The shifting baseline - muistamisen vaikeudesta

Ihminen on muuttanut ympäristöä niin paljon, että maapallolla on enää hyvin vähän täysin luonnontilaisia alueita. Olemme kaataneet valtavia metsiä, padonneet jyriseviä vesistöjä, laajentaneet aavikoita ja pystyttäneet aina vain laajemmalle levittäytyviä kaupunkeja, jotka syrjäyttävät muut lajit käytännössä kokonaan. Toimiemme seurauksena puolet villeistä eläimistä on kadonnut viimeisen neljässäkymmenen vuoden aikana. Olemme aiheuttaneet lajiston harvenemista ja sukupuuttoja. Kuitenkin me jollain tavalla pystymme elämään asian kanssa emmekä välttämättä edes aivan sisäistä asian vakavuutta. Miksi?

Yksi selitys voisi olla shifting baseline syndrome, eli muuttuvan lähtökohdan tai perustason syndrooma. Kyseessä on ongelma, joka liittyy ihmisen elämänkaareen. Meille on luontaista hyväksyä varttuessamme vallitseva asiantila "normaaliksi". Silloinkin, kun tilanne on haitallinen tai eettisesti ongelmallinen. Kun ihminen kasvaa, hänelle muotoutuu tietty käsitys siitäkin, millainen on esimerkiksi luonto ympärillä, miten paljon lähialueella on metsäistä pinta-alaa tai paljonko meressä polskii kaloja. Hän ei välttämättä saa edellisiltä sukupolvilta tietoa siitä, miten ennen oli. Tai jos saakin, asia ei sisäisty samalla tavoin. Vaikka edellisen sukupolven aikana meri olisi ollut pullollaan kaloja, uusi sukupolvi ottaa helposti omakseen ja vertailuarvoksi uuden maailman, jossa kaloja on harvakseltaan. Hän ei välttämättä koskaan vertaa tilannetta menneiden sukupolvien normaaliin. Ja taas seuraava tekee samoin: hyväksyy normaaliksi sen, mihin kasvaa. Siten itse vertailukohta, normaalina pidettävä perustaso, muuttuu. Tuloksena tästä jatkuvasti heikompi tilanne hyväksytään uudeksi normaaliksi ajan kuluessa.

Sademetsän ja laidunmaan alati muuttuvaa rajapintaa Brasiliassa
(kuva: Mongabay)

Shifting baselinen lanseerasi laajalle kalatutkija Daniel Pauly vuonna 1995. Kalalajisto on edelleen selkein esimerkki vaihtuvan vertailukohdan syndroomasta, sillä kalasto jatkaa vähentymistään, vaikka se on jo pienentynyt luonnollisesta arvaamattoman paljon. On hyvä huomata, että myöskään itse tutkijat eivät ole immuuneja syndroomalle. Tutkijakin sisäistää tietyn maailmankuvan. Hän myös joutuu esimerkiksi raskaasti heikentyneitä alueita tutkiessaan käyttämään "luonnollisena" vertailukohtana jotakin. Nämä luonnolliset vertailukohdat saattavat muuntua normin liukuessa.

Sukupolvien välisen kuilun lisäksi muuttuvan vertailukohdan syndrooma voi näkyä myös henkilökohtaisena muistamattomuutena. Kun jotakin ympäristössä muuttuu, ihmisaivot alkavat hyvin nopeasti käsittää uuden tilan normaaliksi ja unohtavat menneen asiantilan. Kumpikin muuttuvan vertailukohdan muodoista on teoriana saanut tutkimuksellista tukea taustalleen. Vakaa suuntaus luonnonympäristöjen kutistumiseen mahdollistuu, kun sokeudumme sille, mikä oikesti oli joskus luonnollista. Kuinka usein sitä tulee ajatelleeksi, mitä vaikkapa läheisimmän ostoskeskuksen kohdalla oli aikanaan? Ei kovinkaan usein, jos paikalla ollut luonnonympäristö raivattiin ennen omaa aikaamme, eikä tutkimusten mukaan kauaa silloinkaan, kun itse on todistamassa muutosta.

Tutkimukset osoittavat, että jopa hyvin huomiotaherättävä ja suuri tekijä ympäristössä voi unohtua nopeasti. Näin kävi esimerkiksi Jangtse-joen delfiinille, baijille. Baiji oli aikanaan merkittävä laji Jangtsessa. Vuonna 2006 niitä ei enää löytynyt, ja todettiin, että vaikka joitakin yksilöitä vielä lymyilisikin virrassa, ne olisivat liian harvalukuisia elinkelpoiseksi populaatioksi. Baijin kohtaloksi koituivat ensin metsästys, sitten teollisuus saasteineen ja häiriöineen. Kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että vain viisi vuotta katoamisensa jälkeen baiji  oli jo täysin tuntematon nuorille kalastajille. Samassa tutkimuksessa todettiin, että yli 70% alle 40-vuotiaista kalastajista ei tiennyt suurikokoisen miekkasammen olleen joskus olemassa, vaikkei sen katoaminen ollut vielä tutkimushetkellä edes varmaa. Jopa suuret ja vaikuttavat lajit voivat kadota käytännössä huomaamatta tai ilman suurta mekkalaa. 

Baiji (Lipotes vexifiler)
kuva: Chinese Academy of Sciences

Miksi the shifting baseline on olennainen, ja mitä siitä pitäisi oppia? Ainakin oman näkökulmansa rajallisuuden. Että asiat eivät ole aina olleet niin kuin ne ovat minun aikanani, ja aikani todella jättää jäljen. Jokaisella alueella - parkkipaikalla, ostoskeskuksella, pellolla, talousmetsällä, laidunmaalla - on historia luonnonympäristönä. Joskus on tehty päätökset, jotka ovat koskeneet suuria määriä lajeja ja yksilöitä, ja niitä tehdään koko ajan lisää. Hienovaraisetkin muutokset ovat muutoksia, vaikka niitä on vaikeampaa hahmottaa. Välittävän ihmisen kannattaa pyrkiä minimoimaan oma jälkensä, mutta ennen kaikkea myös muistamaan, tuntemaan historiaa, huomaamaan muutokset ja pitämään ääntä katoavan luonnon puolesta. 

Leather, S. & Quicke, S. 2010. Do shifting baselines in natural history knowledge threaten the environment? Environmentalist 30: 1-2

Papworth, S., Rist, J., Coad, L.& Milner-Gulland, E. 2009. Evidence for shifting baseline syndrome in conservation. Conservation Letters 2(2): 93-100

Turvey, S. ym. 2010. Rapidly Shifting Baselines in Yangtze Fishing Communities and Local Memory of Extinct Species. Conservation Biology 24(3): 778-787

Govindan hedelmäiset ja pähkinäiset välipalat

Govindan vegaaniset ja luomut raakamakeiset ovat haukkaisun kokoisia paloja hedelmää ja pähkinää harkituissa suhteissa. Mangopalasissa on mukana myös taatelia, kookosta ja agavesiirappia. Ne ovat hitusen kirpsakampia, ehkä "aikuisempia" suupaloja. Tiikeripähkinäkarkeissa puolestaan on maamantelin lisäksi ananasta, auringonkukkaöljyä, taatelia ja pieni liraus sitruunaa. Maamantelikarkit ovat hyvin pehmeitä ja kermaisen makuisia, täyteläisiä herkkuja, joiden voisi kuvitella maistuvan kelle tahansa. 

Mango on tuttu, eksoottisenraikas luumarja. Sen maku on yllättävän voimakas Govindan karkeissa. Maamantelit eli tiikeripähkinät sen sijaan ovat vielä varsin uusi tuttavuus meikäläisessä keittiössä. Runsasenergiset ja ravinteikkaat maamantelimuhkurat eivät lukeudu pähkinöihin ollenkaan, vaan ovat sädekaisloihin kuuluvan sarakasvin (Cyperus esculentus aka chufa) juurimukuloita. On olemassa näyttöä maamantelin tärkkelyspitoisten ja ravitsevien mukuloiden käytöstä jo faraoiden Egyptissä. Laajemmin tietoa maamantelista löytyy tästä aiemmasta bloggauksesta. Maultaan tiikeripähkinä muistuttaa hiukan palkokasveja. Miedoissa makeispaloissa tulee lähinnä lähinnä esiin vain pehmeä, aavistuksen toffeemainen aromi.

Govindan raakanaposteltavat ovat ravitsevaa sormiruokaa, joka sopii esimerkiksi teehetken tai kahvittelun oheen, juhlapöytään tai lahjaksi terveellisiä herkkuja arvostavalle. Yksi paketillinen palasia uppoaa kevyesti kaverin kanssa teetä hörppiessä, ja samalla tulee syötyä osa päivän hedelmäannoksesta. Karamellimaista makua kaipaileville suosittelen ehdottomasti ennemmin maamanteliversiota eli chufi-pakettia, hedelmäisen kirpsakasta eksotiikasta pitävälle mangovälipaloja. Me söimme kummankin paketin lähestulkoon tyhjäksi uimahallilta palanneina ja ravitsevan välipalan kaipuisina. Toinen maistelija ei tiennyt makeisten raaka-aineista mitään ennen maistelua, mutta ilmoitti tiikeripähkinäpalojen maistuvan tiikerikakulle. Ihan osuvaa. 

Mango- ja maamantelipalasia tarjolla

Masarang ja ystävät: vain vaihtoehtoinen tulonlähde Indonesian viljelijöille voi pelastaa jäljellä olevat metsät

Ekolon myymään ”sademetsänpelastussokeriin” liittyy paljon kiinnostavaa taustatietoa. Viime syyskuussa Masarang-sokerin eurooppalaisen maahantuojan, Amigos Internationalin, edustaja Jeroen Kruft kävi tutustumassa sokerin tuotantoon Indonesiassa. Tämä teksti on suomennos hänen matkakertomuksestaan.

Masarang toteuttaa ja kehittää kestävää metsäviljelyä yhteistyössä Sulawesin ja Kalimantanin maanviljelijöiden kanssa. Aluetta riivaavat jatkuvat tulipalot ja savusumu. Suuret palmuöljy- ja selluteollisuusyritykset pyrkivät valtaamaan tilaa. Masarangin kehittämän palmusokerituotannon lisääntyminen voisi auttaa sekä suojelemaan että metsittämään aluetta uudelleen.

Vaarantuneet metsät

Palmuöljyteollisuus hamuaa Kalimantanissa ja Sulawesissä maata voidakseen pystyttää öljypalmujen monokulttuureja, koko muun ekosysteemin tieltään raivaavia yhden lajin viljelmiä. Palmuöljy-yhteistyöstä kieltäytyvät alueen asukkaat ovatkin avainasemassa: heidän tilansa muodostavat suojavyöhykkeen metsien ja maata hamuavien suuryhtiöiden väliin. Masarangin käyttämä palmu (Arenga pinnata) on alkuperäislaji alueella. Mikäli sokeripalmusta saatava taloudellinen hyöty on riittävä, alkuperäismetsien reunamilla asuvat paikalliset pitävät todennäköisemmin kiinni viljelyalastaan eivätkä lähde mukaan suurten palmuöljy-yritysten suunnitelmiin.

Sokeripalmun kasvua alkuperäislajina paikallaan metsässä

Suuryhtiöt raivaavat maata monokulttuureille

Pientilallisen maapinta-alalla kasvaa monia lajeja: kumipuita, kassavaa, sokeripalmuja ja hedelmäpuita. Palmuöljy-yritykset lupaavat uusia teitä ja työpaikkoja, mikäli tilallinen myy 80% maastaan ja muokkaa loput 20% öljypalmunkasvatukseen. Kylissä, joissa suuryritykset ovat toteuttaneet suunnitelmiaan, on jo nähty lupausten toinen puoli: saastunut juomavesi (öljypalmut tarvitsevat suuria määriä synteettisiä lannoitteita), velkaantuminen (maanviljelijöiden on ostettava lannoitteet omalle 20%:lleen samoilta palmuöljyfirmoilta) ja työttömyys (palmuöljyfirmat tuovat maahan halvempaa työvoimaa Jaavalta).

Näistä syistä maanviljelijät yhä useammin kieltäytyvät palmuöljy-yhtiöiden tarjouksista. Yhteisöt ovat alkaneet myös ymmärtää palmuöljy-yhtiöiden kanssa tehtävien maakauppojen yhteyden raja-alueen metsien polttamiseen tai ”vahinko”paloihin lisämaan saamiseksi öljybisnekselle. 

Kymmenen kylää

Jeroen Kruft raportoi, kuinka Masarang Foundation tukee kyläläisten luontoa suojelevia aloitteita yhdessä paikallisten maanviljelijöiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Yhteisenä pyrkimyksenä on yhdistää kymmenen kylää Saran-vuoren ympärillä. Saran-vuoren alueella kasvaa yli 25 000 hehtaaria alkuperäismetsää ja palmuöljy-yritykset yrittävät usein houkutella kyläläisiä myymään tiluksensa metsän ympäriltä.

Yhteisöt Saran-vuoren ympärillä näkevät metsänsä luonnonperintönä esi-isiltään. Heille on tärkeää säilyttää se alkuperäistilassaan. Toive on tällä hetkellä ristiriidassa elannon hankkimisen kanssa. Krutzin mukaan Masarangin tarjoama, arengamehun tuotannon suoma lisätulo antaa tilallisille hyvän syyn säilyttää ja suojella luonnonympäristönsä.

Terve metsä - suuri ylpeydenaihe

Korruptio on suuri ongelma Indonesialaisessa politiikassa. Indonesiassa on vuodesta 2011 saakka kokeiltu jonkinasteista luonnonmetsien hakkuurauhaa, mutta luonnonmetsien tuhoaminen jatkuu. Saran-vuorta ympäröivien kylien asukaat ovat kehittäneet strategian maansa suojelemiseksi. He haluavat käyttää hyväkseen vanhaa Indonesialaista heimolakia, joka on kansallisen, mahdollisesti palmuöljy-yhtiöitä myötäilevän, lain yläpuolella. Suunnitelmaan tarvitaan kaikkien kyläläisten, paikallisen aluepäällikön ja lopulta Jakartan lupa. On tärkeää myös saada paikalliset asenteet muutettua siten, että kaikki ymmärtävät villin luonnon ja alkuperäislajiston olevan suuri etu, ihmisen ja muiden lajien voivan elää sopusoinnussa keskenään, sekä hyvinvoivan metsän tarjoavan arvokkaita resursseja ja tuotteita, puhdasta juomavettä ja vesivoimaa.

Agung, 27, toimii uudessa heimolakia hyödyntävässä ihankkeessa.

Maailman keuhkojen kuntouttamista

Masarang Foundationin perustaja, tohtori Willie Smits, kertoo orangin olevan metsän hyvinvoinnin paras indikaattori. Orankeja on tällä hetkellä Indonesiassa vain 60 000, ja niitä kuolee 2000 joka vuosi. Useita metsästetään lemmikeiksi, jolloin yhtä eloon jäävää poikasta kohden kuolee kuusi. Orankien elinala hupenee ja heikkenee laadullisesti koko ajan, kun monokulttuurit valtaavat alaa. Masarangin ylläpitämät metsät toimivat alueina, joille orvoiksi jääneitä orankeja voidaan mahdollisesti kuntouttaa ja palauttaa.

Willie Smits on luonnonsuojelun visionääri, joka piti vastikään puheen Pariisin ilmastokokouksessa. Hän aloitti sokeripalmujen istutuksen kolmekymmentä vuotta sitten ja huomasi tuolloin puiden luonnonsuojelulliset sekä taloudelliset mahdollisuudet. Palmusokeriprojektin puitteissa on jo onnistuttu uudelleenmetsittämään kokonainen vuoristo, ja Smitsin säätiö, Masarang, on nimetty vuorijonon mukaan. Smitsin oman arvion mukaan noin 200 000 hehtaaria metsää tulee suojelluksi joka vuosi, kiitos palmujen antaman tuoton.

Willie Smitsin veli Theo johtaa Masarangin sokeritehdasta ja tuotannon laajentumista Kalimantanissa. Jokainen sokeritehtaan uuneista tarjoaa hyvän kuukausitulon kuudelle perheelle alueella.

Willie Smits (oik.)

 Sokeritehtaan uunit on rakennettu kuumentamaan
ja steriloimaan palmumehu, minkä jälkeen mehusta
voidaan valmistaa sokeripaloja tai hienosokeria.

Masarang on rakennuttanut pienen tehtaan Länsi-Kalimantaniinkin. Uusi tehdas prosessoi metsästä saatavia tenkawang-pähkinöitä öljyiksi ja saippuaksi. Masarangin periaate, hyvinvoivien ja elävien metsien ylläpito monimuotoisena tulonlähteenä, on jo herättänyt kiinnostusta koko Kalimantanin laajuisesti.

Työtiloja ja työstämistä

Tulevaisuuden visioita

Masarangin tuotteet on otettu hyvin vastaan Euroopassa. Amigosin asiakkaana toimivat firmat ja yritykset myös lahjoittavat yhä useammin osan voitoistaan suoraan Masarang Education Fundille, joka tarjoaa koulutusta ja yliopistostipendejä Indonesian tulevien sukupolvien ympäristötietoisuuden hyväksi. 

Amigos Internationalin visio Kalimantanin metsityksestä vuoteen
2050 saakka

Jeroen Kruft, Masarangin väkeä ja paikallisia viljelijöitä ensimmäisen uunin
käyttöönottoa juhlistamassa. 

Sademetsäsokeri on karamellinen,
ekologisesti kestävä herkku,
ja sokeriksi terveellinenkin.