maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappumunkit


Vappu on hyvä syy leipoa munkkeja. Näissä munkeissa on aavistus kookosta ja hieman tavallista tummempi väri. Väri tulee Arenga palmusokerista, samoin aromikas maku.


Munkit (n. 15 kpl)


Lämmitä kookosmaito kattilassa kädenlämpöiseksi. Sekoita jauhot, kuivahiiva, sokeri, suola ja kardemumma keskenään. Sekoita kuivat aineet ja neste. Lisää sulatettu margariini. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota liinalla peitettynä n. 30 min. Leivo jauhotetulla alustalla munkeista joko pyöreitä pullia tai rinkeleitä. Minä teen yleensä rinkeleitä, ne on nimittäin kypsyvät varmemmin sisältäkin. Rinkelit on helppo tehdä pistämällä sormi pullan läpi ja pyörittelemällä, kunnes reikä on riittävän suuri. Anna munkkien kohota liinan alla vielä hetki.


Laita kattilan pohjalle öljyä sen verran, että munkit uppopaistuvat koskettamatta kattilan pohjaa. Lämmitä öljy kattilassa 180 asteiseksi. Öljyn sopivan lämpötilan voi testata pienellä taikinanpalalla. Kun koepala ruskistuu minuutissa, öljy on rittävän kuumaa. Nosta muutama munkki kerrallaan öljyyn kypsymään. Kun alapuoli on kauniin ruskea, käännä munkki esim. reikäkauhalla. Kun molemmat puolet ovat kypsyneet nosta munkki talosupaperin päälle. Näin ylimääräinen öljy valuu pois. Kierittele munkit sokerissa. Munkkien sokerointiin sopii mainiosti hienorakeinen täysruokosokeri. Pirteän appelsiinivivahteen munkkeihin saa käyttämällä appelsiini-kookossokeria.




Munkkeja mutustellessa on mukava mietiskellä, miten mahtava juttu Arenga palmusokeri onkaan. Palmusokeri tuotetaan reilusti ja paikallisasukkaiden ehdoilla, mikäs sen sopivampi sokeri työväen juhlapäivänä! Samalla palmusokerin avulla pelastuvat kokonaiset sademetsäekosysteemit orankeineen. Lisää juttua palmusokerista löytyy täältä ja täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.