maanantai 28. marraskuuta 2011

Parapähkinä purtavaksi

Tässä Bloggerissa on hauska ominaisuus ’tilastot’, jonka avulla voi seurailla esimerkiksi sitä, millaisilla hakusanoilla blogin lukijaksi päädytään tai mitkä tekstit erityisesti kiinnostavat. Olen äärimmäisen utelias ja erilaisten tilastojen ja käyrien tutkiminen on minusta valtavan mielenkiintoista. Kaikkein jännintä on yrittää arvailla, mitä näiden numeroiden taustalla on. Mielenkiintoinen ilmiö on, että viikosta toiseen parapähkinä on keikkunut hakusanalistan kärkisijoilla ja pikku hiljaa Nooran mainio juttu parapähkinöistä on kirinyt koko blogin luetuimmaksi jutuksi. Siksi olenkin sormet syyhyten odottanut sitä hetkeä, kun pähkinäkamppanjamme etenee parapähkinään ja pääsen  ihan viran puolesta selvittämään näiden edelleen hiukan eksoottisten pähkinöiden mysteeriä :)

Suomessa parapähkinät ovat niin uusi juttu, että niiden ravintoarvot eivät ole ehtineet Fineliin asti, mutta esimerkiksi USDA:n tietokannasta (hakusanalla brazil nut) ne löytyvät. Parapähkinöissä on reilusti hyviä rasvoja, paljon B- ja E-vitamiineja, mutta aivan erityisesti niissä on seleeniä, noin 1900 mikrogramma 100 grammassa. Se on moninkertaisesti verrattuna mihin tahansa muuhun ruoka-aineeseen. Ilman suuria salapoliisin kykyjäkin uskon selvittäneeni, että parapähkinöiden salaisuus piilee juurikin niiden valtavassa seleenipitoisuudessa. Seleeni on elintärkeä hivenaine ja antioksidantti, jonka määrä ruoassa on suoraan riippuvainen maaperän seleenipitoisuudesta. Suomessa maaperä on luonnostaan seleeniköyhää, joten täällä seleeniä on 1980-luvulta lähtien lisätty lannoitteisiin (sitä kautta seleenipitoisuudet ovat lisääntyneet mm. viljoissa ja seleenilannoitteella kasvaneella karjanrehulla ruokittujen eläinten lihassa). Luomunsyöjän ja eläinperäisten ruokien välttelijän kannattaa siis erityisesti kiinnittää huomiota seleenin saantiinsa. Muutenkin suomalaisten seleenin saanti jää alle kansainvälisten keskiarvojen.

Seleenillä näyttäisi olevan merkitystä erityisesti sydänterveydelle. Jo pari parapähkinää päivässä riittää tutkitusti nostamaan seleenitasoa terveellisempään suuntaan.  Parapähkinöiden syönnin on havaittu vaikuttavan edullisesti veren rasva-arvoihin ja verenkiertoon. Varsinainen pähkinä purtavaksi on kuitenkin se, voiko pähkinöiden liiallisesta popsimisesta olla haittaa. Liiallisesti nautittuna seleeni nimittäin on suorastaan myrkyllistä. Parapähkinöiden seleenipitoisuudet ovat sitä luokkaa, että päivittäinen tarve tulee katetuksi muutamalla pähkinällä. Paljon parapähkinöitä syövillä brasilialaisilla ei kuitenkaan ole todettu terveyshaittoja runsaasta seleeninsaannista. Siis kohtuus kaikessa ja ehkä erityisesti parapähkinöissä :)

Erityismaininta täytyy antaa vielä Noorankin esiin nostamalle seikalle: parapähkinäpuut kasvavat ainoastaan monimuotoisissa sademetsissä. Parapähkinöiden tuotanto (joka taitaa olla lähinnä keräilyä) edellyttää metsien ja niiden kaikkien pienten ja suurten asukkaiden vaalimista. Ne ovat siis oikeaa sademetsän pelastusruokaa. Parapähkinät ovat minusta parhaimmillaan sellaisenaan ja pähkinäsekoitusten seassa niitä tulee helposti syötyä sopivan kohtuullinen määrä. Niitä käytetään myös paljon erilaisissa patukoissa ja kekseissä.  Päivittäiset parapähkinänsä voi lisätä esimerkiksi tuorepuuron tai smoothien sekaan, vaikkapa tähän tapaan:


Banaania ja pähkinöitä -mix

1 jäädytetty luomubanaani
2 luomuparapähkinää
2 luomutaatelia
n. ½ dl luomucashewpähkinöitä
2 dl luomukauramaitoa

Laita pilkottu banaani pakastimeen jäätymään. (Tämän   vinkin bongasin Appelsiineja ja hunajaa –blogista. Jäädytetty banaani tekee smoothiesta -tai ehkä tämä muistuttaa enemmän jugurttia-  tosi kuohkeaa.). Laita pähkinät ja taatelit likoamaan (ei pakollista, mutta soseutuvat helpommin liotettuina). Muutaman tunnin kuluttua kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimeen ja ihanan kuohkea kylmä herkku on valmis.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Vuohiko lahjaksi?

Joulun alla aletaan taas puhua joululahjoista toisaalta konkreettisessa mielessä ja toisaalta lahjan saajan kannalta aineettomassa muodossa. Itse kannatan jälkimmäisiä, vaikka tiedostankin sen, että joku saattaa jo olla turhautumispisteessä kaikkien jouluisin syytämieni metsien- ja susienpelastusten kanssa. Toisenlaisissa lahjoissa on joitakin nappiosumia, kuten lukutaitoa ja puuntaimia, kasvimaita, polttopuuta säästäviä liesiä kehittyviin maihin, susien suojeluun annettavaa joulurahaa, eläinten hyväksi annettava jouluraha jne. Mutta sitten on mietityttäviäkin. Lahjaksi vuohi tai lehmä... kuiville, eroosiosta kärsiville, jo valmiiksi ruuan riittävyyden kanssa kamppaileville alueille? Aasi raatamaan loppuelämänsä joulun kunniaksi? Onko "hyvän mielen lahjoissakin" syytä olla valikoiva?

Vuohi - eroosion syntipukki (www.enviroglimpses.org)
World Land Trust on ottanut aiheeseen napakasti kantaa muutama vuosi sitten. Asia oli tuolloin uusi, ja vuohilahjasta oli tullut hyvin suosittu hauska pikkulahja niille, joilla on jo kaikkea.  World Land Trust korosti, että eroosioalttiilla alueilla vuohet ovat vain jatkoa ihmisten olojen pahenemiselle. Yleisesti eläintuotanto vie vähissä olevat vesi- tai ruokavarat entistä vähemmäksi (mistä kirjoitin tarkemmin tässä). Vaikka eläinlahja voisi tuoda lyhytaikaisen ruoka-avun, pitkällä tähtäimellä vaikutus on ihmisten kannalta negatiivinen.

Jos paikallinen henkilö köyhässä maassa haluaa ottaa eläimen, jonka sitten syödä pahimpaan nälkäänsä, en aina ravittuna mitenkään voi alkaa kritisoimaan. Suoran nälkiintymisuhan alla ihminen ei ajattele - eikä häntä voida vaatia ajattelemaan - ensisijaisesti muita ihmisiä ja ympäristöään. Mutta jos rikkaista länsimaista halutaan lähettää "apua" kehittyviin maihin, avun pitäisi olla tarkkaan harkittua ja pidempikatseista. Ei ainakaan tilannetta todennäköisimmin pahentavaa. Riskialttiin toimenpiteen kaupittelu "hyvää tekevänä lahjana" on vähintäänkin kyseenalaista.

Ympäristötuhoihin yhdistetään osuvasti suuret karjalaumat, joiden edestä kaatuu esimerkiksi Amazonin sademetsää. Mutta osaavat vuohetkin olla hankalia, kun niitä alkaa kertyä. Kaikkiruokaiset vuohet tulevat toisaalta kätevästi toimeen hankalasti sulavillakin kasviaineksilla, mutta syövät kasvit niin juureen saakka, etteivät  kasvupisteet säily. Kasvillisuuden on siten hankalaa palautua laidunnuksesta. Mikäli kasvipeite vähenee, edessä on kuivilla alueilla entistä kovempi kamppailu kuivuuden kanssa. Toisaalta kosteilla alueilla sama johtaa tulvimiseen. Kumpikin tekijä - tulviminen ja kuivuus - jouduttaa eroosiota ja ikävää toimeentulon vaikeutumisen noidankehää. Kotieläinten määrä liitty useilla alueilla osin statuksen ylläpitoon. Ruuantuotannollisesti tehottomaan eläinten ylläpitoon saatetaan laittaa hyvinkin vähiä ruoka- ja vesivaroja.  

Yleisesti ottaen karjankasvatus on muutoinkin hankala asia kuin tuhlailevana resurssienkäyttönä. Karjaeläimet kilpailevat joissain tapauksissa paikallisten, villien kasvinsyöjien kanssa resursseista. Ongelma pätee, ainakin kuivina kausina, ihmisten omistamiin karjalaumoihin hyvinkin laajasti. Villejä kasvinsyöjälaumoja on lisäksi suoraan vainottu alueilla, joilla niiden ajatellaan syövän kasviaineksen karjan suista.

Jos taas mietitään vuohta lahjana, on olemassa edelleen yksi lisäongelma. Vuohi on yksi hankalimmista tulokaslajeista herkillä alueilla. Villiintyneet tai puolivillit vuohipopulaatiot ovat mielettömän laajan ruokavalionsa ja ruokahalunsa ajamina horjauttaneet jopa sukupuuttoon herkkiä saarilajeja. Havaijilla vuohet söivät metsiköitä niin pitkälle, että metsälintulajeja hävisi. Australiassakin tuontikasvinsyöjät ovat aiheuttaneet suurta tuhoa. Vaikutukset voivat olla hankalasti kuviteltaviakin, arvaamattomia lajeja koskettavia. Suora ja epäsuora laidunnusvaikutus on osaltaan ajamassa esimerkiksi harvinaisempia Australian vompattilajeista ahtaalle.

Tulokaskasvinsyöjistä kärsinyt karvakuonovompatti
(kuva: wikipedia)

Tokihan aina voidaan ajatella, että luonto on muuttuva; lajeja tulee ja lähtee, minkäs teet. Pragmaattisesti ja vähänkin varovaisuusperiaatteen mukaisesti ajateltuna vuohia (tai karjaa) ei kuitenkaan kannattaisi viedä herkille alueille, joilla ihmiset haluavat pystyä olemaan nyt ja lähitulevaisuudessa. Lajikato kun ei ole vain kosmeettinen ongelma. 

On mainittava myös eläineettinen näkökulma. Vuohen lahjoittaminen alueelle, jossa ennemmin tarvittaisiin kestäviä energian- ja valkuaisenlähteitä, tarkoittaa kituuttavaa elämistä ja mahdollista nääntymistä. Joululahjaksi janoa, nälkää ja koettelemuksia, itse kullekin. 

Nautojen ja vuohien kasvattamista (tai lahjoittamista) perustellaan usein sillä, että "jos alueella ei mikään muu kasva". Näkemys on melko lyhytkatseinen; ei tule kasvamaankaan, mikäli maaperästä otetaan viimeinenkin irti. Monin paikoin ei ole - varojen puutteesta - edes kokeiltu laajamittaisesti kasvattaa pitkäjuurisia ruokakasveja, ruokapuita tai paikallisia, kuivankestäviä lajeja ruokaturvan takaamiseksi. Olisi siis saumaa myös aidosti kestäville "joululahjoille". 

Ethän anna vuohta tai lehmää lahjaksi, ennemmin sen kasvimaan tai puuta säästävän lieden. Vähän kaukonäköisempää joulunodotusta! 

maanantai 21. marraskuuta 2011

Pikku-Kurren lempipähkinä (ja ison myös)

Cashewpähkinä on ihan mahtava pähkinä, lempparini jo monen vuoden ajalta. Parasta cashew'ssa on sen ihana maku ja monikäyttöisyys. Varmasti siksi se onkin meidän perheessä eniten syöty pähkinä. Aiemmissa merkinnöissäni olen valmistanut siitä vaniljakastiketta ja lisännyt sitä kukkakaalikeittoon. Cashewpähkinäänkin taisin tutustua ensimmäistä kertaa kesätyössäni elävän ravinnon parissa. Elävässä ravinnossa cashewpähkinää käytetäänkin paljon. Siitä valmistetaan erilaisia kastikkeita ja kakkupohjia. Sen avulla murekkeisiin ja pirtelöihin loihditaan kermaisen täyteläistä makua.

Miedosti makea cashewpähkinä sopii niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin. Minä lisään paahdettuja cashewpähkinöitä usein salaattiin tai wokattujen vihannesten joukkoon. Liotetut ja tehosekoittimella soseutetut cashew't muodostavat mainion pohjan, josta voi rakentaa erilaisia salaatin- tai jälkiruokakastikkeita, tai vaikkapa pestoa. Kasvispihveihin ja murekkeisiinkin nämä rapeat herkut ovat omiaan. Ja smoothieen cashew't tuovat herkullista täyteläisyyttä. Tai sitten cashewpähkinöille ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään, ne ovat loistavaa naposteltavaa sellaisenaan.

Pähkinöiden terveyshyödyt vaikuttavat olevan ravitsemusasiantuntijoiden keskuudessa yleisesti tunnustettu asia. Cashewpähkinän yksilöidyistä terveyshyödyistä en löytänyt tutkimuksia, mutta moni asiantuntija totesi, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä niihin pätevät samat väittämät kuin muihinkin pähkinöihin. Cashewpähkinöissä on hurjasti proteiinia ja hyviä rasvoja. Muiden pähkinöiden tapaan niiden käyttö edistää sydämen ja verisuonten terveyttä sekä tasaa verensokerin heilahteluja. Ehkäpä länsimaihin keskittynyt ravitsemustutkimus ei ole hivenen eksoottisia cashewpähkinöitä vielä hoksannut kunnolla tutkia. Cashewpähkinöiden ravintosisältö ainakin on vakuuttavaa luettavaa: edellä mainittujen rasvojen ja valkuaisaineiden ohella niissä on runsaasti rautaa, magnesiumia, seleeniä. Noin esimerkiksi.

Koska pähkinät ovat niin hurjan terveellisiä, niitä syöttäisi mielellään jälkeläisilleen. Kaikkein parasta cashewpähkinöissä onkin niiden herkullinen maku, ne maistuvat jopa meidän hyvin ennakkoluuloiselle melkein kolmevuotiaallemme. Kun odotin tätä esikoistani, minulla oli suuret suunnitelmat siitä, miten syntyvää kasvissyöjää tultaisiin ruokkimaan: monipuolisesti erilaisia proteiinin lähteitä, tuoreita kasviksia, siemeniä, pähkinöitä. Lapsi oli kuitenkin toista mieltä ja suhtautuu edelleen vähintäänkin varauksellisesti kaikkeen uuteen suuhunpantavaan. Siksi olenkin tervehtinyt suurella ilolla jokaista vähänkin ravitsevampaa ainesta, jonka hän ruokalistalleen vuosien mittaan kelpuuttanut. Ja cashewpähkinät tälle Pikku-Kurrelle tosiaankin maistuvat.  

Ikään kuin kumotakseni edellä esitetyt väitteet cashewpähkinän monikäyttöisyydestä, valmistan taas cashewpähkinällä höystettyä sosekeittoa. Tämä vaan on niin hyvää ja alkavan talven ensimmäisenä pakkasiltana tunsin kaipaavani tällaista hitusen trooppista ja lämmittävää keittoa. Mutta ihan oikeasti, cashewpähkinästä voi valmistaa paljon muutakin!


Cashew-kookoskeitto



  •  2 rkl luomukookosöljyä
  • 2 luomuvalkosipulin kynttä
  • 1  luomubataatti (n. 250 g)
  • 4 luomuporkkanaa
  • 2 dl luomucashewpähkinöitä
  • 2 rkl luomuchilikastiketta
  • 4 dl luomukookosmaitoa
  • 1 tl kristallisuolaa
  • n. 6 dl vettä

Laita cashewpähkinät hetkeksi likoamaan lämpimään veteen. Pilko porkkanat, bataatti ja valkosipulin kynnet. Mittaa kookosöljyä kattilan pohjalle. Kun öljy on kuumaa lisää valkosipulin kynnet ja hetken kuluttua bataatin ja porkkanan palat. Kierittele niitä hetki öljyssä ja lisää n. puoli litraa vettä. Anna kypsyä n. 15 minuuttia. Lisää cashewpähkinät ja kookosmaito. Soseuta. Mausta chilikastikkeella ja suolalla. Pinnalle ripottelin muutaman paahdetun pähkinän sekä rouhin hieman lisää chiliä.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Löydä manteli!

Minulle manteli merkitsi pitkään ainesta, johon saattoi hyvällä tuurilla törmätä kerran vuodessa joulupuurossa. Vuosia sitten vietin useamman kesän valmistaen ja myyden kasvisruokaa, etupäässä elävää ravintoa. Kokeneen kasviskokin opissa minulle selvisi, että mantelihan muuntuu moneksi. Elävässä ravinnossa mantelia käytetäänkin paljon. Siitä voi tehdä erilaisia makeita ja suolaisia kastikkeilta ja levitteitä. Ohjeet ovat äärimmäisen simppeleitä, vaikkapa tähän tapaan:

Mantelilevite 
  • 1 dl liotettuja luomumanteleita
  • 1 rkl luomusoijakastiketta
  • luomuvakosipulin kynsi
  • luomukynteliä 
  • vettä
Huuhtele mantelit ja laita ne likoamaan pieneen vesitilkkaan yön yli. Laita mantelit, valkosipulin kynsi, soijakastike ja kynteli tehosekoittimeen, lisää vettä sen verran, että seoksesta tulee sopivan paksua. Minä yritin ensin soseuttaa mantelini sauvasekoittimella, mutta ne vaativat selvästi järeämpiä  välineitä sileän lopputuloksen saamiseksi. Manteli ja kynteli kuulostavat yhteensopivilta ja myös niiden maut rimmaavat mainiosti.

Rasva- ja kalorikammoon opetettu saattaa säikähtää manteleiden (ja pähkinöiden yleensäkin) ravintosisältöjä tutkiessaan. Manteleissa toden totta onkin runsaasti rasvaa ja proteiinia. Tosin syömisen perinteinen tarkoitushan on ollut kehon energiavarastojen tankkaaminen -seikka, joka kevyttuotteiden aikakaudella näyttää kääntyneen nurin niskoin. Minun mielipiteeni on, että mantelit ja pähkinät ovat juuri oikeanlaista RUOKAA. Niissä on paljon energiaa, tiivistyneenä puussa kasvaneeseen pakettiin. Niitä ei ole jalostettu tai muokattu, vaan ne ovat sellaisenaan erinomaista syötävää. Niitä ei tarvitse syödä mieletöntä määrää, vaan kohtuullinenkin annos riittää pitämään nälän loitolla pitkään. Miten taloudellista, ekologista ja järkevää sen sijaan, että söisi tolkuttoman määrän jotakin energiasta ja ravintoaineista puhdistettua höttöä!

Manteleita mutustellessani löysin paljon (minulle) uutta tietoa niiden ravintoarvoista ja terveysvaikutuksista. Manteleiden rasva laadultaan erinomaista, sellaista, joka  tekee hyvää sydämelle ja verisuonille. Manteleiden syönnin on todettu alentavan haitallista kolesterolia ja tasaavan aterian jälkeistä verensokerin nousua. Toisin kuin äkkinäinen päättelisi, manteleiden syönti jopa tutkimusten mukaan tukee painonpudotusta. Pähkinät ja mantelit tuntuvat elintarvikkeina olevan kaikenlaisten ravintoon liittyvien eipäs-juupas -väittelyden yläpuolella: niiden ravitsemukselliset hyödyt tunnustetaan koulukuntaan katsomatta. Ravinteikkuutensa ja helpon sulavuutensa takia manteleita suositellaan erityisesti lapsille.

Manteleissa on paljon kalsiumia, siksi ne ovat oiva lisä maidottomaan ruokavalioon. Niissä on myös huimasti E-vitamiinia, joka on tärkeä antioksidantti. Tarpeellisia ravintoaineita on paljon myös mantelin kuoressa, siksi onkin ihan hölmöä, että usein manteleihin törmää kuorittuina. Minusta kuorelliset matelit ovat sitä paitsi paremman makuisiakin.

Innostuin kokkaamaan ja kokeilemaan manteliteeman innoittamana kaikenlaista. Ravitsevat ja maukkaat mantelit ovat huippuherkullisia vaikkapa salaatin joukossa. Paahdoin manteleita kevyesti ja niiden maku parani ja voimistui entisestään. Moni ravitsemusasiantuntija tosin suosittelee, että pähkinöitä kuumennettaisiin vain varoen, etteivät niiden arvokkaat rasvat ja ravintoaineet tuhoutuisi. Paahtakaamme siis ihan pikkuisen vain :)


Manteli-kuskussalaatti

 

  • 1,5 dl luomumanteleita
  • luomuvalkosipulin kynsiä
  • luomupaprika
  • puolikas luomukesäkurpitsaa
  • 3 luomutomaattia
  • puolikas luomukurkku
  • 3 dl luomukuskusia
  • luomuoliiviöljyä
  • luomumustapippuria
  • luomukynteliä
  • luomusitruunan mehua
  • valkoista balsamiviinietikkaa
  • kristallisuolaa
  • palmusokeria

Rouhi mantelit karkeaksi rouheeksi vaikkapa tehosekoittimessa. Silppua valkosipulin kynnet. Kaada pannulle hiukan oliiviöljyä. Lisää valkosipulin kynnet ja hetken päästä mantelit. Paista hetki miedolla lämmöllä. Ripottele joukkoon ripaus suolaa.

Pilko paprika ja kesäkurpitsa. Paista kasviksia oliiviöljyssä, kunnes ne ovat sopivan kypsiä, eivät kuitenkaan ihan pehmeitä. Kaada kasvisten sekaan n. ruokalusikallinen valkoista balsamiviinietikkaa, ripaus suolaa  ja sokeria sekä reilusti mustapippuria.

Kuutioi tomaatit. Kaada tomaattien joukkoon ruokalusikallinen oliiviöljyä, hieman suolaa ja sokeria sekä reippaanlaisesti kynteliä.

Valmista kuskus paketin ohjeen mukaan. Salaattiin sopisi hyvin varmasti myös esimerkiksi quinoa tai bulgur, meillä sattui olemaan kaapissa kuskusia.
Kuutioi kurkku.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja sekoita mukaan vielä 1-2 ruokalusikallista sitruunamehua ja balsamiviinietikkaa.



Manteli-rusinajuoma

Mantelista on tosiaan moneksi ja ihan pakko oli kokeilla vielä tätäkin. Kaikki ravintoaineet ovat taatusti tallella ja helposti sulavassa muodossa seuraavassa mantelijuomassa, jota kokeilin ja kehittelin Ekolon Lenan vinkin pohjalta.


  • 1 dl luomumanteleita
  • 1 dl luomurusinoita
  • (n. 1dl appelsiinimehua liotukseen)
  • 2 dl appelsiinimehua 
  • 4 dl luomukauramaitoa 
  • luomukanelia
Huuhdo mantelit ja rusinat. Kaada astiaan appelsiinimehua, niin että mantelit ja rusinat peittyvät. Laita yöksi jääkaappiin. Aamulla mantelit ja rusinat ovat imeneet mehun ja ne on helppo surauttaa soseeksi tehosekoittimella. Lisää tehosekoittimeen appelsiinimehu ja kauramaito. Anna pyöriä hetki. Ripottele sekaan runsaasti kanelia.

Parhaan arvion juomalle antoi vähän vaille 3-vuotias yövieras, joka totesi aamiaismukillisensa ääressä, että "tämä on niin hyvää, että ihan kuono hörähtää". Hyvää tästä tuli minunkin mielestäni ja oikeastaan ympyrä sulkeutui: tämähän maistuu ihan joululle!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mahdottoman makea juttu

Makeutusaineita ja palmusokeria Ekoloinen on maistellut ansiokkaasti aiemminkin. Masarang Arenga palmusokeri ja sen tarina on vaan niin herkullinen aihe, etten malta olla tarttumatta siihen minäkin (ja samalla saan myös hyvän syyn leipoa jotain herkkua). Jos jotain tuotetta suosimalla voi yhtä aikaa edesauttaa kokonaisten sademetsäekosysteemien ennallistamista, olla mukana projektissa, jonka kautta paikalliset maanviljelijät saavat toimeentulonsa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla, makeuttaa terveellisemmin, valmistaa ihanalla karamelliaromilla höystettyjä herkkuja... niin sehän on jo melkein liian hyvää ollakseen totta!

Kaikki alkoi siitä, kun alunperin hollantilainen mikrobiologi Willie Smits kohtasi Borneollaisella torilla pohjattoman surulliset silmät. Silmät kuuluivat oranginpoikaselle, jonka Smits myöhemmin saman päivän iltana löysi hylättynä roskiksesta. Smits vei sairaan oranginpoikasen kotiinsa ja hoiti tämän terveeksi. Sana levisi ja Smits sai pian lisää salakuljettajien uhreiksi joutuneita, hylättyjä orankeja huolehdittavakseen. Hän tiesi kuitenkin, että orangin ainoa todellinen koti on sademetsä. Perustamansa Borneo Orangutang Survival Foundationin (BOS) kautta Smits ryhtyi etsimään keinoja palauttaa orankeja alkuperäiseen ympäristöönsä. Nopeasti selvisi, että orankien pelastaminen nivoutui kiinteästi alueen sademetsien surkeaan tilaan ja paikallisen väestön taloudelliseen ahdinkoon. BOS hankki 2000 hehtaaria hakattua, palanutta sademetsää. Nerokkaan suunnitelman, jonka ekologisia yksityiskohtia  ei minun asiantuntemuksellani selosteta (Smits tekee sen itse erittäin hyvin tällä videolla), avulla Samboja Lestarin alueesta luotiin muutamassa vuodessa elävä metsä tuhansine kasvi- ja eläinlajeineen, turvapaikka myös orangeille. Myöhemmin sademetsää on ennallistettu Smitsin käynnistämissä projekteissa lisää.

Sokeripalmuilla on merkittävä rooli sademetsän perustamisessa. Ne kasvavat ainoastaan monimuotoisissa ympäristöissä, niiden pitkät juuret estävät eroosiota, ne ovat valtavan  monikäyttöisiä puita.   Sokeripalmut kestävät hyvin tulta ja sademetsän laidoilla kasvaessaan ne muodostavat suojaavan kehän, joka pysäyttää metsäpalot. Alusta asti Smitsin toiminnan ohjenuorana on ollut antaa aktiivinen rooli paikallisille ihmisille. Sokeripalmujen nerokkuus on siinä, että nektaria (josta palmusokeri siis valmistetaan) voidaan kerätä niiden kukinnoista kymmeniä litroja päivittäin puuta lainkaan vahingoittamatta.  Paikallisasukkailla on hyppysissään nektarin keräämiseen tarvittava tieto ja taito. Palmujen avulla ihmiset voivat saada toimeentulonsa elävästä sademetsästä. Tätä kaikkea on ollut koordinoimassa Masarang, joka on voittoa tavoittelematon indonesialaienen luonnonsuojelujärjestö (jonka on tietysti perustanut -kukas muukaan kuin Willie Smits). Masarang on perustanut sen, superekologisen ja päästöttömän sokeritehtaan, josta palmusokeri Ekoloonkin tulee.

Palmusokeri on huomattavasti valkoista sokeria ravinteikkaampaa ja sen glykeeminen indeksi on matalampi eli se nostaa verensokeria hitaammin. Minä en uskalla väittää sen olevan suorastaan terveellistä, mutta ainakaan se ei ole läheskään yhtä epäterveellistä kuin valkoinen sokeri. (Terveellisyyshän on vain yksi ja ainakin minulle usein (liian usein?) varsin toissijainen ruokakriteeri.) Ruoanlaitossa palmusokeri toimii kokemusteni perusteella oikein oivallisesti, esimerkiksi erilasissa wokeissa ja keitoissa. Leivonnassa sen käyttö vaatii pientä harjoittelua, leipominen on usein varsinaista salatiedettä ja aina hitusen arvaamatonta puuhaa. Toisella leivontakerralla sain kuitenkin tämän mustikkapiirakan suhteet osumaan mielestäni aika nappiin (ensimmäinen yritys jäi hiukan mauttomaksi, mutta pieni lisäys sokerin määrään korjasi tilanteen).     
 


Mustikkapiirakka





Pohja:

  • 1,5 dl luomusoijajugurttia
  • 100 g sulatettua margariinia (sinistä Keijua)

  • 2,5 dl luomuvehnäjauhoja
  • 1,5 dl palmusokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
täyte:

  • n. 5 dl mustikoita
  • 1 dl luomusoijajugurttia
  • ½ dl palmusokeria

Sekoita jugurtti ja sulatettu margariini keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä seokset. Voitele piirakkavuoka (n. 25 cm halkaisijaltaan) ja leivitä taikina vuokaan tasaisesti. Sekoita mustikat, jugurtti ja sokeri keskenään ja kaada seos piirakkapohjan päälle. Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa n. 40 minuuttia (meidän kiertoilmauunissa piirakka paistui puolessa tunnissa).

Vaniljakastike cashew-pähkinöistä

  • n. 1 dl luomucashew-pähkinöitä
  • n. 2dl vettä
  • 2 rkl palmusokeria
  • hyppysellinen luomuvaniljajauhetta (ehkäpä n. 1/4 teelusikallinen) 
Valmista liotetuista pähkinöistä ja vedestä tasainen kastike tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Sekoita mukaan palmusokeri ja vaniljajauhe.

torstai 3. marraskuuta 2011

Pika(ruoka)postaus

Viime viikko ja viikonvaihde hujahtivat messutouhuissa. Ekolo otti osaa toista kertaa Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuille. Minulle kerta oli näytteilleasettajan roolissa ensimmäinen ja enpä ollut aiemmin hoksannutkaan, miten kova homma messujärjestelyissä oikein on. Kun  sitten ärhäkkä syysflunssa vielä kaatoi viime hetkellä petiin vanhemman kollegani Saijan, muodostuivat messupäivät varsin työntäyteisiksi.

Kaiken kaikkiaan messut olivat kuitenkin tosi positiivinen yllätys. Siellähän oli oikeasti mukavaa, ihmiset olivat kivoja ja kiinnostuneita meidän tuotteista. Varsinaisiksi hittituotteiksi osoittautuivat Govindan makeiset, miltei jokainen niitä maistanut lankesi kiusaukseen ja osti paketillisen. (linkin takaa löytyy puolueellisesti oma suosikkimakuni) Myös kookosöljy tuntui kiinnostavan ihmisiä kovasti, samoin Arengan palmusokeri. Kävi niin mukavasti, että kysyntä ylitti odotuksemme ja pitkin viikonloppua sain toimia kuormakamelina roudaten lisää esitteitä, paperikasseja, öljy-. tee- ja sokerilaatikoita Messukeskukseen.

Bloggailuille ja kokkailuille ei siis jäänyt juuri aikaa. Hitusen messumylläkästä toivuttuani ajattelin valmistaa kiireteemaan sopivasti supernopean ja helpon pikaruoan Sezhuanin nuudeleista. Jos on oikein kiire, nuudelikeitto valmistuu parissa minuutissa ja ilman hellaakin. Nuudelit kulhoon, vedenkeittimestä kuumaa vettä päälle ja muutaman minuutin odottelun jälkeen keitto on valmis. Ruokaisamman ateriasta saa, kun lisää joukkoon kuutioitua tofua. Maustamaton tofu loiventaa mukavasti nuudelisopan maukua. Yleensä pikanuudelit ja eritoten niiden valmiit maustepussit ovat täynnä lisäaineita, aromivahventeita ja suolaa. Luomuversio on maustettu aidoilla mausteilla.

Tofu-nuudelikeitto



  • puolikas paketillinen maustamatonta luomutofua
  • öljyä paistamiseen
  • Paketillinen Sezhuanin luomukasvis-pikanuudeleita


Kuutioi tofu. Paistele tofua hetki öljyssä pannulla. Valmista nuudelikeitto paketin ohjeiden mukaan. Sekoita tofukuutiot keiton joukkoon ja anna niiden maustua hetki sopan seassa. Valmis! Raikkautta ateriaan saa silppuamalla joukkoon tuoreita kasviksia, vaikkapa tomaattia, kurkkua tai kaalia.