Kokonaisvaltainen katse kehitysyhteistyöhön: me eläimet ja energia

Haluan näin kehitysyhteistyöprojektimme alkaessa avata Ekolon kehitysyhteistyötä koskevan kokonaisvaltaisen periaatteen ja toimintamallien valikoimisen taustoja. Suurissa hankkeissa on tärkeää pyrkiä mahdollisimman pitkälle pitämään hallussa vastuullisuus kolmelle taholle. Ne ovat ympäristö, ihmiset sekä muut eläimet. Vaikka "kaikki on yhteydessä" kuulostaa ensikuulemalta new agelta, hömpötykseltä ja hipiltä, muutamien objektiivisten, luonnontieteellisten pointtien kautta väite on yllättävän paikkansapitävä.

Kirjoitin joskus muinoin tekstin, joka kritisoi eläinten lahjoittamista kehittyviin maihin toimeentulon tueksi. Kuten lukuisissa postauksissani olen yrittänyt tuoda esiin, ei löydy moraalista syytä, jonka nojalla voisimme käyttää hyväksemme muita eläimiä. Sen lisäksi, että käytäntö on eläineettisesti äärimmäisen kyseenalainen, se on lyhytnäköinen myös luonnon ja ihmisten tulevaisuuden kannalta. Yksilöitä koskevan moraalisen vastuun lisäksi kaksi olennaisinta asiaa kokonaisvaltaisessa vaikuttamisessa ovat tieto perustavasta energian kulun periaatteesta luonnossa sekä ekosysteemipalveluiden käsite. Aloitan ensimmäisestä.

Energian kulku ravintoketjuissa ratkaisee paljon. Yksinkertaistettuna: Energia, joka planeettamme eliöiden käytettävänä liikkuu, tulee meille auringosta. Kasvit ovat koko ravintoketjun perusta. Käyttäen raaka-aineena ilmakehän hiilidioksidia, kasvit kykenevät rakentamaan orgaanisia yhdisteitä auringonvalon energian voimin. Nuo kasvien kasvattamat yhdisteet ovat kaikkien eläinten ravinnonsaannin edellytys: kasvit ovat tuottajia. Allaolevassa ekosysteemin energiankulun kuvaajassa niitä edustaa alin eli vihreä ja suurin palkki. 

(Kuvan lähde: opinnot.internetix.fi)

Kuvaajassa energian kulku on kuvattu alhaalta ylöspäin, eli kutakin kerrosta syövät otukset ovat kerroksen yläpuolella. Kasveja syövät eläimet ovat ensimmäisen asteen kuluttajia. Tätä ryhmää edustaa kuvaajassa turkoosi palkki, joka on hämmästyttävän pieni verrattuna alimpaan, kasvien sisältämää energiaa kuvaavaan. Syy siihen on meillekin arkipäiväinen syömisen oppi.

Ajatellaan, että kymmenhenkisessä porukassa herkutellaan kymmenen seitanburgeria. Me syöjät emme tuolloin kasva jokainen burgerin kokoista massaa lihasta tai läskiä ympärillemme. Sen sijaan syömämme energia kuluu 90-prosenttisesti muuhun. Ensinnä vain osa imeytyy. Toisena burgerien sisältänyttä energiaa kuluu esimerkiksi liikkumiseemme ja tasalämpöisyytemme ylläpitoon. Vain noin kymmenen prosenttia burgereista voi jäädä meihin - kudostemme kasvuun ja takalistojamme kaunistamaan. Burgeribileiden väki on tällöin yläkuvassa tuo pieni turkoosi palkki, ja burgerit olivat siis vihreä. Yhdeksänkymmentä prosenttia kallisarvoisen ruuan energiasta ja valkuaisesta haihtui lämpönä taivaan tuuliin. Elimme niiden energialla. Kasvoimme vain vähän. Niin epätaloudellisia me nisäkkäät olemme hyötysuhteeltamme. 

Kokeilemisen arvoinen seitanburgeri blogista Huono valo, ruma kattaus:
LINKKI

Burgerinmussutuksen tilanne on kuitenkin vielä hyvä verrattuna siihen, että olisimmekin tuo kuvaajan punainen tötterö eli toisen asteen kuluttajia. Tuolloin olisin syöttänyt vihreän palkin eli kasvien sisältämän energian ja valkuaisen ensin jollekulle muulle. Vaikka naudalle. Taaskin 90% kasvitason energiasta olisi haihtunut taivaan tuuliin lehmän liikkuessa, hengittäessä ja pysytellessä lämpimänä. Vain kymmenisen prosenttia olisi siirtynyt lehmän omiin kudoksiin tai eritteisiin. Kun nyt söisinkin lehmän, käytettävänäni olisi vain kymmenen prosenttia siitä energiasta ja ravinnosta, jonka suoraan kasvien syöminen olisi voinut minulle tarjota. Saisin yhden ainoan burgerin. Nisäkkään kehoni tuhlaisi jo valmiiksi vähiin tuhlattua energiaa. Ruokkisin ainoastaan itseni, mutta olisin käyttänyt yhtä paljon maapinta-alaa kuin kymmenen kaverin kasviburgereiden tapauksessa. 

Eläintä syödessäni kulutan siis kymmenkertaisesti suuremman pinta-alan ruokaa. Tämä tarkoittaa kymmenen kertaa tuhlailevampaa maapinta-alan, eläinten ja ihmisten elinalan, puhtaan veden jne. käyttöä. Kasvisburgerin tapauksessa olisin voinut kestitä yhdeksän muutakin ihmistä niillä resursseilla, jotka lehmätapauksessa otan yksin itselleni. Ei kuulosta elänystävälliseltä, ei ekologisesti kestävältä, eikä humanitaarisesti vastuulliselta. 

Tiivistettynä: Muut eläimet ovat kanssamme samanlaisia elämänsä oman elämänsä eläjiä ja vapauden kaipaajia. Olivat ne kognitiivisesti sitten miten paljon meitä yksinkertaisempia, niin kauan kuin niillä on tunteet ja tietoisuus, meillä on vahvemman velvollisuus. Vaikka tuon seikan ääneensanomisesta seuraa parhaimmillaankin kakkamyrsky, se on objektiivisesti katsoen vain sanottava. Tuo yksilöitä koskeva moraalinen velvollisuus vertautuu historiassa ihmisoikeuskamppailuihin ja on itse asiassa aivan samaa kamppailua. Siinä ensimmäinen kytkös. 

Toinen asia, joka liittää ihmisen, luonnon ja eläinten hyvinvoinnin keskenään yhteen on tämä rajallisen planeetan asuminen. Tiedämme, miten enegia kulkee ekosysteemeissä ja tiedämme, millaiset ekologiset seuraukset eri selviytymisratkaisuilla on verrattuna toisiinsa. Meillä on rajallinen määrä resursseja, eikä olisi järkevää lähteä ottamaan toiselta ja antamaan toiselle. Maailmassa on vakiomäärä esimerkiksi maapinta-alaa asumiseen ja viljelyyn tai puhdasta vettä. Voimme hetkeksi ostaa itsellemme lahjoittajan iloa minkä tahansa lahjan kautta, mutta pitkällä aikavälillä saamme parhaat tulokset varmistamalla lahjoittamisen aidon vastuullisuuden ja kokonaisvaltaisen, pitkäkestoisen eettisyyden.

Kolmas kokonaisvaltaisuuden perusteleva seikka, sekin resursseihin liittyvä, on ekosysteemipalveluiden käsite. Jos tuhlaamme maapinta-alaa ja karsimme jatkuvasti maapallon lajistoa, korvaten sen monokulttuureilla tai omaan hyötykäyttöömme laiduntavilla eläimillä, tulemme itsekin kärsimään seurauksista. Siitä lisää seuraavassa osassa.

Farm Sanctuaryn asukas katsoo silmänurkastaan ja muistuttaa:
muutkin eläimet elävät mieluiten elävänä ja itse päättäen.