keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vegekinkku 2012


Joulun kolkutellessa ovella ajatukset alkavat kääntyä kohti joulupöydän antimia. Laatikkoja ja rosollia tukevampaa tarjottavaa eläinystävälliseen joulupöytään edustaa gluteenijauhoista valmistettu seitankinkku. On siis aika  Ekoloisen pikkuhiljaa perinteeksi kehkeytyvän vegekinkkupostauksen :)

Viime vuonna seitankinkku valmistui Ekolon Saijan ohjein (resepti ja mainiot kinkunpaistoniksiit löytyvät täältä). Tänä vuonna konsulttina ja neuvonantajana toimi kollegamme Jussi, seitaninpaistaja vuosien rautaisella kokemuksella. Jussin vinkein syntyy tiivis, tuhti ja todella maukas kinkku. Ekstrapisteet siitä, että tämä paisti on huippuhelppo valmistaa. Erillistä marinointia ei tarvita, koska liemi on riittävän mausteinen sellaisenaan. Liemen valmistuksessa soveltaminen on salllittua. Muistisääntö on, että liemeen laitetaan kaikkea "ihan sikana", mausteita, maustekastikkeita, öljyä ja tilkka vettä.

Seitankinkku




Kuivat aineet:
  • 5 dl gluteenijauhoa (250 g pussi)
  • 1 dl soijajauhoa
Liemi:
  • kaikkiaan 4 dl nestettä, joka valmistetaan näin:
  • 1 sipuli
  • valkosipulinkynsiä maun mukaan
  • 1 dl soijakastiketta
  • 2 rkl makeaa chilikastiketta
  • 1-2 rkl sinappia
  • 2 rkl ketsuppia
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 dl öljyä
  • reilusti mausteita, esim. näitä kannattaa kokeilla: paprikaa, kurkumaa, mustapippuria, valkopippuria, basilikaa, jeeraa, muskottipähkinää, savaupaprikaa/savuaromia, maustepippuria
  • n. 1,5 dl vettä

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sekoita jauhot keskenään kulhossa. Valmista liemi. Helpointa liemen valmistaminen on tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Laita sipuli ja valkosipulin kynnet tehosekoittimeen/kulhoon, leikkaa tarvittaessa hieman pienemmiksi paloiksi. Mittaa mukaan maustekastikkeet ja öljy. Lisää mielesesi mausteet. Soseuta koko komeus sileäksi. Lisää vettä, kunnes nestettä on kaikkiaan 4 dl.

Sekoita jauhot ja neste keskenään. Vaivaa taikinaa voimakkaasti, kunnes se on mahdollisimman tiivistä. Pienet ilmakuplat eivät haittaa, koska seitan turpoaa paiston aikana. Työstämisen helpottamiseksi taikinan voi jakaa kahtia.

Öljyä uunivuoka. Laita seitanpötkö vuokaan ja  päällystä vuoka foliolla. Paista 45 minuuttia. Käännä kinkku ja paista vielä toiset 45 minuuttia.

Parhaimmillaan kinkku on seuraavana päivän, kun maut ja rakenne ovat saaneet kunnolla tekeytyä jääkaapissa. Seitankinkun voi myös pakastaa.

2 kommenttia:

  1. Onnistuisikohan tämä gluteenittomana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marju! Valitettavasti ainakaan tämän samaisen vegekinkun teko gluteenittomilla jauhoilla ei välttämättä onnistu jos haluaa koostumukseen sitkoa. Osan jauhoista voi hyvin korvata kikherne- ja lupiinijauhoilla mutta emme välttämättä suosittelisi kaikkien gluteenijauhojen korvaamista koska silloin lopputulos menettää sitkon (jos päätät kokeilla sellaista vaihtoehtoa ilmoittele ihmeessä miltä lopputulos maistui!).

      Poista

Kiitos kommentista!
Pyrimme vastaamaan jokaiseen kommenttiin pian.