perjantai 3. toukokuuta 2013

Helppoja & hauskoja hedelmäherkkuja

Tähän postaukseen olen koonnut erilaisia lähipiirin lapsilla testattuja -ja toimiviksi todettuja- hedelmäherkkuja. Nämä ideat sopivat sovellettaviksi niin juhlatarjoiluihin kuin ihan vaan lisäämään hedelmien syönti-intoa. Miten se onkin niin, että kun tuikitavallisen hedelmänpalan nostaa tikun nokkaan tai leikkaa sydämenmuotoiseksi, se muuttuu saman tien paljon houkuttelevammaksi :)

Otsikoksi  jutulle olisin voinut runoilla myös jotakin tyyliin "ylistys piparkakkumuoteille ja Pinterestille". Piparkakkumuoteillahan voi leikata ja muotoilla vaikka mitä, esimerkiksi vaikka juuri hedelmiä. Muotit sopivat loistavasti esim. mangon, kiivin, ananaksen ja melonien leikkaamiseen. Ja Pinterest, se on oikea aarreaitta erityisesti tarjoiluideoita etsivälle. Pinterestin kautta törmäsin esimerkiksi tähän melonitikkari-ideaan. Suorastaan nerokasta yksinkertaisuudessaan. 




Samaa superyksinkertaista sarjaa edustavat nämä viinirypäletoukat: viinirypäleitä grillitikkuun ja oho, nehän ovatkin toukkia! Silmät otuksille tein tökkäämällä tikulla etummaisiin rypäleisiin kolot ja leikkaamalla tummista viinirypäleistä koloihin sopivat silmät. 




Tavallisesta hedelmäsalaatistakin saa hauskempaa, kun osan hedelmistä leikkaa vaikkapa tähdenmuotoisiksi tai tarjoilee hedelmäpalat tikkareina.





Tämän kevään hittiherkku meidän perheessä ovat olleet nämä hedelmistä ja marjoista tehdyt mehujäät. 



Näissä kuvan esimerkkimehujäissä olen käyttänyt kiiviä, mangoa ja vadelmia. Myös ananasta, mansikkaa ja mustikkaa olen testannut, ja hyvin toimii.  Resepti on todella simppeli: hedelmät/marjat soseeksi ja kerroksittain mehujäämuotteihin tai mihin vaan pakastuksen kestävään sopivanmalliseen astiaan. Jäätelö-/cocktail-tikku pystyyn ja pakkaseen. Mitään ylimääräistä makeutusta mehujäät eivät kaipaa. 

Vielä lopuksi yksi erityisesti juhlatilanteisiin loistava herkku. Ajatus lähti näistä kiivitikkareista, mutta kehittyi siitä vielä pari askelta pidemmälle. Hedelmänpalatikkarit nimittäin voi juhlatilanteessa päällystää tummalla suklaalla. Ja ovat muuten aika hyviä :)



Ohje hedelmä-suklaatikkareille kuuluu näin:
- Leikkaa hedelmistä pienillä piparkakkumuoteilla noin muotin paksuisia paloja. Helposti leikkautuvia ja muutenkin sopivia hedelmiä ovat ainakin mango, kiivi, ananas, melonit ja päärynä.
- Tökkää hedelmäpalat tikkari- tai cocktail-tikkuun. Laita tikkarit hetkeksi (n. tunti on sopiva aika) pakastimeen.
- Sulata tumma suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Minä olen käyttänyt  Bonvitan tummaa suklaata. Jotta suklaa tarttuisi ja levittyisi kauniisti hedelmän päälle, suklaan sekaan kannattaa lisätä hieman öljyä. Tähän sopii erinomaisesti vesihauteessa juoksevaksi sulatettu kylmäpuristettu kookosöljy. Jos kookoksen maku ei satu miellyttämään, voi kokeilla myös jotain muuta neutraalin makuista öljyä, esim. paistoöljyä. Öljyä kannattaa lisätä suklaan sekaan pikkuhiljaa, minä olen laittanut n. 4-5 rkl öljyä / 100 g tummaa suklaata.
- Ota kohmeiset tikkarit pakkasesta ja pyörittele niitä suklaassa. Kun tikkari on riittävän kylmä, suklaa jähmettyy nopeasti ja nätisti.
- Laita tikkarit vielä jääkaappiin hetkeksi. Minä olen tökkinyt paksuun pahvinpalaan veitsenkärjellä tikunmentäviä koloja ja virittänyt pahvin sitten jonkun sopivan astian päälle. Koloihin tökättyinä tikkarit säilyvät hyvännäköisinä. Valmiit tikkarit kannattaa muutenkin säilyttää jääkaapissa.  

5 kommenttia:

  1. Ihania ideoita! Tuota mehujäätä pitää ehdottomasti testata.

    VastaaPoista
  2. Mainioita vinkkejä tosiaan. Mehujää näyttää mahdottoman hyvältä ja hedelmäsuklaatikkareita NIIN teen tuleville 4-vuotissynttäreille!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Tiina ja Lotta :) Ainakin meillä nämä ovat saavuttaneet suurta suosiota ja ovat tosiaan niin mukavan helppoja toteuttaa.

    VastaaPoista
  4. Heippa!

    Löysin blogisi vasta hiljattain ja liityin heti lukijaksi !Ihania ideoita! :)


    Yt.Annika

    VastaaPoista
  5. Moi Annika!
    Kiitos ihanasta viestistä ja tervetuloa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.