Huomaatteko, miten täysin nokkasiilit täyttävät Ekoloisen aivot? Kun sain pinnistettyä nokkikset ulos mielestäni, en osannut kirjoittaa viikkoon. Nyt joka tapauksessa on soijaan perehtymisen paikka öljykampanjan nimissä.
 |
Soijapapu (kuva: wikipedia) |
Ensinnä haluaisin pohtia soijaa kasvina. En nimittäin kerta kaikkiaan voi ohittaa näin herkullista kokonaisuutta, vaikka soija
öljystä onkin tarkoitus jossain välissä pari sanaa sanoa. Soija on hyvin vanha, ravintorikas, proteiinipitoinen palkokasvi, jonka aminohappokoostumus lähestyy ihmisen kannalta täydellistä. Soijan viljelyn massiivisen suosion taustalta löytyy "kultaisten papujen" ravintoarvojen lisäksi kasvin tuottavuus. Soijanviljelyllä saadaan aikaan yksi korkeimmista mahdollisista proteiinintuotoista maa-alan käyttöön suhteutettuna, eritoten korkeampi kuin vastaava suhde eläinperäisen proteiinin tuotannolla.
Soijaa pidetään kiistanalaisena tuotantokasvina, koska se yhdistetään sademetsäkatoihin. Soijanviljely onkin yksi pahimmista vaikuttimista sademetsien katastrofaalisessa hupenemisessa, mutta johtuen lähes täysin soijan massiivisesta rehukäytöstä. Soija on nisäkkäälle erinomaista ravintoa, ja se menee hyvin kaupaksi. Ei ikävä kyllä ruoka-aineena, vaan
rehuna kulinaarisista ja kulttuurisista syistä jatkuvasti lihansyöntiään lisäävälle ihmiskunnalle. Noin 80% -
joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 90% - maailmalla tuotetusta soijasta käytetään eläinten rehuksi, ja siten hukataan valtava määrä (trooppista) maapinta-alaa, vähenevää maa-ainesta, kasteluvettä ja energiaa. Rehua tarvitaan massiivisia määriä: oli kyseessä miten erinomainen valkuaisenlähde hyvänsä, tuotantoeläimen hyötysuhde on vain kymmenisen prosenttia. Vain 10% eläimelle syötetystä soijaenergiasta ja -valkuaisesta siirtyy ko. olennon kudoksiin ja tulee lihaa syövän ihmisen kuluttamaksi. 90% laadukkaasta valkuaisesta ja energiasta menee hukkaan. Määrävaatimusten vuoksi suurin osa tehotuotetusta soijasta on GM-soijaa eli geneettisesti muokattua ja geneettisesti yksipuolista kasvustoa. Tuotantolajit ovat viattomia - soijassa ei kasvina ole mitään dramaattista pahaa, vaan sen käyttötavoissa! Ihmisruuan raaka-aineena kyseessä olisi mitä parhain papu.
Kritiikki soijansyönnin "kaksinaismoralismista" lihansyönnin vaihtoehtona esittää pääteesinään, että on kestämätöntä syödä niin
kaukaa tuotua valkuaista, kun
kotimaassa tuotetaan eläinperäistä vastaavaa. Huokaus. Kun se rehukin tuodaan, ja sitä sitten vielä heitetään hukkaan eläinbisneksessä. Toistaiseksi on saatavilla suhteellisen harvoja laskureita näihin vertailuihin, mutta MIPS (material input per unit service), eli tuotteen valmistukseen käytetyn materiaalin määrä, on yksi keino vertailla tuotteiden ympäristövaikutuksia. TMR-luku taas ottaa huomioon tuotteen aikaansaamiseen käytetyt elottomat ja elolliset materiaalit sekä aiheutuneen eroosion. Mitä suurempi TMR, sen haitallisempi tuote on ympäristölle. Soijan TMR on noin 3, kun sianlihan on 21 ja naudanlihan 46 (Suomenkielisiä MIPS- ja TMR-laskuja ja vertailuja esim.
tässä ja avattuna
tässä). Vertailun vuoksi: perunan TMR on 2 ja leivän 3.
Vasta siis, kun joku esittää kritiikkiä soijan suosimisesta verrattuna
muiden luomukasvivalkuaisten käyttöön, otan haasteen tosissani. Eläinperäisen vastaavan suosimiselle ei juuri ole keskusteluun asti riittäviä perusteita. (Ennen kuin kukaan tähän väliin tulee heittäneeksi, että ne meidän lehmät syövät rypsiä, kehotan tarkastemaan jostain rypsin MIPSin. Kyseessä on sama tuhlaaminen, mahdollisesti vain kotimaan kamaralla.)
Alla oleva kuva havainnollistaa energian kulkua ekosysteemeissä. Samanlaisena, joskin pelkistettynä, ihmisenkin ruuantuotanto voidaan nähdä. Kaikki ravintomme energia tulee alunperin auringosta. Auringon valosta tuottajat eli kasvit sitovat talteen osan. Ensimmäisen asteen kuluttajat syövät kasveja, mutta eivät kykene sitomaan kaikkea syömäänsä energiaa omiin kudoksiinsa: energiaa menee hukkaan ulosteisiin jäävässä massassa ja haihtuu lämpöenergiana taivaan tuuliin eläimen aineenvaihdunnan myötä. Jos esimerkiksi ensimmäisen asteen kuluttaja on sika, noin kymmenen prosenttia kasvitason energiasta siirtyy sian kudoksiin sen syödessä rehua. Jos ihminen käyttää energian- ja valkuaisenlähteenään sian lihaa, hän on heittänyt hukkaan noin 90% kasvien sitomasta energiasta ja proteiinista, sillä hän olisi voinut välttää yhden pyramidin "hukkapalan" ja syödä itse kasvitasolta. Näin olisi säästynyt hurjasti energiaa, maa-alaa ja kasteluvettä sekä alati kasvavan ihmiskunnan tarpeisiin että omaa tilaansa tarvitsevien luonnonekosysteemien säilymiseen.
 |
Energian kulku ekosysteemeissä (kuva: http://www.globalchange.umich.edu/) |
Sen lisäksi, että syö kasvivalkuaista, soijansa (kun nyt kerran soijasta puhutaan) voi syödä
luomuna ja vähentää sademetsävaikutustaan vielä kasvissyönnistäkin eteenpäin. Luomusoijan viljelyä valvotaan, tuotannossa vältetään torjunta-aineita, jotka ovat haitallisia monimuotoisuudelle, eikä lannoiteta fossiilisilla lannoitteilla. Luomusoija on myös pienviljelijöiden ainoa mahdollisuus kilpailla tehotuotannon mielettömän skaalan rinnalla. Suuri osa esimerkiksi Brasilian sademetsien kadosta linkittyy sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen: kymmenisen prosenttia maanomistajista omistaa yli 90% maasta, pakottaen pienemmät tilalliset heikommalle maalle tai metsää raivaamaan. Tosin luomunkin piirissä on tehtävä paljon työtä ja suunnittelua, jotta menekin ja tuotannon kasvaessa ei pudoteta pieniä tiloja pois kyydistä. Luomun tulevaisuus on myös siinä, että pysytään kiinni kehityksessä. Monilla aloilla luomulannoitus parantaa tuottavuutta, maaperää ja aineen kiertoa, mutta maa-alan käytön kanssa tulee vielä olemaan paljon vääntöä, johon yksi ratkaisu ei ehkä riitä (kts. esim.
tämä). Tosin minun täytyy omalta osaltani sanoa, että joskus tuntuu hyvin vaikealta puntaroida kovin pitkälle muita maankäytön ongelmia niin kauan, kun laadultaan hyvä maa käytetään karjan kasvatukseen ja betoniviidakkojen pystytykseen.
Tietystikään aivan yksinomaan soijaan ripustautuminen, vaikka söisikin kultapapunsa luomuna, ei välttämättä kannata. Kaikkea muutakin kasvivalkuaista on niin paljon! Soija on erinomainen raaka-aine helppoutensa, proteiiniensa ja lukuisten valmistevaihtoehtojen kannalta, mutta mikäli vertaillaan kasvisvalkuaisia
keskenään, soija ei jätä muita varjoonsa. Ei ravitsemuksen eikä - sademetsäkysymysten vuoksi - ekologisuudenkaan suhteen. KUITENKIN: mikäli aloitteleva kasvissyöjä tai kasvista painottava syöjä näkee soijan vielä tällä hetkellä ainoana vaihtoehtonaan eläinperäisille aineksille, niin antaa tofun tiristä! Tuhannesti parempi silloin soijailla, sanon minä. Ajan mittaan kannattaa tietenkin harjoitella monipuolisuutta. Nimimerkillä samaa ihanaa suosikkipuuroa kolme kertaa päivässä ;D
Vaikka miten haluaisin tässä perehtyä vielä soijan perinteisiin, ravitsemuksen kannalta kannattaviin valmistustapoihin, hyppään nyt pikaisesti siihen luomu soijaöljyyn.
Luomu soijaöljy on omalaatuinen ja terveellinen öljy, sillä se on valmistettu mekaanisesti, ilman suuren skaalan markettiöljyissä käytettyä kuumennusta tai kemikaaliuuttamista. Luomuöljyssä on tallella mukava arsenaali antioksidantteja ja hyviä rasvahappoja (myös sitä O-3:sta!) sekä runsaasti lesitiiniä. Soijalesitiini lienee monelle tuttu tuote raemuodossaan terveyshyllyillä, ellei sitten karusti käsiteltynä valmisruokien emulgointiaineena. Lesitiini on hermostolle, verenkiertoelimistölle ja kolesteroliaineenvaihdunnalle erinomainen aine, joka tuo myös mukavaa pehmeyttä ja täyteläisyyttä ruokiin. Myös soijaöljyn kasvisterolit voivat alentaa haitallista kolesterolia haittaamalla sen imeytymistä suolistossa.
Ekolon luomu soijaöljy on kylmäpuristettu ja hyvin täyteläisen pehmeä, mieto öljy. Tuote kannattaa käyttää kuumentamatta, ja omien kokeilujeni mukaan sitä voi lorotella melkein mihin vain jäähtyneeseen / kylmään ruokaan. Olen käyttänyt soijalesitiinirakeita pirtelöissäni, joten kaavailen tämän öljyn sopottamista samoihin kohteisiin.
P.S.
Tässä linkissä on yksi syy siihen, miksi suorastaan rakastan soijaa, kävi miten kävi.