sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulun possujuttu

Vegaani tai muutoin seitania paljolti syövä tyyppi haluaa kaataa Suomesta karjatalouden ja viedä työpaikat sikafarmareilta. Hän haluaa olla haitaksi kansantaloudelle, vääntää peistä ravintoloissa, näyttää erityiseltä tai vain viettää aikaa väitellen. Hän on nuori ja vaikutteille altis henkilö, jolla on ohimenevä vaihe. Miksi muutenkaan tuo tyyppi ottaisi niin suuresti "perinteisestä" sivuavan roolin? 

Olen esitellyt kirjoja ja ajatuksia koskien muiden eläinlajien pääkoppien sisältöä, mutta nyt haluan keskittyä yhteen älykkääseen, paljolti kaltaiseemme lajiin. Yritän avata myös sitä ärsyttävän vegetyypin ajatusmaailmaa: Miksi joku jaksaa olla jopa vuosikymmeniä niin hankala, ettei suostu syömään lihaa, eikä edes läskiä? Mitä se yksi annos nyt haittaa? 

Jos lihaa ajattelisi vain massana ravitsemuksellisesta tai esimerkiksi ekologisesta näkökulmasta, se yksi annos ei ehkä olisi niin kriittinen tekijä. Vaikka kasvissyönti tai "lähes kasvissyönti" on käytännössä ainoa todella kestävä ruokavalio, yhden aterian merkitystä voisi aina ekologiselta kannalta kyseenalaistaa. Monella hankalalla henkilöllä on kuitenkin todellinen syy jäädä vaikka ruuatta sen yhdenkin kerran. 

Siat ovat monimutkaisia nisäkkäitä, joilla on jokaisella oma persoonallisuus (esimerkki ja lisälähteitä). Tietyt aivojen rakenteet tutkitusti mahdollistavat tietoisuuden, muistamisen ja tuntemisen olemassaolon. Eläinten, joilla moiset on, voidaan melko hyvin olettaa omistavan kyseisiä ominaisuuksia. Nisäkkäänä sika kuuluu varsin varmasti tähän tuntevien ja ajattelevien ja tietoisten sakkiin. Kyseiseen joukkoon oletetaan kuuluvan myös lintujen, kenties liskojen ja mahdollisesti mustekalojen  (lähde ja toinen lähde). Sama käsitys voidaan hankkia käyttäytymiskokein. Siat ovat läpäisseet jopa itsensä tiedostamisesta ja älykkyyden korkeasta tasosta kertovan peilitestin, ja osaavat tulkita peilejä ympäristön heijastumina (lähde tai lähde). Siat ovat fiksuja eläimiä, testien mukaan älykkäämpiä kuin koirat. Monelle "hankalalle" lihattomalle aterioitsijalle se yksikin ateria merkitsee, koska siinä on ymmärtävältä, tiedostavalta yksilöltä väkivalloin otettua ainesta. 

Väkivalloin? Lakihan turvaa eläinten hyvinvoinnin? Kunpa vain. Lain vaatimukset ovat niin alhaiset, että esimerkiksi satakiloista sikaa on käytännössä mahdotonta tunkea lain vaatimuksia pienempään tilaan. Niin ahtaan elämän laki sallii. Muutoinkaan laki ei paljoa suojaa possuja. Tarkastava eläinlääkäri voi monessa ikävässäkin tilanteessa vain todeta, että lakia ei ole rikottu tai että olot ovat keskimääräiset ja "normaalit". Vaikka otukset eivät sanan varsinaisessa merkityksessä edes eläisi. Ajatus yksilöistä sikaloissa, kanaloissa jne. on se jakava tekijä tässä keskustelussa. Yksilöiden olemassaolon ja arvon käsitys on yleinen ja voimakas eläinoikeus- ja vegaaniusajattelussa, mutta puuttuu tai on jollain tavalla alisteinen vastapuolella. Siksi ajatusmaailmat eivät kohtaa, ja siksi asetelma on vähintäänkin riitaisa.

(kuva: www.sikatehtaat.fi)

Eläin kantaa aina mukanaan evolutiivisia tarpeita. Tutkitusti, vaikka takana olisi sukupolvien vankeus, eläimillä on yhä tietyt, luonnolliset tarpeet. Esimerkiksi tavoitteellinen toiminta - sialla vaikka tonkiminen - on  tärkeää eläimen hyvinvoinnille. Tutkimuksissa eläimet ovat valinneet ennemmin työntekoa vaativan ruoka-annoksen kuin saman aterian suoraan nenän eteen (lähde). Muutkin eläinlajit kuin me ihmiset tarvitsevat siis haasteita, virikkeitä ja merkityksellisyyttä. Turkistarhauksen yhteydessä kuultu väite, että "Täällähän nämä elävät onnellisempina kuin luonnossa - ei ole huolta ruuan saannista!" näyttäytyy tässä valossa brutaalina, välinpitämättömänä ja erityisesti tietämättömänä letkautuksena. Toisena murheellisena välinpitämättömyyden osoituksena itse näen puheet siitä, miten "eläimet eivät karkaisi, vaikka ovi olisi auki", tai "niin rauhallisesti ja rennosti pötköttelevät / seisovat / istuvat". Apatia ja periksiantaneisuus ovat vain keinoja yrittää selvitä psyykkisestä kivusta.

(kuva: www.animalsaustralia.org)
Entä eläimen tunne-elämän laita? Vaikka eläin olisi elänyt koko elämänsä aiempien sukupolvien jatkona vankeusoloissa, se tarvitsee tietyt sosiaaliset puitteet voidakseen hyvin. Esimerkiksi äidinvaistot ovat eläimillä hyvin voimakkaat, ja toistuva lisääntymään pakottaminen ja jälkeläisistä erottaminen on niille tuskallista siinä missä se olisi omankin lajimme edustajille. Kas se, mitä ennen kutsuttiin vaistoiksi eläimissä, on oletettavasti sama ilmiö, mitä meillä kutsutaan termillä tunteet. Kenties tässä välissä joku haluaa kiekaista, että "sinä inhimillistät!". Koko inhimillistämisen ajatus kätkee taaksensa virheellisen luulon ihminen vs. eläin -asetelman erillisyydestä.

Huolimatta siitä, että lainmukaiset vaatimukset eläintenpidon olosuhteille ovat tolkuttoman alhaisia, löytyy vielä rikkeitäkin. Myös Suomessa. Vuonna 2010 EU:n eläinsuojelutarkastuksissa 28%:ssa tarkastetuista suomalaisista eläintiloista löytyi laiminlyöntejä. Pahin tilanne oli turkiseläimillä - vaikka niitä lain puitteissa saa pitää luonnottoman pienissä tiloissa ilman virikkeitä tai sosiaalisen toimimisen mahdollisuutta, 60% tutkituista tiloista ei tarjonnut edes lain minimiä. Sioilla ongelmia löytyi kolmanneksella tiloista. Sikojen tilat olivat likaisia, lakisääteistäkin ahtaampia ja virikkeettömiä. Vettä ei aina ollut saatavissa. Porsaiden hampaita katkaistiin epähumaanisti tai karjuporsaita kastroitiin väärin.

Tuottajat eivät liene pahantahtoisia ihmisiä. Tämänkokoinen  ja näillä tuottavuusvaatimuksilla varustettu lihantuotantokoneisto ei vain voi raksuttaa humaanisti. Jos eläintä aletaan katsoa koneena, sitä myös kohdellaan kuin konetta. On aivan sama, arvioidaanko eläinten oloja millä mittareilla - vaikka sitten lihantuottajien yhteistuumin ylistämillä welfare qualityillä -  jos kriteerit olennon "hyvinvoinnille" ovat about samat kuin karsinan ritilöille, metsään mennään. Jos eläin on niin paljon kaltaisemme, kuin jo edellämainitusti tietämyksemme hermostosta antaa olettaa, loogisesti ajatellen sen pitäisi olla edes jonkinlaisen varovaisuusperiaatteen suojaama. Jokaisen yksilön. 

On hyvä itsessään, että eläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta. Että edes periaatteessa välitetään. Mutta. Jossain vaiheessa, kun hyväksymme karun totuuden - että siat ovat pitkälti kaltaisiamme - riittääkö se pahnojen heittely karsinoihin? Riittääkö, että puolen neliömetrin sijaan armeliaasti annetaan metri tilaa elää elämänsä? Oma kantani on varmaan arvattava, mutta tiedän, ettei ainoa. Yritän itse sietää ajattelumaailmojen altavastaajan roolini etsimällä suru-uutisten sekaan myös onnellisia tyyppejä ja tapauksia. Tähän loppuun jaankin muutamia kivoja esimerkkejä: tehotuotannosta pelastettujen possujen kuvia EligeVeganismolta ja Igualdad Animalilta.

Pikkuinen saa nimen päästyään pois tehotuotantotilalta
Ensin on kai vaikeaa uskaltaa...
..mutta miltähän tuntuu päästä ensimmäistä kertaa ulos?
Että voi rentoutua ja nauttia?
...tai miltä tuntuu ekaa kertaa voida kunnolla leikkiä?
Ekaa kertaa nuuskaista ruohoa...
Varmaan aika ihmeellistä! :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Pekaanipähkinäpyörykät melkein kahdella tavalla

Jostain syystä pyöreitä asioita on mukava syödä. Juhlissa erilaiset kasvispyörykät loppuvat aina ensimmäisenä. Kun tein elävää ravintoa kesätyökseni huomasin, miten ruoan muoto vaikutti suoraan sen menekkiin. Elävän ravinnon ruoathan eivät aina varsinaisesti silmää hivele, mutta kun vaikkapa porkkana-auringonkukansiemenmurekkeen pyöritteli palloiksi, niin jopas jokainen halusi lautaselleen muutaman herkullisen näköisen pyörykän. 

Pähkinäkamppanjamme päättävät pekaanipähkinät toimivat loistavasti pähkinäpyöryköiden raaka-aineena. Miedon ja herkullisen makuiset pekaanipähkinät käyvät melkein ruokaan kuin ruokaan. Niitä voisi melkein luonnehtia eräänlaisiksi peruspähkinöiksi. Ne nimittäin maistuvat jotenkin todella pähkinäisiltä. Niiden maku muistuttaa minusta aika paljon mantelia, mutta rakenne on paljon pehmeämpi. Pekaanipähkinät näyttävät melko samanlaisilta kuin saksanpähkinät, molemmissa ruskea kuorikalvo on yhä tallella. Pekaanipähkinöistä kuitenkin puuttuu saksanpähkinöille ominainen pikkuisen pistävä maku. 


Pekaanipähkinät kasvavat luonnonvaraisina ainoastaan Amerikan mantereella ja ne ovatkin oikein periamerikkalaista purtavaa. Erityisesti syksyisin ja talvisin rasvaiset, proteiinirikkaat ja hyvin säilyvät pekaanipähkinät ovat olleet suorastaan elintärkeä lisä mantereen alkuperäisasukkaiden ravinnossa. Pekaanipähkinöiden nimi (pecan) tulee  algonquian-kielestä, jossa se merkitsee "pähkinää, jonka rikkomiseen tarvitaan kivi". Nykyisin pekaanipähkinöitä hyödynnetään amerikkalaisessa keittiössä etenkin järkiruokien, kuten erilaisten piirakoiden valmistuksessa. Kuivattujen hedelmien kanssa pekaanipähkinöistä voi pyöritellä myös makeita pallosia. Minä tein tällä kertaa suolaisia versioita.

Pähkinäpyörykät


  • 1 dl luomumanteleita
  • 1 rkl luomupaistoöljyä
    • 1 iso luomusipuli
    • 3 luomuvalkosipulin kynttä
    • 150 g luomukukkakaalia
    • 4 pienehköä luomuporkkanaa
    • 1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
    • 3-4 rkl soijakastiketta
    • 2 rkl makeaa chilikastiketta
    • 1 tl garam masalaa
    • 1 tl jeeraa
    • 2 dl luomukikhernejauhoja
    • 0,5 dl kaurakermaa 
    Jauha pekaanipähkinät ja mantelit rouheeksi tehosekoittimella. Paahda rouhetta pannulla pieni hetki, sen verran, että pähkinöistä alkaa irrota tuoksua. Siirrä pähkinärouhe sivuun.

    Silppua sipuli ja valkosipulin kynnet.  Raasta porkkanat ja kukkakaali karkeaksi raasteeksi. Kaada pannulle tilkka paistoöljyä ja lisää jeera ja garam masala. Paista mausteita pannulla n. minuutti ja lisää sipuli, valkosipuli sekä porkkanat ja kukkakaali. Kuullota kasviksia pannulla hetki. Lisää muutama ruokalusikallinen tomaattirouhetta. Lisää soijakastike (lisää määrää pikku hiljaa oman maun mukaan, ettei pyöryköistä tule liian suolaisia) ja viinietikka.

    Sekoita pähkinärouhe, kasvikset ja kikhernejauho keskenään kulhossa. Lisää tilkka kaurakermaa. Pyörittele taikinasta palloja ja paista pannulla tai uunissa n. 30 min. /175 astetta. Mehevin lopputulos syntyy, jos pyörykät paistaa pannulla reilussa määrässä paistoöljyä. Minä vaan en jostain syystä oikein onnistu koskaan paistamaan pannulla mitään. Tuloksena on kaamea käry ja palaneita muotopuolia kikkareita tai sitten paistokseni jäävät raa'oiksi. Uppopaistaakin nämä varmaan voisi, jos "hukkaan" menevän öljyn määrä ei kauhistuta. Mutta uunipellilläkin nämä pyörykät paistuvat oikein mainiosti.

    Pyöryköiden kaveriksi tein tomaattikastiketta seuraavanlaisella ohjeella:
       
    Tomaattikastike
    • 1 pieni luomusipuli
    • 1 luomuvalkosipulin kynsi
    • 1 rkl luomupaistoöljyä
    • n. 4 dl luomutomaattimurskaa
    • 1 tl kristallisuolaa
    • 2 tl palmusokeria
    • 1 tl luomukorianteria
    • 1 tl jeeraa
    • 1 tl tummaa balsamiviinietikkaa
    Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuullota öljyssä pannulla hetki. Lisää tomaattimurska ja anna kastikkeen kiehua hetki. Lisää suola, sokeri, mausteet ja balsamiviinietikka. Anna jäähtyä.




    Jälkikirjoitus eli vuodatus siitä, kuinka kaikki ei aina ota onnistuakseen

    Etsiskellessäni inspiraatiota pyöryköihini löysin monta huippuherkullisen oloista ohjetta raakoihin pähkinäpyöryköihin. Esimerkiksi Keittiökameleontin ja Herkun ja koukun ohjeet suorastaan pakottivat kokeilemaan. Tuumasta toimeen siis! 

    No eihän se tietenkään mennyt niin kuin piti. Tein raakapyöryköiden taikinan pekaanipähkinöistä, kurpitsansiemenistä, porkkanoista sekä tuoreista ja aurinkokuivatuista tomaateista. Ensimmäinen virhe oli maustaa taikina Apilapihan sinänsä aivan ihastuttavalla Bruschetta-mausteseoksella -sillä suolallisella versiolla. Yhdessä aurinkokuivattujen tomaattien kanssa lopputulos muodostui aivan liian suolaiseksi.

    Varsinainen virhe tapahtui siinä vaiheessa, kun yritin itsepäisesti soseuttaa aineksia tehosekoittimella. Monitoimikoneestahan noissa ohjeissa kyllä puhutaan, mutta kun sellaista ei meillä ole. Luotin siis uskollisen tehosekoittimeni selviävän tehtävästä. Mutta eihän se selvinnyt. Pyörykkätaikinani ei lähtenyt soseutumaan millään ja niinpä siihen oli pakko lisätä hieman vettä ja näin tuloksena oli aivan liian löysä taikina, jonka hädin tuskin sain pyöriteltyä jonkinlaisiksi etäisesti palloa muistuttaviksi möykyiksi. 

    Raa'at pähkinäpyörykät valmistetaan kuivaamalla kuivurissa tai 40 asteessa uunin alaosassa. Pyöryköiden pitäisi kuivua syöntikuntoon n. kahdessa tunnissa. Minun epäonniset pyörykkäni olivat vielä kolmen tunnin kuivatuksenkin jälkeen aivan liian löysiä. Hiukan lisää kikhernejauhoa ja lisää lämpötilaa uuniin. Niinpä entiset raa'at pyörykät saivat uuden elämän aivan kelvollisina, mutta kypsennettyinä, pyöryköinä. Seuraavalla kerralla teen taikinan huomattavasti pienemmissä erissä ja suolan määrää säädellen. Eiköhän lopputulos silloin muistuta esikuvia jo enemmän :)  

    perjantai 16. joulukuuta 2011

    Viski-taatelikakku

    Kun Varpu teki lastenkin herkkuja pipareita, tässä nyt vähän aikuisempaan makuun jouluinen kuivakakku. Nimestään huolimatta maistuu myös viskin makua inhoaville. Tämä ohje on alunperin Chocochilistä löytämäni, omin muutoksin :)



    Ainesosat:

    Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen (kiertoilmauuni 150).
    Voitele kakkuvuoka (mieluiten sellainen renkulamalli) kookosöljyllä ja jauhota se kookoshiutaleilla (toki margariini ja korppujauhotkin käyvät).
    Hienonna taatelit. Jos teet tuoreista taateleista, kannattaa ostaa vähän enemmän että voi syödä näitä toffeisia herkkuja muutaman. Kuivatut taatelit voi halutessaan liottaa vaikka puolisen tuntia - yön yli, niin saavat lisää kosteutta. Minä en ole jaksanut, saati muistanut ottaa aikaisemmin taateleita esille.
    Rouhi mantelit tai pähkinät, auringonkukansiemenet voi laittaa kokonaisina. Sekoita mukaan spelt- ja kookosjauhot, ruokasooda, leivinjauhe ja vanilja ja yhdistä ne taatelien joukkoon.
    Sekoita yhteen soijakerma ja viski.
    Vaahdota erillisessä kulhossa sulatettu margariini ja sokeri. Tumma palmusokeri vaatii ehkä hiukan pidemmän ajan vaahdottamiseen kuin valkoista sokeria käyttäessä. Valmiin kuohkean seoksen tunnistaa siitä, että se on vaaleampaa kuin margariini-sokeriseos alunperin ja pintaan jää helposti kuvio eikä se häviä heti litkuun. Lisää mukaan soijajogurtti.
    Kääntele rasva-sokerivaahtoon kuivat aineen ja kerma-viskiseos muutamassa erässä. Älä sekoita, vaivaa tai vatkaa, se saa taikinan sitkostumaan. Taikina on aika jämäkkää.
    Kaada tai nostele taikina lusikalla kakkuvuokaan ja laita uunin keskitasolle noin tunniksi. Älä anna lasten syödä taikinaa (meillä aiheutti melkoisen äläkän), valmista kakkua kyllä uskalsin antaa.

    Anna jäähtyä hyvin ennen kuin otat pois vuoasta, etenkin jos käytät silikonivuokaa. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun se on saanut vetäytyä.

    Pähkinäallergiselle auringonkukansiemenet olivatkin hyvä vaihtoehto manteleille, mutta olen tehnyt kakun usein ilman mitään näin terveellisiä lisäyksiä ;)
    Luulen, että konjakki tms. vahvan makuinen juoma voisi myös sopia tähän kakkuun, mutta sitä pitää jonkun muun testata.

    Kookosjauhot eivät anna kovin paljon makua tähän kakkuun, että kookosta inhoavallekin voisi maistua (en ole vielä löytänyt koehenkilöä tähän). Jos käytät kookosjauhon tilalla muita jauhoja, voit laittaa vaikka 2dl soijakermaa kun kookos ei ole imemässä niin paljon nestettä.

    Kakkuun löytyy myös kuorruteohje Chocochilistä, mutta mielestäni se on ihan tarpeeksi makeaa ja herkullista näinkin. Suosittelen tekemään kuorrutteen maukkaasta Reilun kaupan ruokotomusokerista, jos sellaisen haluaa.

    maanantai 12. joulukuuta 2011

    Mainiot makadamia-piparkakut

    Mitä syntyy, kun  australialaiset pähkinät ja suomalaiset jouluperinteet kohtaavat? Superherkullisia, täyteläisen pehmeitä piparkakkuja. 

    Piparkakut kuuluvat jouluun. Ainakin lapselliselle ihmiselle niiden leipominen on suorastaan puolipakollista.  Piparkakkujen tuoksu ja taikinan mutustelu ovat olennainen osa joulutunnelmaan virittäytymistä. Valmiit piparkakut vaan ovat usein aika tylsän makuisia. Jotain uutta oli siis keksittävä. Vegaaniliition jouluesitteestä löytyneen mantelijauhoilla höystettyjen ranskalaisten piparkakkujen ohjeen rohkaisemana keksin kokeilla, miten tämän viikon kamppanjapähkinämme, makadamiat, sopisivat pipareiden sekaan.

    Makadamiat ovat rasvaisia ja rapeita pähkinöitä. Ne ovat maultaan melko mietoja, minusta ne muistuttavat maultaan aika paljon cashewpähkinöitä.  Pehmeän makunsa ja rakenteensa ansiosta ne sopivat mainiosti erilaisten kastikkeiden ja tahnojen sekä monenmoisten leipomusten raaka-aineeksi. Suomessa makadamiapähkinät ovat vielä melko tuntemattomia, mutta Australialaisille ne taitavat olla suoranainen kansallisylpeys. Ovathan ne ainoa australialainen alkutuote, jolla on todellista kaupallista merkitystä. Makadamiapuita kasvaa mantereella useampaa eri lajia, muutama niistä tuottaa syötäväksi kelpaavia pähkinöitä. Australian alkuperäisasukkaat kutsuvat niitä nimellä "kindal kindal". Kun eurooppalaiset 1850-luvulla kartoittivat alueen kasveja, nimettiin  makadamia-suvun puut aikakauden merkittävän kemistin John McAdamin kunniaksi.

    Viime viikonloppuna juhlittiin sopivasti esikoiseni syntymäpäiviä ja mikä olisikaan 3-vuotissynttäreitä parempi estradi uusien piparkakkuinnovaatioiden lanseeraamiseen! Alle 5-vuotiaiden palaute on nimittäin ainakin suoraa ja rehellistä. "Superherkullisia" kommentoi yksi, "hurjan hyviä", totesi toinen. Useimmat eivät sanoneet mitään, suu täynnä piparkakkua onkin hankala puhua. Ja miksi pitäisikään, makadamiapiparkakut kirjaimellisesti vietiin käsistä -se puhukoon puolestaan :)


    Makadamia-piparkakut (n. 70 kpl)
    • 1,5 dl palmusokeria
    • 1 dl siirappia
    • 100g sulatettua margariinia (Tummansinistä keijua)
    • 1 dl kaurakermaa
    • 1 tl luomukanelia
    • 1 tl luomuneilikkaa
    • 1 tl luomuinkivääriä
    • 0,5 tl kristallisuolaa
    • n. 1,5 dl luomumakadamiapähkinöitä
    • 1,5 tl ruokasoodaa
    • 4 dl luomuvehnäjauhoja
    • 2 dl puolikarkeaa luomuspeltjauhoa

    Jauha makadamiapähkinät karkeahkoksi jauhoksi tehosekoittimella. Pehmeät makadamiat jauhautuvat  tehosekoittimessa helposti.


    Sekoita palmusokeri, siirappi, sulatettu margariini ja kaurakerma keskenään. Lisää joukkoon mausteet, suola, pähkinät, sooda sekä vehnä- ja speltjauhot pikku hiljaa sekoittaen. Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin kovettumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mutta mieluummin vaikkapa yön yli.





    Leivo taikinasta piparkakkuja. Taikinaa kannattaa kaulia melko pieni pala kerrallaan, sillä se on ehkä hiukan "tavallista" piparitaikinaa murenevaisempaa. Mutta tosi hyvin muokattavaa, suorastaan muovailuvahamaista taikinasta näillä aineksilla tuli. Paista piparit 200 asteessa n. 7 minuuttia. Tästä taikinasta tuli n. 70 piparia, tosin innokkaan apulaisleipurin maistiaisiin taisi huveta ainakin viiden kakun verran taikinaa.

    Aikomukseni oli lavastaa pipareista jonkinlainen jouluinen asetelma, mutta enpä ehtinyt. Sitä tahtia ne katosivat parempiin suihin. Tässä viimeinen havainto:



    torstai 8. joulukuuta 2011

    Kasvis & karppaus osa 2: kasviskarppaus

    Siitä lähtien, kun karppausilmiö alkoi nostaa nyt jo kovasti kritiikillä pommitettua päätään, terveystietoiset kasvissyöjät ovat kyselleet keskustelupalstoilla omaa rooliaan kyseisessä muodissa. On hurjan hauskaa tehdä äkkihyppyjä elämäntapojen laidasta toiseen. Kasvisruuallakin voi lihoa. Ja niin edelleen, syystä jos toisesta, myös kasvissyöjiä kiinnostaa, josko karppaamisesta olisi jotain hyötyä. 

    Karpatahan mitä ilmeisimmin VOI myös kasvisruokavaliolla. Uusi Musta kirjoitti jo muutama kuukausi sitten jutun kasviskarppaamisesta. Ainakaan tuon jutun mukaan karppaaminen ei ehkä olekaan suonet tukkiva "laihdu ensin nopeasti ja liho sitten yhtä nopeasti" - trendi. Ei, mikäli karppimeiningin toteuttaa kasviskarppauksena, eli jenkkiläisittäin "eko-atkinssina". 

    Kasviskarppaaja välttää puhdistettuja viljoja ja sokeria (kuten kuka tahansa terveystietoinen kasvissyöjä), ja korvaa muutoinkin hiilihydraatteja proteiini- ja rasvapitoisilla kasvikunnan aineksilla. Tofu, palkokasvit, pähkinät, öljyt, siemenet jne. täyttävät "ekoatkinssilaisen" lautasta mieluummin kuin pastat ja perunat. Tärkeä rooli on myös vihreillä lehtivihanneksilla ja muilla vähän hiilihydraatteja sisältävillä kasviksilla.

    Yritin suunnistaa ravitsemustieteen artikkeliviidakoista karppaamista, kasviskarppaamista ja niin edelleen käsitteleviä artikkeleita ja tulkita niitä parhaani mukaan eri alan edustajana. Ensinnä näyttää siltä, että hyvin toteutettuja, pitkäaikaisia seurantoja karppaamisen terveysvaikutuksista on suhteellisen vähän. Aukottomasti toteutettuja vielä vähemmän. Se, mitä on verrattu keskenään on välillä absurdinsurullista. "Vertasimme keskenään runsashiilihydraattista ei-laihduttajan ruokavaliota ja vähähiilihydraattista laihdutusruokavaliota". "Vertasimme keskenään kasvisperäistä vähähiilihydraattista ruokavaliota ja tupakoivan lihansyöjän ruokavaliota". Artikkeleita, joissa olisi ollut ihan kasviskarppaajien lisäksi erillisenä käsittelyporukkana mukana jonkinlainen "kasvispainotteinen" karppaaminen ei pikaetsimisellä löytynyt. Yritän aavistella jotain suuntaa-antavaa löytämistäni teksteistä.

    Ensinnäkin, rasva ei ole vaarallista. Ruuan kokonaisrasvapitoisuus ei näytä olevan yhteydessä esimerkiksi sydänsairauksiin  (lähde). Eläintuotteisiin pohjaten karppaamalla voi pudottaa painoaan merkittävästi lyhyellä aikavälillä, johtuen esimerkiksi näläntunteen pienenemisestä ja paremmasta kylläisyydestä. Mutta sitten, kun aletaan puhua vuodesta tai sitä pidemmistä jaksoista, vaikutus heikkenee samalle viivalle tai heikommaksi verrattuna vähärasvaiseen tai "lautasmallin" laihduttamiseen (lähteitä, lisää lähteitä ja vielä lisää lähteitä). Tämä johtuu ainakin osin siitä, että pekonilla karppaavan paino nousee herkästi takaisin. Toisaalta, mikäli karppaaminen on kasviskarppaamista, eli valkuaiset ja rasvat ovat kasviperäisiä, terveysvaikutukset ovatkin hyvät myös pidemmällä aikavälillä. Proteiinin runsas saanti voi suojata sydänsairauksilta, erityisesti silloin, kun puhutaan kasviperäisistä proteiineista (lähde).

    Proteiinirikkaita hampunsiemeniä (kuva: ekolo.fi)

    Eläinperäisiin tuotteisiin pitkälti pohjaava karppaaminen on joiltakin osin terveellistä, mutta toisilta osin haitallista (lähde). Siksi on hankalaa sanoa, mitkä kokonaisvaikutukset ovat. Pitkäaikaisessa, 26 vuoden tutkimuksessa eläinperäisiin tuotteisiin pohjaava karppaaminen oli yhteydessä korkeampiin kuolleisuuslukuihin ja pitkäaikaissairauksiin.  Artikkelin heikkous tosin on, ettei eri ruokavalioita ole määritelty tarkasti. Artikkelin esittämään eläinperäiseen vähähiilarisuuteen voi siis liittyä jotain muutakin (?).

    Kasviperäinen vähähiilihydraattinen ruoka on yhteydessä parantuneeseen terveyteen ja vähentyneeseen kuolleisuuteen (lähde). Yleisesti artikkeleissa mainitaan eläinperäisiin tuotteisiin pohjaavan karppaamisen ongelmaksi se, että kuitujen ja kasviperäisten ravinteiden saanti jää vähälle. On mahdollista, että mainitut kasviskarppaamisen selvästi suuremmat hyödyt verrattuna eläinperäiseen johtuvat näiden aineiden saannin runsaudesta.

    Myönnän siis, että karppaaminen voi toimia. Kasviskarppaaminen tai kasvisvoittoinen karppaaminen siis. Ympäristövaikutuksetkin ovat tolkuttomasti paremmat kuin valtaosin eläinperäisillä tuotteilla karppaamisen. Mikäli tosiaan tunnette perusteltua tarvetta pudottaa painoanne, kasviskarpatkaa sitten. Eniveis, välittäkäämme itsestämme enemmän kuin jenkkakahvoistamme, ja ympäristömme olennoista enemmän kuin kiloistamme.

    Kotileipäresepti, jonka vasta tajusin melkeinkarppiruuaksi

    1. Idätä linssejä ja tattaria 2. Kaiva pakastimesta syömistä välttelevät kasvikset 3. Hurauta idut ja kasvikset tehosekoittimessa 4. Mausta talvimaustein (kumina, kaneli jne) 5. Painele pellille ja paista.

    --> Mikäli painelet pellin laidasta laitaan täyteen ohkaista leipää, saat normaalin näköistä ja asiallista leipää. Mikäli taputtelet litteiksi kakkusiksi ja olet käyttänyt vähänkin "puisevia" kasviksia, kuten parsakaalta, saat lehmänkakan näköisiä mönttejä!

    --> Jännittäviä ruokahetkiä, rakkaudella Ekoloinen.


    maanantai 5. joulukuuta 2011

    Suorastaan suloinen herkku saksanpähkinästä (ja rehellisyyden nimissä aika paljon muustakin)

    Tulevan viikonlopun 3-vuotissynttärit ja saksanpähkinään edennyt pähkinäkamppanjamme mielessäni käännyin Raisa Kettusen herkkukirjojen puoleen. Kettusen  Puputyttö ja vohvelisankari (2010) sekä uunituore Puputytön juhlakirja (2011) ovat riemukasta luettavaa. Puputyttö näyttää, että vegaaninen leipominen on helppoa ja leipomukset maistuvat taatusti jokaiselle, ruokavalioon katsomatta. Usein leivonnan kulmakiviksi koetut kananmunat, kerma ja voi ovat lopulta ihan turhia. Kettunen korvaa ne suvereenisti paljon paremmilla luonto- ja eläinystävällisillä vaihtoehdoilla.      

    Saksanpähkinöissä on reippaasti omega-3 -rasvahappoja ja ties mitä terveellisiä antioksidantteja, mutta ehkä niiden korostaminen seuraavaksi esiteltävän leivonnaisen yhteydessä vaikuttaisi lähinnä itsepetokselta ja ilon pilaamiselta :)  Juhlissahan saa herkutella. Terveellisyyttä on silloin minusta aika turha miettiä. Eihän kukaan tällaisia paistoksia joka päivä popsi (eihän?). Siksi en enempää puutu saksanpähkinöiden terveyshyötyihin (lisätietoja niistä löytyy Ekolon sivuilta), vaan valmistan niistä jotakin, mikä ei taatusti ole ensisijaisesti terveellistä. Mutta on ehdottomasti kaikin puolin hyvänmielen juhlaruokaa, herkullista ja eettistä (ja luomuaineksista luotuna vieläpä ekologistakin).

    Kettusen kirjat läpi kahlattuan tartuin siis Marmeladi-pähkinäbrownie -ohjeeseen. Onhan tässä niitä saksanpähkinöitä, vieläpä varsin runsaasti ;). Muutaman aineen korvasin keittiöstäni löytyvillä. Ja ihan mielettömän hyviä näistä tuli. Usein taikina on paljon herkullisempaa kuin  valmis leivonnainen, nyt taikinan makoisuus kantoi myös lopputulokseen. Kiitos Puputyttö!

    Marmeladi-pähkinäbrowniet
    •  4,5 dl luomuvehnäjauhoja
    • 1,5 dl luomukaakaojauhetta
    • 0,5 tl leivinjauhetta
    • 2,5 dl luomukauramaitoa
    • 2 dl sulatettua Sinistä keijua
    • 0,5 tl luomuvaniljaa

    Laita uuni lämpimään 175 asteeseen.

    Sekoita vehnäjauho, sokeri (minä käytin palmusokeria, se hoiti homman erittäin hyvin), kaakaojauhe, leivinjauhe, kristallisuola ja vanilja (ohjeessa käytettiin nestemäistä vanilja-aromia, meidän kaapista löytyi jauhettua vaniljaa –toimi mainiosti).

    Sekoita Kauramaito (kirjan ohjeessa hasselpähkinämaito, olisi saattanut tulla vielä parempaa siten, minä käytin sitä mitä löytyi, kauramaitoa siis) ja sulatettu margariini keskenään toisessa kulhossa,

    Yhdistä kuivat aineet ja neste. Lisää mukaan saksanpähkinärouhe sekä pilkotut marmeladit (kirjassa puhuttiin suklaakuorrutetuista mansikkamarmeladeista, minä käytin Bretti’sin hedelmämarmeladeja – oikein herkullista).  
    Kaada taikina 20*30 cm vuokaan ja paista uunissa n. 30 minuuttia. Paistos on valmis, kun sen pinta lakkaa kiiltämästä. Brownien kuuluu jäädä sisältä hieman raa'aksi. Anna jäähtyä. Leikkaa neliöiksi.

    Puputyttö suosittelee brownien kaveriksi vaniljajäätelöä. Kokeilin vaniljajäätelön kanssa, mutta melkein nämä olivat parempia ihan sellaisenaan. Leipomus onnistui olemaan äärimmäisen makeaa, mutta jollain kumman vivahteikkaalla tavalla kuitenkin välttämään suoranaisen imelyyden. Muutaman palan söin, loput pakastimeen kekkereitä odottamaan. Tai sitten leivon suosiolla toisen vuoallisen juhliin... 





    perjantai 2. joulukuuta 2011

    Eläinystävälliseen joulupöytään


    Jouluksi (ja toki muutenkin) voi valmistaa kasvissyöjälle tuhtia ja näyttävää seitankinkkua. Helppoa kuin heinänteko!

    Seitan on vehnäproteiinista eli vehnägluteenista valmistettu rakenteeltaan, maultaan ja proteiinipitoisuudeltaan lihaa muistuttava elintarvike. Itse tehty seitan on myös todella edullista.

    Otin kuvia seitankinkun eri valmistusvaiheista sekä lisäsin ”for dummies” -neuvoja, koska olen itse aika käsi keittiössä. Välillä on vaikea tietää miltä ruuan pitäisi näyttää ja missä kohti ohjetta voi tehdä muutoksia ilman että koko homma menee pilalle.

    Tällä ohjeella tulee melko iso ”kinkku”, tuhti ja leipävuoan kokoinen. Ohjeen voi hyvin esim. puolittaa. Seitania on erittäin helppo tehdä, aloittelijakin onnistuu kun maustaa tarpeeksi ja muistaa, että kuivat aineet ja nesteet pitää sekoittaa ensin keskenään ennen yhdistämistä.

    Aikaa itse taikinan valmistamiseen menee n. 10 minuuttia, mikäli selviää ilman keskeytyksiä, tarvikkeiden etsimistä ja liian innokkaiden apureiden yllätyksiä.

    kuiva-aineet:
    • 1tl luomu garam masala -mausteseosta
    • 1,5tl luomupaprikajauhetta
    • 1 tl luomuinkiväärijauhetta
    • 1,5tl luomuvalkosipulijauhetta (tai purista nesteisiin valkosipulinkynsiä pari)
    liemi:
      • 1,25dl luomusoijakastiketta tai luomutamarikastiketta1dl luomuöljyä (itse laitoin oliiviöljyä ja seesamöljyä, auringonkukkaöljy yms neutraali sopii myös)
      • 5dl vettä
      • 3rkl luomusinappia

      Marinadi:
      • 2rkl luomusoijakastiketta tai luomutamarikastiketta
      • 2rkl luomuetikkaa
      • 1,5rkl luomuvalkosipulijauhetta
      • 0,75dl vettä

      Pese kädet hyvin. Sekoita kuiva-aineet ja liemiainekset erillissä astioissa. Yhdistä seokset ja vaivaa käsin massasta pötkö (vaivausaika 1-5minuuttia). Itse pidän mukavan mureasta seitanista, n. 2 minuutin vaivaaminen oli tähän hyvä. Jos pidät tiiviimmästä tavarasta, vaivaa pidempään ja/tai vähennä hiukan nesteen määrää.

      Muista että gluteeni alkaa välittömästi tehdä sitkoa, eli taikinaan ei voi lisätä enää mitään kun kuivat aineet ja liemi on yhdistetty!

      Pistä taikinapötkö vuokaan ja valele marinadilla, anna marinadin jäädä astian pohjalle ja marinoi jääkaapissa yön yli tai vaikka pitempäänkin (kääntele välillä). Marinointivaiheen voi jättää poiskin, mutta itse pidän sitä aika oleellisena, muutaman tunninkin marinointi voi riittää hätäisemmälle.

      Muotoile ”kinkkua” hieman ja kääri kaksinkertaiseen folioon jotta se ei kuivu. Paista 175 asteessa (kiertoilmauunissa 150) noin 1,5 tuntia uunin keskitasolla välillä käännellen (muistin itse kääntää kerran). Suosittelen ajastinta, tosin kypsä seitan alkaa tuoksua mukavasti ja näin muistuttaa itsestään. Säilyy jääkaapissa n. viikon, kestää myös pakastamista.

      Kun tein tätä seitankinkkua aikaisemmin, siitä tuli todella tiivistä ja se maistui mielestäni parhaalta kylmänä etenkin leivän päällä. Tämä mureampi versio taas on parasta kuumana.

      Ohjetta voi muokata oman mielensä mukaan, kunhan pitää gluteenijauhon ja nesteen suhteen suunnilleen samana (2:1). Mausteita saa olla aina reilusti ja vielä vähän päälle. Kannattaa kokeilla esim. hiivahiutaleita, tamarikastiketta, sipulijauhetta, ketsuppia... Suolaa tämä ei mielestäni kaipaa, kun soijakastikkeesta sitä tulee jo tarpeeksi, mutta jotkut ehkä pitäisivät hyppysellisestä kristallisuolaa.

      Tätä maistoivat niin työkaverit kuin anoppikin ja hyvin maistui :)