Ekolon kehitysyhteistyöprojektien taustojen kartoitus jatkuu. Edellisessä postauksessa selvittelin tai kertasin lukijalle ekosysteemien perustavanlaatuista rakennetta energiankulun suhteen. Se on pohja kaikelle toimintamme ekologisen taloudellisuuden tai epätaloudellisuuden pohdinnalle. Siinä, missä energiataseet antavat viitteitä määrällisen tuhlailumme tasoista, ekosysteemipalveluiden käsite auttaa meitä hahmottamaan laadullista vaikutustamme ympäristöön. Utilitaristiseen sävyyn, eli oman hyötymme kautta, tosin. Koska nyt on tarkoitus selventää ajatustamme ihmisen ja muun luonnon (eli myös humanitaarisen, luonnonsuojelullisen ja eläinoikeustyön) välisestä riippuvuudesta, näkökulma kuitenkin sopinee kuvioon.
Planeettamme energiatalous lepää siis kasvien varassa: niiden pohjatyö takaa ravinnon eläimille. Myös fossiilinen energia on kauan aikaa sitten sidottua, tiiviisti maahan varastoitunutta auringon energiaa. Ravinnon lisäksi me eläimet tarvitsemme elävää kasvillisuutta muillakin tavoin. Kasvillisuus synnyttää aineenvaihdunnassaan happea hengitettäväksemme, säätelee ilmastoa, haihduttaa vettä ja pitää siten yllä veden kiertoa, suojaa helteiltä, tulvilta, myrskyiltä ja eroosiolta sekä tarjoaa lääkeaineita. Kasvillisuus on eittämättä arvokasta. Mutta kuinka arvokasta? Entä vesi tai maaperä? Arvokkaampaa kuin yksi kaivos, vai kaksi? Vaiko halvempaa? Tuhlataanko vai säästetäänkö?
 |
| Tuhoutuneiden metsäalueiden uudelleenmetsittäminen sitoo maamassaa, vähentäen eroosiota, lisäten sadetta ja kosteutta ja ylläpitäen monimuotoista eliöstöä. (Kuva: Masarang) |
Koska lajillamme on ajallisen käsityskykymme suhteen varsin rajallinen psyyke, tarvitsemme apuneuvoja voidaksemme käsittää suurten asioiden tärkeyden. Meille on ominaista tähdätä välittömiin palkkioihin ja tehdä lyhytkatseisia ratkaisuja lyhytaikaisten voittojen nimissä. Meidän lajimme käyttää tällä hetkellä niin paljon resursseja, että maapallolle muodostuneet järjestelmät eivät ehdi uudistaa niitä läheskään samaan tahtiin. Tänä vuonna luonnonvarat, joiden olisi planeetan uusiutumisnopeuden mukaisesti laskettuna pitänyt riittää meille koko vuodeksi, loppuivat jo elokuussa (WWF:n ylikulutuspäivä).
Vaikka nykyisin tiedetään melko hyvin, että planeetalla on rajansa, taloustiede ei ole ollut erityisen innokas myöntämään näitä perustavia fysiikan lakeja. Julkisuudessa ei myöskään vielä liian hyvin tiedosteta, että niin kauan kuin asumme vain tätä planeettaa, olemme riippuvaisia monista maapallon tarjoamista resursseista. Ja suurimman osan niistä tarjoavat muut elossa olevat lajit. Aivorupsut, joiden mukaan ensin pitää hoitaa ihmisten asiat ja sitten vasta luonnonsuojelu, eivät vieläkään ole kuolleet mediassa ansaitsemaansa sukupuuttoon. Ekosysteemipalveluiden käsite oli siis luotava, jotta länsimaista ihmistä voisi aina välillä muistuttaa elämän perusedellytysten (rahallisestakin) arvosta.
Vaikka nykyisin tiedetään melko hyvin, että planeetalla on rajansa, taloustiede ei ole ollut erityisen innokas myöntämään näitä perustavia fysiikan lakeja. Julkisuudessa ei myöskään vielä liian hyvin tiedosteta, että niin kauan kuin asumme vain tätä planeettaa, olemme riippuvaisia monista maapallon tarjoamista resursseista. Ja suurimman osan niistä tarjoavat muut elossa olevat lajit. Aivorupsut, joiden mukaan ensin pitää hoitaa ihmisten asiat ja sitten vasta luonnonsuojelu, eivät vieläkään ole kuolleet mediassa ansaitsemaansa sukupuuttoon. Ekosysteemipalveluiden käsite oli siis luotava, jotta länsimaista ihmistä voisi aina välillä muistuttaa elämän perusedellytysten (rahallisestakin) arvosta.
Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia elämän edellytyksiä, joita ilman emme voisi olla olemassa. Niihin lasketaan kuuluvaksi suorien aineellisten hyötyjen lisäksi luonnon ihmisellekin tarpeellisia toimintoja, kuten mainittu veden ja ravinteiden kierto, sateiden jakautuminen, tuottava maaperä, ilmaston säätely, terveyttämme ylläpitävät mikrobit sekä ilman puhdistuminen. Nämä ovat kaikki yhteydessä muihin olentoihin. Niitä ei tarjoa vain avaruudessa seilaava eloton taivaankappale aurinkonsa turvin, vaan koko muu murikkaamme asuttava väki. Kasvien lisäksi esimerkiksi planeettaa kanssamme asuttavat sienet ja maaperän pikkuotukset takaavat sen, että meillä on maata, jossa kasvattaa ruokamme. Tai että meillä ylipäänsä on mitään resursseja: mikäli orgaaninen aine ei hajoaisi ravinteiksi, elämä täällä loppuisi kaltaisiltamme hyvin pian. Toinen esimerkki siitä, kuinka tiiviisti tarvisemme muita eläinlajeja, ovat pölyttäjät, joiden varassa on käytännössä koko ruuantuotantomme.
Ekosysteemien vaikutusketjut ovat monimuotoisia ja vaikeasti tutkittavia. Kasvit kilpailevat keskenään ja tekevät elintärkeää yhteistyötä esimerkiksi sienirihmastojen kanssa, kasveja pölyttävät eläimet kiertävät ympäriinsä enemmän tai vähemmän erikoistuneina, ja kasvinsyöjät kilpailevat ravinnosta ja vaikuttavat kasvien runsauteen. Pedot pitävät kasvinsyöjien määriä aisoissa ja estävät yhtä lajia kilpailemasta toisia perikatoon, joissain tapauksessa vaikuttaen myös kasvilajiston monimuotoisuuteen ylläpitävästi. Huippupedot pitävät myös pienempien petojen määriä kurissa. Raadonsyöjät siivoavat ekosysteemiä ja valmistelevat ravintoa hajottajille, hajottajat vapauttavat ravinteita uuteen kiertoon. Mikrobit häärivät elintärkeinä, piilotellen jokaisella tasolla... Jatkuvasti on käynnissä lukematon verkosto vaikutussuhteita, kilpailuja, yhteistyömuotoja ja riippuvuussuhteita.
Ei siis yllättävää, että eliöyhteisöjen tasapainoon ja kokonaisuuksien muodostumiseen liittyy lukuisia teorioita. Lisäksi ko. teoriat vaikuttavat pätevän yhtäaikaa, osin jopa samoilla alueilla. Eri lajit vuorovaikuttavat keskenään niin monin tavoin, että olisi käytännössä mahdotonta yksittäistapauksesta ennustaa, mitkä lajit tulisi säästää, jotta juuri se eliöyhteisö pysyisi kunnossa. Ravintoketjuissa tapahtuu säätelyä sekä "pohjalta ylöspäin", eli resursseista huippupetoja kohti, että petojen aiheuttamaa säätelyä alempana ravintoketjuissa. On esimerkkejä siitä, että eliöyhteisö on alkanut voida selvästi huonommin, kun ihmistoimet ovat haitanneet petojen elämää alueella. Jos noukitaan esimerkki veden varasta, on huolestuttavaa arvioida, mitä tapahtuu, kun ryöstökalastus tyhjentää meriä petokaloista lähtien. Meret kun tuottavat meille esimerkiksi suurimman osan hapestamme.
Alan tutkimisen vaikeus ja populaatiovaikutusten yllättävyys viittaavat siihen, että tapauskohtainen ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Monimuotoisten, hyvinvoivien ekosysteemien säästäminen sellaisinaan olisi perusteltua. Eri alueilla elävät eri eläinlajit voisi näin ajatellen nähdä arvokkaina ja paikkaansa puolustavina, jopa moraalisesti velvoittavina yksikköinä.
Ekosysteemipalveluidenkin tutkimisessa ollaan vielä aluillaan. Palveluiden merkittävyyden arvioinnissa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen huomioimisessa, taloudellisessa painottamisessa ja monessa muussa voidaan vielä mennä mönkään. Ekosysteemipalveluita ei vielä ole onnistuttu täysin yhdistämään luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävän suojelutyöhön, vaikka joitain kannustavia esimerkkejä onkin jo. Käsitteistön avulla voidaan kuitenkin hiljalleen hahmottaa ekosysteemien tuhon moninaisia seurauksia. Jos ajatellaan suoria ekosysteemipalveluiden hyötyjä, kuten tuottavaa maaperää, kuivuuden estoa tai sääsuojaa, palveluiden katoamisesta kärsivät eniten vähävaraisimmat asukkaat. Joko suoraan paikallisesti tai kauempana tapahtumapaikasta, globaalien seurausten iskiessä. Ko. elinehtojen säilymiselle ei ole aiemmin asetettu rahallista arvoa, eikä niillä, joita menetykset ovat pahiten koetelleet, ole ollut kuuluvaa ääntä tai resursseja nostaa tappiotaan näkyville. (Joitain hienoja projekteja lukuunottamatta). Siksi ekosysteemien laajamittainen hävitys on tähän asti nähty taloudellisesti voitokkaana. Kun siis aletaan pyrkiä laajamittaisemmin luonnon monimuotoisuutta ylläpitävään, kokonaisvaltaisempaan näkökulmaan, kyse ei ole "vain luonnonsuojelusta". Sen sijaan pyritään myös humanitaarisesta näkökulmasta kannattavaan järkevyyteen, joka pitää yllä omankin lajimme elinehtoja.
Lähteitä ja lisätietoa:
Heijden, M. Van Der, Klironomos, J., Ursic, M., Moutoglis, P., Streitwolf-Engel, R., Boller, T., Wiemken, A. & Sanders, I. 1998. Mycorrhizal fungal diversity determines plant biodiversity, ecosystem variability and productivity. Nature 396, 69-72
Hejden, M. Van Der, Bardgett, R & Straalen, N. Van, 2008. The unseen majority: soil microbes as drivers of plant diversity and productivity in terrestrial ecosystems. Ecology Letters 11: 296-310
Levi, T. & Wilmers, C. 2012. Wolves-coyotes-foxed: a cascade among carnivores. Ecology 93: 921-929
Malloch, D., Pirozynski, K. & Raven, P. 1980. Ecological and evolutionary significance of mycorrhizal symbioses in vascular plants (A Review). PNAS 77(4): 2113-2118
Miller, B. 2001. The Importance of Large Carnivores to Healthy Ecosystems. Endangered Species UPDATE 18(5): 202-210
Naidoo, R., Balmford, A., Constanza, R. ym. 2008. Global mapping of ecosystem services and conservation priorities. PNAS 105(28):
Nelson, E., Mendoza, G., Regetz, J., Polasky, S. ym. 2009. Modeling multiple ecosystem services, biodiversity conservation, commodity production, and tradeoffs at landscape scales. Frontiers in Ecology and the Environment 7(1): 4-11
Requena, N., Perez-Solis, E., Azcön-Aguilar, C., Jeffries, P. & Barea, J. 2001. Management of Indigenous Plant-Microbe Symbioses Aids Restoration of Desertified Ecosystems. Applied Environmental Microbiology 67:2495-2498
Schmitz, O. 2003. Top predator control of plant biodiversity and productivity in an old-field ecosystem. Ecology Letters 6(2): 156-163
Sergio, F., Caro, T., Brown, D., Clucas, B., Hunter, J., Ketchum, J., McHugh, K. & Hiraldo, F. 2008. Top predators ad Conservation Tools: Ecological Rationale, Assumptions, and Efficacy. Annual Review of Ecology, Evolution, and Systematics 39: 1-19
Sinclair, A. 2003. Mammal population regulation, keystone processes and ecosystem dynamics, Philosophical transactions of the Royal Society London 358(1438): 1729-1740)
Terborgh, J. & Estes, J. (toim.) 2010. Trophic Cascades: Predators, Prey, and the Changing Dynamics of Nature. Island Press.
Turner, W., Brandon, K.,Brooks, T. ym. 2007. Global Conservation of Biodiversity and Ecosystem Services. BioScience 57(19: 868-873
Wilson, E. & Wolkowich, E. 2011. Scavenging: how carnivores and carrion structure communities. Trends in Ecology and Evolution 26(3): 129-135
 |
| Sienet ovat tärkeitä hajoittajia, ja omalta osaltaan ne turvaavat ekosysteemien sujuvaa toimintaa (kuva: EduPic) |
Ekosysteemien vaikutusketjut ovat monimuotoisia ja vaikeasti tutkittavia. Kasvit kilpailevat keskenään ja tekevät elintärkeää yhteistyötä esimerkiksi sienirihmastojen kanssa, kasveja pölyttävät eläimet kiertävät ympäriinsä enemmän tai vähemmän erikoistuneina, ja kasvinsyöjät kilpailevat ravinnosta ja vaikuttavat kasvien runsauteen. Pedot pitävät kasvinsyöjien määriä aisoissa ja estävät yhtä lajia kilpailemasta toisia perikatoon, joissain tapauksessa vaikuttaen myös kasvilajiston monimuotoisuuteen ylläpitävästi. Huippupedot pitävät myös pienempien petojen määriä kurissa. Raadonsyöjät siivoavat ekosysteemiä ja valmistelevat ravintoa hajottajille, hajottajat vapauttavat ravinteita uuteen kiertoon. Mikrobit häärivät elintärkeinä, piilotellen jokaisella tasolla... Jatkuvasti on käynnissä lukematon verkosto vaikutussuhteita, kilpailuja, yhteistyömuotoja ja riippuvuussuhteita.
Ei siis yllättävää, että eliöyhteisöjen tasapainoon ja kokonaisuuksien muodostumiseen liittyy lukuisia teorioita. Lisäksi ko. teoriat vaikuttavat pätevän yhtäaikaa, osin jopa samoilla alueilla. Eri lajit vuorovaikuttavat keskenään niin monin tavoin, että olisi käytännössä mahdotonta yksittäistapauksesta ennustaa, mitkä lajit tulisi säästää, jotta juuri se eliöyhteisö pysyisi kunnossa. Ravintoketjuissa tapahtuu säätelyä sekä "pohjalta ylöspäin", eli resursseista huippupetoja kohti, että petojen aiheuttamaa säätelyä alempana ravintoketjuissa. On esimerkkejä siitä, että eliöyhteisö on alkanut voida selvästi huonommin, kun ihmistoimet ovat haitanneet petojen elämää alueella. Jos noukitaan esimerkki veden varasta, on huolestuttavaa arvioida, mitä tapahtuu, kun ryöstökalastus tyhjentää meriä petokaloista lähtien. Meret kun tuottavat meille esimerkiksi suurimman osan hapestamme.
Alan tutkimisen vaikeus ja populaatiovaikutusten yllättävyys viittaavat siihen, että tapauskohtainen ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Monimuotoisten, hyvinvoivien ekosysteemien säästäminen sellaisinaan olisi perusteltua. Eri alueilla elävät eri eläinlajit voisi näin ajatellen nähdä arvokkaina ja paikkaansa puolustavina, jopa moraalisesti velvoittavina yksikköinä.
Ekosysteemipalveluidenkin tutkimisessa ollaan vielä aluillaan. Palveluiden merkittävyyden arvioinnissa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen huomioimisessa, taloudellisessa painottamisessa ja monessa muussa voidaan vielä mennä mönkään. Ekosysteemipalveluita ei vielä ole onnistuttu täysin yhdistämään luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävän suojelutyöhön, vaikka joitain kannustavia esimerkkejä onkin jo. Käsitteistön avulla voidaan kuitenkin hiljalleen hahmottaa ekosysteemien tuhon moninaisia seurauksia. Jos ajatellaan suoria ekosysteemipalveluiden hyötyjä, kuten tuottavaa maaperää, kuivuuden estoa tai sääsuojaa, palveluiden katoamisesta kärsivät eniten vähävaraisimmat asukkaat. Joko suoraan paikallisesti tai kauempana tapahtumapaikasta, globaalien seurausten iskiessä. Ko. elinehtojen säilymiselle ei ole aiemmin asetettu rahallista arvoa, eikä niillä, joita menetykset ovat pahiten koetelleet, ole ollut kuuluvaa ääntä tai resursseja nostaa tappiotaan näkyville. (Joitain hienoja projekteja lukuunottamatta). Siksi ekosysteemien laajamittainen hävitys on tähän asti nähty taloudellisesti voitokkaana. Kun siis aletaan pyrkiä laajamittaisemmin luonnon monimuotoisuutta ylläpitävään, kokonaisvaltaisempaan näkökulmaan, kyse ei ole "vain luonnonsuojelusta". Sen sijaan pyritään myös humanitaarisesta näkökulmasta kannattavaan järkevyyteen, joka pitää yllä omankin lajimme elinehtoja.
Heijden, M. Van Der, Klironomos, J., Ursic, M., Moutoglis, P., Streitwolf-Engel, R., Boller, T., Wiemken, A. & Sanders, I. 1998. Mycorrhizal fungal diversity determines plant biodiversity, ecosystem variability and productivity. Nature 396, 69-72
Hejden, M. Van Der, Bardgett, R & Straalen, N. Van, 2008. The unseen majority: soil microbes as drivers of plant diversity and productivity in terrestrial ecosystems. Ecology Letters 11: 296-310
Levi, T. & Wilmers, C. 2012. Wolves-coyotes-foxed: a cascade among carnivores. Ecology 93: 921-929
Malloch, D., Pirozynski, K. & Raven, P. 1980. Ecological and evolutionary significance of mycorrhizal symbioses in vascular plants (A Review). PNAS 77(4): 2113-2118
Miller, B. 2001. The Importance of Large Carnivores to Healthy Ecosystems. Endangered Species UPDATE 18(5): 202-210
Naidoo, R., Balmford, A., Constanza, R. ym. 2008. Global mapping of ecosystem services and conservation priorities. PNAS 105(28):
Nelson, E., Mendoza, G., Regetz, J., Polasky, S. ym. 2009. Modeling multiple ecosystem services, biodiversity conservation, commodity production, and tradeoffs at landscape scales. Frontiers in Ecology and the Environment 7(1): 4-11
Requena, N., Perez-Solis, E., Azcön-Aguilar, C., Jeffries, P. & Barea, J. 2001. Management of Indigenous Plant-Microbe Symbioses Aids Restoration of Desertified Ecosystems. Applied Environmental Microbiology 67:2495-2498
Schmitz, O. 2003. Top predator control of plant biodiversity and productivity in an old-field ecosystem. Ecology Letters 6(2): 156-163
Sergio, F., Caro, T., Brown, D., Clucas, B., Hunter, J., Ketchum, J., McHugh, K. & Hiraldo, F. 2008. Top predators ad Conservation Tools: Ecological Rationale, Assumptions, and Efficacy. Annual Review of Ecology, Evolution, and Systematics 39: 1-19
Sinclair, A. 2003. Mammal population regulation, keystone processes and ecosystem dynamics, Philosophical transactions of the Royal Society London 358(1438): 1729-1740)
Terborgh, J. & Estes, J. (toim.) 2010. Trophic Cascades: Predators, Prey, and the Changing Dynamics of Nature. Island Press.
Turner, W., Brandon, K.,Brooks, T. ym. 2007. Global Conservation of Biodiversity and Ecosystem Services. BioScience 57(19: 868-873
Wilson, E. & Wolkowich, E. 2011. Scavenging: how carnivores and carrion structure communities. Trends in Ecology and Evolution 26(3): 129-135
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.