Älykkyys tai kognitio seuraa aiheena eläinpsyykesarjassa vasta tietoisuuden ja tunteiden jälkeen. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, herjaan.
Kognitio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan eläimen kykyä muodostaa aivoissaan käsityksiä esineistä, olennoista sekä tapahtumista ja ajatella niitä silloinkin, kun ne eivät ole läsnä. Älykäs eläin kykenee yhdistelemään noita asioita mielessään ja ratkomaan vastaan tulevia ongelmia. Oppiminen on vanha ja yllättävän yleinen kyky, jossa eläimen aivoissa tapahtuu muutos tuollaisen edellämainitun kokemisen kautta, ja eläin pystyy sen jälkeen mahdollisesti toimimaan joustavammin tai tarkoituksenmukaisemmin. Monet lajit, kaloista nisäkkäisiin ja lintuihin, oppivat elämäntaitoja toisilta yksilöiltä, ja joillain lajeilla voitaisiin puhua tapojen ja osaamisen kulttuureista. Eläimet muuten nauttivat oppimisesta tai älyllisestä suoriutumisesta: esimerkiksi vasikoiden oppimistapahtumaa seurannut tutkimusryhmä raportoi oven avaamisen oppineiden vasikoiden hyppineen ilmaan ja pukitelleen innosta. Tutkijat nimesivät ilmiön "Heureka-vaikutukseksi".
Ei kauaakaan sitten opin kuitenkin tärkeimmän asian, jonka varmaankaan koskaan tulen älystä oppimaan. Olennaisinta ei ole, että eläinmaailmasta löytyy valtava skaala älykkyyksiä aina superfiksuista toopeihin. Sen sijaan merkittävintä on, että älykkyyden taso on huono mittari kertomaan olennon kyvystä kärsiä tai tuntea tunteita. Pitkälti tohelotkin otukset näyttävät olevan tietoisia ja kykenevän kärsimään yhtälailla kuin ns. älykkäät. Kun tietty tietoisuuden perustaso, tunnetietoisuus, on saavutettu, älykkyysmittauksesta ei ole enää ratkaisevaa apua moraalisissa pohdinnoissa.
Ällistyttävää ja äkkiseltään kammottavaa kylläkin, meillä siis ei ole pitävää näyttöä fiksujen toopeja suuremmasta kärsimyksestä kuolemassa, kivussa tai pelossa. Yhtälailla voisi olla toisinpäin. Siis: tyhmät eläimet eivät välttämättä tunne tunteitaan vähäisemmin kuin me älykkäät, kun on kyse siitä aivot omistavasta eläinporukasta, jonka kohtelusta yleisimmin keskustellaan. Itse asiassa ne voivat tuntea vaikka voimakkaammin.
Älykkyydellä ei ole juurikaan tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka ovat olennaisimpia suhteessamme muihin eläimiin. Juuri kivun ja pelon kaltaiset tunteet ovat keskeisimpiä muiden eläinten kohtelua pohdittaessa, ja nämä vanhat, "alkeelliset" ominaisuudet liittyvät suhteellisen vähän älykkyyden määrään olennossa. Toki vankeuden suhteen on niin, että esimerkiksi suurten ja älykkäinä pidettyjen petoeläinten nähdään oirelevan selkeimmin. Syyksi oletetaan se, että ne tarvitsisivat monimutkaisempia haasteita ja virikkeitä voidakseen hyvin, tai kilpailevana hypoteesina, että niiden pahoinvointi on selkeimmin havaittavaa ja käyttäytymisen kohdalta meille helpoiten tulkittavaa. Virikkeettömyyden aiheuttamaa kärsimystä älykkäissä eläimissä ei tule vähätellä, siitä ei ole kyse, mutta toopemman kärsimys on yhtä suuri ja voimakas kokemus.
Älykkyys on perustasoillaan, tunteiden tapaan, sekin vanha ja pitkälti yhteinen ilmiö. Luonteeltaan älykkyys on muiden psyyken ominaisuuksien tapaan jatkumo, ei on-off-tilanne. Eri eläinlajeilla on erilaisia ominaisuuksia tälläkin saralla, ja aivan kuten me ihmiset, jokainen muukin laji on omanlaisensa kombinaatio mielen ihmeitä. Ihmisenkin tuottamat asiat, esimerkiksi valtaisa infrastruktuuri, ovat seurausta yhdistelmästä aivo-ominaisuuksia, joista yksikään ei ilmeisesti kuulu ainoastaan meille. Jokainen laji lienee uniikki ja omanlaisensa älykkyytensäkin suhteen, siitä on evoluutio erilaisten koettujen haasteiden myötä pitänyt huolen. Mutta yksikään ei ole "uniikimpi" kuin toinen.
Älykkyyttä ei ole helppoa tutkia silloin, kun kohde puhuu eri kieltä ja sen intressit ovat selvästi erit kuin maineensa menettämisen veitsenterällä hikoilevan tutkijan. Älylliset tapahtumat, siinä missä tunteetkin, ovat aina jossain määrin yksilön yksityisiä, ja niiden tutkimiseen on keksittävä sovelluksia.
On vaikeaa luoda luonnollinen testitilanne luonnollisesti käyttäytyvin eläimin ja vakuuttua siitä, että ne edes haluavat suorittaa minkäänlaista testiä. Tulosten tulkintakaan ei ole helppoa. Alalla, jolla tutkija jatkuvasti joutuu väistelemään "inhimillistämisen" ja muiden hirveyksien leimat, tulee joskus yliampumisia tulkintojen varovaisuudessa ja lähtökohtaisessa ihmiskeskeisyydessä. Muiden lajien kykyjä testaavia tehtäviä tulkitaan silloin tällöin niin tiukasti, että ihminenkään ei pääsisi läpi vaatimuksista. Ompa vertailevan psykologian historiassa vielä ihan lähiaikoina esitetty pelkistäen ilmaistuna sellaistakin, että vain ihmiskielellä ilmaistut ilmiöt voivat olla olemassa yhdenkään eläimen päässä.
Toisaalta omanlajisemme tutkijat ovat usein joutuneet kasvokkain samaistuskykynsä riittämättömyyden kanssa. Apinat ovat esimerkiksi suoriutuneet huonosti matkimistehtävistä, sillä matkittava on ollut ihminen eikä lajitoveri, tai eläin ei ole selviytynyt tehtävästä, johon sen aistit tai fysiikka eivät kertakaikkiaan sovellu.
Ällistyttävää ja äkkiseltään kammottavaa kylläkin, meillä siis ei ole pitävää näyttöä fiksujen toopeja suuremmasta kärsimyksestä kuolemassa, kivussa tai pelossa. Yhtälailla voisi olla toisinpäin. Siis: tyhmät eläimet eivät välttämättä tunne tunteitaan vähäisemmin kuin me älykkäät, kun on kyse siitä aivot omistavasta eläinporukasta, jonka kohtelusta yleisimmin keskustellaan. Itse asiassa ne voivat tuntea vaikka voimakkaammin.
 |
| Edesmennyt Luppe-pupu. Tunne-eläinten esimerkillinen edustaja. |
Älykkyydellä ei ole juurikaan tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka ovat olennaisimpia suhteessamme muihin eläimiin. Juuri kivun ja pelon kaltaiset tunteet ovat keskeisimpiä muiden eläinten kohtelua pohdittaessa, ja nämä vanhat, "alkeelliset" ominaisuudet liittyvät suhteellisen vähän älykkyyden määrään olennossa. Toki vankeuden suhteen on niin, että esimerkiksi suurten ja älykkäinä pidettyjen petoeläinten nähdään oirelevan selkeimmin. Syyksi oletetaan se, että ne tarvitsisivat monimutkaisempia haasteita ja virikkeitä voidakseen hyvin, tai kilpailevana hypoteesina, että niiden pahoinvointi on selkeimmin havaittavaa ja käyttäytymisen kohdalta meille helpoiten tulkittavaa. Virikkeettömyyden aiheuttamaa kärsimystä älykkäissä eläimissä ei tule vähätellä, siitä ei ole kyse, mutta toopemman kärsimys on yhtä suuri ja voimakas kokemus.
Älykkyys on perustasoillaan, tunteiden tapaan, sekin vanha ja pitkälti yhteinen ilmiö. Luonteeltaan älykkyys on muiden psyyken ominaisuuksien tapaan jatkumo, ei on-off-tilanne. Eri eläinlajeilla on erilaisia ominaisuuksia tälläkin saralla, ja aivan kuten me ihmiset, jokainen muukin laji on omanlaisensa kombinaatio mielen ihmeitä. Ihmisenkin tuottamat asiat, esimerkiksi valtaisa infrastruktuuri, ovat seurausta yhdistelmästä aivo-ominaisuuksia, joista yksikään ei ilmeisesti kuulu ainoastaan meille. Jokainen laji lienee uniikki ja omanlaisensa älykkyytensäkin suhteen, siitä on evoluutio erilaisten koettujen haasteiden myötä pitänyt huolen. Mutta yksikään ei ole "uniikimpi" kuin toinen.
 |
| Harmaapapukaija - älykkäämpi eläin (kuva: ARKive) |
Älykkyyttä ei ole helppoa tutkia silloin, kun kohde puhuu eri kieltä ja sen intressit ovat selvästi erit kuin maineensa menettämisen veitsenterällä hikoilevan tutkijan. Älylliset tapahtumat, siinä missä tunteetkin, ovat aina jossain määrin yksilön yksityisiä, ja niiden tutkimiseen on keksittävä sovelluksia.
Eri lajien erilaisia kognitiivisia kykyjä tutkitaan enimmäkseen käyttäytymistestien avulla. Tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi muiden lajien ajallisen hahmottamisen kyky, sosiaaliset taidot ja niiden vaatima sosiaalinen älykkyys, ongelmanratkaisutaidot, käsitteiden ymmärtämisen tai soveltamisen kyky sekä olennaisena oppimiseen liittyvät kysymykset. Monet meille tutut eläimet ovat tosiaankin viime vuosikymmeninä yllättäneet tutkijat myös positiivisesti älykkyydellään. Tällaisia, usealle arkisia kanssaeläimiä ovat esimerkiksi kanat, siat ja monet kalat.
On vaikeaa luoda luonnollinen testitilanne luonnollisesti käyttäytyvin eläimin ja vakuuttua siitä, että ne edes haluavat suorittaa minkäänlaista testiä. Tulosten tulkintakaan ei ole helppoa. Alalla, jolla tutkija jatkuvasti joutuu väistelemään "inhimillistämisen" ja muiden hirveyksien leimat, tulee joskus yliampumisia tulkintojen varovaisuudessa ja lähtökohtaisessa ihmiskeskeisyydessä. Muiden lajien kykyjä testaavia tehtäviä tulkitaan silloin tällöin niin tiukasti, että ihminenkään ei pääsisi läpi vaatimuksista. Ompa vertailevan psykologian historiassa vielä ihan lähiaikoina esitetty pelkistäen ilmaistuna sellaistakin, että vain ihmiskielellä ilmaistut ilmiöt voivat olla olemassa yhdenkään eläimen päässä.
Toisaalta omanlajisemme tutkijat ovat usein joutuneet kasvokkain samaistuskykynsä riittämättömyyden kanssa. Apinat ovat esimerkiksi suoriutuneet huonosti matkimistehtävistä, sillä matkittava on ollut ihminen eikä lajitoveri, tai eläin ei ole selviytynyt tehtävästä, johon sen aistit tai fysiikka eivät kertakaikkiaan sovellu.
Tietämyksemme aivoista, omistamme tai muiden eläinten, on vielä varsin rajallista. Järkeilyn kaltaisten ilmiöiden tutkiminen on siksikin vaikeaa, että aivojen kohdalla ei voida käyttää sääntönä yksinkertaisimman selityksen parhaimmuutta. Evoluutio on voinut valita tiettyjä toimintatapoja, juonsivat ne sitten minkälaisista rakenteista hyvänsä. Tapoja saavuttaa tietty käyttäytymistulos voi olla monta erilaista.
Yksi hassu juttu tieteen älykkyyskäsitykseen liittyen on vielä mainittava. Muita eläimiä on pidetty toisaalta tyhmempinä kuin ne ovat, mutta toisaalta sairaalloisen paljon älykkäämpinä kuin ne ovat! Muiden lajien kykyjä on aliarvioitu niin raskaasti, ettei niitä välttämättä ole edes tutkittu. Tällaisia esimerkkejä löytyy erityisesti linnuista, joiden kuviteltiin pitkään olevan herneaivoja, mutta jotka yllättivät lähes insinöörimäisillä taidoillaan. Ällistyttävää kyllä, älykkyydellään yllättäjiä on niinkin kaukaisissa serkuissa kuin liskoissa.
Toisaalta sekä popularisoidussa että "tosi" tieteessä on haluttu kieltää toisten tuntemat tunteet niin kovasti, että on esitetty outoja superälyoletuksia niitä varsinaisesti edes ajattelematta. On hiljaisuudessa hyväksytty, että muiden eläinten toiminnassa voidaan väittää jälkeläishoivan johtuvan eläimen "tarpeesta maksimoida" vaikka lisääntymismenestys. Eli toiset eläimet olisivat toisaalta tyhmiä, ja toisaalta keksineet evoluutioteorian, genetiikan ja lisääntymisen biologian jo ennen meitä, ilman kirjallista perinnettä tai minkäänlaista tutkimuksen kulttuuria. Tässä on mennyt yksilöä koskettavat toiminnan syyt (oletettavimmin, mutta ääneen sanottavaksi liian pelätysti: tunteet) sekä populaatiotasolla menneisyydessä tapahtunut karsiutuminen sekaisin kuin sopat ja vellit.
Tässä postauksessa otan kerettiläisen vapauden yhdistää moraalinen pohdinta psyyken tutkimista koskevaan materiaaliin, ja siksi huomautan vielä, että muiden olentojen psyyken luotaamisen ollessa näin vaikeaa, kenties meidän tulisi noudattaa jonkin tason varovaisuusperiaatteita toisten lajien kohtelussa. Pitäisiköhän meidän vähän varoa sen sijaan, että etenemme kajoamisen oikeus-periaattein? Niin kauan, kuin on olemassa todisteita muiden kyvystä kärsiä tai tuntea, tulisiko todistustaakan olla kärsimystä tuottavien harteilla? Tai kun tiedämme, tai hyvin vahvoin näytöin voimme olettaa, että ne meitä paljonkin tyhmemmät voivat myös kärsiä, mutta eivät rajallisen älynsä kanssa pysty pistämään vastaan, pitäisikö meidän yhdistää tähän jokin uudenlainen ohjenuora?
No, joka tapauksessa, se tästä riskialttiista esipuheesta. Seuraava bloggaus käsittelee perehtyvämmin älykkyyttä tutkimusten ja tapausesimerkkien kautta.
 |
| Kanat yllättävät vielä... (kuva: farmsanctuary.org) |
Lähteitä ja kirjallisuutta (tsekkaa myös sarjan aiemmat postaukset):
Broom, D. M. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11
Broom, D., Sena, H. & Moynihan, K. 2009. Pigs learn what a mirror image represents and use it to obtain information. Animal Behaviour 78(5): 1037-1041
Brown, C. & Laland, K. 2001. Social learning and life skills training for hatchery reared fish. Journal of Fish Biology 59(3): 471-493
Butler, A. 2008. Evolution of brains, cognition, and consciousness. Brain research bulletin 75: 44-2449
Chittka, L. & Jensen, K. Animal Cognition: Concepts from Apes to Bees. Current Biology 21(3): 116-119
Dawkins, M. 1990. From an animal’s point of view: Motivation, fitness, and animal welfare. Behavioral and brain sciences 13: 1-9
Dawkins, M.S. 2006. Through animal eyes: What behaviour tells us. Applied Animal Behaviour Science 100: 4-10
Elwood, R., Barr, S. & Patterson, L. 2009. Pain and stress in crustaceans? Applied Animal Behaviour Science 118(3): 128-136
Elwood, R. & Appel, M. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour 77(5): 1243-1246
Gregory, N. 2008. Physiology and Behaviour of Animal Suffering. Blackwell Publishing.
Huber, L. & Gajdon, G. 2006. Technical intelligence in animals: the kea model. Animal Cognition 9: 295-305
Leal, M. & Powell, B. 2012. Behavioural flexibility and problem-solving in a tropical lizard. Biological Letters 8: 28-30
Low, P., Panksepp, J., Reiss, D., Edelman, D., Van Swinderen, B., Koch, C. 2012. The Cambridge Declaration on Consciousness
Panksepp, J. 1998. Affective neuroscience: the foundations of human and animal emotions. Oxford University Press
Pepperberg, I. 2006. Cognitive and communicative abilities of Grey parrots. Applied Animal Behaviour Science 100(1-2): 77-86
Plotnik, J., de Waal, F. & Reiss, D. 2006. Self-recognition in an Asian elephant. PNAS 103(45): 17053-17057
Prior, H., Schwarz, A. & Güntürkün, O. 2008. Mirror-induced Behaviour in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition. PloS Biol 6(8): ): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202
Reiss, D. & Marino, L. 2001. Mirror self-recognition in the bottlenose dolphin: A case of cognitive convergence. PNAS 98 (10): 5937-5942
Suboski, M. & Templeton, J. 1989. Life skills training for hatchery fish: Social learning and survival. Fisheries Research 7(4): 343-352
Tierney, A. 1986. The evolution of learned and innate behavior: Contributions from genetics and neurobiology to a theory of behavioral evolution. Animal Learning & Behavior 14(4): 339-348
Waal, F. de & Ferrari, P. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human cognition. Trends in Cognitive Science 14(5): 201-207
Wright, G.S., Wilkinson, G.S. & Moss, C.F. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.