Turvakoti Tuulispää

Kirjoitanpa henkilökohtaisempana välipostauksena eräästä paikasta, jossa olen muutaman kerran käynyt vapaaehtoistöissä, ja jossa joka vierailulla olen saanut takaisin palan uskoani planeetan tallaajiin. Somerolla Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä, eläinten turvakodissa vierailu antaa uutta virtaa ja uskoa maailmantuskaiselle ihmiselle. 

Tuulispäästä monenlajiset otukset ovat saaneet eläke- tai turvakodin jouduttuaan eri syistä kodittomiksi tai eläintuotannossa "hyödyttöminä" tappouhan alle. Osassa pelastetuista näkyy yhä jälkiä menneistä kokemuksista, mutta kaikissa huomaa myös toipumista, reipastumista ja luottamuksen kasvua. Tuulispäätä asuttaa, suurimmasta pienimpään listattuna, hevosia, lehmiä, ihmisiä, vuohia, lampaita, sikoja (villisika ja minipossu), koiria, sorsia, kissoja, pupuja, kanoja, marsuja ja yksi pienen pieni hamsteri. Jokaisella yksilöllä on oma tarinansa siitä, miten ja miksi tyyppi on paikkaan päätynyt.

Itse asiassa yksi asukkaista on syntynyt Tuulispäässä, sillä Aprilli-vuohi asettui turvakotiin tiineenä ja synnytti Anselmin kuukauden paikkaa asuttuaan. Nykyisin Anselmi on omapäisyytensä ja puskuvoimansa vuoksi arvostettu ja ihailtu asukas. Kaikki neljä vuohta - Aprilli, Anselmi, Milla ja Olviira - ovat juileja ja luikahtavat heinävarantojen tai muiden herkkujen kimppuun heti mahdollisuuden tullen. Anselmi on ainoa, joka lisäksi vielä puskee. Kaikki kuitenkin ovat myös ihmisläheisiä ja vapaaehtoiset uuvuksiin jalliteltuaan hakeutuvat rapsutuksille ja juttusille. Ehkä hiukan, mutta vain hiukan, ujommin kuin lampaat Lady, Elli, Siru ja Aamu, jotka olivat ensimmäisiä meitä moikkaamaan tulleita otuksia. Tuulispäähän tullessaan ne olivat arkoja kavereita, mitä on vaikeaa nykyisin uskoa.

Aina ulkona kulkiessa uteliaat karvaturvat ilmestyvät jostain tsekkaamaan,
 liikenisikö hali tai pari. Tässä Aamu ja Siru. 

Edes biologin koulutus tai eläminen maalla turkistarhaajan ja nautatilallisen lapsenlapsena, eläintuotannon keskellä, ei ollut opettanut minulle muutamia aivan olennaisia asioita muunlajisista eläimistä. Vasta Tuulispäässä opin, että kanoilla on miljoona erilaista ääntä. Tietyt uteliaisuusäänet pääsevät ilmoille ympäristön tutkimisesta, keskinäiseen kommunikointiin on valtaisa ääniarsenaali, äkäinen komennus erottuu yllättyneestä. Lumi, Kaste, Tuuli, Sade, Usva, Pisara, Pilvi ja Isabella ovat kaikki pelastettuja kanoja. Niillä on ollut rankka menneisyys häkkikanoina, mutta nekin ovat rohkaistuneet ja oppineet kanataitoja. Tuulispäässä oli muitakin pelastettuja kanoja, mutta menneisyys jatkuvine munimisineen ja kaikki häkkikanana koettu johtivat siihen, että niiden eläkepäivät loppuivat aikaisin. Kukkoina Tuulispäässä toimivat Kaaleppi, Kalle ja Agda. Jälkimmäinen on entinen kana ja nykyinen kukko. Lintujen joukosta löytyy myös muutama tyyppi, jotka ovat jääneet minulle mysteereiksi. Myskisorsajengin kanssa en vielä ole onnistunut kommunikoimaan niin, että tuntisin oloni täysin hyväksytyksi.

Lisää opittuja ihmeitä: possut rakastavat maharapsutuksia, oli sitten kyseessä valtaisa villisika Osku tai pienenpieni nyhvelö, minipossu Sulo. Tietynlainen ääni kutsuu pihalla kulkijan röhnöttäjän luokse, rapsutuksen aloittamisesta seuraa kellahdus, ja aivan tietynlainen möhinä säestää maharapsutuksia. Sulo kellahtaa suvereenisti varpaiden päälle, kun taas Osku hyvin varovasti väistää massansa kera ihmisyksilön töppösiä.

Osku-herra. Jopa Oskun kärsää saa varovasti paijata. Kärsä on nahkea.

Olin aina vähän arastellut hevosia. En ollut niitä superinnostuneita hevostyttöjä nuorena, vaikka jonkun pari kertaa tallilla kävinkin. Tuulispäässä vasta opin, ettei niitä jättiläisiä tarvitsekaan pelätä. Ärsyttää ei ehkä kannata, mutta ei kammotakaan. Ja senkin opin, että jos hevonen nojautuu minua vasten, nojaa päänsä olan yli selän puolelle ja varovasti navertaa selkää, se toivoo itselleen rapsutuksia about samoilta kohdin selästä. Tuulispäässä pomohevonen on valtaisa Jimi. Muita kaviokkaita ovat pörröinen Tommi, entinen ravuri Igor, ujohko Kassu sekä leikkisä poni Tuisku.

Aivan viime aikoina Tuulispäähän on muuttanut nautasakkia. Kyseinen koskettava väki on tuotannon ylijäämää ja hukkatavaraa. Ensimmäinen muuttaja oli Nunnu-poika. Urospuolisen eläimen kohtalo on helposti eläintuotannossa kolkko, sillä tarkoitus on usein hyödyntää naaraseläimen lisääntymiselimistöä ihmisen gastronomisiin mielihaluihin. Nunnulle kuitenkin osui onni, sillä se tarjottiin Tuulispäähän. Alkuaikoinaan Nunnu itkeskeli emonsa perään, mutta yksi uusi tulokas helpotti sen alakuloa. Lehmätyttö Jennifer oli maitotilalla liian pieni siemennettäväksi, ja Tuulispää pelasti sen tappotuomiolta. Nunnu ihastui Jenniferiin välittömästi ja sai siitä ystävänkaipuuseensa lohtua. Jennifer on lempeä tyttö, jonka kanssa olen vapaaehtoisten nähnyt pötköttelevän kaulakkain pihatossa. Kolmas ja viimeisin nautaväestä on pieni poikavasikka Late. Sekin olisi sukupuolensa vuoksi ollut tuomittu varsin varhain, mutta empaattinen väliintulija hoiti tyypin loppuelämän kotiin.

Lisää opittuja ihmeitä: en tiennyt, että marsut jodlaavat. Tuulispäässä asuvista, lemmikeiksi luokiteltavista tyypeistä kanit, koirat ja ystävän opastuksen ansiosta kissat olivat minulle tuttuja, mutta nuo tirisevät ja pulputtavat marsuotukset yllättivät. Muru eli Mursu-Marsu sekä Manta-marsu ovat yhtäaikaa ujoja ja uteliaita veijareita, joita saa hillitysti rapsuttaa ja saisi hillittömästi ruokkia herkuin. Pienimmistä pienin asukki, venäjänkääpiöhamsteri Peukaloinen, on toistaiseksi piileskellyt minulta, mutta luotan hänen silti suhteellisen hyväntahtoisena asustavan tilalla. Kissoja Tuulispään tuvassa asuu kaksi sisarusta, Nuppu ja Heppu, jotka mieluiten oleilevat eri huoneissa.

Koirien kanssa lenkillä. Etualalla superhellyttävä ja -hellittävä Tasmi, taustalla liitää
 pikkuinen Miki. Kaksi muuta hauvaa ovat ujo Dasu ja energiapakkaus Oana.

Emma ja Tellu, kaksi Tp:n viidestä pupu-
asukkaasta

Mursu-marsu napostelee

Tuulispää ei ole jatkuvasti yleisölle avoinna oleva paikka, vaan sen perustajan tarkoitus on ensisijaisesti antaa erilajisille eläimille koti sekä mahdollisimman luonteva ja hyvä elämä. Asukkaita pääsee tapaamaan ja jututtamaan tiettyinä avoimien ovien päivinä. Kyseisiä tapahtumia oli kesäviikonloppuisin useita. Seuraava on marraskuun 30. päivä, kun Tuulispää juhlii kaksivuotissynttäreitä. Vapaaehtoisena voi toki käydä auttamassa arkitöissä tai talkoissa, kunhan sovit asiasta etukäteen. Tällä hetkellä on esimerkiksi hyvin tärkeä aidanpystytysprojekti meneillään.

Minulle Tuulispää on ollut tosiaan lohtu ja osoitus siitä, miten hienoja asioita yksikin ihminen voi saada alulle tarpeeksi välittäessään ja muutosta halutessaan. On myös viehättävää seurata, miten eri eläimet elelevät tilalla ja kommunikoivat keskenään. Välillä joku hevosista käy nuuskimassa ja navertamassa Oskua, Anselmi uhittelee lampaille mutta saakin yhtä napakan vastuksen, Agda-kanakukko innostuu ja juoksee pihan poikki lennokkaalla askelella... Ja illalla, kun mennään jakamaan iltaheiniä isoille eläimille, tuntuu pelkässä kuunvalossa kumman kotoisalta kulkea heinävarastoa kohti yhtenä suurena laumana, jossa voi vain kuulla erilajisten kavereiden kavioiden ja sorkkien kopinan.

Kaiken oppimisen lisäksi on ollut myös palkitsevaa ja terapeuttista puuhata vapaaehtoisena. Käytännössä vapaaehtoisen työ tarkoittaa sitä, että rakentelee, talikoi lantaa, siivoaa, järjestelee muonapuolta ja ruokkii otuksia, lenkittää koiria ja keksii asukkaille virikkeitä. Todennäköisesti myös sortuu rapsuttelemaan muutamia kärsäkkeitä. Ja taatusti oppii uusia asioita olennoista, jotka ovat joiltain osin erilaisia, mutta kuitenkin niin ällistyttävän samanlaisia kuin me ihmiseläimet.

Tuulispää omalla sivullaan:  http://www.tuulispaa.org/

Tuulispää facebookissa: https://www.facebook.com/tuulispaa?fref=ts

Aidanpystytysprojektin oma projektisivu: http://www.tuulispaa.org/lahjoitukset/ajankohtaiset-projektit/