perjantai 19. joulukuuta 2014

Nakivalessa

Nuoret maailmalle -hankkeen järjestämällä Ugandan matkalla ollut Lumi kirjoittaa seuraavassa kiinnostavista kokemuksistaan maailmalla :)

                                              *   *   *

Ugandan aurinkoinen sää on vaihtunut Suomen harmaaseen ja pilviseen keliin. Vajoan joka päivä sohvan pohjalle, valon määrä täällä on niin olematon. Haluan takaisin Afrikan auringon alle! 

Matkani oli aivan mahtava; pakolaisasutusalueella viettämääni aikaa en tule koskaan unohtamaan. Päällimmäisenä tunteena on mieleeni jäänyt vahva kaipuu takaisin. Paikallisten ihmisten lämminhenkisyys, postiivisuus olivat aina käsinkosketeltavissa ja läsnä joka hetkessä -mihin nämä unohtuvat meiltä suomalaisilta?  

Aikani Nakivalen pakolaisasutusalueella kului suurimmaksi osaksi ihmisten joukossa; ystävystyen kongolaisiin, etiopialaisiin ja somaleihin; osallistuen heidän arkeensa, haastatellen heitä ja kuullen heidän rankkoja elämäntarinoitaan. Pääsin myös näkemään sairaalan, koulujen ja vapaa-ajan ryhmien toimintaa sekä Suomen pakolaisavun ja vapaaehtoistoimijoiden järjestämää koulutusta.

Koulutuksessa lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla; englanniksi opetellaan hygienian tärkeyttä sekä bisnestoimintaa, mahdollisimman käytännöllisiä aiheita siis. Tapaamani aikuisopiskelijat olivat kriittisiä; he kyseenalaistivat toimintaa(mme) ja haluaisivat kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka heitä voidaan auttaa. Oli hienoa huomata kuinka ihmisten ymmärrys kasvoi sitä mukaan kun selitimme ja avasimme toimintaperiaatteitamme -miksi on tärkeämpää tukea yhteisöä ja kouluttaa ihmisiä kuin antaa valituille perheille rahaa. 

Nakivalen alue jakautuu kolmeen osaan; base campiin eli ”kaupunkiin” sekä Jurun ja Rubondon maaseutualueisiin. Eräänä aamuna suuntasin Sadun (Suomen pakolaisavun varainhankija) kanssa Juruun erään kirkon pihalle, jossa tapasimme parikymppisen miehen, Abrahimin. Mies oli osallistunut FRC:n (Finnish refugee council) kielikoulutukseen, jossa yhtenä käsiteltynä teemana oli ollut puutarhaviljelyn perusperiaatteet. Kurssin myötä syttyi innostus puutarhaviljelyyn ja Abrahim alkoikin opetella käytännön asioita viljelyyn liittyen.


Sadekauden ansiosta Abrahimin
sipuleilla oli nyt hyvät kasviolosuhteet.


Koulutuksen myötä Abrahim oppi kasvien ravinto-arvoista sekä kasvien tärkeydestä ravinnonlähteenä. ”En ollut tullut ajatelleeksi, miten tärkeää on muokata maaperä oikein, jotta taimilla on tilaa kasvaa On ollut todella tärkeää saada välineiden lisäksi näitä taitoja ja tietoja”, sanoo Abrahim koulutuksesta. 

Todellinen haaste viljelyn kannalta on Ugandan ilmasto -vuodesta kolme kuukautta on sadekautta ja koko loppu aika kuivaa. Viljelysten onnistumiseksi  onkin todella tärkeää osata varastoida vettä. Tätä varten Abrahim oli rakentanut viljelystensä viereen kuopan sadeveden keräämistä varten. Veden vähyyteen yhdistettynä paahtavan auringon aiheuttama kuivuus pienentää sadon kokoa merkittävästi. Auringon armottomuutta voidaan hieman estää suosimalla ”peltometsäviljelyä” eli viljelykasvien kasvattamista puiden varjossa -näin aurinko ei pääse paahtamaan aivan suoraan kasveihin. 

 Yhtenä ongelmana on myös se, ettei Abrahimilla ole aikaa loputtomasti -hän ei ehdi yksin kuljettamaan tarpeeksi vettä puutarhaansa. Onneksi maaperä on niin ravinteikasta, ettei hän tarvitse lannotteita. Viljely on tämän takia luonnonmukaista ja tulee Abrahimille halvemmaksi. 


Näkymä Abrahimin viljelyksiltä


Pienimuotoisia puutarhoja on myös Nakivalen kaupunkialueella. Näissä puutarhoissa lajien määrät ovat kuitenkin vähäisempiä ja kypsyneet vihannekset menevät perheen omaan käyttöön. Abrahim käyttää vain osan kasvattamistaan vihanneksista perheensä ruokkimiseen, sillä suuren osan hän myy torilla. Tulojen myötä hänellä on mahdollisuus ostaa muuta ruokaa ja lääkkeitä tarpeen vaatiessa.

Suomen pakolaisavun toiminnan lähtökohtana on pakolaisten tarpeiden ja toivomusten huomioiminen. Koulutuksissa pyritäänkin kuuntelemaan pakolaisia ja kehittämään koulutuksen ohjelmaa heidän kiinnostuksensa mukaan. Motivaatio oppimiseen kasvaa, kun koulutukseen saa itse vaikuttaa. Ihmismieli toimii kaikkialla samalla tavalla. 



Täydet vesikanisterit ovat raskaita ja niitä kannetaan
pitkiäkin matkoja. Tämä poika oli keksinyt ratkaisun
ongelmaan: vanhasta kanisterista tehty "pulkka".



maanantai 24. marraskuuta 2014

Kolmas Ekolo aukeaa joulukuun alussa!

Viime keväänä tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun Ekokauppa Ekolo avasi ovensa Jyväskylän yläkaupungilla. Pienestä puodista ollaan kymmenessä vuodessa otettu aika harppaus. Jyväskylän myymälä on muuttanut isompiin tiloihin keskustan Jyväskeskukseen, Helsingin Hakaniemeen avasimme myymälän 2007. Ekololla on myös vireä nettikauppa ja kohisten kasvava jälleenmyyjille tarkoitettu tukkupuoli. Tällä hetkellä tuomme mahaan yli 400 erilaista luomu- ja ekotuotetta.

Ja juhlavuoden pohjimmaisena sokerina: avaamme joulukuun alussa uuden upean sataneliöisen myymälän ihan Helsingin ydinkeskustaan!


Kolmas Ekolo avaa ovensa 1.12.2014, osoitteessa Ateneuminkuja 2. Myymälä löytyy Aikatalosta, Ateneumin taidemuseon takaa:


Myymälätilaa on remontoitu suorastaan ennätysvauhtia marraskuun ajan. Seinät ovat saaneet pintaansa uutta maalia ja hyllyjen paikat ovat hahmottuneet. Onneksi meillä on ollut ahkeria (ja söpöjä) apulaisia!   





Nyt ollaan siinä vaiheessa, että hyllyt ja kassapöydät ovat pystyssä, jääkaapit ja irtomyyntiastiat paikallan. Tällä hetkellä täytämme hyllyjä ihanilla luomuherkuilla. Uuteen myymälään on tulossa mm. suorastaan mahtava teeosasto! 




Vielä viimeiset loppurutistukset ja sitten:


Avajaisviikolla Ekolo Aikatalossa on luvassa huipputarjouksia, maistiaisia ja muuta juhlahumua. Remontin edistymistä ja Ekolon meininkiä pääsee nyt seuraamaan myös Instagramissa!

Pysykäähän kuulolla :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kokonaisvaltainen katse kehitysyhteistyöhön: Ekosysteemipalvelut

Ekolon kehitysyhteistyöprojektien taustojen kartoitus jatkuu. Edellisessä postauksessa selvittelin tai kertasin lukijalle ekosysteemien perustavanlaatuista rakennetta energiankulun suhteen. Se on pohja kaikelle toimintamme ekologisen taloudellisuuden tai epätaloudellisuuden pohdinnalle. Siinä, missä energiataseet antavat viitteitä määrällisen tuhlailumme tasoista, ekosysteemipalveluiden käsite auttaa meitä hahmottamaan laadullista vaikutustamme ympäristöön. Utilitaristiseen sävyyn, eli oman hyötymme kautta, tosin. Koska nyt on tarkoitus selventää ajatustamme ihmisen ja muun luonnon (eli myös humanitaarisen, luonnonsuojelullisen ja eläinoikeustyön) välisestä riippuvuudesta, näkökulma kuitenkin sopinee kuvioon. 

Planeettamme energiatalous lepää siis kasvien varassa: niiden pohjatyö takaa ravinnon eläimille. Myös fossiilinen energia on kauan aikaa sitten sidottua, tiiviisti maahan varastoitunutta auringon energiaa. Ravinnon lisäksi me eläimet tarvitsemme elävää kasvillisuutta muillakin tavoin. Kasvillisuus synnyttää aineenvaihdunnassaan happea hengitettäväksemme, säätelee ilmastoa, haihduttaa vettä ja pitää siten yllä veden kiertoa, suojaa helteiltä, tulvilta, myrskyiltä ja eroosiolta sekä tarjoaa lääkeaineita. Kasvillisuus on eittämättä arvokasta. Mutta kuinka arvokasta? Entä vesi tai maaperä? Arvokkaampaa kuin yksi kaivos, vai kaksi? Vaiko halvempaa? Tuhlataanko vai säästetäänkö?


Tuhoutuneiden metsäalueiden uudelleenmetsittäminen sitoo maamassaa,
vähentäen eroosiota, lisäten sadetta ja kosteutta ja ylläpitäen monimuotoista eliöstöä.
(Kuva: Masarang)

Koska lajillamme on ajallisen käsityskykymme suhteen varsin rajallinen psyyke, tarvitsemme apuneuvoja voidaksemme käsittää suurten asioiden tärkeyden. Meille on ominaista tähdätä välittömiin palkkioihin ja tehdä lyhytkatseisia ratkaisuja lyhytaikaisten voittojen nimissä. Meidän lajimme käyttää tällä hetkellä niin paljon resursseja, että maapallolle muodostuneet järjestelmät eivät ehdi uudistaa niitä läheskään samaan tahtiin. Tänä vuonna luonnonvarat, joiden olisi planeetan uusiutumisnopeuden mukaisesti laskettuna pitänyt riittää meille koko vuodeksi, loppuivat jo elokuussa (WWF:n ylikulutuspäivä).

Vaikka nykyisin tiedetään melko hyvin, että planeetalla on rajansa, taloustiede ei ole ollut erityisen innokas myöntämään näitä perustavia fysiikan lakeja. Julkisuudessa ei myöskään vielä liian hyvin tiedosteta, että niin kauan kuin asumme vain tätä planeettaa, olemme riippuvaisia monista maapallon tarjoamista resursseista. Ja suurimman osan niistä tarjoavat muut elossa olevat lajit. Aivorupsut, joiden mukaan ensin pitää hoitaa ihmisten asiat ja sitten vasta luonnonsuojelu, eivät vieläkään ole kuolleet mediassa ansaitsemaansa sukupuuttoon. Ekosysteemipalveluiden käsite oli siis luotava, jotta länsimaista ihmistä voisi aina välillä muistuttaa elämän perusedellytysten  (rahallisestakin) arvosta. 

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia elämän edellytyksiä, joita ilman emme voisi olla olemassa. Niihin lasketaan kuuluvaksi suorien aineellisten hyötyjen lisäksi luonnon ihmisellekin tarpeellisia toimintoja, kuten mainittu veden ja ravinteiden kierto, sateiden jakautuminen, tuottava maaperä, ilmaston säätely, terveyttämme ylläpitävät mikrobit sekä ilman puhdistuminen. Nämä ovat kaikki yhteydessä muihin olentoihin. Niitä ei tarjoa vain avaruudessa seilaava eloton taivaankappale aurinkonsa turvin, vaan koko muu murikkaamme asuttava väki. Kasvien lisäksi esimerkiksi planeettaa kanssamme asuttavat sienet ja maaperän pikkuotukset takaavat sen, että meillä on maata, jossa kasvattaa ruokamme. Tai että meillä ylipäänsä on mitään resursseja: mikäli orgaaninen aine ei hajoaisi ravinteiksi, elämä täällä loppuisi kaltaisiltamme hyvin pian. Toinen esimerkki siitä, kuinka tiiviisti tarvisemme muita eläinlajeja, ovat pölyttäjät, joiden varassa on käytännössä koko ruuantuotantomme.


Sienet ovat tärkeitä hajoittajia, ja omalta osaltaan
ne turvaavat ekosysteemien sujuvaa toimintaa
(kuva: EduPic)

Ekosysteemien vaikutusketjut ovat monimuotoisia ja vaikeasti tutkittavia. Kasvit kilpailevat keskenään ja tekevät elintärkeää yhteistyötä esimerkiksi sienirihmastojen kanssa, kasveja pölyttävät eläimet kiertävät ympäriinsä enemmän tai vähemmän erikoistuneina, ja kasvinsyöjät kilpailevat ravinnosta ja vaikuttavat kasvien runsauteen. Pedot pitävät kasvinsyöjien määriä aisoissa ja estävät yhtä lajia kilpailemasta toisia perikatoon, joissain tapauksessa vaikuttaen myös kasvilajiston monimuotoisuuteen ylläpitävästi. Huippupedot pitävät myös pienempien petojen määriä kurissa. Raadonsyöjät siivoavat ekosysteemiä ja valmistelevat ravintoa hajottajille, hajottajat vapauttavat ravinteita uuteen kiertoon. Mikrobit häärivät elintärkeinä, piilotellen jokaisella tasolla... Jatkuvasti on käynnissä lukematon verkosto vaikutussuhteita, kilpailuja, yhteistyömuotoja ja riippuvuussuhteita.

Ei siis yllättävää, että eliöyhteisöjen tasapainoon ja kokonaisuuksien muodostumiseen liittyy lukuisia teorioita. Lisäksi ko. teoriat vaikuttavat pätevän yhtäaikaa, osin jopa samoilla alueilla. Eri lajit vuorovaikuttavat keskenään niin monin tavoin, että olisi käytännössä mahdotonta yksittäistapauksesta ennustaa, mitkä lajit tulisi säästää, jotta juuri se eliöyhteisö pysyisi kunnossa. Ravintoketjuissa tapahtuu säätelyä sekä "pohjalta ylöspäin", eli resursseista huippupetoja kohti, että petojen aiheuttamaa säätelyä alempana ravintoketjuissa. On esimerkkejä siitä, että eliöyhteisö on alkanut voida selvästi huonommin, kun ihmistoimet ovat haitanneet petojen elämää alueella. Jos noukitaan esimerkki veden varasta, on huolestuttavaa arvioida, mitä tapahtuu, kun ryöstökalastus tyhjentää meriä petokaloista lähtien. Meret kun tuottavat meille esimerkiksi suurimman osan hapestamme.

Alan tutkimisen vaikeus ja populaatiovaikutusten yllättävyys viittaavat siihen, että tapauskohtainen ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Monimuotoisten, hyvinvoivien ekosysteemien säästäminen sellaisinaan olisi perusteltua. Eri alueilla elävät eri eläinlajit voisi näin ajatellen nähdä arvokkaina ja paikkaansa puolustavina, jopa moraalisesti velvoittavina yksikköinä.

Ekosysteemipalveluidenkin tutkimisessa ollaan vielä aluillaan. Palveluiden merkittävyyden arvioinnissa, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen huomioimisessa, taloudellisessa painottamisessa ja monessa muussa voidaan vielä mennä mönkään. Ekosysteemipalveluita ei vielä ole onnistuttu täysin yhdistämään luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen tähtäävän suojelutyöhön, vaikka joitain kannustavia esimerkkejä onkin jo. Käsitteistön avulla voidaan kuitenkin hiljalleen hahmottaa ekosysteemien tuhon moninaisia seurauksia. Jos ajatellaan suoria ekosysteemipalveluiden hyötyjä, kuten tuottavaa maaperää, kuivuuden estoa tai sääsuojaa, palveluiden katoamisesta kärsivät eniten vähävaraisimmat asukkaat. Joko suoraan paikallisesti tai kauempana tapahtumapaikasta, globaalien seurausten iskiessä. Ko. elinehtojen säilymiselle ei ole aiemmin asetettu rahallista arvoa, eikä niillä, joita menetykset ovat pahiten koetelleet, ole ollut kuuluvaa ääntä tai resursseja nostaa tappiotaan näkyville. (Joitain hienoja projekteja lukuunottamatta). Siksi ekosysteemien laajamittainen hävitys on tähän asti nähty taloudellisesti voitokkaana. Kun siis aletaan pyrkiä laajamittaisemmin luonnon monimuotoisuutta ylläpitävään, kokonaisvaltaisempaan näkökulmaan, kyse ei ole "vain luonnonsuojelusta". Sen sijaan pyritään myös humanitaarisesta näkökulmasta kannattavaan järkevyyteen, joka pitää yllä omankin lajimme elinehtoja.



Lähteitä ja lisätietoa:

Heijden, M. Van Der, Klironomos, J., Ursic, M., Moutoglis, P., Streitwolf-Engel, R., Boller, T., Wiemken, A. & Sanders, I. 1998. Mycorrhizal fungal diversity determines plant biodiversity, ecosystem variability and productivity. Nature 396, 69-72

Hejden, M. Van Der, Bardgett, R & Straalen, N. Van, 2008. The unseen majority: soil microbes as drivers of plant diversity and productivity in terrestrial ecosystems.  Ecology Letters 11: 296-310

Levi, T. & Wilmers, C. 2012. Wolves-coyotes-foxed: a cascade among carnivores. Ecology 93: 921-929

Malloch, D., Pirozynski, K. & Raven, P. 1980. Ecological and evolutionary significance of mycorrhizal symbioses in vascular plants (A Review). PNAS 77(4): 2113-2118

Miller, B. 2001. The Importance of Large Carnivores to Healthy Ecosystems. Endangered Species UPDATE 18(5): 202-210

Naidoo, R., Balmford, A., Constanza, R. ym. 2008. Global mapping of ecosystem services and conservation priorities. PNAS 105(28): 

Nelson, E., Mendoza, G., Regetz, J., Polasky, S. ym. 2009. Modeling multiple ecosystem services, biodiversity conservation, commodity production, and tradeoffs at landscape scales. Frontiers in Ecology and the Environment 7(1): 4-11

Requena, N., Perez-Solis, E., Azcön-Aguilar, C., Jeffries, P. & Barea, J. 2001. Management of Indigenous Plant-Microbe Symbioses Aids Restoration of Desertified Ecosystems. Applied Environmental Microbiology 67:2495-2498 

Schmitz, O. 2003. Top predator control of plant biodiversity and productivity in an old-field ecosystem. Ecology Letters 6(2): 156-163

Sergio, F., Caro, T., Brown, D., Clucas, B., Hunter, J., Ketchum, J., McHugh, K. & Hiraldo, F. 2008. Top predators ad Conservation Tools: Ecological Rationale, Assumptions, and Efficacy. Annual Review of Ecology, Evolution, and Systematics 39: 1-19

Sinclair, A. 2003. Mammal population regulation, keystone processes and ecosystem dynamics, Philosophical transactions of the Royal Society London 358(1438): 1729-1740)

Terborgh, J. & Estes, J. (toim.) 2010. Trophic Cascades: Predators, Prey, and the Changing Dynamics of Nature. Island Press.

Turner, W., Brandon, K.,Brooks, T. ym. 2007. Global Conservation of Biodiversity and Ecosystem Services. BioScience 57(19: 868-873

Wilson, E. & Wolkowich, E. 2011. Scavenging: how carnivores and carrion structure communities. Trends in Ecology and Evolution 26(3): 129-135 

perjantai 7. marraskuuta 2014

Kokonaisvaltainen katse kehitysyhteistyöhön: me eläimet ja energia

Haluan näin kehitysyhteistyöprojektimme alkaessa avata Ekolon kehitysyhteistyötä koskevan kokonaisvaltaisen periaatteen ja toimintamallien valikoimisen taustoja. Suurissa hankkeissa on tärkeää pyrkiä mahdollisimman pitkälle pitämään hallussa vastuullisuus kolmelle taholle. Ne ovat ympäristö, ihmiset sekä muut eläimet. Vaikka "kaikki on yhteydessä" kuulostaa ensikuulemalta new agelta, hömpötykseltä ja hipiltä, muutamien objektiivisten, luonnontieteellisten pointtien kautta väite on yllättävän paikkansapitävä.

Kirjoitin joskus muinoin tekstin, joka kritisoi eläinten lahjoittamista kehittyviin maihin toimeentulon tueksi. Kuten lukuisissa postauksissani olen yrittänyt tuoda esiin, ei löydy moraalista syytä, jonka nojalla voisimme käyttää hyväksemme muita eläimiä. Sen lisäksi, että käytäntö on eläineettisesti äärimmäisen kyseenalainen, se on lyhytnäköinen myös luonnon ja ihmisten tulevaisuuden kannalta. Yksilöitä koskevan moraalisen vastuun lisäksi kaksi olennaisinta asiaa kokonaisvaltaisessa vaikuttamisessa ovat tieto perustavasta energian kulun periaatteesta luonnossa sekä ekosysteemipalveluiden käsite. Aloitan ensimmäisestä.

Energian kulku ravintoketjuissa ratkaisee paljon. Yksinkertaistettuna: Energia, joka planeettamme eliöiden käytettävänä liikkuu, tulee meille auringosta. Kasvit ovat koko ravintoketjun perusta. Käyttäen raaka-aineena ilmakehän hiilidioksidia, kasvit kykenevät rakentamaan orgaanisia yhdisteitä auringonvalon energian voimin. Nuo kasvien kasvattamat yhdisteet ovat kaikkien eläinten ravinnonsaannin edellytys: kasvit ovat tuottajia. Allaolevassa ekosysteemin energiankulun kuvaajassa niitä edustaa alin eli vihreä ja suurin palkki. 




(Kuvan lähde: opinnot.internetix.fi)


Kuvaajassa energian kulku on kuvattu alhaalta ylöspäin, eli kutakin kerrosta syövät otukset ovat kerroksen yläpuolella. Kasveja syövät eläimet ovat ensimmäisen asteen kuluttajia. Tätä ryhmää edustaa kuvaajassa turkoosi palkki, joka on hämmästyttävän pieni verrattuna alimpaan, kasvien sisältämää energiaa kuvaavaan. Syy siihen on meillekin arkipäiväinen syömisen oppi.

Ajatellaan, että kymmenhenkisessä porukassa herkutellaan kymmenen seitanburgeria. Me syöjät emme tuolloin kasva jokainen burgerin kokoista massaa lihasta tai läskiä ympärillemme. Sen sijaan syömämme energia kuluu 90-prosenttisesti muuhun. Ensinnä vain osa imeytyy. Toisena burgerien sisältänyttä energiaa kuluu esimerkiksi liikkumiseemme ja tasalämpöisyytemme ylläpitoon. Vain noin kymmenen prosenttia burgereista voi jäädä meihin - kudostemme kasvuun ja takalistojamme kaunistamaan. Burgeribileiden väki on tällöin yläkuvassa tuo pieni turkoosi palkki, ja burgerit olivat siis vihreä. Yhdeksänkymmentä prosenttia kallisarvoisen ruuan energiasta ja valkuaisesta haihtui lämpönä taivaan tuuliin. Elimme niiden energialla. Kasvoimme vain vähän. Niin epätaloudellisia me nisäkkäät olemme hyötysuhteeltamme. 


Kokeilemisen arvoinen seitanburgeri blogista Huono valo, ruma kattaus:
LINKKI

Burgerinmussutuksen tilanne on kuitenkin vielä hyvä verrattuna siihen, että olisimmekin tuo kuvaajan punainen tötterö eli toisen asteen kuluttajia. Tuolloin olisin syöttänyt vihreän palkin eli kasvien sisältämän energian ja valkuaisen ensin jollekulle muulle. Vaikka naudalle. Taaskin 90% kasvitason energiasta olisi haihtunut taivaan tuuliin lehmän liikkuessa, hengittäessä ja pysytellessä lämpimänä. Vain kymmenisen prosenttia olisi siirtynyt lehmän omiin kudoksiin tai eritteisiin. Kun nyt söisinkin lehmän, käytettävänäni olisi vain kymmenen prosenttia siitä energiasta ja ravinnosta, jonka suoraan kasvien syöminen olisi voinut minulle tarjota. Saisin yhden ainoan burgerin. Nisäkkään kehoni tuhlaisi jo valmiiksi vähiin tuhlattua energiaa. Ruokkisin ainoastaan itseni, mutta olisin käyttänyt yhtä paljon maapinta-alaa kuin kymmenen kaverin kasviburgereiden tapauksessa. 

Eläintä syödessäni kulutan siis kymmenkertaisesti suuremman pinta-alan ruokaa. Tämä tarkoittaa kymmenen kertaa tuhlailevampaa maapinta-alan, eläinten ja ihmisten elinalan, puhtaan veden jne. käyttöä. Kasvisburgerin tapauksessa olisin voinut kestitä yhdeksän muutakin ihmistä niillä resursseilla, jotka lehmätapauksessa otan yksin itselleni. Ei kuulosta elänystävälliseltä, ei ekologisesti kestävältä, eikä humanitaarisesti vastuulliselta. 

Tiivistettynä: Muut eläimet ovat kanssamme samanlaisia elämänsä oman elämänsä eläjiä ja vapauden kaipaajia. Olivat ne kognitiivisesti sitten miten paljon meitä yksinkertaisempia, niin kauan kuin niillä on tunteet ja tietoisuus, meillä on vahvemman velvollisuus. Vaikka tuon seikan ääneensanomisesta seuraa parhaimmillaankin kakkamyrsky, se on objektiivisesti katsoen vain sanottava. Tuo yksilöitä koskeva moraalinen velvollisuus vertautuu historiassa ihmisoikeuskamppailuihin ja on itse asiassa aivan samaa kamppailua. Siinä ensimmäinen kytkös. 

Toinen asia, joka liittää ihmisen, luonnon ja eläinten hyvinvoinnin keskenään yhteen on tämä rajallisen planeetan asuminen. Tiedämme, miten enegia kulkee ekosysteemeissä ja tiedämme, millaiset ekologiset seuraukset eri selviytymisratkaisuilla on verrattuna toisiinsa. Meillä on rajallinen määrä resursseja, eikä olisi järkevää lähteä ottamaan toiselta ja antamaan toiselle. Maailmassa on vakiomäärä esimerkiksi maapinta-alaa asumiseen ja viljelyyn tai puhdasta vettä. Voimme hetkeksi ostaa itsellemme lahjoittajan iloa minkä tahansa lahjan kautta, mutta pitkällä aikavälillä saamme parhaat tulokset varmistamalla lahjoittamisen aidon vastuullisuuden ja kokonaisvaltaisen, pitkäkestoisen eettisyyden.

Kolmas kokonaisvaltaisuuden perusteleva seikka, sekin resursseihin liittyvä, on ekosysteemipalveluiden käsite. Jos tuhlaamme maapinta-alaa ja karsimme jatkuvasti maapallon lajistoa, korvaten sen monokulttuureilla tai omaan hyötykäyttöömme laiduntavilla eläimillä, tulemme itsekin kärsimään seurauksista. Siitä lisää seuraavassa osassa.


Farm Sanctuaryn asukas katsoo silmänurkastaan ja muistuttaa:
muutkin eläimet elävät mieluiten elävänä ja itse päättäen. 








torstai 6. marraskuuta 2014

Kohti Ugandaa!

Heippa kaikille! Tällä kertaa täällä kirjoittelee Lumi, helsinkiläinen 19-vuotias tyttö, joka on lähdössä unohtumattomalle matkalle Ugandaan, Nakivalen pakolaisasutusalueelle. Noora kertoikin edellisessä postauksessa jo hieman pakolaisuudesta sekä Ekolon ja Suomen pakolaisavun välisestä yhteistyöstä, mutta minä valotan vielä hieman lisää omasta näkökulmastani.

Suomen pakolaisavulla ja Ulkoministeriöllä on meneillään yhteinen Nuoret maailmalle -hanke, jonka kautta meitä lähtee 10 suomalaisnuorta kohti Ugandaa. Pääsemme konkreettisesti näkemään, kuinka länsimaalaisten ihmisten lahjoituksilla on mahdollista auttaa ja kuinka tärkeää meidän auttamisemme oikeasti on. Omakohtaiseen kokemukseen nojaten tulen kertomaan matkastani sekä maailman pakolaistilanteesta yläasteilla ja lukioissa matkani jälkeen – pakolaisten auttamisen lisäksi myös suomalaisnuorten globaalikasvatus on suuressa roolissa hankkeessamme.

Tavoitteenamme on ollut saada kerätyksi vähintään 6000e yrityslahjoituksin, lipaskeräyksin sekä erilaisten tapahtumien järjestämisen kautta. Olemme onnistuneet yli odotusten -suuri kiitos kuuluu myös Ekololle avokätisestä lahjoituksesta. Keräyksen tarkoituksena on siis parantaa pakolaisten koulutustasoa ja mahdollistaa heille tulevaisuuden ammatti. Oman elämän kehittäminen ja tulevaisuuden luominen ovat siis tärkeinä pointteina. Koulutuksen myötä pakolaisten itsevarmuus ja optimistisuus tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Myös pakolaisten vapaa-ajan toiminnan monipuolistaminen on tärkeässä osassa, sillä elämänilolla on tärkeä merkitys tulevaisuuteen katsottaessa. Hankkeen (eli meidän nuorten matkat) rahoittaa Ulkoministeriö, joten kaikki lahjoitukset ohjataan suoraan Ugandaan - ei meidän nuorten matkaan.

Ekologiset ja eettiset arvot ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja Ekoloa ja muita vastaavia ekokauppoja on tullut käytettyä lyhyen elämäni aikana paljon. Yhteistyö Ekolon kanssa on siis itselleni erittäin mieleinen. Siksi koetankin matkan aikana pohtia näkemääni ja kokemaani omana itsenäni mutta myös Ekolon asiakkaan näkökulmasta.

Matkani jälkeen tulen kertomaan konkreettisia esimerkkejä kohteista, johon Ekolon lahjoitukset käytetään. Tällaisia kohteita tulee olemaan ruokakasvien puutarhaviljely, pakolaisten ympäristötietoisuuden lisääminen, puiden istutus sekä sieniviljelmät. Lahjoitukset tullaan ohjaamaan pakolaisten koulutukseen sekä koulutusta tukeviin materiaalihankintoihin. Tausta-ajatuksena aion myös pitää mielessä ihmisoikeuksien toteutumisen sekä kestävän kehityksen periaatteet.

Lähtö Ugandaan on jo aivan käsillä, odottelen tämän viikon lauantai-aamua superinnokkaana!

- Lumi





sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Yhteistyön alku ja tukea rohkealle matkalaiselle!

Maailmassa on tällä hetkellä yli 50 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanetsijää. Pakolaisuuteen pakottavia syitä on monia, merkittävimpinä vainon, sorron tai väkivallan uhka kotimaassa, aseelliset konfliktit ja sota sekä ympäristöolojen muuttuminen ylitsepääsemättömiksi. Humanitaarisen avun tarve tuskin tulee vähenemään tulevaisuudessa, kun ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos kiihtyvät, kiihdyttäen entisestään myös resurssien hallintaa koskevia konflikteja. 

Ihmisten, luonnon ja eläinten hyvinvointi ovat kaikki yhteydessä toisiinsa, ja siksi myös humanitaarisen avun tulisi olla linjassa muun eettisyyden kanssa. Olemme Ekolossa aloittaneet kokonaisvaltaisesti eettiseen toimintaan pyrkivän yhteistyön Suomen Pakolaisavun kanssa. Kyseessä on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka pyrkii pitämään pakolaisten oikeuksien puolta sekä kohdemaissa että paluumuuton yhteydessä. Tällä hetkellä toimintaa on Liberiassa, Sierra Leonessa, Thaimaassa ja Ugandassa. Lisäksi järjestö tekee tiedottamistyötä Suomessa. Arvostan erityisesti järjestön tavoitteita toimia paikallisesti ja joustavasti, tehden avustuksista paikallista osaamista kunnioittavia yhteistyöprojekteja. Lähdemme tukemaan ja kehittämään humanitaarisen avun muotoja, jotka ovat kokonaisvaltaisesti ja pitkällä aikatähtäimellä eettisiä ja läpinäkyviä sekä huomioivat paikalliset erityispiirteet. Kehitämme siis Ekololle omaa lahjoitusväylää, jolta varat johdetaan suoraan nämä kriteerit täyttäviin kohteisiin. 

Mistä tämä koko yhteistyöajatus löytyikään?

Suomen Pakolaisapu on aivan pian, tässä kuussa, lähettämässä kymmenhenkisen joukon suomalaisia nuoria tutustumaan Ugandan pakolaisasutusalueelle. Eräs lähtijöistä on Ekolon vakituinen asiakas Lumi, joka otti kauppaan yhteyttä kerätäkseen varoja matkan kehitysyhteistyötavoitteisiin. Nuoret valittiin kuvakilpailusta, jossa osallistujat esittivät visuaalisen vastauksen tehtävänantona olleeseen, pakolaisuutta koskevaan kysymykseen "Mitä jos se olisin minä?". Matkan tarkoitus on nähdä järjestön työ ja varojen perillevienti pakolaisten elämää helpottamaan. Lisäksi olennainen osa on tutustua oloihin Ugandassa ne itse kokien, keskustella ihmisten kanssa kasvotusten ja välittää myöhemmin tietoa pakolaisuudesta sekä mediassa että kouluissa. Pakolaisuuden arkea ei ole helppoa kuvitella, saati sitten samaistua siihen, kun itse elää yltäkylläisesti Suomessa. Myös uutisointi pakolaisuutta koskien on usein lukuja ja ihmismassoja. Vertaiskokija voi valottaa asioita kuulijoilleen ihan eri tavoin, omista kokemuksistaan ja vaikutelmistaan lähtien. 

Muusta yhteistyöstä Suomen Pakolaisavun kanssa blogataan myöhemmin lisää, mutta juuri nyt olisi ajankohtaista tukea Lumin huikean reissun tukipakettia matkan omilla viitenumeroilla. Itse matkustus saa ulkoministeriön tuen ja lahjoitusvarat menevät itse projekteihin paikanpäällä. Merkittävän yhteistyökipinän sytyttäneen Lumin toivotamme tervetulleeksi bloggaamaan tännekin näkemästään ja kokemastaan! Mikäli reissun päällä vain aikaa, sähköä ja nettiä löytyy :)

Tilitiedot Lumin reissuprojektin tukemiseen:

Saaja: Pakolaisapu
Tili: FI7180001300223667
Viitenumero: 6897509569 


Ugandaan lähtijät tunnelmoimassa (kuva: Nuoret Maailmalle-projektin fb-sivu
https://www.facebook.com/NuoretMaailmalle?fref=ts ) 






torstai 16. lokakuuta 2014

Tuulispää-tarina jatkuu: lahjoituskompostori

Perehtyminen Turvakoti Tuulispään toimintaan ja asukkaisiin on tehnyt meihin Ekolossa ja Ekoloisessa vaikutuksen. Se siis, miten pienillä resursseilla hyviä asioita voi sinnitellä aikaiseksi, kun on tahtoa, välittämistä ja tervettä itsepäisyyttä. Sekä tietenkin koko monimuotoinen jengi, joka asustelee yhdessä tilaa vain minimikahnauksin, vaikuttaen useiden kävijöiden asenteisiin muita eläimiä kohtaan. 

Sitä haluaisi olla osallisena tällaisissa eläväisissä ja hienoissa asioissa, ja ehkä vaikuttaa jotenkin keventävästi tai mukavoittavasti monikärsäjengin arkeen. Niinpä Ekolossa päätettiin järjestää Tuulispäähän arkea helpottava yllätystuki. 

Tuulispään asukkaat saavat paikallisilta ruokakaupoilta poistoruokaa. Kyseinen dyykkiruoka kattaa joidenkin eläinten ravinnosta suurimman osuuden, ja piristää osan salaattitarjontaa. Esimerkiksi Oskulle teimme hyvän ystäväni kanssa viimeksi vapaaehtoisina touhatessamme annoksen, jossa oli banaania, salaattia, leipää, rypäleitä, kirsikkatomaatteja, viikunoita, avocadoa ja Tuulispään omien kanojen munia. (Munat käytetään tietenkin eläinten ruuaksi). Viikunoiden kohdalla kyllä virnistelimme, että on monipuliset eväät possulla. Koska poistoruokatoimitukset ovat melkoisen kokoisia ja sisältävät esimerkiksi kasvisten naatit ja huonoksi menneetkin hedelmät, ja kun määrään vielä lisätään muuta tilalla syntyvää orgaanista jätettä, biojätemassa hallussa alkaakin olla jo messevä. 

Materiaalivirtojen kestävää hallintaa helpottamaan Ekolo siis lahjoitti Tuulispäälle jämerän ja olosuhteita kestävän pikakompostorin. Äärimmäisen hienostunut ja juhlava, viiden ja puolensadan litran lahjoitus on toivottavasti pitkäaikainen ja työntekijöiden arkea hiukan nopeuttava apuväline. Helpointa ja kestävintä biojäte on tietenkin muuttaa mullaksi omien aitojen sisällä.


Tässä kompostori jo pönöttää paikallaan! 

Kompostorin kuvaus vannoo, että "tiivis rakenne estää haittaeläinten pääsyn". Vaan Tuulispäässä ei yhdenkään otuksen nähdä syntyvän maailmaan sen enempää "haitaksi" kuin muidenkaan. Siksi jääkin nähtäväksi, ketkä kaikki pömpelistä vielä löytyvät. Nimeltä mainitsemattomien Anselmien hallusta löytyvät uudet murtautumisen lahjat tuskin enää yllättäisivät ketään.

Odotan kovasti, että pääsen itsekin taas vapaaehtoistöihin Tuulispäähän, ja ehkä ylpeänä tsekkaamaan, miten multa muhii. Lisäksi näen jo mielessäni aasinsillan, joka houkuttelee bloggaamaan kompostoinnin saloista ja hajottajaorganismien hienoudesta...

Jos jossakussa herää tarve tukea Tuulispäätä, tässä on linkki keskuksen lahjoitussivulle. 


"Mitä, me vaan tässä heinävarastollakin vähän hengaillaan..."
Milla ja Olviira


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Turvakoti Tuulispää

Kirjoitanpa henkilökohtaisempana välipostauksena eräästä paikasta, jossa olen muutaman kerran käynyt vapaaehtoistöissä, ja jossa joka vierailulla olen saanut takaisin palan uskoani planeetan tallaajiin. Somerolla Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä, eläinten turvakodissa vierailu antaa uutta virtaa ja uskoa maailmantuskaiselle ihmiselle. 

Tuulispäästä monenlajiset otukset ovat saaneet eläke- tai turvakodin jouduttuaan eri syistä kodittomiksi tai eläintuotannossa "hyödyttöminä" tappouhan alle. Osassa pelastetuista näkyy yhä jälkiä menneistä kokemuksista, mutta kaikissa huomaa myös toipumista, reipastumista ja luottamuksen kasvua. Tuulispäätä asuttaa, suurimmasta pienimpään listattuna, hevosia, lehmiä, ihmisiä, vuohia, lampaita, sikoja (villisika ja minipossu), koiria, sorsia, kissoja, pupuja, kanoja, marsuja ja yksi pienen pieni hamsteri. Jokaisella yksilöllä on oma tarinansa siitä, miten ja miksi tyyppi on paikkaan päätynyt.

Itse asiassa yksi asukkaista on syntynyt Tuulispäässä, sillä Aprilli-vuohi asettui turvakotiin tiineenä ja synnytti Anselmin kuukauden paikkaa asuttuaan. Nykyisin Anselmi on omapäisyytensä ja puskuvoimansa vuoksi arvostettu ja ihailtu asukas. Kaikki neljä vuohta - Aprilli, Anselmi, Milla ja Olviira - ovat juileja ja luikahtavat heinävarantojen tai muiden herkkujen kimppuun heti mahdollisuuden tullen. Anselmi on ainoa, joka lisäksi vielä puskee. Kaikki kuitenkin ovat myös ihmisläheisiä ja vapaaehtoiset uuvuksiin jalliteltuaan hakeutuvat rapsutuksille ja juttusille. Ehkä hiukan, mutta vain hiukan, ujommin kuin lampaat Lady, Elli, Siru ja Aamu, jotka olivat ensimmäisiä meitä moikkaamaan tulleita otuksia. Tuulispäähän tullessaan ne olivat arkoja kavereita, mitä on vaikeaa nykyisin uskoa.


Aina ulkona kulkiessa uteliaat karvaturvat ilmestyvät jostain tsekkaamaan,
 liikenisikö hali tai pari. Tässä Aamu ja Siru. 


Edes biologin koulutus tai eläminen maalla turkistarhaajan ja nautatilallisen lapsenlapsena, eläintuotannon keskellä, ei ollut opettanut minulle muutamia aivan olennaisia asioita muunlajisista eläimistä. Vasta Tuulispäässä opin, että kanoilla on miljoona erilaista ääntä. Tietyt uteliaisuusäänet pääsevät ilmoille ympäristön tutkimisesta, keskinäiseen kommunikointiin on valtaisa ääniarsenaali, äkäinen komennus erottuu yllättyneestä. Lumi, Kaste, Tuuli, Sade, Usva, Pisara, Pilvi ja Isabella ovat kaikki pelastettuja kanoja. Niillä on ollut rankka menneisyys häkkikanoina, mutta nekin ovat rohkaistuneet ja oppineet kanataitoja. Tuulispäässä oli muitakin pelastettuja kanoja, mutta menneisyys jatkuvine munimisineen ja kaikki häkkikanana koettu johtivat siihen, että niiden eläkepäivät loppuivat aikaisin. Kukkoina Tuulispäässä toimivat Kaaleppi, Kalle ja Agda. Jälkimmäinen on entinen kana ja nykyinen kukko. Lintujen joukosta löytyy myös muutama tyyppi, jotka ovat jääneet minulle mysteereiksi. Myskisorsajengin kanssa en vielä ole onnistunut kommunikoimaan niin, että tuntisin oloni täysin hyväksytyksi.

Lisää opittuja ihmeitä: possut rakastavat maharapsutuksia, oli sitten kyseessä valtaisa villisika Osku tai pienenpieni nyhvelö, minipossu Sulo. Tietynlainen ääni kutsuu pihalla kulkijan röhnöttäjän luokse, rapsutuksen aloittamisesta seuraa kellahdus, ja aivan tietynlainen möhinä säestää maharapsutuksia. Sulo kellahtaa suvereenisti varpaiden päälle, kun taas Osku hyvin varovasti väistää massansa kera ihmisyksilön töppösiä.


Osku-herra. Jopa Oskun kärsää saa varovasti paijata. Kärsä on nahkea.


Olin aina vähän arastellut hevosia. En ollut niitä superinnostuneita hevostyttöjä nuorena, vaikka jonkun pari kertaa tallilla kävinkin. Tuulispäässä vasta opin, ettei niitä jättiläisiä tarvitsekaan pelätä. Ärsyttää ei ehkä kannata, mutta ei kammotakaan. Ja senkin opin, että jos hevonen nojautuu minua vasten, nojaa päänsä olan yli selän puolelle ja varovasti navertaa selkää, se toivoo itselleen rapsutuksia about samoilta kohdin selästä. Tuulispäässä pomohevonen on valtaisa Jimi. Muita kaviokkaita ovat pörröinen Tommi, entinen ravuri Igor, ujohko Kassu sekä leikkisä poni Tuisku.

Aivan viime aikoina Tuulispäähän on muuttanut nautasakkia. Kyseinen koskettava väki on tuotannon ylijäämää ja hukkatavaraa. Ensimmäinen muuttaja oli Nunnu-poika. Urospuolisen eläimen kohtalo on helposti eläintuotannossa kolkko, sillä tarkoitus on usein hyödyntää naaraseläimen lisääntymiselimistöä ihmisen gastronomisiin mielihaluihin. Nunnulle kuitenkin osui onni, sillä se tarjottiin Tuulispäähän. Alkuaikoinaan Nunnu itkeskeli emonsa perään, mutta yksi uusi tulokas helpotti sen alakuloa. Lehmätyttö Jennifer oli maitotilalla liian pieni siemennettäväksi, ja Tuulispää pelasti sen tappotuomiolta. Nunnu ihastui Jenniferiin välittömästi ja sai siitä ystävänkaipuuseensa lohtua. Jennifer on lempeä tyttö, jonka kanssa olen vapaaehtoisten nähnyt pötköttelevän kaulakkain pihatossa. Kolmas ja viimeisin nautaväestä on pieni poikavasikka Late. Sekin olisi sukupuolensa vuoksi ollut tuomittu varsin varhain, mutta empaattinen väliintulija hoiti tyypin loppuelämän kotiin.

Lisää opittuja ihmeitä: en tiennyt, että marsut jodlaavat. Tuulispäässä asuvista, lemmikeiksi luokiteltavista tyypeistä kanit, koirat ja ystävän opastuksen ansiosta kissat olivat minulle tuttuja, mutta nuo tirisevät ja pulputtavat marsuotukset yllättivät. Muru eli Mursu-Marsu sekä Manta-marsu ovat yhtäaikaa ujoja ja uteliaita veijareita, joita saa hillitysti rapsuttaa ja saisi hillittömästi ruokkia herkuin. Pienimmistä pienin asukki, venäjänkääpiöhamsteri Peukaloinen, on toistaiseksi piileskellyt minulta, mutta luotan hänen silti suhteellisen hyväntahtoisena asustavan tilalla. Kissoja Tuulispään tuvassa asuu kaksi sisarusta, Nuppu ja Heppu, jotka mieluiten oleilevat eri huoneissa.


Koirien kanssa lenkillä. Etualalla superhellyttävä ja -hellittävä Tasmi, taustalla liitää
 pikkuinen Miki. Kaksi muuta hauvaa ovat ujo Dasu ja energiapakkaus Oana.


Emma ja Tellu, kaksi Tp:n viidestä pupu-
asukkaasta

Mursu-marsu napostelee


Tuulispää ei ole jatkuvasti yleisölle avoinna oleva paikka, vaan sen perustajan tarkoitus on ensisijaisesti antaa erilajisille eläimille koti sekä mahdollisimman luonteva ja hyvä elämä. Asukkaita pääsee tapaamaan ja jututtamaan tiettyinä avoimien ovien päivinä. Kyseisiä tapahtumia oli kesäviikonloppuisin useita. Seuraava on marraskuun 30. päivä, kun Tuulispää juhlii kaksivuotissynttäreitä. Vapaaehtoisena voi toki käydä auttamassa arkitöissä tai talkoissa, kunhan sovit asiasta etukäteen. Tällä hetkellä on esimerkiksi hyvin tärkeä aidanpystytysprojekti meneillään.

Minulle Tuulispää on ollut tosiaan lohtu ja osoitus siitä, miten hienoja asioita yksikin ihminen voi saada alulle tarpeeksi välittäessään ja muutosta halutessaan. On myös viehättävää seurata, miten eri eläimet elelevät tilalla ja kommunikoivat keskenään. Välillä joku hevosista käy nuuskimassa ja navertamassa Oskua, Anselmi uhittelee lampaille mutta saakin yhtä napakan vastuksen, Agda-kanakukko innostuu ja juoksee pihan poikki lennokkaalla askelella... Ja illalla, kun mennään jakamaan iltaheiniä isoille eläimille, tuntuu pelkässä kuunvalossa kumman kotoisalta kulkea heinävarastoa kohti yhtenä suurena laumana, jossa voi vain kuulla erilajisten kavereiden kavioiden ja sorkkien kopinan.

Kaiken oppimisen lisäksi on ollut myös palkitsevaa ja terapeuttista puuhata vapaaehtoisena. Käytännössä vapaaehtoisen työ tarkoittaa sitä, että rakentelee, talikoi lantaa, siivoaa, järjestelee muonapuolta ja ruokkii otuksia, lenkittää koiria ja keksii asukkaille virikkeitä. Todennäköisesti myös sortuu rapsuttelemaan muutamia kärsäkkeitä. Ja taatusti oppii uusia asioita olennoista, jotka ovat joiltain osin erilaisia, mutta kuitenkin niin ällistyttävän samanlaisia kuin me ihmiseläimet.


Tuulispää omalla sivullaan:  http://www.tuulispaa.org/
Tuulispää facebookissa: https://www.facebook.com/tuulispaa?fref=ts
Aidanpystytysprojektin oma projektisivu: http://www.tuulispaa.org/lahjoitukset/ajankohtaiset-projektit/

torstai 9. lokakuuta 2014

Hyväksi ihmiselle, hyväksi luonnolle - Reilua luomurooibosta Etelä-Afrikasta

Eräänä päivänä syttyi valtava metsäpalo. Kaikki eläimet, niin suuret kuin pienet, seurasivat kauhistuneina ja avuttomina metsän tuhoutumista. Vain pikkuruinen kolibri oli kiireinen: se kantoi pisara kerrallaan nokassaan vettä roihuavaan metsään. Kolibrin sammutusyritys näytti muista eläimistä täysin hyödyttömältä. "Kolibri, oletko hullu? Tuosta ei ole mitään apua", ne sanoivat. Kolibri vastasi: "Niin, ehkä ei, mutta teen kuitenkin sen mihin pystyn. Teen parhaani."

Vanhan kansansadun metsäpaloa sammuttavasta kolibrista kertoi Arlette Rohmer, ranskalaisen luomuteihin erikoistuneen Les Jardins de Gaïan perustaja. Kertomus kolibrista toimii innoituksena ranskalaiselle mm. paikallis-demokratiaa, ympäristöarvoja ja humanismia ajavalle Colibri-liikkeelle. Les Jardins de Gaïa on Colibrin aktiivijäsen, mutta tarina kolibrista kuvaa yrityksen filosofiaa laajemminkin: teoillamme ja valinnoillamme  -pienilläkin- on merkitystä.

Gaïan Arlette ja Aurélie sekä wupperthalilainen
rooiboksen viljelijä Barend Salomo
(kuva: Les Jardins de Gaïa)

Arletten perustama Les Jardins de Gaia tuo Ranskaan reilusti tuotettua luomuteetä, pakkaa ja valmistaa teesekoituksia sekä markkinoi niitä ympäri maailmaa. Alallaan se on kotimaansa suurimpia. Aivan alusta saakka Gaia (perustettu 1994) on sitoutunut sekä luontoa että ihmistä kunnioittaviin toimintatapoihin. Luomussa ja Reilussa kaupassa Gaïa on ollut todellinen edelläkävijä. Yrityksen Intiassa viljellyt teet saivat luomusertifikaatin 1995, yhtenä ensimmäisistä koko maailmassa. Alusta lähtien Gaïa on sitoutunut Reilun kaupan standardeja tiukempiin ehtoihin takaamalla tuottajille korkeammat ostohinnat, maksamalla ennakkomaksuja ja antamalla takuun vuotuisista ostomääristä. Yritys tukee pieniä osuuskuntia ja erilaisia paikallisia hankkeita ympäri maailmaa. Tällä hetkellä projekteja on meneillään mm. Egyptissä, Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Kiinassa. Toiminnan perustan on kestävien ja henkilökohtaisten suhteiden rakentaminen viljelijöihin, Gaïa ostaa teetä yhä samoilta tuottajilta kuin vuonna 1994!

Suomeeen Gaïan teitä tuo Ekolo. Syyskuun lopussa meillä ekololaisilla oli ilo ja kunnia saada vieraiksemme Gaïan perustaja Arlette sekä Aurélie Servol ja Jean-François Schnell samasta yrityksestä. Vierailun yhteydessä tarjoutui loistava tilaisuus  paitsi oppia teestä, myös kuulla ja nähdä, miten eettisesti ja luontoa kunnioittaen tuotettu tee voi todella muuttaa maailmaa. Kun viljelijät saavat työstään oikeudenmukaisen korvauksen, heidän mahdollisuutensa vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuutensa lisääntyvät. Lapset pääsevät kouluun, terveydenhuoltoa voidaan parantaa... Luomu- ja biodynaaminen viljely tarjoavat tapoja, joilla hankkia elanto turvallisesti ja luontoa vahingoittamatta. Tarkemmin saimme Aurélien ja Arletten opastuksella perehtyä rooibokseen ja kasvin merkitykseen Etelä-Afrikassa. 

Ainutlaatuinen rooibos 

Rooibos on hernekasveihin kuuluva kasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan Etelä-Afrikassa ja sielläkin vain Cederbergin vuoriston alueella. Alueella on ihan oma kasvillisuusvyöhykkeensä fynbos, joka on ainutlaatuinen koko maailmassa. Siellä kasvavista kasvilajeista kahtakolmasosaa ei tavata missään muualla. Alueen kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet sateisia ja kylmiä, maaperä hiekkainen ja hapan. Vaikka maaperä on karu ja sääolosuhteet haastavat, on alueen kasvillisuus yksi maapallon moninaisimmista. Talven ja kevään sateet saavat kasvit kukkimaan loistavan värikkäinä.

Rooibos-kasvi (kuva: Les Jardins de Gaïa)

Rooibos on oikeastaan ainut hyötykasvi, joka näissä omalaatuisissa oloissa menestyy. Paikallisten ihmisten elanto on siis todella kiinni rooiboksesta. Oikeastaan kasvi ei muunlaisessa ympäristössä viihdykään, esimerkiksi liika kastelu tai runsaat sateet saavat sen voimaan huonosti. Myös alueella säännöllisesti roihuavat, kasvillisuutta uudistavat metsäpalot ovat rooiboksen kasvulle välttämättömiä. Rooibosta sekä viljellään että satoa kerätään villeinä kasvavista pensaista.  Kasvin siemenet ovat hyvin pieniä ja niiden keräämisen hoitavat omat juuri tähän tehtävään erikoistuneet osaajat.

Rooibos-sadonkorjuuta
(kuva: Les jardins de Gaïa)

Rooiboksen vihreät lehdet muistuttavat neulasia. Rooibos poimitaan käsin, kuivataan auringossa, leikataan ja sen jälkeen ne hapetetaan samaan tapaan kuin teen lehdet. Aurélie ja Arlette kertoivat, että kuumassa ilmassa hapettuminen alkaa lähes heti. Rooiboksen lehdet vaihtavat väriä suorastaan silmissä. Hapetuksen aikana lehdet saavat rooiboksen tunnusmerkkinä pidetyn kuparinpunaisen värin ja niiden maku voimistuu. Laadukkaan rooiboksen kuulemma tunnistaa väristä: halpa rooibos sisältää paljon myös kasvin varsia, siksi punainen väri jää haaleammaksi - mitä voimakkaamman punaista, sitä laadukkaampaa siis. Myös rooiboksesta on olemassa "vihreä" hapettamaton versio. Vihreän rooiboksen maku on miedompi ja "ruohoisempi", sitä pidetään vielä terveellisempänä kuin "tavallista" rooibosta.

Rooibosta käsitellään. Huomaa väriero hapetetun ja hapettamattoman
rooiboksen välillä! (Kuva: Les Jardins de Gaïa)

Etelä-Afrikan alkuperäisasukkaat ovat juoneet rooibosta vuosisatoja. Edelleenkin kasvista haudutettu juoma on Etelä-Afrikassa arvossaan, sitä juovat kuulemma kaikki, ikään ja tilanteeseen katsomatta. Rooibosta haudutetaan samaan tapaan kuin teetä. Teehen verrattuna rooibos sisältää vain hyvin vähän tanniineja. Siksi se ei kitkeröidy vaikka haudutusaika olisi pitkä, myös haudutusvesi saa olla jopa 95 asteista.

Rooiboksen terveyshyötyjä voisi verrata vihreään teehen, myös rooibos sisältää runsaasti antioksidantteja. Teehen verrattuna rooiboksen etuna on kuitenkin sen kofeiinittomuus. Niinpä rooibosta voi huoletta nauttia mihin aikaan päivästä tahansa.  Miedon makea rooibos maistuu ja sopii myös lapsille. Rooibos sisältää myös pieniä määriä hyödyllisiä kivennäisaineita kuten rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja kaliumia.


Reilua rooibosta

Les Jardins de Gaïa on sitoutunut ostamaan rooiboksensa kahdelta pieneltä viljelijäyhteisöltä. Jo kymmenen vuoden ajan Arlette ja vaihteleva joukko muita gaïalaisia on osallistunut tammikuiseen sadonkorjuuseen Etelä-Afrikassa.

Yhteisöistä toinen on Wupperthal, jonka lähetyssaarnaajat perustivat 1830-luvulla. Aiemmin alueella toimi Etelä-Afrikan vanhin kenkätehdas, mutta nyt tehtaan toimintaa on ajettu pikku hiljaa alas. Alueen ihmisillä on siis  vain vähän toimeentulomahdollisuuksia. Tärkeimpänä toimeentulon lähteenä on rooibos, jonka hyödyntämisessä on viime vusosina otettu paljon edistysaskelia. Yksi tällainen oli Reilun kaupan lisämaksujen ja Gaïan taloudellisen tuen avulla hankittu traktori, joka helpottaa raskasta sadonkorjuuta huomattavasti. Viime vuosina Wupperthalin naiset ovat myös kehitelleet rooiboksen hyödyntämistä kosmetiikassa. Paikallisille rooiboksen ihoa hoitavat ominaisuudet ovat olleet tuttuja jo pitkään, perinteisesti rooiboksella on mm. rauhoitettu auringon polttamaa ihoa.

Toinen rooiboksen tuottajaosuuskunnista sijaitsee Heiveldissa. Alue on äärimmäisen syrjäinen ja karu. Sen asukkaat ovat eteläisen Afrikan ikivanhojen paimentolaiskansojen khoisanien jälkeläisiä. Ainoat tulonlähteet Heiveldissa ovat lampaiden kasvatus ja rooiboksen viljely. Osuuskunta on hyvin elinvoimainen: viime vuosina siihen on liittynyt paljon nuoria, joten tulevaisuus näyttää turvatulta. Erityisesti naiset ovat Heiveldissä tärkeässä roolissa, niin osuuskunnan hallinnossa kuin rooiboksen tuotannossakin. Reilun kaupan lisämaksujen avulla Heiveldiin on voitu rakentaa viemäröinti ja asuntola työntekijöille. Asuntola mahdollistaa yöpymisen Heiveldissa sadonkorjuun aikaan, eikä työntekijöiden tarvitse enää kulkea päivittäin pitkiä työmatkoja.

Rooiboksen kerääjiä Heiveldissa (kuva: Les Jardins de Gaïa)

Gaïan rooibokset Ekolon valikoimassa

torstai 31. heinäkuuta 2014

Äly, älyvapaus ja kylmä hiki (kognitio vol. 1)

Älykkyys tai kognitio seuraa aiheena eläinpsyykesarjassa vasta tietoisuuden ja tunteiden jälkeen. Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, herjaan. 

Kognitio tarkoittaa yksinkertaisimmillaan eläimen kykyä muodostaa aivoissaan käsityksiä esineistä, olennoista sekä tapahtumista ja ajatella niitä silloinkin, kun ne eivät ole läsnä. Älykäs eläin kykenee yhdistelemään noita asioita mielessään ja ratkomaan vastaan tulevia ongelmia. Oppiminen on vanha ja yllättävän yleinen kyky, jossa eläimen aivoissa tapahtuu muutos tuollaisen edellämainitun kokemisen kautta, ja eläin pystyy sen jälkeen mahdollisesti toimimaan joustavammin tai tarkoituksenmukaisemmin. Monet lajit, kaloista nisäkkäisiin ja lintuihin, oppivat elämäntaitoja toisilta yksilöiltä, ja joillain lajeilla voitaisiin puhua tapojen ja osaamisen kulttuureista. Eläimet muuten nauttivat oppimisesta tai älyllisestä suoriutumisesta: esimerkiksi vasikoiden oppimistapahtumaa seurannut tutkimusryhmä raportoi oven avaamisen oppineiden vasikoiden hyppineen ilmaan ja pukitelleen innosta. Tutkijat nimesivät ilmiön "Heureka-vaikutukseksi".

Ei kauaakaan sitten opin kuitenkin tärkeimmän asian, jonka varmaankaan koskaan tulen älystä oppimaan. Olennaisinta ei ole, että eläinmaailmasta löytyy valtava skaala älykkyyksiä aina superfiksuista toopeihin. Sen sijaan merkittävintä on, että älykkyyden taso on huono mittari kertomaan olennon kyvystä kärsiä tai tuntea tunteita. Pitkälti tohelotkin otukset näyttävät olevan tietoisia ja kykenevän kärsimään yhtälailla kuin ns. älykkäät. Kun tietty tietoisuuden perustaso, tunnetietoisuus, on saavutettu, älykkyysmittauksesta ei ole enää ratkaisevaa apua moraalisissa pohdinnoissa.

Ällistyttävää ja äkkiseltään kammottavaa kylläkin, meillä siis ei ole pitävää näyttöä fiksujen toopeja suuremmasta kärsimyksestä kuolemassa, kivussa tai pelossa. Yhtälailla voisi olla toisinpäin. Siis: tyhmät eläimet eivät välttämättä tunne tunteitaan vähäisemmin kuin me älykkäät, kun on kyse siitä aivot omistavasta eläinporukasta, jonka kohtelusta yleisimmin keskustellaan. Itse asiassa ne voivat tuntea vaikka voimakkaammin.


Edesmennyt Luppe-pupu. Tunne-eläinten esimerkillinen edustaja.


Älykkyydellä ei ole juurikaan tekemistä niiden asioiden kanssa, jotka ovat olennaisimpia suhteessamme muihin eläimiin. Juuri kivun ja pelon kaltaiset tunteet ovat keskeisimpiä muiden eläinten kohtelua pohdittaessa, ja nämä vanhat, "alkeelliset" ominaisuudet liittyvät suhteellisen vähän älykkyyden määrään olennossa. Toki vankeuden suhteen on niin, että esimerkiksi suurten ja älykkäinä pidettyjen petoeläinten nähdään oirelevan selkeimmin. Syyksi oletetaan se, että ne tarvitsisivat monimutkaisempia haasteita ja virikkeitä voidakseen hyvin, tai kilpailevana hypoteesina, että niiden pahoinvointi on selkeimmin havaittavaa ja käyttäytymisen kohdalta meille helpoiten tulkittavaa. Virikkeettömyyden aiheuttamaa kärsimystä älykkäissä eläimissä ei tule vähätellä, siitä ei ole kyse, mutta toopemman kärsimys on yhtä suuri ja voimakas kokemus.

Älykkyys on perustasoillaan, tunteiden tapaan, sekin vanha ja pitkälti yhteinen ilmiö. Luonteeltaan älykkyys on muiden psyyken ominaisuuksien tapaan jatkumo, ei on-off-tilanne. Eri eläinlajeilla on erilaisia ominaisuuksia tälläkin saralla, ja aivan kuten me ihmiset, jokainen muukin laji on omanlaisensa kombinaatio mielen ihmeitä. Ihmisenkin tuottamat asiat, esimerkiksi valtaisa infrastruktuuri, ovat seurausta yhdistelmästä aivo-ominaisuuksia, joista yksikään ei ilmeisesti kuulu ainoastaan meille. Jokainen laji lienee uniikki ja omanlaisensa älykkyytensäkin suhteen, siitä on evoluutio erilaisten koettujen haasteiden myötä pitänyt huolen. Mutta yksikään ei ole "uniikimpi" kuin toinen.


Harmaapapukaija - älykkäämpi eläin (kuva: ARKive)


Älykkyyttä ei ole helppoa tutkia silloin, kun kohde puhuu eri kieltä ja sen intressit ovat selvästi erit kuin maineensa menettämisen veitsenterällä hikoilevan tutkijan. Älylliset tapahtumat, siinä missä tunteetkin, ovat aina jossain määrin yksilön yksityisiä, ja niiden tutkimiseen on keksittävä sovelluksia.

Eri lajien erilaisia kognitiivisia kykyjä tutkitaan enimmäkseen käyttäytymistestien avulla. Tutkimuskysymyksiä ovat esimerkiksi muiden lajien ajallisen hahmottamisen kyky, sosiaaliset taidot ja niiden vaatima sosiaalinen älykkyys, ongelmanratkaisutaidot, käsitteiden ymmärtämisen tai soveltamisen kyky sekä olennaisena oppimiseen liittyvät kysymykset. Monet meille tutut eläimet ovat tosiaankin viime vuosikymmeninä yllättäneet tutkijat  myös positiivisesti älykkyydellään. Tällaisia, usealle arkisia kanssaeläimiä ovat esimerkiksi kanat, siat ja monet kalat. 

On vaikeaa luoda luonnollinen testitilanne luonnollisesti käyttäytyvin eläimin ja vakuuttua siitä, että ne edes haluavat suorittaa minkäänlaista testiä. Tulosten tulkintakaan ei ole helppoa. Alalla, jolla tutkija jatkuvasti joutuu väistelemään "inhimillistämisen" ja muiden hirveyksien leimat, tulee joskus yliampumisia tulkintojen varovaisuudessa ja lähtökohtaisessa ihmiskeskeisyydessä. Muiden lajien kykyjä testaavia tehtäviä tulkitaan silloin tällöin niin tiukasti, että ihminenkään ei pääsisi läpi vaatimuksista. Ompa vertailevan psykologian historiassa vielä ihan lähiaikoina esitetty pelkistäen ilmaistuna sellaistakin, että vain ihmiskielellä ilmaistut ilmiöt voivat olla olemassa yhdenkään eläimen päässä.

Toisaalta omanlajisemme tutkijat ovat usein joutuneet kasvokkain samaistuskykynsä riittämättömyyden kanssa. Apinat ovat esimerkiksi suoriutuneet huonosti matkimistehtävistä, sillä matkittava on ollut ihminen eikä lajitoveri, tai eläin ei ole selviytynyt tehtävästä, johon sen aistit tai fysiikka eivät kertakaikkiaan sovellu.

Tietämyksemme aivoista, omistamme tai muiden eläinten, on vielä varsin rajallista. Järkeilyn kaltaisten ilmiöiden tutkiminen on siksikin vaikeaa, että aivojen kohdalla ei voida käyttää sääntönä yksinkertaisimman selityksen parhaimmuutta. Evoluutio on voinut valita tiettyjä toimintatapoja, juonsivat ne sitten minkälaisista rakenteista hyvänsä. Tapoja saavuttaa tietty käyttäytymistulos voi olla monta erilaista. 

Yksi hassu juttu tieteen älykkyyskäsitykseen liittyen on vielä mainittava. Muita eläimiä on pidetty toisaalta tyhmempinä kuin ne ovat, mutta toisaalta sairaalloisen paljon älykkäämpinä kuin ne ovat! Muiden lajien kykyjä on aliarvioitu niin raskaasti, ettei niitä välttämättä ole edes tutkittu. Tällaisia esimerkkejä löytyy erityisesti linnuista, joiden kuviteltiin pitkään olevan herneaivoja, mutta jotka yllättivät lähes insinöörimäisillä taidoillaan. Ällistyttävää kyllä, älykkyydellään yllättäjiä on niinkin kaukaisissa serkuissa kuin liskoissa.

Toisaalta sekä popularisoidussa että "tosi" tieteessä on haluttu kieltää toisten tuntemat tunteet niin kovasti, että on esitetty outoja superälyoletuksia niitä varsinaisesti edes ajattelematta. On hiljaisuudessa hyväksytty, että muiden eläinten toiminnassa voidaan väittää jälkeläishoivan johtuvan eläimen "tarpeesta maksimoida" vaikka lisääntymismenestys. Eli toiset eläimet olisivat toisaalta tyhmiä, ja toisaalta keksineet evoluutioteorian, genetiikan ja lisääntymisen biologian jo ennen meitä, ilman kirjallista perinnettä tai minkäänlaista tutkimuksen kulttuuria. Tässä on mennyt yksilöä koskettavat toiminnan syyt (oletettavimmin, mutta ääneen sanottavaksi liian pelätysti: tunteet) sekä populaatiotasolla menneisyydessä tapahtunut karsiutuminen sekaisin kuin sopat ja vellit.

Tässä postauksessa otan kerettiläisen vapauden yhdistää moraalinen pohdinta psyyken tutkimista koskevaan materiaaliin, ja siksi huomautan vielä, että muiden olentojen psyyken luotaamisen ollessa näin vaikeaa, kenties meidän tulisi noudattaa jonkin tason varovaisuusperiaatteita toisten lajien kohtelussa. Pitäisiköhän meidän vähän varoa sen sijaan, että etenemme kajoamisen oikeus-periaattein? Niin kauan, kuin on olemassa todisteita muiden kyvystä kärsiä tai tuntea, tulisiko todistustaakan olla kärsimystä tuottavien harteilla? Tai kun tiedämme, tai hyvin vahvoin näytöin voimme olettaa, että ne meitä paljonkin tyhmemmät voivat myös kärsiä, mutta eivät rajallisen älynsä kanssa pysty pistämään vastaan, pitäisikö meidän yhdistää tähän jokin uudenlainen ohjenuora?

No, joka tapauksessa, se tästä riskialttiista esipuheesta. Seuraava bloggaus käsittelee perehtyvämmin älykkyyttä tutkimusten ja tapausesimerkkien kautta. 



Kanat yllättävät vielä...
(kuva: farmsanctuary.org)




Lähteitä ja kirjallisuutta (tsekkaa myös sarjan aiemmat postaukset):

Broom, D. M. 2010. Cognitive ability and awareness in domestic animals and decisions about obligations to animals. Applied Animal Behaviour Science 126: 1-11

Broom, D., Sena, H. & Moynihan, K. 2009. Pigs learn what a mirror image represents and use it to obtain information. Animal Behaviour 78(5): 1037-1041 

Brown, C. & Laland, K. 2001. Social learning and life skills training for hatchery reared fish. Journal of Fish Biology 59(3): 471-493 


Butler, A. 2008. Evolution of brains, cognition, and consciousness. Brain research bulletin 75: 44-2449

Chittka, L. & Jensen, K. Animal Cognition: Concepts from Apes to Bees. Current Biology 21(3): 116-119


Dawkins, M. 1990. From an animal’s point of view: Motivation, fitness, and animal welfare. Behavioral and brain sciences 13: 1-9

Dawkins, M.S. 2006. Through animal eyes: What behaviour tells us. Applied Animal Behaviour Science 100: 4-10

Elwood, R., Barr, S. & Patterson, L. 2009. Pain and stress in crustaceans? Applied Animal Behaviour Science 118(3): 128-136 

Elwood, R. & Appel, M. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour 77(5): 1243-1246

Gregory, N. 2008. Physiology and Behaviour of Animal Suffering. Blackwell Publishing. 

Huber, L. & Gajdon, G. 2006. Technical intelligence in animals: the kea model. Animal Cognition 9: 295-305 

Leal, M. & Powell, B. 2012. Behavioural flexibility and problem-solving in a tropical lizard. Biological Letters 8: 28-30

Low, P., Panksepp, J., Reiss, D., Edelman, D., Van Swinderen, B., Koch, C. 2012. The Cambridge Declaration on Consciousness

Panksepp, J. 1998. Affective neuroscience: the foundations of human and animal emotions. Oxford University Press

Pepperberg, I. 2006. Cognitive and communicative abilities of Grey parrots. Applied Animal Behaviour Science 100(1-2): 77-86 

Plotnik, J., de Waal, F. & Reiss, D. 2006. Self-recognition in an Asian elephant. PNAS 103(45): 17053-17057 

Prior, H., Schwarz, A. & Güntürkün, O. 2008. Mirror-induced Behaviour in the Magpie (Pica pica): Evidence of Self-Recognition. PloS Biol 6(8): ): e202. doi:10.1371/journal.pbio.0060202 

Reiss, D. & Marino, L. 2001. Mirror self-recognition in the bottlenose dolphin: A case of cognitive convergence. PNAS 98 (10):  5937-5942 

Suboski, M. & Templeton, J. 1989. Life skills training for hatchery fish: Social learning and survival. Fisheries Research 7(4): 343-352 

Tierney, A. 1986. The evolution of learned and innate behavior: Contributions from genetics and neurobiology to a theory of behavioral evolution. Animal Learning & Behavior 14(4): 339-348

Waal, F. de & Ferrari, P. 2010. Towards a bottom-up perspective on animal and human cognition. Trends in Cognitive Science 14(5): 201-207

Wilkinson, A., Kuenstner, K., Mueller, J. & Huber, L. 2010. Social learning in a non-social reptile (Geochelone carbonaria). Biology Letters 6(5): 614-161 

Wright, G.S., Wilkinson, G.S. & Moss, C.F. 2011. Social learning of a novel foraging task by big brown bats, Eptesicus fuscus. Animal Behaviour 82: 1075-1083