sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Sadonkorjuita

Äitini pyöräytti ensimmäisen luomukotiomenasatomme kunniaksi vegaanisen Apple pie -luomuksen, eli amerikanmalliin kannellisen omenapiirakan. Ohje on muokattu eläinoikeusfoorumilta, minne se puolestaan oli aikanaan poimittu Pirkka-lehdestä. Meillä on leivottava gluteenittomasti, ja siksi tortun kansi on kuvissa vaalea kypsänäkin. Gluteeniton seos tulee myös haperommaksi, jauhoisemmaksi ja ohuemmaksi - perinteinen vehnäjauhotaikina leviäisi paremmin perinteiseksi torttukanneksi. Lisäksi meillä ei ollut kotona kovin syviä vuokia, joten luomus on mallia kukkurainen. Tarjoilimme ja söimme tortun vaniljatofujäätelön kera, nam nam!

Torttu menossa uuniin
(tässä välissä amerikkalainen torttu piikitetään kai haarukalla)

Apple pie - amerikkalainen omenapiiras
Taikina:
4 dl jauhoja (vehnä yleensä, meillä gluteeniton seos)
2 rkl ekosokeria
150 g tummansinistä keijua
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
1 kg hapahkoja luomuomenia
1/2 sitruunan mehu
1,5 dl ekosokeria
1,5 rkl (vehnä)jauhoja
1,5 tl kanelia 
1 tl vanilliinisokeria
25 g tummansinistä margariinia

Lisäksi: tofuJÄÄTELÖÄ.

Mitataan jauhot, sokeri ja margariini kulhoon ja nypitään ryynimäiseksi. Lisätään vesi, sekoitetaan tasaiseksi ja siirretään jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista. Kuoritaan, perataan ja pilkotaan omenat, pirskotellaan sitruunamehu niiden päälle. Sekoitetaan sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään (ja meillä lisättiin tähän myös Ekolon luomumantelijauhoja tuomaan muhevuutta). Lisätään jauhoseos omenoiden joukkoon. Kaulitaan taikina kahdeksi pyöreäksi levyksi, nostetaan toinen kaulimen avulla piirakkavuokaan (halk. n. 26 cm). Reuna saa ulottua hiukan vuoan reunan yli. Levitetään täyte vuokaan ja heitetään mukaan muutama margariininokare. Nostetaan toinen taikinalevy kanneksi. Muotoillaan halutunlaiseksi: taiteilijan vapaus. Pistellään haarukalla ja paistetaan 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoillaan haaleana jätskin tai vaniljakastikkeen kanssa. 

Mörkökin tahtoo

Torttu ja jätski...

maanantai 19. syyskuuta 2011

Soija ja vähän soijaöljykin

Huomaatteko, miten täysin nokkasiilit täyttävät Ekoloisen aivot? Kun sain pinnistettyä nokkikset ulos mielestäni, en osannut kirjoittaa viikkoon. Nyt joka tapauksessa on soijaan perehtymisen paikka öljykampanjan nimissä. 

Soijapapu (kuva: wikipedia)
Ensinnä haluaisin pohtia soijaa kasvina. En  nimittäin kerta kaikkiaan voi ohittaa näin herkullista kokonaisuutta, vaikka soijaöljystä onkin tarkoitus jossain välissä pari sanaa sanoa. Soija on hyvin vanha, ravintorikas, proteiinipitoinen palkokasvi, jonka aminohappokoostumus lähestyy ihmisen kannalta täydellistä. Soijan viljelyn massiivisen suosion taustalta löytyy "kultaisten papujen" ravintoarvojen lisäksi kasvin tuottavuus. Soijanviljelyllä saadaan aikaan yksi korkeimmista mahdollisista proteiinintuotoista maa-alan käyttöön suhteutettuna, eritoten korkeampi kuin vastaava suhde eläinperäisen proteiinin tuotannolla. 

Soijaa pidetään kiistanalaisena tuotantokasvina, koska se yhdistetään sademetsäkatoihin. Soijanviljely onkin yksi pahimmista vaikuttimista sademetsien katastrofaalisessa hupenemisessa, mutta johtuen lähes täysin soijan massiivisesta rehukäytöstä. Soija on nisäkkäälle erinomaista ravintoa, ja se menee hyvin kaupaksi. Ei ikävä kyllä ruoka-aineena, vaan rehuna kulinaarisista ja kulttuurisista syistä jatkuvasti lihansyöntiään lisäävälle ihmiskunnalle. Noin 80% - joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 90% - maailmalla tuotetusta soijasta käytetään eläinten rehuksi, ja siten hukataan valtava määrä (trooppista) maapinta-alaa, vähenevää maa-ainesta, kasteluvettä ja energiaa. Rehua tarvitaan massiivisia määriä:  oli kyseessä miten erinomainen valkuaisenlähde hyvänsä, tuotantoeläimen hyötysuhde on vain kymmenisen prosenttia. Vain 10% eläimelle syötetystä soijaenergiasta ja -valkuaisesta siirtyy ko. olennon kudoksiin ja tulee lihaa syövän ihmisen kuluttamaksi. 90% laadukkaasta valkuaisesta ja energiasta menee hukkaan. Määrävaatimusten vuoksi suurin osa tehotuotetusta soijasta on GM-soijaa eli geneettisesti muokattua ja geneettisesti yksipuolista kasvustoa. Tuotantolajit ovat viattomia - soijassa ei kasvina ole mitään dramaattista pahaa, vaan sen käyttötavoissa! Ihmisruuan raaka-aineena kyseessä olisi mitä parhain papu.

Kritiikki soijansyönnin "kaksinaismoralismista" lihansyönnin vaihtoehtona esittää pääteesinään, että on kestämätöntä syödä niin kaukaa tuotua valkuaista, kun kotimaassa tuotetaan eläinperäistä vastaavaa. Huokaus. Kun se rehukin tuodaan, ja sitä sitten vielä heitetään hukkaan eläinbisneksessä. Toistaiseksi on saatavilla suhteellisen harvoja laskureita näihin vertailuihin, mutta MIPS (material input per unit service), eli tuotteen valmistukseen käytetyn materiaalin määrä, on yksi keino vertailla tuotteiden ympäristövaikutuksia. TMR-luku taas ottaa huomioon tuotteen aikaansaamiseen käytetyt elottomat ja elolliset materiaalit sekä aiheutuneen eroosion. Mitä suurempi TMR, sen haitallisempi  tuote on ympäristölle. Soijan TMR on noin 3, kun sianlihan on 21 ja naudanlihan 46 (Suomenkielisiä MIPS- ja TMR-laskuja ja vertailuja esim. tässä ja avattuna tässä). Vertailun vuoksi: perunan TMR on 2 ja leivän 3.

Vasta siis, kun joku esittää kritiikkiä soijan suosimisesta verrattuna muiden luomukasvivalkuaisten käyttöön, otan haasteen tosissani. Eläinperäisen vastaavan suosimiselle ei juuri ole keskusteluun asti riittäviä perusteita. (Ennen kuin kukaan tähän väliin tulee heittäneeksi, että ne meidän lehmät syövät rypsiä, kehotan tarkastemaan jostain rypsin MIPSin. Kyseessä on sama tuhlaaminen, mahdollisesti vain kotimaan kamaralla.) 

Alla oleva kuva havainnollistaa energian kulkua ekosysteemeissä. Samanlaisena, joskin pelkistettynä, ihmisenkin ruuantuotanto voidaan nähdä. Kaikki ravintomme energia tulee alunperin auringosta. Auringon valosta tuottajat eli kasvit sitovat talteen osan. Ensimmäisen asteen kuluttajat syövät kasveja, mutta eivät kykene sitomaan kaikkea syömäänsä energiaa omiin kudoksiinsa: energiaa menee hukkaan ulosteisiin jäävässä massassa ja haihtuu lämpöenergiana taivaan tuuliin eläimen aineenvaihdunnan myötä. Jos esimerkiksi ensimmäisen asteen kuluttaja on sika, noin kymmenen prosenttia kasvitason energiasta siirtyy sian kudoksiin sen syödessä rehua. Jos ihminen käyttää energian- ja valkuaisenlähteenään sian lihaa, hän on heittänyt hukkaan noin 90% kasvien sitomasta energiasta ja proteiinista, sillä hän olisi voinut välttää yhden pyramidin "hukkapalan" ja syödä itse kasvitasolta. Näin olisi säästynyt hurjasti energiaa, maa-alaa ja kasteluvettä sekä alati kasvavan ihmiskunnan tarpeisiin että omaa tilaansa tarvitsevien luonnonekosysteemien säilymiseen. 

Energian kulku ekosysteemeissä (kuva: http://www.globalchange.umich.edu/)

Sen lisäksi, että syö kasvivalkuaista, soijansa (kun nyt kerran soijasta puhutaan) voi syödä luomuna ja vähentää sademetsävaikutustaan vielä kasvissyönnistäkin eteenpäin. Luomusoijan viljelyä valvotaan, tuotannossa vältetään torjunta-aineita, jotka ovat haitallisia monimuotoisuudelle, eikä lannoiteta fossiilisilla lannoitteilla. Luomusoija on myös pienviljelijöiden ainoa mahdollisuus kilpailla tehotuotannon mielettömän skaalan rinnalla. Suuri osa esimerkiksi Brasilian sademetsien kadosta linkittyy sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen: kymmenisen prosenttia maanomistajista omistaa yli 90% maasta, pakottaen pienemmät tilalliset heikommalle maalle tai metsää raivaamaan. Tosin luomunkin piirissä on tehtävä paljon työtä ja suunnittelua, jotta menekin ja tuotannon kasvaessa ei pudoteta pieniä tiloja pois kyydistä. Luomun tulevaisuus on myös siinä, että pysytään kiinni kehityksessä. Monilla aloilla luomulannoitus parantaa tuottavuutta, maaperää ja aineen kiertoa, mutta maa-alan käytön kanssa tulee vielä olemaan paljon vääntöä, johon yksi ratkaisu ei ehkä riitä (kts. esim. tämä). Tosin minun täytyy omalta osaltani sanoa, että joskus tuntuu  hyvin vaikealta puntaroida kovin pitkälle muita maankäytön ongelmia niin kauan, kun laadultaan hyvä maa käytetään karjan kasvatukseen ja betoniviidakkojen pystytykseen.

Tietystikään aivan yksinomaan soijaan ripustautuminen, vaikka söisikin kultapapunsa luomuna, ei välttämättä kannata. Kaikkea muutakin kasvivalkuaista on niin paljon! Soija on erinomainen raaka-aine helppoutensa, proteiiniensa ja lukuisten valmistevaihtoehtojen kannalta, mutta mikäli vertaillaan kasvisvalkuaisia keskenään, soija ei jätä muita varjoonsa. Ei ravitsemuksen eikä - sademetsäkysymysten vuoksi - ekologisuudenkaan suhteen. KUITENKIN: mikäli aloitteleva kasvissyöjä tai kasvista painottava syöjä näkee soijan vielä tällä hetkellä ainoana vaihtoehtonaan eläinperäisille aineksille, niin antaa tofun tiristä! Tuhannesti parempi silloin soijailla, sanon minä. Ajan mittaan kannattaa tietenkin harjoitella monipuolisuutta. Nimimerkillä samaa ihanaa suosikkipuuroa kolme kertaa päivässä ;D

Vaikka miten haluaisin tässä perehtyä vielä soijan perinteisiin, ravitsemuksen kannalta kannattaviin valmistustapoihin, hyppään nyt pikaisesti siihen luomu soijaöljyyn.

Luomu soijaöljy on omalaatuinen ja terveellinen öljy, sillä se on valmistettu mekaanisesti, ilman suuren skaalan markettiöljyissä käytettyä kuumennusta tai kemikaaliuuttamista. Luomuöljyssä on tallella mukava arsenaali antioksidantteja ja hyviä rasvahappoja (myös sitä O-3:sta!) sekä runsaasti lesitiiniä. Soijalesitiini lienee monelle tuttu tuote raemuodossaan terveyshyllyillä, ellei sitten karusti käsiteltynä valmisruokien emulgointiaineena. Lesitiini on hermostolle, verenkiertoelimistölle ja kolesteroliaineenvaihdunnalle erinomainen aine, joka tuo myös mukavaa pehmeyttä ja täyteläisyyttä ruokiin. Myös soijaöljyn kasvisterolit voivat alentaa haitallista kolesterolia haittaamalla sen imeytymistä suolistossa.

Ekolon luomu soijaöljy on kylmäpuristettu ja hyvin täyteläisen pehmeä, mieto öljy. Tuote kannattaa käyttää kuumentamatta, ja omien kokeilujeni mukaan sitä voi lorotella melkein mihin vain jäähtyneeseen / kylmään ruokaan. Olen käyttänyt soijalesitiinirakeita pirtelöissäni, joten kaavailen tämän öljyn sopottamista samoihin kohteisiin.

P.S. Tässä linkissä on yksi syy siihen, miksi suorastaan rakastan soijaa, kävi miten kävi.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Hetken herkistely

Koska nokkasiilit ovat ylisöpöjä, ja koska se yksi nokkasiilin kuva vaikuttaa vetävän blogiin lukijoita (ihan totta!), jaan elämää tärkeämpiä kuvia. Vihreys ja luonnonsuojelu suojelee tällaisiakin ötököitä, ja siksi sitä jaksaa yrittää olla ekomörkö. Kiehtovia otuskuvia täytyy katsoa välillä siksikin, että jaksaa käydä läpi, kirjoittaa, lukea ja ajatella niitä karumpia puolia suhteessamme eläimiin. Jaksaa muistella, miksi sitä puputtaakaan rehujaan ja yrittää ns. piipertää. Tein joskus historiassa, eräänä herkistelyn hetkenä niinkin, että myin kaikki kämpästäni irronneet kamppeet huuto.netissä ja pistin rahat WWF:lle viestinä "Nokkasiilien suojeluun". Vai oliko se maitovalaiden? Kuitenkin. 

Heh.

Nokkasiili on muniva nokkaeläin. Nokkasiilien heimoon kuuluu neljä lajia, jotka kaikki elävät Australiassa ja Uudessa-Guineassa. Otusten biologiasta tiedetään hyvin vähän, mutta kolmen lajin neljästä tiedetään olevan hyvin uhanalaisia. Heimon suojeluun on onneksi viime aikoina panostettu. Nokkikset syövät lieroja ja hyönteisiä, elävät melkolailla solitaarista elämää ja munivat kerrallaan yhden pienen nahkapintaisen munan. Nokkisvauvoja siis, olkaatte hyvät! (Kuvien lähteet, ellei muuta mainittu, Dark roasted blend).




(kuva: www.telegraph.co.uk)
Aikuinen yksilö  (kuva: Jupiterimages Co.)

Ekstra: vesinokkaeläimen poikasia 



Seesamöljy

Luomu seesamöljy
Eräissä viime kevään ylioppilasjuhlissa kokkailin innoissani tarjolle kaikenlaisia vegaaniversioita, ja tulin tehneeksi peruna-papusalaatin seesamöljyllä. Ensimmäisenä aromin havaitessani ajattelin, että tuli lorautettua liian voimakasta ainesta joukkoon. Vaan voi miten kuitenkin ihastuin makuun! Ai niin, ja en siis ollut ainoa, joka ruokalajista piti, sanottakoon varmuuden vuoksi :) Salaatti loppui ennen rääppiäisiä, mistä olin sekä ylpeä että aavistuksen pettynyt. 

Seesamöljy on, oletettavasti taas, seesaminsiemenistä puristettua rasvaa. Ekolon luomuseesamöljy on kylmäpuristettu tuoreista luomusiemenistä. Se on terveyseduiltaan parasta lisättynä sellaisenaan valmiisiin ruokiin tai kastikkeisiin, ilman kuumennusta tai hyvin miedosti lämmitettynä. Tuorekäytössä seesamöljyn voimakkaat antioksidantit ja verenkiertoelimistöä hellivät, monityydyttymättömät rasvat ovat parhaimmillaan. 

Juuri antioksidanttiensa vuoksi seesamöljy on aivan omanlaisensa. Antioksidantit sekä säilyttävät öljyn itsensä hyviä ominaisuuksia että auttavat ihmiskehoa suojautumaan rappeutumiselta ja sairauksilta. Sesamiini ja sesamoli, seesamin ikiomat ainekset, ovat paljon puhuttuja yhdisteitä yleisen antioksidanttivaikutuksensa lisäksi rasvanpoltto- ja aineenvaihduntatutkimuksissa. Em. bisneksessä toki tutkitaan vähän kaikkea, ja tuettuja tuloksia on vaikeaa löytää... Mutta mainittakoon nyt huvin vuoksi. Tärkeämpää on, että seesamöljy sisältää myös runsaasti vitamiineja ja mineraaleja, ja on siksikin hyvä lisä ruokavalioon. Taas pieni nootti omega-kolmosesta: sitä tarvitset muualta :) 

Seesam (Sesamum indicum) (kuva: wikipedia)
Seesam ei ole helpoin viljelykasvi. Keltaisten kukkien varistua kehittyvät pienen pienet palot, joissa siemenet lymyävät. Seesamit saa ulos kuoristaan vasta, kun ne ovat juuri sopivasti kypsiä, eivätkä kaikki siemenet tietenkään kypsy samaan aikaan. Olisi hyvin vaikeaa tehdä koko seesaminkorjuun kaari kokonaan koneellisesti, eikä tehokkuusajattelu siksi istu kovin hyvin yhteen seesamintuotannon kanssa. Kenties samasta syystä seesam on hyvä luomuviljelyn laji - käsityökulttuuri ja klassiset, laatua ennen määrää arvostavat menetelmät sopivat luomutuotantoon aika lailla tehoviljelyä paremmin. 

Seesamöljyä käytetään erityisesti aasialaisen keittiön luomuksissa, mutta ihan yhtä hyvin missä tahansa muussakin kasvisruuassa. Terveystietoiset ihmiset ovat puhuneet tästä pähkinäisestä rasvasta jo kauankin. Voimakas, pähkinäinen aromi hellii herkuttelijaa. Sopisi nuudelien ja kaikenlaisten kastikkeiden lisäksi myös salaatteihin ja - höm - niihin tuorepuuroihin ;) 

Seesamöljy on myös kosmetiikassa suosittu raaka-aine, sillä se imeytyy hyvin ihoon, hoitaen ja raviten sitä. Historiallisesti seesamöljyä on käytetty paljon hierontaöljyissä, hampaiden hoidossa ja päänahan hoidossa. Omatekoisessa kosmetiikassa voisikin kokeilla seesamöljyä - säilyvyyden olettaisi olevan hyvä antioksidanttipitoisuuden ansiosta. Raportoin tuloksia, jos ehdin saada aikaiseksi.

Vinkkaan vielä: kannattaa ehdottomasti syödä huippuravinteikkaita seesaminsiemeniäkin! Ylistin niitä tässä postauksessa, ja olisin voinut korostaa vieläkin enemmän niiden kivennäis- ja hivenaineantia. Itse mussutan seesamia lusikalla purkista (umamia!) tai sitten sopotettuna pirtelöihin. Olennaista on saada siemenet rikki, jotta ainekset imeytyvätkin. Tahini on vaihtoehto. 

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kurpitsansiemenöljy

Cucurbita pepo (kuva: wikipedia)
Öljykampanjaa taas etiäppäin: kurpitsaöljyn vuoro! Luomu kurpitsansiemenöljy on ensinnäkin hyvää. Tosi hyvää. Kotipuolessa se on aamupuuron perusaines - värikästä öljyä lorautetaan puuroon sitten, kun pakastemarjat ovat jo mukana, eikä puuro ole enää ihan kuumaa. 

Kurpitsansiemenöljy on muutenkin parhaimmillaan ilman rajua kuumennusta, sillä se on hyvin miedosti paahdetuista siemenistä valmistettu öljy ja menettää pähkinäisenpehmeän arominsa tiristettynä. Siksi kurpitsansiemenöljy kannattaa mieluiten käyttää salaatissa, leivän päällä, lisättynä kastikkeissa, vihannesruokien päälle ripoteltuna tms. Itse olen uteliaisuuksissani aina välillä syönyt suoraan pullosta lusikalla, tottakai. Kun se on niin hienon väristäkin! Väsyneenä ja huippunälkäisenä lusikallinen täyteläisen muhevaa umamia on varsin paikallaan.

Itse öljy
Ekolon luomu kurpitsansiemenöljy valmistetaan Styria-nimisestä kurpitsalajikkeesta (Cucurbita pepo). Öljy on melko arvokasta tavaraa sillä, kuten jokainen kurpitsoja säilönyt tietää, siemeniä ei kerry ihan valtavasti suurestakaan kurpitsasta. Kun kurpitsan keskuksen rihmahöttö erotellaan, siemeniä on jäljellä pari kourallista, ja yhteen litraan öljyä tarvitaan varoen paahdettuja siemeniä kolmisen kiloa. Vaivannäön tuloksena on kuitenkin voimakkaan värinen ja hienon makuinen, erinomaisen terveellinen aines. Kurpitsansiemenöljystä ei olla kuultu pitkin viime vuosikymmeniä samalla tavoin kuin vaikka oliiviöljystä. Kyseessä kun on maineeltaan nousussa oleva ruoka-aines, joka on vasta lisääntymässä käytöltään meikäläisissä keittiöissä.

Kurpitsansiemenöljyssä on runsaasti tyydyttymättömiä rasvoja, immuunipuolustusta ja sydänterveyttä edistäviä antioksidantteja sekä A- ja E-vitamiineja. Perinteisesti kurpitsansiemenöljyä, kuten varsinaisia siemeniäkin runsaasti käytettynä, suositellaan eturauhasvaivojen ehkäisyyn ja hoitoon. Jälleen kerran, jos rasvoista puhutaan, on tärkeää korostaa monipuolisuutta. Ei kannata takertua tähänkään öljyyn yksinään, sillä tarvitset myös Omega-kolmosta, jota kurpitsansiemenöljyssäkin on suhteellisen vähän. Omegat ovat kuitenkin vain osa totuutta. 

"Ennen vanhaan" kurpitsansiemeniä pidettiin loishäädön superlääkkeenä, ja vielä nykyisinkin ko. aineksia ja niistä valmistettuja tuotteita suositellaan vatsaongelmaisten ruokavaliota täydentämään. Eheät kurpitsansiemenet sisältävät lisäksi runsaasti mineraaleja, paljon kuituja ja mukavasti proteiineja, niitäkään ei kannata unohtaa. Molempi parempi :)

Kurpitsapelto (kuva: flora italiana)