maanantai 21. toukokuuta 2012

Chia -supersiemen


Silloin tällöin tulee eteen ruoka-aineita, joista innostuu toden teolla - niiden maun, käytettävyyden tai ravintoarvojen ansiosta. Chia-siemenissä yhdistyvät nämä kaikki.

Chia (Salvia hispanica) on minttukasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena Meksikossa ja Guatemalassa. Erinomaisen energisoivat ja ravitsevat chia-siemenet olivat vuosisatoja olennainen osa alueen alkuperäiskansojen, kuten atsteekkien ruokavaliota. Atsteekit käyttivät siemeniä myös yrttilääkinnässä ja uskonnollisissa rituaaleissaan. Chia-siemenet kuitenkin lähes unohtuivat 500 vuodeksi, kun espanjalaiset valloittajat toivat mukanaan omat viljelykasvinsa. On myös arveltu, että chia-siementen tärkeä rooli atsteekkien uskonnollisissa seremonioissa oli osaltaan syynä siihen, miksi espanjalaiset suhtautuivat kasviin erittäin kielteisesti. 1990-luvun alusta lähtien chian viljelyä on kuitenkin pikku hiljaa alettu elvyttää.  

Salvia hispanica
Chia-siementen tuottamista taikavoimista liikkuu lukuisia tarinoita. Kerrotaan, esimerkiksi että chia-siemenistä valmistetun iskiate-juoman avulla meksikolaiset tarahumara-intiaanit kykenevät juoksemaan hurjia matkoja. Ravintoarvoiltaan chia-simenet ovatkin omaa luokkaansa. Nimi 'chia' tulee nahuatl-kielen öljyistä tarkoittavasta sanasta. Öljyisiä pienet siemenet tosiaan ovat, niissä on runsaasti terveellisiä rasvoja. Chia-siemenet ovat paras tunnettu kasviperäinen omega-3 -rasvahappojen lähde. Niissä omega 3- ja omega 6-rasvahappoja ihanteellisessa 3:1 -suhteessa. Muutama teelusikallinen chia-siemeniä päivässä riittää kattamaan omega-3 -tarpeen. Erityisesti kasvissyöjälle chia-siemenet ovat mitä parhain terveellisten rasvojen lähde; niillä on helppo tasapainottaa omega-3 ja 6 -rasvahappojen saantisuhdetta parempaan suuntaan. Chia-siemenissä on myös paljon antioksidantteja, proteiinia sekä vatsaystävällistä kuitua. Kalsiumia chia-siemenissä on runsaasti, samoin esimerkiksi rautaa. Kaiken kaikkiaan chia-siementen voisi sanoa olevan ravintoarvoiltaan miltei täydellistä ruokaa.

Loistava ominaisuus chia-siemenissä on myös niiden helppokäyttöisyys. Chia-siemenet eivät oikeastaan maistu miltään, siksi niillä voi helposti parantaa niin suolaisten kuin makeidenkin ruokien ravintosisältöä. Chia-siemeniä voi syödä sellaisenaan. Jugurtin tai smoothien joukkoon lusikoituina ne täydentävät ateriaa erinomaisesti. Leivonnassa chia-siemenet sitovat nestettä, ne sopivat esimerkiksi erilaisiin leipätaikinoihin ja piirakkapohjiin. Keittoihin ja kastikkeisiinkin niitä voi lisäillä, siemenet liukenevat nesteen seassa miltei huomaamattomiin. Salaatinkin sekaan olen niitä ripotellut.  

Ihan omiaan chian siemenet ovat erilaisten vanukkaiden ja kiisseleiden valmistukseen. Ne nimittäin geeliytyvät veteen sekoitettuna alta aikayksikön. Siemenet muodostavat ympärilleen hyytelömäisen kerroksen ja siten mihin tahansa nesteeseen sekoitettuna ne ovat hyvä pohja hyytelölle tai vanukkaalle. Miedon makuiset siemenet maistuvat vanukkaassa juuri samalta kuin niitä ympäröivä nestekin. Chia-hyytelö muistuttaa ulkonäöltään sammakonkutua, siksi ennakkoluuloisemmille yksilöille hyytelön voi jauhaa tehosekoittimen avulla näkymättömiin. Vadelmakiisseliin sekoitettuna chia-hyytelöä ei huomaa ollenkaan :)

Takuuvarma chia-herkku on tämä Keittiökameleontti-blogista napattu suklaavanukas. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu vielä reippaasti kanelia, mutta minä olen jättänyt sen pois ja lisännyt hieman vaniljaa. Tätä lusikoidessa ei voi kuin päivitellä, että miten superterveellinen voi samaan aikaan olla näin superhyvää :)



Suklaavanukas
Laita cashewpähkinät likoamaan vähintään tunti etukäteen. Kaada liotetuista pähkinöistä vesi pois. Huuhdo cashew't ja laita veden kanssa tehosekoittimeen. Sekoita tasaiseksi. Lisää muut aineet ja tehosekoita, kunnes vanukas on sileää. Anna vanukkaan tekeytyä jääkaapissa n. puoli tuntia.










2 kommenttia:

  1. löysin tän tekstin kun etin vinkkejä chiaan; tänään ostin elämäni ensimmäisen pussin :D kiitos hyytelö ja vanukasvinkistä siis, otin talteen;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, Senja :) Ei muuta kuin kokeilemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.