tiistai 10. toukokuuta 2016

Tiikeripähkinäisiä herkkuja!

Tiikeripähkinä eli maamanteli on tänä keväänä noussut suursuosioon. Ekoloissa Govindan maamantelituotteet ovat toukokuun kuukauden tuotteena -20 %, joten jos sinua kiinnostaa kokeilla tätä terveellistä juurimukulaa nyt on sen aika! Kokosimme vinkkejä tiikeripähkinän käyttöön, siitä kun voi valmistaa vaikka mitä herkullisista brownieista hellejuomaan. Jos et vielä tunne tätä luontaisesti makeaa ja runsaskuituista juurimukulaa, suuntaa katseesi Ekoloisen vahempiin blogipostauksiin: Tiikeripähkinä-maamanteli ja Tiikeripähkinäherkkuja.

Tiikeripähkinä-browniesit
Life by vegan-blogin Annukka kokeili maamantelijauhoamme ja loihti herkulliset tiikeripähkinä-browniet. Nämä ovat vegaaniset, gluteenittomat, pähkinättömät ja sokerittomat.


Tiikeripähkinä-brownieiden reseptin löydät täältä.

The Kakku - kakku tiikeripähkinöistä
Lisäksi luontaisesti makea maamanteli sopii kakkuihin - kurkkaa herkullinen kakkuresepti Ella Elersin blogista täältä.



Mansikkakakku tiikeripähkinäpohjalla
Kesä ja mansikat kuuluvat yhteen - kesäkakuksi sopiikin erittäin hyvin tämä mansikkakakku tiikeripähkinäpohjalla! Maista ja ihastu!



Horchata de chufa - luontaisesti makea hellejuoma
Tiikeripähkinöistä tai -jauhosta voit tehdä myös horchataa, eli perinteistä espanjalaista hellejuomaa. Horchata on käytännössä tiikeripähkinämaitoa, joka nautitaan sopivan makeutuksen kera jäähdytettynä. Muista siis laittaa jääpalat pakastimeen!


Katso The vegan cornerin Horchata de chufa-resepti täältä.

Maamantelimakeiset
..ja viimeiseksi, jos haluat nopean mutta terveellisen herkun, voit napata valmiit maamantelimakeisemme kahvipöydän antimiksi. Lue arvostelu Take a breath-blogista!


Kuva: Take a breath-blogi.


Pähkinäisiä (mutta pähkinättömiä!) herkkuhetkiä!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Sienikunnan mieletön, äänetön monimuotoisuus

Mitä sienet ovat muuta kuin marketin herkkusienipaketteja ja syksyisin lääniä koristavia nättejä lakkeja? Itse asiassa ratkaisevan paljon - massiivisen paljon - enemmän. Herkullinen lakki on vain jäävuoren huippu, sillä jännittävimmät ja omituisimmat sienten tavoista kätkeytyvät joko pieneen kokoonsa taikka maan alle.

Kiehtovaa kyllä, sienet ovat lähemmin sukua meille eläimille kuin kasveille. Sienten ja eläinten yhteinen linja erosi kahtia tuhat miljoonaa vuotta sitten. Sienillä on soluseinä kuten kasveilla, mutta siinä missä kasvien soluseinä koostuu mm. selluloosasta, sienten on erilainen ja sisältää kitiiniä, samaa ainetta, josta hyönteisten ja äyriäisten kova kuori rakentuu. Vaikkapa kovakuoriaisen peitinsiivet. Sienet ovat myös lähempänä eläimiä siinä, että ne ovat toisenvaraisia eliöitä: ne eivät itse tuota tarvitsemaansa energiaa vaan nojaavat ravinnonsaannissaan energiaa sitoviin kasveihin. Aivan kuten me eläimet. Sienillä ei tosin ole sisäistä ruuansulatusta. Ne erittävät ruuansulatusentsyyminsä ympäristöönsä ja hörppivät sulaneet ravintoaineet itseensä.

Sienilajien määrän maailmassa on arvioitu olevan jotakin miljoonasta viiteen miljoonaan. Kuvattuja lajeja on yli 100 000. Koska maaperä on yhä melko tutkimatonta aluetta, siellä todennäköisesti muhii kovanlainen arsenaali tuntemattomia sienilajeja. Lajikirjon ja tutkimattomuuden lisäksi myös sienten elintavat, elinkaaret, muodot ja lajiryhmät ovat monimuotoisia. On kasvien ja eläinten jopa kohtalokkaista loisista hyödyllisiin pötsisieniin, jotka auttavat kuitujen hajottamisessa. On laajasta rihmastottomien homeiden skaalasta metsissä levien kanssa yhdessä eläviin jäkäläsieniin ja edelleen valtavia rihmastoja kasvattaviin lajeihin. Ilmassa leijuu sieni-itiöitä. Ympäri maailmaa kasvaa sieniä, jotka tuottavat valoa. Jopa tehokkaammin kuin lamput. (Suomessakin on hohtavia lajeja: esimerkiksi mesisienen rihmastoa on käytetty valaisutarkoituksiin). Ja lopulta olemassa ovat tietysti kantasienet, joihin kuuluvat tutut ruokasienet. Kaikista sienistä vain noin 35% kuuluu kantasienten kaareen, vaikka ne ovatkin ensimmäisenä mieleen juolahtava esimerkki sienistä.



Hiippojen sukuun kuuluva, hohtava sieni
(kuva: http://oddstuffmagazine.com/)



Sieniä on kiittäminen monesta keksinnöstä ja palveluksesta.  Kun maakasvit vasta aloittivat kehitystään, sienet olivat jo erilaistuneet kaikkiin nykyisinkin tavattaviin pääkehityslinjoihinsa. Siten ne ovat ehtineet jo konkareina kehittää monia sovelluksia planeetan oloihin. Monet lääkkeet ovat alunperin sienistä peräisin. Esimerkiksi rintasyöpälääkkeenä käytettävä solunsalpaaja on marjakuusessa elävästä sienestä. Erityisesti sademetsien sienistä etsitään jatkuvasti uusia lääkeaineita. Touhu on taistelua aikaa vastaan, kun sademetsät katoavat systemaattisesti ja armotta. Suomessakin tutkitaan sienikemian käyttöä lääkkeiden valmistuksessa: sienten ylläpitämät, vettä hylkivät ainesosat voisivat toimia lääkeaineiden päällysteinä. Sienikemiasta etsitään juuri nyt ratkaisua ekologisempien litiumakkujen valmistamiseen. Sienten erittämiä entsyymejä hyödynnetään jo teollisesti. Sieniä on hiljan alettu tutkia myös suhteessa niiden kykyyn korjailla ihmisen jälkiä. Sellaiset sienet, jotka luonnostaankin ovat hajottajia, pystyvät usein hajottamaan laajempaa ainekirjoa kuin ne normaalitoimissaan tekevät. Tämä siksi, että niillä on laajakirjoisia entsyymejä varastoissaan. Esimerkiksi öljyllä saastunutta maaperää on onnistuttu puhdistamaan sienillä, jotka yhdessä maaperän bakteeriston kanssa hajottavat öljyn hiilidioksidiksi ja vedeksi. Hajottajasienten on huomattu hajottavan myös esimerkiksi torjunta-aineita. 



Lahottajasieniin kuuluvaa osterivinokasta voidaan käyttää
biopuhdistajana: yhdessä maaperäin pieneliöiden kanssa se "syö"
maaperästä esimerkiksi mineraaliöljypohjaisia saasteita. (Kuva: wikipedia).



Mutta erityisesti sieniä on kuitenkin kiittäminen koko nykyisenkaltaisen luontomme olemassaolosta. Kaikkein tärkein rooli sekä ihmisen että muun eliöyhteisön kannalta on sienijuurilla eli mykorritsoilla. Mykorritsa on kasvin juuriston ja sienirihmaston muodostama kokonaisuus. Rakenne ja toiminta on jossain määrin sama kautta linjan: sieni saa kasvin sitomaa energiaa hiilihydraatteina, ja sieni edesauttaa kasvin ravinteidensaantia ja suojaa taudinaiheuttajia vastaan. Koska sienijuuri on aina paljon laajempi rihmasto kuin puun oma juurisokkelo, ravinteita ottavaa pinta-alaa on ratkaisevasti enemmän yhteistyöjärjestelyssä. Sienijuuri sijaitsee luonnollisestikin maan alla, ja useimmin sen havaitsee vasta, kun sieni puskee maan pintaan itiöemän eli tutun lakillisen rakenteen, jota arjessa kutsutaan sieneksi. 

Sienijuurityyppejä on lukuisia, mikä ei enää sienten kyseessä ollessa yllätä. Kaikki niissä on jopa absurdin monimuotoista ja moninaista. Sienijuuren hyötysuhde vaihtelee osakkaiden välillä. Joskus sieni on ahneempi enemmän kuin antavampi. Joskus osalliset tarvitsevat toisiaan enemmän: esimerkiksi jotkut sienet eivät voi elää ilman kasveja, vaan joutuvat odottelemaan maassa itiöinä kunnes sopiva kasvi sattuu kohdalle. Joskus taas kasvit voisivat aivan hyvin olla ilmankin sieniä, jos ravinteita on oikein hyvin. 

Puustommekin on riippuvaista sienijuurista. Tutut tattimme, rouskumme, haperomme ja muut ruokasienemme löytyvät tietynlaisilta alueilta, koska ne ovat tiettyjen puiden mykorritsaystäviä. Käytännössä kaikki puumme ovat riippuvaisia sienijuurista, ja yhdellä puulla voi olla lukuisia eri sieniyhteistyöläisiä yhtäaikaa. Eri sienillä on taas kerran erilaisia lisääntymisstrategioita, mistä syystä tietyn sienen löytää jo keväällä, toisen vasta syksymmällä, yksi vaatii reippaat sateet itiöemän puskemiseen ja toinen tyytyy vähempään. 

Mykorritsatoiminta on koko metsäekosysteemille äärimmäisen tärkeää. Sienijuurten kautta hiiliyhdisteitä kulkeutuu maaperään runsaasti ja sienijuurten massa muokkaa maata. Samalla ravinteita kulkee maasta kasveille. Ravinteiden ja energian välillä vallitsisi muutoin epäsuhta ja ekosysteemin toiminta olisi vaikeaa kuvitella. Sienet ovat aivan ratkaisevassa asemassa ylläpitämässä elävää luontoa sellaisena kuin me sen tunnemme.



Sienijuuri, jossa on kärpässieniin kuuluva sieniosakas
(kuva: wikipedia) 



On vaikeaa keksiä kasvi, joka ei eläisi yhteistyössä sienten kanssa. Jo silloin, kun kasvit nousivat maalle 450-500 miljoonaa vuotta sitten, ne tekivät sen sienten avustuksella. Kaikkialla kasveissa elää sieniä. Niiden pinnalla, niiden juurissa, niiden sisällä. Sienijuurisienet ovat ehdottomasti tärkein yhteistyökumppani kasveille, mutta on muitakin järjestelyitä. Kasvin sisällä elävät sienet saattavat olla esimerkiksi osa kasvin kemiallista puolustusjärjestelmää, joka tekee kasvista vaikkapa myrkyllisen tai pahanmakuisen kasvinsyöjille. Tällainen ominaisuus on jo voimakas evoluutiota ohjaava voima kautta ravintoverkon. 

Ehkä sienikunta kaikessa rajattomuudessaan, itse hakeutuvine muotoineen ja vaihtelevine elintapoineen, voisi myös toimia eräänlaisena kipinänä monimuotoisuuden ja kirjavuuden arvostamiselle planeetallamme muutoinkin. 





tiistai 5. huhtikuuta 2016

Eksoottisia öljyjä: argan & sacha inchi

Ekolon kuukauden tuotteisiin kuuluvat huhtikuussa Bio Planeten luomu ja neitsyt arganöljy sekä luomu, kylmäpuristettu sacha inchi-öljy. Ruokaöljyissäkin vaihtelu sekä virkistää syöjää että monipuolistaa ruokavaliota, joten näitä kuukauden tarjouksessa olevia eksoottisia öljyjä kannattaa vilkaista. Bio Planete on yritys, joka ostaa ainoastaan luomusertifioituja raaka-aineita, reilun kaupan hinnoilla. Se myös noudattaa työpaikoillaan ja tuotannossaan tiukkoja energiankulutuksen minimointiin, kierrättämiseen ja uusiutuvien resurssien käyttöön tähtääviä periaatteita. 

Arganöljy valmistetaan arganpuun (Argania spinosa) luumarjoista. Arganpuita kasvoi ennen laajalti ympäri Afrikkaa, mutta nykyisin se on uhanalainen ja sen elinpiiri rajoittunut Lounais-Marokon alueelle, mistä se lajina on peräisinkin. Hupenemisensa vuoksi argan on Unescon suojelulistalla. Arganit kasvavat vanhoiksi ja kiemuraisiksi puiksi, jotka hedelmöivät kymmenen vuotta istutuksesta. Hedelmät kypsyvät noin vuodessa, ja niiden kitkerän hedelmälihan sisuksiin kehittyy yhdestä kolmeen öljyistä siementä. Juurikin siemen käytetään öljyn valmistukseen, hedelmäliha syötetään yleensä eläimille.

Bio Planeten neitsytarganöljy on valmistettu mekaanisesti puristamalla, ei kuumentamalla. Lopputuote vaatii paljon kypsiä hedelmiä ja työtunteja, ja siksi öljy on arvokasta tavaraa. Arganpuun hedelmät kuoritaan ja pähkinät auotaan perinteisesti käsin. Bio Planete maksaa työntekijöille reilun kaupan mukaista korvausta, ja tuotannon aikaansaamia tuloja on käytetty myös uusien puiden istuttamiseen entisille alueilleen.

Arganöljy


Arganpuun hedelmiä (kuva: wikipedia)


Arvokkaan arganöljyn tuotanto on auttanut puiden säilymistä alueella, jolla maankäytön paineita on muuhunkin. Arvokkaan öljyn menekki korostaa puidenkin arvoa, ja siten luo tarvetta säästää puustoa sen sijaan, että metsiköitä raivattaisiin jonkun muun hyödyntavoittelun tieltä. Marokossa on myös useita aloitteita puiden istuttamiseksi entisille alueilleen. Arganmetsiä oli aiemmin paljon laajemmin, mutta metsien polttaminen, eläintuotanto ja tehomaatalous ovat syöneet metsiköiden levinneisyyttä. Arganpuut ovat ekologisesti hyödyllisiä, sillä ne sitovat kuivuuteen sopeutuneella, syvälle ulottuvalla juuristoillaan maata ja estävät siten eroosiota aavikoitumiselle alttiilla alueilla. Ne myös tarjoavat varjoa eläimille ja kasveille sekä vaikuttavat veden kiertoon alueellisesti, ollen olemassaoloa tukeva avainlaji jopa tuhannelle muulle eliölajille.

Arganin viljelijät ja käsittelijät ovat perinteisesti olleet marokkolaisia naisia, joten arganin menestys on auttanut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin lisäämisessä. On kuitenkin myös tutkimustuloksia, joiden mukaan, samalla kun arganöljyn lisääntynyt tuottaminen on nostanut elintasoa tuottavissa yhteisöissä, metsät ovat kuitenkin huvenneet tai niiden terveys kärsinyt. Noussut elintaso on usein tarkoittanut esimerkiksi lisääntynyttä kotieläinten määrää, mikä taas varsinkin vuohien tapauksessa lisää metsien kulumista. Lisääntynyt hyvinvointi ei aina ole tarkoittanut metsien pitkäikäisyyden tai hyvinvoinnin ylläpitoa, ennemminkin lähitulevaisuuden tuottavuuden ja tehokkaan hyödyntämisen. Luotettavan luomua ja kestäviä toimintaperiaatteita edustavan valmistajan arganöljyä on tästä syystä kannattavampaa kuluttaa.

Pähkinäisen makuinen arganöljy sisältää paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja, E-vitamiinia ja antioksidantteja. Se on parhaimmillaan käytettynä kylmissä ruuissa kuten salaatissa, jälkiruuassa, leivän dippauksessa tai levitteissä. Taikka lisättynä ruokiin viimeisenä, valmistuksen jälkeen, jolloin vältetään öljyn kuumeneminen. Arganöljystä on tullut massiivisen kiinnostuksen kohde kosmetiikkateollisuudessa, sillä se kosteuttaa ja suojaa ihoa tehokkaasti. Sitä voi käyttää myös itsetehtyyn kosmetiikkaan taikka ihan puhtaasti öljymuodossaan oman ihon ja hiusten hoitoon.


Arganpuu (kuva: wikipedia)


Toinen kuukauden tuote on niinikään Bio Planeten luomu- ja reilun kaupan tuotteisiin kuuluva luomu sacha inchi -öljy. Sacha inchi puristetaan eteläamerikkalaisen, tyräkkikasveihin kuuluvan öljymaniköynnöksen (Plukenetia volubilis) siemenistä. Öljymaniköynnöksen siemenkota sisältää neljästä seitsemään lohkoa, joista jokaisessa piilee yksi hyvin öljyinen siemen. Kiipeilevä kasvi on monivuotinen ja tuottaa siemeniä ympäri vuoden oikeissa olosuhteissa kasvaessaan. Laji onkin oiva satokasvi ja tulonlähde. Öljymaniköynnöstä on kutsuttu myös inkapähkinäksi, sillä inkat viljelivät sitä Perun sademetsissä jo satoja vuosia sitten. Se on yhä tärkeä tuotantokasvi Etelä-Amerikassa, ei enää villinä kerättynä, vaan ihan viljeltynä. Paikalliset omavaraisviljelijät käyttävät kasvista lähes kaikkea sydämenmuotoisia lehtiä myöten. Öljymaniköynnöstä on yritetty lanseerata köyhyydestä nostavaksi sato- ja tuotantokasviksi Perun alkuperäiskansoille 2009 vuodesta lähtien, mutta vasta viimeaikoina se on löydetty muutoin laajempaan tuotantoon.


Öljymaniköynnöstä siemenkotineen
(kuva: wikipedia)
Sacha inchi-öljy

Sacha Inchi on ravitsemuksellisesti varsin kiinnostava öljy, jota tutkitaan terveysvaikutuksiltaan kiihkeästi. Sitä on ravitsemuksellisilta ansioiltaan tituleerattu jopa maailman parhaaksi ruokaöljyksi. Öljy sisältää poikkeuksellisen runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja, joista omega-3-rasvahappoja ylistettyyn pellavaöljyyn verrattavassa suhteessa. Lisäksi Sacha Inchi sisältää runsaasti omega-6- ja omega-9-rasvahappoja sekä E-vitamiinia ja muita antioksidantteja. Tyydyttyneiden rasvahappojen määrä öljyssä on erittäin matala.

Miedosti pähkinäisenmakuista Sacha Inchiä kannattaa käyttää vain kylmissä ruuissa, kuten salaateissa, kastikkeissa, pirtelöissä ja dipeissä, taikka lisättynä valmiiseen, hiukan jäähtyneeseen ruokaan. Mikä ettei sellaisenaankin. Kuumentaminen heikentää öljyn hyviä ominaisuuksia, ja kylmässä ruuassa pähkinäinen rasva maistuukin parhaiten. Hyvin imeytyvää öljyä voi myös käyttää ihon ja hiusten hoitoon, missä sitä pidetään uudistavana kosmeettisena öljynä. Sacha Inchi on kokeilemisen arvoinen, koostumukseltaan hyvä rasva, varsinkin sellaiselle, jonka makuhermoja muutoin niin terveellisen pellavaöljyn aromi ei hivele.




keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Maaliskuun maisteluita: teetä, suklaata, ananasjuomaa


Maaliskuu on herkkujen kuukausi. Kuukauden tuotteiksi on valittu Numi-teet, IChoc-suklaat sekä Provamelin ananaksen makuinen riisi-kookosjuoma

Lukuisilla kestävän kehityksen palkinnoilla palkittuja Numi-teelaatuja on parisenkymmentä erilaista, joista itse testailin suklaista pu-ehr-teetä sekä kurkumateetä. Pu-erh on käymisprosessin avulla valmistettua teetä, jossa sanotaan tämän prosessin ansiosta olevan huomattavasti tavallista teetä enemmän hyödyllisiä ravintoaineita. Pu-erh on kotoisin samannimisestä kaupungista Yunnanin maakunnassa. Myös Numin pu-erh on Yunnanin vuoristosta, ikivanhoista teepensaista. Luomusuklaa ja -mausteet tekevät teestä täyteläisen. Kofeiiniton kurkumatee puolestaan oli maultaan pehmeä ja syvä, positiivinen yllätys. Mausteina siinä on rooibosta, honeybushia, vaniljaa ja kardemummaa. Numin luomukurkuma ostetaan reilun kaupan periaattein Madagascarilta, missä yrityksellä on meneillään myös puhtaan veden saantia varmistava kehitysyhteistyöprojekti.


Numin suklaa-pu-erh sekä kurkumatee


Numin saamat palkinnot alkaa ymmärtää, kun penkoo valmistajan raaka-aineisiin ja valmistustapoihin liittyvää materiaalia. Luomuteen viljelyssä ei käytetä synteettisiä torjunta-aineita tai lannoitteita. Luomutuotettu tee pakataan kierrätyspahviseen pakettiin, jonka painatukset tehdään soijapohjaisella musteella. Teepussit ovat helposti kompostoituvaa hamppuselluloosaa. Syntyvän jätteen määrä on minimoitu. Numi-teen tuottaja myös kompensoi tuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä Carbonfundin kautta. Käynnissä on useita sosiaalisen hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden hankkeita ympäri maailmaa. Lisäksi tuottajat kulkevat itse maailmalla pitämässä huolen, että valmistusolosuhteet ovat oikeat ja kaikki on kunnossa. 

Pääsin testaamaan myös suklaita kuukauden tuotteina. Vivanin IChoc-suklaat on makeutettu raakaruokosokerilla ja valmistettu riisimaitoon, varsin täyteläisin tuloksin. Makuja on tarjolla kuusi: maustamaton maitosuklaa, hasselpähkinä, manteli-appelsiini, nougat-hasselkrokantti-valkosuklaa, suklaakeksi ja vanilja-valkosuklaa. Vaikka suklaan makuun pääseminen harvemmin muutoinkaan muutoinkaan aiheuttaa suuria vastalauseita, tällä kertaa koekaniineina toimineet maistelijat olivat erityisen otettuja tarjoamistani hasselpähkinäsuklaasta ja maustamattomasta maitosuklaasta. Kumpikin mauista oli kerta kaikkiaan herkullinen, ja hasselpähkinäsuklaassa ei oltu säästelty sattumia. Voi sanoa, että vegaaninen maitosuklaa on ottanut taas askelen oikeaan suuntaan. 

Luomusuklaa on monella tavalla massatuotettua parempi vaihtoehto. Torjunta-aineettomuus on hyväksi ympäristölle ja myös viljelijöille, jotka muutoin voisivat altistua kemikaaleille. Kaakaontuottajat voivat olla tuottajina riippumattomampia, kun heidän ei tarvitse ostaa suuryhtiöiden kemikaaleja. Luomukaakaosta maksetaan lisäksi parempi korvaus. Luomukaakaon viljelyssä käytetään joitakin menetelmiä, jotka ylläpitävät suurempaa lajimäärää alueella kuin tavanomaisen tuotannon menetelmät. Tällainen on esimerkiksi tapa viljellä luomukaakaon rinnalla muita lajeja, jotka estävät kaakaokasvin tauteja ja tuholaisia valtaamasta alaa.  


Vegaanisia Ichoc-suklaita: maitosuklaa ja hasselpähkinä


Provamelin ananaksenmakuinen riisi-kookosjuoma on luonnollisesti makea, raikkaan ananaksenmakuinen herkku. Luonnollisesti makea ei tarkoita tässä tapauksessa mietoa sivuhäivähdystä, vaan ihan todella syntistä imelyyttä. Provamel on kiinnostava valmistaja, sillä luonnonmukaisten raaka-aineiden lisäksi se noudattaa varsin tarkkoja eettisiä periaatteita muutoinkin. Ensimmäisenä tekijänä toki se, että kasvimaitojen tuotanto jo sinänsä on ekoteko: niiden ekologinen jalanjälki on lehmänmaitoon verrattuna huomattavasti pienempi. Provamelin tuotantoketju on lisäksi onnistuttu saamaan hiilineutraaliksi: he käyttävät hyödyksi tuotannossa syntyvän lämmön sekä puhdistavat itse prosessissa käytetyn veden, tuottaen puhdistusprosessissa syntyvästä massasta biokaasua. Lisäksi Provamel osallistuu puiden istuttamiseen Burkina Fasossa. Projektin tarkoituksena on estää Saharan aavikon levittäytymistä perustamalla viidentoista kilometrin paksuinen suojavyöhyke aavikon ympärille, koko Afrikan leveydeltä.


Provamelin ananaksenmakuinen
 riisi-kookosjuoma 
Ananasjuomasta valmistettu helppo jälkkäri



Ananasjuoma on niin makea, että sitä voi käyttää mausteena missä tahansa raikasta makeutta kaipaavassa ruuassa. Se sopisi hyvin makeuttamaan pirtelöitä, mysliä tai jälkkäreitä. Drinkkeihin se olisi aivan omiaan. Me valmistimme juomasta supernopean jälkkärin keittämällä sen maissijauhojen kanssa vanukkaaksi, ilman ekstramausteita. Juoma vain kattilaan ja maissijauhoja kylmään nesteeseen. Sitten sekoitellaan pohjaa myöten, kunnes seos on kiehahtanut. Vanukkaat kaadettiin kippoihin, päälle pursotettiin kookosvispiä ja tuikattiin pari palaa ananasta koristeeksi. Ananaksen maku korostui hienosti. Aivan ykkösjuttu tästä aineksesta olisi jäätelö tai mehujää! Juoma ei tarvitsisi mitään ekstraa, kunhan vain kaataa muotteihin tai astioihin, ehkä vähän kasvikermaa joukkoon, ja välillä sekoittellen antaa jäätyä. Tätä aion vielä kokeilla.



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Naistenpäivän pohdintoja

Kansainvälisen naistenpäivän teemana on tänään sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä; tavoite, johon ovat sitoutuneet kaikki YK:n jäsenvaltiot. Missä mennään tällä hetkellä? Entä miten eri kamppailut - ympäristökatastrofit, nälänhädät ja epätasa-arvo ovat kytköksissä? 

Maailman köyhistä suurin seitsemänkymmentä prosenttia on naisia. Nälkää näkevistä naisia on yli kuusikymmentä prosenttia, vaikka maapallon väestöstä naisia on hieman yli puolet. Lukuihin piiloutuu suuria vaihteluita maittain, mutta ne kertovat silti paljon tasa-arvon toteutumattomuudesta. On olennaista huomioida muut vaikuttavat tekijät ja erot ihmisten ja ihmisryhmien välillä, sekä se, ettei sukupuolikaan ole vain kaksijakoinen muuttuja. Tässäkin valossa naisten aseman parantaminen on merkittävä tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvä kamppailu. 

Naiset omistavat huomattavasti harvemmin maata kuin miehet. Naiset saavat myös yhä hankalammin luottoa tai kunnollista palkkaa kuin miehet. Maailmanlaajuisesti naisten palkka on yhä 60-80% miesten palkoista. Lisäksi naiset tekevät suurimman osan palkattomista töistä. Maailman omaisuudesta vain yksi prosentti on naisten omistuksessa. Myös vallankäyttö on vinoutunutta: vain kolmisentoista prosenttia maailman kansanedustajista on naisia, ministereistä vain neljä prosenttia. Vakavia ongelmia ovat naisiin kohdistuva väkivallan, syrjinnän ja ihmiskaupan uhka. Kriiseissä ja konflikteissa naiset ovat erityisen alttiita väkivallalle. On olennaista linkittää kaksi viimeistä tekijää toisiinsa: naiset eivät ole, eikä heidän kuulu olla, vain uhreja. Naiset ansaitsevat sekä suojan väkivallalta ja sorrolta että tasa-arvoiset väylät poliittiseen vaikuttamiseen ja toimijuuteen. 

Naisten rooliin ja oikeuksiin alettiin kiinnittää YK:n tasolla huomiota 70-luvulla. Naisten oikeuksien sopimus syntyi 1979, ja Suomi ratifioi sopimuksen 1986. Pekingin julistus 1995 pyrki edistämään naisten vaikutusvallan lisääntymistä, yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä ihmisoikeuksien, kuten seksuaalisen itsemääräämisoikeuden, toteutumista. Lisäksi sopimuksessa mukana olleet valtiot sitoutuivat ottamaan myös taloudellisen tasa-arvon toteutumisen huomioon kaikissa toimissaan. Pekingin julistus on ollut merkittävä etappi, johon on voitu vedota monessa ihmisoikeuskysymyksessä. Afrikan Unionin huippukokous 2015 nosti sukupuolten välisen tasa-arvon koko maanosan tulevaisuuden keskeiseksi kysymykseksi. Huolimatta edistysaskelista, ja vaikka suurin osa maailman maista on mukana sopimuksissa, epätasa-arvo kuitenkin jatkuu lukuinakin tarkasteltuna silmiinpistävän suurena.


(Kuva: www.care.org)


Naisten roolin vahvistaminen ja tasa-arvon lisääminen olisi äärimmäisen tärkeää sekä humanitaarisesti että ympäristön sekä globaalin ruokaturvan kannalta. Naiset tuottavat noin puolet maailman ruuasta ja 60-80% kehitysmaiden ruokakasveista. He käyttävät usein tulonsa lasten ravitsemuksen ja hyvinvoinnin varmistamiseen. Kehitysmaissa lasten selviytyminen onkin tutkitusti parempi niissä talouksissa, joissa naiset hallitsevat perheen rahavaroja. Siten sukupuolten välinen tasa-arvo vähentäisi selvästi myös aliravittujen lasten määrää. 

Väestönkasvu on ympäristöongelmien suurin eteenpäin puskeva voima. Mikäli kaikki naiset voisivat itse määrätä omasta kehostaan ja lisääntymisestään, väestönkasvu taittuisi jo merkittävästi. Perhesuunnittelu nimettiin ihmisoikeudeksi YK:n ihmisoikeuskonferenssissa jo 1968. Perhesuunnittelun oikeus tarkoittaa oikeutta päättää omasta kehostaan, seksuaalisesta käyttäytymisestään ja perheen koosta. Suurin osa maailman valtioista tukee ehkäisyä jossain muodossa, mutta järjestöillä on yhä tärkeä rooli asian viemisessä eteenpäin. Sen lisäksi, että naisten itsemääräämisoikeus ja tasa-arvo on suoraan moraalisista syistä saatava toteutumaan ympäri maailmaa, naisten toimintamahdollisuuksien korjaaminen vapauttaisi suuren kapasiteetin myös toimintaan esimerkiksi kestävän kehityksen, luonnonsuojelun, sosiaalisen kehityksen ja innovaatioiden parissa. Laajemmat mahdollisuudet koulutukseen mahdollistavat myös kiinnostuksen ja väylät yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.  

Tasa-arvon puolesta toimivia järjestöjä löytyy useita, ja moni ympäristö- tai kehitysyhteistyöjärjestö tukee erityisesti naisten projekteja. Esimerkiksi YK:n tasa-arvojärjestö UnWomen työskentelee naisten ja tyttöjen puolesta, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja syrjintää vastaan. Tämän viikon ajan Ekolo lahjoittaa Karma Ginbriscus inkivääri-hibiskusjuomasta sekä Les Jardins de Gaian Pretty Mummy-teestä saaduista tuotoista kaksikymmentä prosenttia Unwomenin toimintaan. Kampanja on voimassa kaikissa Ekoloissa ja nettikaupassa. 







Lähteitä ja materiaaleja:



http://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/ihmisoikeudet/naisten-oikeudet
http://www.un.org/en/globalissues/women/
www.unwomen.fi
http://womenwatch.unwomen.org/
www.amnesty.fi
www.wfp.fi
http://www.womenandclimate.org/

FAO 2011. The state of food and agriculture 2010-2011. Women in agriculture. Closing the gender gap for development.
FAO 2015. The state of food and agriculture. Social protection and agriculture: breaking the cycle of rural poverty
Karttunen ym. 2014. Nälkä ja yltäkylläisyys. Ruokaturva maailmassa. Gaudeamus. 
Närhi, R. 2011. Toivottuna maailmaan. Perhesuunnittelu ja kehitys. Väestöliitto.
United Nations 2007. Strengthening Efforts to Eradicate Poverty and Hunger

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

The shifting baseline - muistamisen vaikeudesta

Ihminen on muuttanut ympäristöä niin paljon, että maapallolla on enää hyvin vähän täysin luonnontilaisia alueita. Olemme kaataneet valtavia metsiä, padonneet jyriseviä vesistöjä, laajentaneet aavikoita ja pystyttäneet aina vain laajemmalle levittäytyviä kaupunkeja, jotka syrjäyttävät muut lajit käytännössä kokonaan. Toimiemme seurauksena puolet villeistä eläimistä on kadonnut viimeisen neljässäkymmenen vuoden aikana. Olemme aiheuttaneet lajiston harvenemista ja sukupuuttoja. Kuitenkin me jollain tavalla pystymme elämään asian kanssa emmekä välttämättä edes aivan sisäistä asian vakavuutta. Miksi?

Yksi selitys voisi olla shifting baseline syndrome, eli muuttuvan lähtökohdan tai perustason syndrooma. Kyseessä on ongelma, joka liittyy ihmisen elämänkaareen. Meille on luontaista hyväksyä varttuessamme vallitseva asiantila "normaaliksi". Silloinkin, kun tilanne on haitallinen tai eettisesti ongelmallinen. Kun ihminen kasvaa, hänelle muotoutuu tietty käsitys siitäkin, millainen on esimerkiksi luonto ympärillä, miten paljon lähialueella on metsäistä pinta-alaa tai paljonko meressä polskii kaloja. Hän ei välttämättä saa edellisiltä sukupolvilta tietoa siitä, miten ennen oli. Tai jos saakin, asia ei sisäisty samalla tavoin. Vaikka edellisen sukupolven aikana meri olisi ollut pullollaan kaloja, uusi sukupolvi ottaa helposti omakseen ja vertailuarvoksi uuden maailman, jossa kaloja on harvakseltaan. Hän ei välttämättä koskaan vertaa tilannetta menneiden sukupolvien normaaliin. Ja taas seuraava tekee samoin: hyväksyy normaaliksi sen, mihin kasvaa. Siten itse vertailukohta, normaalina pidettävä perustaso, muuttuu. Tuloksena tästä jatkuvasti heikompi tilanne hyväksytään uudeksi normaaliksi ajan kuluessa.


Sademetsän ja laidunmaan alati muuttuvaa rajapintaa Brasiliassa
(kuva: Mongabay)


Shifting baselinen lanseerasi laajalle kalatutkija Daniel Pauly vuonna 1995. Kalalajisto on edelleen selkein esimerkki vaihtuvan vertailukohdan syndroomasta, sillä kalasto jatkaa vähentymistään, vaikka se on jo pienentynyt luonnollisesta arvaamattoman paljon. On hyvä huomata, että myöskään itse tutkijat eivät ole immuuneja syndroomalle. Tutkijakin sisäistää tietyn maailmankuvan. Hän myös joutuu esimerkiksi raskaasti heikentyneitä alueita tutkiessaan käyttämään "luonnollisena" vertailukohtana jotakin. Nämä luonnolliset vertailukohdat saattavat muuntua normin liukuessa.

Sukupolvien välisen kuilun lisäksi muuttuvan vertailukohdan syndrooma voi näkyä myös henkilökohtaisena muistamattomuutena. Kun jotakin ympäristössä muuttuu, ihmisaivot alkavat hyvin nopeasti käsittää uuden tilan normaaliksi ja unohtavat menneen asiantilan. Kumpikin muuttuvan vertailukohdan muodoista on teoriana saanut tutkimuksellista tukea taustalleen. Vakaa suuntaus luonnonympäristöjen kutistumiseen mahdollistuu, kun sokeudumme sille, mikä oikesti oli joskus luonnollista. Kuinka usein sitä tulee ajatelleeksi, mitä vaikkapa läheisimmän ostoskeskuksen kohdalla oli aikanaan? Ei kovinkaan usein, jos paikalla ollut luonnonympäristö raivattiin ennen omaa aikaamme, eikä tutkimusten mukaan kauaa silloinkaan, kun itse on todistamassa muutosta.

Tutkimukset osoittavat, että jopa hyvin huomiotaherättävä ja suuri tekijä ympäristössä voi unohtua nopeasti. Näin kävi esimerkiksi Jangtse-joen delfiinille, baijille. Baiji oli aikanaan merkittävä laji Jangtsessa. Vuonna 2006 niitä ei enää löytynyt, ja todettiin, että vaikka joitakin yksilöitä vielä lymyilisikin virrassa, ne olisivat liian harvalukuisia elinkelpoiseksi populaatioksi. Baijin kohtaloksi koituivat ensin metsästys, sitten teollisuus saasteineen ja häiriöineen. Kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että vain viisi vuotta katoamisensa jälkeen baiji  oli jo täysin tuntematon nuorille kalastajille. Samassa tutkimuksessa todettiin, että yli 70% alle 40-vuotiaista kalastajista ei tiennyt suurikokoisen miekkasammen olleen joskus olemassa, vaikkei sen katoaminen ollut vielä tutkimushetkellä edes varmaa. Jopa suuret ja vaikuttavat lajit voivat kadota käytännössä huomaamatta tai ilman suurta mekkalaa. 


Baiji (Lipotes vexifiler)
kuva: Chinese Academy of Sciences


Miksi the shifting baseline on olennainen, ja mitä siitä pitäisi oppia? Ainakin oman näkökulmansa rajallisuuden. Että asiat eivät ole aina olleet niin kuin ne ovat minun aikanani, ja aikani todella jättää jäljen. Jokaisella alueella - parkkipaikalla, ostoskeskuksella, pellolla, talousmetsällä, laidunmaalla - on historia luonnonympäristönä. Joskus on tehty päätökset, jotka ovat koskeneet suuria määriä lajeja ja yksilöitä, ja niitä tehdään koko ajan lisää. Hienovaraisetkin muutokset ovat muutoksia, vaikka niitä on vaikeampaa hahmottaa. Välittävän ihmisen kannattaa pyrkiä minimoimaan oma jälkensä, mutta ennen kaikkea myös muistamaan, tuntemaan historiaa, huomaamaan muutokset ja pitämään ääntä katoavan luonnon puolesta. 









Leather, S. & Quicke, S. 2010. Do shifting baselines in natural history knowledge threaten the environment? Environmentalist 30: 1-2

Papworth, S., Rist, J., Coad, L.& Milner-Gulland, E. 2009. Evidence for shifting baseline syndrome in conservation. Conservation Letters 2(2): 93-100

Turvey, S. ym. 2010. Rapidly Shifting Baselines in Yangtze Fishing Communities and Local Memory of Extinct Species. Conservation Biology 24(3): 778-787

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Palkokasvien parhautta

Vuosi 2016 on varsin ansaitusti palkokasvien vuosi. Näin on nimennyt YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO. Tarkoituksena on korostaa palkokasvien tärkeyttä, ekologisuutta ja terveellisyyttä sekä lisätä niiden kestävää käyttöä ihmisravintona.

Palkokasveiksi nimitetään yleisimmin valtavaan Fabaceae-heimoon eli hernekasveihin kuuluvia viljeltyjä kasveja. Hernekasvien hedelmä on ravinteikkaita siemeniä sisältävä palko. YK korostaa vuotenaan erityisesti kuivasiemenisten palkokasvien merkitystä. Esimerkkejä tällaisista, runsaasti viljellyistä palkokasvilajeista ovat mungpavut, kidneypavut, adukipavut, kikherne, härkäpapu ja linssit. Harvinaisemmista ja tuntemattomammista lajeista esimerkkinä makealupiini. YK:n rajaus jättää pois listalta tuoreena myytävät lajit ja öljyksi käytettävät palkokasvit. Rajauksen ulkopuolelle jää siten monia taloudellisesti, merkittäviä lajeja, kuten herneet, soija ja maapähkinä, jotka kuitenkin ansaitsevat maininnan myöskin ekologisesti kestävinä ruoka-aineina. 

Palkokasvit ovat elintärkeää ravintoa monin puolin maailmaa, koska ne ovat edullisia ja ravinteikkaita. Palkokasvit sisältävät runsaasti proteiinia ja muita suojaravintoaineita. Erityisesti köyhillä alueilla palkokasvien rooli on merkittävä ihmisten toimentulon ja ravitsemuksen ylläpitäjänä, ja palkokasveja tuotetaankin laajalti pienissä yksiköissä ja perhetiloilla. Palkokasvien tuottaminen on viljaa selvästi parempi tulonlähde, minkä lisäksi kuivatut palkokasvit ovat ravinteikkuudessaan erinomainen ruokaturva viljelijöille itselleen. Myös rikkaammissa maissa olisi syytä lisätä palkokasvien käyttöä ihmisravintona. Vähärasvaisina mutta proteiinipitoisina, ravinteikkaina ja kuitupitoisina, sekä ennenkaikkea vähän ympäristöä kuormittavina, ne ratkaisisivat muutamiakin länsimaisen ravinnonkäytön ongelmia.  


Kikherne eli kahviherne (kuva: wikipedia).

Palkokasvien erityislaatuisuus pohjautuu kykyyn sitoa ilmasta kaasumaista typpeä kasville käyttökelpoiseen muotoon. Typen sidonnan tekevät kasvin kanssa symbioosissa elävät bakteerit, yleensä Rhizobium-bakteerit, kasvien juurinystyröissä. Kiehtovassa prosessissa siis kasvi ja bakteerit toimivat mutualistisessa suhteessa: kasvi saa typpeä, bakteerit kasvilta hiilihydraatteja ravinnokseen. Typensidonta parantaa viljelymaan ravinteikkuutta ja auttaa pitämään maan viljelykelpoisena köyhilläkin alueilla. 

Palkokasvit voivat olla yksi osaratkaisu ilmastonmuutoksen hidastamisessa: luonnollinen typensidonta maaperään vähentää tarvetta fossiilisesti sidottuun typpilannoitteeseen, minkä lisäksi eläintuotteiden korvautuminen proteiinirikkailla palkokasveilla säästäisi suuren määrän luonnonvaroja sekä metsiä ja muita luonnontilaisia alueita (mekanismi täällä). Kun keinotekoisen typpilannoitteen tarve pienenee, myös pienviljelijöiden riippuvuus suuryhtiöistä hellittää. Suoran hyödyntämisen lisäksi fabaceae-suvun kasveja voi hyödyntää viljelykierrossa: ne jättävät maaperään typpeä ja muuttavat maaperää muutoinkin kemiallisesti edulliseksi tuleville viljelykerroille. 


Typensitojabakteereita sisältäviä juurinystyröitä mailasen (medicago italica)
juuristossa


Palkokasveissa voi piillä osavastauksia moniin ihmiskunnan pähkäilyistä, lähtien niin valtavista kysymyksistä kuin nälänhädät ja ympäristökriisi. Palkokasvit ovat olleet osa ruokakulttuuria ympäri maailmaa satoja vuosia, mutta niiden arvostuksessa ja käytössä olisi silti lisääntymisen varaa. Kaikkein toivottavinta olisi, että palkokasvien käyttö ihmisravinnoksi lisääntyisi rehukäytön kustannuksella, sekä kehittyvissä että teollisuusmaissa. Tästä olisi hyötyä sekä ihmisten terveydelle, ruoaturvalle ja globaalille oikeudenmukaisuudelle että ympäristölle, maaperälle ja ilmastolle. Kuluttajan kannattaakin tukea palkokasvien viljelijöitä ostamalla ja käyttämällä niitä monipuolisesti. Kikhernettä hummuksena levitteeksi tai muusiksi, soijaa maidoksi, lupiinia leiväksi, linssejä murekkeeksi, härkäpapua pihveiksi.... 




keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Govindan hedelmäiset ja pähkinäiset välipalat

Govindan vegaaniset ja luomut raakamakeiset ovat haukkaisun kokoisia paloja hedelmää ja pähkinää harkituissa suhteissa. Mangopalasissa on mukana myös taatelia, kookosta ja agavesiirappia. Ne ovat hitusen kirpsakampia, ehkä "aikuisempia" suupaloja. Tiikeripähkinäkarkeissa puolestaan on maamantelin lisäksi ananasta, auringonkukkaöljyä, taatelia ja pieni liraus sitruunaa. Maamantelikarkit ovat hyvin pehmeitä ja kermaisen makuisia, täyteläisiä herkkuja, joiden voisi kuvitella maistuvan kelle tahansa. 

Mango on tuttu, eksoottisenraikas luumarja. Sen maku on yllättävän voimakas Govindan karkeissa. Maamantelit eli tiikeripähkinät sen sijaan ovat vielä varsin uusi tuttavuus meikäläisessä keittiössä. Runsasenergiset ja ravinteikkaat maamantelimuhkurat eivät lukeudu pähkinöihin ollenkaan, vaan ovat sädekaisloihin kuuluvan sarakasvin (Cyperus esculentus aka chufa) juurimukuloita. On olemassa näyttöä maamantelin tärkkelyspitoisten ja ravitsevien mukuloiden käytöstä jo faraoiden Egyptissä. Laajemmin tietoa maamantelista löytyy tästä aiemmasta bloggauksesta. Maultaan tiikeripähkinä muistuttaa hiukan palkokasveja. Miedoissa makeispaloissa tulee lähinnä lähinnä esiin vain pehmeä, aavistuksen toffeemainen aromi.





Govindan raakanaposteltavat ovat ravitsevaa sormiruokaa, joka sopii esimerkiksi teehetken tai kahvittelun oheen, juhlapöytään tai lahjaksi terveellisiä herkkuja arvostavalle. Yksi paketillinen palasia uppoaa kevyesti kaverin kanssa teetä hörppiessä, ja samalla tulee syötyä osa päivän hedelmäannoksesta. Karamellimaista makua kaipaileville suosittelen ehdottomasti ennemmin maamanteliversiota eli chufi-pakettia, hedelmäisen kirpsakasta eksotiikasta pitävälle mangovälipaloja. Me söimme kummankin paketin lähestulkoon tyhjäksi uimahallilta palanneina ja ravitsevan välipalan kaipuisina. Toinen maistelija ei tiennyt makeisten raaka-aineista mitään ennen maistelua, mutta ilmoitti tiikeripähkinäpalojen maistuvan tiikerikakulle. Ihan osuvaa. 



Mango- ja maamantelipalasia tarjolla




lauantai 9. tammikuuta 2016

Masarang ja ystävät: vain vaihtoehtoinen tulonlähde Indonesian viljelijöille voi pelastaa jäljellä olevat metsät



Ekolon myymään ”sademetsänpelastussokeriin” liittyy paljon kiinnostavaa taustatietoa. Viime syyskuussa Masarang-sokerin eurooppalaisen maahantuojan, Amigos Internationalin, edustaja Jeroen Kruft kävi tutustumassa sokerin tuotantoon Indonesiassa. Tämä teksti on suomennos hänen matkakertomuksestaan.

Masarang toteuttaa ja kehittää kestävää metsäviljelyä yhteistyössä Sulawesin ja Kalimantanin maanviljelijöiden kanssa. Aluetta riivaavat jatkuvat tulipalot ja savusumu. Suuret palmuöljy- ja selluteollisuusyritykset pyrkivät valtaamaan tilaa. Masarangin kehittämän palmusokerituotannon lisääntyminen voisi auttaa sekä suojelemaan että metsittämään aluetta uudelleen.

Vaarantuneet metsät


Palmuöljyteollisuus hamuaa Kalimantanissa ja Sulawesissä maata voidakseen pystyttää öljypalmujen monokulttuureja, koko muun ekosysteemin tieltään raivaavia yhden lajin viljelmiä. Palmuöljy-yhteistyöstä kieltäytyvät alueen asukkaat ovatkin avainasemassa: heidän tilansa muodostavat suojavyöhykkeen metsien ja maata hamuavien suuryhtiöiden väliin. Masarangin käyttämä palmu (Arenga pinnata) on alkuperäislaji alueella. Mikäli sokeripalmusta saatava taloudellinen hyöty on riittävä, alkuperäismetsien reunamilla asuvat paikalliset pitävät todennäköisemmin kiinni viljelyalastaan eivätkä lähde mukaan suurten palmuöljy-yritysten suunnitelmiin.


Sokeripalmun kasvua alkuperäislajina paikallaan metsässä

Suuryhtiöt raivaavat maata monokulttuureille



Pientilallisen maapinta-alalla kasvaa monia lajeja: kumipuita, kassavaa, sokeripalmuja ja hedelmäpuita. Palmuöljy-yritykset lupaavat uusia teitä ja työpaikkoja, mikäli tilallinen myy 80% maastaan ja muokkaa loput 20% öljypalmunkasvatukseen. Kylissä, joissa suuryritykset ovat toteuttaneet suunnitelmiaan, on jo nähty lupausten toinen puoli: saastunut juomavesi (öljypalmut tarvitsevat suuria määriä synteettisiä lannoitteita), velkaantuminen (maanviljelijöiden on ostettava lannoitteet omalle 20%:lleen samoilta palmuöljyfirmoilta) ja työttömyys (palmuöljyfirmat tuovat maahan halvempaa työvoimaa Jaavalta).

Näistä syistä maanviljelijät yhä useammin kieltäytyvät palmuöljy-yhtiöiden tarjouksista. Yhteisöt ovat alkaneet myös ymmärtää palmuöljy-yhtiöiden kanssa tehtävien maakauppojen yhteyden raja-alueen metsien polttamiseen tai ”vahinko”paloihin lisämaan saamiseksi öljybisnekselle. 

Kymmenen kylää


Jeroen Kruft raportoi, kuinka Masarang Foundation tukee kyläläisten luontoa suojelevia aloitteita yhdessä paikallisten maanviljelijöiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Yhteisenä pyrkimyksenä on yhdistää kymmenen kylää Saran-vuoren ympärillä. Saran-vuoren alueella kasvaa yli 25 000 hehtaaria alkuperäismetsää ja palmuöljy-yritykset yrittävät usein houkutella kyläläisiä myymään tiluksensa metsän ympäriltä.

Yhteisöt Saran-vuoren ympärillä näkevät metsänsä luonnonperintönä esi-isiltään. Heille on tärkeää säilyttää se alkuperäistilassaan. Toive on tällä hetkellä ristiriidassa elannon hankkimisen kanssa. Krutzin mukaan Masarangin tarjoama, arengamehun tuotannon suoma lisätulo antaa tilallisille hyvän syyn säilyttää ja suojella luonnonympäristönsä.


Terve metsä - suuri ylpeydenaihe

Korruptio on suuri ongelma Indonesialaisessa politiikassa. Indonesiassa on vuodesta 2011 saakka kokeiltu jonkinasteista luonnonmetsien hakkuurauhaa, mutta luonnonmetsien tuhoaminen jatkuu. Saran-vuorta ympäröivien kylien asukaat ovat kehittäneet strategian maansa suojelemiseksi. He haluavat käyttää hyväkseen vanhaa Indonesialaista heimolakia, joka on kansallisen, mahdollisesti palmuöljy-yhtiöitä myötäilevän, lain yläpuolella. Suunnitelmaan tarvitaan kaikkien kyläläisten, paikallisen aluepäällikön ja lopulta Jakartan lupa. On tärkeää myös saada paikalliset asenteet muutettua siten, että kaikki ymmärtävät villin luonnon ja alkuperäislajiston olevan suuri etu, ihmisen ja muiden lajien voivan elää sopusoinnussa keskenään, sekä hyvinvoivan metsän tarjoavan arvokkaita resursseja ja tuotteita, puhdasta juomavettä ja vesivoimaa.


Agung, 27, toimii uudessa heimolakia hyödyntävässä ihankkeessa.

Maailman keuhkojen kuntouttamista


Masarang Foundationin perustaja, tohtori Willie Smits, kertoo orangin olevan metsän hyvinvoinnin paras indikaattori. Orankeja on tällä hetkellä Indonesiassa vain 60 000, ja niitä kuolee 2000 joka vuosi. Useita metsästetään lemmikeiksi, jolloin yhtä eloon jäävää poikasta kohden kuolee kuusi. Orankien elinala hupenee ja heikkenee laadullisesti koko ajan, kun monokulttuurit valtaavat alaa. Masarangin ylläpitämät metsät toimivat alueina, joille orvoiksi jääneitä orankeja voidaan mahdollisesti kuntouttaa ja palauttaa.

Willie Smits on luonnonsuojelun visionääri, joka piti vastikään puheen Pariisin ilmastokokouksessa. Hän aloitti sokeripalmujen istutuksen kolmekymmentä vuotta sitten ja huomasi tuolloin puiden luonnonsuojelulliset sekä taloudelliset mahdollisuudet. Palmusokeriprojektin puitteissa on jo onnistuttu uudelleenmetsittämään kokonainen vuoristo, ja Smitsin säätiö, Masarang, on nimetty vuorijonon mukaan. Smitsin oman arvion mukaan noin 200 000 hehtaaria metsää tulee suojelluksi joka vuosi, kiitos palmujen antaman tuoton.

Willie Smitsin veli Theo johtaa Masarangin sokeritehdasta ja tuotannon laajentumista Kalimantanissa. Jokainen sokeritehtaan uuneista tarjoaa hyvän kuukausitulon kuudelle perheelle alueella.


Willie Smits (oik.)

 Sokeritehtaan uunit on rakennettu kuumentamaan
ja steriloimaan palmumehu, minkä jälkeen mehusta
voidaan valmistaa sokeripaloja tai hienosokeria.


Masarang on rakennuttanut pienen tehtaan Länsi-Kalimantaniinkin. Uusi tehdas prosessoi metsästä saatavia tenkawang-pähkinöitä öljyiksi ja saippuaksi. Masarangin periaate, hyvinvoivien ja elävien metsien ylläpito monimuotoisena tulonlähteenä, on jo herättänyt kiinnostusta koko Kalimantanin laajuisesti.




Työtiloja ja työstämistä


Tulevaisuuden visioita


Masarangin tuotteet on otettu hyvin vastaan Euroopassa. Amigosin asiakkaana toimivat firmat ja yritykset myös lahjoittavat yhä useammin osan voitoistaan suoraan Masarang Education Fundille, joka tarjoaa koulutusta ja yliopistostipendejä Indonesian tulevien sukupolvien ympäristötietoisuuden hyväksi. 



Amigos Internationalin visio Kalimantanin metsityksestä vuoteen
2050 saakka

Jeroen Kruft, Masarangin väkeä ja paikallisia viljelijöitä ensimmäisen uunin
käyttöönottoa juhlistamassa. 


Sademetsäsokeri on karamellinen,
ekologisesti kestävä herkku,
ja sokeriksi terveellinenkin.


tiistai 5. tammikuuta 2016

Kasvissyönti ja ympäristö: ratkaiseva taustatekijä

Kasvissyönnin keveys planeetalle on tutkimusten vahvasti tukema tosiasia. Epäselvyyksiä syntyy kuitenkin yhä, sillä uutisointiin liitetään harvoin kasvissyönnin sekasyöntiin verrattuja etuja selittävät, asian ymmärrettäväksi tekevät taustatekijät. 

Kasviperäisen tuotannon edut suhteessa eläintuotantoon vaativat pitkän listan. Eläintuotantoon verrattuna kasviperäisen  ruuan tuotanto säästää huomattavia  määriä fossiilisia raaka-aineita. Kun tuotetaan yksi kalori naudanlihaa, tarvitaan neljäkymmenen kalorin edestä polttoainetta. Yksi kalori maidosta vie neljätoista kaloria fossiilisia polttoaineita, kun taas yksi kalori viljasta vie vain 2,2 kaloria. Kasviperäinen tuotanto säästää myös valtavasti vettä. Arviolta 70% ihmiskunnan makeanveden käytöstä johtuu maataloudesta, eli kyseessä ei ole pieni seikka. Kasviperäinen tuotanto myös säästää valtavat pinta-alat maata ja sitä kautta aiheuttaa vähemmän metsä- ja lajikatoa. Eurooppalaisten runsas eläintuotteiden käyttö näkyy maa- ja metsäkatona muuallakin maailmassa: vain 20 % proteiinista, joka Euroopassa syötetään tuotantoeläimille, on Euroopasta peräisin. Loppu rehu tuodaan muualta, myös alueilta, joilla on pulaa ihmisravinnosta.

Vielä edellämainittujenkin lisäksi kasviperäinen tuotanto aiheuttaa merkittävästi vähemmän eroosiota, ilmastonmuutosta aiheuttavien kasvihuonekaasujen päästöjä sekä vesistöjen pilaantumista kuin eläinperäisen ravinnon tuottaminen. Kasvissyönti on myös globaalin nälkäongelman kannalta kannattavampi vaihtoehto. Varsin merkittävä asia planeetalla, jonka ihmisistä joka kolmas näkee nälkää.

Kasviperäisen tuotannon hyöty on siis ihmeen selkeä ja yhtenäinen ilmiö. Taustalla on yksi tekijä, joka sitoo ilmiöt yhteen, ja jonka muistaminen auttaa hahmottamaan tilannetta tai järkeistämään keskustelua.

Olennaisin taustatekijä on tämä: kun syön esimerkiksi parisataa grammaa vegenakkeja tai muuta mättöä, jostain syystä en kasva pariasataa grammaa. Tämä johtuu siitä, että olen eläin, ja vieläpä tasalämpöinen nisäkäs. Kasvan vain, jos mätöstä jää rakennusaineita ja energiaa jäljelle kehoni kasvuun, kun ensin suurin osa on kulunut muuhun. Ensin osa ruuasta jää sulamatta, sitten käytän suurimman osan energiasta liikkumiseen ja tasaisen lämmön ylläpitoon kehossani. Näin tekevät kaikki tasalämpöiset eläimet. Ruokaa syödään, koska se tarvitaan suurilta osin polttoaineeksi. Nisäkkään kehoon kertyy karkeasti arvioiden vain kymmenestä pariinkymmeneen prosenttia sen syömästä energiasta ja valkuaisesta. Sulaneesta ruuasta suurin osa haihtuu lämpöenergiana taivaan tuuliin. Eläintuotanto on siis bisnestä, jossa euro kerrallaan vaihdetaan turhanpäiten kahteenkymmeneen senttiin ja sitten ihmetellään, miksi kukkaronpohja alkaa paistaa.

Kasvissyönnin ekotehokkuus nojaa tähän hyötysuhdeseikkaan. Kaikki energia, joka ravintoverkoissa liikkuu, on peräisin auringosta. Sen hyödyntäjiä ovat kasvit, jotka kykenevät yhteyttämisessään sitomaan auringon antaman energian. Niiltä energia siirtyy kasvinsyöjien kudoksiin hyvin huonolla hyötysuhteella. Kasvissyöjät kun ensin jättävät osan sulattamatta, sitten ylläpitävät lämpöä ja vieläpä liikuskelevat. Edelleen kasvinsyöjien kudoksiin siirtyneestä pienestä osasta siirtyy edelleen hyvin pieni osa pedoille. Alkuperäisestä energiasta on tuolloin hukattu suurin osa. Petoja voi siten olla paljon vähemmän kuin kasvinsyöjiä: ympäristön kantokyky ja perustuotanto asettaa rajansa paljon resursseja vievälle syömisen tavalle. Ihminen tosin on petona lähtenyt väistelemään noita rajoja ja aiheuttanut ekosysteemeissä muhkeita tuhoja.


Kuvitellaan tilanne, jossa tuotetaan kasviperäistä ravintoa
kymmenelle ihmiselle. Kasvit (vihreä palkki) sitovat auringonvaloa ja tuottavat
energiaa, valkuaista ja ravinteita, jotka tässä tapauksessa kulutetaan
ihmisruokana.

Sama syömäkelpoinen tavara, vaikkapa soija, syötetään
usein eläimelle, jotta voidaan syödä eläimen kudokset tai eritteet.
 Samasta perustuotannosta riittää tuolloin vain yhdelle ihmiselle,
koska eläimen hyötysuhde on heikko. 



Vegaaninen ruokavalio siis säästää hurjia määriä luonnonvaroja ja tukee globaalia tasa-arvoisuutta. Taustalla on selkeä ja väistämätön luonnonlaki energian kulusta ekosysteemeissä.

Ihmispopulaation on ennustettu kasvavan yli yhdeksän miljardin vuoteen 2050 mennessä, joten kestävät ratkaisut ovat tarpeen. Mikään muu toimenpide ei ole yhtä merkittävä mahdollisuus kuin kasviperäiseen tuotantoon siirtyminen. Aiheesta ei kuitenkaan kuuluvasti puhuta, edes suurimpien luonnonsuojelujärjestöjen materiaaleissa. Joko tahot eivät halua niskaansa puolustusreaktioita totuttujen tapojen ystäviltä tai sitten asia osuisi piikkinä omaankin lihaan. Eläintuotteiden syönnin väitetään olevan henkilökohtaisempi asia kuin vaikka energiankulutuksen, vaikka henkilökohtaisuus lienee sama läppärin mahdollistamasta viihteestä nauttiessa kuin lehmänmaitoa juodessa. Olisipa hauska vihdoin nähdä enemmän ansaittua haloota aiheesta. 




Ruokavalioiden aiheuttamat ympäristöhaitat vertailussa, huomioituna
resurssivaikutus, ekosysteemivaikutus ja terveys. Vasemmanpuolinen pylväs
kuvaa normi sekaruokavaliota (italialainen valittuna
esimerkiksi eurooppalaisesta), oikeanpuoleisin luomupainotteista
vegaaniruokavaliota (Baroni ym. 2007).





Lähteitä ja materiaalia:

Auestad, N. & Fulgoni, V. 2015. What Current Literature Tells Us about Sustainable Diets: Emerging Research Linking Dietary Patterns, Environmental Sustainability, and Economics. Advances in Nutrition  6: 19–36

Baroni, L., Cenci, L., Tettamanti, M. &Berati, M. 2007. Evaluating the environmental impact of various dietary patterns combined with different food production systems. European Journal of Clinical Nutrition 61: 279–286

Kernebeek, H., Oosting, S., Feskens, E., Gerber, P.& De Boer, I. 2014. The effect of nutritional quality on comparing environmental impacts of human diets. Journal of Cleaner Production 73: 88-99

Sabaté, J. & Soret, S. 2014. Sustainability of plant-based diets: back to the future. The American Journal of Clinical Nutrition 100: 476S - 82S

Steinfeld, H. ym. 2006. Livestock's Long Shadow. FAO