tiistai 31. joulukuuta 2013

Jälkitunnelmia vaihdon jälkeen: Ihastuttavan vihastuttava Tansania


 
Sähkön, ajan ja toimivan tietokoneen puuttuessa blogikirjoittelu muuttui mahdottomaksi tehtäväksi, mutta Suomen kamaralle palattuani koitan nyt tiivistää jotain vieraassa kulttuurissa kokemaani.

Niin kuin jokaisen rakkauden kohdalla, alkaa ajan kuluessa nähdä myös rakkaansa huonommat puolet. Olisi ollut suorastaan mahdotonta ja erittäin naivia elää kuplassa ja nähdä vain hyvää kaikessa. Vaikka  osa kulttuurieroista hauskuttaa ja niiden omaksuminen on mielenkiintoista, tuli joitain epämiellyttäviäkin eroja vastaan. Toisinaan hieman liiallisuuksiin menevä paikallisten uteliaisuus turhautti, sillä mzunguna (valkoisena) olet aina huomion kohteena, mihin tahansa menetkin. Joskus tuo mzungun huutelu on hyvällä tarkoitettua, mutta joskus siinä oli myös rasistisempi sävy ja varsinkin oletus siitä, että ihonväri kertoo varallisuudesta tuntui turhauttavalta.

Jos alku siis meni ihastuessa, kului loppuaika valitettavasti myös vihastuessa maan organisoinnin puutteeseen sekä korruptoituneeseen toimintaan. Esimerkiksi yliopisto-opintoni olivat yli kuukauden myöhässä, mistä syystä opintojen järjestäminen muuttui varsin järjettömäksi näin lyhyen vaihdon aikana. Korruptiosta sen sijaan kielivät saamani oudot ehdotukset todistusten parantamisesta rahaa vastaan sekä lahjonnan kulttuuri viranomaisten toiminnassa. Myös naisen aseman totesin olevan yhä surullisen huolestuttava, vaikka se jonkin verran onkin parantunut siitä mitä se on ollut. Oli väsyttävää kohdata alentavan vihjailevia ehdotteluja sekä lääkärin, opettajan että poliisin toimesta ja todeta henkilökohtaisesti, miten alentavaa kohtelua naiset saavat kestää vielä nykymaailmassakin.

Yllättävää oli myös varsinkin kaupungissa vallitseva pinnallisuuden kulttuuri, jota en olisi osannut odottaa Tansaniaan mennessä. Hikisistä ja puutteellisista oloista huolimatta ihmiset kulkivat rypyttömissä kauluspaidoissa, useimmat joka viikko hiustyyliä vaihtaen ja muutenkin ulkoinen habitus näytteli hyvin suurta osaa tuossa kulttuurissa.  Pinnallisen Dar es Salaamin kaupunkielämän jälkeen parhaimpia hetkiä vaihdossa olivatkin, kun pääsin karkaamaan bussilla pois kaupungin hälinästä maaseudulle, kohti aidompaa Tansaniaa pienine kylineen, saviasumuksineen ja viljelyksineen.  Oli vaikuttavaa nähdä kyläläisten heräävän jo neljän aikoihin kantamaan vettä lähimmästä kaivosta, sillä näissä kylissä jokainen valoisa hetki päivästä käytetään hyväksi. Maaseudulla elämä pyörii enemmän oman perheen ja kylän ympärillä ja elanto perustuu usein viljelyksiin. Siellä täällä näkikin kyläläisten kantavan tavaroita päänsä päällä, värikkäät kankaat ylle kiedottuina ja Masai-heimolaisten kauppaavan metsästämäänsä pienriistaa. Tämän alkuperäisen kansan elon näkeminen rinnakkain modernin, älypuhelinta näppäilevän  kaupunkilais-tansanialaisen rinnalla veti toisinaan sanattomaksi. On kuin kaksi eri maailmaa eläisi rinnakkain; länsimaalaistunut moderni ja alkuperäinen traditionaalinen tansanialainen.

 
 

Vieraillessa paikallisten asunnoissa oli äärimmäisen köyhyyden näkeminen myös hyvin hämmentävä kokemus;  kun näkee miten ahtaasti ja vaatimattomasti ihmiset elävät ja silti tuntuu, ettei asiaa sisäistä. Useilla työpäivät olivat pitkiä, joillakin 10-tuntisia kuutena päivänä viikossa ja osa myös nukkui työpaikallaan. Silti kovasta työskentelystä huolimatta useista töistä saatava huono palkka ei riitä koko elämän aikana edes asunnon ostoon. Tästä syystä Ekolonkin edustama paikallisten tuottajien tukeminen sekä reilun kaupan sopimukset tuntuvat nyt entistä tärkeämmiltä. Myös paikalliset opiskelijat elivät kovissa oloissa, vähintään kaksi ihmistä jakoi yhden sängyn ja huoneissa saattoi asua 12 opiskelijaa, osa lattialla ja osa parvekkeella nukkuen.  Pelottavaa oli huomata, ettei köyhyyden näkeminen herättänyt odotetunlaisia tunteita siitä yksinkertaisesta syystä, että sitä ei voinut käsittää ja sisäistää, vaikka sen omin silmin näkikin. Tämä sama hämmentävä kokemus toistui muidenkin vaihto-opiskelijoiden keskuudessa.  Toisaalta taas maan köyhyys ja saastuneisuus herättivät ajoittain voimakkaita voimattomuuden tuntemuksia; ongelmat ovat niin syvällä ja ihmisiä niin paljon, etten voi auttaa, kun en tiedä mistä alkaisin. Luontoa arvostavana varsinkin roskien poltto ja kippaaminen jokiin ja meriin tuntuivat pahalta. Olisi niin tärkeää, että kaikki tekisivät jotain yhteisen pallomme puolesta. Toisaalta roskien käsittelystä ja kierrätyksestä paikallisten kanssa keskusteleminen sai tajuamaan, että tämänkin muutoksen tekemiseen tarvitaan paljon rahaa, jota kehitysmaalla ei ole tähän asiaan panostaa. Helpotusta maailmantuskaan toivat kuitenkin maaseudun luonnon ja puhtaamman ympäristön näkeminen, ja ne saivat tajuamaan miten kaunis maa Tansania onkaan.  Safarit ja suuret nisäkkäät ovat onneksi tiukkaan suojeltuja ja myös sademetsä-alueet tarkkaan varjeltuja. Vihreän niittyistä ja puhtaita metsäisiä alueitakin oli suhteellisen paljon, kun pääsi ulos kaupunki-alueelta.

 
 

Sosiaalinen ympäristö ja kanssakäymisen kulttuuri oli sekin täysin omanlaisensa. Hiljainen ja varsin itsenäisesti toimiva suomalainen yhteiskunta on totaalinen vastakohta tälle äärettömän sosiaaliselle ja uteliaalle afrikkalaiselle kansalle.  Oman tilan puute ja yksityisyyden puuttuminen olivatkin omalla kohdallani sopeutumisen haastavin osuus. Kanssakäymisessä kun ei aina riitä, että tervehtii vastaantulijaa, vaan kohteliasta on aina kysyä myös muita kuulumisia sekä esimerkiksi aamuisin: Miten heräsit tänään? Lisäksi syödessä tulisi pöytään tulijalle aina muistaa mainita ”karibu”, eli tervetuloa syömään ruokaani. Tällaisessa yltiösosiaalisen smalltalkin opettelussa ja omaksumisessa olikin tekemistä kaltaiselleni hiljaisemmalle mzungulle. Vaikka uteliaisuuteen väsyikin, en toisinaan voinut pidätellä hymyä, kun silloin tällöin joku paikallinen yhtäkkiä sulki käteni käsiinsä ja sanoi ”Anniina, I’ve missed you so much, how are you?”  Suurimmaksi osaksi ihmiset olivat hyvin auttavaisia ja hyväntahtoisia. Esimerkiksi eräänä päivänä ostaessani liikkuvan bussin ikkunasta jäätelöä, en ehtinyt saada vaihtorahoja ennen kuin bussi lähti liikkeelle. Sanoin katukauppiaalle, että hän voi pitää rahat, mutta seuraavassa pysähdyksessä huomasin, että hän oli jättänyt kärrynsä ja juossut bussin perässä tuomaan vaihtorahojani.
 


Se, että bussin ikkunasta tosiaan pystyy ostamaan näppärästi tavaroita, eikä kaikki ole niin säädeltyä ja kiellettyä kuin Suomessa, sai elämisen tuntumaan enemmän elämältä kuin kotipuolessa. Lisäksi jatkuva äänien, tuoksujen ja ihmisten sekamelska loivat taianomaista tunnelmaa ja kaikkien aistimusten jatkuvassa tulvassa tulee tunne, että on todella elossa joka sekunti. Yhteisöllisyyttäkin jään kaipaamaan tuosta maasta.  Se, että ihmiset kutsuvat hellästi toisiaan siskoiksi ja veljiksi joka paikassa, tuntuu hyvältä. Myös täysin epäröimätön lähimmäisen auttaminen ja jakaminen ovat hienoja asioita tansanialaisessa kulttuurissa ja siihen ihmiset ovat kasvaneet ja tottuneet pienestä pitäen. Esimerkiksi täpötäysissä busseissa on aina tilaa vielä yhdelle, vaikka sitten toisen sylissä kaikki ruuat jaetaan ehdoitta niin, että jokaiselle on jotain ja yksilön huolet ovat kaikkia koskettavia ja yhdessä ratkottavia. Tansanialaiset osaavat ottaa myös ilon irti pienistäkin asioista ja asenne elämään on positiivinen. Vaikka moni asia saattaakin olla huonosti, on silti paljon asioita, joista länsimaalaiset voisivat ottaa mallia. Kokonaisuudessaan Tansania oli siis täysi ääripäiden yhdistelmä; ihanan mahtava ja hämmentävän raskas kokemus samaan aikaan,  ihan kuin Afrikka itsekin; vastakohtien paikka.


perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluisia herkkuja

Näin joulun tienoilla on hauska väkerrellä kaikenlaisia pieniä mausteisia herkkuja, joita sitten mutustella glögin kaverina tai jouluisessa kahvi- tai teepöydässä. Hieman jatkojalostaen pähkinöistä, luumuista, taateleista ynnä muista syntyy helposti kivoja jälkiruokia,vähän vaihtelua ja vastapainoa ainaisille suklaakonvehdeille :) 
Tähän postaukseen kokosin lempparireseptejäni: helppoja, nopeita ja maistuvia.

Taateli-tahinikaramellit

Näiden vinkeiden makeisten reseptin löysin täältä. Tahinin, taateleiden, kardemumman sekä suolan yhdistelmä kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pakkohan tätä oli testata. Tuloksena oli mehevän mausteisia herkkuja, joiden makuun päälle ruohitut suolakiteet toivat ihan uusia ulottuvuuksia.
  

Valitse makeisiin tuoreita meheviä taateleita. Tee taateleista ja tahinista tehosekoittimella tasainen massa. Lisää seokseen kookosöljy ja kardemumma. Kauli/painele massasta tasainen levy esim. kahden voi/leivinpaperin välissä. Pistä jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa muutaman tunnin kuluttua sopivankokoisiksi suupaloiksi. Rouhi päälle kristallisuolaa. Säilytä valmiit karamellit jääkaapissa.


"Kookoskaarna"

Mikähän mahtaisi olla oikea suomenkielinen nimitys tällaisille makeisille? Englanniksi näitä sulatetusta suklaasta tai kookosvoista tehtyjä levyjä kutsutaan sanalla "bark", suomeksi tuo kaarna vaan kuulostaa hieman... omituiselta. Suklaasta tehtyä versiota voinee kutsua suklaaksi, mutta kun raaka-aine on kookos, niin ehkä sekään ei ihan sovi. No mitä väliä nimestä, kun resepti on supersimmeppeli, lopputulos hyvä ja terveellinenkin :) 


  • 2 dl kookossosetta
  • n. 1-2 rkl kookossokeria
  • manteleita, kaakaonibsejä, goji-marjoja, inkamarjojoa, rusinoita, kurpitsansiemeniä.... 
Sulata kookossose vesihauteessa. Lisää seokseen makeutusta maun mukaan. Kaada sulatetttu kookossose leivinpaperille ohuehkoksi levyksi. Ripottele pinnalle kuivattuja marjoja, siemeniä, kaakaonibsejä, pähkinöitä, mitä vaan. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.


Luumumousse

Tämän ihanan vegaanisen vanukkaan ohjeen bongasin viime joulun alla Puolitiessä-blogista. Luumumousse on äärimmäisen helppotekoinen ja maistuu niin joululta!



Laita luumut likoamaan muutamaksi tunniksi. Kaada luumuista ylimääräinen neste pois ja sekoita luumut ja tofu tehosekoittimessa. Vispaa kerma vaandoksi ja sekoita tofu-luumuseos sekä kermavaahto keskenään. Mausta kanelilla ja vaniljalla. Lisää makeutusta, jos tarvitaan.


Lakritsinjuurella ja vaahterasiirapilla maustetut pähkinät

Lakritsin ja vaahterasiirapin makuyhdistelmä on vaan niin mainio. Nämä pähkinät valmistuvat muuten alle kymmenessä minuutissa!


  • n. puoli desiä luomuvaahterasiirappia 
  • 2-3 tl luomulakritsijuurijauhetta
  • 2-3 dl luomupähkinöitä (manteleita, hasselpähkinöitä, pekaanipähkinöitä)

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen Sekoita vaahterasiirappi ja lakritsijuurijauhe keskenään. Kaada seos pähkinöiden sekaan ja sekoittele hyvin. Levitä pähkinät uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 150 asteisessa uunissa n. 5 minuuttia.

torstai 5. joulukuuta 2013

Marjaisa raakakakku

Raakakakkuja rakentaessa vain mielikuvitus on rajana - herkulliset ja terveelliset kakut syntyvät pähkinöiden, hedelmien, marjojen ja mausteiden luovasta yhdistelystä. Kylmäpuristettu luomukookosöljy (tai vaihtoehtoisesti kaakaovoi) on raakakakuissa kätevä ainesosa. Kookosöljy lisätään kakkuun sulatettuna, ja kun kakku sitten pannaan kylmään, kookosöljy jähmettyy ja pitää kakun kauniisti koossa. Raakakakun valmistukseen tarvitaan monitoimikone tai hyvä tehosekoitin. Kakun tekoon jähmettymisineen kaikkineen kannattaa varata aikaa muutama tunti (josta suurimman osan kakku tekeytyy itsekseen jääkaapissa tai pakastiumessa). 

Tällä kertaa tein kakun, jossa mehevän pähkinäinen pohja ripauksella kanelia. Välissä on juustokakkumainen kerros cashewpähkinöistä, sitruunamehusta ja kookosöljystä. Kakun päälle kippasin reippaasti raikkaita pakastemarjoja. Kakun teko on hyvä aloittaa laittamalla cashewpähkinät likoamaan muutama tunti etukäteen.  Helpointa kakku on koota irtopohjavuokaan, mutta myös mikä tahansa korkeareunainen astia leivinpaperilla tai tuorekelmulla vuorattuna kelpaa. Tämän reseptin määrillä syntyy pienehkö, halkaisijaltaan n. 15 cm kakku.

Marjaisa raakakakku




Pohja:
2,5 dl pähkinöitä (käytin sekoitusta, jossa manteleita, parapähkinöitä, hasselpähkinöitä sekä saksanpähkinöitä)
1,5 dl rusinoita
2 rkl kookosöljyä (sulatettuna)
ripaus kanelia
ripaus kristallisuolaa

Mittaa kaikki pohjan ainekset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Sekoita ainekset keskenään sopivan tasaiseksi massaksi, minä tykkään jättää pohjan vähän "rouheiseksi". Taputtele pohjataikina kakkuvuoan pohjalle sentin tai parin paksuiseksi kerrokseksi

Cashewtäyte:
3,5 dl cashewpähkinöitä
3 rkl sitruunamehua
1 dl kookosöljyä (sula
0,5 tl vaniljajauhetta
n. 2 rkl kookossokeria

Kaada cashewpähkinöiden liotusvesi pois. Sekoita cashewpähkinät tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Kaada pähkinöiden joukkoon vesihauteessa sulatettu kookosöljy, sitruunamehu, kookossokeri ja vaniljajauhe. Sekoita tasaiseksi. Kaada cashewtäyte kakkupohjan päälle ja levitä tasaiseksi.

Marjapäällyste:
n. 3 dl pakastemarjoja (käytin mustikoita ja vadelmia)
(agavesiirappia)

Kaada hieman sulaneet pakastemarjat cashewtäytteen päälle ja painele kevyesti, että marjat uppoavat hieman täytteeseen. Marjojen päälle lorautin pikku tilkan agavesiirappia.

Pistä kakku pariksi tunniksi jääkaappiin / n. tunniksi pakastimeen. Kakku on valmis, kun täyte on jähmettynyt sopivaksi.

Koristeluun:
Lisää marjoja
Kookoshiutaleita

Koristele kakku marjoilla ja parilla hyppysellisellä kookoshiutaleita.  

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kvinoa-karjalanpiirakat

Quinoa tai kvinoa on alkujaan eteläamerikkalainen, huippuravinteikas kasvi, jonka luomuversiota viljellään nykyisin täällä Suomessakin. Kvinoan pienet siemenet ovat erinomaisen ravinteikasta syötävää. Luontaisesti gluteeniton kvinoa sisältää mm. runsaasti aminohappokoostumukseltaan laadukasta proteiinia, kivennäisaineita (esim. rautaa ja magnesiumia) sekä ruoansulatukselle hyödyllistä kuitua. Kvinoa myös maistuu hyvältä ja sopii monelaisiin ruokiin.

Suomalainen luomukvinoa käyttäytyy kokemusteni mukaan ruoanvalmistuksessa pikkuisen "perinteisestä" poikkeavasti. Eri lajikkeiden eroa voisi kuvata niin, että aiemmin käyttämäni, muualla viljellyt kvinoat muistuttavat riisiä, suomalainen puolestaan puuroriisiä. Siksi aiemmin täällä Ekoloisessa jakamani kvinoan keitto-ohjeet eivät ihan sellaisenaan päde suomalaiseen luomukvinoaan. Se nimittäin kypsyy huomattavasti muita lajikkeita nopeammin ja pyrkii puuroutumaan. Siksi se ei minusta ole parhaimmillaan lisukkeena tai salaateissa vaan nimenomaan sellaisissa ruoissa, joissa puuroutumistaipumuksesta on etua. Siispä suomalaista suosittelen mm. kasvispihveihin, pasteijoiden täytteeksi, puuroihin... Se sopii myös mainiosti karjalanpiirakoiden täytteeksi -mukavaa (ja ravinteikkaampaa) vaihtelua perinteisille riisipiirakoille :)     



KVINOA-KARJALANPIIRAKAT (n. 30 pienehköä piirakkaa)



Täyte:
2 dl luomukvinoaa
3,5 dl luomusoijakermaa
3,5 dl vettä
(tai 7 dl luomusoijamaitoa)
kristallisuolaa

Kuori:
1,5 dl kylmää vettä
2 dl luomuruisjauhoja
1,5 dl luomuvehnäjauhoja
0,5 tl kristallisuolaa

Voiteluun:
1 dl luomusoijamaitoa
3 rkl luomuöljyä (esim. paistoöljy)
ripaus kristallisuolaa

Täyte:
Huuhtele kvinoa huolellisesti lämpimällä ja siten kylmällä vedellä. Näin kvinoan makuun hienoista kitkeryyttä tuova saponiini irtoaa. Mittaa kattilaan soijakerma ja vesi (tai vaihtoehtoisesti soijamaito, kerma kuitenkin antaa täytteelle mukavan pehmeän maun). Lisää huuhdeltu kvinoa kiehuvaan nesteeseen. Lisää ripaus suolaa. Keitä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia. Varo polttamasta puuroa pohjaan, muista sekoitella välillä. Lisää tarvittaessa nestettä, jos puuro on liian paksua.

Kuori:
Mittaa kulhoon kylmä vesi, sekoita joukkoon jauhot ja suola. Vaivaa taikina tasaiseksi. Ripottele leivinpöydälle ruisjauhoja. Pyöritä taikinasta pötkö ja jaa se n.30 osaan. Pyörittele palat palloiksi ja kauli ohueksi soikioksi. Taputtele ylimääräiset jauhot pois ja nosta lätty pellille.
Lusikoi kuoren päälle kvinoapuuroa niin, että reunoilta jää sentti tai pari tyhjäksi. Rypytä piirakan reunat sormin. Toista 30 kertaa :)

Paista piirakoita 275 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Voitelu:
Sekoita soijamaito, öljy sekä ripaus kristallisuolaa keskenään. Voitele seoksella kypsien piirakoiden pohjat ja reunat.

Nauti lämpiminä :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pelkoa ja palkintoa aivojen alaosissa, ja miksi Motörhead olikin oikeassa (Tunteet vol. 2)



Täältä tunneaiheen puolelta, eli saarnauksen, sekaannuksen ja moralisointiriskien sudenkuopasta, terve! Mietin aina välillä, miksi väkisinkin pistän itseni selostamaan aiheista, jotka saavat herkästi moskaa satamaan niskaan, mutta en keksi kovin katu-uskottavia syitä. Minussa yksinkertaisesti herää epämuodikkaasti myös tunteita, kun näen, että todistusaineisto olisi sellaisten puolella, joita sorretaan mukarationaalisista syistä. Harmin paikka tätä pinnettä.

Eläinsarjan ensimmäisessä tunteita koskevassa bloggauksessa pohjustin taustoja sille, mitä tarkoitan, kun esitän väitteitä tunteiden kehittymisestä ja samankaltaisuudesta eri lajien välillä. Näkökulmani on väkisinkin luonnontieteellinen. Jokainen on rajoittunut omalla tavallaan, ja moneen suuntaan.

Missä ne tunteet sijaitsevat, missä niiden pääkeskus on? Aivoissa suht itsestäänselvästi, joskin monia asioita vielä selvitellään. Se, mikä tunneaiheen teki ennenvanhaan vaikeaksi, olikin aivofysiologian ja neurologian tieteenalojen kehittymättömyys. Jos tunteet käsitettäisiin yhä täysin eteerisiksi asioiksi, niiden voisi kuvitella lilluvan yksinomaan vaikka minun yksittäisessä päässäni. Muut eläimet eivät puhu meidän kieltämme, emmekä me erityisesti niiden, joten psykologisten ja logiikkaan pohjaavien perusteiden kautta päädyttiin muinoin varsin helposti siihen, ettei tunteita voi muilla ajatella olevankaan. Tästä enemmän sarjan aiemmassa bloggauksessa. Epäloogisen ihmiskeskeinen näkemys olisi realisoituessaan surkean rajoittunut, ja eläisimme yksin kokonaista planettaa. Onneksi lajimme ei kuitenkaan ole ihan näin yksinäinen, ellei sitten omissa päissään.


"Olisipa mahtavaa löytää kiinnostavia elämänmuotoja muilta planeetoilta..."
"...ja tietää, ettemme ole yksin."


Selostin ensimmäisessä tunnebloggauksessa, että tunteet ovat samanlainen, evolutiivisesti kehittynyt ja edullinen ilmiö eläimille kuin selviytymistä ylläpitävät kipuaisti, nälkä ja jano. Ne ohjaavat kaikkia meitä eläimiä, vaikka ennenvanhaan käytettiinkin harhaanjohtavasti aina sanaa "vaisto" muiden eläinten kohdalla. Tunteet ovat siis hyvin hyvin vanha ilmiö, yhteinen valtavan suurelle määrälle eläinlajeja. Tunteiden kokeminen vaatii vain yksinkertaisen tietoisuuden, eikä valtaisaa älyä (tästä lisää tietoisuusbloggauksessa). Itse asiassa ei ole ollenkaan sanottua, että hyvin älykäs eläin tuntisi voimakkaammin kuin tyhmä otus. Päinvastainenkin olisi yhtä mahdollista!

Tunteita voi tutkia aivokuvantamisen menetelmin. Tietty perustunne aktivoi tietynlaisen verkoston aivoissa, kun tunteet tulevat tietoisesti tulkituksi yksilökohtaisina tuntemuksina (l. feeling). Tunnetietoisuus on oletettavastikin vanhin tietoisuuden muoto. Sen ansiosta ne toopemmatkin otukset kokevat maailman yksilöinä. Sekä ihmisellä että muilla eläimillä yksilön persoonallisuus ja kokemus on aina uniikki, johtuen geneettisistä eroista ja kaikesta elämän aikana koetusta.

Perustunteiden ydin on kuorta syvemmällä aivoissa, evolutiivisesti vanhoissa aivojen osissa. Sieltä löytyvät rakenteet, jotka ovat meille yhteiset muun aivot omistavan eläinväen kanssa. Perustavimmissa tunteissa ihminen ei eroa muista nisäkkäistä juurikaan, ja kaukaisempienkin sukulaistemme voidaan olettaa olevan pitkälti rinnallamme tuntemisessaan. Nykyisen tutkimuksen tuloksiin nojaten voi oikeastaan sanoa, että tunteet ovat eläinten aivoissa tapahtuvia, biologisia prosesseja. Eivät mitään yksinomaan inhimillistä, todellakaan. Esimerkiksi paniikkia, surua, kärsimystä ja hätää luotsaava perussysteemi aivoissa on samanlainen ihmisellä ja muilla nisäkkäillä, sekä myös linnuilla. Masennuksen tutkimisessa kohdistetaan huomiota erityisesti tuon paniikki-ahdistus-suru-systeemin aktivoitumiseen koehenkilöiden - ihmisten ja ei-ihmisten - aivoissa. Tutkimusraportit (esim.) ovat melko raskasta luettavaa, useammalla kuin yhdellä tavalla.


Ihmisen ja marsun aivorakenteet, joissa tapahtuu silloin,
kun henkilö kokee surua tai ahdistuneisuutta
(Panic/Anxiety/Grief). (Wright & Panksepp 2011) 

Usein puhutaan kärsimyksestä ja sen minimoinnista muiden eläinten varastoimisen yhteydessä. Kuitenkaan kärsimystä ei juurikaan määritellä. Esimerkiksi pelko on hyvin vanha tunne. Monet meille kaukaiset eläimet, joiden kipuaistin samankaltaisuudesta omamme kanssa ei ole aivan täyttä varmuutta, voivat kokea niin voimakasta pelkoa, että se tulisi laskea kärsimykseksi. Aivan kuten voimakas kipukin. Mutta tästä varsinaisesta kärsimys-aiheesta myöhemmin, sitten, kun uskallan lähteä liippaamaan kaloja ja muita hyvin kaukaisia sukulaisia.

Negatiivisia tunteita koskevista tutkimuksista nousee esille eräs asia, jonka puuttumista poliittisesta eläinkeskustelusta en voi ymmärtää. Tutkitusti pahin eläimelle kärsimystä aiheuttava tilanne on sellainen, jossa se ei itse voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Luonnonvaraisetkin eläimet kohtaavat saalistusta, aggressiota, sairauksia ja muita ikäviä tilanteita. Ne voivat kuitenkin aina pyrkiä poispäin negatiivisista asioista, käpertyä jonnekin, itselääkitä (eläimet aina mehiläisiin saakka tekevät moista!), edes etsiä apua. Kaikesta karsittu elävän olennon varastointi, jota ihminen harrastaa, on siten varmaankin kohteeksi joutuville olennoille sama kuin ihmisen kaikkein klaustrofobisin painajainen.

Edelliseen itse vaikuttamiseen ja itse elämiseen liittyvä olennainen mutta ohitettu seikka löytyy myös positiivisista perustunteista. Koko pointti voitaisiin tiivistää yhteen lauseeseen, jota Motörheadin Lemmy esimerkiksi lauleskeli jo 80-luvulla: "The chase is better than the catch".

Pitkään tieteellisissäkin artikkeleissa käytettiin muiden eläinten kohdalla positiivisista tunteista termejä "palkinto", "palkitsevuus" tai "mielihyvä". Ne ovat harhaanjohtavia siltä osin, että muutkaan eläimet eivät ensisijaisesti ole kehittyneet saamaan elämäniloa pelkästä palkintojen vastaanottamisesta, vaan ns. elämiseksi kutsutusta toiminnasta. Muidenkaan eläinten elämä ei täyty tyydyttävästi pelkästä materiaalisten perustarpeiden vastaanottamisesta, kuten paikallaan kököttämisestä ja suuhun tungetusta ruuasta. Positiivisen perustunnesysteemin nimeksi onkin muotoutumassa etsimisjärjestelmä (seeking system). Tämä tarkoittanee käytännössä sitä, että - yllätys yllätys - muutkin eläimet tarvitsevat tavoitteellisuutta ja sisältöä elämäänsä. Tutkimista, etsimistä, kokemista, kokeilemista, sosiaalista toimimista... Väitettä tukevat esimerkiksi tutkimukset (yhteenvetoa), joiden mukaan tutkitut nisäkkäät valitsevat nälkäkaudenkin jälkeen virikkeettömissä oloissa mieluummin ruoka-annoksen, jonka eteen joutuvat tekemään töitä, kuin vastaavan määrän nenän eteen kipattuna.

Etsimis- tai tavoitteellisuusjärjestelmä aktivoituu tutkituilla eläimillä, esimerkiksi rotilla, myös sosiaalisessa toiminnassa. Leikkiessään rotta sekä nauraa että kokee mielihyvää, leikkiminen on oiva esimerkki elämistoiminnasta. Olot, jotka ihminen tarjoaa hyväksikäyttämilleen eläimille, psyykeltään meitä itseämme tai meidän lapsiamme vastaaville, ovatkin verrattavissa absurdiin lapsenkaitsemiseen: "Hei lapsoseni, tänäänkään et saa liikkua mihinkään pahvilaatikosta, mutta heitän sua pallolla, mikä voisi tapahtua leikin lopputuloksena."


Täräytän sen nyt niin suoraan kuin osaan: muut eläimet tuntevat samoin kuin me. Taas: JOS toimisimme mitenkään loogisesti ja rationaalisesti, eläintuotantoa kannattavien tahojen tulisi joutua perustelemaan itseään enemmän kuin eläinten oikeuksia ajavien. JOS siis olisimme rationaalisia, nyt alettaisiin punnita, onko enää mitenkään oikeutettavissa jatkaa eläinten varastointia. Ei keskityttäisi vain miettimään, millaisia rangaistuksia eläintuotannossa viruvien, tietoisten ja tuntevien otusten epäelämän paljastajille keksitään antaa.





Lähteet: 
Boissy, A. 1995. Fear and Fearfulness in Animals. The Quarterly Review of Biology 70(2): 165-191
Broom, D. 1998. Welfare, Stress, and the Evolution of Feelings. Advances in the study of behavior 27: 371-403
Damasio, A. 2001. Fundamental feelings. Nature 413: 781
Grandin, T. & Deesing. M. 2002 (päiv. 2003) . Distress in animals: Is it Fear, Pain or Physical Stress? American Board of Veterinary Practitioners - Symposium 2002
Jordan, B. 2005. Science-based assessment of animal welfare: wild and captive animals. Rev.sci.tech.Off.int.Epiz. 24(2): 515-528
Morgan, K. & Tromborg, C. 2007. Sources of stress in captivity. Applied Animal Behaviour Science 102: 262-302
Panksepp, J. 2005: Affective consciousness: Core emotional feelings in animals and humans. Consciousness and Cognition 14: 30-80
Panksepp, J. 1992. A Critical Role for "Affective Neuroscience" in Resolving what is Basic about Basic Emotions. Psychological Review 99 (3): 554-559
Panksepp, J. 2003. At the interface of the affective, behavioral, and cognitive neurosciences: Decoding the emotional feelings of the brain. Brain and Cognition 52: 4-14
Tsuchiya, N. & Adolphs, R. 2007. Emotion and consciousness. Trends in Cognitive Sciences 11(4): 158-167
Wright, J. & Panksepp, J. 2011. Toward affective circuit-based preclinical models of depression: Sensitizing dorsal PAG arousal leads to sustained suppression of positive affects in rats. Neuroscience and Biobehavioral Reviews 35: 1902–1915



maanantai 11. marraskuuta 2013

Shikamoo mwalimu!


Reilu kuukausi Tansaniassa on kulunut ja kolme viikkoa kestänyt opetusharjoitteluni paikallisessa alakoulussa on nyt päättynyt. Toimin englanninkielen opettajana kuudesluokkalaisille ja koitan tiivistää jotain koulupäivistäni tässä totaalisen erilaisessa kulttuurissa.

”Habari za subuhi, mambo, habari gani!” Asuntolan ulkopuolelta sänkyyni asti kantautuva afrikkalainen elämänporina sekä erilaisten eläinäänten sekamelska herättävät joka aamu ennen kello kuutta. Pakkaan reppuun tuntisuunnitelmani ja aamupalan nautittuani kävelen päivittäin parin kilometrin matkan koululle maantietä pitkin. Nautin näistä aamuisista hetkistä juuri ennen kuin päivän kuumuus ottaa vallan. Kun lähestyn koulua, kuulen jo kaukaa rumpujen rytmin ja lasten iloisen laulun; aamunavaus on alkanut mangopuiden katveessa koulun pihalla. Aamunavauksessa oppilaat esittävät opettajien johdolla erilaisia afrikkalaisia tansseja ja lauluja. Näissä tilaisuuksissa saatetaan myös julkisesti kertoa joidenkin oppilaiden huonosta käytöksestä ja siten häpäistä oppilas toisten edessä, mutta pääosin tunnelma on kuitenkin iloinen ja tämä sosiaalinen tapahtuma käynnistää jokaisen koulupäivän.



Kun astun luokkahuoneeseen nousevat lapset ylös ja alkavat laulaen toivottaa hyvää huomenta sekä kysyvät kuorossa: ”How are you madam?” Kun kohtaa nämä 48 valkoisena hymyilevää hammasrivistöä on vaikea pidetellä omaakaan hymyä paria sekuntia kauempaa. Lapset napittavat intensiivisesti uutta valkonaamaista opettajaansa ja koitan esitellä itseni swahilin ja englanninkielen sekoituksella. Käyn läpi jokaisen lapsen, mutta myönnettäköön että nimien muistaminen lähes viidenkymmenen samaan koulupukuun sonnustautuneen lapsen kohdalla on silkka mahdottomuus. Esittelyn ja lasten jännittyneen alkuhihittelyn jälkeen englanninkielen opetus pantomiimia apuna käyttäen voi alkaa!



Yleisesti ottaen tunnelma koulussa on hyvin erilainen kuin Suomessa. Lapset käyttäytyvät varsin tottelevaisesti ja vaikuttavat kovin kiitollisilta ja elämäniloisilta. Vaikka iloa ja intoa riittääkin, kunnioittavat lapset opettajiaan paljon. Vastapainoksi toivoisi tietenkin myös opettajan kunnioittavan lapsia, mutta toisinaan oman opettajan pitämä kuri luokassa on kova ja pari kertaa olen nähnyt lasten saavan läpsyjä opettajaltaan. Fyysinen rankaiseminen tuntuukin kurjalta ja selittää osaltaan oppilaiden kuuliaisuutta koulussa. Tansanian hallitus on yrittänyt muuttaa fyysisen rankaisemisen käytäntöä, mutta iso osa vanhemmista ei halua poistaa rankaisemista kouluista, joten erityisesti näissä valtion kouluissa sitä näkee yhä käytettävän. Ja vaikka vierailevana opettajana koulun opetuskulttuuria pyrinkin kunnioittamaan, en vallitseviin rangaistusmenetelmiin halunnut ottaa osaa millään tavalla. Sen sijaan omassa opetuksessani rankaisemisen sijaan innostamalla ja kehumalla sain vähemmän osallistuvat oppilaat innostumaan ja osallistumaan. Parhaimpia hetkiä olivatkin, kun hieman hiljaisemmat ja osaamattomammat oppilaat innostuivat kehuista niin, että alkoivat todella yrittämään jokaisen tehtävän kohdalla. Saavutettaessa tällaista aitoa yrittämistä ja oppimisen intoa on myönnettävä, että opettajana oli itkussa pitelemistä ja sisällä läikähti puhdas ilo toisten onnistumisesta ja yrittämisestä. Usein nämä lapset tuntuivat myös aidosti nauttivan siitä, että pääsevät kouluun ja kerta toisensa jälkeen minut valtasi suuri hellyys näitä lapsia kohtaan.



Itse opetuksen suunnittelussa oli välillä kieli keskellä suuta, kun kirjan esimerkkilauseet ”I eat breakfast everyday” ja ” I washed myself this morning” tuntuivat paradoksilta, kun tietää etteivät väittämät pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Myös se tosiasia, että luokassa on 48 oppilasta, mutta vain viisi oppikirjaa loi todellisia haasteita opetuksen toteuttamiseen. Lisäksi lasten osaamisen taso oli todella vaihtelevaa ja siinä missä osa ymmärsi englantia ja opetusta, tuotti isolle osalle vaikeuksia ymmärtää ja tuottaa yksinkertaisia lauseita englanniksi. Tehtäväni englannin opettajana ilman swahilin kielen osaamista oli siis todellinen haaste, mutta kehonkieltä, toistoa ja sanakirjaa apuna käyttäen tuntui, että onnistuin ehkä jotain oppilailleni opettamaan ja ainakin innostamaan heitä oppimaan lisää englantia. Itselleni kokemus oli kaikessa haastavuudessaan silmiä avaava, kun oli tultava toimeen vieraalla kielellä, liidunpätkällä ja elekielellä. Ehkä eniten opin siitä, miten vähällä sitä tuleekaan toimeen ja että tärkeintä on yksinkertaisesti olla läsnä lapsille. Opetuskokemukseni jälkeen liikuttavaa on ollut myös nähdä lapsia koulun ulkopuolella, heidän huudellessa: ” Shikamoo mwalimu, hi teacher, how are you, we miss you!”

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ensitunnelmia Tansaniasta: Apua patjani alla on hern..tikapuut!


Elämä on lähtenyt rullaamaan hyvin täällä Afrikan lämpimän auringon alla ja alkukiireiden jälkeen löysin vihdoin aikaa (ja sähköä) blogin kirjoittamiseen. Olen majoittunut asumaan yliopiston asuntolaan yhdessä muiden vaihto-opiskelijoiden sekä paikallisten kanssa. Asuntolan puitteet ovat hyvin vaatimattomat, mutta sosiaalinen aspekti ja yhteisöllisyys peittävät alleen asumisen puutteet. Tyypillistä on, että joko vesi tai sähkö tai molemmat ovat katkolla, mutta niistäkin on selvitty, joten olen asumismuotooni erittäin tyytyväinen. Kun astuu ulos asuntolasta alkaa välittömästi ystävällisten tervehdysten ruljanssi: "mambo, poa, vipi, habari, hujambo!" Pelkkä englanninkielen "hi" on liian köyhä sana käytettäväksi, joten moninaisten tervehdysten ja niihin vastaamiseen opettelu on vienyt paljon aikaa, mutta nyt ne alkavat jo sujua. Itse yliopiston kampusalue on kaunis ja vehreä isoine afrikkalaisine puineen, ja siellä täällä voi nähdä apinalaumoja kuljeksimassa ympäri aluetta. Kyseiset apinat tosin saattavat vohkia eväät pahaa aavistamattoman kulkijan kädestä, joten eväshetki on parempi toteuttaa sisätiloissa. Ai niin, paitsi että täällä sisätilatkin ovat suurimmaksi osaksi ulkona! Tällä hetkellä talvi on lopuillaan ja ennen varsinaista kesää täällä on pienimuotoinen sadekausi, joka kestää noin pari viikkoa. Sen jälkeen kuumat ilmat vasta alkavatkin toden teolla. Itse afrikkalaisen ilmaston aistin heti astuessani lentokoneesta ulos, ilma on lämpimän kosteaa ja välillä tuntuu niin paksulta, että siihen melkein törmää kävellessään.

Vihermarakatti (?) ja poikanen

Yksi kampuksen apinoista


Niin, patjani alta tosiaan löytyy tikapuita muistuttava viritelmä, joka pitää sänkyni jotenkuten kasassa.  Joten ihmisille, joita häiritsee herne patjansa alla, en lähtisi tätä kohdetta suosittelemaan. Sen sijaan teille kaikille muille, joille elämykset ja elämä itsessään ovat hienoja puitteita tärkeämpiä, voin kertoa että tähän maailmankolkkaan rakastuu ehdottomasti. Hyvin yleistä on, että mikään ei toimi, rikkinäistä ei korjata ja siisteyskin on vähän sinnepäin.  Ja silti mielen valtaa tunne siitä, että kaikki elämiseen tarvittava on juuri tässä. Yksinkertaiset ja vaatimattomat olot ovat parhaimmillaan kerta kaikkiaan vapauttavaa koettavaa. Tulee tunne siitä, että elämä voi olla yksinkertaista, eikä tämän enempää tarvita. Ehkä kaiken takana on lämmin ilmasto ja rennot kanssaihmiset. Tai ehkä vapauttavan tunteen takana on ihmismielen tapa sopeuttaa tuota ajattelutapaa kaikkeen elämässä, samalla myös itseensä; kenties myös minä riitän ja olen hyvä näin, puolivalmiina.





Iso Baobab-puu



Tietenkin leppoisaa mieltä luovalla suurpiirteisyydellä on myös karu kääntöpuolensa. Kun esimerkiksi ui kauniin turkoosissa vedessä yhdessä erinäisten muoviesineiden ympäröimänä, on kulutustottumustemme kestämättömyys kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa. Ja koska asun kaupunkialueella, eivät roskaiset kuvat ole vain otoksia yksittäisistä paikoista, vaan sama roskaisuus toistuu joka puolella. Yllättävän äkkiä kaikkeen turtuu, mutta kun ajaa maanpäälliseltä helvetiltä näyttävien törkykasojen läpi paratiisia muistuttavalle rannalle, valtaa mielen väkisinkin turhautunut surumielisyys; niin kaunista mutta niin pilalla. Sama koskee myös rakennuksia ja kulkuvälineitä; yleisesti ottaen mitään ei huolleta tai korjata ja siksi joka paikka näyttää sortuvan hetkenä minä hyvänsä. Kaupunkialue on myös erittäin ruuhkaista ja joka paikassa joutuu pusertumaan valtavien ihmismassojen välistä. Afrikka on siis todellakin vastakohtien maa, ja kun koittaa kuvailla tällaista maata kaikessa sen kauneudessaan ja rumuudessaan on helppo ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat että se on koettava itse. Tuntuukin, että tehtäväni kuvata tätä maata on mahdoton, mutta yritän parhaani mukaan välittää jotain teille lukijoille eteenpäin. Tiivistäen tämä on kuin helvetti ja paratiisi yhdessä paketissa, jonka käsittämättömään hurmaavuuteen olen jo hukannut sydämeni.
 


Kana etsimässä ruokaa roskien keskeltä
Kunduchin kaunis ranta
Kaunis puisto mutta niin täynnä roskia..




Ja sanonta siitä, että eurooppalaisilla on kellot, mutta afrikkalaisilla aikaa pitää todella paikkansa. Vaikka elinolot ovat suurelta osin köyhempiä, on täällä ainakin kolme asiaa, josta tansanialaisilla ei ole puutetta; elämänilo, aika ja musiikki. Usein tuleekin tunne, että tällaista elämän pitäisi olla, puhdasta hetkessä elämistä. Olen myös juuri aloittanut opettamisen paikallisessa alakoulussa, joten siitä ja kenties herkullisesta paikallisesta ruuasta kerron seuraavassa postauksessani enemmän. Siihen asti: baadaye!


Kampusalueen kauniita puita


Kauppatorin ruuhkaa Mwengessä

Ruuhkainen daladala eli paikallisbussi, jossa voi matkustaa myös roikkuen puoliksi ulkona, näppärää!


perjantai 27. syyskuuta 2013

Kombuchan ABC

Kombuchaa syntyy, kun makeutetun teen annetaan käydä kombucha-viljelmän avulla n. 10 päivän ajan. Usein tätä juomaa nimitetään myös volgansieniteeksi. Käymisprosessin aikana kombucha-juomaan syntyy mm. suolistoystävällisiä probiootteja sekä muita happoja ja entsyymejä. Mikä erityisen mukavaa, tämä terveellinen juoma maistuu hyvältä ja virkistävältä, oikeastaan aika paljon simalta. Kombucha-juoman valmistaminen itse on sekä helppoa että edullista.



Kombucha-juoman ainesosalista on lyhyt: tarvitaan teetä, sokeria ja elävä kombucha-viljelmä. Tätä viljelmää nimitetään usein (volgan)sieneksi. Oikeastaan kyseessä ei kuitenkaan ole sieni, vaan erilaisten hiivojen ja bakteerien muodostama kasvusto (englanniksi sitä kutsutaan nimellä SCOBY = Symbiotic Culture Of Bacteria and Yeasts). Käymisen aikana hiiva ja bakteerit hajottavat juoman sokerit erilaisiksi orgaanisiksi hapoiksi ja muiksi yhdisteiksi. Aluksi juoma on hyvin makeaa, mutta pikku hiljaa fermentoinnin edetessä se muuttuu happamammaksi ja poreilevammaksi. Mitä pitempään juoman annetaan käydä, sitä happamampaa siitä tulee.

Kombucha-juoman valmistuksella ja käytöllä on pitkät perinteet: reseptin arvioidaan olevan jopa 2000 vuotta vanha. Todennäköisesti juoman juuret ovat ajanlaskumme alkua edeltävän ajan Kiinassa. Sieltä resepti levisi Japaniin ja Koreaan, sittemmin kauppiaiden mukana Venäjälle. Venäjällä kombucha onkin ollut jo vuosisatoja suosittu juoma - tästä juontunee juoman suomalainen volgansieni-nimityskin.

Pitkän käyttöhistorian aikana kombuchalla on havaittu monia hyvinvointia tukevia vaikutuksia. Juoman pohjana oleva tee itsessään on yksi vanhimmista tunnetuista lääkinnällisesti käyteyistä kasveista. Tee on tutkitusti eduksi mm. sydämmelle ja verisuonille sekä aivojen toiminnalle. Tee sisältää myös runsaasti elimistön puolustusjärjestelmälle välttämättömiä antioksidantteja. Kombucha-juoman vaikutuksista osa selittynee teen ominaisuuksilla, osa taas aktiivisilla ainesosilla, joita juomaan syntyy fermentoinnin tuloksena. Kombuchan syntymekanismi muistuttaa paljon viinietikan muodostumista. Viinietikassa ja kombuchassa onkin paljon samoja aineita ja niillä arvioidaan olevan monia samantyyppisiä vaikutuksia mm. ruoansulatukseen ja aineenvaihduntaan. 

Usein kombucha-juomaa kehotetaan juomaan aamulla ennen aamiaista. Toki sitä voi siemailla muulloinkin ja käyttää pohjana myös muille juomille. Usein suositellaan myös, että puhdistavan vaikutuksen vuoksi kombuchan käyttö kannattaa aloittaa maltillisesti eli esim. juuri muutamalla desillä aamuisin. Perinteisesti kombuchaa on nautittu sen virkistävän ja energisoivan vaikutuksen vuoksi. Koska juoma sisältää probiootteja, se on eduksi erityisesti  vatsan ja suoliston hyvinvoinnille ja sitä kautta tukee koko elimistön vastustuskykyä. Kokemusten mukaan kombucha myös tehostaa aineenvaihduntaa. Puhdistavan vaikutuksen vuoksi monet ovat saaneet kombuchasta apua mm. iho-ongelmiin.  

 

Kombuchaa pussissa?


Kombucha-juomaa myydään valmiiksi juotavina versioina, mutta ihan uutta ovat Ekolon maahantuomat Karma Kombucha-pakkaukset, joiden avulla juomaa voi valmistaa helposti itse. Karma Kombucha-pakkaus on ruskea paperipussi, jonka sisältä löytyy kaikki juoman valmistamiseen tarvittava: luomuteetä (joko mausteilla tai ilman), Reilun kaupan luomusokeria sekä mikä tärkeintä pussi, jossa uiskentelee koko juoman "sydän" eli kombucha-viljelmä. Paras juttu on, että kun kombucha-pakkauksen kerran hankkii, voi juoman valmistamista jatkaa samalla sienellä periaatteessa loputtomiin!


Kuinka kombuchan valmistus käytännössä tapahtuu?

Kombuchan valmistus muistuttaa hieman siman valmistusta. Valmistusohjeen pituutta ei kannata säikähtää - oikeasti kombuchan tekeminen on helppoa ja yksinkertaista. Alkuun valmistuksessa pääsee, kun seuraa pakkauksesta löytyviä ohjeita tarkkaan. Kun kombuchaa on tehnyt muutaman kerran, huomaa, että tarkat määrät ja ajat eivät olekaan niin tärkeitä, vaan sinne päin ja oman maun mukaan tekemällä syntyy herkullista juomaa. Kombuchan valmistuksesta tulee jatkuva prosessi, jossa vanha juoma toimii alkuna uudelle erälle.


Perusohje à la Karma Kombucha:

1. Pese kädet ja käytettävät astiat hyvin
2. Kiehauta litra vettä ja lisää veteen teepussi, anna hautua n. 10 minuuttia.
3. Lisää sokeri ja sekoita kunnes sokeri on liuennut veteen
4. Poista teepussi ja kaada tee isompaan astiaan, jossa on neljä litraa kylmää vettä
Kombuchaa purkissa
5. Lisää sieni astiaan ja peitä astia puhtaalla harsolla tai keittiöpyyhkeellä. Kiristä kangas kuminauhalla suuaukon ympärille tiiviisti kanneksi
6. Aseta astia kuivaan ja lämpimään paikkaan, suojaan suoralta auringonvalolta. Ihanteellisin käymislämpötila juomalle on 25 astetta.

Sitten juoma saakin olla omissa oloissaan n. viikon verran. Tämän viikon aikana tapahtuu seuraavaa: muutaman päivän kuluttua juoman pinnalle alkaa kasvaa kalvo, joka pikkuhiljaa kerroksittain paksuuntuu. Noin viikon päästä voi aloittaa juoman maistelun - muista käyttää puhdasta lusikkaa! Kombucha on valmista nautittavaksi, kun se on omaan makuusi sopivan makeaa tai hapanta. Juoman happamuus lisääntyy käymisprosessin edetessä, koska kombucha-viljelmä käyttää ravintonaan juoman sokeria. Voit siis itse valita, missä välissä lopetat Kombuchan käymisen.

Pullota juoma suppilon avulla. Tässä kannattaa suosia lasipulloja. Juoma on hyvä kaataa pulloihin siivilän läpi, ainakin jos ei halua juoda "sienihaituvia" joita juoman seassa leijailee. Mitään haittaa haituvien juomisesta ei sinänsä ole.

Pullot voi siirtää tässä vaiheessa jääkaappiin, jos juomaan ei halua paljon kuplia. Tai sitten fermentointia voi jatkaa vielä pulloissa joidenkin päivien ajan, huoneen lämmössä. Pulloissa tapahtuva käyminen synnyttää juomaan hiilihappoja. Hiilihapottamisen aikana pullojen korkkeja kannattaa availla aina välillä, ettei pulloihin muodostu liikaa painetta. Kun hiilihappoa on kertynyt riittämiin, siirrä pullot jääkaappiin. Kylmässä käyminen ei enää jatku.

Kombucha-pakkauksen ohjeella juomaa valmistuu 5 litraa. Uskoisin, että pakkauksen aineksista voi helposti valmistaa juomaa myös pienemmän määrän, esim. kolme litraa. Tällöin sokeria voi laittaa seokseen vähän pienemmän määrän - enkä usko, että homma menee pieleen vaikka laittaisi koko pussillisenkin. Karman ohjeessa sokerin määrä nimittäin on vähän pienempi kuin monissa muissa ohjeissa.

Uusi erä juomaa kannattaa laittaa tulemaan saman tien, kun vanhan siirtää kylmään. Useimmissa ohjeissa nimittäin suositellaan, että uuden erän pohjaksi on hyvä laittaa hieman myös valmista kombucha-juomaa. Valmistamisessa voi käyttää mitä tahansa teetä, useimmiten suositellaan vihreää tai mustaa, mutta myös valkoinen tee, rooibos ja yrttiteet soveltuvat. Suositeltu sokerin määrä on. n. 50 -100 g /litra valmista juomaa. Kombucha tarvitsee sokeria ruuakseen, että juoma fermentoituisi, kombuchaa ei voi siis tehdä ilman sokeria. Sieni (sieni on hyvä huuhdella vedellä ennen uuteen erään lisäämistä) ja muutama desi edellisestä erästä säästettyä valmista juomaa lisätään jäähtyneeseen makeutettuun teehen.  Ja sitten taas odotellaan viikon verran.

Kombucha-sieni kasvaa melkoisesti fermentoinnin aikana, ja koko isoa sientä ei tarvitsekaan säilyttää seuraavaa satsia varten, vaan pieni palanen riittää. Sieni kasvaa fermentoinnin aikana niin, että tekee usein "poikasia", ja pullottamisen jälkeen isosta sienestä voikin hellästi irrottaa päällimmäisen poikassienen ja vaikka antaa sen eteenpäin.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Taustaa tulevasta Afrikan vaihdostani








Syyskuusta eteenpäin blogin lukijat pääsevät matkaamaan kanssani Afrikkaan, Tansanian Dar Es Salaamiin, paikkaan, jonne olen lähdössä tekemään opetusharjoittelua sekä yliopisto-opintoja kolmen kuukauden ajaksi.  Olen lupautunut pitämään kerran tai kaksi kuukaudessa pienimuotoista blogia opiskelijavaihtoni ajan aina, kun Afrikan netti-ja sähköverkot sekä opintokiireeni antavat myöten. Lähden matkaan yksin ja majoitun ainakin aluksi yliopiston asuntolaan jonkun toisen vaihto-opiskelijan kanssa. Tarkoitus on välittää blogissa eteenpäin kaikkea sitä, mitä Afrikan auringon alla koen, näen, tunnen ja aistin. 

Mutta jos palataan ihan ensimmäiseen sykäykseen lähteä nimenomaan Afrikkaan, pitää mennä kauas lapsuuteen asti. Innokkaana Avara luonto-fanina lemppareitani olivat aina savanneista ja sademetsistä kertovat jaksot, ja jo silloin julistin joskus matkaavani varmasti Afrikkaan. Teinpä jopa säästötilin matkaani varten, niin varma asiasta olin.  Afrikka on siis aina ollut minulle haave ja oikeastaan ainoa vaihtoehto syystä, jota en osaa sanoiksi pukea. On vain olemassa tunne, että sinne on päästävä. Lapsena avattu Afrikka-tilini oli edelleen voimassa, mutta opiskelukiireet ja elämä itsessään olivat työntäneet haavettani yhä eteenpäin tulevaisuuteen. Kun sitten viime maaliskuussa katselin ulos hiljalleen taivaalta kieppuvia lumihiutaleita ja avasin sähköpostini, en voinut aavistaakaan miten suunnitelmani muuttuisivat siinä hetkessä. Sähköpostiini tullut viesti yliopiston kansainvälisyysvastaavalta ilmoitti, että paikka Afrikan vaihtoon on yhä auki ja päätin rohkeasti hakea paikkaa siltä istumalta. Kevään edetessä tieto valitsemisestani tuli ja pitkin kesää vaihtoa järjestellessäni asiasta tuli pikkuhiljaa yhä todellisempi; olen todella lähdössä Afrikkaan.

Opettajaopintojeni edetessä olen lisäksi havahtunut siihen tosiasiaan, miten vahvasti olen vain oman kulttuurini kapea-alaisen näkökulman vanki ja miten paljon paremmin ja laajemmin voisin asioita ymmärtää, jos saisin hieman kansainvälistä kokemusta. Vaihto-ohjelmani onkin nimeltään ” Culturally responsive teacher education”. Vaihtomahdollisuus antaa toivottavasti loistavan mahdollisuuden avartaa maailmankatsomustani sekä kokea täysin uusia asioita uudessa kulttuurissa. Lisäksi tiedän, että tulevassa opettajan työssäni erityisesti avarakatseisuus ja maailman ja erilaisten ihmisten sekä kulttuurien ymmärrys on erittäin keskeistä ja voimavara niin opettajalle kuin työyhteisöllekin. Vaihtotilaisuudessa on siis kyse sekä pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta että kokonaisvaltaisesta ihmisenä kasvun paikasta. Samalla se on repäisy irti rutiineista, täydellinen mahdollisuus tutustua erilaiseen kulttuuriin, uusiin ihmisiin ja sitä kautta myös itseeni.

Kuten kertomuksestani huomaa, kyseessä on tärkeä matka, johon liittyi kaikenlaisia odotuksia ja haaveiluja jo pidemmän ajan takaa. Kuitenkin vaihtopäätöstäni seuranneet, loputtomalta tuntuvat pelottelu- ja älättely-puheet Afrikkaan liittyen ovat haihduttaneet viimeisimmätkin odotukset lämpimästä, matkailijan syleilyynsä sulkevasta mama Afrikasta, maasta, jossa kaikki tapahtuu leppoisan ”polepole” (hitaasti) ja mango maistuu. Ja hyvä niin. On tärkeää tiedostaa suurimpia riskejä tyystin erilaisessa kulttuurissa ja ennen kaikkea lähteä matkaan aidosti avoimin mielin, ilman suurempia ennakko-odotuksia. Pyrin yksinkertaisesti vain ottamaan kaikki asiat ja kokemukset vastaan sellaisena kuin ne tulevat. En odota vaihdon olevan helppo, mutta sen sijaan uskon sen olevan merkittävä ja tärkeä kokemus sekä välttämätön kasvunpaikka itselleni niin ihmisenä kuin ammatillisessakin mielessä. Tästä syystä napsautankin matkalaukkuni kiinni tyytyväisen avoimin mielin.

torstai 12. syyskuuta 2013

Tunteita ja niiden kaukaisia taustoja (eli Tunteet vol. 1)

Nyt on blogattu yleisestä asenteesta muihin eläimiin sekä muidenkin tietoisuudesta ja läsnäolosta. On tunteiden vuoro. Aloitan subjektiivisemmalla ja yleisemmällä, tiivistetyllä möntillä tekstiä, joka on siis ensimmäinen osa tätä murheenkryyniä aiheeksi ja yrittää pohjustaa muutamia käyttämiäni termejä tai teorioita. Sitten kakkososassa yritän perehtyä tarkemmin esimerkkeihin ja tutkimuksiin.

Tunteet ovat ilmiönä olleet jokseenkin väistelty aihe sekä luonnontieteissä, kahvipöytäkeskusteluissa, että ajan hajuista riippuen jopa psykologiassa. Ainakaan itseään minään pitävä luonnontieteen tekijä ei ole saanut niitä koskea pitkällä tikullakaan, ennen kuin aivan vastikään. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että tutkimusmenetelmien puuttuessa tunteiden ajateltiin ennen olevan täysin jokaisen yksilön pään sisään jäävä asia, jonka tutkiminen solahtaisi samaan kastiin homeopatian tai astrologian kanssa. Uusimmat tutkimustulokset ja aivojen kuvantamismentelmät ovat kuitenkin pakottaneet meidät pikkuhiljaa nielemään yhä enemmän faktoilta näyttävät löydökset, joiden mukaan tunteet ensinnä asuvat aivoissa, ja toisena muidenkin aivoissa kuin vain ihmisen.

Iloinen norsu taitaa hyvinkin olla iloinen

Jos jokin on vallan vanhaa ja yleistä eläimissä, niin tunteet taitavat olla. Ne ovat kehittyneet eläimille keskushermoston rakenteiden muuttuessa evolutiivisesti, pitkän ajan kuluessa. Tunne-ilmiön evolutiivinen kehittyminen tarkoittaa sitä, että tunteista on ollut "hyötyä" tiettyjä geenejä kantavalle yksilölle ja evolutiivisessa mielessä. Eli jos olet pienenä muinaisotuksena pelännyt vaarallisia asioita ja tykännyt lisääntymisestä, syömisestä tai turvasta, olet todennäköisemmin elänyt tarpeeksi pitkään saavuttaaksesi sukukypsyyden ja lopulta siirtänyt geenejäsi eteenpäin. Tätä siis on evolutiivinen "hyöty". Sitä niinsanottua FITNESSIÄ. Evolutiivinen etu tai hyöty voi olla eri asia kuin yksilön onnellisuus tai koetun hyödyn tunne. Se, että olemme kehittyneet myös pelokkaiksi, murheellisiksi sekä läheisyyttä kaipaaviksi ja yksinäisyyttä poteviksi tyypeiksi, ei ole välttämättä meidän yksilöllisen elämämme aikaisen onnen ja hyvän olon kannalta vain positiivinen asia.

Tunteellistuminen on seurausta selviytymään, lisääntymään ja muiden seuraan ohjanneita tunteita kokeneiden yksilöiden geenien siirtymisestä eteenpäin muinoin joskus, ja yhä edelleen. Evoluutio on seurausta genetiikan olemassaolosta ja luonnonlakien vaikutuksesta, ei ennakoiva, ei täydellistävä, ei mihinkään pyrkivä asia. Nykytilanne on tulosta tiettyjen asioiden suodattumisesta, tiettyjen luonnonlakien kautta, muinaisuudesta tähän hetkeen ja yhä eteenpäin. Evoluutio ei siis ole "tarkoittanut" mitään miksikään, eikä tehnyt joistain asioista "hyviä" tai "huonoja", "tavoiteltavia" tai joistain toisia "luonnollisempia". Evoluution kautta asiat vain ovat ajautuneet tähän pisteeseen, ja moraali on jokaisen empatiaa tuntevan olennon pääteltävä muualta. Yhdenkään yksilön on myöskään turhaa miettiä omaa evolutiivista kontribuutiotaan maailman menoon: evoluutio ei ennakoi, ja tulevaisuus ei kuuntele sitä, mitä evoluutio on saanut aikaan.


Suloisten hylkeiden kohdalla on helppo uskoa, että emoilla on emojen tunteet.
(kuva: Mongabay)

Näiltä osin evoluutio nähdään usein hiukan väärästä kulmasta, ja sitä käytetään ongelmallisesti argumentoinnissa. Esimerkkinä ajateltakoon, että jokin eläin vankeudessa ollessaan on rajoitettu syömään, juomaan ja lisääntymään ihmisen määräämään tapaan. Oletettakoon, että tässä tapauksessa kyseisen, vangitun eläimen jälkeläiset poikkeuksellisesti eivät olisi geneettisesti ja eloonjäämistaidoiltaan heikkoja luonnossa selviytyäkseen. Teoreettisesti tuollainen eläin levittäisi kyllä geenejään tehokkaasti, eli evoluution sydämettömässä pelissä se olisi hyvin "kelpoinen" (sillä olisi korkea fitness). Evoluutio ei kuitenkaan ole tarkoittanut ketään tekemään mitään, evoluutio on vain tapahtunut. Se ei ole moraalinen toimija. Yksilölle itselleen syöminen ei palkitse rajaansa enempää, vaan yksilöillä on tutkitusti hyvin voimakkaita tarpeita myös esimerkiksi tavoitteelliseen toimintaan, itsemääräämiseen ja itsesäätelyyn, etsimiseen, tutkimiseen jne., ja näiden tarpeiden toteutumattomuus aiheuttaa yksilöille kärsimystä. Maksimaalinen poikastuotto puolestaan ei välttämättä tarkoita emotionaalisesti yhtään mitään positiivista, jos jälkeläisten hoivaaminenkin estetään.

Veikkaan nimittäin vahvasti, että muutkaan eläimet eivät hakeudu parittelemaan evolutiivisin laskukaavoin motivoituneina, vain tuottaakseen jälkeläisiä. Jos hakeutuisivat, niille kenties riittäisi siltä osin vain synnyttää ja lähettää jälkeläinen maailmalle. Moinen järkeily ei kuitenkaan usein käy edes ihmislajin edustajien mielessä, ja me sentään olemme kognitiivisesti varsin kykeneviä ja monenmoisin teorioin varustettuja. Siten lisääntymään pakottaminen ei ole moraalisesti perusteltua sillä, että "eläimen on luonnollista..." tai "sehän on evolutiivisestikin...". Ei, ei. Vangittu eläin ei ymmärrä, mitä sen kohtaloksi on ajateltu, eikä pysty valitsemaan itse, kaikki asiat huomioonottaen. On siis kyseessä taas yksi ymmärtävän ja ymmärtämättömän, pystyvän ja avuttoman kohtaaminen, jossa toista on mahdollista käyttää hyväksi. Moraalia ei voi hakea evoluutiosta, sen enempää kuin gravitaatiosta tai muista luonnonlaeista, mutta sen toivoisi löytyvän muualta monessakin tilanteessa. 

Joka tapauksessa. Evoluutio siis johti siihen, että aivoista kehittyi tuntemisen keskus. Tunteet ovat samankaltainen yksilön sisäiseen tasapainoon vaikuttava tekijä kuin kipuaisti, jano ja nälkä. Kaikki näistä ilmiöistä ohjaavat eläintä elämää ylläpitävään suuntaan. Hyvin vanha osa aivoja on omistunut noille vaikeasti mitattaville, tunteiksi kutsuttaville ihmetyksille. Näinpä ko. rakenne tai sitä vastaava löytyy suurelta sakilta, meistä aina kummallisiin liskoihin tai vaikka kaloihin. On tiettyjä geneettisesti määräytyviä "tunnesysteemejä", jotka ovat hyvin vanhoja. Toistaiseksi on jotenkuten eroteltu ainakin neljä suurpiirteisesti nimettyä systeemiä: pelko-, raivo-, odotus-, ja paniikkisysteemit. Näiden lisäksi on todennäköisesti myös muita, ja esimerkiksi affektiiviset kokemukset saanevat vielä omat perusteellisemmat tutkimuksensa. Perus tunnesysteemit ovat geneettisesti ja rakenteellisesti olemassa, ja niiden toimintaa voidaan tutkia. Tunnesysteemit möllöttävät pohjalla, kun yksilö tuntee itselleen jossain määrin yksilöllisiä tuntemuksia, joita on vaikeampaa luokitella. 

On myös  tuikeakatseisia eläimiä, joihin ei viitsisi tai osaisi yhdistää
omiaan muistuttavia tunteita (kuva Wikipedia).

Ihminen ei pysty tekemään päätöksiä ilman tunteita. Sellaisia ihmisyksilöitä tutkimalla, jotka ovat menettäneet joitain osia tunneaivoistaan, on huomattu, että tunteet ohjaavat käytöstämme elintärkeän paljon. Alitajuisesti olemme tunneolentoja, vaikka järkemme sanoisi mitä. Älyn käyttö toki vaikuttaa tekemiimme päätöksiin, mutta tunteet lopulta taitavat vaikuttaa järjen sanelemien asioiden tulkintaan. Ei siis ole mitenkään kummallista, että tunteet ovat kehittyneet joko niin aikaisin tai niin monta kertaa, että ne ovat yhteisiä valtavalle joukolle eläinlajeja. Kenties ja todennäköisesti tunteet vaikuttavat eri lajiryhmillä hiukan erilaisina. Moraalisesti olennaista kuitenkin on, että suurimmilta piirteiltään tunteet todennäköisesti kuitenkin jylläävät varsin samankaltaisina, elintärkeinä ja yhä laajemmin erilaisilta olennoilta löydettyinä.




tiistai 6. elokuuta 2013

Jälkipuintia Suomen halkaisusta polkupyörällä

Kotiinpaluustani on jo lähes kaksi viikkoa aikaa, joten nyt on korkea aika saattaa loppuun tarina reissustani. Kesälomani hujahti ohi tavallistakin nopeammin, mutta eipä tuolla niin merkitystä ollut. Ainakin jäi paljon enemmän kokemuksia ja elämyksiä käteen kuin vaikka kahden kuukauden löhöilylomalta.
Aamuseuranani viihtynyt perhonen
Yhden lepopäivän jälkeen jatkoin matkaa Jyväskylästä kohti määränpäätäni Hankoa. Kilometrejä oli vielä jäljellä nelisensataa, joten otin tavoitteeksi päästä perille kolmessa päivässä. Maanantain sää ei ollut mikään kaikkein houkuttelevin matkaanlähtöön, oikeastaan heti lähtemiseni jälkeen alkoi sade, joka jatkui välillä taukoillen Kuhmoisiin asti. Vuosien varrella auton kyydissä hyvinkin tutuksi tullut Jyväskylän ja Jämsän välinen tieosuus näytti kuitenkin pyörän selästä aika erilaiselta, joten tylsäksi aika ei käynyt. Kengissä hölskyneet pari vesilitraakaan eivät juuri matkantekoa hidastaneet, polkeminen tuntui sujuvan akillesjänteen kivusta huolimatta ihan mukavasti. Muutaman huoltoasemapysähdyksen ja noin 190 kilometrin jälkeen päätin pystyttää leirin hieman Evon kansallispuiston ulkopuolelle. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt, että koska matkaa olisi jäljellä enää parisataa kilometriä Hankoon, aikoisin ehtiä seuraavan päivän aikana perille.
Ensimmäinen tienviitta Hankoon. Enää 140km loppusuora jäljellä
Aamu alkoi aurinkoisesti, vaikka juuri rupeamassani kasaamaan telttaa taivas soi muutaman minuutin sadekuuron. Matka jatkui kohti Hämeenlinnaa, josta pääsin kätevästi vanhaa Helsingin tietä aina Hangon tien risteykseen asti. Tiukkaan tahtiin tehty matka alkoi pikkuhiljaa tuntua jo jaloissa, tarkemmin ottaen nivelissä. Yhdessä vaiheessa oikea polveni rupesi vihoittelemaan oikein tosissaan, mistä johtuen jalasta hävisi käytännössä kokonaan teho. Muutamien taukojen ja kymmenien kilometrien aikana vaiva kuitenkin käytännössä hävisi, loppuillan polkeminen tuntui taas ihan mukavalta. Päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämmin, joten välillä paahteessa sai ihan tosissaan hikoilla.
Ilta-aurinko ja Raaseporin kypsyvät viljapellot loivat oivan loppumatkan tunnelman
Illan hämärtyessä maali alkoi jo häämöttää silmissä. Etelä-Suomen kumpuilevan maaston jäädessä taakse jäljellä oli enää Hankoniemen lähes tasainen loppusuora. Kilometrejä viimeiselle päivälle kertyi jälleen reilut 220, ja vaikka keho olisikin varmasti vielä kestänyt useamman päivän samaa kyytiä, olin kuitenkin onnellinen kun kilometrit Suomen eteläisintä kaupunkia ja matkani loppua kohti vähenivät vääjäämättä. Hämärä muuttui etelän yössä pian jo lähes pimeäksi. Cult Of Lunan Somewhere Long The Highway -levyn soidessa ties kuinka monetta kertaa reissun aikana saavuin vihdoin Hankoon. Oloni oli hyvin erikoinen, samaan aikaan teki mieli hyppiä ilmaan ja juhlia, mutta toisaalta tunsin olevani jatkuvasti itkun partaalla. Reilun viikon mittainen koettelemus oli nyt käytännössä ohi, mikä aiheutti valtavan huojennuksen ja vapauden tunteen, mutta samaan aikaan hiipi mieleen pelko siitä, että mitä nyt? Viimeisen viikon ajan ainoa asia mitä minun tarvitsi tehdä ja missä minun piti olla hyvä oli jalkojen heiluttelu. Löytäessäni majapaikan kallion laelta meren rannasta suurin osa huolista hukkui pikimustaan mereen. Levitin makuualustani ja -pussini kalliolle, söin viimeisen suklaapatukkani ja katsoin kuinka merellä majakat vilkkuivat ja luotsi ohjasi rahtilaivaa satamaan. Ympärillä oli tyyntä, hiljaista ja rauhallista. Siihen paikkaan oli hyvä nukahtaa.
Perillä Hangossa puolenyön aikoihin. Lähes täysi kuu loi kauniin sillan merelle
Aamulla lähdin jo varhain liikkeelle, bussi kohti Helsinkiä starttasi yhdeksän aikoihin, juna kohti Jyväskylää lähtisi Helsingistä puolen päivän tienoilla. Hanko näytti oikein mukavalta aamuauringossa, soijakaakao bussiaseman penkillä toimi hyvänä aamupalana. Helsingissä tein pikaisen visiitin Ekoloon, kiitos paljon soijalihiksistä ja munkeista! Kotiinpaluun jälkeen seuraavan viikon ajan minun piti syödä aivan jatkuvasti, huolellisesta tankkauksesta huolimatta energiavaje oli selvästi päässyt yllättämään. Selvästikkään mitään ravintoainevajeita ei minulla kuitenkaan ollut, niin helposti ja kivuttomasti matkanteko lopulta sujui. Jokohan nyt ihmiset uskovat, että vegaanikin pystyy urheilemaan?
Merilevät kasvavat meressä, mutta tässä kuvassa on mikrolevää purkissa, jonka joku toope laittoi mereen. Oiva lisä kenen tahansa ruokavalioon tuo chlorella!
Mitä tästä reissusta opimme? Ainakin sen, että tämä ei tule olemaan viimeinen pyöräreissuni. Ensi kesälle on jo muutama suunnitelma mielessä pyörimässä, erityisesti Norja kiinnostaisi. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, nyt on aika keskittyä taas muihin asioihin. Jokainen vastaava reissu opettaa monta asiaa omasta itsestä, joten suosittelen myös muita kokeilemaan, vaikka ajatus tuntuisikin vaivalloiselta. Lopussa kiitos seisoo, kuten sanontakin sanoo. Tämä pätee myös pyöräilyyn, ja samoin tähän tekstiin: kiitos kaikille, jotka osoititte mielenkiintoa matkaani kohtaan, äitilleni Anulle ajoittaisesta navigointiavusta sekä tietysti kaikille Ekololaisille niin tukussa, Helsingissä kuin rakkaille nykyisille ja entisille työkavereilleni Jyväskylässä!
Pakkaamassa viimeistä leiriä. Se on loppu nyt