maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kummikuutteja

Saimaannorppa on Ekolon epävirallinen kummikuuttiotus, jonka suojeluun kaupalta livautellaan varoja. Siksi kehotan kaikkia käymään katsomassa Yle Areenalta saimaannorppadokumentin Jäätä rakastavat, joka on näytillä vielä kuusi päivää. Kyseessä on luontokirjailija-kuvaaja Juha Taskisen viidentoista vuoden aikana keräämästä kuvamateriaalista tiivistetty dokumentti. Teoksessa nähdään materiaalia esimerkiksi Itä-Suomen Yliopiston tutkijoiden norppatyöstä: pesien tutkimisesta ja rakentamiskokeiluista, seurannasta jne. Näin Jäätä rakastavat Lammin biologisella asemalla nisäkästieteenpäivillä muutama viikko sitten, ja koin hauskan pikku yhteenkuuluvuuden tunteen. Asiallisesti keskustellut ja kuunnellut tieteilijäjoukko katsoi tiedepäivän päätteeksi tuon dokumentin, ja hyrähti empatianauruun kuutin "laskeutuessa lepäämään" vedenpinnan alle (= pieni rasvapallo kohon tapaan lillumassa pystyasennossa hi-taas-ti pohjaa kohti, väsyn vauvan ilme kasvoillaan). 

(kuva: http://tv1.yle.fi)


Saimaannorppa on maailman vähälukuisin hylje - yksilömääräksi arvioidaan noin 270 - ja se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Kannan katsottaisiin olevan edes jotenkuten turvassa, jos sen koko saataisiin kasvamaan neljäänsataan. Saimaannorpan suojelu on Suomen erityisvastuu, jota ei ole oikein kannettu:  norppamäärää rajoittaa erityisesti kuuttien hukkuminen kalapyydyksiin ensimmäisen elinvuotensa aikana. Pahimpia kuuttiuhkia ovat verkot, ja lähes kaikki ongelmallinen kalastus on vapaa-ajan viihdekalastusta. Kalastusrajoituksia on pyritty tekemään, mutta kovin varovaisesti. Vallankin kun kuutit eivät ole niin paikallaanmöllöttäviä otuksia kuin aiemmin on luultu: pikkunorppa voi kulkea parikinkymmentä kilometriä syntypaikaltaan jo ensimmäisten elinkuukausiensa aikana, vaikka perinteisesti oletettiin sen tyytyvän muutamaan kilometriin! Tänä vuonna osa kalastuskunnista on jo rauhoittanut alueensa, mutta osa sitkuttelee vain vastaan. Jos Maa- ja metsätalousministeriössä ollaan sanottujen sanojen mittaisia, nuokin alueet tulevat suojelluiksi. Rajoitusten tulisi kattaa koko kuuttiaika ja -alue kunnes kuutit kasvavat isoiksi, mutta siihen on vielä matkaa sekä ajassa että vesialassa. Jo pelkästään vaihtaminen verkoista nielurajoittimella varustettuihin katiskoihin auttaisi norppaa. Suomen Luonnonsuojeluliitto on yhteistyössä Saimaan kalastajien kanssa vaihtanut jo useita kuuttivaaroja turvallisempiin katiskoihin. Saman tahon sivuilta löytyy keinoja auttaa norppaa ja raportteja tempauksista: heillä on esimerkiksi kouluissa kiertäviä norppalähettiläitä

Varomattoman kalastustoiminnan lisäksi saimaannorppaa uhkaa tutusti ilmastonmuutos. Kuutteja syntyy viidestä kuuteenkymmeneen vuodessa. Tavallisena talvena pesäkuolleisuus on kymmenisen prosenttia, leutona talvena vastaava nousee kolmeenkymmeneen prosenttiin. Liian lämmin talvi romahduttaa pesiä, ja oikein vetisen talven tullessa norppaemo joutuu imettämään avojäällä. Kuutti jää silloin pienemmäksi kooltaan ja alttiimmaksi verkkokuolemille. Ilmastonmuutokseen on vaikeaa ja hidasta vaikuttaa, mutta pahin uhka, norppavauvakuolemat, olisi helposti ja halvastikin ratkaistavissa. Oma järvihylje on oikea aarre, jota Ekolossa yritetään olla mukana suojelemassa, ja jonka puolesta osaltaan uusin juuri SLL:n jäsenyyteni :o3



P.S. Saimaannorppatietoa täällä ja täällä


torstai 14. huhtikuuta 2011

Maailman meriltä



Merillä on oma oudonpuoleinen visuaalisuutensa, joka on aina onnistunut vetoamaan minuun. Aivan kuin se pähkylöiden ja hedelmien täyteläinen muoto-oppi, josta avauduin jossain hedelmäaiheessa. Toisaalta tunnen myös empatiaa mitä ihmeellisimpiä merimöllyköitä kohtaan. 

Elämä niin kaukana siitä, jonka tuntee omakseen ja läheisekseen, tuntuu minusta verrattoman kauniilta ja itseisarvoiselta. Sellaiset eliöt, joiden välittömimmin herättämä kokemus on pieni ällötys, konkretisoivat minulle olioiden estetiikkaa kiinteämpää arvoa. Pikkuhiljaa, kenties aikuistuessani, olen alkanut katsoa uudella tavalla lukuisia olentoja, joihin en aiemmin samaistunut lainkaan. Itseltäni salaa, biologisen ja käyttäytymistieteellisen tiedon kasautuessa, aloin jossain välissä pitää kaloistakin. Ennen muka niin ei-samaistuttavat ja ei-söpöt eväkkäät ovatkin muuttuneet minusta kiinnostaviksi ja olemassaolonsa ansaitseviksi yksilöiksi. Ennen tiedon tuskallista kertymistä en edes kokenut kalojen syömistä yhtä ongelmallisena kuin muun lihan. Nyt tiedän, miten herkkiä olentoja kalat ovat stressaantumaan ja tuntemaan kipua. Ja että pyyntitaustalla on vähintään yhtä kammottavia toimintatapoja kuin monessa muussa eläinbisneksessä. Tietenkään en ole lakannut pitämästä niistä aikaisimmista ihastuksistani eli suurista merinisäkkäistä, kilpikonnista ja mustekaloista. Yhä soisin myös niiden olemassaolon jatkuvan vielä jälkeenkin vuoden 2050. 

Merivuokkoja (www.mongabay.com)

Beluga leikkimässä sukeltajan kanssa kuplanpuhallusta
(www.nationalgeographic.com)

Vuosi 2050 on YK:n ennustama arviovuosi kalastamisen arvoisten kalakantojen lopulle. Tilanteesta on kiittäminen törkeää ylikalastusta eli ryöstökalastusta, vastuuttomia ja välinpitämättömiä pyyntimenetelmiä ja meriekosysteemien monenlaista pilaamista sekä välittömästi (saasteet, ylimääräiset ravinteet, korallien hautautuminen jne) että välillisesti (ilmastonmuutoksen kautta). Ryöstökalastus on outo ilmiö. Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun ihmiskunta eli siinä uskossa, etteivät merten antimet kertakaikkiaan voi loppua. Kalastusmenetelmien jatkuvasti tehostuessa alettiin kuitenkin nähdä merkkejä populaatioiden uusiutumiskyvyn vastaantulosta. Jokaisella populaatiolla on maksimi sietokykynsä, mutta aina sitä ei bisneksen nimissä haluttaisi myöntää.  Nyt ollaan jo aika kurjassa taitekohdassa. YK:stakin on huudeltu jo jonkin aikaa, että pyynti on kestämätöntä, mutta varsinaisia toimia ei ole saatu aikaan. Näyttää siltä, että esimerkiksi tonnikalat pyydetään loppuun ennen kunnon toimiin ryhtymistä. Puhumattakaan siitä, miten valtavat määrät uhanalaisiakin merieläimiä kuolee jatkuvasti "sivusaaliina"; tarkoittamatta (mutta välittämättäkään) pyydettyinä.

YK:n ympäristöohjelmasta arvioitiin viime vuonna, että suuren kaliiperin merikalastus on 50-60% liian suurta uusiutumiskykyyn nähden. Pienennystä ei silti juuri ole syntynyt. Olennaista on, että ryöstökalastuksen ohjureita eivät ole paikalliset, köyhät kalastajat, joiden elinkeinoon joskus vedotaan kalastusta perusteltaessa. He ovat, päinvastoin, pelin häviäjiä, kun suuret firmat seilaavat maailman vesiä yhä laajemmin. 

Brutaaleja esimerkkejä lyhyen tähtäimen itsekkäästä bisnesajattelusta löytyy muitakin kautta kalastusalan. Kuten hainevien barbaarinen irrottaminen. Moni kokee hait vähän "hälläväliä" -olentoina. Niiden ajatellaan olevan rumia, verenhimoisia ja jopa pahantahtoisiakin. Tosiasiassa hait ovat vain eläimiä siinä missä muutkin: elossa säilymisen vietti, kivun ja pelon tunteminen ja ravinnonhankinnan pakko pätee niihinkin. Eväbisneksen uhreiksi joutuvat hait kokevat surkean kohtalon: ne nostetaan kannelle, niiltä leikataan evät irti elävältä, ja ne heitetään avuttomina torsoina takaisin mereen hukkumaan (niin käy haille, joka ei voi liikkua: kidusten kaasunvaihto ei onnistu). Kun katsotaan tällaiseen toimintaan, mielestäni ei enää ole mitään väliä sillä, pitääkö eläimistä, onko luontoihminen, vegaani, lihansyöjä vai mikä. Perusempatia saisi pikkuhiljaa astua kehiin.

Haikäsitystä muuttavia ja välinpitämättömyyttä karsivia kuvia...
(www.scienceblogs.com/shiftingbaselines)

...ja näin sen kyllä pitäisi olla! (www.stopsharkfinning.net)

Ahneuden lisäksi kestämättömien toimien taustalla on välinpitämättömyyttä ehdottomista faktoista. Esimerkiksi juuri haiden poistaminen alueelta saattaa johtaa vakaviin häiriöihin ravintoverkoissa, jotka muutoin olisivat ylhäältä alas suuntautuvan kontrollin alaisia (so. huippupedot pitävät kurissa alempien petojen ja/tai kasvinsyöjien määrää). Hain kaltaisten eläinten poistaminen, kuten muukin ekosysteemien suuren mittakaavan kuormittaminen, on siksi totaalisen ajattelematonta. Eliölajien vuorovaikutussuhteet ovat pitkien aikojen kuluessa kehittyneitä, ja siksi massiivisten muutospaineiden kanssa pitäisi varoa. Tarpeeksi kärsinyt ravintoverkko saattaa kohdata tietyn pisteen, josta se ei palaudu. Merissä ylikalastuksen, liikaravinteiden ja ilmastonmuutoksen yhteisesti aiheuttama lopputulos voisi olla meri täynnä pelkkiä meduusoja.

Lisää barbariaa tähän väliin: katkarapujen troolaus. Yksi kilo troolattuja rapuja vaatii viidestä kymmeneen kiloon sivusaalista, tai enemmän laskutavasta riippuen. Sivusaaliista ei tietenkään erotella uhanalaisia tai ekosysteemille tärkeitä lajeja turvaan - kaikki heitetään takaisin mereen kuolleena, kuin jäte. Esimerkiksi kilpikonnia lasketaan kuolevan 150 000 yksilöä vuodessa pelkästään troolaamiseen. Jos lasketaan koko suurbisnes mukaan, vastaava määrä nousee miljooniin. Riemastuttavasti joidenkin uhanalaisimpien kilpparilajien alamäkeä on saatu loivennettua kovalla vapaaehtoistyöllä esimerkiksi hautomoissa. Olisi naurettavan surullista, jos turha sivusaalistappo vetäisi maton alta niin suurilta operaatioilta kuin monet kilpikonnaprojektit ovat!

Kilppareita museossa.
(kuva Helsingin luonnontieteellisestä museosta)

Meriekosysteemien asukit kohtaavat ihmisen aiheuttamia paineita joka puolelta. Lisääntyneet merenalaiset äänet poraamisesta, räjähteistä, kuljetuksista ja kaivuista vaurioittavat merinisäkkäiden sisäkorvien rakenteita ja ovat todennäköisesti yksi syy rantautumisiin. Suuret merinisäkkäät ovat itse asiassa alkaneet huutaa jatkuvasti voidakseen kommunikoida hälyn yli. Myös muiden eläinten, esimerkiksi mustekalojen, on todettu kärsivän merten äänisaasteesta. Ilmastonmuutos uhkaa merten "sademetsiä" eli koralliriuttoja, turismi ja rakentamistoiminta kerallaan. Viherpesu pyrkii pitämään yllä tuhoisia toimia - välineinään esimerkiksi "delfiiniystävällisen tonnikalan" sertifikaatti. Se takaa, että käytetty menetelmä on ystävällisempi delfiinejä kohtaan. Tosiasiassa menetelmä tappaa kokonaisuudessaan enemmän mereneläviä - esimerkiksi kilppareita - mutta aivan - vähemmän kyllä delfiinejä.... 

 Ja näin edelleen. Surullisestipa asiat etenevät. Onneksi juuri meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa.

Yhden ihmisen voiminen kyseenalaistuu taas helposti. Mutta itse asiassa tähän aiheeseen löytyy varsin vaikuttavia, konkreettisia toiminnan keinoja. Jos saan ehdottaa joitakin, niin aloittaisin tonnikalan ja katkarapujen syömisen rajusta vähentämisestä, ellen jopa lopettamisesta kokonaan. En itse ole uusimman ajan tasalla siinä, mitkä muut merilajit ovat vältettävimpiä, vegaanihippi kun olen, mutta esimerkiksi WWF:llä on listansa aiheesta. Järjestöpuolella on lukuisia tahoja, joiden tukemista kannattaa harkita. Erityisesti sellaisia, jotka ajavat troolausrajoituksia tai -kieltoja, rauhoitettuja merialueita ja merinisäkkäiden lahtaamisen lopettamista. Näitä ovat esimerkiksi Greenpeace ja Sea Shepherd, sekä lukuisat alueellisemmat projektit (hakusanoilla turtle conservation/ marine conservation...). Kilpikonnien suojelun projekteja on paljon meneillään. Niihin haetaan jopa vapaaehtoisia kuoriutumisrantojen valvojia ja hautomotyöntekijöitä.

Melina Beach Turtle Hatchery (click!)


Biological diversity. org --> BluefinBoycott


P.S. Itämeribloggaus tuloillaan... :)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kuvamaratooni jatkuu: puhtautta ja pukeutumista Helsingissä

Helsingin Ekolosta näpsittyjen kuvien toinen ja tältä erää viimeinen rupeama seuraa tässä. On varmasti paljon suosikkeja, joita en hoksannut esitellä, mutta ehkä joskus toiste. Poiminnot ovat tietenkin omia henkilökohtaisia aarteitani, ja osin jo perinteisiä tuotteita. Jokainen on kannustettu etsimään omat aarteensa ja vaikka kommentoimaan alas, mitä olisi pitänyt kuvata :)

Yksi suosikkiasioistani "non-food" -puolella on pesuaineiden ja shampoiden täyttömahdollisuus. Ympäristöongelmia aiheuttavaa muovijätettä voi vähentää tuomalla oman, jo tyhjennetyn pullon kotoa ja pumppaamalla sen täyteen. Pieni ekoteko tämäkin, sen lisäksi, että suosii biohajoavuutta ja luomua, jotka piilevät näissä  aineissa. Sekä Jyväskylän että Helsingin Ekoloista löytyy näitä tällaisia pömpeleitä: 

Täyttöpesuaineen kanistereita sievästi toisiaan nokkineen tiirailemassa

Ole Hyvän värikkäitä shampoita ja hiushoiteita alkuperäisissä puteleissaan


Täyttökanistereita on sekä Ole Hyvän että Ecoverin litkuilla, vaikka kuvassa näkyvätkin vain Ole Hyvät. Muovin käytön vähentäminen on sekä materiaalia säästävää että ympäristöön päätyvää muovijätettä vähentävää. Itse irvistän usein joutuessani heittämään roskiin turhia muovipaketteja, sillä mieleen juolahtavat ne viisi valtavaa muovijätepyörrettä Sinisen planeetan merillä. Niistä esimerkiksi pohjoisen Tyynen valtameren pyörre on Teksasin kokoinen. Tai sitten ajattelen muovipusseja nieleviä kilpikonnia, roskiin takertuvia eläimiä ja muita murheita. Ja muovisia pienpartikkeleita, jotka hioutuvat pienen pieniksi ja kulkeutuvat ravintoketjuihin saaste- ja myrkkyhituset liftareinaan.

Mutta murheista pieniin tekoihin - olen tosiaan innoissani näistä pumppupöniköistä ja mahdollisuudesta täyttää oma purnukkansa uudestaan ja uudestaan. Sillä ei ole väliä, minkä putelin kanssa tulee ostoksille - minulla on jopa agavesiirappituubi yhtenä täyttöpurkkina :D. Täyttökanisterit ovat muuten myös haluttua tavaraa moniin eri tarkoituksiin tyhjennyttyään, eli menevät harvoin jos koskaan roskikseen. Jos ei satu Ekoloon eksyessään kanniskelemaan vanhaa shampoo- tai pesuainepurkkia, paikalla on usein odottamassa juuri tarkoitusta varten tuotuja, putsattuja purkkeja täytettäväksi. Täyttelyostos käytännössä: sitä vain ilmaantuu kaupalle tyhjien purkkien kanssa, pumppaa ne täyteen ja tuo muiden ostosten kanssa kassalle kertoen, että täyttö on kyseessä. Niin ja sitten maksaa hiukan vähemmän.

Kosmetiikkapuolellakin muuten edellä mainittu Ole Hyvä ottaa askelia. Hoksasin vasta firman uudet kosteusvoidetuubit - Ole Hyvän värimaailmasta on kyllä vaikea erehtyä! Kestosuosikiksi päässeen merkin lisäksi löytyy toki paljon muitakin silmää hiveleviä sarjoja. Esimerkiksi Couleur Caramelin meikit, joihin moni on jo ehtinytkin ihastua. Ai niin, ja vinkkaampa ihan ihan uusiin... Sain nimittäin urkituksi tietooni, että valikoimiin on saapumassa kosmetiikkatuotteita kahdelta uudelta tekijätiimiltä: Berliinistä huikean tiukasti ekot ja vegaaniset m+i -luonnonkosmetiikkatuotteet, ja ranskalaisen Marilou Bion Ecocert-sertifioidut tuotteet. 

Ole Hyvän uudet kosteusvoidetuubit - säilyvyyssyistä eivät
(vielä?) täyttöinä

Vankan suosijakunnan kerännyttä Couleur Caramel -sarjaa

Vaatepuolelta Helsingin Ekolossa ovat tällä hetkellä edustettuna näkyvimmin teepaidat, kassit ja hamppukengät. Keväiset hamppupopot ovat muuten nyt alessakin. 

Olisin napannut mukaani yhden lammasaiheisen vegaanipoweripaidan, ellen olisi jo törsännyt rahojani reissulla vastaantulleeseen kirjallisuuteen antikvariaateissa (Animalian ruoka + ympäristövaikutukset -aiheinen kirja ja Bodhipaksan Vegetarismi), Animalian tapahtumassa Faunan pöydässä (eläintuotantokriittinen teos, josta ehkä vielä täälläkin kuuluu) ja Kasvitieteellisessä puutarhassa (Suomen jäkälät ja sammalet, aijai!). 

Houkutusteeppari...

...ja hamppukenkiä

Voi sentään, vielä on pakko mainita yksi ihan suosikkijuttuni. Pienen pieni asia konkreettisella tasolla, mutta sitä suurempi periaatteena. Ekoloissa nimittäin on lähes aina jonkinlainen suuren alen boksi tai jopa  dyykkausboksi. Aavistuksenomainen kommentti kauppojen turhan kestämätöntä tuotteiden poisheittopolitiikkaa liipaten ja kestävämmän tavarankäsittelyn puolesta  :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kuvamaraton alkaa: Helsingin Ekolo!

Kävin sorkkimassa Helsingin Ekolon hyllyjä viikonloppuna. Esittelen ensin joitakin ruokapuolen suosikkeja, ja seuraavassa postauksessa muita juttuja. Pistän mukaan paljon valokuvia, jotka varmaan parhaiten toimivat muiden kuvaajien itsetunnon pönkittäjinä tai älä-tee-näin-esimerkkeinä. Ovat nääs niin kulahtaneella pokkarilla otettuja, ettei kuvista edes näe, onko niissä tarkennusta ennen koneelle siirtämistä :D

Helsingin Ekolo sijaitsee siis Hakaniemessä, ympyrätalon takana keskustasta tullessa. Kuvasin muutamia Ekolon ympäristöä säästäviä klassikkotoimintoja, jotka kannattaa muistaa. Sen lisäksi haluan näyttää joitain juttuja kestävämmän kehityksen mukaiseen ruokailuun, lahjomiseen tai itsensä hemmotteluun. 

Korkeanvaloisa Helsingin  Ekolo ja riemukas putelimäärä :)
Toista suuntaa ja turhauttava, epätarkka kuva

Aloitetaan siis ruokapuolelta - suosikistani :) Muutama klassikko näkyy yläkuvassakin. Runsas määrä eri viljoja sekä Suomesta että muualta. Luomuna tietenkin. Jyviä, jauhoja, suurimoita, leseitä, hiutaleita, pastaa, spagettia, muroa, mysliä... Hamppuakin voi bongata monessa muodossa, se kun on niin symppis typensitoja-, hiilidioksidisyöppö-, jne-kasvi. Luomut hedelmät ja vihannekset tottakai ovat saatavissa aina niin kauan kun eivät loppuun myy ;) Tuolla vastakkaisessa nurkassa möllöttävät. Ekolon historiassa yksi olennaisimmista promotuista tuotteista ovat mielestäni kasviproteiinituotteet. Niitä ovat monenmalliset soijanykeröt, palkokasvit sekä kuivina että purkeissa, vanhasta perinteestä muokatut tofu- ja seitantuotteet, sekä uudemmanlainen soija- ja vehnäproteiini"liha". Viimeksimainittuja on sekä nakkimallissa että muina muotoina :) 

Mieletön valikoima hyviä rasvoja (myös kookos löytyy)!
Eettisiä kestävän kehityksen nakkeja :D
Sen lisäksi, että ruokaa on hyvät varastot saatavilla, Ekolosta löytyy myös keinoja tehdä loppukäsittelynsä itse, ja siten varmistua tuoreesta aromista. Kuten Jyväskylässä, kahvin ja jauhot voi jauhaa huristaen koneella ja hiutaleet litistää kammesta kääntäen. Meillä on kotona tuollainen hiutalepuristin, ja olen litistänyt sillä innoissani vaikka mitä - myös hampunsiemeniä lastuiksi proteiinipatukoihin.  Hiutalepuristin tuo kivaa rakennemuuntelua myös elävän ravinnon puuroihin. Raakailijalle on muuten tarjolla, ihan myynnissä, vihermehupuristimia. Varsin käytännöllisiä, koska perus mehulinko vain viskelee oraat astian reunoille.  

Mahdollisuuksia jauhaa itse tuoreita hiutaleita, jauhoja, kahvia...

Vihermehu- tai oraslinko
Herkkuvalikoima on tietenkin olennaista kuvata tässä. Sääli, etten hoksannut ottaa kuvia karkki- ja välipalapatukoiden valikoimasta. Protsku- ja raw-patukkaosasto on jotenkin niin omaa suosikkialuetta, että pidin liian itsestäänselvyytenä ja unohdin kuvata. Ostin kylläkin, ja sainkin kulkiessani lähellä Satsin ulko-ovea kyselyitä siitä, mistä ostan protskupatukkani, ja voiko kasvisproteiinista riittää kunnon patukan mittoihin. Voi sentään - voi kyllä! :)  Tässä kuitenkin muuta herkkuaineistoa:

Soijapohjaista jääteöä kesännälkäisille...
Luomusuklaassa löytyy...
...myös suosikissani Anandassa!

Huikeaa Zapatistikahvia, joka puhutti Sosiaalifoorumissa.
 Ansaitsee reiluudessaan oman bloggauksensa myöhemmin

Myös teenjuojille löytyi ihmeitä: Aladdinin teekannu 
Uusia luomuenergiahörppyjä tarvitseville:
vihreää teetä, gingsengiä, acaita...
lue lisää: www.powershotbrands.com

Ja vielä - jos rekkukin tuntuu vaativan keke-ruokaa... :)