maanantai 23. huhtikuuta 2012

Lupiinijauhosta on moneksi

Vastoin sitkeitä myyttejä proteiinin saanti ei ole kasvissyöjälle mikään ongelma, erityisesti kun apuna on sellaisia superproteiinipitoisia raaka-aineita kuin lupiinijauho. 100 grammassa lupiinijauhoa on jopa 43 grammaa proteiinia (vertailun vuoksi esimerkiksi sianlihassa sitä on 30 g/100g). Lupiinijauhon proteiini sisältää myös kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Ei siis ihme, että lupiinista povataan soijan veroista kasviproteiinin lähdettä. Erittäin kuitupitoisena lupiini on lisäksi hyvin vatsaystävällistä. Lupiinijauho on myös luontaisesti gluteenitonta ja vähähiilihydraattista.

Makealupiini on palkokasveihin kuuluva soijan, herneen, pavun ja maapähkinän sukuinen ravintokasvi. Se on jalostettu versio syömäkelvottomista lupiinilajikkeista (teiden varsilla rehottavan koristelupiinin siemenet ovat myrkyllisiä). Jauhon kellertävä väri tulee sen sisältämistä karotenoideista. Lupiinin käytöllä ravintona on Välimeren maissa pitkät perinteet, mutta viime vuosina lupiinin hyödyntämisessä on otettu aimo askelia. Erityisesti Australiassa ja Saksassa on kehitelty lupiinipohjaisia elintarvikkeita jäätelöistä makkaraan.

Kaiken kaikkiaan lupiinijauho näyttäisi olevan tulevaisuuden tuote. Eläinperäiset tuotteet se voittaa niin ekologisuudessa, eettisyydessä kuin terveellisyydessäkin. Kolmannes ympäristökuormituksestamme tulee ravinnosta, erityisesti eläinperäisistä tuotteista. Kasvisruoalla ekologinen jalanjälki kutistuu merkittävästi ja kasviperäisenä proteiininlähteenä lupiini on huippuluokkaa. Tutkimuksissa lupiinijauho on yhdistetty myös moniin terveysvaikutuksiin, kuten verenpaineen ja kolesterolin laskuun. Lupiinijauholla höystetyt ruoat myös pitävät pitkään kylläisenä ja hillitsevät verensokerin heilahteluja.

Lupiinijauhon hyviä puolia on myös helppokäyttöisyys. Lupiinijauho sopii mainiosti leivontaan, se toimii kanamunan kaltaisena sidosaineena esimerkiksi kasvispihveissä. Neutraalin makuisella lupiinijauholla on helppo suurustaa keittoja ja kastikkeita, proteiinilisänä sitä voi lusikoida vaikkapa juomiin tai jugurtteihin. Koska lupiinijauho on hyvin miedonmakuista, sillä voi vaivatta lisätä ravinteikkuutta esimerkiksi lasten ruokiin. Tässä muutama resepti:

Lupiini-pähkinäpyörykät

  •  1 luomukesäkurpitsa
  • 3 luomuporkkanaa
  • 1 luomusipuli 
  • 3 luomuvalkosipulin kynttä
  • 2 dl luomupähkinöitä (esim. manteleita tai pekaanipähkinöitä)  
  • 1 rkl viinietikkaa
  • 4 rkl luomusoijakastiketta
  • 1 tl luomukorianteria
  • 1 tl luomukurkumaa
  • 1 tl luomupaprikajauhetta
  • 0,5 dl luomukasviskermaa(esim. manteli- kaura tai soijakermaa)
  • 1 rkl luomuöljyä
  • 2-3 rkl luomutomaattipyrettä

Jauha pähkinät karkeahkoksi jauhoksi tehosekoittimessa. Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa. Silppua sipuli  ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Lisää pannulle mausteet ja tomaattipyre ja sitten sipulit sekä porkkana- ja kesäkurpitsaraaste. Paista pannulla hetki. Lisää soijakastike ja viinietikka. Sekoita kulhossa kasvikset, pähkinärouhe ja lupiinijauho. Lisää tilkka kaurakermaa. Pyörittele massasta pyöryköitä. Paista uunissa 175 asteessa n. 25 min. Pyörykät ovat valmiita, kun ne irtoavat leivinpaperista.

Tarjoile lupiinipyörykät tomaattikastikkeen kera:

Tomaattikastike
  • 1 pieni luomusipuli
  • 1 luomuvalkosipulinkynsi
  • 1 rkl luomuöljyä (oliivi- tai pasitoöljyä)
  • n. 4 dl luomutomaattimurskaa
  • 1 tl kristallisuolaa
  • 2 tl palmusokeria
  • 1 tl luomukorianteria
  • 1 tl luomujeeraa
  • 1 tl tummaa balsamiviinietikkaa
Silppua sipulit. Lorauta paistinpannulle tilkka öljyä ja kuullota sipuleita öljyssä hetki. Lisää tomaattimurska ja anna kastikkeen porista hetki. Lisää suola, sokeri, balsamiviinietikka ja mausteet. Anna kastikkeen jäähtyä hieman ennen tarjoilua.


Lupiinivuokaleipä

Lupiinijauhot soveltuvat mainiosti myös leivontaan. Idea tähän vuokaleipään on alun perin täältä.

  • n. 10 dl luomuhiivaleipäspelttijauhoa
  • 1,5 dl luomuruisjauhoa
  • 1 dl luomuspelttihiutaleita
  • 2 tl kristallisuolaa
  • 2 rkl palmusokeria + 1 tl palmusokeria
  • 2 tl (1/2 pss) kuivahiivaa
  • 5 dl vettä
  • 4 rkl luomuoliiviöljyä

Sekoita pienessä kulhossa  hiiva, 1,25 dl lämmintä vettä sekä 1 tl palmusokeria. Anna olla liinalla peitettynä n. 15 minuuttia. Sekoita jauhot, hiutaleet, suola ja sokeri kulhossa. Kun vesi-hiiva-sokeri -seos kuplii, lisää siihen 3,75 dl lämmintä vettä. Sekoita neste ja jauhot keskenään. Lisää oliiviöljy. Vaivaa taikina kulhossa kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. puoli tuntia. Vaivaa taikinasta kimmoisa limppu jauhotetulla alustalla ja laita taikina voideltuun vuokaan. Anna vielä kohota liinan alla puolisen tuntia. Sudi leivän pinta vedellä ja paista 220 asteessa 20 minuuttia. Laske lämpötila 180 asteeseen ja paista vielä 25 minuuttia.



Huom! Maapähkinäallergisille lupiinijauho saattaa aiheuttaa oireita.


9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, mistähän lupiinijauhoa kannattaisi kysellä? En ole ikinä missään siihen törmännyt.

    -Meena

    VastaaPoista
  2. Hei Meena,
    Lupiinijauhoa tuli juuri myyntiin Ekolon kaupoille, siis Helsingin ja Jyväskylän liikkeisiin. Verkkokauppaamme tuote päivittyy ensi viikolla (siksi tästä jutusta jäi toistaiseksi pois linkki kauppaan). Meillä on lupiinijauhoa myös tukkumyynnissä, joten pian sitä saa myös muista hyvin varustelluista eko- ja ruokakaupoista :)

    VastaaPoista
  3. Lupiini ei oikein sovi soija-allergisillekaan, harmi kyllä :(

    VastaaPoista
  4. Lupiini tosiaan on kasvina maapähkinän ja palkokasvien, kuten esimerkiksi soijan, sukulainen. Näin ollen se varmaankin voi aiheuttaa oireita myös soija-allergisille. Pikaisella googlettamisella selvisi, että noin puolet maapähkinäallergisista saa oireita myös lupiinista ja että ristiallergiat myös muiden palkokasvien kanssa ovat mahdollisia. Ilmeisesti lupiini ei kuitenkaan ole likikään yhtä allergisoiva kuin soija tai maapähkinä.

    Onko sinulla tarkempaa tietoa aiheesta?

    VastaaPoista
  5. Lupiinijauhoa on nyt ollut myynnissä myös Runsaudensarvessa Tampereella. Lienee sama tuote kuin teillä, ainakin maahantuojana oli Ekolo...

    VastaaPoista
  6. Ei ole sianlihassa suinkaan 30 painoprosenttia proteiinia. Finelin mukaan osuus on 18.3g proteiinia 100g:ssa.

    VastaaPoista
  7. Tuo sianlihan proteiinimäärä vähän rippuu, mistä on kysymys. Minä laitoin tähän muistaakseni esimerkiksi tuon "sianliha keitetty suolaton", jossa proteiinia on 29 g... Yritin valita siis sellaisen eläinperäisen lähteen, jossa proteiinia on paljon ja jota perinteisesti pidetään hyvänä proteiininlähteenä. Monissa lihajalosteissahan ei ole proteiinia tuonkaan vertaa, 18,3 g taitaa olla sian jauhelihassa. Pointti lienee joka tapauksessa se, että eläinperäiset proteiininlähteet eivät ole missään mielessä ylivertaisia, joskus jopa päinvastoin.

    Samalla voisikin päivitellä vähän lupiinijauhotilannetta, eli lupiinijauholla on nykyisin paljon jälleenmyyjiä ympäri Suomen. Eko- ja luontaistuotekaupoista kannattaa kysellä :)

    VastaaPoista
  8. Osaatko ketoa, kun lupiinijauholla voi korvata leivonnsaa kananmunan, että mikä on suhde? Paljonko lupiinijauhoa vastaa yhtä kananmunaa?

    VastaaPoista
  9. Moi Anne! kiitos kysymyksestä :) Minä olen käyttänyt lupiinijauhoa sidosaineena lähinnä erilaisissa kasvispihveissä. Esimerkiksi kakkupohjiin tai vastaaviin en ole sitä testannut, joten ihan tarkkaa suhdetta en osaa sanoa. Yleensähän erilaisilla jauhoilla korvataan kananmunaa siihen tapaan, että 1 rkl jauhoa (esim. soija- tai maissijauhoa) sekoitetaan kahteen ruokalusikalliseen nestettä ja tämä vastaa yhtä kananmunaa. Eli veikkaisin, että suhde on samaa luokkaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.