Tunteita ja niiden kaukaisia taustoja (eli Tunteet vol. 1)

Nyt on blogattu yleisestä asenteesta muihin eläimiin sekä muidenkin tietoisuudesta ja läsnäolosta. On tunteiden vuoro. Aloitan subjektiivisemmalla ja yleisemmällä, tiivistetyllä möntillä tekstiä, joka on siis ensimmäinen osa tätä murheenkryyniä aiheeksi ja yrittää pohjustaa muutamia käyttämiäni termejä tai teorioita. Sitten kakkososassa yritän perehtyä tarkemmin esimerkkeihin ja tutkimuksiin.

Tunteet ovat ilmiönä olleet jokseenkin väistelty aihe sekä luonnontieteissä, kahvipöytäkeskusteluissa, että ajan hajuista riippuen jopa psykologiassa. Ainakaan itseään minään pitävä luonnontieteen tekijä ei ole saanut niitä koskea pitkällä tikullakaan, ennen kuin aivan vastikään. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että tutkimusmenetelmien puuttuessa tunteiden ajateltiin ennen olevan täysin jokaisen yksilön pään sisään jäävä asia, jonka tutkiminen solahtaisi samaan kastiin homeopatian tai astrologian kanssa. Uusimmat tutkimustulokset ja aivojen kuvantamismentelmät ovat kuitenkin pakottaneet meidät pikkuhiljaa nielemään yhä enemmän faktoilta näyttävät löydökset, joiden mukaan tunteet ensinnä asuvat aivoissa, ja toisena muidenkin aivoissa kuin vain ihmisen.

Iloinen norsu taitaa hyvinkin olla iloinen

Jos jokin on vallan vanhaa ja yleistä eläimissä, niin tunteet taitavat olla. Ne ovat kehittyneet eläimille keskushermoston rakenteiden muuttuessa evolutiivisesti, pitkän ajan kuluessa. Tunne-ilmiön evolutiivinen kehittyminen tarkoittaa sitä, että tunteista on ollut "hyötyä" tiettyjä geenejä kantavalle yksilölle ja evolutiivisessa mielessä. Eli jos olet pienenä muinaisotuksena pelännyt vaarallisia asioita ja tykännyt lisääntymisestä, syömisestä tai turvasta, olet todennäköisemmin elänyt tarpeeksi pitkään saavuttaaksesi sukukypsyyden ja lopulta siirtänyt geenejäsi eteenpäin. Tätä siis on evolutiivinen "hyöty". Sitä niinsanottua FITNESSIÄ. Evolutiivinen etu tai hyöty voi olla eri asia kuin yksilön onnellisuus tai koetun hyödyn tunne. Se, että olemme kehittyneet myös pelokkaiksi, murheellisiksi sekä läheisyyttä kaipaaviksi ja yksinäisyyttä poteviksi tyypeiksi, ei ole välttämättä meidän yksilöllisen elämämme aikaisen onnen ja hyvän olon kannalta vain positiivinen asia.

Tunteellistuminen on seurausta selviytymään, lisääntymään ja muiden seuraan ohjanneita tunteita kokeneiden yksilöiden geenien siirtymisestä eteenpäin muinoin joskus, ja yhä edelleen. Evoluutio on seurausta genetiikan olemassaolosta ja luonnonlakien vaikutuksesta, ei ennakoiva, ei täydellistävä, ei mihinkään pyrkivä asia. Nykytilanne on tulosta tiettyjen asioiden suodattumisesta, tiettyjen luonnonlakien kautta, muinaisuudesta tähän hetkeen ja yhä eteenpäin. Evoluutio ei siis ole "tarkoittanut" mitään miksikään, eikä tehnyt joistain asioista "hyviä" tai "huonoja", "tavoiteltavia" tai joistain toisia "luonnollisempia". Evoluution kautta asiat vain ovat ajautuneet tähän pisteeseen, ja moraali on jokaisen empatiaa tuntevan olennon pääteltävä muualta. Yhdenkään yksilön on myöskään turhaa miettiä omaa evolutiivista kontribuutiotaan maailman menoon: evoluutio ei ennakoi, ja tulevaisuus ei kuuntele sitä, mitä evoluutio on saanut aikaan.

Suloisten hylkeiden kohdalla on helppo uskoa, että emoilla on emojen tunteet.
(kuva: Mongabay)

Näiltä osin evoluutio nähdään usein hiukan väärästä kulmasta, ja sitä käytetään ongelmallisesti argumentoinnissa. Esimerkkinä ajateltakoon, että jokin eläin vankeudessa ollessaan on rajoitettu syömään, juomaan ja lisääntymään ihmisen määräämään tapaan. Oletettakoon, että tässä tapauksessa kyseisen, vangitun eläimen jälkeläiset poikkeuksellisesti eivät olisi geneettisesti ja eloonjäämistaidoiltaan heikkoja luonnossa selviytyäkseen. Teoreettisesti tuollainen eläin levittäisi kyllä geenejään tehokkaasti, eli evoluution sydämettömässä pelissä se olisi hyvin "kelpoinen" (sillä olisi korkea fitness). Evoluutio ei kuitenkaan ole tarkoittanut ketään tekemään mitään, evoluutio on vain tapahtunut. Se ei ole moraalinen toimija. Yksilölle itselleen syöminen ei palkitse rajaansa enempää, vaan yksilöillä on tutkitusti hyvin voimakkaita tarpeita myös esimerkiksi tavoitteelliseen toimintaan, itsemääräämiseen ja itsesäätelyyn, etsimiseen, tutkimiseen jne., ja näiden tarpeiden toteutumattomuus aiheuttaa yksilöille kärsimystä. Maksimaalinen poikastuotto puolestaan ei välttämättä tarkoita emotionaalisesti yhtään mitään positiivista, jos jälkeläisten hoivaaminenkin estetään.

Veikkaan nimittäin vahvasti, että muutkaan eläimet eivät hakeudu parittelemaan evolutiivisin laskukaavoin motivoituneina, vain tuottaakseen jälkeläisiä. Jos hakeutuisivat, niille kenties riittäisi siltä osin vain synnyttää ja lähettää jälkeläinen maailmalle. Moinen järkeily ei kuitenkaan usein käy edes ihmislajin edustajien mielessä, ja me sentään olemme kognitiivisesti varsin kykeneviä ja monenmoisin teorioin varustettuja. Siten lisääntymään pakottaminen ei ole moraalisesti perusteltua sillä, että "eläimen on luonnollista..." tai "sehän on evolutiivisestikin...". Ei, ei. Vangittu eläin ei ymmärrä, mitä sen kohtaloksi on ajateltu, eikä pysty valitsemaan itse, kaikki asiat huomioonottaen. On siis kyseessä taas yksi ymmärtävän ja ymmärtämättömän, pystyvän ja avuttoman kohtaaminen, jossa toista on mahdollista käyttää hyväksi. Moraalia ei voi hakea evoluutiosta, sen enempää kuin gravitaatiosta tai muista luonnonlaeista, mutta sen toivoisi löytyvän muualta monessakin tilanteessa. 

Joka tapauksessa. Evoluutio siis johti siihen, että aivoista kehittyi tuntemisen keskus. Tunteet ovat samankaltainen yksilön sisäiseen tasapainoon vaikuttava tekijä kuin kipuaisti, jano ja nälkä. Kaikki näistä ilmiöistä ohjaavat eläintä elämää ylläpitävään suuntaan. Hyvin vanha osa aivoja on omistunut noille vaikeasti mitattaville, tunteiksi kutsuttaville ihmetyksille. Näinpä ko. rakenne tai sitä vastaava löytyy suurelta sakilta, meistä aina kummallisiin liskoihin tai vaikka kaloihin. On tiettyjä geneettisesti määräytyviä "tunnesysteemejä", jotka ovat hyvin vanhoja. Toistaiseksi on jotenkuten eroteltu ainakin neljä suurpiirteisesti nimettyä systeemiä: pelko-, raivo-, odotus-, ja paniikkisysteemit. Näiden lisäksi on todennäköisesti myös muita, ja esimerkiksi affektiiviset kokemukset saanevat vielä omat perusteellisemmat tutkimuksensa. Perus tunnesysteemit ovat geneettisesti ja rakenteellisesti olemassa, ja niiden toimintaa voidaan tutkia. Tunnesysteemit möllöttävät pohjalla, kun yksilö tuntee itselleen jossain määrin yksilöllisiä tuntemuksia, joita on vaikeampaa luokitella. 

On myös  tuikeakatseisia eläimiä, joihin ei viitsisi tai osaisi yhdistää
omiaan muistuttavia tunteita (kuva Wikipedia).

Ihminen ei pysty tekemään päätöksiä ilman tunteita. Sellaisia ihmisyksilöitä tutkimalla, jotka ovat menettäneet joitain osia tunneaivoistaan, on huomattu, että tunteet ohjaavat käytöstämme elintärkeän paljon. Alitajuisesti olemme tunneolentoja, vaikka järkemme sanoisi mitä. Älyn käyttö toki vaikuttaa tekemiimme päätöksiin, mutta tunteet lopulta taitavat vaikuttaa järjen sanelemien asioiden tulkintaan. Ei siis ole mitenkään kummallista, että tunteet ovat kehittyneet joko niin aikaisin tai niin monta kertaa, että ne ovat yhteisiä valtavalle joukolle eläinlajeja. Kenties ja todennäköisesti tunteet vaikuttavat eri lajiryhmillä hiukan erilaisina. Moraalisesti olennaista kuitenkin on, että suurimmilta piirteiltään tunteet todennäköisesti kuitenkin jylläävät varsin samankaltaisina, elintärkeinä ja yhä laajemmin erilaisilta olennoilta löydettyinä.