tiistai 6. elokuuta 2013

Jälkipuintia Suomen halkaisusta polkupyörällä

Kotiinpaluustani on jo lähes kaksi viikkoa aikaa, joten nyt on korkea aika saattaa loppuun tarina reissustani. Kesälomani hujahti ohi tavallistakin nopeammin, mutta eipä tuolla niin merkitystä ollut. Ainakin jäi paljon enemmän kokemuksia ja elämyksiä käteen kuin vaikka kahden kuukauden löhöilylomalta.
Aamuseuranani viihtynyt perhonen
Yhden lepopäivän jälkeen jatkoin matkaa Jyväskylästä kohti määränpäätäni Hankoa. Kilometrejä oli vielä jäljellä nelisensataa, joten otin tavoitteeksi päästä perille kolmessa päivässä. Maanantain sää ei ollut mikään kaikkein houkuttelevin matkaanlähtöön, oikeastaan heti lähtemiseni jälkeen alkoi sade, joka jatkui välillä taukoillen Kuhmoisiin asti. Vuosien varrella auton kyydissä hyvinkin tutuksi tullut Jyväskylän ja Jämsän välinen tieosuus näytti kuitenkin pyörän selästä aika erilaiselta, joten tylsäksi aika ei käynyt. Kengissä hölskyneet pari vesilitraakaan eivät juuri matkantekoa hidastaneet, polkeminen tuntui sujuvan akillesjänteen kivusta huolimatta ihan mukavasti. Muutaman huoltoasemapysähdyksen ja noin 190 kilometrin jälkeen päätin pystyttää leirin hieman Evon kansallispuiston ulkopuolelle. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt, että koska matkaa olisi jäljellä enää parisataa kilometriä Hankoon, aikoisin ehtiä seuraavan päivän aikana perille.
Ensimmäinen tienviitta Hankoon. Enää 140km loppusuora jäljellä
Aamu alkoi aurinkoisesti, vaikka juuri rupeamassani kasaamaan telttaa taivas soi muutaman minuutin sadekuuron. Matka jatkui kohti Hämeenlinnaa, josta pääsin kätevästi vanhaa Helsingin tietä aina Hangon tien risteykseen asti. Tiukkaan tahtiin tehty matka alkoi pikkuhiljaa tuntua jo jaloissa, tarkemmin ottaen nivelissä. Yhdessä vaiheessa oikea polveni rupesi vihoittelemaan oikein tosissaan, mistä johtuen jalasta hävisi käytännössä kokonaan teho. Muutamien taukojen ja kymmenien kilometrien aikana vaiva kuitenkin käytännössä hävisi, loppuillan polkeminen tuntui taas ihan mukavalta. Päivä oli hyvin aurinkoinen ja lämmin, joten välillä paahteessa sai ihan tosissaan hikoilla.
Ilta-aurinko ja Raaseporin kypsyvät viljapellot loivat oivan loppumatkan tunnelman
Illan hämärtyessä maali alkoi jo häämöttää silmissä. Etelä-Suomen kumpuilevan maaston jäädessä taakse jäljellä oli enää Hankoniemen lähes tasainen loppusuora. Kilometrejä viimeiselle päivälle kertyi jälleen reilut 220, ja vaikka keho olisikin varmasti vielä kestänyt useamman päivän samaa kyytiä, olin kuitenkin onnellinen kun kilometrit Suomen eteläisintä kaupunkia ja matkani loppua kohti vähenivät vääjäämättä. Hämärä muuttui etelän yössä pian jo lähes pimeäksi. Cult Of Lunan Somewhere Long The Highway -levyn soidessa ties kuinka monetta kertaa reissun aikana saavuin vihdoin Hankoon. Oloni oli hyvin erikoinen, samaan aikaan teki mieli hyppiä ilmaan ja juhlia, mutta toisaalta tunsin olevani jatkuvasti itkun partaalla. Reilun viikon mittainen koettelemus oli nyt käytännössä ohi, mikä aiheutti valtavan huojennuksen ja vapauden tunteen, mutta samaan aikaan hiipi mieleen pelko siitä, että mitä nyt? Viimeisen viikon ajan ainoa asia mitä minun tarvitsi tehdä ja missä minun piti olla hyvä oli jalkojen heiluttelu. Löytäessäni majapaikan kallion laelta meren rannasta suurin osa huolista hukkui pikimustaan mereen. Levitin makuualustani ja -pussini kalliolle, söin viimeisen suklaapatukkani ja katsoin kuinka merellä majakat vilkkuivat ja luotsi ohjasi rahtilaivaa satamaan. Ympärillä oli tyyntä, hiljaista ja rauhallista. Siihen paikkaan oli hyvä nukahtaa.
Perillä Hangossa puolenyön aikoihin. Lähes täysi kuu loi kauniin sillan merelle
Aamulla lähdin jo varhain liikkeelle, bussi kohti Helsinkiä starttasi yhdeksän aikoihin, juna kohti Jyväskylää lähtisi Helsingistä puolen päivän tienoilla. Hanko näytti oikein mukavalta aamuauringossa, soijakaakao bussiaseman penkillä toimi hyvänä aamupalana. Helsingissä tein pikaisen visiitin Ekoloon, kiitos paljon soijalihiksistä ja munkeista! Kotiinpaluun jälkeen seuraavan viikon ajan minun piti syödä aivan jatkuvasti, huolellisesta tankkauksesta huolimatta energiavaje oli selvästi päässyt yllättämään. Selvästikkään mitään ravintoainevajeita ei minulla kuitenkaan ollut, niin helposti ja kivuttomasti matkanteko lopulta sujui. Jokohan nyt ihmiset uskovat, että vegaanikin pystyy urheilemaan?
Merilevät kasvavat meressä, mutta tässä kuvassa on mikrolevää purkissa, jonka joku toope laittoi mereen. Oiva lisä kenen tahansa ruokavalioon tuo chlorella!
Mitä tästä reissusta opimme? Ainakin sen, että tämä ei tule olemaan viimeinen pyöräreissuni. Ensi kesälle on jo muutama suunnitelma mielessä pyörimässä, erityisesti Norja kiinnostaisi. Siihen on kuitenkin vielä aikaa, nyt on aika keskittyä taas muihin asioihin. Jokainen vastaava reissu opettaa monta asiaa omasta itsestä, joten suosittelen myös muita kokeilemaan, vaikka ajatus tuntuisikin vaivalloiselta. Lopussa kiitos seisoo, kuten sanontakin sanoo. Tämä pätee myös pyöräilyyn, ja samoin tähän tekstiin: kiitos kaikille, jotka osoititte mielenkiintoa matkaani kohtaan, äitilleni Anulle ajoittaisesta navigointiavusta sekä tietysti kaikille Ekololaisille niin tukussa, Helsingissä kuin rakkaille nykyisille ja entisille työkavereilleni Jyväskylässä!
Pakkaamassa viimeistä leiriä. Se on loppu nyt