ainoa eläin myöskään ymmärryksessään toisten yksilöiden ajatuksista. Ns. mielen teoria, eli käsitys siitä, että toisenkin yksilön pään sisällä on jonkinlainen ymmärrys, ja toinenkin kokee, on tutkitusti ainakin joillakin kädellislajeilla, kenties myös lintulajeilla. Alati mielensä inhimillisyydellä ällistyttävä sika on myös yksi lajeista, joilta mielen teoriankin odotetaan vielä löytyvän. 

Mihin ollaan tultu, missä raja menee? Ihmisellä ajateltiin pitkään olevan ainakin yksinoikeus kieleen ja kulttuuriin. Kuitenkin, jos lähdetään etsimään pienintä ja meistä kaukaisinta mahdollista tunnettua kieltä, mennään mesipistiäisiin saakka. Mesitanssia voidaan pitää aitona kielenä: tanssi sisältää tietoa sekä "saaliin" suunnasta että etäisyydestä, ja se voi yhdenlaisena tarkoittaa siitepölyä, toisenlaisena mesiaarretta. Hienosyisiä, kehittyneitä merkkikilieliä on muitakin. Useilla nisäkkäillä on hyvin hienovaraisia elehtimis- ja ilmehtimistapoja. Kädellisiltä näitä löytyy aitoon pantomiimiin asti.

Toisaalta myös äänellisiä kieliä on muillakin kuin ihmisellä. Valaiden kulttuurisesti muuntuvissa lauluissa ja nimiä sisältävässä keskustelussa on esimerkiksi selkeitä yhtymäkohtia ihmiskielen määritelmiin. Merinisäkkäillä, todennäköisesti myös joillakin muilla sosiaalisilla eläimillä, on äänteitä, jotka tarkoittavat tiettyjä yksilöitä.  Siis nimiä. Kapusiiniapinoiden varoitusäänet ovat "sanoja", joilla varoitetaan joko maassa tai ilmassa uhkaavasta uhasta. Kulttuurisesti välittyviä elementtejä ja tapoja löytyy sekä lauluista että toimintatavoista. Esimerkiksi delfiineillä huikea keksintö pesusieneillä eli "sponging" on tapa, joka on välittynyt kulttuurisesti käytännössä yhden ainoan perhelinjan sisällä, äidiltä tyttärelle. Pesusieni on kätevä sujauttaa nokkaan suojaksi, kun kaivelee merenpohjasta herkkuja.

Jäykkä vertailu ihmiseen jättää usein unohduksiin senkin todennäköisyyden, että kaukaisilla sukulaisillamme on vielä paljon salaista, jota emme vielä osaa edes olettaa tai verrata itseemme. Ei ehkä avaruuslentojen unelmia, mutta aivan yhtä erityisiä ja yllättäviä asioita.

Eli edelleen - missä menee raja ihmisjärjen ja eläinjärjen välillä? Itsestäänselvä vastaus - ei missään. Rajaa ei ole. Vaihtelusta ja eroistamme huolimatta olemme samaa jatkumoa ja samaa porukkaa. 




Lähteitä:

Abbot, Allison 2015. Animal behaviour: Inside the cunning, caring and greedy minds of fish. Nature 521 (412-414)
Abe, K. & Watanabe, D. 2011. Songbirds possess the spontaneous ability to discriminate syntactic rules. Nature Neuroscience 14: 1067-1074
Broom, D. 2007. Cognitive ability and sentience: which aquatic animals should be protected? Diseases of aquatic organisms 75: 99-108
Broom, D. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11
Brown, C. & Laland, K. 2003. Social learning in fishes: a review. Fish and Fisheries 4: 280-288
Clayton, N., Salwiczek, L. & Dickinson, A. 2007. Episodic memory. Current Biology 17(6): 189-191
Corballis, M. 2013. Mental time travel: a case for evolutionary continuity. Trends in Cognitive Sciences 17(1): 5-6.
Crist, E. 2004. Can an Insect Speak? The Case of the Honeybee Dance Language. Social Studies of Science 34(1): 7-43
Crystal, JD. Remembering the past and planning for the future in rats. Behavioural Processes 93: 39-49
Emery, N. 2006. Cognitive ornithology: the evolution of avian intelligence. Philosophical transactions of the Royal society B. 361: 23-43
Fichtel, C., Perry, S. & Gros-Louis, J. 2005. Alarm calls of white-faced capuchin monkeys: an acustic analysis. Animal Behaviour 70(1): 165-176
Shanahan, M., Bingman, V., Shimizu, T., Wild, M. & Güntürkün, O. 2013. Large-scale network organization in the avian forebrain: a connectivity matrix and theoretical analysis. Frontiers of Computational Neoroscience http://dx.doi.org/10.3389/fncom.2013.00089
Krüzen, M., Mann, J., Heithaus, M., Connor, R., Bejder, L. & Sherwin, W. 2005. Cultural transmission of tool use in bottlenose dolphins. PNAS 102(25): 8939-8943
Laland, K., Brown, C. & Krause, J. 2003. Learning in fishes: from three-second memory to culture. Fish and fisheries 4(3): 199-202
Mendl, M., Held, S. & Byrne, R.W. 2010. Pig Cognition. Current Biology 20(18): R796-R798
Osvath, M. 2009. Spontaneous planning for future stone throwing by a male chimpanzee. Current Biology 19(5): 190-191
Osvath, M. & Martin-Ordas, G. 2014. The future of future-oriented cognition in non-humans: theory and the empirical case of the great apes. Philosophical Transactions of the Royal Society. DOI: 10.1098/rstb.2013.0486 
Raby, C.R., Alexis, D.M., Dickinson, A. & Clayton, N.S. 2007. Planning for the future by western scrub-jays. Nature 445: 919-921
Rendell, L.E. & Whitehead, H. 2003. Vocal clans in sperm whales (Physeter macrocephalus). The Royal Society Publishing 270(1512)
Roberts, W. 2007. Mental Time Travel: Animals Anticipate the Future. Current Biology 17(11): R418-R420
Russon, A. & Andrews, K. 2010. Orangutan pantomime: elaborating the message. Biology Letters 7(4): 627-630
Waal, F. D. & Ferrari, P. F. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human kognition. Trends in Cognitive Sciences 14(5): 201-207
Whiten, A. 2013. Humans are not alone in computing how others see the world. Animal Behavior 86(2): 213-221
Wright, G., Wilkinson, G. & Moss, C. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083
Zentall, T. 2006. Mental time travel in animals: A challenging question. Behavioural Processes 72: 173-183